Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #125 : 29.03.2014 klo 17:32:09 |
|
Nyt se mestaruus alkaa olemaan jo käytännössä läpihuutojuttu. Burnley kaatui vaivattomasti 2-0 Nugentin ja Woodin osumilla. Claretsin loppukiri oli todella vaisu, jos sitä ylipäänsä oli. Leicester nollasi kaikki kotijoukkueen hyökkäykset ja toisella puoliajalla ne katkesivat monesti jo puolikentässä. Burnley oli kotona tappioton ennen tätä ottelua, mutta ei ole enää. Vastustaja kaatui heikkoon puolustukseensa, joka mureni käsittämättömän kevyesti. Leicesterin ei tarvinnut tehdä parastaan kolmeen pisteeseen. Jotta kaikki ei kuitenkaan olisi mennyt liian hyvin, niin Vardy loukkasi jalkaansa ensimmäisen puolituntisen aikana ja hänet jouduttiin vaihtamaan pois. Iso takaisku, joten nyt sormet ja varpaat ristiin, että mies on kunnossa.
Nugent iski pitkästä aikaa maalin ja komean iskikin. Kannattajat huutelivat jo Nugentia pois avauksesta, kun viime viikkoina herran tehot ovat olleet käytännössä nollassa. Reilun puolen tunnin kohdalla kentälle vaihdettu Chris Wood pohjusti Nugentille hyvän paikan, jonka hän käyttikin. Nugent pommitti rankkarialueen rajalta vasempaan alanurkkaan. Heatonille ei jäänyt maalilla paljon tehtäväksi, kun osuma oli sen verran täydellinen.
Lopullinen niitti tuli vartti ennen loppua. Burnleyn puolustuksessa Duffilla oli vaikeuksia ottaa Leicesterin päädystä tullut pitkä syöttö haltuunsa, jolloin Wood otti pallon ja ampui voimalla sisään. Woodin tehot tänään siis mukavat 1+1. Tuuletuksesta näki, että vaikean kauden jälkeen nämä onnistumisen maistuvat makealta. Hyökkäyksen ohella täytyy nostaa esiin jälleen kerran loistavaa duunia painanut Schlupp. Nousut vasemmassa laidassa olivat täyttä timanttia ja hyvä osoitus siitä, miten tärkeästä palasesta toimivassa joukkueessa on kyse. Pearsonin saappaissa olisin heivannut Koncheskyn jo ns. helvettiin hyvissä ajoin. Mukavaa, että hänen palveluksista saadaan vielä nauttia pari vuotta...
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #126 : 02.04.2014 klo 14:22:28 |
|
Ei katkennut tappioton putki vieläkään, kun Leicester nousi kolme minuuttia ennen loppua tasoihin Wigania vastaan. Kokoonpanoa katsoessa pakko olla tyytyväinen tulokseen, sillä Pearson teki kentälliseen muutoksia oikein huolella. Edellisen pelin avauksesta pois putosi Wasilewki, Drinkwater, James, Mahrez ja Vardy. Heidän paikat otti Moore, King, Hammond, Dyer ja Wood. Paljon muutoksia, mutta Vardyn poissaoloa lukuunottamatta täysin rotaation takia tehtyjä muutoksia. Otteluita on tässä kolme viikon sisään, joten oli hyvä saada avainpelaajille hieman lepoa. Piristävää, että pitkästä aikaa avaukseen päässeet King ja Hammond onnistuivat heti maalinteossa. Walesilainen iski Kettujen tasoituksen ensimmäisen puoliskon lopulla ja Hammond toi Leicesterin tasoihin lopussa.
Nyt rästipeli on pelattu, joten sarjan kärkipää on taas samoissa pelimäärissä. Sarjajohto vakuuttavat seitsemän pistettä, kun seitsemän kierrosta jäljellä ennen maalia. Eroa kolmanteen sijaan jo käsittämättömät 16 pinnaa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.04.2014 klo 18:01:49 kirjoittanut Dimes »
|
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #127 : 05.04.2014 klo 00:16:19 |
|
2-1-voitto Wednesdaysta Mahrezin ja Knockaertin toimiessa maalintekijöinä Kettujen puolelta. Harmittavasti striimit oli nii puuroa, että jäi matsi katsomatta, mutta ilmeisesti ei mitään tajunnanräjäyttävää tapahtunut. Jos todella on uskominen OptaSportin laatimiin statistiikkoihin ja ryhmitelmiin, niin Mahrez ja Knockaert pelasivat toisinpäin kuin normaalisti - eli Mahrez oikealla ja Knocky vasemmalla. Mahrezin laitaa hyödynnettiin selvästi enemmän, kun jopa 49% hyökkäyksistä lähti oikealta. Hieman ihmettelen, mutta yleensä nuo pitävät hyvin paikkansa, joten hyväksytään. Molemmat miehet tekivät maalit, joten ei kai se ollut ihan huono idea.
Leicester Mercuryn tietojen mukaan Vardyllä on nivusvamma, mutta todennäköisesti mies palaa kentille vielä tämän kauden aikana. Vardyä paikannut Wood syötti tänään ensimmäisen maalin ja muutenkin hänen viime aikaiset esitykset ovat olleet lupauksia herättäviä. Toisaalta loppukaudesta voidaan kokeilla muutakin kärkiparia Nugentille, kun pakottavaa voittotarvetta ei ole.
|
|
|
|
Metpet
|
 |
Metpet
Vastaus #128 : 05.04.2014 klo 19:17:41 |
|
NYT se on varmaa – Ketut pelaavat ensi kaudella Valioliigassa.
Aivan uskomaton kausi, joukkue on venynyt aivan uskomattomissa paikoissa äärimmilleen. Varmat tappiot on saatu käännettyä tasapeleiksi, tai jopa voitoiksi. Joukkueen materiaali ei ehkä ole liigan parhainta mahdollista, mutta joka jätkä on laittanut itsensä sataprosenttisesti likoon. Nigel Pearson, niin, tarviiko tässä muuta sanoa? Vuoden paras englantilainen manageri.
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.04.2014 klo 19:26:00 kirjoittanut Metpet »
|
|
|
|
|
Zukkis
Poissa
Suosikkijoukkue: THFC
|
 |
Vastaus #129 : 05.04.2014 klo 20:12:28 |
|
NYT se on varmaa – Ketut pelaavat ensi kaudella Valioliigassa.
Onnittelut saavutuksesta. Mukava nähdä pitkästä aikaa ketut Valioliigassa. Ensi kaudella sitten nähdään muokkaako Pearson systeemiä vai uskooko, että sama pelitapa/pelaajisto pärjäisivät korkeimmalla sarjatasolla.
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #130 : 05.04.2014 klo 20:15:19 |
|
Tervetuloa vaan Kivikovaan ensi kaudeksi. Leicester on hyvä lisä Valjuun ja menihän se pupellusputki vihdoin poikki. Monta kertaa ollut aika lähellä kuitenkin, jos oikein muistan. E: Pistän tähän paikkaan LCFC:n anthemin: http://www.youtube.com/watch?v=Iad3gV-9C1U
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.04.2014 klo 20:17:46 kirjoittanut Lätkis »
|
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #131 : 05.04.2014 klo 20:20:29 |
|
Jaupau! Tulihan se sieltä. Kliseisesti sanottuna tästä on hyvä jatkaa! 
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #132 : 08.04.2014 klo 14:55:44 |
|
Vaikka nousu onkin jo varmistunut, niin liiga jatkuu. Leicester isännöi tänään Brightonia. Motivaatio voi olla suurin kysymysmerkki Kettujen pelaamisessa, koska kuvien perusteella koko viikonloppu on juhlittu nousua ja varsinaisesti panosta ei ole enää. Toki pokaali olisi kiva saavutus, mutta se todennäköisesti tulee kevyemmälläkin suorituksella. Brightonille tässä on tärkeät pisteet jaossa, sillä vierailijat tavoittelee vielä paikkaa nousukarsintoihin, tällä hetkellä sinne on matkaa viisi pinnaa.
Vardy ja ylijäämäpuolustaja Bakayogo ovat ainoat poissaolijat Ketuilta.
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #133 : 09.04.2014 klo 12:06:44 |
|
21 ottelun tappioton putki tuli eilen päätökseen, kun Brighton murskasi taululle 4-1-lukemat. Tappio oli ensimmäinen tänä kalenterivuonna, jos ei lasketa FA Cupin matsia Stokea vastaan. Ennen pitkään kaikki putket tulee päätökseen, mutta nyt tuli aika kohtuuttoman rumat lukemat. Tulos ei toisaalta yllätä, kun puolustus pistettiin täysin uusiksi. De Laet jäi pois kokoonpanosta ja hänen paikkansa oikeassa laidassa otti Moore. Vasemmalla Schlupp korvattiin Koncheskyllä (mikä on aina lupaus sydämentykytyksistä). Keskikentän keskustassa King nostettiin avaukseen Jamesin jäädessä penkille. Hyökkäysparina nähtiin Nugent ja Phillips. Maalipaikat oli kortilla, joten jo tauolla Pearson vaihtoi Woodin kärkeen Phillipsin paikalle. Kokonaisuudessaan aika sekava peli ja tulos lopulta sen mukainen.
Seurajohto on ilmoittanut, että pelaajien, joiden sopimukset tulevat päättymään tulevana kesänä, sopimustilanteita aletaan uudelleenneuvottelemaan lähiaikoina. Ainakin Schmeichelin, Nugentin, Dyerin ja manageri Pearsonin sopimukset ovat katkolla ja onhan nuo ihan kohtuullisen tärkeitä herroja... Schmeichel sanoi eilen haastattelussa olevansa valmis rustaamaan uuden sopimuksen ja Pearsonkin varmasti jatkaa. Hyvältä näyttää.
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.04.2014 klo 12:59:12 kirjoittanut Dimes »
|
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #134 : 14.04.2014 klo 17:19:47 |
|
Illalla Readingia vastaan. Jamie Vardy palannee kentälle kolmen ottelun tauon jälkeen, kun nivusvamma on ilmeisesti selätetty. Avauskokoonpanopaikkaan en usko, kun ei ole tarvetta riskeerata hänen pelikuntoaan. Schlupp olisi mukava nähdä hyökkäyksessä vaihteeksi, vaikka tuskinpa suuria muutoksia vakiintuneeseen avaukseen tehdään. Vardyn paikalla Nugentin kärkiparina pelannee konkariosastosta Phillips tai Taylor-Fletcher - luultavasti jälkimmäinen. Keskikentällä King on saanut viime aikoina näytön paikkoja ja James jäänyt penkille. Mahdollisesti näin se menee nytkin. Drinkwaterin paikka sen sijaan on lähes sementoitu.
Ottelu televisioidaan ja se alkaa poikkeuksellisesti klo 22.07.
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #135 : 15.04.2014 klo 18:25:35 |
|
Madejski Stadiumilta oli tuomisena yksi piste 1-1-tasurilla. Leicester hallitsi ottelua lievästi koko pelin ajan, eikä varsinaisesti ollut vaaraa tappiosta missään vaiheessa.
Avausmaalin iski täysin kenttätapahtumien vastaisesti Reading. Ilman ensimmäistäkään kunnollista hyökkäystä Leicesterin boksiin, sai kotijoukkue vapaapotkun noin 25 metrin päästä maalista. Jordan Obita keskitti rankkarialueen rajalle, missä oli Alex Pearce puskemassa. Irlantilaisen pusku painui tarkasti Schmeichelin vartioiman maalin alanurkkaan. Tanskalaiselle ei tilanteessa jäänyt mahdollisuuksia torjua, vaikka hän seurasikin peliä hyvin. Hetkeä aiemmin Kettujen maali oli ollut senttejen päässä, kun Dyer leikkasi laidalta sisään ja jätti ylös nousseelle Schluppille, joka tarjoili Vardylle helpon työn laittaa pallo maaliin. Vardy oli kuitenkin hieman liian nopeasti kärkkymässä syöttöä, joten tarkasti liputtaneen avustavan takia maali jäi syntymättä. Hidastuksien perusteella liputtamatta jättäminen olisi ollut yhtä oikea päätös kuin liputuskin, sillä mahdollista paitsiota ei kukaan olisi pystynyt livetilanteessa näkemään.
Kauaa ei Reading ehtinyt johtaa. Drinkwaterin upea laukaus painui alanurkkaan, kun Reading-vahti Alex McCarthy ei ilmeisesti nähnyt laukausta täysin. Reilusta paristakympistä lähtenyt veto ei ollut kovin kummoinen laadullisesti, mutta joskus uppoaa helpompikin laukaus. Toisella puolajalla ei nähty kummaltakaan huippuvaarallisia maalipaikkoja. Muutama minuutti ennen loppua Readingin Mikele Leigertwood sai toisen varoituksen ja lensi pihalle, mutta Leicester ei ehtinyt saada täyttä hyötyä ylivoimastaan. Lopputulos siis lopulta 1-1 varsin oikeutetusti.
Schlupp teki hienoja nousuja hyökkäysten tueksi, mutta puolustamisessa oli parantamisen varaa. Yhteispeli Morganin kanssa ei toiminut saumattomasti, vaan Readingin hyökkäykset tulivat suurimmaksi osaksi joko heidän välistään tai sitten Schluppin virheestä. Ainakin pariin kertaan Schluppia vietiin omassa kenttäpäädyssä liian helposti kahville, mutta hyökkääminen luonnistui häneltä hyvin. Luultavasti ylempänä pelaaminen soveltuisi Jeffille paremmin jatkossa. Vasen pakki on melkein pakkohankinta tulevana kesänä, sillä Koncheskyn ja Schluppin tähdittämänä puolustus ei kuuhun vie. Eilisen suurin onnistuja maalintekijä Drinkwaterin ohella oli Riyad Mahrez, jonka leikkaukset oikeasta laidastaan keskelle olivat upeita. Ranskalainen piti pallon jalassaan, vaikka välissä oli jopa pari-kolme Royals-puolustajaa. Mahrezin heikkous oli toisaalta se, että mies ei aina ymmärtänyt luopua pallosta ajoissa, vaan tyytyi surffailemaan itsekseen pelivälineen kanssa.
Viikonloppuna Burnley kärsi yllätystappion keskikastin Middlesbrough'lle, joten Leicesterin sarjajohto kasvoi seitsemään pisteeseen. Kun kautta on jäljellä enää neljä ottelua, niin Kettujen mestaruus voi ratketa ensi kierroksella. Seuraavaksi vastassa on muutama sija alempana oleva QPR. Ärrien viime aikaiset ailahtelut ottelusta toiseen ynnättynä Leicesterin panoksettomaan tilaan voi tarkoittaa pelin kannalta melkein mitä vain.
Edit. Leicesterin U21-joukkue nappasi samaan aikaan upean 4-0-voiton Arsenalin junnuista. Junnujoukkueen matkassa oli myös loukkaantumisistaan toipuva Sean St Ledger, joka luuti joukkueen takalinjoilla täydet minuutit. Myös edutuksen ringissä mukana ja myöskin loukkaantuneena talven mittaan ollut Tom Hopper on palannut pelikuntoon. Mahdollisesti Hopper voidaan nähdä loppukaudesta jopa edustuksenkin peleissä kentällä, sillä nuorukainen laukoi Arsenalia vastaan junnukettujen ensimmäisen maalin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.04.2014 klo 18:38:56 kirjoittanut Dimes »
|
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #136 : 18.04.2014 klo 23:37:16 |
|
Vielä kauden lopun kynnyksellä yksi uusi loukkaantuminen. Matty James on loukannut polveaan ja jää sivuun huomisesta QPR-ottelusta. Vamman vakavuudesta tai mahdollisesta paluusta kokoonpanoon ei ole tietoa, mutta kyllähän nuo polvivammat vaativat aikaa hieman enemmän kuin viikon  Muuten QPR:n kimppuun päästään parhaalla mahdollisella avauksella. Toiveissa olisi Ignasi Miquelin näytönpaikka, kun espanjalainen on nyt pitkän tauon jälkeen nostettu mukaan edustuksen rinkiin.
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #137 : 19.04.2014 klo 22:30:23 |
|
Mestaruuden varmistaminen jäi sitten tiistaille. Burnley nappasi pisteet eilen omasta pelistään, joten Leicesterin 1-0-voitto QPR:stä ei kasvattanut Kettujen sarjajohtoa.
Ärrien kaatoon riitti siis David Nugentin liigakauden 19. osuma. Parhaat tekopaikat olivat Leicesterillä, ja varsinkin viime aikoina penkille jäänyt Andy King kunnostautui tuhlaajapoikana. Kertaalleen Nedum Onuohan ja Robert Greenin maaliviivapelastukset estivät Leicesterin avausmaalin syntymisen. Lopullisesti QPR:n kiri tyrehtyi Benoit Assou-Ekotton toiseen keltaiseen korttiin ottelun loppupuolella. Vastustajalla oli peräti kuusi muutosta kokoonpanoon viime otteluun verrattuna, joten sikäli ymmärrettävää ettei homma oikein toiminut.
Suurimmat kehut Kettujen puolelta ansaitsee De Laet, Drinkwater ja Nugent. Ensin mainittu otti ison vastuun puolustuspelaamisessa samaan tapaan kuin hän on tehnyt koko kauden. Drinkwaterin loistokausi sai jatkoa tänään maalisyötön muodossa ja Nugent iski voittomaalin. Knockaert pelasi muistikuvieni mukaan ensimmäisen ottelunsa hyökkäävämässä roolissa, kun Vardy ei jostain syystä pystynyt tänään pelaamaankaan. Selvästi ranskalaisesta näkee, että hän on saanut koulutuksen wingeriksi, sillä sen verran tuuliajolla hän toisinaan oli. ''Knockaertin paikan'' oikeassa laidassa sai rotaatiomies Dean Hammond, josta ei ollut täyttämään isoja saappaita.
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #138 : 23.04.2014 klo 20:31:18 |
|
Championshipin mestaruus ratkesi lopullisesti Ketuille eilen, kun Bolton meni nurin 1-0 Lloyd Dyerin maalilla. Hän oli ehtinyt olla kentällä vasta alle viisi minuuttia tultuaan Mahrezin tilalle. Maalista ei voi sanoa muuta kuin, että ammattimiehen viimeistely. Dyer tuli boksiin yksin ja latasi oikean jalan vedollaan pelivälineen ohi Bolton-vahti Adam Bogdanin: Tähän tapaan! Dyer on yksi niistä nykyryhmän kolmesta pelaajasta, jotka olivat kaudella 2008-09 voittamassa Leicesterin paidassa League Onea. Muut kaksi ovat Conrad Logan ja Andy King. Nähdäänkö kolmikko vielä ensi kaudellakin sinipaidoissa? Tuskin ainakaan kaikkia. Pearson teki kokoonpanoon kaksi muutosta. Loukkaantuneiden listalle joutunut Schlupp putosi Koncheskyn tieltä ja James otti paikkansa keskikentän keskustassa Hammondilta. Lähtökohdiltaan ihan kauden ensimmäisen keskenäisen koitoksen (joka päättyi 5-3 Leicesterille) kaltaista peliä ei odotettukaan, mutta yhden maalin nysväys tuli pienenä yllätyksenä. Bolton on turvallisessa keskikastissa vailla painetta, joten se selittänee tätä aneemisuutta. Wanderersin maalipaikat olivat kortilla, ja Leicester loi vaarallisemmat maalipaikat ensimmäisellä jaksolla. Ainakin Kingille tarjottiin mahdollisuutta ensimmäiseen maaliin, mutta yritykseksi jäi. Viimeiset kaksi vastustajaa tulevat olemaan Huddersfield ja Doncaster. Neljä pistettä tarvitaan sadan pinnan rikkomiseen, ja uskon että se tulee tapahtumaankin. Toki erityisesti putoamista vastaan pelaava Doncaster voi tuottaa vaikeuksia, kun vastustajan peli-ilme on terävämpi. Ottelun jälkeen oli aihetta juhlaan
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.04.2014 klo 20:34:58 kirjoittanut Dimes »
|
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #139 : 25.04.2014 klo 22:33:41 |
|
Leicesterin U21-joukkue nappasi keskiviikkoiltana todella upean voiton Manchester Citystä lukemin 3-2. Tempusta vielä upeamman tekee se tapa, jolla kolme pistettä irtosi. City johti jo 2-0, mutta toisen puoliajan kiri nosti junnuketut ensin tasoihin ja sitten vielä ohi. Peribrittiläiseen tapaan peli pelattiin kovassa vesisateessa. Leicesterin kokoonpanoon kuului myös Sean St Ledger, joka puski sinisten tasoituksen kymppi ennen loppua. Kaksi muuta maalia kirjattiin Tom Hopperin nimiin.
Nuorten Valioliigassa Leicesterin kausi tuli tämän ottelun myötä päätökseen. Joukkue sijoittui upeasti viidenneksi jääden vain pisteen neljännestä tilasta, jolla olisi päässyt mukaan playoffeihin. Vaikka ratkaisupelit jäivät haaveeksi, voidaan Steven Beagleholen miehistön temppua pitää todella kovana. Leicesterin junnut vaikuttavat olevan todella laadukkaita ja tuosta joukkueesta voisi olettaa löytyvän useampikin mies, joka pelaa ensi kaudella Championshipissä tai League Onessa lainalla. Ainakin hyökkääjät Jacob Blyth ja Tom Hopper voivat olla potenttiaalisia läpimurtopelaajia ensi kaudella aikuisten sarjoissa. Keskikenttämies Michael Cainin nimi kannattaa myös laittaa korvan taakse, sillä hän syötti Cityä vastaan kaksi maalia ja kuului Leicesterin ehdottomaan eliittiin.
Edustusjoukkueen kauden toiseksi viimeinen peli tällä kaudella on ohjelmistssa huomenna Huddersfieldiä vastaan.
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #140 : 26.04.2014 klo 20:06:21 |
|
2-0-voitto Huddersfieldista ja päätteeksi vielä pitch invasion  Maalintekijöinä Taylor-Fletcher ja Morgan. Kokoonpanossa oli muutoksia paljon, merkittävimpänä huomiona Ignasi Miquelin avauspaikka ja Nugentin lepuutus. Miquel ilmeisesti pelasi yhtä vakuuttavasti, kuten syksylläkin, jolloin peliaikaa kertyi enemmänkin. GTF käyttää myös hyvin vähäiset paikkansa ja iski tänään voittomaalin. 99 pistettä kasassa ennen päätöskierrosta. Satasen puhkaiseminen voidaan nähdä ensi viikonloppuna!
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #141 : 01.05.2014 klo 19:54:23 |
|
Lauantaina se sitten päättyy Doncasteria vastaan KP Stadiumilla ja Wes Morganin johdolla päästään nostelemaan pokaalia. Kuten mainittua, Leicesterin ainoa tavoiteltava saavutus on sadan pisteen puhkaiseminen. Manageri Pearsonin sanoin tuohon pyritään, vaikka niin merkittävä asia se ei olekaan. Piste riittää, mutta varmasti kotiyleisölle halutaan jättää hyvä maku myös pelillisesti. Ketut lähtee taistoon ilman Matty Jamesia, joka sairastaa jotain suolistosairautta. Lisäksi sivussa ovat nivusvamman uudelleen saanut Vardy ja koko kauden poissa ollut Zoumana Bakayogo.
Alkuviikosta palkittiin kauden parhaat koko sarjatasolla sekä seuransisäisesti. Schmeichel, Morgan ja Drinkwater valittiin Championshipin tähdistökentälliseen mukaan PFA:n toimesta. Varsinkin Schmeichelin ja Drinkyn valinnat olivat todella selviä valintoja, sillä molemmat olivat uskomattomia läpi kauden. Ehkä Morgan oli aavistuksen hapuileva eikä saanut itsestään parasta irti, mutta toisaalta mestarijoukkueen kapteeni ansaitsee palkinnon työstään. Seuransisäisessä gaalassa Drinkwater valittiin kauden parhaaksi pelaajaksi yleisöltä kysyttäessä, kun taas pelaajien omassa äänestyksessä tuo kunnia meni Jamie Vardylle. Matty James sai parhaan nuoren pelaajan palkinnon. Kauden parhaaksi esitykseksi valikoitui ottelu Derby Countyä vastaan, joka päättyi Kettujen 4-1-voittoon.
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #142 : 02.05.2014 klo 21:35:30 |
|
BBC:n toimittaja Ian Stringerin Twitter-tilin mukaan Lloyd Dyer ja Leicesterin seurajohto eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta. Dyer on huhujen mukaan kieltäytynyt laittamasta nimeään vuoden tai kahden mittaiseen pahviin. Tarina ei kerro, mistä tämä johtui, mutta kaiken kaikkiaan yllättävä päätös mieheltä, joka vielä syksyllä vannoi lojaaliuttaan seuraa kohtaan. Mahdollisesti Mahrezin tulo taistelemaan peliajasta johti tähän Dyerin päätökseen. Joka tapauksessa Lloyd on ehdottomasti hieno mies, jonka olisi toivonut jatkavan vielä pääsarjatasollakin. Siinä on hyvä mies tarjolla jollekin seuralle.
|
|
|
|
marionette
Poissa
Suosikkijoukkue: LCFC, NJS
|
 |
Vastaus #143 : 03.05.2014 klo 12:37:05 |
|
Muutaman tunnin kuluttua kaivan pelipaidan kaapista ja ajan pyörällä kylän läpi. Jihhuu!
Perinteisesti viimeisen pelin viimeisen vartin aikana otetaan vaihtopenkiltä joku tulevaisuuden lupaus. Olisiko se Tom Hopper? Jos hän pystyy tekemään Development-sarjassa maaleja Arsenalia ja Manchester Cityä vastaan, niin hänelle tulisi antaa mahdollisuus.
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #144 : 03.05.2014 klo 13:02:09 |
|
Muutaman tunnin kuluttua kaivan pelipaidan kaapista ja ajan pyörällä kylän läpi. Jihhuu!
Perinteisesti viimeisen pelin viimeisen vartin aikana otetaan vaihtopenkiltä joku tulevaisuuden lupaus. Olisiko se Tom Hopper? Jos hän pystyy tekemään Development-sarjassa maaleja Arsenalia ja Manchester Cityä vastaan, niin hänelle tulisi antaa mahdollisuus.
Ehdottomasti sama, kentälle vain. Nyt Vardyn poissaolon myötähän Hopper voisi saada paikan Nugentin kärkiparinakin.  No, eiköhän se paikka mene Woodille tai sitten GTF:lle. Sama juttu toki myös muutamaan muuhun junnuikäiseen pelaajaan. Ignasi Miquel palaa takaisin Arsenaliin tämän kauden jälkeen, joten hänelle voisi antaa paikan näyttää vielä taitojaan. Espanjalaisessa olisi sellaista potentiaalia, että Kettujen kannattaisi ehkä yrittää hankkia mies itselleeen.
|
|
|
|
marionette
Poissa
Suosikkijoukkue: LCFC, NJS
|
 |
Vastaus #145 : 03.05.2014 klo 13:59:17 |
|
Ehdottomasti sama, kentälle vain. Nyt Vardyn poissaolon myötähän Hopper voisi saada paikan Nugentin kärkiparinakin.  No, eiköhän se paikka mene Woodille tai sitten GTF:lle. Sama juttu toki myös muutamaan muuhun junnuikäiseen pelaajaan. Ignasi Miquel palaa takaisin Arsenaliin tämän kauden jälkeen, joten hänelle voisi antaa paikan näyttää vielä taitojaan. Espanjalaisessa olisi sellaista potentiaalia, että Kettujen kannattaisi ehkä yrittää hankkia mies itselleeen. Kevin Phillips näyttää olevan Nugentin kärkipari. Sikäli ymmärrettävää, että Phillips siirtyy tämän pelin jälkeen "eläkkeelle". Hopper ei ole edes penkillä.
|
|
|
|
marionette
Poissa
Suosikkijoukkue: LCFC, NJS
|
 |
Vastaus #146 : 03.05.2014 klo 16:27:20 |
|
102 pistettä ja kannu!
Peli oli aika nihkeää. Pilkku tuomittiin aika hepposin perusteella. Yhtä hyvin Mahrez olisi voinut saada keltaisen kortin. En nähnyt kontaktia hiukan suttuiselta striimiltä.
Sikäli nolo juttu, että tämä ratkaisi Doncasterin tippumisen, kun Birmingham teki yliajalla tasoituksen. Muutenkin päätöskierroksella koettiin dramatiikkaa, kun Brighton teki yliajalla voittomaalin ja jätti Readingin sijalle 7.
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #147 : 03.05.2014 klo 18:31:32 |
|
Murskaavan ylivoimainen esitys, mutta Doncasterin puolustus piti melkein loppuun saakka. Uskomattoman hieno kausi sai kruunun, kun Leicesteristä tuli vasta 11. seura, joka kerää toiseksi korkeimmalla sarjatasolla yli sata pinnaa kaudessa. Harmi tuo Doncasterin putoaminen, varsinkin kun sen sinetöi hieman kyseenalainen rankkarituomio. Birmingham olisi melkein ansainnut putoamisen, mutta se siitä. Hieno ele tosiaan Pearsonilta antaa Kevin Phillipsin avata uran päätöspelissä. Phillips oli mukana nostamassa kaikkiaan viittä seuraa Valjuun, mikä on kyllä hatunnoston arvoinen saavutus  Phillips muuten liittyy ensi kaudesta lähtien Leicesterin valmennusjohtoon.
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.05.2014 klo 18:39:11 kirjoittanut Dimes »
|
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #148 : 09.05.2014 klo 17:40:11 |
|
Gary Taylor-Fletcher on solminut Kettujen kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen, joten GTF jatkaa ensi kesään asti KP Stadiumilla. Miehen merkitys oli päättyneelläkin kaudella lähinnä nuorempien pelaajien tukemisessa, sillä pelillisesti GTF:llä ei ole kauheasti annettavaa Leicesterille.
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #149 : 10.05.2014 klo 14:20:44 |
|
Viikko on kulunut siitä, kun sarjakausi 2013-14 saatiin päätökseen, joten on aika koota kausi pakettiin. Alla kouluarvosanoin 4-10 pelaajien henkilökohtaiset suoritukset kauden aikana. Numerot on jaettu täysin mielivaltaisesti fiiliksen mukaan, joten kovin vertailukelpoisia ne eivät ole. Pienessä tai olemattomassa roolissa olleet pelaajat ovat jätetty arvostelematta. Maalivahdit:1 Kasper Schmeichel 9½ - Pelasti taas monta kertaa joukkueen, mutta ei yhtä täydellistä dominointia kuin vuosi sitten. 25 Conrad Logan 31 Adam Smith Puolustajat:2 Ritchie De Laet 8 - Tukee hyökkäyksiä hyvin erityisesti pitkillä avauksillaan, mutta toisinaan ongelmissa puolustaessa. 3 Paul Konchesky 7 - Puolustuslinjan suurin alisuorittaja. Aiheutti lepsuilullaan muutaman takaiskumaalin, jotka olisi ollut estettävissä. 5 Wes Morgan 8+ - Kapteeni hoiti oman ruutunsa loistavasti, mutta yhteispeli varsinkin vasemman pakin kanssa ontui joskus. 12 Sean St Ledger 18 Liam Moore 8+ - Nuori oma talentti tarvitsee lisää vastuuta. Monipuolisuutensa ansiosta tärkeä palanen. 21 Zoumana Bakayogo 23 Ignasi Miquel 8- - Oli lainalla Arsenalista, mutta tarjoaisin vakituista sopimusta. Hyvä ringinleventäjä. 27 Marcin Wasilewski 8½ - Selvästi parempi topparina kuin laidassa. Ilmassa todella vahva. Keskikenttäpelaajat:4 Danny Drinkwater 10 - Koko Championshipin paras omalla pelipaikallaan. Täydellinen läpimurto. Loistava tuki hyökkäyksille. 7 Dean Hammond 7 - Ylijäämäpelaaja. Ei juuri roolia joukkueessa. 8 Matty James 9+ - Drinkylle hyvä pari keskikentän keskustassa. Puolustavampi kuin Drinkwater. 10 Andy King 7 - Ei pärjännyt Jamesille kilpailussa pelipaikasta, joten putosi avauksesta. 11 Lloyd Dyer 10 - Huikea kausi. Suurin tasonnostaja viime kaudesta. Hyvä leikkaamaan laidalta keskelle. 24 Anthony Knockaert 9 - Rooli jäi odotettua pienemmäksi, mutta silti loistava. 26 Riyad Mahrez 8½ - Kaavailtiin pientä roolia, mutta nousikin taistelemaan Dyerin kanssa avauksen paikasta. Tykkää pitää palloa. Hyökkääjät:9 Jamie Vardy 9½ - Loistava laukaus. 16 maalia oli enemmän kuin kukaan odotti. 15 Jeffrey Schlupp 9 - Sai aiempaa enemmän vastuuta myös hyökkäyksessä. Käytti näytönpaikkansa aina hyödykseen. 20 Tom Hopper 22 Gary Taylor-Fletcher 7 - Peliaikaa viimeiset 15 minuuttia, aina ei sitäkään. Pärjättäisiin ilmankin. 29 Kevin Phillips 7 - Lähes legenda, mutta ikä painaa jo. Hieno päätös silti uralle. 35 David Nugent 9+ - Olisi voinut tehdä enemmänkin pelitilanneosumia. Hukkasi rankkareita liikaa. 39 Chris Wood 7 - Kauteen lähdettäessä ykköshyökkääjä, mutta nyt enää kolmonen. Loukkaantumiset pilasivat varsinkin syyskauden. Muut Leicesterin edustusjoukkueeseen kuuluneet pelaajat:6 Zak Whitbread (oli lainalla Derbyssä) 7 Ben Marshall (lähti elokuussa Blackburniin, pelasi yhden ottelun Leicesterissä) 16 Neil Danns (oli kauden mittaisella lainalla Boltonissa, ja lopuksi teki sopimuksen sinne) 14 Martyn Waghorn (oli aluksi lainalla Wiganissa, ja lopuksi teki sopimuksen sinne) 17 Paul Gallagher (oli kauden mittaisella lainalla Prestonissa) 29 Márkó Futács (oli kauden mittaisella lainalla Diósgyöri VTK:ssa) Kauden paras pelaaja Danny Drinkwater
|
|
|
|
|
|