Xedu
Poissa
Suosikkijoukkue: Maju
|
 |
Vastaus #175 : 25.02.2013 klo 13:27:17 |
|
|
|
|
|
|
Zopper
Poissa
|
 |
Vastaus #176 : 25.02.2013 klo 16:56:06 |
|
hieno alku Kappelle! Seura tuntuu olevan hyvinkin sopiva hänelle. Tähän väliin täytyy todeta että mies etenee urallaan sopivan maltillisin askelin. Oli toki lähdössä Serie A:n junnuna ennen loukkaantumista, mutta sen jälkeen ei ole ottanut takapakkia kertaakaan. Mielestäni parempi näin, kuin se että olisi tullut maitojunalla takaisin Turkuun liian kovan siirron seurauksena. Harva niistä on oikeasti tehnyt uutta nousua huipulle. Toinen asia: koska Kappe on viimeeksi istunut penkillä?? TPS:ssä?? Hienoa ensinnäkin että ylipäätään pääsi heti avaukseen tärkeälle paikalle, ja sitten vielä onnistui heti. Pääse paljon helpommalla esim fanien suhteen tuollaisen rakettistartin jälkeen.. Seuran sivuilla on parhaan pelaajan äänestys, tulokset aika murskaavat Ja tämä sama on toistunut joka seurassa + maajoukkueessa. Hoitaa itsensä aina kentälle. Vaikea uskoa että jokainen valmentaja on ollut kova saunomaan, eli jotain kaveri tekee oikein. Muistan muutama vuotta sitten kun honkalaiset vakuuttivat Perovuon olevan 10x parempi hiedän siirryttyä ruotsiin, ja että Kappea suosittiin muista syistä ja oli oikeusmurha ettei Joel pelannut.. Ehkä he olivat väärässä?? Itse aion nostaa odotukset aivan kattoon - Lech voittaa koko paskan ja pelaa CL:ää ensi kaudella Kapen johdolla!
|
|
|
|
|
Timpsi
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #177 : 25.02.2013 klo 21:39:21 |
|
Tiesittekö että "Hämä-Hämäläinen saunaa lämmittää" on puolaksi "Hama-Hamalainen sauna nagrzewa".
En tiennyt, kuvittelin sen olevan "saunę nagrzewa."  Puolassa ilmeisesti kolahti eilen useampikin leuka lattiaan, sen verran taajaan sikäläisessä lehdistössä ällistellään että mistä ihmeestä tämmöinen neverhead-supertähti oikein on kaivettu. Hieno alku!
|
|
|
|
|
atletico1
Poissa
|
 |
Vastaus #178 : 25.02.2013 klo 21:58:21 |
|
Hyvä startti tosiaankin. Positiivista siirrossa on pidempi kausi, nythän ruotsissa vedellään hallihöntsiä ja puolassa pelataan ihan tosissaan. Hyvä myös maajoukkueen kannalta kun saadaan pelivireinen kappe mukaan espanjaa vastaan. Meillä ei todellakaan ole liikaa pelaajia joilla on kausi käynnissä ja ysikymppisiä alla. Mielenkiintoinen sarja josta suomessa ei tiedetä oikeastaan mitään. Seurantaan.
|
|
|
|
|
bellers
Poissa
|
 |
Vastaus #179 : 25.02.2013 klo 22:02:09 |
|
Muistan muutama vuotta sitten kun honkalaiset vakuuttivat Perovuon olevan 10x parempi hiedän siirryttyä ruotsiin, ja että Kappea suosittiin muista syistä ja oli oikeusmurha ettei Joel pelannut.. Ehkä he olivat väärässä??
Onnellisesta hykertelystä huolimatta taidat sinä muistaa väärin.
|
|
|
|
|
Vlad Kepes
Poissa
Suosikkijoukkue: kulttuurikeynesianismi
|
 |
Vastaus #180 : 25.02.2013 klo 22:54:06 |
|
Eikö kukaan ole viitsinyt muistuttaa, että Kappe on ensimmäinen suomalaispelaaja joka koskaan on onnistunut tekemään maalin Puolan pääsarjassa? Kapelle 
|
|
|
|
|
Juhana
Poissa
|
 |
Vastaus #181 : 25.02.2013 klo 23:22:59 |
|
Onnellisesta hykertelystä huolimatta taidat sinä muistaa väärin.
Nimenomaan, Perovuo on edelleen paljon parempi.
|
|
|
|
|
Juhana
Poissa
|
 |
Vastaus #182 : 25.02.2013 klo 23:24:06 |
|
Puolassa ilmeisesti kolahti eilen useampikin leuka lattiaan, sen verran taajaan sikäläisessä lehdistössä ällistellään että mistä ihmeestä tämmöinen neverhead-supertähti oikein on kaivettu. Hieno alku!
Oisko jotain linkkejä, joista voisi Google Translatella tavailla?
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #183 : 25.02.2013 klo 23:34:03 |
|
Oisko jotain linkkejä, joista voisi Google Translatella tavailla?
"From the beginning, Hamalainen fared well. Finn showed his class in 110 seconds longer when it took the ball nicely and perfectly in pace gave the clear position overlooking the locksmith. Winner of the "Silver Balls" flashed class." "All the time, "the game" was Hamalainen. Finn was playing the ball very intelligently. His international sophistication you could see in every contact with the ball. On the pitch he saw everything that could also appeal to the fact that even when he was fouled, not unfolded hands, the judge did not complain, but he took the ball and as soon as he wanted her to play with." http://www.gloswielkopolski.pl/artykul/769269,lech-poznan-gromi-ruch-chorzow-swietny-mecz-hamalainena,id,t.html
|
|
|
|
|
PuluZu
Poissa
|
 |
Vastaus #184 : 25.02.2013 klo 23:36:47 |
|
"From the beginning, Hamalainen fared well. Finn showed his class in 110 seconds longer when it took the ball nicely and perfectly in pace gave the clear position overlooking the locksmith. Winner of the "Silver Balls" flashed class." "All the time, "the game" was Hamalainen. Finn was playing the ball very intelligently. His international sophistication you could see in every contact with the ball. On the pitch he saw everything that could also appeal to the fact that even when he was fouled, not unfolded hands, the judge did not complain, but he took the ball and as soon as he wanted her to play with." http://www.gloswielkopolski.pl/artykul/769269,lech-poznan-gromi-ruch-chorzow-swietny-mecz-hamalainena,id,t.htmlHopeakives-Hämäläinen 
|
|
|
|
|
Zopper
Poissa
|
 |
Vastaus #185 : 26.02.2013 klo 00:05:50 |
|
Onnellisesta hykertelystä huolimatta taidat sinä muistaa väärin.
10 tai 20 kertaa, samapa tuo 
|
|
|
|
|
|
|
calciopoli
Poissa
|
 |
Vastaus #187 : 26.02.2013 klo 18:31:39 |
|
|
|
|
|
|
Bossu
Poissa
|
 |
Vastaus #188 : 26.02.2013 klo 18:39:17 |
|
Hyvin on Puolan kieli Kapella jo hallussa. Kurwa- sanalla pärjää pitkälle taasen kentällä.
|
|
|
|
|
gazzetta
Poissa
Suosikkijoukkue: 1927
|
 |
Vastaus #189 : 27.02.2013 klo 09:32:18 |
|
"From the beginning, Hamalainen fared well. Finn showed his class in 110 seconds longer when it took the ball nicely and perfectly in pace gave the clear position overlooking the locksmith. Winner of the "Silver Balls" flashed class." "All the time, "the game" was Hamalainen. Finn was playing the ball very intelligently. His international sophistication you could see in every contact with the ball. On the pitch he saw everything that could also appeal to the fact that even when he was fouled, not unfolded hands, the judge did not complain, but he took the ball and as soon as he wanted her to play with." http://www.gloswielkopolski.pl/artykul/769269,lech-poznan-gromi-ruch-chorzow-swietny-mecz-hamalainena,id,t.htmlNoussut lentomatkan aikana Kuningas Litmasen tasolle
|
|
|
|
|
Tresor
Poissa
|
 |
Vastaus #190 : 27.02.2013 klo 09:55:09 |
|
"From the beginning, Hamalainen fared well. Finn showed his class in 110 seconds longer when it took the ball nicely and perfectly in pace gave the clear position overlooking the locksmith. Winner of the "Silver Balls" flashed class." "All the time, "the game" was Hamalainen. Finn was playing the ball very intelligently. His international sophistication you could see in every contact with the ball. On the pitch he saw everything that could also appeal to the fact that even when he was fouled, not unfolded hands, the judge did not complain, but he took the ball and as soon as he wanted her to play with." http://www.gloswielkopolski.pl/artykul/769269,lech-poznan-gromi-ruch-chorzow-swietny-mecz-hamalainena,id,t.htmlMiten joku voi nähdä Kapen niin eri valossa kuin me? Olemmeko vain oman puujalkamielikuvamme sokaisemia emmekä osaa enää arvioida avoimin silmin? Vai ovatko puolalaiset ULKOMAALAISUUDEN pauloissa niin, että arvostelukyky on mennyt? Vai onko Kappe vain noussut uudelle tasolle? Viimeinen vaihtoehto on suosikkini.
|
|
|
|
|
Timpsi
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #191 : 27.02.2013 klo 10:05:42 |
|
Noussut lentomatkan aikana Kuningas Litmasen tasolle Ja miksikäs ei, kyllä Puolassakin tunnetaan Hämäläisen historia:
|
|
|
|
|
Allukin
Poissa
Suosikkijoukkue: Palloseura
|
 |
Vastaus #192 : 27.02.2013 klo 10:18:26 |
|
Jotain tuon kaiken väliltä, päässyt nyt uudessa seurassa rooliin, jossa pääsee hyödyntämään taitojaan maksimaalisesti. Ja nauttii selvästi pelaamisesta enenmän kuin eläintarhassa, jossa Kappea heiteltiin paikalta toiselle paikkaamaan loukkaantuneita ja pelikiellossa olevia. Nyt Kappe on ensisijaisesti kymppipaikan pelaaja, ei keskikentän yleismies.
|
|
|
|
|
Laitalinkki
Poissa
|
 |
Vastaus #193 : 27.02.2013 klo 11:11:32 |
|
Toinen asia: koska Kappe on viimeeksi istunut penkillä?? TPS:ssä??
Melkoinen teräsmies Hämäläinen tosiaan on, sillä hän on nauttinut säännöllisestä peliajasta niin seurajoukkueessa kuin maajoukkueessakin käytännössä yhtäjaksoisesti keskikesästä 2005 lähtien. Tepsissä viimeisinä vuosinaan luottomies ja DIF:ssähän tilille tuli kolmen kauden aikana melkein pelkästään ysikymppisiä. Kummoisempaa katkosta avauspaikan suhteen ei tullut myöskään Pikkuhuuhkajista Huuhkajiin siirryttäessä. Ja erinomainen alku näyttäisi olevan myös Poznanin niin peliajan suhteen kuin tuloksellisestikin. Kaiken kaikkiaan äärettömän positiiviset fiilikset Kasperin uuden alun suhteen. Seurahype Poznanissa tuntuu olevan kova, debyytti oli erinomainen, roolitus tuntuu olevan sopiva ja joukkueella kulkee erinomaisesti. Ja kirsikkana kakussa tietenkin tuo upea avausosuma. Kapelle  . Jotenkin on sellainen olo, että tässä topikissa ei tulla hirveästi huonoista pelikavereista jauhamaan.
|
|
|
|
|
Lisbie
Poissa
|
 |
Vastaus #194 : 27.02.2013 klo 11:15:25 |
|
Upea debyytti Kapelta.  Valitettavan monelle tullut yllätyksenä, että on kova pelimies, vaikka on ollut maajoukkueen parhaita pelaajia jo muutaman vuoden. Ilmeisesti Ruotsin liigaa arvostetaan vähän liikaa. 
|
|
|
|
|
Kannattelija
Poissa
|
 |
Vastaus #195 : 27.02.2013 klo 11:15:56 |
|
Miten joku voi nähdä Kapen niin eri valossa kuin me? Olemmeko vain oman puujalkamielikuvamme sokaisemia emmekä osaa enää arvioida avoimin silmin? Vai ovatko puolalaiset ULKOMAALAISUUDEN pauloissa niin, että arvostelukyky on mennyt? Vai onko Kappe vain noussut uudelle tasolle?
Pelkästään maaotteluiden valossa väittäisin, että Kapen taso on aina ollut korkeammalla, mitä seurajoukkue-esitykset antavat olettaa. Yksi Kapen ominaisuuksista on monipuolisuus, toisinsanoen kyky pelata monessa roolissa. Tätä ominaisuutta Djurgårdenin valmennus oli päättänyt hyödyntää ja peluuttaa Kappea milloin missäkin. Tämä ei tietenkään voi olla vaikuttamatta peliesityksiin ja lopulta varmaan syönyt myös motivaation. Mulle jäi ainakin päällimmäiseksi vaikutelmaksi jokinlainen innostuksen puute Kapesta viime kauden Allsvenskanissa. Siirto tuli tarpeeseen ja kyllähän se viimeistelyharjoitus myös  Kappe on kyllä ollut helmikuun positiivisin suomalainen 
|
|
|
|
|
murdock
Poissa
|
 |
Vastaus #196 : 27.02.2013 klo 11:39:59 |
|
Miten joku voi nähdä Kapen niin eri valossa kuin me? Olemmeko vain oman puujalkamielikuvamme sokaisemia emmekä osaa enää arvioida avoimin silmin? Vai ovatko puolalaiset ULKOMAALAISUUDEN pauloissa niin, että arvostelukyky on mennyt? Vai onko Kappe vain noussut uudelle tasolle?
Omiin silmiin Kappe erottui selvästi muista pelaajista artikkelissa mainittuun tapaan. Lisäksi Hämäläinen oli silmämääräisesti kentän nopeimpia pelaajia ja voitti kaksinkamppailuja hyvällä prosentilla. Oma näkemykseni on, että Lech Poznanissa tarjolla oleva rooli päästää Kapen pelaamaan vahvuuksillaan. Debyyttimatsissa Kappe oli siis toinen hyökkääjä ja yleensä Lechin käynnistäessä hyökkäyksiä hän tuli palloa vastaan ja toinen hyökkääjä juoksi pystyyn. Tämä loi aina Kapelle tilaa ja valtaosa hyökkäyksistä pyöri hänen kauttaan. Ottelun jälkeisessä haastattelussakin Kappe mainitsi tuosta, että kymppipaikalla oli mukava pelata kun tilaa oli hyvin. Välillä kun päästiin hyökkäämään nopeasti ja toinen Lech-pelaaja toi pallon ylös, niin Kappekin kirmasi linjan taakse. Veikkaan, että Poloniaa vastaan Kapella voi olla tiukempaa, mutta toivon tietysti, että dominointi jatkuu. Olisi maajoukkueen kannalta aivan mahtavaa, jos Hämäläinen pelaisi jatkuvasti ysikymppisiä Puolan kärkipään jengissä kymppipaikalla.
|
|
|
|
|
Örnelli
Poissa
|
 |
Vastaus #197 : 27.02.2013 klo 12:39:05 |
|
Miten joku voi nähdä Kapen niin eri valossa kuin me? Olemmeko vain oman puujalkamielikuvamme sokaisemia emmekä osaa enää arvioida avoimin silmin?
No mut eihän toi koske vain Kappea. Foorumtotuuden mukaan kaikki suomalaiset maalivahdit (Jässiä lukuunottamatta) on imureita ja rähmäkäpäliä. Moisander ei pärjää pääpalloissa edes Lewandowskille, Toivio ei missään kellekkään. Sparv ei osaa syöttää eteenpäin, ja Ring ei osaa syöttää ollenkaan. Roma on maajoukkueessa surkea alisuorittaja, Hetemaj idiootti sukeltelija. Losa on läski paska. Pukki on pehmeä joulukuusenkoriste, Hämäläinen hidas ja naivi höntyilijä jne. jne. 
|
|
|
|
|
hoppis
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi & suomalaiset
|
 |
Vastaus #198 : 27.02.2013 klo 12:45:20 |
|
Samoja havaintoja täältäkin. Taisin tämän jo aikaisemmin matsin aikana/jälkeen todetakin, mutta tuon pelin perusteella Puolassa näyttää olevan varsin kova tempo. Välillähän tuo meni jopa hienoiseksi säheltämiseksi, mutta sekin näytti toimivan Kappelle ihan hyvin. Tresorin viestiin; tuo Kappe, joka tuossa ottelussa kirmasi, oli pallollisesti niin loistava verrattuna aikaisempaan Kappeen, että hämmästelen vieläkin. Joojoo, eihän Kappe pallollisesti niin puujalka ole, kuin mitä hänen maineensa antaa ymmärtää, mutta tuo esitys oli yksinkertaisesti loistava. Tuntuu ja näyttää siltä, että kenties siirron ja kenties muiden pienten asioiden tuoma itseluottamuslisä sai Kappen potentiaalista reaalisoitumaan suuren määrän lisää.  Tosiaan moni hyökkäys kulki Kasperin kautta: painimista ylhäällä, palloa vastaan alhaalle, kohkaamisen sijaan hallittu syöttö takaisin alas/viereen ja Kappe laukkaa takaisin ylös.
|
|
|
|
|
barbarian
Poissa
|
 |
Vastaus #199 : 27.02.2013 klo 13:05:57 |
|
http://wtkplay.pl/video-id-4194-kasper_hamalainen_nowa_gwiazda_kolejorza15-minuuttinen pätkä joukkueen kuulumisista. Kapen n. 7-minuuttinen haastattelu alkaa kohdasta 5:30, mutta se on dubattu kokonaan puolaksi. Jotain pätkiä sieltä silti ymmärtää. Aika puskista tuli, kun puolalainen haastattelija kysyi Kapelta yllättäen, että onko tämä sukua Marja-Liisa Kirvesniemi os. Hämäläiselle... e. Sori jos oli jo, mojova määrä linkkejä tällä sivulla enkä jaksa jokaista tarkistaa.
|
|
|
|
|
|
|
|