Johtaja Calu
Poissa
Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit, Eemeli Virta
|
 |
: 20.02.2013 klo 11:57:17 |
|
 -  Eli tänää mennää kun Liigacupin Lohko 1:n kaksi vielä tappioitta pelannutta joukkuetta kohtaavat Kisapuiston tekonurmella. Ottelussa on panosta, sillä tänään voidaan ratkoa jo jatkopaikkoja. TPS:n voitto varmistaisi Turkulaisten jatkoonmenon. Lahtikin parantelisi voitolla asemiaan sen verran että jatkoonmeno olisi käytännössä varma. Lahella on testissä mielenkiintoinen pelaaja kun 193 cm pitkä Tsekkihyökkääjä Karel Kroupa antaa näyttöjä. Kroupa oli jo mukana Djurgården -ottelussa, ja mm. hankki Lahelle rangaistuspotkun. TPS:sta voi kertoa joku paremmin perillä oleva forumisti. Pelatut ottelut ja sarjatilanne: Kotijoukkueen virallinen ennakko:Otteluennakko FC Lahti - TPSLähestyvän kevään valo ja lahtelaisen luonnon kauneus vastaanottavat keskiviikkona 20.2.2013 vieraita Turusta. FC Lahden Liigacup-savotta jatkuu hallitsevaa Liigacup-mestaria Turun Palloseuraa vastaan Kisapuiston tekonurmella. FC Lahti lähtee jahtaamaan lohkon ykköspaikkaa pitävää TPS:a allaan vuoden ensimmäinen tappio. Mustat kuhnurit kärsivät viime torstaina tappion Vantaalla ruotsalaiselle Djurgårdens IF:lle lukemin 3-2 lähes koko ottelun kestäneestä miesylivoimasta huolimatta. Liigacupissa sen sijaan meno on ollut tappiotonta ja lohkon piikkipaikka on edelleen omissa käsissä. Kauden ensimmäinen kohtaaminen TPS:n kanssa päättyi maalittomaan tasapeliin ja edellisessä Liigacup-ottelussa pisteet tasattiin JJK:n kanssa numeroin 1-1. Kuhnurilauma lähtee haastamaan turkulaisia hieman siipirikkoisena, sillä joukkuetta koko talven vaivannut flunssa-aalto ei ole vielä täysin hellittänyt. Varmuudella ovat sivussa pelikieltoaan kärsivä Jussi Länsitalo ja loukkaantuneet Jonne Kemppinen sekä Konsta Hietanen. Toisaalta viime talvikauden paras maalintekijä Tommi Kari puolestaan otti ensi minuutit kentällä DIF:ä vastaan. Vierailija TPS puolestaan kohtasi Vantaalla lauantaina norjalaisen Hønefoss BK:n. 1-0 -voitossa TPS esitteli kaksi tuoretta pelaajavahvistustaan keskikentälle, kun raitapaidan pukivat ylleen paluumuuttaja Wayne Brown ja Duarte Tammilehto. Kaksikon lisäksi kuhnureita pitävät kiireisinä Veikkausliigatähdet Roope Riski ja kuhnureissakin siipiään kokeillut Mikko Hyyrynen. Palloseuralla on myös riveissään liigan valovoimaisin maalivahtikaksikko, joten kotijoukkueen on käytettävä maalipaikat tarkasti hyväkseen. Tämän vuoden Liigacupissa kumpikaan joukkue ei ole maaleilla juhlinut. TPS on tehnyt kolme maalia ja FC Lahti puolestaan kaksi. Toisaalta molemmat joukkueet ovat joutuneet antautumaan vain kerran. Lahtelaisista maalinteossa on onnistunut vain Olli Tynkkynen, joka upotti pallon sekä JJK:n, että Interin verkkoon. Vierailijoilta ovat onnistuneet puolestaan Dennis Okaru, Petteri Pennanen ja legendaarinen Oma Maali. FC Lahti ja TPS ovat kohdanneet historiansa varrella virallisissa otteluissa 32 kertaa. Vierailija TPS johtaa vielä 16 voitollaan, mutta Lahti lähestyy kymmenellä voitollaan turkulaisia. Maaleja otteluissa on nähty yhteensä 96, joista kuhnurit ovat tehneet 43. FC Lahti metsästää myös sadatta Liigacup-maaliaan, sillä Olli Tynkkysen maali JJK:a vastaan oli kuhnureitten 99. maali Liigacupin historiassa. FC Lahden Liigacup-debyytti täyttää myös viikolla vuosia, sillä 19.2.1999 FC Lahti voitti historiansa ensimmäisen Liigacup-ottelunsa FC Jazzia vastaan 2-0. Maalitehtailun aloitti tuolloin Lasse Peltonen ja eräs kuhnurilegendoista, Jari Kaasalainen. Kuka tehtailua jatkaa? Vastauksen saat parhaiten paikanpäältä: FC Lahti – TPS Kisapuistossa 20.2.2013 kello 18:00. -Tommi Leirilaakso LINKKI Vierasjoukkueen virallinen ennakko:Tulee tähän kun ilmestyy Seuraa heitä: FC Lahti | Joni Kauko Interistä Lahteen siirtynyt A-maajoukkueessakin esiintynyt Joni Kauko tuo Lahen keskikentälle fyysisyyttä ja johtajuutta. Kovaa, mutta puhtaasti pelaava pihkatappi. TPS | Duarte Tammilehto Hongasta Turkuun siirtynyt pallovarma keskikenttäpelaaja. Tulee olemaan tärkeä mies TPS:n mitalitaistossa Liigakautena.
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.02.2013 klo 12:16:35 kirjoittanut Calumus »
|
|
|
|
|
Utelias Vili
Poissa
Suosikkijoukkue: RB Leipzig
|
 |
Vastaus #1 : 20.02.2013 klo 12:10:13 |
|
Jos sitä muutaman merosen kävisi syömässä 
|
|
|
|
DobiDa
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa, Chelsea FC
|
 |
Vastaus #2 : 20.02.2013 klo 12:19:11 |
|
Kaipa sitä vois neljän seinän sisältä välillä ulkona käydä paleltumassa.
0-0 tai 1-1 tulosta nyhjäillään tänään.
|
|
|
|
Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #3 : 20.02.2013 klo 14:45:44 |
|
TPS:n ensimmäinen ulkopeli sitten joulukuisen Honka-höntsän. Saas nähdä millainen peli ja jonkun verran näyttää olevan Lahdessa pakkasta.
Seurantaa ei taida missään olla. TPS lupaa Twitterissään laittavan maalien lisäksi jotain pientä raporttia puoliajalla ja pelin jälkeen. Kooste samaten tulossa aikanaan TPS-TV:ssa.
Vierasjoukkueella ei varsinaisia poissaolijoita todennäköisesti ole kuin Santeri Mäkinen. Moisander, Starck, Eriba ja Lähde huilasivat eri syistä Vantaan keikan, mutta muuten näillä näkymin suurin osa suhtkoht kuosissa.
Olisiko avaus tämä:
Riski
Ristola-------------Pennanen----------------Okaru
Tammilehto----------Brown
Starck-----Hurme---------Tanska----------Rähmönen
Lehtovaara
Tai kattoos nyt kun vaihtoehtoja eri paikoille tällä kaudella vaikuttaa olevan...
|
|
|
|
Satanen
Paikalla
Suosikkijoukkue: Official FF2 Marble League Fantasy Champion (2020)
|
 |
Vastaus #4 : 20.02.2013 klo 15:06:21 |
|
TPS:n ensimmäinen ulkopeli sitten joulukuisen Honka-höntsän. Saas nähdä millainen peli ja jonkun verran näyttää olevan Lahdessa pakkasta.
Seurantaa ei taida missään olla. TPS lupaa Twitterissään laittavan maalien lisäksi jotain pientä raporttia puoliajalla ja pelin jälkeen. Kooste samaten tulossa aikanaan TPS-TV:ssa.
Vierasjoukkueella ei varsinaisia poissaolijoita todennäköisesti ole kuin Santeri Mäkinen. Moisander, Starck, Eriba ja Lähde huilasivat eri syistä Vantaan keikan, mutta muuten näillä näkymin suurin osa suhtkoht kuosissa.
Olisiko avaus tämä:
Riski
Ristola-------------Pennanen----------------Okaru
Tammilehto----------Brown
Starck-----Hurme---------Tanska----------Rähmönen
Lehtovaara
Tai kattoos nyt kun vaihtoehtoja eri paikoille tällä kaudella vaikuttaa olevan...
Ihanneavaus pl. EHKÄ Nyberg  Starck ja Ristola  Ääritalo? No, Roopella ei ole sopimusta, mutta kuitenkin.
|
|
|
|
Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #5 : 20.02.2013 klo 15:17:48 |
|
Vähän veikkaan, että tuo on se ykkösnyrkki tulevalla kaudella. Hurme pelannee topparina jos ei ihmeitä satu ja Starckia tullaan ajamaan sisään. Nyberg tippuu penkille. Ongelmana vain tuossa on se, että minne Lähde? Ristolan tilalle tosin itse nostaisin Ärtsin.
|
|
|
|
Sökö
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, KaaPo & Huuhkajat
|
 |
Vastaus #6 : 20.02.2013 klo 15:53:30 |
|
Töpseli tänään:
Avaus: Jukka Lehtovaara, Joonas Tursas, Jarkko Hurme, Jani Tanska, Sami Rähmönen, Duarte Tammilehto, Juho Lähde, Petteri Pennanen, Wayne Brown, Mika Ääritalo, Mikko Hyyrynen.
Vaihdossa: Jyri Nieminen (mv), Jaakko Nyberg, Matej Hradecky, Dennis Okaru, Aleksi Ristola, Juho Lehtonen.
0 - 2 vierasvoittoon päättyy, Brown ja Ärtsi viimeistelijöinä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.02.2013 klo 15:57:09 kirjoittanut Sökö »
|
|
|
|
|
Satanen
Paikalla
Suosikkijoukkue: Official FF2 Marble League Fantasy Champion (2020)
|
 |
Vastaus #7 : 20.02.2013 klo 16:04:30 |
|
Voisko olla jopa 4-4-2 tänään kokeilussa? Mielestäni juuri sellainen matsi jossa voitaisiin kokeilla tuota, toisaalta Duarte-Brown-Pennanen kolmikko tarvitsisi yhteispelin kannalta pelejä alle:
---------Hyyry-----Ääritalo--------- Pennanen--------------------Lähde- ----------Brown----Duarte--------- ----------Linja+Mokke-------------
Toisaalta Hyyrynen, Lähde ja Pennanen ovat pelanneet myös laidassa joten kyllähän tuo siihen 4-5-1:een myös taipuu.
|
|
|
|
Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #8 : 20.02.2013 klo 16:19:10 |
|
Veikkaan, että tuolla 4-5-1 systeemillä mennään ja Lähde laidassa.
|
|
|
|
Johtaja Calu
Poissa
Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit, Eemeli Virta
|
 |
Vastaus #9 : 20.02.2013 klo 17:15:25 |
|
Lahti tänää:
2 - JOEL MERO 3 - MIKKO HAUHIA 4 - JUKKA SINISALO 5 - LOORENTS HERTSI 6 - PYRY KÄRKKÄINEN 7 - MARKUS JOENMÄKI 17 - MIKA MÄKITALO 19 - MATTI KLINGA 27 - JONI KAUKO 15 - KAREL KROUPA 1 - JUHA TUOMI
Penkki:
9 - RAFAEL VIEIRA 14 - OLLI TYNKKYNEN 16 - KASPERI HEINONEN 21 - TOMMI KARI 22 - AAPI HELVELAHTI 30 - MIIKKA MUJUNEN
|
|
|
|
Grorudil
Poissa
|
 |
Vastaus #10 : 20.02.2013 klo 17:40:19 |
|
Eli Klinga jälleen laialla?
Kroupa Hertsi Klinga
Mäkitalo Kauko Kärkkäinen
Hauhia Joenmäki Sinisalo Mero
Tuomi
Veikkaisin mä, laiat toki voi vaihtaa puolia.
|
|
|
|
TZagallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Eilen, tänään, huomenna
|
 |
Vastaus #11 : 20.02.2013 klo 18:49:28 |
|
Voihannypperse! Olisin kerinnyt töistä tänne, jos olisin tajunnut että moinen edes pelataan. On kyllä perseestä että on olevinaan niin kiire ettei ehdi riittävästi aikaa edes forumilla viettämään. 
|
|
|
|
Rodolfo
Poissa
Suosikkijoukkue: Tapio Liinoja
|
 |
Vastaus #12 : 20.02.2013 klo 19:30:15 |
|
Duarte loukannut nilkkansa ja otettu pois, tilalle Ristola.
E: "väänty mutta tuskin mitään vakavempaa" tokaisi Duarte
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.02.2013 klo 19:38:54 kirjoittanut Rodolfo »
|
|
|
|
|
Herstein
Paikalla
Suosikkijoukkue: Heitto
|
 |
Vastaus #13 : 20.02.2013 klo 19:44:14 |
|
Ilmeisesti Klinga tullut jaloille, mutta tuskin kauhean vakavasti loukkasi kun kuitenkin pystyy Roopelle twiittailemaan vaihtopenkiltä käsin  Kyösti otti kortin "maalivahdin härnäämisestä" 
|
|
|
|
Rodolfo
Poissa
Suosikkijoukkue: Tapio Liinoja
|
 |
Vastaus #14 : 20.02.2013 klo 20:23:54 |
|
Ja nyt meni Ristola rikki... 
|
|
|
|
klaus
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #15 : 20.02.2013 klo 20:23:59 |
|
Aleksi Ristola pääsee vetämään ja joutuu taklatuksi, nyt meni todella pahasti jotain rikki. Mies huutaa kuin viimeistä päivää Ristola  Lehtonen 
|
|
|
|
Merilokki
Poissa
|
 |
Vastaus #16 : 20.02.2013 klo 20:27:58 |
|
Ottakaa nyt perkele rauhallisesti kun on vaan liigakuppia!
|
|
|
|
Orion
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #17 : 20.02.2013 klo 20:53:56 |
|
0-1?
|
|
|
|
Rodolfo
Poissa
Suosikkijoukkue: Tapio Liinoja
|
 |
Vastaus #18 : 20.02.2013 klo 20:54:12 |
|
0-1!!!!!1 PENNANEN!
|
|
|
|
Woland
Paikalla
|
 |
Vastaus #19 : 20.02.2013 klo 20:55:01 |
|
"Tuomi tunaroi pallon lehtoselle, lehtonen vetää tolppaan ja pete riparista 1-0!!!!", kertoo Roope Riski.
|
|
|
|
Vestibule
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Lahti, Lpjs, Peter Sagan
|
 |
Vastaus #20 : 20.02.2013 klo 20:58:49 |
|
Voi vitun Tuomi :keskari:
|
|
|
|
Rodolfo
Poissa
Suosikkijoukkue: Tapio Liinoja
|
 |
Vastaus #21 : 20.02.2013 klo 21:00:22 |
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #22 : 20.02.2013 klo 21:01:28 |
|
Se matsi loppui vissiin siihen? TPS:n vahva talvivire siis jatkuu. Maaleja TPS ei juurikaan ole tehnyt, mutta eipä niitä toisaalta ole omiinkaan mennyt. Voitolla varmistui myös lohkovoitto liigacupissa.
|
|
|
|
Tiksa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #23 : 20.02.2013 klo 21:02:38 |
|
Voitolla varmistui myös lohkovoitto liigacupissa.
Mites tässä muuten jatketaan? Arvotaan vai mennään jonkun kaavion mukaan?
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #24 : 20.02.2013 klo 21:04:09 |
|
Mites tässä muuten jatketaan? Arvotaan vai mennään jonkun kaavion mukaan?
Puolivälierät (jatkopelit no:t 1-4): Ottelu 1: lohkon 1 voittaja – 2. paras lohkokolmonen Ottelu 2: lohkon 2 voittaja – paras lohkokolmonen Ottelu 3: lohkon 3 voittaja – lohkon 1 kakkonen Ottelu 4: lohkon 2 kakkonen – lohkon 3 kakkonen Tuollainen löytyi Veikkausliigan nettisivuilta.
|
|
|
|
|
|