Mikä ajaa/motivoi pelaajan puolustajaksi?

[Vastapallo]

Topparin paikallahan ovat nämä joukkueen johtohahmot.

Aika pitkälti kyllä. Tärkein timanttihan kulkee keskikentän pohjalta toppareiden kautta maalivahtiin. Kun noiden yhteistyö toimii, on pelaamisella jo aika vankka perusta.

[muumi]

no miksi joku valitsee Suomessa jalkapallon, vaikka jääkiekossa pääsee isompiin parrasvaloihin ja saa naisia? On huomattu, että ihmiset yleensä harrastavat sellaista, missä ovat hyviä. Jotkut valitsevat jalkapallon ja jotkut valitsevat puolustamisen, kun huomaavat osaavansa sitä ja saavat siitä kehuja. Ja siitä se tunne sitten lähti ja hiljalleen kasvoi. Itse viihdyn puolustajana ja saan suurinta tyydytystä nollaamalla kerta kerran jälkeen vastustajan. Mitä eleettömämmin, sen parempi. Ja siinä samalla saattaa joskus dominoida koko kentän tapahtumia ja pelin painopistettä - ei aina, mutta joskus parhaimmillaan.

[Mr. Brightside]

Itse olen pienen ikäni eri joukkuelajeja pelannut. Aluksi joka lajissa järjestään hyökkääjänä mutta pikkuhiljaa vanhemmiten valunut jostain syystä puolustajaksi. Silloin tällöin tulee edelleen ylempänä kenttää pelattua, mutta varsinkin niinä niinä hetkinä tajuaa että puolustaja on oma paikka. Puolustajan tontilla pelin lukeminen on erilaista. Näet koko kentän, näet usein omaa maalivahtia lukuunottamatta kaikki pelaajat kentällä. Koska näet kentän muita paremmin, pystyt myös ohjaamaan muiden liikkumista. Hyökkääjänä tulee koko ajan tilanteita, jossa pelivälineen ollessa itsellä ainoa järkevä vaihtoehto on edessä olevan puolustajan/puolustajien haasto. Väheksymättä hyökkäyspään pelaajia, puolustuspään pelaajien pelinäkemys on usein monipuolisempi ja ennen kaikkea puolustajan ajattelu pelistä on kollektiivisempaa. Ei ole mikään sattuma että todella monet tämän päivän huippuvalmentajista ovat entisiä keskuspuolustajia tai puolustavia keskikenttämiehiä.

[barbarian]

Itsekin pelasin nuorna puolustajana. Vahvuuksiani olivat huikean tekniikan sijaan mm. sijoittuminen, nopeus, pelisilmä ja raatajan asenne, ja näistä oli kyllä puolustajan tontilla kiistatonta hyötyä.

Maaleja tulikin sitten suunnilleen yksi per kolme vuotta -tahdilla, mutta olihan se nyt aivan huikea tunne ja äärimmäisen palkitsevaa, kun sai laitettua sen vastustajan superhyökkääjän pimentoon ja nollattua tämän jokaisen nousun kerta toisensa jälkeen*. Tuohan on jollain lailla kaikkein totaalisin tapa kyykyttää vastustajajoukkuetta.

(* Siis silloin kun näin nyt sattui tapahtumaan, en minä nyt mikään huippupuolustaja koskaan ollut.)

[hauman]

Topparin paikallahan ovat nämä joukkueen johtohahmot. Mukavaahan se on siellä alimpana ohjata peliä ja käydä puskemassa kulmasta se ottelun voittomaali ja jne. Ja harvoin pelaaja itse sitä nyt päättää että helvetti nyt olen muuten hyökkääjä. Pitäisi osata tehdä maalejakin

Näinhän se on, mutta kertokaapa niille junnuvalmentajille, jotka eivät tätä ymmärrä. Maalintekijöille ja hyökkääjille sataa suitsutusta ja palkintoja. Puolustajia ei monesti edes muisteta mainita pelin yhtenä tärkeimpinä voimavaroista. Itse arvostan puolustajaa ja  toivoisin että puolustajien arvostus kasvaisi. Se ei ole jämäpaikka niillle, jotka eivät muualle kelpaa. Se pelin tärkeimpiä paikkoja.

[Pussikalja]

Riippuu vähän tapauksesta ja joukkueesta. Pelaajaa ei kannata välttämättä väkisin kierrättää koko ajan kaikilla pelipaikoilla jos joku tietty paikka natsaa selvästi muita paremmin. Natsaus on tietenkin kiinni valmentajan ammattitaidosta.
Hyvä tapa on myös käyttää tutun ja vieraan pelipaikan systeemiä, eli jokaisella pelaajalla on yksi tuttu pelipaikka ja yksi vieraampi, missä ärsykkeet ovat erilaiset ja oppimista tapahtuu eri tavalla.

Liian suuri kierrättäminen on mielestäni typerää ja kannattaa lopettaa jos tuntuu siltä että oelaaja oikeadti sopii hyvin jollekin tietylle pelipaikalle eikä pelaaja itsekään muualle halua.

Kiitos vastauksesta. Ei se omasta mielestänikään mikään itseisarvo ole, kierrätys siis. Silti se on hyvä työkalu, esimerkiksi sijoittumisen ja ajoituksen opettamiseen. Hyökkääjä, kenellä on kaikki kyvyt, mutta ei näkemystä ajoituksesta saati sijoittumisesta voi muutamalla kädestä pitäen ohjatulla hidastetulla esimerkillä keskikentän näkökentästä riippuen ihan minne päin nenä osoittaa, oppia. Komennuksesta pelata topparina ja ohjeesta ajatella mikä on topparille vaikeaa tai helppoa sijoittumista hyökkääjältä, voi myös oppia nopeasti uskomattoman paljon. Kierrätyksessä olisi syytä olla idea kehittää yksilöä. Turha kierrättää kierrätyksen vuoksi, jos kohta motivaatiovaikeuksiselle topparille komennus kärkeen ja muutama maali saattaa sitä drop outtia ainakin siirtää, jos ei kokonaan ehkäistä. Ajatus ja tarkoitus on tässäkin oleellista. Isolle kentälle siirtyvien junnujen kanssa olen kevään aina priorisoinut siten, että kun yhden pelipaikan perustehtävät oppii, opetellaan samat tehtävät vieruskaverin vinkkelistä. Silti vahva ajatus pelaajan lopullisesta pelipaikasta jo on, mutta luotan vanhaan ajatukseen, jos et ymmärrä mitä pallon vastaan ottaja pelitilanteesta haluaa, et voi syöttää hyvin. Peli on hyvä mielestäni nähdä useasta näkökulmasta ja uskon, että se on taktisen ymmärryksen yksi perusteista. Tosin tällä tavalla valmentaessa välillä nokkaan tulee ihan kunnolla tuloksellisesti.

 Valoisan puolen kanssa samaa mieltä ja joskus (aika useinkin) miettinyt, että harvassa on hyökkääjät, joista on valmentajiksi.

[tarzan]

Itse olen pelannut aina topparina ja kyllä meillä junnuissakin puolustajia arvostettiin. Tuntuuhan se hienolta, kun valmentaja antaa puolustuksen (ja samalla osittain koko joukkueen) johtamisen kentällä käsiisi. Minulle ainakin juuri valmentajien ja kanssapelaajien luottamuksen tunteminen on aina ollut iso juttu tuossa topparin roolissa. Ja onhan se mahtavaa kostealla nurmella vetää oikein ajoitettu liukutaklaus palloon siten, että läpiajoon karkaamassa ollut hyökkääjä lentää rähmälleen ja pallo jää omiin jalkoihin.

[Dell]

Pelasin koko junnu-uran pakkina.

Puolustajana näkee koko kentän. Tykkään edelleen siitä, että saan olla pelin alapuolella. Puolustajalla on pallollisena paljon vaikutusmahdollisuuksia junnuna jos pelataan normaalia pienemmällä kentällä. Ikätovereitaan paremman potkun omaavat junnupakit voi hallita pelin painopistettä pitkillä syötöillä.

Mukavaahan se on siellä alimpana ohjata peliä ja käydä puskemassa kulmasta se ottelun voittomaali ja jne.

Näillä mentiin täälläkin. Vielä kun hitauden pystyi korvaamaan täysin pelisilmällä, ja pääpelivoimaa löytyi vaikka pituutta ei paljon ollutkaan, niin mukavahan se oli luutia topparina. Kentällä ei koskaan tuntunut olevan kovin kiire, ja monesti tulikin katseltua oman joukkueen hyökkäyksiä hieman keskiviivan yläpuolella . Muutaman kerran jouduin kärkeen, mutta siellä tuntui että oli koko ajan ihan kuutamolla.

[Dägä]

Itsekin pelasin junnuissa aina puolustajana ja varsinkin topparina. Ja kyllä sitä arvostusta tuli aina valmentajalta, ja itsestä tuntui hyvältä nollata vastustajan hyökkääjät ja huomata miten jengikaveritkin arvostivat. Itse en ollut mikään huikea pääpelaaja (en nyt ihan paskakaan), vaan vahvuudet olivat enemmän nopeudessa, sijoittumisessa ja pitkässä potkussa. Varsinkin nopeudesta oli paljon hyötyä kun sai jo karanneen hyökkääjän juostua takamatkalta kiinni. Lisäksi junnuissa oli vierellä aina hyvä pääpelaaja joka vei pääpallot ja itse sai varmistella takana. Hyökkäyspään pelaajaksi ei tekniikan riittämättömyyden takia ollut oikein asiaa, mutta kun silloin tällöin kärkeen pääsi pelaamaan niin kyllähän läpisyötöistä pääsi muutaman maalin tekemään.

Eiköhän se pelipaikka määräydy yleensä sen mukaan, missä valmentaja näkee parhaiten pelaavan. Ja kuten aikaisemmin on jo mainittu niin yleensä ne vastustajienkin ns. johtopelaajat pelasivat puolustuksessa. Ja onhan se aina mukava nähdä tyylikäs liukutaklaus

[Lihamuuri]

Nuoremmissa ikäluokissa tietenkin kierrätetään enemmän ja annetaan pelata missä haluavat, mutta jossain vaiheessa pitää alkaa katsomaan niitä ominaisuuksia ja tietenkin kysyä pelaajan omaa mielipidettä säännöllisesti.

Laitapuolustajalle tarkeät ominaisuudet ovat nopeus ja peräänantamattomuus/pelottomuus eli he eivät siis pelkää haastaa mahdollisesti taitavampia vastustajia puolustettaessa tai hyökätessä. Laitapakit ovat usein siinä tilanteessa että selän takana tapahtuu jotain odottamatonta (hyökkääjän ristiinjouksu tms.) eli täytyy pystyä reagoimaan todella nopeasti ohjeisiin ja muutoksiin.

Keskuspuolustajilta vaaditaan sitten pelin ohjaamista (johtajuutta) eikä hitaus ole suuri ongelma jos muut ominaisuudet kuten pelottomuus, syöttely ja sijoittuminen ovat hyvällä tasolla. Henkisesti puolustukselta vaaditaan vahvaa luonnetta kestää sekä tylsät pelit heikkompia vastaan sekä silloin kun oman joukkueen peli ei ole kunnossa.

Itse suosin myös ajattelua jossa puolustuksessa topparit ja laitapakit pystyvät pelaamaan molemmilla paikoilla eri tilanteissa tai poissaolojen takia vaikka usein keskikentän puolustava pelaaja usein on toppareiden korvaaja.

[VekkuliVeli]

Lisäksi on huomioitavaa, että erityisesti toppari-toppari parilla, mutta myös koko puolustuslinjalla kokemus onnistumisesta (vastustajan nollaaminen) on jaettu kokemus. Tämä sosiaalisuushan on myös suuri syy jalkapalloharrastuksen jatkamiseen - aloittaminen taas on mutuilemalla muista asioista kiinni. Vaikka ovathan esim. viime hetken voittomaalit usein joukkoeuforian lähteitä.

Jalkapallo on kivointa toisten kanssa.

[Zebre]

Toppari on todella mukava pelata silloin silloin, kun toppariparisi on luotettava ja osaa paikata sinua. Liukujen lisäksi itseäni viihdytti pelipaikassa ne pitkät avaukset. Olin niissä varmasti joukkueen paras ja annoin kaikki vaparit, jotka eivät olleet aivan maaliteko alueella. Potkin myös melkein kaikki maali potkut niin pitkälle kuin taisin, sillä veskari ei osannut potkia pitkälle ja pakkien kautta pelinavaaminen ei seuraltani yleensä onnistunut. Toki annoin lyhyitäkin tilaisuuden tullessa. Itseäni jostain syystä kiehtoo katsella tämmöistä pitkää avausta. En tiedä onko se lainkaan yleinen syy puolustajaksi ryhtymiseen. Luulen, että laukausten blokkaus voi myöskin osaltaan vaikuttaa, sillä onhan aina mukavaa kuulla veskarin kiittelyä jonkin hankalan vedon blokkaamisesta. Toki sama pätee myös täpärään riistoon.

[pekka peitsi]

Omassa junnuporukassa 100- vuotta sitten puolustajaksi ajauduttiin seuraavin perustein;
- liberoksi kovaääninen koulukiusaaja, joka johti puolustuslinjaa metelillään
- toppariksi porukan ainut pitkä poika, jonka motoriikka ei ollut oikein viritetty jalkapalloon, mutta kulmapotkuissa vartta piisasi
- laitapuolustajaksi valikoitui vähiten taidokas aines, joista koettiin olevan joukkueelle vähiten haittaa puolustajan paikalla (itse tässä porukassa)

Murrosikä sitten ravisteli pelipaikkoja aika lailla. Jokainen kehittyi vähän eri tahtiin ja motoorisesti sekä fyysisesti eri osa-alueilla.
C-B- ikäisenä uudet valmentajat sitten katsoivat pelaajan ominaisuuksia tarkemmin, että kuka sopii mille paikalle pelaamaan.
Monelle naperovuosien hyökkääjälle olikin kova paikka kun piti pelata puolustuslinjassa.

Itse totuin laitapuolustajan rooliin ja vaikka se aluksi tuntuikin lähes rangaistukselta niin opin siitä jopa nauttimaan.
Itselleni vastustajan pitäminen pois pahanteosta tuotti vähintään yhtä suurta tyydytystä kuin maalinteko. Tosin jälkimmäistä ei kovin usein kohdallani tapahtunut.
B- ikäisenä laitapuolustajilla alkoi olemaan jo roolia myös pelin tekemisessä, joten se lisäsi entisestään pelimotivaatiota.

[Kaihlamo]

"vasen pakki on joukkueen tyhmin pelaaja ja oikea pakki valmentajan poika"

[nozick]

"vasen pakki on joukkueen tyhmin pelaaja ja oikea pakki valmentajan poika"

Näinhän se on. Oma poika pelaa sekä oikeaa että vasenta laitaa, joten hoitaa sujuvasti nuo molemmat roolit! ;-) Tuo vasemman pakin maine on muuten vähän sama kuin bändin basistin. Onkohan kukaan havainnut jalkapalloilevien muusikoiden parissa sellaista ilmiötä, että nimenomaan basistit pelaisivat vasenta pakkia?

[Holmgård]

Topparina on usein luotettava ja rauhallisen luonteen omaava henkilö. Nämä ovat positiivisia luonteenpirteitä. Joukkue, valmennus ja taustat luottavat, että hoidat tilanteen ja pelastat joukkueen. Olet tuki ja turva. Selkäranka ja ydin. Tästä syystä olet usein myös joukkueesi pidetyimpiä henkilöitä, sinua arvostetaan ja mielipiteitäsi kuullaan. Palvelusvuosien karttuessa nauhakin ilmestyy käsivarteesi.

Tekosi näkyvät suoraan tulostaululla, koska toimit maalien läheisyydessä. Valta ja vastuu. Pelipaikallasi ei ole hektistä kilpailua, ja tiedät jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua olevasi aina kentällä. Se tuo paitsi mielenrauhaa myös joukkuekeskistä ajattelua, mikä on terve asia repivän ristiriitaisessa pallopelimaailmassa. Ja taas sinua arvostetaan ja sinusta pidetään yhä enemmän.

Hyökkääjä elää stressissä, kilpailu on kovaa ja useimmiten vituttaa. Yksi senttimetri, yksi sadasosa, yksi kimmoke voi ratkaista. Jossittelut valtaavat mielen ja olo ei ole harmoninen. Maalipaikoista mokaat huomattavasti useammin kuin onnistut. Kun hakeudut pelattavaksi, et yleensä saa palloa. Kaksinkamppailuissa olet ottavana osapuolena. Keräät kamasi ja keräät mustelmia. Kun nouset ylös, näet liiviin pukeutuneen kollegasi ottavan spurtteja kentän reunalla. Aikasi on kohta lopussa. Luoja ties kuinka pitkäksi aikaa..yksi senttimetri, yksi sadasosa, yksi kimmoke. Jossittelut valtaavat mielen ja olo on yhä kaoottisempi.

Keskikentällä on aina kiire ja vaativia hommia riittää loputtomasti. Paljon metrejä, vaikeita juttuja, jatkuvaa valppautta..ilman että sitä oikein kukaan huomaa tai että ne olisivat kriittisen tärkeitä. Olet muurahainen. Voitto ei ole ansiotasi eikä tappio syytäsi. Ei suurta euforiaa tai draamankaarta, ne eivät kuulu muurahaisen harmaaseen elämään. Saat vähemmän kuin annat. Olet pelannut korttisi huonosti.

[SirL]

Kulttuurikysymyksiä.

Jossain Englannin ja Saksan kaltaisissa munaravifutiksen kehdoissa yllä kuvattu ehkä pätee, mutta ei etelä-eurooppalaisessa tai varsinkaan Latinalaisen Amerikan futiksessa, joissa topparit ovat edustaneet usein palavaa tunnetta ja kovuutta, kun keskikenttäpelaajat taas puolestaan luovuutta, taitoa, rauhallisuutta, mutta ei missään nimessä kiirettä.

[Sforbiciata]

Kulttuurikysymyksiä.

Jossain Englannin ja Saksan kaltaisissa munaravifutiksen kehdoissa yllä kuvattu ehkä pätee, mutta ei etelä-eurooppalaisessa tai varsinkaan Latinalaisen Amerikan futiksessa, joissa topparit ovat edustaneet usein palavaa tunnetta ja kovuutta, kun keskikenttäpelaajat taas puolestaan luovuutta, taitoa, rauhallisuutta, mutta ei missään nimessä kiirettä.

Näin on. Holmgårdin oksennusta kakova kuvaus on yksi yhteen Suomessa pelattavasta jalk.. paniikkipallosta.

[Callit]

Ihan simppeli kysymys. Mikä vetää tai motivoi nuoren futarin puolustajaksi?

On hiukan vaikea ymmärtää kuinka joku pystyy harjoittelemaan pitkän aikaa ja pysyä puolustus tontilla. Luulisi nuorena, että hyökkääjä tai edes keskikenttäpuoli olisi tavoitelluin paikka jossa niitä maaleja voi tehdä ja saada mainetta. Eivät saa tarpeeksi huomiota mediassa (ainakaa jos vertaa hyökkääjiin) ja huonommin palkkaakin (tälläinen yleinen veikkaus). Vai onko se nollan pitäminen? Mikä?

Tärkein vastaus on tietysti se, että ihmisiä on niin erilaisia. Niinpä puolustajaksi ja veskariksi ryhtyjiä löytyy aina. On sitten valkkujen eli aikuisten homma ohjata pojuja niin, että ominaisuudet kehittyvät mahdollisimman monipuolisiksi.

Yksi tärkeä tekijä on tietysti esikuvat. Hyypiä on varmasti innoittanut monia suomalaisnassikoita pakeiksi samalla. Myöhäisemmässä junnuiässä pakiksi kannattaa hankkiutua jo senkin johdosta, että tie ammattilaiseksi on siten siloitellumpi. Erityisesti vasenjalkaisten ja nopeitten pakkien tie ammattilaiseksi on moninverroin helpompi kuin muitten.

[lörskä]

Tärkein vastaus on tietysti se, että ihmisiä on niin erilaisia. Niinpä puolustajaksi ja veskariksi ryhtyjiä löytyy aina. On sitten valkkujen eli aikuisten homma ohjata pojuja niin, että ominaisuudet kehittyvät mahdollisimman monipuolisiksi.

Tämä kyllä. Lisätään vielä, että mikäli valmentajat näitä joutuvat päättämään, niin kuin usein junnuaikoina joutuvat, valitaan puolustajat melko pitkälti luonteen perusteella. Vieläpä niin, että henkisillä ominaisuuksilla on huomattavasti suurempi merkitys kuin fyysisillä. Tämä tietenkin johtuu siitä, että fysiikka kehittyy nuorilla todella nopeasti ja vaikka iso koko onkin eduksi lapsilla, niin en ole yhtään alle 15-v. junnupeliä nähnyt (tai taannoin pelannut), jossa fysiikka ratkaisee ottelun kulun. Omassa junnujoukkueessa meni niin, että kolme lyhyintä pelaajaa koko joukkueesta pelasivat puolustajina. Itse olin myös tuossa kolmikossa - ja nautin topparina pelaamisesta.

[Zlatanic]

Tämä kyllä. Lisätään vielä, että mikäli valmentajat näitä joutuvat päättämään, niin kuin usein junnuaikoina joutuvat, valitaan puolustajat melko pitkälti luonteen perusteella. Vieläpä niin, että henkisillä ominaisuuksilla on huomattavasti suurempi merkitys kuin fyysisillä. Tämä tietenkin johtuu siitä, että fysiikka kehittyy nuorilla todella nopeasti ja vaikka iso koko onkin eduksi lapsilla, niin en ole yhtään alle 15-v. junnupeliä nähnyt (tai taannoin pelannut), jossa fysiikka ratkaisee ottelun kulun. Omassa junnujoukkueessa meni niin, että kolme lyhyintä pelaajaa koko joukkueesta pelasivat puolustajina. Itse olin myös tuossa kolmikossa - ja nautin topparina pelaamisesta.

Et pelannut esim. Hermanni Vuorista vastaan. Siinä oltiin kaikki muut paperia. Toinen fysiikaltaan ylivoimainen oli Prince Otoo. Kyllä ne aika pitkälti ratkaisivat ottelun kulun, tosin fysiikan lisäksi poikkeuksellista taitoa!

[lörskä]

Et pelannut esim. Hermanni Vuorista vastaan. Siinä oltiin kaikki muut paperia. Toinen fysiikaltaan ylivoimainen oli Prince Otoo. Kyllä ne aika pitkälti ratkaisivat ottelun kulun, tosin fysiikan lisäksi poikkeuksellista taitoa!

No joo, ei fysiikan merkitystä voi väheksyä, mutta nimenomaan se poikkeuksellinen taito oli se millä tavalla hyökkääjät tulivat ohi esiteini-ikäisenä. Ennen kaikkea pääpeliosaamisen puute helpotti puolustajana pelaamista: pituus toi usein mukanaan vain kömpelyyden. Sitten vuosien päästä, kun peli monipuolistui niin fyysiset janarit pääsivät avuillaan loistamaan.

[Velmu]

Toinen fysiikaltaan ylivoimainen oli Prince Otoo. Kyllä ne aika pitkälti ratkaisivat ottelun kulun, tosin fysiikan lisäksi poikkeuksellista taitoa!

Hyvä ottaa esimerkki sellaisesta joka oli vähintään 3-4 vuotta muita vanhempi kun oli syntymäaika afrikassa "vähän" viilattu alakanttiin.

Toki fysiikkaltaan oli ylivoimainen ja ratkaisi otteluita, jonnekin 16-17v asti, minkä jälkeen muut saivat kiinni. Pituuskasvuhan Princellä loppui jo 12 vuotiaana.

Omissa junnujoukkueissa yleensä ne isoimmat laitettiin/ajautuivat puolustajiksi. Itsekin topparina aina nuorempana tahkosin, kun muita isokokoisempi olin. Teininä sitten muut saivat pituuskasvussa kiinni ja toppariksi tuli parempia pelaajia. Uusi paikka löytyikin sitten laitapakki/laituri akselilta, joskin ainoana aseena ylöspäin oli nopeus sekä hyvä potku. Nuo eivät toki kovin pitkälle riittäneet.

Toki henkiset ominaisuudet vaikuttavat, koska pakin täytyy olla tunnollinen ja pelata joukkueena. Taiteilijaluonteet sitten ylempänä.

[Mansen Miäs]

Puujalkaisuus.

[FCApukoutsi]

Olen apuvalmentajana F9-ikäluokassa. Meillä on ringissä n. 40 poikaa ja täytyy sanoa, että yleensä ennen pelejä on vaikeata saada vapaaehtoisia puolustajan paikalle (tai maalin suulle). Kärkeen ja laitapelaajiksi on kyllä tunkua (5v5 pelit).

Oma poika pelaa myös samassa joukkuessa, eikä oikeastaan taas halua pelata mitään muuta kuin puolustajan paikkaa.
Pojan taidot kyllä riittäisivät mille tahansa paikalle (paitsi maaliin), ja olenkin yrittänyt rohkaista häntä irrottautumaan puolustajan tontilta ja kokeilemaan muitakin paikkoja.

Pari päivää sitten kävin taas keskustelun pojan kanssa teemalla "Pelipaikkojen kierrätys kehittää pelinäkemystä". Lopputuloksena oli yksi ilta mykkäkoulua.
Seuraavana aamuna nollattiin tilanne ja poika osasi jo perustella omaa kantaansa: "Mulla on hyvä potku" , "pärjään kaksinkamppailuissa" , "osa ei tajua pelipaikoista yhtään mitään" , "ei maalit ole niin tärkeitä, mukavampi on voittaa" jne.  Eniten mieleeni jäi kuitenkin lause "alimpana pelaajana näkee kaikki pelaajat ja mitä tapahtuu kentällä".

Mietiskelin vähän noita argumentteja ja niistähän löytyy oikeastaan kiteytettynä lähtökohta muutamalle piirteelle, mitkä ainakin hänen pelissään näkyy:
 1. Pallollisena puolustaja pyrkii aina avaamaan kontrolloidun syötön omalle pelaajalle. Yhdellä oikein ajoitetulla syötöllä voidaan saada suora maalinteko tilanne.
     Ei koskaan mitään roiskimisia vastustajan päätyyn. (Tässä ikäluokassa näitäkin näkee valitettavan paljon)
 2. Puolustajan nousut vastahyökkäykseen hyvän pelin luvun ja syötön katkon jälkeen. 5v5 peleissä nuo on melkein poikkeuksetta 2v1 tai 3v2
 3. Puolustaja on joukkuepelaaja