hombre
Poissa
|
 |
Vastaus #250 : 15.05.2013 klo 11:01:34 |
|
Eikös Alvaro Mejian pitänyt olla suht lupaava toppari? Näköjään palloilee nykyään Almeriassa.
No lupaava ja lupaava. Galáctico-aikaanhan Madridissa lohkesi "Zidanes y Pavones"-ideologian sanelemana jonkin verran peliaikaa näille omille puolustuspään kasvateille, kuten topikissakin mainitut Bravo, Pavón ja tosiaan Mejía. Pavónia pidettiin lupaavimpana (muistaakseni Florentino Pérez totesi aikoinaan, että "emme me Alessandro Nestaa tarvitse - meillä on Pavón") , mutta eihän hänkään esimerkiksi maaotteluita saanut tililleen yhtäkään, vaikka oli jopa avauksen miehiä Madridissa jonkin aikaa. Kulttisuosikki Raúl Bravo toki oli yhdessä vaiheessa maajoukkueessakin avauskamaa  Enpä muistanut, että Mejía sai vielä Capellon kaudellakin(2006-2007) kolmetoista matsia - joista yhdeksän liigassa - tililleen Madridissa. Óscar Miñambres oli myös yksi näistä vuosituhannen alkupuolen Madrid-kasvateista, ja häntä muistaakseni pidettiin kyllä reilusti lupaavampana kuin vaikkapa Bravoa tai Mejíaa. Paikat eivät kestäneet, ja yli puolivuosikymmentä on kulunut janarin lopettamisesta.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.05.2013 klo 11:13:44 kirjoittanut hombre »
|
|
|
|
|
Kultajalka
Poissa
Suosikkijoukkue: Athletic Club Bilbao
|
 |
Vastaus #251 : 15.05.2013 klo 11:27:21 |
|
Diego Forlán - vielä 2010 MM-kisoissa valittiin kisojen parhaimmaksi pelaajaksi, siirtyi Atletico Madridista Interiin 2011, jossa kärsi kuitenkin pahoista loukkaantumisista. Yhden Italiassa vietetyn vuoden jälkeen siirtyi pelaamaan Brasiliaan, Internacionaliin 2012. Itse en ainakaan ole Forlánista kuullut pahemmin sitten vuoden 2011 Copa American jälkeen.
Ei Forlan vielä ihan kokonaan ole kadonnut. Seurajoukkueena on brasilialainen Internacional. http://es.wikipedia.org/wiki/Diego_Forl%C3%A1n23.3.2013 MM-karsintaottelussa Uruguay-Paraguay Forlanille täydet minuutit 10-paidassa, penkille jäi mm. Edinson Cavani. http://espnfc.com/uk/en/gamecast/332215/gamecast.html?soccernet=true&cc=5739
|
|
|
|
|
Herstein
Paikalla
Suosikkijoukkue: Heitto
|
 |
Vastaus #252 : 15.05.2013 klo 12:10:14 |
|
Midosta tuli mieleen hänen maamiehensä Hossam Ghaly, joka pelasi parin kauden ajan Valioliigassa Tottenhamin riveissä. Tämän jälkeen ilmeisesti tehnyt paluun kotimaahansa, jossa kaiketi pelaa vielä. Tarkista ottelumääristä tms. ei ole tietoa.
23-vuotiaan Stefano Okakan nimen mainitseminen on hieman kyseenalaista, mutta entisen superlupauksen ura ei ole mennyt ihan niin kuin Romassa ja Italiassa toivottiin. Junnuvuosina fysiikkansa avulla dominoineen kaverin siirtyminen aikuisten sarjoihin ei ole mennyt kovin jouhevasti, vaikka lainaseuroja alkaa olla jo lähemmäs kymmenen. Missään vaiheessa ei ole pystynyt pärjäämään pelillisesti, vaikka esim. Fulham hänelle puoden kauden mahdollisuuden antoikin. Nyt pelaa lainalla Serie B:n Speziassa, jossa hän on juuttunut vaihtomiehen rooliin.
Edgar Álvarez oli aikoinaan kyllä yksi mystisimmistä janareista AS Roman riveissä. Pelasi ihan ok kauden ollessaan joukkueessa lainalla, mutta Roman ostettua kaverin oikeudet itselleen alkoi paha alamäki. Seurat vaihtuivat pikku hiljaa pienemmiksi, vaikka viime kaudella kävikin vielä koittamassa Bukarestissa Romanian liigaa. Nyt 32-vuotiaana pelaaja parhaassa iässä, mutta ilman seuraa.
|
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #253 : 15.05.2013 klo 12:11:39 |
|
Midosta tuli mieleen hänen maamiehensä Hossam Ghaly, joka pelasi parin kauden ajan Valioliigassa Tottenhamin riveissä. Tämän jälkeen ilmeisesti tehnyt paluun kotimaahansa, jossa kaiketi pelaa vielä. Tarkista ottelumääristä tms. ei ole tietoa.
Ghaly taisi aikanaan pelata samaan aikaan Tottenhamissa Tainion kanssa, taisi näillä olla jopa hieman kilpailua pelipaikasta.
|
|
|
|
|
Mágico Madrid
Poissa
Suosikkijoukkue: El Halcón
|
 |
Vastaus #254 : 15.05.2013 klo 12:21:35 |
|
Fernando Morientes oliko jo??? missä vaikuttaa nykyään vai onko jo eläkkeellä?
Real Madridin C-junnujen päävalmentaja. Joukkueessa pelaa myös Zidanen poika Enzo. Nyt on nimet hukassa. Muutama vuosi sitten U17(?) kisat ja Uruguayn tutkapari. Pelasivat huikeat kisat tuolloin. Pelasivat Atlético Madridin junnuissa aikoinaan. Onko jollain hajua missä menevät nykyään?
|
|
|
|
|
VekkuliVeli
Poissa
|
 |
Vastaus #255 : 15.05.2013 klo 12:24:52 |
|
Real Madridin C-junnujen päävalmentaja. Joukkueessa pelaa myös Zidanen poika Enzo.
Ei taida enää c-junnu olla..
|
|
|
|
|
talggari
Poissa
|
 |
Vastaus #256 : 15.05.2013 klo 12:26:46 |
|
Ei taida enää c-junnu olla..
Eikö se pelaa siinä Realin reservijoukkueessa, Real Madrid Castillassa?
|
|
|
|
|
Mágico Madrid
Poissa
Suosikkijoukkue: El Halcón
|
 |
Vastaus #257 : 15.05.2013 klo 12:30:27 |
|
Ei taida enää c-junnu olla..
Meni junnut sekaisin. B-junnuissa molemmat vaikuttavat. Eikö se pelaa siinä Realin reservijoukkueessa, Real Madrid Castillassa?
Ei ole vielä lähelläkään.
|
|
|
|
|
travis bickle
Poissa
Suosikkijoukkue: Operaattori
|
 |
Vastaus #258 : 15.05.2013 klo 12:58:37 |
|
Ei varsinaisesti. Tuolloinhan Sinawatra alkoi jo hämmentää pakkaa. Ei toki mitään Sheikkien maksamia summia maksettu, mutta varmastikin uransa parasta palkkaa Trabelsi Cityssä tuolloin nautti. Toki tuolla kaudella vasta 14. sijoittui, mutta seuraavalla jo 8. ja siitä sitten nousu ylöspäin alkoi kunnolla.
Offtopikkia, mutta thaimaalainen osti Cityn vasta 2007. Tuona kesänä se rahanmeno vasta alkoi ja Svennis palkattiin manageriksi.
|
|
|
|
|
Svensson
Poissa
|
 |
Vastaus #259 : 15.05.2013 klo 12:59:25 |
|
Ennen Huuhakjia oli Vintiöt (s. 1986 maajoukkue) ja sattumoisin törmäsin tuossa heidän Kiina-ottelun raporttiin: Vaihdot:
46' 13 Ümit Menekse HJK pois # 16 67' 10 Jussi-Pekka Savolainen P-Iirot pois # 11 67' 19 Ville-Veikko Savolainen FC Lahti pois # 8 Mieleen muistuu että Ümit oli hiukan jäykähkö keskikentän syöttökone (sellanen HJK-versio Huddlestonesta), jolla selvästi riitti pelisilmää sen verran että vähintään kelvollisen Veikkausliigauran tulisi arvatenkin tekemään. No ei tehnyt. Ilmeisesti mielenkiinto vain lopahti, sillä eipä ole tullut nimeä vastaan edes pääkaupunkiseudun Kakkosen porukoissa? JiiPee oli omaan silmään mielenkiintoisimpia ja taitavimpia laitureita mitä tässä maassa on nähty sitten Kolkan. Oliko peräti Inter joka oli miestä kovasti aikoinaan hankkimassa riveihinsä. No, loppupeleissä sai kelvollisen Veikkausliigauran aikaiseksi (n. 100 ottelua), mutta jotenkin ei jäänyt noista matseista oikein mitään erityistä mieleen. Ei ikinä noussut lähellekään sitä mitä tällaisen amatööripelaajatarkkailijan mielestä oli luvassa, vaikka toki loukkaantumisiakin sattui matkan varrelle. TampUn ja KuPSin jälkeen back home @ Pallo-Iirot. V-V taas oli yksi lahtelaisten kautta aikain eniten hypettämiä superjunnuja (sitten Henri Ahosen). Poikamaajoukkueessa ja junnusarjoissa tuhoisaa jälkeä tehnyt vauhtikoneja sitten... niin ei oikein mitään. Liigaassa vain kaksi kertaa avauksessa, nilkkaoperaatioiden ja niistä toipumisen viedessä vissiinkin suurimman osan ajasta. Siirtyi sittemmin FC Hämeenlinnaan ja siirtouutisen jälkeen en muista miehestä kuulleeni. Pelaako enää missään? Kaverit siis nyt 26-27 vuotta ja ennakkokaavailuiden mukaan vähintäänkin Veikkausliigatähtiä tässä iässä. Loukkaantumisia, motivaation puutetta ja välillä vähän yhdistelmää näistä. Joka ikäluokkaanhan näitä mahtuu, noista Vintiöistä "kadonneita" edustanee lisäksi ainakin Jermu Gustafsson ja Jami Puustinen.
|
|
|
|
|
talggari
Poissa
|
 |
Vastaus #260 : 15.05.2013 klo 13:00:40 |
|
|
|
|
|
|
Kultajalka
Poissa
Suosikkijoukkue: Athletic Club Bilbao
|
 |
Vastaus #261 : 15.05.2013 klo 13:07:14 |
|
Nyt on nimet hukassa. Muutama vuosi sitten U17(?) kisat ja Uruguayn tutkapari. Pelasivat huikeat kisat tuolloin. Pelasivat Atlético Madridin junnuissa aikoinaan. Onko jollain hajua missä menevät nykyään?
Taisi olla vuoden 2009 U17 kisat Nigeriassa? Sebastián Gallegos pelasi tuolloin joukkueessa Atlético Madrid B, eli Atlético Madridin junnuissa. Gallegos siirtyi lainalle Badalonaan pariksi kaudeksi, viime vuonna osoitteeksi Uruguay ja Club Atlético Peñarol. E. tuosta voit kahlata läpi lisää pelaajia, ja vaikka vuoden 2011 U17-kisoja http://en.wikipedia.org/wiki/Uruguay_national_under-17_football_team
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.05.2013 klo 13:14:20 kirjoittanut Kultajalka »
|
|
|
|
|
Lihapiirakka
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK & Spurs, Super-Jolle
|
 |
Vastaus #262 : 15.05.2013 klo 13:40:57 |
|
Ghaly taisi aikanaan pelata samaan aikaan Tottenhamissa Tainion kanssa, taisi näillä olla jopa hieman kilpailua pelipaikasta.
Ghaly vaihdettiin penkille jossain matsissa eikä epyktiläinen tästä oikein digannut ja otti paitansa veke ja heitti sen nurtsille. Spurs fanithan tästä riemastuivat, eikä kaverilla ollut enää mitään asiaa kentälle. ------- Rohan Ricketts tuo 2000-luvun alussa Englannin maajengin portteja kolkutellut keskikenttä pelaaja katosi melkoisen komeasti Glenn Hoddlen saatua fudut Spursista. Lainahakuja Coventryyn ja Wolvesiin, johon sai pysyvän siirron aikaiseksi ja pelasikin 44 matsia jälleen Hoddlen alaisuudessa. Wolvesista parin vuoden päästä lainalle QPR:iin ja sieltä pysyvällä Championshipin Barnsleyhin ja alle vuoden sisällä Toronto FC:n riverhin Kanadaan. Sieltä sitten vuosi ja pari seuraa -tyylillä kävi kokeilemassa: Diósgyőri VTK, Dacia Chişinău, SV Wilhelmshaven, Shamrock Rovers, Exeter City, Dempo (Goa  ) ja tällä hetkellä futaa Ecuadorissa Quevedon jengissä. Kirjoitti myös jotain semipaljastusblogia: http://sabotagetimes.com/author/rohan-ricketts/
|
|
|
|
|
Taffarel
Poissa
|
 |
Vastaus #263 : 15.05.2013 klo 14:15:12 |
|
Ennen Huuhakjia oli Vintiöt (s. 1986 maajoukkue) ja sattumoisin törmäsin tuossa heidän Kiina-ottelun raporttiin:
Mieleen muistuu että Ümit oli hiukan jäykähkö keskikentän syöttökone (sellanen HJK-versio Huddlestonesta), jolla selvästi riitti pelisilmää sen verran että vähintään kelvollisen Veikkausliigauran tulisi arvatenkin tekemään. No ei tehnyt. Ilmeisesti mielenkiinto vain lopahti, sillä eipä ole tullut nimeä vastaan edes pääkaupunkiseudun Kakkosen porukoissa?
Sipoon Lähikauppa Tarmo vei mielenkiinnon jo vuosia sitten höntsäämiseltä.
|
|
|
|
|
Gaizka
Poissa
Suosikkijoukkue: Bielsa's Bucket
|
 |
Vastaus #264 : 15.05.2013 klo 14:33:30 |
|
Leedsin 2000-luvun alun hankinnoista Seth Johnsonin (s. -79) nimi varmasti hyvä mainita tässä topicissa. Ostettiin kovalla summalla Derbysta (n. 6milj puntaa) ja palkka oli siihen aikaan erittäin kova (n. £20k/viikko). Pelasi yhden maaottelun Englannin paidassa ja Leedsissä reilut 50 ottelua neljässä vuodessa loukkaantumisten sävyttämällä Leeds urallaan. Jatkoi vielä Derbyssä kauteen 06/07 lopettaen uransa 28 vuotiaana. Tässäkin keississä toki loukkaantumiset olivat suurin syy alamäkeen mutta myös Leedsin (Ridsdalen) tarjoama hirmupalkka nuorelle lädille saattoi syödä motivaatiota (naiset, alkoholi, huumeet.. etc), jotta kehitys olisi jatkunut potentiaalin mahdollistamalla tavalla.
|
|
|
|
|
Lihapiirakka
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK & Spurs, Super-Jolle
|
 |
Vastaus #265 : 15.05.2013 klo 14:46:05 |
|
Oli muuten aivan superkova CM3:ssa. 
|
|
|
|
|
R08
Poissa
|
 |
Vastaus #266 : 15.05.2013 klo 14:46:28 |
|
Leedsin 2000-luvun alun hankinnoista Seth Johnsonin (s. -79) nimi varmasti hyvä mainita tässä topicissa. Ostettiin kovalla summalla Derbysta (n. 6milj puntaa) ja palkka oli siihen aikaan erittäin kova (n. £20k/viikko). Pelasi yhden maaottelun Englannin paidassa ja Leedsissä reilut 50 ottelua neljässä vuodessa loukkaantumisten sävyttämällä Leeds urallaan. Jatkoi vielä Derbyssä kauteen 06/07 lopettaen uransa 28 vuotiaana. Tässäkin keississä toki loukkaantumiset olivat suurin syy alamäkeen mutta myös Leedsin (Ridsdalen) tarjoama hirmupalkka nuorelle lädille saattoi syödä motivaatiota (naiset, alkoholi, huumeet.. etc), jotta kehitys olisi jatkunut potentiaalin mahdollistamalla tavalla.
Eikös tästä Johnsonista nimenomaan ole se stoori kun tarjosivat heti kättelyssä tuplat tms. verrattuna mikä oli agentin tavoite?
|
|
|
|
|
silenzio
Poissa
Suosikkijoukkue: Katsomokulttuuri
|
 |
Vastaus #267 : 15.05.2013 klo 14:48:26 |
|
Daniel Cordone  Myös Christian Bassedas tuli joukkueeseen samaan aikaan, mutta peliesityksistä ei mitään muistikuvia. Heh, en tiedä minä vuonna tämä foto on otettu, mutta todella pelottavan näköinen tyyppi... 
|
|
|
|
|
travis bickle
Poissa
Suosikkijoukkue: Operaattori
|
 |
Vastaus #268 : 15.05.2013 klo 15:37:37 |
|
Gaizka Mendieta. Dominointia Valenciassa ja maajoukkueessa 2000-luvun parina ensimmäisenä vuotena, floppaus Laziossa, siitä pikaisen Barcelonan reissun kautta Middlesbroughin vaihtopenkille. Mikä meni vikaan?
|
|
|
|
|
EdgarD
Poissa
Suosikkijoukkue: Klousaa tyylillä!
|
 |
Vastaus #269 : 15.05.2013 klo 15:38:07 |
|
Missä on muuten Mourad Meghni eli "Le Seuraava Zidane" tai "Petit Zidané"?
Superjunnu pelasi ensin Ranskan nuorten majussa kunnes hyppäsi aikuisissa Algerian jengiin. Seurajoukkueura aluksi nousujohteinen Cannes-> Bologna kunnes siirtyi Lazioon. Siitä alamäki ja arabisarjoihin öljyrahaa tienaamaan. Nyt 29-vuotiaana ilman seurajoukkuetta.
|
|
|
|
|
Guarin
Poissa
Suosikkijoukkue: Portugal, CONMEBOL, Atletico, Boca, Sporting CP
|
 |
Vastaus #270 : 15.05.2013 klo 16:36:59 |
|
Belgialainen Émile Mpenza oli suht ok hyökkääjä vielä muutamia vuosia sitten, pelaili mm Schalkessa, HSV:ssä ja Manchester Cityssä. 2010 siirtyi Azerbanilaiseen Neftchi Bakuun. En tiedä mitä nykyisin tehnee. Hyvä topikki tämä on 
|
|
|
|
|
Totaalvoetbal
Poissa
Suosikkijoukkue: Sex on the pitch with Antti Muurinen
|
 |
Vastaus #271 : 15.05.2013 klo 16:46:55 |
|
Gaizka Mendieta. Dominointia Valenciassa ja maajoukkueessa 2000-luvun parina ensimmäisenä vuotena, floppaus Laziossa, siitä pikaisen Barcelonan reissun kautta Middlesbroughin vaihtopenkille. Mikä meni vikaan?
Jättisiirto 29 miljoonalla punnalla Lazioon missä ei sopeutunut italialaiseen pelityyliin. Teki lainareissut Barcaan ja Boroon, joista jälkimmäiseen myös jäi pääsemättä enää entiselle tasolleen loukkaantumisten vuoksi. Fantastinen pelaaja, joka sai/saa aivan liikaa paskaa niskaansa vain siksi, että oli osallisena yhdessä jalkapallohistorian surkeimmista kaupoista.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.05.2013 klo 17:06:41 kirjoittanut Totaalvoetbal »
|
|
|
|
|
Alonso Quijano
Poissa
|
 |
Vastaus #272 : 15.05.2013 klo 16:49:35 |
|
Óscar Miñambres oli myös yksi näistä vuosituhannen alkupuolen Madrid-kasvateista, ja häntä muistaakseni pidettiin kyllä reilusti lupaavampana kuin vaikkapa Bravoa tai Mejíaa. Paikat eivät kestäneet, ja yli puolivuosikymmentä on kulunut janarin lopettamisesta.
Eikä rahat luonnollisestikaan riittäneet mihinkään eläköitymiseen tuossa vaiheessa, joten nykyään työskentelee tupakkakaupassa myyjänä ja osaomistaa katsastuskonttorin. Joutunut kerran aseellisen ryöstön kohteeksi kaupassaan. Abou Diabyn loukkaantumikierteen tappotaklauksellaan aloittanut Dan Smith putosi kuin kivi Valioliiga-debyyttinsä jälkeen sarjoja alaspäin ja nykyään hän työskentelee puhelinneuvonnassa (call center päräytttäville trävellerreille).
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.05.2013 klo 16:59:14 kirjoittanut Alonso Quijano »
|
|
|
|
|
Karnov
Poissa
|
 |
Vastaus #273 : 15.05.2013 klo 17:32:28 |
|
Saksa-asiantuntijat voisivat varmaan kertoa, että mikä on Sebastian Deislerin vointi nykyään.
|
|
|
|
|
Sergei Analtov
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO
|
 |
Vastaus #274 : 15.05.2013 klo 17:41:33 |
|
Saksa-asiantuntijat voisivat varmaan kertoa, että mikä on Sebastian Deislerin vointi nykyään.
Kai tuo vielä elävien kirjoissa on. Peliurahan loppui joskus 07 tai 08...
|
|
|
|
|
|
|
|