pauloferreira
Poissa
|
 |
Vastaus #1325 : 18.03.2014 klo 15:16:53 |
|
Tähän täysin sama. Mielestäni Lukaku ja Costa olisivat hyvä hyökkäyskaksikko erilaisuutensa vuoksi. Costa on "tekninen peippailija", joka varmasti pystyisi pelaamaan Hazardin ja kumppaneiden kanssa taitavaa yhden kosketuksen peliä, kun taas Lukaku olisi suoraviivaisempi ja järkälemäinen pelaaja, joka sopisi hyvin esimerkiksi vastahyökkäyspelaamiseen.
Pitää myös kuitenkin muistaa että ei tuossa kaikki. On myös nimittäin aika vahva jässikkä sekä hyvä pääpelaaja. Toivon että tämä siirto toteutuu. 
|
|
|
|
|
Ponsse
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, jokerit
|
 |
Vastaus #1326 : 18.03.2014 klo 20:07:00 |
|
Tuntuu, että Mourinho tekee tällä hetkellä sen itse. Kentällä kirmaa lähes sama aloitus joka pelissä eikä kierrätystä ole juuri nimeksikään. Pelaajat väsyvät ja penkillä istuvien pelaajien tuntuma katoaa. Mikel ja Salah eivät ole saneet juuri ollenkaan peliaikaa. Hazard ei voi pelata joka peliä alusta loppuun; Ramiresilla ja Willianila myös isot minuutit ja se alkaa näkyä peliesityksissä. Henkilökohtaisesti toivoisin myös Ban saavan enemmän peliaikaa Puolustuksen Jose on saanut toimimaan tuttuun tapaan erinomaisesti ja se on se tekijä, mikä eroaa viime kaudesta. Hyökkäys on edelleen valitettavan nuhaista ja nojaa yksilöiden oivalluksille kuin hyvälle joukkuepelille. Kohta mennään taas ja on luottavainen olo hyvän kotivireen jatkumiselle 
|
|
|
|
|
Zorbas
Poissa
Suosikkijoukkue: Veikkausliigajoukkueet, joilla olosuhteet kunnossa
|
 |
Vastaus #1327 : 18.03.2014 klo 20:23:36 |
|
Koska Ramiresin ja Mourinhon Villa-ottelusta tulevia valioliigabännejä käsitellään FA:ssa?
|
|
|
|
|
Honkkeli
Poissa
Suosikkijoukkue: Bristol City
|
 |
Vastaus #1328 : 18.03.2014 klo 20:27:25 |
|
Koska Ramiresin ja Mourinhon Villa-ottelusta tulevia valioliigabännejä käsitellään FA:ssa?
Mitä käsittelemistä niissä on?  Willian on yhden ottelun pelikiellossa, Ramires kolme ottelua ja Mourinholle ei tullut toimitsijakieltoa.
|
|
|
|
|
Zorbas
Poissa
Suosikkijoukkue: Veikkausliigajoukkueet, joilla olosuhteet kunnossa
|
 |
Vastaus #1329 : 18.03.2014 klo 20:33:57 |
|
Mitä käsittelemistä niissä on?  Ajattelin, että (ainakin) Ramiresille voisi tulla tuosta enemmänkin pelikieltoa.
|
|
|
|
|
DobiDa
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa, Chelsea FC
|
 |
Vastaus #1330 : 18.03.2014 klo 22:14:29 |
|
Ajattelin, että (ainakin) Ramiresille voisi tulla tuosta enemmänkin pelikieltoa.
Kyllähän niitä yhtä pahoja rikkeitä näkee joka kierroksella ilman, että tulee mitää jälkikäsittelyjä. Ramiresin tapauksessa oli vaan keskivertoa enemmän turhautumista mukana, jonka takia kai porukka on toivonut/pelännyt lisäkieltoa tulevan.
|
|
|
|
|
TheBlues
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, Kaisa Mäkäräinen
|
 |
Vastaus #1331 : 19.03.2014 klo 01:15:02 |
|
Loppujen lopuksi varsin helposti Chelsea kykeni nollaamaan Galan ja Drogban, ja siitä ehdottomasti jälleen kiitosta mahtavalle puolustukselle ja tietysti myös koko joukkueelle. Peli oli loistavasti Chelsean hallusa koko 90 minuuttia, eikä vapauttavan avausmaalin jälkeen ollut mitään hätää missään vaiheessa. Toisella puoliskolla kun tilaa syntyi, olisi ollut paikkoja latoa taululle vieläkin rumemmat lukemat, mutta varsin totutulla kaavalla pidettiin lukemat sievinä.
Viime kauden UCL-pettymyksen jälkeen on kyllä mahtavat fiilarit olla jälleen vähintään kahdeksan parhaan joukossa ja perjantaina on varmasti luvassa erittäin kiimaiset arpajaiset. Kuten kaikki tietää, niin mikäli mielii tämän kilpailun voittaa (täällä riittää vahvasti uskoa, että Mourinhon Chelsea siihen pystyy) pitää kuka vain matkalla finaaliin kaatua, mutta silti puolivälierissä mieluiten välttäisi Bayernin, Realin ja Barcan. PSG:stä löytyy todella laadukkaita ja vaarallisia pelureita, mutta mielestäni pariisilaiset eivät kokonaisuutena ja kokemuksenkin takia nouse lähellekkään tuon kolmikon tasolle. BVB ei mielestäni ole yhtä vahva nippu kuin viime kaudella, ei tosin mieluisin vaihtoehto. Atletico on tällä kaudella osoittanut mihin pystyy ja haastanut todella Realin ja Barcan Espanjassa, mutta hieman sama kuin PSG, miehistöllä ei kovinkaan paljoa kokemusta näistä UCL-tosipeleistä. Helpohkon alkulohkon hoitivat mallikaasti, eikä tämän kauden Milanistakaan lopulta ollut vastusta. Mieluisin vastus olisi varmasti otteluparista Olympiakos-ManU. Ei tässä vaiheessa ole odotettavissa mitään läpihuutojuttuja, mutta kreikkalaisten materiaali on ehdottomasti heikoin ja ManU nyt on uinut koko kauden todella syvällä pelillisesti sekä tuloksellisesti.
Henkilökohtaisesti järjestys olisi jotain seuraavanlaista:
1. ManU/Olympiakos 2. Atletico 3. BVB 4. PSG 5. Real 6. Barca 7. Bayern
Kuten totesin, täällä riittää vahvasti uskoa, että Mourinhon Chelsea pystyy painamaan aivan päätyyn saakka ja onkin mielestäni kilpailun musta hevonen. Vaikka vastus olisikin seuraavaksi Bayern, niin Chelsea pystyy kyllä taistelemaan paikasta välieriin, kunhan vain kaikki natsaa ja onneakin hieman messissä.
|
|
|
|
|
Eden
Poissa
|
 |
Vastaus #1332 : 19.03.2014 klo 07:45:16 |
|
Ei tarvinnut Josén eilen montaakaan kertaan penkiltään nousta, sen verran hyvin peli oli hallussa. Pakko antaa erityismaininta jälleen Azpilicuetalle, joka dominoi omaa laitaansa puolustussuuntaan miten tahtoi. Hazard pelasi jälleen hyvin, ja Oscarkin sai pitkästä aikaa jotain konkreettista aikaan. Eto'o on isojen pelien mies, ja hoiti taas hommansa niin kuin piti. Kaikilta pelaajilta hyvä esitys siis. Hienoa, että joukkue on taistellut itsensä näin pitkälle, onhan näitä suuria matseja erittäin nautinnollista katsoa. Itselläni ei ole kuitenkaan läheskään yhtä luottavaiset fiilikset kuin edellä kirjoittaneella siitä, että tässä kilpailussa mentäisiin tänä vuonna päätyyn asti. Maticin puuttuminen CL-peleissä tällä kaudella on iso tekijä, ja se hyökkäysvoiman taso tuli taas eilen melkoisen selvästi esille, kun esimerkiksi Torres pääsi lataamaan hyvästä Hazardin tarjoamasta paikasta. Tuloksena veto maata pitkin maalivahtia kohti. Eto'o on sellainen pelaaja, jolle sattuu näitä suonenvetopelejä vielä vanhoillakin päivillä, mutta pelejä on kuitenkin paljon. Mourinhon papereissa CL:n voitto ei taatusti ole vielä tänä eikä välttämättä ensi kaudellakaan, vaan prioriteeteissä Valju nousee edelle. Kotimaan sarjassa uskon edelleen, että Chelsealla on hyvät mahdollisuudet mestaruuteen. Mutta hyvin aloitettu viikko Chelsealta, ja nyt voi kääntää katseet kohti viikonlopun peliä Arsenalia vastaan. 
|
|
|
|
|
Cel
Poissa
Suosikkijoukkue: Top Ten
|
 |
Vastaus #1333 : 19.03.2014 klo 08:46:28 |
|
ja Oscarkin sai pitkästä aikaa jotain konkreettista aikaan.
Muuten sama mutta mitä tämä konkretia oli? Aina kun Paskar saa pallon, tietää että tulossa on onneton veto, nolo menetys tai syöttö tukkoiseen paikkaan. Onneksi muu keskikenttä on niin sähäkkä.
|
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #1334 : 19.03.2014 klo 11:12:46 |
|
Aina kun Paskar saa pallon, tietää että tulossa on onneton veto, nolo menetys tai syöttö tukkoiseen paikkaan. Onneksi muu keskikenttä on niin sähäkkä.
Kuvastaa aika lailla koko Chelsean hgyökkäystä eilen. Hienosti saatiin palloja pelattua linjojen taakse ja sitä rataa mutta jälleen kerran se viimeinen syöttö tehtiin liian vaikeaksi joko pallollisen miehen tai useammassa Hazardin päätyjuoksun tapauksessa muiden hyökkääjien toimesta sysipaskalla sijoittumisella. Eilen olisi tehokkaammalla hyökkäämisellä ollut paikat tehdä pelistä jopa murskajaiset mutta eipä näytä homma toimivan tippaakaan joten kusessa ollaan jatkokierroksella ellei sitten vastustaja tule MunA-Olympiakos-parista. Puolustus on ihailtavalla mallilla tällä hetkellä ja hodari varmasti nukkuisi öitään paremmin jos saisi MM-kisoihin topparipariksi Terry-Cahill-kaksikon.
|
|
|
|
|
|
pikkupelle
|
 |
pikkupelle
Vastaus #1335 : 19.03.2014 klo 11:37:40 |
|
Muuten sama mutta mitä tämä konkretia oli?
Maalisyöttö ensimmäiseen osumaan. Muutenkin Oscarilta paras suoritus pitkiin aikoihin.
|
|
|
|
|
Eden
Poissa
|
 |
Vastaus #1336 : 19.03.2014 klo 11:41:25 |
|
Muuten sama mutta mitä tämä konkretia oli? Aina kun Paskar saa pallon, tietää että tulossa on onneton veto, nolo menetys tai syöttö tukkoiseen paikkaan. Onneksi muu keskikenttä on niin sähäkkä.
Syötti Eto'on maalin ja hankki kulman, josta teimme 2-0 maalin. Totta kai sinne mahtui taas paljon oscarmaista koikkelehtimista, hävittyjä 1v1-tilanteita ja ihmeellisiä ratkaisuja, mutta mielestäni Oscar pelasi silti parhaan pelinsä muutamaan kuukauteen. Kertonee paljon siitä, miten alhaisella tasolla brassi on viime aikoina operoinut. Ja kuten Suomisen ponnari edellä totesi, eilen olisi ollut mahdollisuudet jopa murskajaisiin. Näkemykseni mukaan Chelsea on tällä hetkellä joukkue, joka lähtee vastahyökkäyksiin äärimmäisen hyvin, mutta päättää ne keskinkertaisesti, ellei jopa huonosti. Sama ilmiö on toistunut monta kertaa tällä kaudella mm. City-pelissä vieraissa. Onneksi puolustus on kuitenkin rautaa, eikä joka paikkaa siksi tarvitse edes hyödyntää, jotta voi saada peleistä 3 pistettä/jatkopaikan. Luultavasti sopivanlainen hyökkääjähankinta helpottaa tätä jo merkittävästi. e: Hidas Oscarin suhteen.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.03.2014 klo 11:43:27 kirjoittanut Eden »
|
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #1337 : 19.03.2014 klo 12:18:19 |
|
Luultavasti sopivanlainen hyökkääjähankinta helpottaa tätä jo merkittävästi.
Tai sitte Muori voisi vaan takoa janarien kalloon sen että sitten kun sinne boksiin pääsee, ei sitä vitun palloa tarvitse hieroa ja odottaa seitsemää pelikaveria siihen metrin päähän seisomaan vaan itsekin saa kokeilla. Lyön persaukseni vetoa että jos Hazard, Willian tai Oscar olisi tuohon Eto'on avausmaaliin johtaneeseen paikkaan päässyt, olisi ratkaisuna ollut peippi kantapäällä taakse jonka jälkeen syöttö sivuun... ja kuivahtanut tilanne joka päättyy joko puolustajan blokkiin tai pallopojan työllistämiseen. Hazard tekee näissä vastahyökkäyksissä nykyään alati typeriä ratkaisuja ja paras esimerkki oli eilen kun ekalla jaksolla(?) mies olisi pallon kanssa juostessaan päässyt aivan vapaaseen 1vs1-tilanteeseen Musleran kanssa mutta belgi päätti jarrutella ja odotella että kaksi pakkia tulee kimppuun. Sinänsä sääli koska mies itse antoi vielä tammikuun haastiksissa olettaa että se asia joka nostaisi hänet sinne ns. next levelille, olisi nimenomaan kliinisempi ja tehokkaampi viimeistely.
|
|
|
|
|
Eden
Poissa
|
 |
Vastaus #1338 : 19.03.2014 klo 17:03:45 |
|
Tai sitte Muori voisi vaan takoa janarien kalloon sen että sitten kun sinne boksiin pääsee, ei sitä vitun palloa tarvitse hieroa ja odottaa seitsemää pelikaveria siihen metrin päähän seisomaan vaan itsekin saa kokeilla. Lyön persaukseni vetoa että jos Hazard, Willian tai Oscar olisi tuohon Eto'on avausmaaliin johtaneeseen paikkaan päässyt, olisi ratkaisuna ollut peippi kantapäällä taakse jonka jälkeen syöttö sivuun... ja kuivahtanut tilanne joka päättyy joko puolustajan blokkiin tai pallopojan työllistämiseen. Hazard tekee näissä vastahyökkäyksissä nykyään alati typeriä ratkaisuja ja paras esimerkki oli eilen kun ekalla jaksolla(?) mies olisi pallon kanssa juostessaan päässyt aivan vapaaseen 1vs1-tilanteeseen Musleran kanssa mutta belgi päätti jarrutella ja odotella että kaksi pakkia tulee kimppuun. Sinänsä sääli koska mies itse antoi vielä tammikuun haastiksissa olettaa että se asia joka nostaisi hänet sinne ns. next levelille, olisi nimenomaan kliinisempi ja tehokkaampi viimeistely.
Tarkoitatko toisen puoliajan tilannetta, jossa Eden harhautteli itsensä puolittaiseen 1v1-tilanteeseen juoksemalla Musleran maalille aina sieltä puolen kentän tuntumasta asti? Itsekin ihmettelin aluksi, miksei laukonut, mutta ainakin kyseisessä tilanteessa maalintekosektori ajautui hidastuksen perusteella tuon viimeisen harhautuksen jälkeen sen verran pieneksi, että olisi tarvittu Musleralta melkoinen imurointi, että se olisi maaliin mennyt. Mutta joo, noin muuten sama. Virtaviivaisuutta ja laukauksia ehdottomasti tarvitaan. Willianhan näitä silloin tällöin kokeileekin, mutta erityisesti Hazardilta kaukovetoja kaipaisi lisää. On Edenin maalinteossa jotain kehitystä tapahtunut, sillä tällä hetkellä belgillä on 15 rysää kaikissa kilpailuissa, kun koko viime kaudella niitä tuli seurajoukkuetasolla 13. Oscarin laukaukset ovat sitä yhtä Juventusta vastaan tehtyä lukuun ottamatta lähes poikkeuksetta säälittävän näköisiä, sillä yleensä ne a) menevät maata pitkin ja b) ohi maalista. Näissä on, kuten totesit, paljon petraamisen varaa.
|
|
|
|
|
|
DDrogba
|
 |
DDrogba
Vastaus #1339 : 20.03.2014 klo 10:14:43 |
|
Hyökkääjätilanteeseen täytyy todeta, että kyllä me kustiin pahasti tuon Sturridgen kanssa. Vaikka itse naureskelinkin puppeleille 15 millin rahastuksesta, niin nyt tilanne on käynyt päälaelleen, eli naurettavaan alihintaan tuo kaveri päästettiin. Rodgers sai paremmalla valmennuksella Dannysta kaiken irti. Miten ei nähty kaverin potentiaalia? Miksi ei annettu mahdollisuutta keskushyökkääjänä? Koska Torres? Kyl mä luulen et nää matsit mitkä on puppeloitu, West Ham kotipeli, Villa vieraissa, West Brom, olisi hoidettu mikäli kärjessä olisi ollut tuo nykyformin Sturridge. Pelityylikin on optimaalinen tuohon Willianin ja Hazardin väliin... kuola valuu jo suusta ajatellen tätä kolmikkoa Willian-Sturridge-Hazard...
Surkeaa puuhastelua. Toivottavasti tästä otetaan opiksi.
|
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #1340 : 20.03.2014 klo 10:54:54 |
|
Surkeaa puuhastelua. Toivottavasti tästä otetaan opiksi.
Lukaku kesällä johonkin naapuriseuraan alle parillakymmenellä millillä niin meillä on Part.2 käsissämme. Vieläkin olisin eniten kiitollinen jos koko kolmikko saataisiin kullien leikkaamisen jälkeen pois koko seurasta ja ensi kauden kaksikoksi aiemmin mehustelemani Drogba ja Lukaku. Didi varmasti tiedostaisi hienona miehenä tilanteen eikä todellakaan vaatisi itselleen avaripaikkaa kauden joka pelissä (asia joka toivottavasti myös Cechin kypärän alle iskostetaan ensi kaudella Courtois-casessa) joten kun Drogba dominoi näitä jotain vitun Stokeja ja Cardiffeja vastaan, hoitelisi Lukaku ykköshyökkääjänä kaikki loput pelit. Didi on kuitenkin tällä kaudella (Juve-peleissä CL:ssä ja niissä muutamassa Galan liigapelissä jotka olen nähnyt) osoittanut että kykyä dominanssiin löytyy vielä kun draivi osuu päälle ja Lukaku nyt kykenee ainakin liigassa upottamaan osaamisellaan jengin kuin jengin joten please make it happen Mourinho!
|
|
|
|
|
|
hardluckpool
|
 |
hardluckpool
Vastaus #1341 : 20.03.2014 klo 11:13:57 |
|
Lukaku.... please make it happen Mourinho!
Eikös se juuri antanut jotain lausuntoja, että Lukakusta luovutaan lopullisesti kesällä, hänellä ei ole tulevaisuutta Chelseassa? Vai olenko lukenut jotain ihan puutaheinää?
|
|
|
|
|
avb
Poissa
Suosikkijoukkue: aquel
|
 |
Vastaus #1342 : 20.03.2014 klo 12:35:04 |
|
Eikös se juuri antanut jotain lausuntoja, että Lukakusta luovutaan lopullisesti kesällä, hänellä ei ole tulevaisuutta Chelseassa? Vai olenko lukenut jotain ihan puutaheinää?
Olet.
|
|
|
|
|
Eden
Poissa
|
 |
Vastaus #1343 : 20.03.2014 klo 17:15:42 |
|
En näe Drogban uudelleenpalkkaamisessa pelaajaksi mitään järkeä. Taloudellisesti sekä pelillisesti tuo ei veisi seuraa mitenkään eteen päin. Kuten todettua, tapa millä Didier pelaajana Chelsean jätti, oli niin satumainen, että ei tuon paremmin jäähyväisiä voi enää jättää. Didier on ammattilainen, mutta epäilisin hänen 110% motivoitumista enää pelaamaan seurassa ja sarjassa, missä kaikki on jo nähty ja koettu. Turkissa DD on kieltämättä ihan kelvollisia pelejä edelleen pelannut, mutta Valioliiga on eri juttu ja taso on Sumusaarilla viime vuosista kasvanut. Niin hieno mies kuin DD onkin, en yksinkertaisesti näe yhtään rationaalista syytä, miksi hänet pitäisi pelaajana tuoda takaisin. Sen sijaan valmentajana / taustahenkilönä hänet otettaisiin varmasti lämpimästi vastaan organisaatioon vaikka heti, ja eiköhän tuo tule piakkoin tapahtumaankin. Pystyyhän sitä mentorointia tekemään muutenkin, kuin olemalla osa kaaderia... : 
|
|
|
|
|
Eden
Poissa
|
 |
Vastaus #1344 : 21.03.2014 klo 08:49:26 |
|
Ihan sama kuka sieltä tänään tulee, niin jännitteitä on.
- Real Madrid - José vs. vanha seura. Iso osa Realin faneista pitää edelleen Mourinhosta, mutta erityisesti Josén ja CR:n välien kiristyminen Moun loppupestin aikana oli yllätys. - Barcelona - Messi vs. Cech. Mourinho vs. Barca. Näissä nähty aina erittäin tiukkoja ja huikeita pelejä. - Man Utd - Ei tarvitse suurempia selittelyjä. Muutama vuosi sitten kohdattiin myös UCL-pudotuspeleissä, silloin ManU vei pidemmän korren. Nyt uskoisin vahvasti Chelsean jatkoonmenoon, mutta Punaisissa satsataan nyt varmasti kaikki tähän kilpailuun. Ei tulisi olemaan niin helppoa kuin ehkä osa antaa olettaa. - Bayern München - Ehkä se kiimaisin, olisi mielestäni Chelsea-fanin näkökulmasta "unelmafinaali" tälle vuodelle. Mourinho vs. Guardiola. Super Cupin finaalissa espanjalainen voitti, mutta peli eteni aina rankkareille asti. Chelsea osoitti jälleen, että se pystyy haastamaan aivan kenet tahansa eurokentillä. - PSG - King Carlon paluu Bridgelle. Enpä edes muista, milloin Zlatanikaan on viimeksi Bridgellä pelannut. - Dortmund - Mourinhon Real Madrid kompastui viime kaudella Dortmundiin surkean vieraspeliesityksensä myötä. Dortmundilla edelleen loukkaantumishuolia, ja käsittääkseni Lewandowski missaa ensimmäisen osaottelun korttitilin täyttymisen vuoksi (?). - Atletico - Diego Costa pelaamassa tulevaa seuraansa vastaan? Olisi mielenkiintoista nähdä hänen pelaamisensa taso Sinisiä vastaan. Löytyyhän vastustajajoukkueelta myös muuan Courtois, joka pelasi huippupelin, kun Chelsea ja Atletico kohtasivat vajaa pari vuotta sitten Super Cupin finaalissa.
|
|
|
|
|
Incrível
Paikalla
Suosikkijoukkue: Gavi
|
 |
Vastaus #1345 : 21.03.2014 klo 08:51:21 |
|
Ihan sama kuka sieltä tänään tulee, niin jännitteitä on.
- PSG - King Carlon paluu Bridgelle.
Okei. 
|
|
|
|
|
Eden
Poissa
|
 |
Vastaus #1346 : 21.03.2014 klo 08:58:07 |
|
Okei.  Ups. Noh tyydytään nyt sitten siihen Zlataniin... : 
|
|
|
|
|
FC Bayern
Poissa
Suosikkijoukkue: Toisten unelma on toisten painajainen.
|
 |
Vastaus #1347 : 21.03.2014 klo 09:08:24 |
|
- Dortmund - Mourinhon Real Madrid kompastui viime kaudella Dortmundiin surkean vieraspeliesityksensä myötä. Dortmundilla edelleen loukkaantumishuolia, ja käsittääkseni Lewandowski missaa ensimmäisen osaottelun korttitilin täyttymisen vuoksi (?).
Dortmundilla tosiaan loukkaantumishuolia ja Lewan kortti ei paljon auta. Tällä hetkellä parhaasta XI on vain Subotic, Schmelzer, Bender, Gündogan, Kuba, varauksin Reus ja ainakin ensimmäisestä osasta Lewandowski. Mielestäni tässä vaiheessa, kun on vain oikeasti hyviä joukkueita jäljellä, niin kaikista joukkueista Dortmund on heikoin.
|
|
|
|
|
maagine
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea FC, SK Rapid Wien, Legia Warszawa
|
 |
Vastaus #1348 : 21.03.2014 klo 13:22:04 |
|
PSG  Todella viihdyttävä joukkue, keulakuvanaan Zlatan tuli siis vastaan. Ainakin täälä ihan jo vesikielellä odotellaan pelejä, Pariisissa aloitetaan ja Bridgellä pistetään homma pakettiin. Täysin auki on tämä pari, PSG lievä ennakkosuosikki kuitenkin.. Up the Blues!!!
|
|
|
|
|
Erityistapaus
Poissa
Suosikkijoukkue: The Special One
|
 |
Vastaus #1349 : 21.03.2014 klo 13:23:52 |
|
Paris Saint-Germain vs. Chelsea. Hyvä arvontatulos mielestäni, sillä toinen osaottelu tosiaan pelataan Stamford Bridgellä ja muutenkin PSG oli minulle henkilökohtaisesti kaikista mieluisin vastustaja Unitedin jälkeen. Toki välierävaiheessa tulisi todennäköisesti Bayern München vastaan, mutta Mourinholla ja Chelsealla seurana jos jollain on kokemusta siitä, miten ennalta huomattavasti parempi vastustaja pimennetään, joten en näe sitä ylitsepääsemättömänä esteenä.
|
|
|
|
|
|
|
|