Peliä en nähnyt, mutta hieman epäilen tätä. Forsell sen sijaan on ollut Maarianhaminaan palattuaan täysin pitelemätön. Ainakin itse toivon Forsellin johdattavan IFK Mariehamnin cupin loppuotteluun saakka, vaikka ei cupin huipennuksessa enää pelaisikaan. En tosin jaksa, tarkistaako missaisiko Forsell myös välierät.
Se on siinä ja siinä, välierät kun pelataan 17.8. Miehen laina päättyy "elokuun puolivälissä", mitä se sitten tarkoittaakaan.
Oli kyllä hyvä ja viihdyttävä ottelu tänään. Niko Kukan loukkaantuminen oli hieman huolestuttava, sillä linkkaaminen kentän laidalla enteilee ainakin jostain vammasta, mutta tuskin kauhean vakavasta. Amani hoiti kuitenkin tonttinsa suurimmaksi osaksi oikein hyvin, vaikka harvemmin laitapuolustajana pelaa, erityisesti liigajoukkueita vastaan.
Orgill oli myös hyvä piristysruiske IFK:n pelille ja ilmeisesti tuulettamisen aatelistoa. Ehdottomasti hyvä veto Lyyskiltä siirtää Byskata Wirtasen paikalle oikeaksi pakiksi ja Orgill ylös lisäämään hyökkäysvoimaa. Aika luottavaisin mielin voi olla, kun kentällä kirmasi valmiiksi jo Bright, ja penkiltä olisi löytynyt vielä Adlamkin. Robin Erikssoniakin voi sinne harkita kun paikat ovat kunnossa, eikä Mathias Wiklöfkään ole turha mies hyökkääjänä.
Forsell ja Assis on kyllä sellainen duo, että sen kanssa tulee monella jengillä olemaan suuria vaikeuksia. Forsell on - kuten täälläkin todettu - kerrassaan huikea ja omaa liigan todennäköisesti parhaan pelisilmän ja potkutekniikan, mutta ei Assiskaan ole kauheasti heikompi. Brassiksi ja pieneen kokoonsa nähden pysyy hyvin tolpillaankin. Suurin ero esim. Forselliin on ehkä kokemuksen puute ns. kovista matseista, kun on kaikesta huolimatta pelannut huomattavasti heikommalla tasolla ennen IFK:ta.
Huomenna sitten arvontaa jännäämään.
