Ruutupaidat kausiennakko 2013-2014 Alkuperäinen juttu ruutupaidat.fiRuutupaidat lähtee viime kaudella saavutetun sarjanousun seurauksena pelaamaan vuoden tauon jälkeen Futsalin Ykköstä. Edellinen visiitti kyseisessä sarjassa päättyi murheellisesti, sillä taloudelliset ongelmat pakottivat joukkueen hakemaan vauhtia sarjaporrasta alempaa, vaikka pelillisesti sarjapaikka säilyikin. Kausi Kakkosessa oli melko ylivoimaista menoa, sillä joukkue ei hävinnyt kaudella peliäkään, joten nousu oli selviö. Karsintapeleissä Santa Claus oli hieman kovempi vastus kauden varsinaisiin peleihin verrattuna, mutta senkin ottelusarjan Ruutupaidat hoiti tyylikkäästi.
Joukkue aloitti harjoittelun syyskuussa kahdella try-out-tapahtumalla, jossa tarkoituksena oli katsastaa uusia vahvistuksia joukkueelle. Sitä myötä kausi saatiin käyntiin harjoittelun muodossa. Joukkue on pelannut myös kaksi harjoituspeliä Kokkolassa, joissa vastaan asettuivat TP-Kaarle ja Ponnistus Lapualta. Nämä kaksi ottelua tuottivat voiton ja tappion, mutta ennen kaikkea nähtiin omia voimasuhteita muihin verrattuna ja uusien pelaajien esitystä tosipeleissä.
Normaalia liikehdintää pelaajistossa ja taustajoukoissa on kesän aikana tapahtunut. Joukkueen valmentajaksi on nimetty pelaajaurallaan mainetta niittänyt ja tunteita herättäny
Tomislav Krstevski, jonka aisaparina toimii aikaisemmilta kausilta tuttu
Armin Vrana. Molemmat vetävät tarvittaessa myös kengät jalkaan. Taustajoukoissa tärkeässä roolissa on GM, joukkueenjohtaja
Marko Rintamäki, joka pyörittää seuraa jälleen tänäkin vuonna.
Muutama pelaaja viime kauden joukkueesta on lähtenyt, mutta tilalle on tullut erinomaisesti pre-seasonilla esiintyneitä korvaajia. Nimekkäimmät ovat Futsal-Ykköstä pitkään tahkonnut
Hannes Hautala ja viime kaudella Kakkosessa naapuriseurassa ABC:ssä hurjat tehot iskenyt
Kujtim Shkreta (14 ottelua, 61 pistettä).
Valmentaja Krstevski odottaa kaudesta tiukkaa, mutta uskoo oman joukkueen pärjäävän.
- Saimme muutamia hyviä pelaajia täksi kaudeksi, joten pelaajarinki on laajempi kuin pari vuotta sitten Ykkösessä. Käytännössä meillä on kolme ketjullista hyviä pelaajia, joka on kyllä riittävä määrä, kun asenne on kaikilla kohdillaan. Asennetta haluankin nähdä toiminnassa eli pelaajien täytyy sitoutua toimintaan, jotta lopputulos voi olla hyvä. Olen huomannut, että joukkueessa on hyvä tekemisen meininki ja asenne, joten sikälikin näyttää hyvältä. Perinteisesti haastavinta on saada pelaajat mukaan vieraspeleihin ja etenkin kauden edetessä jälkimmäiselle puoliskolle. Sarjan voimasuhteista on vaikea sanoa mitään, mutta uskon, että meidän materiaalilla on täysin mahdollista ottaa kolme pistettä joka pelistä.
Ruutupaidat aloittaa kauden vieraspelillä lauantaina 12.10 Tampereella ACE:n vieraana.
Ensimmäinen kotiottelu on hyvinkääläistä PS Villaa vastaan
Kauppiksella lauantaina 19.10 klo 15.00.
Edustusjoukkue 2013-2014
3 Armin Vrana
4 Jan Westermark
5 Mika Tuuri
7 Toni Pylkkänen
9 Darjan Krstevski
10 Pekka Liukkonen
11 Ville Kauppinen
14 Lassi Mäkitalo
16 Lauri Karri
18 Matias Träskbäck
20 Kujtim Shkreta
21 Mikko Joensuu
22 Hannes Hautala
23 Ludvig Siegfrids
24 Conny Nyman
25 Tomislav Krstevski
26 Sabah Fazli
Tomislav Krstevski Valmentaja
Armin Vrana Valmentaja
Marko Rintamäki Manageri
Tero Saarela Media
Ville Kauppinen Media
Hieman ennakointia muiden joukkueiden tilanteesta:
ACEPerinteisesti ykkösen kärkiporukoita ja edelleen varmasti sitä harjoitusotteluiden perusteella. Vahva joukkue, joka on pelannut välillä liigassakin. AC Estudiantes ei pelaa nimestään huolimatta välttämättä kovin tyylikästä peliä, mutta tehokasta se on perinteisesti ollut. Joukkueen nimekkäin lienee
Matti Anttonen, joka on paukuttanut kovalla tahdilla pisteitä.
Pori FutsalPorissa pistettiin sotakirves naulaan ja Musa ja Jazz ja joku kolmaskin muodostivat fuusioseuran Ykköseen. Virallinen tavoite on kolmen joukkoon, jota voidaan pitää ennen kauden alkua realistisena. Hyvänä asiana mainittakoon myös, että seuralla on myös junioritoimintaa.
PP-70Sarjanousija lähtee kauteen luottavaisena hyvin menneen edellisen kauden jälkeen. Kausi on futiksen puolelta tutummalle PP:lle ensimmäinen tällä tasolla futsalissa. Joukkue on esiintynyt harjoitusotteluissa hyvin ja joukkueesta kannattaa seurata jo monen kauden ajan maaleja paukuttanutta
Sergei Korsunovia.
Lapuan PonnistusPonnistus on Ruutupaidoille tuttu joukkue, sillä kesällä pelaajat pelaavat samoja sarjoja vaasalaisten kanssa Lapuan Virkiässä ja Ponnistuksessa. Lapua on paha paikka pelata vieraissa, ja kysymysmerkkinä onkin Ponnistuksen vieraspelien pistesaldo.
Jussi Laapio iskee varmastikin jälleen paljon maaleja.
ZenithPääkaupunkiseuden Ykkösen ylpeys on maratontaulukossa kakkosena ja varmastikin ykkösenä tämän kauden jälkeen. Joukkue hakee nousua liigaan ja muutoksia penkin taakse on tehty haaveena nousu korkeimmalle tasolle. Hyvällä huumorilla varustettu myllypurolaisryhmä hakee revanssia viime kauden alavireelle. Toimitus ei osaa nostaa ketään esille ulkomuistista, joten nimetään pistepörssin viime kauden kaksi kovinta, herrat Janne Rantala ja
Jussi Kuusela. Ja todetaan samaan hengenvetoon, että Rantala siirtyi GFT:n riveihin. Joukkueen kovin kasvo on siis Kuusela.
FC PersiaKolmas viime kaudella sarjanousun ottaneista on turkulaisryhmä FC Persia, joka nimenkin perusteella koostuu ulkomaalaistaustaisista pelaajista. Joukkue pelaa ensimmäistä kautta Ykkösessä tänä vuonna ja varmasti tulee taistelemaan kynsin ja hampain sarjapaikasta, mutta tuskin mahdollisuutta pitkässä juoksussa kärkikahinoihin löytyy. Vaasalaisten näkökulmasta nimekkäin on ainakin painimolskeilla Vaasan Tovereille suomenmestaruuksia tuonut
Kuresh Amirkhani.
PS VillaHyvinkääläisillä on jälleen kova nippu ja joukkue oli jo viime kaudella Liigakarsinnoissa Ekenäsiä vastaan ja melko lähellä siis nousua. Nyt tavoite on edelleen ylöspäin, sillä ryhmä ei ole kokenut pelaajamenetyksiä. Taustatiimeihin on lisäksi saatu
Ilkka Laiho, joka on tottunut voittamaan. Nimekkäin pelaaja on
Miikka Hurme, joka on pelikiellossa ensimmäiset kaksi kierrosta, mutta palaa varmasti nälkäisenä kolmannelle kierrokselle.
TP-KaarleVaihtelevasti Liigassa menestynyt kokkolalaisryhmä hakee vauhtia Ykkösestä tulevalla kaudella. Joukkueella on ollut hieman ongelmia saada pelaajia ryhmään ja viime kaudellakin vieraspeleissä oli välillä ongelma pelaajatilanteen kanssa. Välillä mukana on ollut tähtiä Petteri Forssellia myöden. Keskikastissa näillä näkymin tulevalla kaudella. Seuraa
Kalliokoski-veljesten pommeja.
LoPSJoukkue sai paikan Ykkösestä ensimmäistä kertaa. Joukkue sijoittui Turun Kakkosessa viime kaudella keskikastiin, mutta kieltäytymisten yms. johdosta heille tarjottiin paikka Ykkösessä, kun Komar ei jatkanut. Vaikea sanoa joukkueesta sen enempää, mutta vaikeuksia lienee odotettavissa. Seuran jalkapallojaosto nousi hienosti Neloseen tulevaksi kaudeksi.
LoiskeSääksjärven ylpeys on toimittanut maailmalle hienoja futsalpelaajia kuten Tomi Lahtinen. Nyt suunta on kuitenkin ollut alaspäin, sillä Liigassa ei joukkuetta enää ole näkynyt ja viime kausi meni Ykkösen ylemmässä keskikastissa. Suvilahden Sisua muistuttavilla pelipaidoilla pelaava Loiske taistelee kärkipään sijoituksista, mutta tuskin yltää kuitenkaan kolmen joukkoon.
PJKLegendaarinen Pirkkalan porukka on kova joukkue kaudesta toiseen ja vakiokasvo Ykkösessä. Joukkue on myös Ykkösen maratontaulukossa korkealla, sijalla 5, ACE:n kanssa tasapisteissä. Joukkueessa on kausien aikana ollut kovia pelimiehiä ainakin nimilistalla, kuten
Miki Sipiläinen. Tämän hetken kovin pelimies on tilastojen mukaan
Kalle Strömberg, jolta odotetaan tehoja tulevallakin kaudella.
RuutupaidatVielä lyhyt tiivistelmä Ruutupaidoista. Joukkue pelaa jälleen Ykköstä ja on rutinoitunut joukkue, jolta on lupa odottaa menestystä. Liigassa mitaleita ottanut ryhmä osaa pelata omalla tyylillä ja varsinkin ykkösketjun metkut ovat kaikkien tiedossa, mutta silti puolustaminen tuottaa silti jatkuvasti vastustajille ongelmia. Kakkosketjussa liikettä riittää ja laajemman ringin tuoma kilpailu pelipaikoista on valmennukselle positiivinen ongelma. Kotipeleissä on parhaimmillaan kova tunnelma pienellä kentällä. Nimekkäin pelaaja on Tomislav Krstevski, joka voitti edelliskaudella kaikki Ykkösen tilastot. Aiheuttaa vastustajille päänvaivaa ja vastustajan faneille verenpainetta.