FC Lahti eteni välieriinFC Lahti nappasi sunnuntaina Oulussa 1-0 (0-0) voiton RoPS:sta ja eteni Liigacupin välieriin. Kuhnurien ainokaisen iski rangaistuspotkusta 35. minuutilla Tommi Kari.

Lahti pelasi ottelun viimeiset kymmenen minuuttia vajaamiehisenä, kun Rafael lensi kahdella varoituksella ulos kentältä. Kuhnurien pelit jatkuvat joko torstaina tai perjantaina, jolloin välierissä tulee vastaan KuPS.
FC Lahden päävalmentaja Tommi Kautonen oli tyytyväinen lopputulokseen, mutta pettynyt tapaan, jolla voitto irtosi;
- Lopputulos hyvä, peli huono. Huonolla pelillä mentiin Liigacupissa jatkoon. Ekalla puoliajalla pallon liikuttelu oli ihan liian hidasta, eikä ollenkaan niin nopeeta ja laadukasta kuin mitä tavoitellaan. Sellasta ympäripyöreää pelailua se eka puoliaika. Toisen puoliajan alussa RoPS tuli tappioasemasta tosi vahvasti ja oltiin paineen alla. Kun kestettiin se paine niin päästiin vähän paremmin peliin mukaan ja peli tasottui. Sitten tuli se "Rafun" punainen ja se aiheutti sen, että jouduttiin paineen alle vajaalla. Loppu oli kovaa puolustustaistelua. Tällä kertaa onneksi kestettiin.
Lahti joutui vaihtamaan Markus Joenmäen pois kentältä 65´minuutin jälkeen loukkaantumisen johdosta;
- Juha Tuomi tuli nyrkkeilemään keskityspalloa, nyrkki osui ensin palloon ja sen jälkeen Markuksen silmäkulmaan. Voi olla, että Maralla on lievä aivotärähdys, sitä ei voi vielä varmaksi sanoa. Hän oli tilanteen jälkeen sekavanoloinen ja hänet oli pakko vaihtaa pois. Pitää vielä tämä kotimatka ja huominen tarkkailla tilannetta.Yksittäisistä pelaajista Kautonen nosti jalustalle maalivahti Tuomen;
- Juhan voi ehdottomasti yksittäisenä pelaajana mainita. Hän haki hyvin keskityksiä ja otti muutaman tosi tärken torjunnan."
Myös brasilialaisen testimies Vini Dantasin otteisiin Kautonen oli tyytyväinen;
- Positiivinen näyttö ehdottomasti. Hän oli odotetunlainen ja vastasi siten odotuksiamme. Harkitsemme hänen tilannettaan lähipäivät.LINKKI