Eden
Poissa
|
 |
Vastaus #775 : 05.12.2013 klo 00:04:10 |
|
Huikea taistelu joukkueelta jälleen! Tällä hetkellä ollaan viimeisellä kympillä täysin erilainen joukkue kuin muutamana viime kautena.
Tästä mukava jatkaa kohti viikon toista vierasmatsia!
|
|
|
|
|
Erityistapaus
Poissa
Suosikkijoukkue: The Special One
|
 |
Vastaus #776 : 05.12.2013 klo 00:31:30 |
|
Tulos oli se mitä haettiin, mutta kyllähän tuo puolustuspelaaminen jätti jälleen kerran isoja kysymysmerkkejä. Miten helvetissä aiemmin nimenomaan puolustuksen erinomaisena organisoijana profiloituneen Mourinhon joukkueen puolustuspelaaminen voi olla noin paskaa? Osittain syy on toki materiaalissa ja siinä karussa faktassa, että Chelsean maalivahti ja puolustuslinja on käytännössä sama kuin vuonna 2007, jolloin kaverit olivat uransa huipulla, mutta että tällaista. Aivan järkyttävää erikoistilannepelaamista, kommunikaatiokatkoksia ja koomailuja tulee koko ajan.
Onneksi kuitenkin saatiin se mitä haluttiin, eli title racessa ollaan hyvissä asetelmissa mukana. Tuollaisella puolustuspelaamisella tulee vaan tulikuumaa Suarezia tai Arsenalia vastaan aika tukalat paikat.
|
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #777 : 05.12.2013 klo 10:09:04 |
|
siinä karussa faktassa, että Chelsean maalivahti ja puolustuslinja on käytännössä sama kuin vuonna 2007, jolloin kaverit olivat uransa huipulla, mutta että tällaista. Aivan järkyttävää erikoistilannepelaamista, kommunikaatiokatkoksia ja koomailuja tulee koko ajan.
2007Maalissa: Cech Puolustuslinja: Cole-Terry-Carvalho-Ferreira (vaihdossa Huth ja Bridge) 2013Maalissa: Cech Puolustus: Cole/Azpi-Terry-Cahill/Luiz-Ivanovic/Azpi (vaihdossa Bertrand) Vaikka siellä nuo samat kolme jantteria vuodesta toiseen pyörivätkin (Cashin ja Cechin tapauksessa vuodesta toiseen be my guest ja Terryn tapauksessa tällä kaudella tervetuloa) niin enemmän tuolla osastolla on nykyään variaatiota ja miehistöä. Mieluummin myös katson näiden kolmen harjaantuneen veteraanin pitävän päänsä kurissa ja pitämässä Arsut ja ManU:t kurissa kuin joidenkin teinien sekoillessa ympäri boksia. Toki sukupolven vaihdos on jossain vaiheessa välttämätön mutta sitä varten on nimenomaan Courtoisit, Luizit ja Bertrandit.
|
|
|
|
|
|
pikkupelle
|
 |
pikkupelle
Vastaus #778 : 05.12.2013 klo 11:57:52 |
|
Kyllähän noissa kahdessa ensimmäisessä erikoistilannemaalissa oli myös sitä kuuluisaa "huonoa onnea" mukana. Tietty pelitilanteiden valossa joku 0-6 olisi ollut lähempänä totuutta, mutta täytyy nyt vain olla tyytyväinen siihen että Chelsea ansaitusti kolme pistettä pelistä otti. Hyökkäyspelaaminen on kuitenkin nyt Southampton-matsin toisesta puoliajasta eteenpäin ollut todella lupaavan oloista, toki näiden vastustajien pelaamisen taso on myöskin ollut heikohkoa, joten mitään totuuspohjaa todellisesta tasosta ei näistä kahdesta matsista kannata hakea.
Yksilöistä Hazard taisi pelata Chelsea-historiansa parhaan pelin, vaikka lopussa maalin johtoa puolustaessa tekikin pari virhettä keskialueella, mikä olisi voinut kostautua. Aivan uskomatonta dominointia pallollisena ja jokaisessa ratkaisussa näkyi se, että itseluottamus on kohdillaan. Toista täytyy sanoa Nandosta, joka oli taas kerran hyvä siihen asti, kun pallo piti pistää maaliin. Kolme hukattua paikkaa, joista kaksi aivan tuhannen taalan paikkoja; seurauksena kerran epäonnistunut haltuunotto ja kahdesti pallo katsomoon... Vastapainoksi sitten varsinkin tuollaisessa targetpelaamisessa yllättävänkin vahvaa suorittamista ja osallisena Chelsean kahdessa ensimmäisessä maalissa. Matalta ja Willianilta myöskin hyvät pelit, vaikka Mata toisella puoliajalla hieman kuvasta katosikin. Oli kuitenkin mukana käynnistämässä tuota Chelsean kolmatta osumaa ja ensimmäisellä puoliajalla yhteispeli Hazardin kanssa oli sitä mitä se parhaimmillaan on ollut. Lampard ja Ramires myöskin pelasivat vahvaa peliä molempiin suuntiin, varsinkin Ramires teki paljon tärkeitä pallonriistoja, Lampardin panos sitten hyökkäyspeliin tuttuun tapaan laadukkaampaa. Hankala tuosta puolustuslinjastakaan on mitään syyllisiä löytää, kuitenkin erikoistilanteita lukuun ottamatta ei käytännössä mitään hätää jos ei lasketa tuota Sunderlandin Sung-Yuengin ihmejuoksua rangaistusalueen rajalla koko pakan läpi. Maalit pitäisi melkein nähdä uudestaan ennen kuin syyllisiä alkaa etsimään. Ivanovic vei totuttuun tapaansa käytännössä jokaisen kaksintaistelun ja Azpi todellakin istuu tuohon puolustavan vasemman laitapakin paikalle erittäin hyvin. Cahillista ja Terrystä ei oikein minkäänlaista kokonaiskuvaa jäänyt, kun olivat kuitenkin aika vähän työllistettyjä erikoistilanteita lukuun ottamatta.
|
|
|
|
|
Torsten
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Valencia CF, AC Oulu
|
 |
Vastaus #779 : 05.12.2013 klo 17:01:52 |
|
Tulos oli se mitä haettiin, mutta kyllähän tuo puolustuspelaaminen jätti jälleen kerran isoja kysymysmerkkejä. Miten helvetissä aiemmin nimenomaan puolustuksen erinomaisena organisoijana profiloituneen Mourinhon joukkueen puolustuspelaaminen voi olla noin paskaa? Osittain syy on toki materiaalissa ja siinä karussa faktassa, että Chelsean maalivahti ja puolustuslinja on käytännössä sama kuin vuonna 2007, jolloin kaverit olivat uransa huipulla, mutta että tällaista. Aivan järkyttävää erikoistilannepelaamista, kommunikaatiokatkoksia ja koomailuja tulee koko ajan.
Vahvalla mutulla, mutta eikös Mourinhon Realin erikoistilannepuolustaminen ollut välillä todella heikkoa. Joka tapauksessa mielenkiintoinen kausi menossa Valioliigassa. Mourinho toivoi alkukauden aikana enemmän luonnetta ja sitä onkin alkanut ilmeisesti näkymään joukkueessa. Chelsea saattaakin olla se joukkue, joka loppukaudella kääntää tiukat ja mestaruuden ratkaisevat ottelut voitokseen.
|
|
|
|
|
Djalo
Poissa
|
 |
Vastaus #780 : 05.12.2013 klo 17:20:50 |
|
En mistään koirankopista puhunut. Kaikki kuitenkin tietävät, ettei Luiz edusta sitä topparityyppiä, mitä José ihannoi. Tällä hetkellä Moulla ei ole kuitenkaan mitään mahdollisuuksia olla peluuttamatta Luizia, sillä kyseisellä tontilla rinki ei kovinkaan laaja ole. Jos markkinoilta löytyisi tällä hetkellä laajempaa tarjontaa toppareista, tekisi Mou melko varmasti jotain. En usko, että brassi kuuluu Josén pidempiaikaisiin suunnitelmiin. Carvalho, Lucio ja Pepe myös tykkäsivät ryntäillä puolustuksesta hyökkäyksen avuksi joten en ihan allekirjoita tuota toista lausetta. Lähestulkoon samanlaisesta muotista on myös Luiz muovattu. Luizin pelaaminen on ehdottomasti ollut parhaimmillaan silloin, kun a) vierellä on Terry ja b) keskikentällä on Mikel tiputtamassa alas, kun brassi lähtee nousuun.
|
|
|
|
|
Valjun Siniset
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea/ToTa
|
 |
Vastaus #781 : 05.12.2013 klo 22:01:01 |
|
  Taitavatpa muut forumin Chelsean kannattajat olla aikamoisen "mustankippeitä" näistä isomummun kutomista Chelsea-villasukista! Hyvää joulunodotusta muillekin fanaatikoille, vaikka yhtä hyviä "pehmeitä paketteja" ette olekaan saamassa! Älkääpäs ärhennelkö!
|
|
|
|
|
Yrski
Poissa
|
 |
Vastaus #782 : 06.12.2013 klo 14:32:39 |
|
|
|
|
|
|
TheBlues
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, Kaisa Mäkäräinen
|
 |
Vastaus #783 : 06.12.2013 klo 20:33:37 |
|
WAU! pyydätkö tekemään mullekkin? 
|
|
|
|
|
maagine
Paikalla
Suosikkijoukkue: Chelsea FC, SK Rapid Wien, Legia Warszawa
|
 |
Vastaus #784 : 06.12.2013 klo 21:07:47 |
|
Nyt on kyllä pakko peukuttaa sukille ja mummolle 
|
|
|
|
|
|
|
Super Mata
Poissa
|
 |
Vastaus #786 : 07.12.2013 klo 12:11:22 |
|
Hemmetin komeat ovat. 
|
|
|
|
|
Yrski
Poissa
|
 |
Vastaus #787 : 07.12.2013 klo 19:03:59 |
|
Pelin seuraaminen omalta osalta jäi nyt vähän vaillinaiseksi joten syväanal-yysejä ei tälläkään kertaa. Hieman pyyhkeitä kuitenkin Josen suuntaan Ban penkittämisestä. Vaikka Mark Hughesin Stoke ei ole ihan samaa bodariantifutista pelaava poppoo kuin Puliksen Tonyn oli, niin kyllähän tuonne kärkeen palloja pudottelemaan olisi mielestäni Demba kuulunut heittää jo alusta asti parissa viime pelissään taas valitettavasti tuhnuilleen Torresin sijasta. Omissa papereissa Stoke menee myös luokkaa kovempana vastuksena kuin mitä vaikkapa Soton tai S'land olivat ja kyllähän myös maalit sitä ensimmäistä lukuunottamatta jotain osoittavat. Harmi silti, että Assaidin kerran kaudessa-tyyppinen maali sattui juuri tähän peliin.
Vaikka tappio ihan sama missä pelissä harmittaa aina jonkin verran niin eipä tämä sarjataulukkoa vilkuillen näytä vielä kovin katastrofaaliselta. Oletuksena tähän toki on että Chelsean kotonaan hoidellut Everton tekee vieraissa saman Arsenalille huomisessa pelissään tai ainakin saa puristettua tasurin. Kova ottelutahti ei nimittäin hellitä yhtään ensi viikollakaan kun ensin CL-pelissä kotona Steaua ja lauantaina Lontoon derbyssä Crystal Palace, tämäkin tosin kotona. Ainakin Steaua-peliin reilua kierrätystä miehistöön ja KdB, Essien ja Kalas ainakin kentälle.
|
|
|
|
|
Djalo
Poissa
|
 |
Vastaus #788 : 07.12.2013 klo 19:05:16 |
|
Shirleytä seuraavissa peleissä vain piikkiin.
|
|
|
|
|
|
DDrogba
|
 |
DDrogba
Vastaus #789 : 07.12.2013 klo 19:10:22 |
|
Täytyy toivoa, että Stoke pelaa toisen puoliajan kaltaista futista muitakin kärkijengejä vastaan. Silloin pisteitä tippuu varmasti muiltakin kuin Chelsealta.
Ensimmäinen puoliaika oli täysin hallussa. Pallo taisi olla pari kertaa Chelsean alueella, muuten jatkuvaa vyörytystä Stoken maaliin. Taululle olisi pitänyt lyödä pari häkkiä enemmän, mutta se ei vaan onnistunut. Heikkoa viimeistelyä/viimeisiä ratkaisuja. En tiedä ratkeaisiko ongelma sillä jos hyökkäyspäässä olisi joku auringonvarma maalipyssy kuten Suarez.
Kieltämättä huvittavan näköistä peliä Chelsea pelaa tällä hetkellä. Hyökkäyspeli toimii mallikkaasti ja pelaajat löytävät toisten juoksulinjat silmänräpäyksessä. Lisäksi mm. Hazard ja Schürrle kykenevät maailmanluokan yksilöratkaisuihin, mikä tekee puolustamisen vastustajalle vaikeaksi. Puolustuskin toimii suht hyvin, eikä Terry-Cahill toppariparin yhteispelissä ole valittamista. Mutta minkäänlaista kenttätasapainoa ei ole. Vastustajan saadessa pallon tuntuu että pelaajat vain ravaavat minne sattuu. Pelin tempo pidetään kokoajan maksimissa olettaen, että vastus hyytyy jossain vaiheessa. Ns. hitaita hyökkäyksiä ei Chelsea juuri harrasta nykyisellä pelitavalla
Paljon on vielä parannettavaa. Mahdoton sanoa, ratkeaisiko ongelmat, jos puolustukseen hankittaisiin vaikkapa se Mangala Portosta ja keskikentälle Imbula Marseillesta tammikuussa. En näe, että materiaalissa olisi suuria puutteita huolimatta keskikenttäpelaajien yksipuolisuuden. Kyllä tuolla materiaalilla voisi mestaruuden ottaa, mutta Arsenalilla on nyt hyvät pullat uunissa varsinkin jos huomenna voittavat.
|
|
|
|
|
Djalo
Poissa
|
 |
Vastaus #790 : 07.12.2013 klo 19:25:03 |
|
Viimeiset kahdeksan laukausta Chelsean maalia kohden on muuten johtanut maaliin..  Hyökkäyspelaaminenhan toimii varsin mallikkaasti lukuunottamatta nallipyssyhyökkääjiä, mutta puolustus ollut viimeisissä peleissä täysin katastrofaalista katsottavaa. Luizin toipumista odotellessa..
|
|
|
|
|
JFT39
Poissa
|
 |
Vastaus #791 : 07.12.2013 klo 19:55:59 |
|
Mahtoi muuten olla niin ettei tänä kalenterivuonna ole Chelsean kärkimies tehnyt maalia valjun vierasmatsissa...
Hullu kausi, vaikka se jossain määrin CFC:n laariin sataisikin.
|
|
|
|
|
Socalled
Poissa
Suosikkijoukkue: CFC, Inter Turku
|
 |
Vastaus #792 : 07.12.2013 klo 21:54:43 |
|
Niin. Keskikentän ankkuria täällä on muistaakseni huudeltu moneen kertaan. Siltähän se nyt tuntuisi, että sitä tarvitaan. Katastrofaalista ryntäilyähän tuo on ollut. Ei tämän enempää analyysia kun en ottelua nähnyt.
|
|
|
|
|
Yaya Tourette
Poissa
|
 |
Vastaus #793 : 08.12.2013 klo 10:41:20 |
|
Mikä mahtaa olla tuo Shurrlen vamman laatu?
|
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #794 : 09.12.2013 klo 16:07:35 |
|
Heräsin nyt vasta Stoke-pelin aiheuttaman vitutuksen aikaansaamasta humalasta ja voi vittu kun sapettaa vieläkin. Onhan se aina fakta että Britannia Stadium ei ole helppo paikka kellekään mutta ei jumalauta kun peli hävitään tuollaisilla divaritason kämmeillä niin saa puolestani koko joukkue Schürrleä lukuun ottamatta syvälle vittuun. Hazard oli puolustussuuntaan pelatessa kuin eri mies verrattuna never forget-tason esitykseen Sunderlandia vastaan. Miehen apua olisi tosiaan tarvittu sillä horkka-apina Walters piti pientä poloista Azpia täysin pilkkanaan laidalla. Myös Eto'on paskuus näkyi tässä pelissä entistä selkeämmin kuin vain miehen pärstää katsellessa matsikokoonpanoissa. Miksi vitussa tuo pallopää pelaa tässä jengissä sen sijaan että Lukaku kyykyttää Livepooleja ja muita huippujengejä lainalla?!
Ihan sama miten käy CL-pelissä. Saisivat ottaa pannuun kuudella maalilla jotta Mourinho ymmärtäisi karsia muutaman ongelmakohdan pelistä pois. Ensi viikonlopun via dolorosa tulee olemaan melkoinen sillä vastustaja on taas tätä luokkaa joka pitäisi voittaa.
|
|
|
|
|
Hesuste
Poissa
|
 |
Vastaus #795 : 10.12.2013 klo 15:27:56 |
|
Samoilla linjoilla ylemmän kommentin kanssa.
Itse en nähnyt peliä, mutta maalit kuitenkin. Mielestäni tässä voisi nostaa esiin myös Cechin, joka on viime peleissä ryssinyt parikin maalia, jonka lisäksi muutaman muun olisi parempi kassari napannut. Cech näyttää jotenkin todella epävarmalta ja huteralta -> Courtoisin sisäänajon voisi aloittaa jo ensi kaudella.
Vaikea sanoa mikä tuossa pelissä nyt niin pahasti mättää, puolustuksen pitäisi ainakin periaatteessa olla kunnossa, tosin Azpa on ollut heikko, ehkä keskikentän pohjalle tarvittaisiin kuitenkin jokin parempi vaihtoehto? Hyökkäyksen ongelmista nyt on turha puhua, Torres alkaa nyt olla jo todella nähty kortti; kuuppa ei taida kestää paineita, tms. Eto'o väläyttelee, mutta tuon ukon ei pitäisi olla paras (?) vaihtoehto chelsean kärkeen. Ba täyttää keskinkertaisen vaihtopelaajan roolin; tosin ajoittain Ehto'ota parempi. Huutelisin kyllä sellaisen hyökkääjän perään, joka latoisi valjussa edes sen 15 reppua kaudessa; nykyiset pääsevät hädin tuskin viiteen.
e. Lisähuomatus että Lukakulla on nyt kasassa 8. Chelssin pakit ovat tehneet yhtä monta maalia kuin hyökkääjät eli 4, kk:lla on 20.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.12.2013 klo 15:32:49 kirjoittanut Hesuste »
|
|
|
|
|
Epid
Poissa
|
 |
Vastaus #796 : 11.12.2013 klo 01:23:05 |
|
Itse en nähnyt peliä, mutta maalit kuitenkin. Mielestäni tässä voisi nostaa esiin myös Cechin, joka on viime peleissä ryssinyt parikin maalia, jonka lisäksi muutaman muun olisi parempi kassari napannut. Cech näyttää jotenkin todella epävarmalta ja huteralta -> Courtoisin sisäänajon voisi aloittaa jo ensi kaudella.
Tästä samaa mieltä. Vaikka Cech edelleen valjutason maalivahti onkin, riittääkö taso enää liigamestaruudesta taistellessa? Tällä hetkellä kuntokäyrä näyttää kuitenkin alaspäin, joten mielestäni olisi hyvä alkaa miettiä tulevaisuutta ja alkaa ajaa seuraajaa sisään joukkueeseen. Varsinkin kun seuraaja sattuu olemaan yksi euroopan lupaavimmista maalivahdeista. Lisäksi tämä helpottaisi jatkosopimuksen tekoa Courtoisin kanssa kun peliaikaa alkaa tulla Chelseassakin.
|
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #797 : 11.12.2013 klo 10:37:27 |
|
Sen verran Mourinhossa on näemmä foorumistin vikaa että tänään Cashley korvaa vihdoin Azpin avarissa ja palaa omalle paikalleen. Lepovuoroa soisi mielellään Hazardille ja Ramiresille ja kärkeen toivoisin kokeiltavaksi pelkkää syrleä tai sitten samalla lailla kuin Stoke-matsissa jossa sakemanni pelasi vähän kuin piilokärkenä tukien piikissä pelannutta pelaajaa. Jännä nähdä myös että saako Aussie-Mark tänään CL-ottelun muotoisen sulan hattuunsa?
|
|
|
|
|
Yaya Tourette
Poissa
|
 |
Vastaus #798 : 11.12.2013 klo 11:26:39 |
|
Mikä muuten mahtaa olla Shurrlen mahdollisuudet päästä avariin jatkossa? Ainakin hyvät näytöt antoi, mutta jotain pientä vammaa.
|
|
|
|
|
Budha-B
Poissa
|
 |
Vastaus #799 : 11.12.2013 klo 12:12:13 |
|
Sen verran Mourinhossa on näemmä foorumistin vikaa että tänään Cashley korvaa vihdoin Azpin avarissa ja palaa omalle paikalleen. Lepovuoroa soisi mielellään Hazardille ja Ramiresille ja kärkeen toivoisin kokeiltavaksi pelkkää syrleä tai sitten samalla lailla kuin Stoke-matsissa jossa sakemanni pelasi vähän kuin piilokärkenä tukien piikissä pelannutta pelaajaa. Jännä nähdä myös että saako Aussie-Mark tänään CL-ottelun muotoisen sulan hattuunsa?
Itse toivoisin myös peliaikaa De Bruynelle, Kalasille ja Essienille.
|
|
|
|
|
|
|
|