Unen näit. Veikataan että KäPa sinnittelee ekan jakson kyydissä kovalla tsempillä, ja tauolle mennään Hakan 1-0 johdossa. Toisella jaksolla sitten vastustajalta loppuu jalat ja into, ja taululla komeilee sellaiset 4,5-0.
Tätä ei saa kyllä missään tapauksessa perseillä, ja haluan nähdä kentällä kova-asenteisen kotijoukkueen.
Aikalailla näissä merkeissä mentiin, niinkuin asiantuntijapiireissä toki etukäteen osattiin kertoakin

Ensimmäinen jakso melkoista neppailua Hakan hallinnassa, maalipaikat kummallakin tosin aika kortilla, Hakalla pari kolme tonttia joista yhdestä Petrescu iski sitten sen helpottavan ja vapauttavan maalin ihan jakson lopussa.
Toisella jaksolla sitten kentällä oli aikalailla se yksi joukkue, näitä samantyyppisiä pelejä tulee tulevalla kaudella ykkösessä useita, joissa vastustaja pyrkii lähinnä sumputtamaan. Maltti on valttia, ja toisella jaksolla jaksettiin kärsivällisemmin hieroa niitä paikkoja. Käpa juoksi itsensä puhki jo ekalla jaksolla, ja rehellisyyden nimissä tuossa olisi voinut toisella jaksolla latoa sellaiset 6-7 maalia. 2-0 osuma syntyi siis, kun KäPan toppari/pakki katkaisi keskityksen omalle veskarilleen(mielestäni oli palautus) ja tämä otti sen viivalla käsiinsä. Epäsuora vitosen viivalta ja Petrescu painoi siirron voimalla verkon perukoille. Pian tämän jälkeen Astrani KäPalta kahdella keltaisella suihkuun, ja kohtapuoliin vietiin palloa ekan kerran pilkulle, Piriseltä paska veto mutta Lindeman oli hereillä ja riparit varmasti sisään. Lisäajalla KäPan toppari kaatoi Linjalan läpiajosta, pallo toistamiseen pilkulle ja samoin toinen punikki vieraille. Zeze laittoi tällä kertaa varmasti alanurkkaan.
Ei mitään yllättävää, ja ottelun kulku malliesimerkki ottelusta, jossa tasoero on etukäteen isohko. Tehtiin se mitä pitikin ja mentiin jatkoon.
Mainittakoon vielä poissaoloista, että Regin pelilupa ei ollut vielä saapunut, Sanevuorella nivunen paskana, Aallolla kantapää, oli kuitenkin vaihdossa varmuuden vuoksi. Sashalla selkä sökönä, ja Pallo-Sepot oli sössinyt jotain eilisen matsinsa jäljiltä pelilupien kanssa, eikä esim Jussila ja Lintunen olleet pelikelvollisia. Petresculla takareisi teipattuna tultuaan vaihtoon, joten jotain kolhua sieläkin.