
-

RoPSikin pääsee avaamaan Liigacupin kotipelit ja mikäs sen mukavampi kuin, että kyseessä III-lohkon kärkikamppailu ja kaksi tappiotonta joukkuetta vastakkain.
Kumpikaan joukkue ei ole vielä tässä vaiheessa pukannut minkäänlaista ennakkoa ulos niin kokoonpanoista ei voi mennä varmaksi sanomaan, mutta ainakaan Jaron uusin hankinta Helmke ei vielä huomenna Rovaniemellä ole mukana. Jaro on kärsinyt myös pahoista loukkaantumisongelmista ainakin vielä viikonloppuna niin saa nyt nähdä, että millainen poppoo sieltä on otteluun tulossa.
RoPS pelasi perjantaina Oulussa FOOTCOOP turnauksessa yhden ottelun ja siinä AC Oulu kaatui vahvan esityksen jälkeen 2-0 lukemin, joten pelituntumakin on säilynyt hyvänä. Mitään loukkaantumisia ei tietääkseni tullut ja Okkonen lieneekin ainoa poissaolija jonka voi laskea isoksi miinukseksi.
Ottelusta tuskin mitään kaunista futista tulee kun halli on mahdottoman pieni niin taitaa mennä enemmän painiksi.