• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Pertti Alaja, eroa paska!

Aloittaja Herstein, 05.06.2013 klo 21:24:10

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Maakuntasatraappi

#550
Lainaus käyttäjältä: fingerström - 09.04.2016 klo 19:50:07
Oisko siksi, että Qatariin on myönnetty kisat ja siellä on käynnissä valtava diktatuurin vetämä ja kohtuullisen luotettavien tietojen mukaan epäinhimillinen, työleirimäinen projekti rakentaa käytännössä orjatyövoimalla stadikat ja koko kisainfra? Pitäiskö sun mielestä pohjoisen liittojen puheenjohtajien sanoa "se ei kuulu meille"?

Ei se ainakaan kuulunut kisojen myöntämisvaiheessa. Vai luuliko joku, että kisat ostanut diktatuuri muuttuisi inhimillisemmäksi kisaisännyyden myötä?

Eikä voi sanoa, ettei olisi tiedetty. Fifan liittohallituksen mädännäisyys oli paljastettu jo ennen Qatarin ja Venäjän isännyyksien myöntämistä, Qatarin yhteiskunnan luonne oli avattu esim. brittiläisissä laatulehdissä ja metereologeja oli konsultoitu kertomaan että Qatarissa on kesällä aivan liian kuuma. Sheikit ostivat itselleen kisat Fifaa hallinneilta rikollisilta sekä leopardihattumaiden liittoja hallitsevilta rikollisilta Suomen peesatessa mukana vaikkei kai edes hyötynyt mitään. Palloliitto oli siis samaan aikaan moraaliton ja tyhmä, sitä hyötyikö joku/jotkut henkilökohtaisesti ei tietenkään voi tietää.

Suomen Palloliitto on ollut mitä myöntyväisin osa globaalin urheiluhistorian suurinta mätäpaisetta ja asiaa on nyt ihan turha yrittää mitenkään valkopestä. Näin todellakin siksi, että peesattiin iloisesti mukana niin pitkään kuin mahdollista.

Virtane

Onhan Alaja ja sen pohjoismaiset kaverit sen verran vaikutusvaltaisia kavereita, että jos ne käydessään tuolla dokaamassa tarkastamassa ja humaltuvat huomaavat epäkohtia, niin kisathan siirretään muualle.

LiitonJorma

#552
Laitetaan tännekkin. Eli uusimmat huhut kertoo, että on sovittu, että Alaja valitaan jatkoon. Vaikka FIFAN vaali meni toiselle kierrokselle, niin SPL vaali ei tietojen mukaan mene. Alaja on ainoa, joka on kiertnyt kenttää ja ei ole ainakaan tehnyt mitään virheitä. Tietojen mukaan vastaehdokasta ei olisi.

Puheissa on noussut myös Erkki Alajan nimi, eli jonkinlaista tehtävää olisi myös toiselle Alajan veljekselle Palloliiton sisällä, mahdollisesti ihan korkea pesti. Markku Lehtola myös tietojen jatkaisi Palloliiton varapuheenjohtajana.

supstanssi

#553
Nyt oli kyllä yllättäviä uutisia. Hienoa jos Erkkikin saadaan taas mukaan ihan virallisesti, monta taksikuskia ja ravintoloitsijaa perheineen pelastuu!

P.S. Perttikin taitaa tykätä siitä kun on kaunis nuori nainen molemmissa kainaloissa?

KaikkienKaveri

Lainaus käyttäjältä: fingerström - 09.04.2016 klo 19:50:07
Oisko siksi, että Qatariin on myönnetty kisat ja siellä on käynnissä valtava diktatuurin vetämä ja kohtuullisen luotettavien tietojen mukaan epäinhimillinen, työleirimäinen projekti rakentaa käytännössä orjatyövoimalla stadikat ja koko kisainfra? Pitäiskö sun mielestä pohjoisen liittojen puheenjohtajien sanoa "se ei kuulu meille"?
Pitäisi sanoa että valitaan joku toinen järjestäjä ja ollaan sen verran rohkeita, että myönnetään virhe mikä tehtiin alun perin. Ei noihin banaanivaltioihin mitään ihmisoikeuksia noille orjille koskaan tule. Eroa mätä Alaja!

Thalian

Lainaus käyttäjältä: LiitonJorma - 10.04.2016 klo 09:25:57
Laitetaan tännekkin. Eli uusimmat huhut kertoo, että on sovittu, että Alaja valitaan jatkoon. Vaikka FIFAN vaali meni toiselle kierrokselle, niin SPL vaali ei tietojen mukaan mene. Alaja on ainoa, joka on kiertnyt kenttää ja ei ole ainakaan tehnyt mitään virheitä. Tietojen mukaan vastaehdokasta ei olisi.

Ketkä ovat sopineet? Onko joku taho, joka voi määrätä, että mitä liittokokousedustajat äänestävät?
Ei siinä, todennäköisesti toki Alajasta tulee PJ, mutta ei tämä nyt ihan niin helppoa ole, että joku saunaseura vain sopii asiat. Liittokokous voi olla hyvinkin yllättävä joskus sillä edustajilla on vapaa tahto tehdä asioita ja kukaan ei voi heitä määräillä.

Tiksa

Lainaus käyttäjältä: fingerström - 09.04.2016 klo 19:50:07
Oisko siksi, että Qatariin on myönnetty kisat ja siellä on käynnissä valtava diktatuurin vetämä ja kohtuullisen luotettavien tietojen mukaan epäinhimillinen, työleirimäinen projekti rakentaa käytännössä orjatyövoimalla stadikat ja koko kisainfra? Pitäiskö sun mielestä pohjoisen liittojen puheenjohtajien sanoa "se ei kuulu meille"?

Kysytään toisin päin: Mitä hyödyttää se, että puolenkymmentä liittojohtajaa matkustaa sinne Qatarin liiton vieraiksi, ryyppää ja panee huoria niiden piikkiin ja käy sitten tutustumassa johonkin stadiontyömaahan?

Kai tässä on haistettu molemminpuolinen win-win-tilanne: pohjoismaiset liitopomot voivat hyödyntää pohjoismaiden hyvää mainetta ja saada kivan lomareissun, Qatarin liitto taas voi sanoa tehneensä asialle edes jotain kun se konsultoi pohjoismaita näiden ongelmien suhteen.

Koom

Jos Eki Alaja kaivetaan jostain pahvilaatikosta liiton hommiin niin kai sitten ymmärretään ottaa Eetu Salokin mukaan. Päästän vihdoin eroon suomifutista vaivaavasta lintukotomentaliteetista.

fingerström

Lainaus käyttäjältä: Maakuntasatraappi - 10.04.2016 klo 09:20:09
Ei se ainakaan kuulunut kisojen myöntämisvaiheessa. Vai luuliko joku, että kisat ostanut diktatuuri muuttuisi inhimillisemmäksi kisaisännyyden myötä?

Eikä voi sanoa, ettei olisi tiedetty. Fifan liittohallituksen mädännäisyys oli paljastettu jo ennen Qatarin ja Venäjän isännyyksien myöntämistä, Qatarin yhteiskunnan luonne oli avattu esim. brittiläisissä laatulehdissä ja metereologeja oli konsultoitu kertomaan että Qatarissa on kesällä aivan liian kuuma. Sheikit ostivat itselleen kisat Fifaa hallinneilta rikollisilta sekä leopardihattumaiden liittoja hallitsevilta rikollisilta Suomen peesatessa mukana vaikkei kai edes hyötynyt mitään. Palloliitto oli siis samaan aikaan moraaliton ja tyhmä, sitä hyötyikö joku/jotkut henkilökohtaisesti ei tietenkään voi tietää.

Suomen Palloliitto on ollut mitä myöntyväisin osa globaalin urheiluhistorian suurinta mätäpaisetta ja asiaa on nyt ihan turha yrittää mitenkään valkopestä. Näin todellakin siksi, että peesattiin iloisesti mukana niin pitkään kuin mahdollista.

Lainaus käyttäjältä: Tiksa - 10.04.2016 klo 11:45:21
Kysytään toisin päin: Mitä hyödyttää se, että puolenkymmentä liittojohtajaa matkustaa sinne Qatarin liiton vieraiksi, ryyppää ja panee huoria niiden piikkiin ja käy sitten tutustumassa johonkin stadiontyömaahan?

Kai tässä on haistettu molemminpuolinen win-win-tilanne: pohjoismaiset liitopomot voivat hyödyntää pohjoismaiden hyvää mainetta ja saada kivan lomareissun, Qatarin liitto taas voi sanoa tehneensä asialle edes jotain kun se konsultoi pohjoismaita näiden ongelmien suhteen.

Haistan näistä ajatuksen siitä, että asioita ei saa korjata eikä käsityksiään muuttaa eikä varsinkaan "jo myönnettyjä" prosesseja tutkia. Hyvin kokoomuslainen ajatus.

Jospa tarkastuskäynti johtaakin siihen, että pohjoismaiset liitot vaativat kisojen siirtämistä muualle? Tai työehtojen korjaamista kv ay-liikkeen standardoimalle tasolle? Oletteko silloinkin sitä mieltä, että hyödytöntä skeidaa koko reissu ja millekään ei voi mitään?

Tai jospa näin ei käykään, vaan pohjoismaiset liitot toteavat kaiken olevan kuosissa? Oisko silloin ihan eri tavalla evidenssiä vaatia korruptoituneiden liittojen hajottamista? Oletteko silloinkin sitä mieltä, että hyödytöntä skeidaa koko reissu ja millekään ei voi mitään?

Monska

Lainaus käyttäjältä: fingerström - 10.04.2016 klo 18:47:59

Itseäni pelottaa se, että sieltä ei löydetä mitään, mikä olisi pielessä. Julkaistaan raportti kaiken olevan hyvin. Tämän jälkeen HSn Ari Virtanen ja EHKÄ joku muu toimittaja asiasta kirjoittaa. Se saa futisentusiastit huutamaan foorumilla ja Twitterissä, mutta lopputulemana Pera nauttii grassroot-seurojen luottamusta eikä isossa kuvassa mikään muutu.

fingerström

Lainaus käyttäjältä: Monska - 10.04.2016 klo 18:55:03
Itseäni pelottaa se, että sieltä ei löydetä mitään, mikä olisi pielessä. Julkaistaan raportti kaiken olevan hyvin. Tämän jälkeen HSn Ari Virtanen ja EHKÄ joku muu toimittaja asiasta kirjoittaa. Se saa futisentusiastit huutamaan foorumilla ja Twitterissä, mutta lopputulemana Pera nauttii grassroot-seurojen luottamusta eikä isossa kuvassa mikään muutu.

Ja? Pitäiskö siis sulkea silmänsä? Vai pitäiskö kumminkin tehdä politiikkaa, kun kysymys on politiikasta?

Monska

Lainaus käyttäjältä: fingerström - 10.04.2016 klo 19:16:32
Ja? Pitäiskö siis sulkea silmänsä? Vai pitäiskö kumminkin tehdä politiikkaa, kun kysymys on politiikasta?
Pitäisi estää Perttiä tuhlaamasta Palloliiton rahoja tuommoisiin reissuihin ja ylipäänsä syrjäyttää hänet Pölliksen johdosta.

Jarkka

#562
Lainaus käyttäjältä: fingerström - 10.04.2016 klo 18:47:59
Jospa tarkastuskäynti johtaakin siihen, että pohjoismaiset liitot vaativat kisojen siirtämistä muualle? Tai työehtojen korjaamista kv ay-liikkeen standardoimalle tasolle? Oletteko silloinkin sitä mieltä, että hyödytöntä skeidaa koko reissu ja millekään ei voi mitään?

Viittaako jokin tähänastisessa Pertti "valtava shokki, että FIFA:ssa oli korruptiota, en koskaan nähnyt mitään siihen viittaavaa" Alajan toiminnassa siihen, että tällaista olisi mielestäsi odotettavissa?

Itse olen edelleen sitä mieltä (kuten aiemmassa postauksessani kirjoitin), että sekä reissussa että haun valmistelussa on kyse huomion suuntaamisesta muuhun kuin niihin asioihin joista Palloliitto on viime aikoina ollut julkisuudessa.

Tiksa

Lainaus käyttäjältä: fingerström - 10.04.2016 klo 18:47:59
Haistan näistä ajatuksen siitä, että asioita ei saa korjata eikä käsityksiään muuttaa eikä varsinkaan "jo myönnettyjä" prosesseja tutkia. Hyvin kokoomuslainen ajatus.

Jospa tarkastuskäynti johtaakin siihen, että pohjoismaiset liitot vaativat kisojen siirtämistä muualle? Tai työehtojen korjaamista kv ay-liikkeen standardoimalle tasolle? Oletteko silloinkin sitä mieltä, että hyödytöntä skeidaa koko reissu ja millekään ei voi mitään?

Tai jospa näin ei käykään, vaan pohjoismaiset liitot toteavat kaiken olevan kuosissa? Oisko silloin ihan eri tavalla evidenssiä vaatia korruptoituneiden liittojen hajottamista? Oletteko silloinkin sitä mieltä, että hyödytöntä skeidaa koko reissu ja millekään ei voi mitään?

Meinaat, että Amnestyn ja muiden vastaavien tahojen raportit Qatarin siirtotyöläisten ihmisoikeustilanteesta eivät ole riittävän perusteellisia, että niiden perusteella voisi jo vaatia kisojen siirtämistä, vaan että sinne pitää vielä mennä tutustumaan? Ja että kun viisi pohjoismaista pöhöttynyttä liittopomoa käyvät siellä pari päivää Qatarin liiton vieraina, niin heidän silmänsä aukenevat tilanteelle ja he lyövät UEFA:n ja FIFA:n kokouksissa pöytään sellaiset uudet faktat, että jalkapallomaailma muuttaa mielensä?

supstanssi

Olet kyllä vahva optimisti fingerström, tai vaihtoehtoisesti Palloliiton tiedottaja. Kyllä tuollaiset retket näyttäytyvät ihan yhdentekevänä edustamisena, jolla haetaan korkeintaan imagoa ilman todellisia tekoja. Qatarin tilanne tunnetaan varsin hyvin eikä se korruptoituneiden urheilujohtajien eväsretkeilyllä muuksi muutu. Pahimmillaan Pertti vielä erehtyy halailemaan ja hymyilemään samassa kuvassa tästä kaikesta vastaavien sheikkien kanssa.

Karita Alasmaa

Jollain tasolla vielä ymmärtää sen, että paikalle lähetetään omaa väkeä tarkastamaan tilanne, mutta tuskin missään suuremmassa yrityksessä matkaan lähtisi toimitusjohtaja/hallituksen puheenjohtaja (vrt. esim. HM ja lapsityövoiman käyttö alihankintaketjussa), paitsi jos kyseessä olisi symbolinen tarkastuskäynti.

Lauantai-illan Nostalgia

Lainaus käyttäjältä: Karita Alasmaa - 11.04.2016 klo 13:12:25
Jollain tasolla vielä ymmärtää sen, että paikalle lähetetään omaa väkeä tarkastamaan tilanne, mutta tuskin missään suuremmassa yrityksessä matkaan lähtisi toimitusjohtaja/hallituksen puheenjohtaja (vrt. esim. HM ja lapsityövoiman käyttö alihankintaketjussa), paitsi jos kyseessä olisi symbolinen tarkastuskäynti.

Näin juuri. Jokaisen olettaisi myös ymmärtävän todellisen tarkastuksen Qatarissa vievän valtavasti aikaa. Kuinka pitkään Alaja ja kollegat tuolla matkalla ovat? Vuoden, kaksi? Tietoa tilanteesta jo on, joten silmänlumeesta kyse.

Uskomatonta naiiviutta, jos joku ottaa tuon matkan tosissaan. Alajan hännystelijät voivat tietenkin sitä itselleen uskotella.

ginikettu

#567
Henk. koht. en välitä onko Alaja ollut korruptiosta tietoinen vai ei... Kyse on lähinnä nyt tilanteesta, missä Alaja ei voi olla enää uskottava edustaja maailmalla. Muut maat tekee omat johtopäätöksensä, mutta suomen ei pitäisi tehdä johtopäätöstä, että kaikki oli hyvin.

Qatarin matkasta samaa mieltä, että turha sinne on lähettää ketään enää... Se on ollut alustalähtien kyseenalaista toimintaa ja se ei ole siitä muuttunut eikä se miksikään muutu vaikka alaja käy siellä parit näytellyt tapahtumat katselmoimassa. FIFA:n olisi pitänyt uskoa jokaisessa vaiheessa näitä amnestyjä jne. ja reagoida ihan oikeasti.

fingerström

Aika yksimielisesti näyttävät nimimerkit Maakuntasatraappi, Tiksa, Monska, Jarkka, supstanssi, Lauantai-illan jotain ja Karita jotain olevan sitä mieltä, että mitä tuota tarkistelemaan ja antaa qatarilaisten pitää kisansa. Monska taisi kehdata natista vielä rahan menostakin, kun on jumalauta kyse silmittömästä riistosta ja ihmishengistä.

Minä olen sitä mieltä, että kisat on saatava sieltä pois ja ne sinne myöntäneen korruptoituneet johtajat edesvastuuseen. Esimerkiksi Amnestyn raportit eivät riitä, vaikka minä esimerkiksi niihin luotankin, koska FIFA:n politiikka on se, että järjestö haluaa toimia omavaraisesti ja "epäpoliittisesti". Siksi, jos FIFA ei tee mitään, ei myöskään mitään löydy. Nyt kun me kaikki tiedämme minkälainen projekti on kyseessä, on aivan ensiarvoisen tärkeää, että pohjoismaiset johtajat saadaan avautumaan. Joko he "näkevät" totuuden tai sitten he eivät "näe" mitään, jolloin heidät voidaan vetää edesvastuuseen. Jos he "näkevät" totuuden, voidaan heidät vetää edesvastuuseen siitä, että he ovat olleet myöntämässä kisoja.

Ainoa keino taistella korruptiota jne vastaan on raportointi ja totuuden kaivaminen tietysti oikeudenmukaisen verotuksen lisäksi. Ei anna hyvien veljien puliveivata omin päin, koska "ei sille mitään voi" ja "pitäisi koko paska räjäyttää" ja "junnujen rahoja tuhlataan" ynnä muuta marmatusta.

ginikettu

Lainaus käyttäjältä: fingerström - 11.04.2016 klo 15:22:27
...
Siitä samaa mieltä, että kisat pitäisi ottaa pois. Qatarille on annettu aikaa ja nootteja ihan tarpeeksi. Ei siinä enää yhtä alajan "tarkastusta" tarvita.

Lauantai-illan Nostalgia

Lainaus käyttäjältä: ginikettu - 11.04.2016 klo 15:24:45
Siitä samaa mieltä, että kisat pitäisi ottaa pois. Qatarille on annettu aikaa ja nootteja ihan tarpeeksi. Ei siinä enää yhtä alajan "tarkastusta" tarvita.

Samaa mieltä, kisat pois. Olisi pitänyt ottaa pois jo paljon aikaisemmin, eikä koskaan edes Qatarille myöntää.

supstanssi

Katselemaan ja hymistelemään ei tarvitse lähteä. Qataria voitaisiin porukalla vaatia kuriin vaikka tänään jos niin oikeasti haluttaisiin, koska tiedetään hyvin että asiat siellä on aivan päin /cettä. Mutta jostain syystä ei vaan haluta, mistäköhän johtuisi??

Monska

Lainaus käyttäjältä: fingerström - 11.04.2016 klo 15:22:27
Aika yksimielisesti näyttävät nimimerkit Maakuntasatraappi, Tiksa, Monska, Jarkka, supstanssi, Lauantai-illan jotain ja Karita jotain olevan sitä mieltä, että mitä tuota tarkistelemaan ja antaa qatarilaisten pitää kisansa. Monska taisi kehdata natista vielä rahan menostakin, kun on jumalauta kyse silmittömästä riistosta ja ihmishengistä.

Minä olen sitä mieltä, että kisat on saatava sieltä pois ja ne sinne myöntäneen korruptoituneet johtajat edesvastuuseen. Esimerkiksi Amnestyn raportit eivät riitä, vaikka minä esimerkiksi niihin luotankin, koska FIFA:n politiikka on se, että järjestö haluaa toimia omavaraisesti ja "epäpoliittisesti". Siksi, jos FIFA ei tee mitään, ei myöskään mitään löydy. Nyt kun me kaikki tiedämme minkälainen projekti on kyseessä, on aivan ensiarvoisen tärkeää, että pohjoismaiset johtajat saadaan avautumaan. Joko he "näkevät" totuuden tai sitten he eivät "näe" mitään, jolloin heidät voidaan vetää edesvastuuseen. Jos he "näkevät" totuuden, voidaan heidät vetää edesvastuuseen siitä, että he ovat olleet myöntämässä kisoja.

Ainoa keino taistella korruptiota jne vastaan on raportointi ja totuuden kaivaminen tietysti oikeudenmukaisen verotuksen lisäksi. Ei anna hyvien veljien puliveivata omin päin, koska "ei sille mitään voi" ja "pitäisi koko paska räjäyttää" ja "junnujen rahoja tuhlataan" ynnä muuta marmatusta.
Nyt jumalauta opettelet lukemaan. Mä en ole väittänyt että kisat pitää antaa olla. Lueppas uudestaan ja mieti mitä oot lukenut. Sen jälkeen näytät mulle kohdan jossa puolustan kisoja.

Jarkka

Lainaus käyttäjältä: fingerström - 11.04.2016 klo 15:22:27
Aika yksimielisesti näyttävät nimimerkit Maakuntasatraappi, Tiksa, Monska, Jarkka, supstanssi, Lauantai-illan jotain ja Karita jotain olevan sitä mieltä, että mitä tuota tarkistelemaan ja antaa qatarilaisten pitää kisansa.

Viestien lukemiseen perustuvan analyysini mukaan listattujen nimimerkkien ja nimimerkki fingerströmin erimielisyys kiteytyy siihen, että fingerström uskoo pohjoismaisten PJ:den Qatarin reissulla olevan jotain vaikutusta johonkin ja listatut nimimerkit eivät. Rivien välistä tulkitsen, että nämä listatut kirjoittajat oikeastaan pitävät reissua osana sitä samaa korruptiovyyhtiä millä kisat on Qatariin alun perin myönnettykin eli Qatarin kisaisännyyden tukena. Tätä ei kukaan ihan suoraan sano, joten se on oma tulkintani.

Oma mielipiteeni mukaan sekä Qatarin kisojen hankkimisesta lahjonnalla että työmaiden työntekijöiden ala-arvoisesta kohtelusta ja työturvallisuudesta on riittävä näyttö, eikä kisoja kuuluisi Qatarissa pelata. Vääryyden estämistä voi edistää vaikkapa liittojen yhteisellä julkilausumalla. Jos jonnekin on ihan pakko matkustaa asian takia, oikeita osoitteita matkalle ovat UEFA:n ja FIFA:n pääkonttorit.

Monska

Lainaus käyttäjältä: Jarkka - 11.04.2016 klo 18:28:16

Tämän asian kanssa hyvin samaa mieltä.