anselmibanda
Poissa
Suosikkijoukkue: AU, FC Bayern München, FSV Frankfurt
|
 |
Vastaus #250 : 19.06.2013 klo 20:46:47 |
|
KuuLa - LoPS 2 4-0 (0-0). Rouhijafutiksella ei pisteitä herunut Pansiosta. Mutta kovalla tsempillä ja ilman vaihtureita kaaduttiin (kumi)saappaat jalassa.
|
|
|
|
|
Larze3
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter Turku, LFC, BVB, symppis IFK4
|
 |
Vastaus #251 : 19.06.2013 klo 21:08:28 |
|
Eilen LTU2-Liedon Pallo2 LT 5-1 (1-1). Ensimmäisellä puoliskon alussa LTU2 oli hallitsevampi ja sai pari kolme paikkaa rakennettua ennen kuin siirtyi lopulta pelitilanteisiin nähden ansaitusti 1-0 johtoon hyökkääjän peippailessa läpi ja sijoittaen pelivälineen maata pitkin maalivahdin seistessä paikallaan. Tämän jälkeen peli tasoittui ja Lieto2 pääsi mukaan peliin. Liedon tasoitus tuli 1. puoliajan puolivälissä vapaapotkun jälkitilanteesta, kun Liedon hyökkääjä sai boksin sisällä pallon jalkaan ja sijoitti sen kylmästi vasempaan alanurkkaan. Tauolle 1-1. Toisen puoliajan alun otti komentoonsa LTU2 joka pyssytti alle 13 minuuttiin lukemiksi 4-1. Joko Liedon puolustus oli tankannut puoliajalla Dieseliä tai LTU:n valmentaja antoi tiukan Team Talkin. Aikamoinen startti toiselle puoliajalle. Loppupuolella nähtiin Liedon keskikentän moottorin ikävä loukkaantuminen kun pelaajan polvi vääntyi ikävään asentoon LTU:n keskikenttäpelaajan taiteillessa taiturimaisesti hänestä ohi. Liedolla oli vain yksi pelaaja penkillä joten lopun pelin joukkueen oli jatkettava ilman vaihtoja. Tästä 5-10 minuuttia eteenpäin ja Liedon maalivahti torjui kädellään boxin ulkopuolella ja molarille  . Lopullinen niitti nähtiin noin parisen kymmentä minuuttia ennen loppua ja lopulta LTU2 vei pelin nimiinsä 5-1. Peli oli ajoittain hyvännäköistä puolin jos toisin. LTU pelasi nätisti maata pitkin ja joukkue oli kuin uusiksi syntynyt nöyryyttävän IBK MedA pelin jälkeen. Lieto pyrki myöskin ajoittain maata pitkin lyhytsyöttöpeliin, mutta LTU2:n prässi pakotti välillä roiskimaan tai jopa pelaamaan pallon laidasta ulos. Viihdyttävä matsi Litsassa kaikinpuolin. 
|
|
|
|
|
|
|
Pargasbo
Poissa
|
 |
Vastaus #253 : 19.06.2013 klo 22:04:56 |
|
Lohko1: FCWolves-Peimari 0-2... Tiukka peli, Peimarin eka maali kulmasta toinen toisenpuoliajan keskivaiheilla yksinläpitilanteesta.. Oikea joukkue voitti, wolves oli yksilöinä parempi mutta joukkuepelissä Peimari vei, erityisesti puolustus pelissä.. Hyökkäys pelaaminen Peimarilla pelkästään topparin/maalivahtien avauksissa vasempaan laitaan Ramalholle, vikkelä kaveri, mutta niin ammattilainen ettei voi itse hakea palloa ojasta..  wolvesilla muutaman paikka joista tällaisessa pelissä olisi tarvinnut tehdä,Mutta 70 000e vuosibudjetti, 3krt/vko treeni vs 0 treeniä/vko, ja Ramalho tekivät tänään 0 - 2 eron.. Oli kuitenkin hauskaa pelata kunnon vastustajaa vastaan pitkästä aikaan! Wolves lomailee huolella heinäkuun ja on todella nälkäinen syyskaudella, uskoa riittää!
|
|
|
|
|
Sergey
Poissa
|
 |
Vastaus #254 : 24.06.2013 klo 20:49:03 |
|
Ykköslohkossa Peimari voitti PIF 2:n 8-0 (4-0?). Itse en ehtinyt seurailemaan kuin viimeiset 35min, mutta sen perusteella ainakin hyvin selvää kotijoukkueen hallintaa. Tuskinpa ne ensimmäiset 55 minuuttia paljoa tuosta poikkesivat. Tiago Ramalhon (kolme maalia) lisäksi joukkueesta löytyi tällä kertaa ratkaisijoita aika laajalta rintamalta, sillä peräti kuusi kaveria sai nimensä maalitilastoihin. Harmittaa, kun en päässyt seurailemaan joukkueen edellistä peliä Wolvesia vastaan, siinä oli kuulemma vastakkain kaksi sellaista joukkuetta, jotka voisivat jo nyt pelata hyvin Nelosta... Muutaman kuvankin ehdin nopeasti räpsiä: http://jansundman.kuvat.fi/kuvat/Urheilu/Jalkapallo/2013/Kutonen+Peimari+Utd+-+PIF+2++8-0/
|
|
|
|
|
jonlin1
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Bosna
|
 |
Vastaus #255 : 24.06.2013 klo 21:01:49 |
|
Ykköslohkossa Peimari voitti PIF 2:n 8-0 (4-0?). Itse en ehtinyt seurailemaan kuin viimeiset 35min, mutta sen perusteella ainakin hyvin selvää kotijoukkueen hallintaa. Tuskinpa ne ensimmäiset 55 minuuttia paljoa tuosta poikkesivat. Tiago Ramalhon (kolme maalia) lisäksi joukkueesta löytyi tällä kertaa ratkaisijoita aika laajalta rintamalta, sillä peräti kuusi kaveria sai nimensä maalitilastoihin. Harmittaa, kun en päässyt seurailemaan joukkueen edellistä peliä Wolvesia vastaan, siinä oli kuulemma vastakkain kaksi sellaista joukkuetta, jotka voisivat jo nyt pelata hyvin Nelosta... Muutaman kuvankin ehdin nopeasti räpsiä: http://jansundman.kuvat.fi/kuvat/Urheilu/Jalkapallo/2013/Kutonen+Peimari+Utd+-+PIF+2++8-0/ Ei se Wolves nyt ihan ole vakuuttanut. Ellet sitten pidä Fc Turkuakin nelosen tasoisena...
|
|
|
|
|
Sergey
Poissa
|
 |
Vastaus #256 : 24.06.2013 klo 21:12:07 |
|
Ei se Wolves nyt ihan ole vakuuttanut. Ellet sitten pidä Fc Turkuakin nelosen tasoisena...
Vaikea sanoa, kun en tosiaan minuuttiakaan ole heidän peliään nähnyt. Tuo arvio tuli toisen valmentajan suusta, ja hän ainakin antoi tunnustusta Wolvesin pelaajille. Tiedä sitten, onko viime pelissä ollut tavallista parempi kokoonpano, kun nekin tuppaavat tällä tasolla heittelemään aika rajusti matsista toiseen.
|
|
|
|
|
Leonardo#1
Poissa
|
 |
Vastaus #257 : 28.06.2013 klo 21:56:13 |
|
TuHa - PiPS 2 2-3 (1-2)
7min 1-0 8min 1-1 Petri Ruusuvuori 22min 1-2 Jarno Karihtala -------------------------------- 50min 2-2 78min 2-3 Santtu Massinen
Tiukka vääntö pisteistä.
Tuomari oli taas kerran kuutamolla, onneksi molempiin suuntiin
|
|
|
|
|
Pukin burgeri
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
 |
Vastaus #258 : 28.06.2013 klo 23:35:36 |
|
Ykköslohkossa Peimari voitti PIF 2:n 8-0 (4-0?). Itse en ehtinyt seurailemaan kuin viimeiset 35min, mutta sen perusteella ainakin hyvin selvää kotijoukkueen hallintaa. Tuskinpa ne ensimmäiset 55 minuuttia paljoa tuosta poikkesivat. Tiago Ramalhon (kolme maalia) lisäksi joukkueesta löytyi tällä kertaa ratkaisijoita aika laajalta rintamalta, sillä peräti kuusi kaveria sai nimensä maalitilastoihin. Harmittaa, kun en päässyt seurailemaan joukkueen edellistä peliä Wolvesia vastaan, siinä oli kuulemma vastakkain kaksi sellaista joukkuetta, jotka voisivat jo nyt pelata hyvin Nelosta... Muutaman kuvankin ehdin nopeasti räpsiä: http://jansundman.kuvat.fi/kuvat/Urheilu/Jalkapallo/2013/Kutonen+Peimari+Utd+-+PIF+2++8-0/Nelosta? Valot päälle siellä jossain 
|
|
|
|
|
anselmibanda
Poissa
Suosikkijoukkue: AU, FC Bayern München, FSV Frankfurt
|
 |
Vastaus #259 : 02.07.2013 klo 21:22:15 |
|
LoPS 2 - PöKa 2-0 (0-0).
|
|
|
|
|
WasItLeft
Poissa
|
 |
Vastaus #260 : 10.07.2013 klo 14:28:24 |
|
AU - KY-Sport 1-3
Kahden edellisen pelin pienten haparoivien otteiden jälkeen Sport palasi taas voittamisen kulttuuriin.
Ottelu sai hyvät puitteet aurinkoisessa kesäillassa huikealla Alastaron nurmella. Sport oli tehnyt avauskokoonpanoonsa merkittävä muutoksia, sillä luotettava topparipari Rikkilä - Sadiku oli hajotettu, Sadikun harjoittaessa korkean paikan leiriä etelän mailla. Näin ollen tornimainen Rikkilä oli siirretty kärkeen. Vasen laita oli myös heikentynyt , koska totutun taitava #22 ei ollut ehtinyt vielä palautua viikonlopun riennoista.
Ottelu lähti käyntiin tasaisissa merkeissä molempien luodessa puolittaisia paikkoja. AU avasi maalihanat 14 minuutin kohdalla komealla vedolla kuudentoista rajalta kun veikeä Super Tele-pallon kierre yllätti Sportin maalivahdin. Mies tosin paikkasi tilanteen pelaten loistavan loppupelin ja liimaamalla Buffonmaisesti palloja AU:n huuteluista huolimatta. Maalista ei Sport lannistunut ja saikin tasoituksen aikaan rankkarista, joka tuli käsivirheen johdosta. Sportin Farin kävi upottamassa pilkun äärimmäisellä varmuudella ja tauolle tasatilanteessa.
Heti toisen puoliajan alkuun Sport sai toisen rankkarin kun härskisti boxiin ajanut Mörönen kaadettiin ja ansaittu pilkku AU:n protestoinnista huolimatta. Tällä kertaa pallon taakse asettui Sportin huikea #10 Monnonen ja laittoikin pallon erittäin nätisti oikeaan yläkulmaan. Tämän jälkeen alkoi AU:n pienoinen painostus mutta onneksi ei olleet pojat käyneet tarpeeksi vetotreeneissä vaan tasaisin väliajoin palloa ammuuttiin näemmä venälaisellä tykistökäskyllä: "auringon suuntaan toistaiseksi".
Lopun alkua AU:lle oli Sportin 70 minuutilla tekemä 3-1 johtomaali, joka syntyi tehokkaan karvauspelaamisen ansiosta. Maalintekijä Salmisen kommentti "mä oksennan kohta" heti osuman jälkeen kuvasti hyvin Sportin työmoraalia ottelun lopussa. Puolustus pelasi tiiviisti ja hyvät vetopaikat saatiin estettyä. Ennen maalia päästiin nauttimaan myös todellista herkkua kun #22 pääsi väläyttämään vasurivolleytaan, mutta veto kilpistyi valitettavasti AU:n ei niin mikkihiirimäiseen puolustukseen.
Alastaron nurmelta KY-Sportin "fiksuille pojille" siis ansaittu voitto ja toivottavasti uuden voittoputken ensiaskeleet!
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.07.2013 klo 14:31:45 kirjoittanut WasItLeft »
|
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #261 : 11.07.2013 klo 09:25:11 |
|
e. väärä topic
|
|
|
|
|
Leonardo#1
Poissa
|
 |
Vastaus #262 : 30.07.2013 klo 20:24:18 |
|
PiPS 2 - Lieto 2 2-0 (0-0)
Tasainen vääntö pisteistä, jossa Lieto taisi olla hieman niskan päällä. PiPS teki kuitenkin tarvittavat toisella puoliajalla. Lieto oli muuttunut paljolti kevään pelistä.
50min Santtu Massinen 89min Jarno Karihtala
PiPSillä debytoi myös pari B-junnua
|
|
|
|
|
Janttu
Poissa
Suosikkijoukkue: Liedon Pallon joukkueet junnuista Edustukseen
|
 |
Vastaus #263 : 30.07.2013 klo 20:53:26 |
|
Paljon tasaisempi oli tosiaan PiPS 2 - Lieto 2 matsi kuin keväällä. Pelaajia on onneksi saatu rinkiin kevät kauden mittaan hiukan lisää. PiPS:n eka maali hirveästä Liedon harhasyötöstä. Keskikentältä annettiin "taaksepäin" topparien välistä ja veskarikin ohi takatolpalle jonne PiPS pelaaja sai rauhassa nousta ja syöttää maalin eteen nousselle pelurille paikan laittaa suurinpiirtein tyhjiin... Toinen maali tuli sitten Liedon panostaessa tasoituksen hakuun siirtymällä mm. 3 alakertaan ja muutenkin nostamalla äijiä rohkeasti ylös. Hyvä ja rehti matsi.
|
|
|
|
|
Räsänen
Poissa
|
 |
Vastaus #264 : 31.07.2013 klo 22:12:02 |
|
RaRy-Wolves 3-3 (0-3)
Ykköslohkossa paraislaiset eivät päässeet vielä karkumatkalle kakkospaikasta, vaikka VG:kin kompastui Pamaukseen. Kotijoukkue oli ottamassa kunnolla pataan, mutta sitten pystynokkaisuus tai väsy iski matkamiehiin ja sarjaa jatketaan tasaisempana.
Edit. Oho, aivopieru..
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.08.2013 klo 20:16:46 kirjoittanut Räsänen »
|
|
|
|
|
Pargasbo
Poissa
|
 |
Vastaus #265 : 01.08.2013 klo 11:46:01 |
|
Komppaan täysin Räsäsen kommentteja eilisestä pelistä, ainoa vaan, että Peimari on Sauvosta Wolvesin peli yskähtelee aina toisen puoliajan alussa, niin eilenkin.. 3-0 johto, sössittiin 3-3 tasuriin, eka puoliaika todella hyvää peliä, paljon maalipaikkoja ja Ryhti oli suoraan sanoen todella vastaantulija.. Lopputulos ansaittu molemmille, wolves kerjäsi vaikeuksia tyhmillä pitkillä kuljetuksilla ja pallon menetyksillä.. Mutta hyvä asia on, että tiukka sarja tästä vielä tulee! 
|
|
|
|
|
anselmibanda
Poissa
Suosikkijoukkue: AU, FC Bayern München, FSV Frankfurt
|
 |
Vastaus #266 : 01.08.2013 klo 19:54:33 |
|
MarttMu - LoPS 2 maaliton 0-0. LoPS 2 kahden ottelun tappiottomassa putkessa.
|
|
|
|
|
dplane
Poissa
|
 |
Vastaus #267 : 02.08.2013 klo 20:51:31 |
|
KuuLa - Functio Laesa 0-1 (0-0).
Laesa aloitti Pansion helteessä kahden vajaalla ja sai yhdeksännen kenttäpelaajan 5 min jälkeen. Huono osallistumisaktiivisuus kesällä vähän pelottaa, mutta väliäkös sillä kun pelit näyttävät menevän näin paremmin kuin vaihtopelaajien kanssa.
Toki olisi voinut päättyä miten vain. Molemmilla yksi ylärima ja 1-2 hyvää paikkaa.
|
|
|
|
|
NevilleSouthall
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
 |
Vastaus #268 : 02.08.2013 klo 22:49:57 |
|
SoVo2 - Fc Koivu 3-1 (0-1)
Ilma suosi pallonpotkimista Someron postimerkillä. Peli ihan mallikasta 6.divarifutista, joka olisi ollut vielä viihdyttävämpää jos dumari olisi ollut edes hieman pelistä kartalla.
Koivu ekalla puokilla johtoon hyvin pelanneen laiturin komeiden harhautusten jälkitilanteesta tulleesta maalista. Sovo painoi toisella 45minuuttisella kolme maalia erikoistilanteista (kulma, heitto & pilkku). Sovolle lopussa ansaittu punikki puolustajan kaadettua läpiajoon karkaamassa olleen pelaajan.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.08.2013 klo 23:02:15 kirjoittanut NevilleSouthall »
|
|
|
|
|
dplane
Poissa
|
 |
Vastaus #269 : 04.08.2013 klo 19:55:43 |
|
AU - Functio Laesa 1-0, (0-0).
Alastaron pojat tappelivat melkoisella asenteella ja hankkivat useita ansaittuja vapareita ja varoituksia. Lopputulos ihan ansaittu ja luulen että harva vierasjoukkue poistuu tällä kaudella Alastaron postimerkiltä voittajana. Olisi voinut kääntyä lopulta kummallekin, mutta tällä kertaa näin.
Ensi sunnuntain matsiin Laesa koittaa olla hankimatta täyttä kokoonpanoa, kun heti tuli turpaan kun kentällä on 10 sijaan 11 miestä.
|
|
|
|
|
Leonardo#1
Poissa
|
 |
Vastaus #270 : 06.08.2013 klo 19:32:35 |
|
AKT - PiPS 0-7 (0-3)
6' 0-1 Johan Ekman 16' 0-2 Santtu Massinen 34' 0-3 Jarno Karihtala ------------------------------ 54' 0-4 Jarno Karihtala 68' 0-5 Santtu Massinen 81' 0-6 Jarno Karihtala 89' 0-7 Johan Ekman
Vieraspeli kotiareenalla jossa paremmasta ei jäänyt epäselvyyttä. B-junnujen sisäänmarssi jatkui tässäkin pelissä. Junnuille neljä syöttöpinnaa
|
|
|
|
|
anselmibanda
Poissa
Suosikkijoukkue: AU, FC Bayern München, FSV Frankfurt
|
 |
Vastaus #271 : 07.08.2013 klo 20:44:11 |
|
PöKa-LoPS 2 tulos 2-4 (0-3). Loimaalaisilla maalareina "wanhojen herrojen klubi" (keski-ikä n. 40v.): Maklad, Kuusinen, Virta ja Soikkeli.
|
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #272 : 07.08.2013 klo 20:48:09 |
|
PöKa-LoPS 2 tulos 2-4 (0-3). Loimaalaisilla maalareina "wanhojen herrojen klubi" (keski-ikä n. 40v.): Maklad, Kuusinen, Virta ja Soikkeli.
Esahan on muakin nuorempi  Te muutte ootte vaan sopivan kypsiä. 
|
|
|
|
|
Ibra
Poissa
Suosikkijoukkue: ÅIFK, Torre, PIF, Helsingborgs IF, Brann, Pool
|
 |
Vastaus #273 : 08.08.2013 klo 09:20:59 |
|
KY-Sport-Torre Calcio 5-1 (2-0)Tässä tilastot: http://www.resultcode.fi/sarjat/joukkue/jou_opk_nayta_uusi.php?piiri_id=100004&ottelu_id=259055&sarja_id=107048Ensimmäinen jakso selvästi kotijoukkueen halllinta toisella päästiin mukaan paremmin ja tehtiin komea kavennusmaali, sekavasta tilanteesta kuitenkin 3-1 ja loppu oli vain pelailua ja kaksi maalia tuli vielä takkiin. Allekirjoittaneelle ensimmäinen peli tällä kaudella ja mukavaa oli vaikka Sportin pelaajien vauhdissa oli välillä vähän vaikeaa pysyä...
|
|
|
|
|
Räsänen
Poissa
|
 |
Vastaus #274 : 10.08.2013 klo 17:45:22 |
|
Peimari Utd-RaRy
Ennakkoasetelmana kutkuttava, lähes eeppinen kärkikamppailu, jossa jaossa oli lohkon toisesta sijasta kamppailu tai ykkössijan pönkittäminen vähän selkeämmin. Vieraat tekivät sen, mihin isännät eivät pystyneet: tuplasivat vastustajan päästettyjen maalien määrän. Nyt ne ovat Peimarilla 2. Isännät eivät ihan tuplanneet vieraiden päästettyjä, lopputulos 12-1.
|
|
|
|
|
|
|
|