• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Islanti jymy-yllätyksellä MM-kisoihin ?

Aloittaja Gylfi, 22.05.2013 klo 17:10:32

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Pumba

Hamren on yksi syy.

Toinen on sitten yksinkertaisesti se, että MM-kisat taisivat olla tämän kultaisen sukupolven zenitti ja nyt on sitten pienoisen ulospuhalluksen aika. Islanti on kuitenkin vähintään maksimoinut, joidenkin mielestä ylisuorittanut viimeiset vuodet, joten paluu maanpinnalle oli lopulta vain ajan kysymys. Ei tuolla materiaalilla ja pelityylillä kuitenkaan loputtomiin kisapaikkoja napsita.

trendkiller

Em-karsinnat alkaa vasta ens vuoden puolella, joten ei heillä vielä hätä ole.

maski

Tänään Qatarissa pelattu Ruotsi - Islanti päättyi 2-2, Islannin miesten jalkapallomaajoukkue on voittanut viimeksi ottelun 14.1.2018 eli lähes tasan vuosi sitten.

idänihme

Lainaus käyttäjältä: Pumba - 14.09.2018 klo 00:22:39
Hamren on yksi syy.

Toinen on sitten yksinkertaisesti se, että MM-kisat taisivat olla tämän kultaisen sukupolven zenitti ja nyt on sitten pienoisen ulospuhalluksen aika. Islanti on kuitenkin vähintään maksimoinut, joidenkin mielestä ylisuorittanut viimeiset vuodet, joten paluu maanpinnalle oli lopulta vain ajan kysymys. Ei tuolla materiaalilla ja pelityylillä kuitenkaan loputtomiin kisapaikkoja napsita.
Vastaan nyt vanhaan kun mielenkiintoinen aihe.

Olisiko voinut olla jopa niin että todellinen huippukohta oli jo EM-kisojen kohdalla, tuolloin kun menestyivät ansaitusti myös itse kisoissa. Esitykset Mm-karsinnoissa silloin suht syvällä rämpinyttä Suomea vastaan oli suht heikohkoja, vaikka toki lopulta Kroatian edelle menivätkin. Islantihan toisaalta oli lähellä jo edellisiä MM-kisoja. Vaikka rämpiminen jatkuisi tästä eteenpäin niin hemmetin kovat kuusi vuotta.

Menestys oli toki materiaaliin nähden hyvää, mutta pitäisin materiaalin suht kovaa tasoa vielä suurempana ihmeenä.

JMP

Islanti on sittemmin jatkanut taaperrustaan suonenvetojensa jälkeen. Ennen tämänpäiväistä sinänsä hyvää tasuria Puolaa vastaan edelliset 10 ottelua voitot Liechtensteinista ja Färsaarista, muista tappio. Taisi siis tosiaankin olla Islannin zeniitti nuo edelliset MM-kisat? Vai onko noilla vikingureilla materiaalinsa puolesta saumoja ponnahtaa takaisin huuhhailemaan?

Seeteufel

#280
Lainaus käyttäjältä: JMP - 08.06.2021 klo 22:54:58
Vai onko noilla vikingureilla materiaalinsa puolesta saumoja ponnahtaa takaisin huuhhailemaan?
Olihan ne sentään U21 EM-kisoissa mukana (karsintalohkossa jättivät Ruotsin taakseen), jossa tosin hävisivät kaikki pelinsä maalierolla 1-8.

shots

Taisi olla tuossa Unkarille hävityssä EM-jatkokarsintapelissä kun ringissä oli vain yksi alle 25-vuotias pelaaja. Joten iso sukupolvenvaihdos siellä on menossa.

kokistuoppi

Lainaus käyttäjältä: JMP - 08.06.2021 klo 22:54:58
Islanti on sittemmin jatkanut taaperrustaan suonenvetojensa jälkeen. Ennen tämänpäiväistä sinänsä hyvää tasuria Puolaa vastaan edelliset 10 ottelua voitot Liechtensteinista ja Färsaarista, muista tappio. Taisi siis tosiaankin olla Islannin zeniitti nuo edelliset MM-kisat? Vai onko noilla vikingureilla materiaalinsa puolesta saumoja ponnahtaa takaisin huuhhailemaan?

EM-karsinnat menivät sinällään kuitenkin tuloksellisesti hyvin, 18 pistettä kuten Suomellakin, mutta riitti lohkon kolmossijaan.

Nuorten tuloksia katsellen eihän tuossa nyt ihan väistämättä ole luvassa paluu vitoskorin joukkueeksi, vaan paljon riippuu valmentajasta, vahvuudet maksimoivan pelitavan löytämisestä yms. Kuten Suomellakin.

Röytän Karhu

Hamrén tuossa välissä valmentajana oli virhe, kun pelitapaa yritettiin turhaan reivata. Nyt taas mennään tutumpaan suuntaan, kun Arnar Viðarsson otti ohjat viime vuonna. 2016 ja 2018 kisojen rungosta on vielä yllättävän paljon jäljellä, eikä mitenkään kauhean ikäloppuja edes vielä.

eikka okapi

Mm-karsinnassa tänään 0-2 Romaniaa vastaan kotona. Hyvää yötä.

Big Show

Kultainen sukupolvi ykääntynyt ja kaksi parasta pelaajaa sivussa erinäisten pervoilujen takia... Nyt tullaan rankingissa alas ja kovaa.

6-paikka

Lainaus käyttäjältä: Big Show - 03.09.2021 klo 12:28:27
Kultainen sukupolvi ykääntynyt ja kaksi parasta pelaajaa sivussa erinäisten pervoilujen takia... Nyt tullaan rankingissa alas ja kovaa.

Oliko siellä Sigurdssonin lisäksi joku muukin perseillyt?

Hurten

Lainaus käyttäjältä: 6-paikka - 03.09.2021 klo 12:46:35
Oliko siellä Sigurdssonin lisäksi joku muukin perseillyt?

Kolbeinn Sigthorsson syyllistynyt seksuaaliseen häirintään.

john white

Islannin maajoukkueessa

Arnór Gudjohnsen - 14 maalia
Eidur Gudjohnsen - 26 maalia
Andri Gudjohnsen - 1 maalia

Saaga jatkuu :ylos:




ihimine

https://yle.fi/urheilu/3-12163054

[uutinen]Islannin jalkapallon kultaisen sukupolven maine murskaantui – seksiskandaalit ovat romahduttaneet maajoukkueen suosion ja aiheuttaneet eroryppään liitossa

Islannin miesten jalkapallomaajoukkue on nauttinut vuosien ajan yleisön suosiosta, mutta seksiskandaalit ovat viime aikoina ravistelleet maan ylpeydenaihetta. Islannin maajoukkue on tullut alas korkealta ja kovaa[/uutinen]

shanks oli jo varattu

Lainaus käyttäjältä: ihimine - 28.10.2021 klo 07:23:17
https://yle.fi/urheilu/3-12163054

[uutinen]Islannin jalkapallon kultaisen sukupolven maine murskaantui – seksiskandaalit ovat romahduttaneet maajoukkueen suosion ja aiheuttaneet eroryppään liitossa

Islannin miesten jalkapallomaajoukkue on nauttinut vuosien ajan yleisön suosiosta, mutta seksiskandaalit ovat viime aikoina ravistelleet maan ylpeydenaihetta. Islannin maajoukkue on tullut alas korkealta ja kovaa[/uutinen]
Tuolla kv-puolen Sekopäisimmät tilanteet ja pelitapahtumien ulkopuoliset sattumukset kvfutiksessa -topikissa oli jotain keskustelua aiheesta.

http://futisforum2.org/index.php?topic=159515.msg14159052#msg14159052

uh

Nyt on perseilty oikein kunnolla, ja useamman pelaajan toimesta. Pahimpana lapsiin sekaantuminen.
Vittu mitä idiootteja.

Hunaja

Lainaus käyttäjältä: uh - 28.10.2021 klo 15:58:34
Nyt on perseilty oikein kunnolla, ja useamman pelaajan toimesta. Pahimpana lapsiin sekaantuminen.
Vittu mitä idiootteja.

Onko tästä Gylfin keissistä ollut missään mitään tarkempaa selontekoa/epäilyjä? Mitä siellä oikein todellisuudessa väitetään tapahtuneen ja mitä Gylfi väittää tapahtuneen? Ei ole itselleni tullut vastaan muuta kuin "lapsiin sekaantuminen" tms, mutta mitä kaikkea mahdollista tämä saattaa pahimmillaan tai lievimmillään pitää sisällään? Laittoman materiaalin hallussapitoa, koskettelua, jotain pahempaa?