Alatason Arkkiperkele
Poissa
|
 |
Vastaus #125 : 14.08.2007 klo 17:55:13 |
|
Kyllä vitosessakin näitä löytyy, valitettavasti. Jopa nelosessakin, ylempänäkin. Sen(kin) takia mielestäni pitää puuttua näihin tiukasti. Vitosen ja kutosen erohan on oikeastaan pelin kannalta se, että taso on selvästi laajempi ja suurin osa seuroista harjoittelee, kun kutosessa ei varmaankaan läheskään kaikki harjoittele ja usein on vajaat kokoonpanot jne. Tuomarit ovat suunnilleen samaa tasoa, mutta kentät ovat vitosessa parempia ja rajamiehet ovat myös mukana, eri asia onko niistä sitten paljon apua.
Tämähän se, meiltä jäivät peleistä pois höntsäilijät jälkimmäisellä kaudella ja ydinjoukko pelasi pelkällä sisulla pelit loppuun. Kutosen porukan pitää kasassa yhteishenki ja pelaaminen "siksi että se on kivaa". Rajamiehistä ei kyllä useinkaan ollut tuomarimaksujen nousua vastaavaa hyötyä, näin sen itse koin. Mutta toisaalta, siitä on jo aikaa. Se vitosessa toki on, että siellä molemmat joukkueet pelaavat suht vakavalla mielellä ja kaikki pelaajat tuntevat säännötkin edes tyydyttävästi, kutosessa ei aina niin ole. En minä silti sinne suuremmin kaipaa, pitäisi alkaa harjoitella säännöllisesti. Hyi helvetti.
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #126 : 14.08.2007 klo 20:19:23 |
|
Siitä tilanteesta minkä kerroin niin itse olisin ymmärtänyt kyllä varmasti sen kaksi keltaista mutta suora punainen tuntui todella kovalta.
Meillä kun tämä 18 hengen piiri koostuu suurimmaksi osaksi sellaisista henkilöistä jotka ovat tunteneet toisensa yli 15 vuotta. Ja sellaisena tämä toiminta ollaan yritetty pitää vaikka samalla ollaan vahvistuksia haettu. Tärkeimmät vaatimukset ovat vahvistuksille olleet että tulee kaikkien kanssa toimeen ja kaikki tulee hänen kanssaan ja että hän olisi todellinen vahvistus. Viime kaudesta Triben joukkue koveni kun tuli kokoonpanoihin muutama jätkä lisää tuomaan taitoa ja laajuutta. Ja oltiinhan sitä jo talvella potkimassa viime kauden parasta maalintekijää pihalle kun asenne ei miellyttänyt kaikkia. Tänä vuonna mies on kyllä näyttänyt että asennetta ja tahtoa löytyy.
Kuitenkin kai tässä pitää ruveta henkisesti valmistautuun huomiseen TamUn peliin.
|
|
|
|
|
P.Collina
Poissa
Suosikkijoukkue: Lopettanut kirjoittelun kokonaan.
|
 |
Vastaus #127 : 14.08.2007 klo 21:42:50 |
|
Siitä tilanteesta minkä kerroin niin itse olisin ymmärtänyt kyllä varmasti sen kaksi keltaista mutta suora punainen tuntui todella kovalta.
Jos tuomari ei ole ehtinyt ensimmäistä keltaistakaan nostaa tilanteessa, kun äijä torppaa uudelleen, niin vaihtoehtona ei tällöin ole enää kahdesti keltaisen kortin heilautus, vaan se on aina, ja ehdottomasti suora punainen. Vai oletko nähnyt että tuomari nostaisi samasta tilanteesta kaksi keltaista korttia yhdelle pelaajalle ja sitten punaisen?Minä en ole.. Sellaisia tilanteita näkee usein että annetaan keltainen jonka jälkeen pelaaja jatkaa esim avautumista, niin silloin voidaan antaa myös se toinen keltainen.Mutta jos samassa tilanteessa tulee kaksi kortin arvoista virhettä, niin se on silloin 1+1 joka on suoraan ulos.Ei poikkeuksia.
|
|
|
|
|
Beerleaders
Poissa
Suosikkijoukkue: VilTe
|
 |
Vastaus #128 : 15.08.2007 klo 08:55:03 |
|
Tribeläisille sen verran, että kyllä teidän kotisivuiltakin hupia löytyy, mutta kyllä rokin jutut saa nekin jäämään unholaan. Pelistä vielä sen verran, että huono taisi taktiikkamme olla ainakin lopputuloksen valossa... Tuomareista kun paljon puhutaan niin haluaisin itse nostaa erityisesti Auvisen esille. Siinä on minun mielestäni erittäin jämäkkä alasarjan tuomari. Linja on aina tiedossa ja siitä pidetään kiinni. Lisäksi haluaisin tuomarikeskusteluun lisätä vielä sellaisen pointin, että jos alasarjoissa tuomarit olisivat samaa tasoa kuin pääsarjassa, niin kuinka pelaaja kauden aikana katselisi punaista korttia lapsellisesta mussutuksesta ja suunsoitosta? Samoin tuohon kiisteltyyn ulosajoon sanoisin, että tuskin kukaan kolmea kertaa epähuomiossa ripsauttaa toista samassa tilanteessa? Arvon arkkiperkeleelle voin sanoa, että vuoden -95 jälkeen; milloin aloitimme tämän touhun niin tällä kaudella oli ensimmäinen aiheeton punainen kortti, jonka Rellun pelaaja sai meitä vastaan ihan ottelun loppuhetkillä. Sen sijaan punaisia on saamatta jäänyt paljonkin, sekä meiltä, että vastustajilta. Tosiaankin pelin tällä tasolla tarvisi olla vähän tätä Palloliiton junnutouhun mukaista eli "kaikki pelaa" - teeman mukaista. Peleissä voi tunteet joskus kuumeta, mutta ne on niitä pelihetkiä vaan ja ei nyt enää pelien jälkeen pitäisi kauheasti pahalla muistella. Pelaaminen on tosiaankin tänä päivänä kallista eli ihan kuitenkaan leikkimään ei peleihin pitäisi lähteä. Sopivan totista touhua ilman mitään hampaiden irvistelyjä. Mekin ollaan varmaan monessa suhteessa oppirahamme maksettu ja joukkueen monivuotisena valmentajana voi vielä kauhulla muistella sitä viimeistä kautta vitosessa. Haalimme ehkä liikaa jonkin tason pelimiehiä muualta ja peluutin heitä liikaa muiden pelaajien kustannuksella. He eivät olleet ehkä ihan täydellä sydämmellä aina mukana ja viikot ennen pelejä meni soittorinkiin siitä, että tulethan peliin ja pääsethän tulemaan jne. Viimeisellä vitosen kaudella aloitettiin varmaan puolet peleistä vajaalla porukalla ja se ei enää kauheasti ketään hymyilyttänyt. Ja voin jälkikäteen sanoa, että valmentajalle se oli enemmän kuin rankkaa. Sen jälkeen paluu turvalliseen kutoseen ja hetkellisesti ainakin valmentajan hommia tehneen kaverin kanssa puhe siitä, että joukkue koostuu pelaajista jotka HALUAVAT pelata VilTessä ja osallistua ennenkaikkea saunailtoihin yms.  Tässä vaiheessa porukka lähti erittäin voimakkaasti uusiutumaan ja omasta mielestäni ainakin meillä ei ole ollut ikinä näin mukavaa joukkuetta pelata kuin nykyään. Pelin aikana en muista kertaakaan tällä kaudella kuulleeni yhtään kinaa omien pelaajien kesken ottelun aikana. Joukkuehenki meinaan katoaa nopeasti sillä toisilleen huutelulla. Siitä ei kukaan oikeasti nauti ja tällä tasolla pelaajat eivät ole mitään huippupelaajia sekä lisäksi kukaan ei taatusti tee tahallaan niitä virheitä mitä tekee. Tällä tasolla joukkueen kaikkien jäsenten täytyy tulla toimeen keskenään ja sitä kautta luoda aikaan se kokonaisuus millä mennään. Ei sinne sekaan sovi mitään selkäänpuukottajia taikka perättömien väitteiden levittäjiä. Hyvällä joukkuehengelle eteenpäin ja pelikenttien läheiset kaljapaikat vaan tutuiksi! 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.08.2007 klo 08:56:43 kirjoittanut Beerleaders »
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #129 : 15.08.2007 klo 09:22:55 |
|
Auvinen varmasti on hyvä tuomari. Viheltänyt vain yhden pelin meille ja senkin linjojen kanssa. Tribenä otimme osaa Auvisen järjestämään puulaaki sarjaan useana vuonna ennen viime kautta ja niiltä aloilta Auvisesta on jäänyt monille meidän pelaajalle varmasta jonkinlainen kuva miehestä. Tosin varmasti mies vihelteli hieman eri asenteella tämän puulaakin kuin oikeasti.
Oma mielipiteeni on tuohon tuomarien linjaan että samat säännöt ne on veikkausliigas kun kutosessa. Kyllä mun mielestä ne kädet ja väärät sivurajat pitää viheltää pois vaikka ne tekee pelistä katkonaisen mutta kun säännöt on samat kaikille. Varsinkin viheltämättömistä käsivirheistä alkaa todella usein hirveä mussutus tuomarille. Kumpi sit on parempi viheltää se käsi kuin antaa keltainen pelaajalle mussutuksesta kun kysyy tuomarilta (kukin kysyy omalla tyylillä) miksei selvää virhettä vihelletty? Nämä nuoret tuomarit jotka tällä kaudella ovat viheltäneet meidän peleissä ovat erottuneet edukseen varsinkin siinä mielessä että heillä tuntuu olevan sitä ns.munaa puuttua tilanteisiin tai näyttää korttia selvästi vanhemmalle pelaajalle. Toisin kuin tämä minua henkkohtaisesti vituttava Markkanen joka vain hymyilee kun joku pelaaja huutaa sille naama punaisena vittua ja saatanaa. Ehkä vanha mies vaan ei kuule, tai ei halua kuulla. Tuomareita todellakin pitäisi saada lisää Tampereen piirin alueelle mutta kun vaikka ilmaisia kursseja oli tarjolla niin ei ne kelvannut. Oliko Nokialla kaksi käynyt tuomari kurssin ja kymmenkunta sen juniori pelin ohjaaja kurssin kun Auvisen kanssa juttelin asiasta. Toisaalta tuomari tilanteen tietäen niin Markkasesta on ihan turha valittaa, onhan se hyvä että edes joku ottaa pelit vihellettäväksi
Itse ainakin ihan mielenkiinnolla luen muiden alasarja seurojen sivuilta raportteja. Vaikka tiedän että aina niissä kotio vedetään mutta ainakin ne piristää päivää jos ei muuta. Toivoisin itsekkin että esim VilTe, Futarit ja VehU tekisivät sivuilleen jotain kun kerta sellaiset on. Apasseilla on myös joku sporttisaitti tyylinen sivupohja missä on vain yhteystiedot. Joten jotain elämää nyt sinne Viljakkalan sivuille myös!
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #130 : 15.08.2007 klo 09:29:51 |
|
Niin tarkennetaan tuota yhtä lausetta. "nuorilla tuomareilla munaa näyttää korttia selvästi vanhemmalle pelaajalle" tarkoitin siis etttä itseään selvästi vanhemmalle, kun olen törmännyt joskus sellaisiin tapauksiin että nuori tuomari ei vihellä selvää rikettä kun 20v vanhempi ja 20cm /20kg isompi mies on karjassut edellisessä tilanteessa jotain tuomarille.
|
|
|
|
|
Beerleaders
Poissa
Suosikkijoukkue: VilTe
|
 |
Vastaus #131 : 15.08.2007 klo 09:43:41 |
|
VilTen sivuista sellainen kommentti, että ne ovat nykyään sellaisessa paikassa mihin en pääse muuttuneiden perhesuhteiden takia enää käsiksi ja siksi niiden "elämä" on pysähtynyt. Joskus ollut puhetta niiden "uudelleenvirittämisestä" jossain uudessa osoitteessa, mutta halukasta kyseiseen hommaan ei ole enää löytynyt. Jospa me koitetaan pitää pientä elämää edes täällä? Jalkapallossa nykyisellään käsisääntö on tulkinnanvarainen, että ainoa täysin selvä käsivirhe taitaa löytyä tilanteesta missä itse potkaiset itseäsi käteen. Kaikki muut on tavalla taikka toisella aina tulkittavissa siihen, että pallo pelattiin käteen. Säännöt on tietysti samat, mutta ihan pilkkua viilaten tuomareita on tällä tasolla 3 vähemmän kuin veikkausliigassa. Yksi tuomari ei varmasti tule koskaan ihan kaikkea näkemään. Voinen vielä tarkentaa, että en ole itse tuomari enkä halua heitä erityisesti puolustella. Silti hekin ovat vaan ihmisiä, jotka suovat meille mahdollisuuden pelata sarjatasolla tätä peliä jaloa. Eivät he nykyisillä tuomaripalkkioilla mitenkään rikastumaan pääse. Tuosta tulossysteemistä täällä on kanssa paljon puhuttu ja minun mielestäni nykyinen ei tarvi muutoksia. Kyllä nuo sivut päivittyvät ihan tarpeeksi nopeasti ja jos jokainen kotijoukkue muistaa aina ilmoittaa tuloksensa eteenpäin, niin päivitys ei kestää montaa hetkeä. Vaikka säännöt meillä ovatkin lähes samat kuin veikkausliigassa ( poislukien vaihdot), niin en odota mitään vastaavaa "tulospalvelua" mihinkään päin. Jos homma on niin totista niin silloin täytyy vaan pelata niin hyvin ettei tarvitse tuijotella muiden pelien lopputuloksia 
|
|
|
|
|
Beerleaders
Poissa
Suosikkijoukkue: VilTe
|
 |
Vastaus #132 : 17.08.2007 klo 21:20:37 |
|
VilTe- Futarit 0-2. Oltiin huonompia ja peli oli pitkästä aikaa siisti. Ainoa ero ekaan peliin Futareita vastaan oli se, että meilläkin oli jopa pari maalipaikkaa...
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #133 : 17.08.2007 klo 22:42:31 |
|
YPA - Polla 7-1
|
|
|
|
|
Bogus
Poissa
|
 |
Vastaus #134 : 19.08.2007 klo 12:18:36 |
|
Ypalta oli kuulemma puuttunut molemmat keskikentän moottorit pelikieltojen takia (yllätys :  ). TJK-Tribe pelissä saatetaan jo ratkaista lohkon voittaja, mutta kakkospaikalle on vielä tunkua. Saas nähdä mitä tapahtuu..
|
|
|
|
|
Wego
Poissa
|
 |
Vastaus #135 : 20.08.2007 klo 10:04:10 |
|
MItes toi eteläisempi lohko, käsittääkseni sarjan keski-iältään nuorin joukkue Parvi on äitynyt melkoiseen syysvireeseen ja porskuttaa kohti lohkovoittoa ja vitosen vehreämpiä verka-alustoja... Joukkue on syyskierroksella voittanut niin forssan paremman porukan kuin muutkin kärkijoukkueet piskun ja vakp:n.
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #136 : 20.08.2007 klo 18:55:30 |
|
80min pelattu Tribe johtaa TJKta 1-0. TJKn pelaajalle punainen hiekan heittämisestä 
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #137 : 20.08.2007 klo 19:07:54 |
|
TJK TRIBE 0-1
|
|
|
|
|
Bogus
Poissa
|
 |
Vastaus #138 : 20.08.2007 klo 19:37:01 |
|
FC Rellu - YPA 1-2
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.08.2007 klo 19:42:00 kirjoittanut Bogus »
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #139 : 20.08.2007 klo 20:55:30 |
|
Vittu Rellu.
|
|
|
|
|
Tilanteen Herra
Poissa
Suosikkijoukkue: Seinäjoen Sisu, Ilves ja Manchester United
|
 |
Vastaus #140 : 20.08.2007 klo 21:52:42 |
|
Vittu Rellu.
iteppä sitä pitää pelata...  :keskari:
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #141 : 20.08.2007 klo 22:24:03 |
|
Tribe - VehU 1-6 Tribe - VilTe 1-4 Futarit - Tribe 1-0 voiko sitä rellua syyttää
|
|
|
|
|
Tilanteen Herra
Poissa
Suosikkijoukkue: Seinäjoen Sisu, Ilves ja Manchester United
|
 |
Vastaus #142 : 20.08.2007 klo 22:41:39 |
|
Tribe - VehU 1-6 Tribe - VilTe 1-4 Futarit - Tribe 1-0 voiko sitä rellua syyttää
niin.. eipä mun mielestä
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #143 : 20.08.2007 klo 22:50:46 |
|
Oli kyllä todella hyvä peli Tribeltä silti tänään. Nyt täytyy vaan toivoa että kaverit antaa vähän apuja ja kaataa YPAn.
|
|
|
|
|
valdanito
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkue, TamU
|
 |
Vastaus #144 : 20.08.2007 klo 22:54:16 |
|
Oli kyllä todella hyvä peli Tribeltä silti tänään. Nyt täytyy vaan toivoa että kaverit antaa vähän apuja ja kaataa YPAn.
Nuo kaverit ovat tässä vaiheessa kautta enää Apassit ja VehU, että aika ohuella oljenkorrella mennään. Toinen noista tasan, jolloin me voittamalla loput matsit mennään keskinäisillä ohi. Olettaen, että Futaritkin kompuroi. Aika monta jossia siis vielä, mutta kunhan pysyisi edes kahden sakissa, voi tulla kabinettikutsu ylöspäin. 
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #145 : 20.08.2007 klo 23:06:39 |
|
Triben toinen kierros: 4 ottelua 1 voitto 3 tappiota tehdyt maalit 3 päästetyt 11 Kolmessa pelissä oltais voitu tehdä monta asiaa toisin.
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #146 : 21.08.2007 klo 22:29:44 |
|
Rellu Tribe siirretty viikolla eteenpäin ja pelataan seuraavana lauantain kauppi ykkösellä kello 17. Tuleekos tilanteen herra katsomaan?
|
|
|
|
|
Tilanteen Herra
Poissa
Suosikkijoukkue: Seinäjoen Sisu, Ilves ja Manchester United
|
 |
Vastaus #147 : 21.08.2007 klo 22:41:52 |
|
Rellu Tribe siirretty viikolla eteenpäin ja pelataan seuraavana lauantain kauppi ykkösellä kello 17. Tuleekos tilanteen herra katsomaan?
mikäs päivä on kyseessä? saatan ilmestyä tolppien väliin.. vai tuliskohan siitä sanomista?
|
|
|
|
|
valdanito
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkue, TamU
|
 |
Vastaus #148 : 21.08.2007 klo 22:44:04 |
|
mikäs päivä on kyseessä?
saatan ilmestyä tolppien väliin.. vai tuliskohan siitä sanomista?
8.9. Ja varmasti tulee sanomista jos pelaat hyvin. Jos oot rotsi niin tervetuloa. 
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #149 : 21.08.2007 klo 22:48:18 |
|
Pue muiden rellulaisten tavoin hame päälle mutta ota cheerleader viuhkat mukaan :p
|
|
|
|
|
|
|
|