Davio
Poissa
Suosikkijoukkue: Euer Hass ist unser Stolz
|
 |
Vastaus #1025 : 10.01.2014 klo 12:48:14 |
|
Kuten WF totesi, Weidenfellerillä on omat heikkoutensa. Hän edustaa enemmän klassista ja hiukan epäortodoksisempaa koulukuntaa, mutta ihan hyvin tuloksin. Oikeaa jalkaa ei käytännössä ole ja jää juuri sen piirun verran Saksan top3 veskareista, kun kyse ei ole vain pallojen torjumisesta. Ei ole sattumaa, että debytoi majussa vasta 33-vuotiaana.
ter Stegen on ehdottomasti Neuerin haastaja nro. 1 tulevaisuudessa. Muutaman vuoden päästä on lupa odottaa todellista kilpailijaa Manulle. Lenoon sama, erittäin pienellä varauksella. Molempien taso on jo maajoukkue, vaikka ovat vielä junnuja. Kasvu tapahtuu henkisellä puolella.
Tällä tasolla häkkäreitä vertailtaessa maalivahdin kokonaisuus on se, mitä pitää tuijottaa. Siksi Casillas (vaikka hiukan viivahiirinyrkkeilijä onkin) ja Buffon on näitä valintoja hallinnut. Ei ole yksi eikä kaksi kevintrappia, jotka ovat saaneet mahdollisuutensa isossa seurassa kyläseuran maalilla hyvin torjuttuaan.
Mutta se siitä. Eilen kaatui Sudanin hallitseva mestari (heh) 2-0, maalareina Green ja Pizza.
Kokoonpano:
Starke - Weiser, Martínez , Dante , Contento - Lahm - Götze , Shaqiri , Kroos , Green - Ribéry
Second half: Starke - Rafinha, Boateng, Hojbjerg, Alaba - Thiago - Müller, Pizarro, Schöpf, Sallahi - Mandzukic
|
|
|
|
|
Kaakku
Poissa
Suosikkijoukkue: Mia san mia
|
 |
Vastaus #1026 : 10.01.2014 klo 13:29:42 |
|
Mutta se siitä. Eilen kaatui Sudanin hallitseva mestari (heh) 2-0 Boldattuna kaikki oleellinen pelistä.
|
|
|
|
|
Phrase
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, Eagles
|
 |
Vastaus #1027 : 10.01.2014 klo 14:10:21 |
|
Bayern maksoi melkeinpä puolet Arsenal-ottelun vieraslipun hinnoista (75€), jotta omat fanit pääsevät näkemään joukkuetta halvemmalla. Pakko arvostaa.  E. Jaa, tuosta olikin jo keskusteltu yleiskeskustelu-topikissa. Ei sitten mitään...
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.01.2014 klo 14:19:19 kirjoittanut Phrase »
|
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #1028 : 10.01.2014 klo 15:44:27 |
|
Bayern maksoi melkeinpä puolet Arsenal-ottelun vieraslipun hinnoista (75€), jotta omat fanit pääsevät näkemään joukkuetta halvemmalla. Pakko arvostaa.  E. Jaa, tuosta olikin jo keskusteltu yleiskeskustelu-topikissa. Ei sitten mitään... Ei tuo off-topicia ole tälläkään puolella. Juuri Bayernin fanejahan tämä koskettaa. Ja on minusta käytännön tasolla hieno asia. Vaikka tietysti vihaajat taas vihaavat...jne.
|
|
|
|
|
Jääpoiju
Paikalla
Suosikkijoukkue: I L V E S
|
 |
Vastaus #1029 : 10.01.2014 klo 15:45:39 |
|
Ei Maalivahteja voi pelkästään suurten voittojen perusteella arvottaa jos sattuu pelaamaan Nürnbergissä tai Hannoverissa uransa kuten vaikka Enke ja Köpke.
Raphael Schäfer on ainakin monasti liekeissä, mutta lopulta aina joutuu antautumaan, kun vastustaja pommittaa niin monta kertaa. Mainziakin vastaan torjui muutaman 1 vs. 1 tilanteen. Toisaalta, jos vastustaja pääsääntöisesti laukoo paljon, on yleensä helpompi loistaa... kuin silloin kun vastustaja pääsee vain muutaman kerran vastahyökkäykseen koko pelin aikana. Muistan kyllä hyvin omat höntsätkin "puistoissa", kun joskus oli ihan liekeissä yhteen maaliin pelattaessa, mutta joskus ei saanut mitään kiinni kun tuli kaksi vetoa "pelin" aikana kohti maalia.
|
|
|
|
|
Gollum
Poissa
|
 |
Vastaus #1030 : 10.01.2014 klo 16:43:29 |
|
Hyvää keskustelua molareista ja kyllähän tässä samoilla linjoilla ollaan. Maalivahdin kohdalla on vaikea sanoa, onko arvostelun kannalta parempi pelata suuressa kuin pienessä seurassa. Palkintoja ja tunnustuksia ei juurikaan pienissä saa. Se kummassa on suosiollisempaa/"helpompaa" pelata on hankalaa arvioida. Huippujengissä pelatessa kovat tilastot ja hyvät esitykset dumataan kovin usein hyvien kenttäpelaajien ansioksi. Siitä huolimatta joutuu olemaan koko ajan valokeilassa ja pienetkin virheet saavat suuret mittasuhteet. Monet huippujengien veskat ovat saaneet niskaansa ihan kohtuuttomasti paskaa. Vielä valkutkin syyllistäneet niitä vaikka todellisuudessa kyse on ollut joukkueen huonosta suorittamisesta kokonaisuutena (Wenger aikanaan esim.). Syytä on helppo vierittää maalipuiden väliin. Otin kantaa Neuerista, koska en ymmärrä välillä täällä foorumilla sitä, että joidenkin pelaajien osaamista vähätellään jo pelkästään siksi, että on median lempilapsi/suuressa seurassa/mainospoika tms. Sitten "true-seuraajat" ja sarjafanaatikot tulevat aina kertomaan kuinka joku Horst Schumacher jostain FC Germaniasta on paljon parempi tai vähintään yhtä hyvä. Minun mielipiteeni on, että maalivahdin absoluuttisen huipputason suuruus mitataan ylemmän kastin seuran maalilla. Huomatkaa, tämä on vain subjektiivinen mielipide, ei yleismaailmallinen totuus. Näin minä sen näen. Siitä huolimatta toki arvostan veskareita seuran menestystä ja kokoa katsomatta. Ei se siitä pois ole. Parashan olisi, jos on näyttöä erilaisista seuroista ja onhan Neuer Schalkessa ollut jo hyvä. Toki suuri seura Saksassa, mutta ei kuitenkaan ollut mikään vuodesta toiseen takuumenestyjä silloinkaan. Kai Neuerin tasosta saksalaisten veskojen keskuudessa kertoo, että pelaa Bayernin maalilla? Jos jossain olisi parempi maalivahti niin Uli & co.olisivat ostaneet sen Baijeriin Manun tilalle  . Merten viestiä tuossa alunperin lainasin, mutta minulla mitään hänen mielipiteitään vastaan ole. Kuten sanoin en ole eri mieltä. Päinvastoin, mukavaa luettavaa anti näihin sakutopicceihin.
|
|
|
|
|
schlander
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Bayern München
|
 |
Vastaus #1031 : 11.01.2014 klo 12:17:21 |
|
Neuer on loistava maalivahti. Joskin Saksassa on erinomainen taso maalivahdeissa - jälleen.
Kylmä totuus on sekin, että ilman Neueria UCL-finaali Dortmundia vastaan olisi todennäköisesti saanut toisenlaisen lopputuloksen. Kannattaa katsoa se ottelu riittävän monesti ja etenkin ensimmäinen puoliaika.
Neuerin palkinnoista varmasti se "puolet" on joukkueen ansiota, mutta toisaalta viime kaudella joukkueen palkinnoista lopulta suuri osa oli juuri Neuerin ansiota.
|
|
|
|
|
Effenberg
Poissa
Suosikkijoukkue: Bayern München
|
 |
Vastaus #1032 : 11.01.2014 klo 13:11:08 |
|
Heynckes valittiin odotetusti (ja ylivoimaisesti) vuoden 2013 valmentajaksi. Heynckes sai 216 pistettä, kun toiseksi tullut Klopp sai 101 pistettä.
|
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #1033 : 11.01.2014 klo 16:47:02 |
|
Heynckes valittiin odotetusti (ja ylivoimaisesti) vuoden 2013 valmentajaksi. Heynckes sai 216 pistettä, kun toiseksi tullut Klopp sai 101 pistettä.
Menivät palkinnot oikeille miehille ja Jupp Heynckes ansaitsi kiistatta tämän kunnianosoituksen. 
|
|
|
|
|
Münchner Kindl
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Sparta München
|
 |
Vastaus #1034 : 17.01.2014 klo 22:59:37 |
|
Hiljaista on siirtopuolelle, kuten olettaa sopii. Onneksi lehtihyllystä löytyi jotain luettavaa: 
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #1035 : 17.01.2014 klo 23:06:05 |
|
Hiljaista on siirtopuolelle, kuten olettaa sopii. Onneksi lehtihyllystä löytyi jotain luettavaa:
Del Pierolle  Kaj Kunnakselle 
|
|
|
|
|
Müllermilch
Poissa
Suosikkijoukkue: HUUUUUUUUUU
|
 |
Vastaus #1036 : 18.01.2014 klo 19:29:01 |
|
Bayern hävisi harjoitusottelun Red Bull Salzburgille 3-0  . Itävaltalaisten neljäskään maali ei ollut kaukana, mutta Neuer esti sen rankkaritorjunnallaan.
|
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #1037 : 19.01.2014 klo 15:57:17 |
|
Bayern hävisi harjoitusottelun Red Bull Salzburgille 3-0  . Itävaltalaisten neljäskään maali ei ollut kaukana, mutta Neuer esti sen rankkaritorjunnallaan. Joo, sekava esitys Bayernin varsin kokeiluluonteiselta kenttämiehitykseltä. En tosin nähnyt ihan koko matsia, kun osallistuin urheiluseminaariin Vierumäellä. Pep kokeili rohkeasti ja esim. Alaba pelasi ihan eri roolissa kuin mitä on totuttu näkemään. Vakiomiehistä puuttui lisäksi n. puolet. Näillä treenimatsien tuloksilla ei varsinaisesti ole merkitystä, ainoastaan sillä datalla, jota valmentaja saa näistä kerättyä. Seuraavaksi on kuitenkin jo ns. tosi kysymyksessä, kun avataan Bundesligan kevätkierros. Suurin mielenkiinto ehkä siinä pelissä tulee olemaan siinä ketkä ovat pelikunnossa ja käytettävissä. Pitkän loukkaantumisjakson jälkeen tosin ei voi odottaa heti täysipainoista suoritusta lasarettiosaston miehiltä. Toiveeni alkavalle keväälle on, että avainpelaajat saataisiin kuntoon ja pysymään kondiksessa tärkeimmissä koitoksissa. Bayernia tituleerataan yleisesti kansainvälisressä lehdistössä tämän hetken maailman parhaaksi seurajoukkueeksi ja sitä se varmaan onkin. Kuitenkin olemme riippuvaisia muutamasta tärkeimmästä avainpelaajasta silloin, kun vastuskin on parasta A1-tasoa. Jos pelaajia joudutaan peluuttamaan heille oudoilla paikoilla ja vieressä on kaveri, jonka kanssa ei ole juurikaan ennen pelattu, niin näkyy sellainen minkä tahansa joukkueen suorituksessa, Bayerninkin.
|
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #1038 : 23.01.2014 klo 23:42:38 |
|
Huomenna taas, pitkästä aikaa, pelataan Bundesligaa ja Bayern saa melkeinpä pahimman mahdollisen vastuksen ja vielä vieraissa, kun pisteitä lähdetään hakemaan Mönchengladbachilta, joka ei ole vielä kuluvalla liigakaudella kotonaan hävinnyt kertaakaan ja tasureitakin pelannut vain yhden.
Erityisen hankalaksi tilanteen tekee vieläkin laaja lasarettiosasto, johon kuuluu useita avainpelaajia. Schweini ei vielä pelaa, Lahm ja Ribery ovat epävarmoja, Robben luultavasti pelaa osan ottelusta.
Talvipaussin aikana eniten osakkeitaan lienee nostanut 18-vuotias tanskalainen Pierre-Emile Höjbjerg, jota Pep on haastatteluissa ylistänyt ja viimeisessä treenipelissä tituleerasi Bayernin parhaaksi, joskin ottelu kokonaisuudessaan oli sekava ja mehiä peluutettin varsin kokeilevilla paikoilla. Mielenkiintoista nähdä pääseekö Höjbjerg tositoimiin huomenna. Hän on varsin kookas (185 cm ja 85 kg), erittäin tekninen, mutta kokemuksen tuomaa kovuuttaa nuorukainen vielä kaipaa. Raamit toki ovat olemassa ja taitopuoli on reilassa, joten mahdollinen tulevaisuuden pelaaja Bayernissa on kyseessä. Ihan vielä ei hänen aikansa ole, mutta eiköhän Pierre-Emile pääse kevään rotaatiokokoonpanoissa kartuttamaan ottelukokemustaan. Hän tosin on hakemassa paikkaa tämän hetken maailman kovimpaan kenttämiehitykseen seuratasolla. Laitetaan kaveri seurantaan joka tapauksessa.
Nyt sitten odottelemaan huomisia viime käden tietoja joukkueen terveystilanteesta ja miettimään arvauskokoonpanoa. Vaikea matsi melko varmasti tiedossa, mutta lähdetään optimistisina liikkeelle. Pep oli luottavaisella mielellä ja onhan Bayernin kentälle asteleva miehistö joka tapauksessa äärimmäisen kova ja motivoitunut. Ketkä sitten huomenna vastuun kantavatkaan. Toivottavasti alakerta pelaa hyvän pelin ja Kroos, Götze, Müller ja kumppanit ovat vireessä.
Jostain syystä minulla on omituinen toive nähdä vanha sotaratsu van Buyten puolustusta rauhoittamassa ja keskityksiä katkomassa. Liike on mitä on, mutta stabiliteettia mies tuo peliin lähes aina ja avaakin yllättävän hyvin, kunhan ei ala turhia hautomaan palloa. Hän on kuitenkin johtaja kentällä ja sellaista tarvitaan, jos muut leaderit ovat loukkaantumisten takia sivussa.
|
|
|
|
|
tomcat
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Bayern, Pallo-Iirot, NYG
|
 |
Vastaus #1039 : 24.01.2014 klo 11:25:35 |
|
Ribery, Schweinsteiger ja Martinez ainakin puuttuvat tanaan. Robben voi tosiaan tulla penkilta. Jotenkin on sellainen kutina, etta tama jaa tasuriksi.
|
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #1040 : 24.01.2014 klo 13:14:41 |
|
Ribery, Schweinsteiger ja Martinez ainakin puuttuvat tanaan. Robben voi tosiaan tulla penkilta. Jotenkin on sellainen kutina, etta tama jaa tasuriksi.
Kieltämättä hiukan on perhosia vatsassa ennen illan matsia. Bayernilla on juuri Mönchengladbachin vieraana huonoin tilasto kaikista Bundesliga-joukkueista, jotka on kohdattu enemmän kuin 5 kertaa. Bayernin voittoprosentti on vain 22 ja viimeisistä 23 vieraspelistä Gladbachin vieraana on tuliaisina ollut vain 3 voittoa. Tosin edellisessä kohtaamisessa tuli 4-3 voitto viime kevään viimeisellä kierroksella. Ottelu oli varsinainen klassikko 70-luvulla, jolloin juuri Gladbach oli useimmiten se pahin kilpailija Beckenbauerille ja kumppaneille. Bonhof, Vogts, Heynckes...jne. pistivät monet kerrat pelin vaikeaksi silloin muinoin. Mönchengladbach oli muutenkin aivan Euroopan huipulla noihin aikoihin. Melkoinen suoritus sinällään nousta noin pieneltä paikkakunnalta tuolle tasolle. Hauskaa, että Borussia Parkilla taas pelataan hyvää futista. Tietysti nykyaikana entisaikojen tapainen nousu maanosan huipulle vaatii niin paljon pelimerkkejä, että vaikea uskoa sellaisia rahkeita Gladbachilta enää löytyvän, mutta tekeminen on ollut tällä kaudella resursseihin nähden erinomaista. Jos vastassa olisi mikä tahansa muu joukkue kuin Bayern, niin toivoisin kotivoittoa. Nyt tietysti toiveissa täydet pisteet Etelä-Saksaan.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.01.2014 klo 13:17:56 kirjoittanut Wanha futaaja »
|
|
|
|
|
Lorenzo
Poissa
Suosikkijoukkue: * * * *
|
 |
Vastaus #1041 : 24.01.2014 klo 13:36:01 |
|
Nyt tietysti toiveissa täydet pisteet Etelä-Saksaan. Ketä kiinnostaa (edes Bayern-leirissä)?
|
|
|
|
|
Rexxx
Poissa
Suosikkijoukkue: Dietmar Hamann & Bayern 2012-2013
|
 |
Vastaus #1042 : 24.01.2014 klo 13:53:52 |
|
Ketä kiinnostaa (edes Bayern-leirissä)?
Näin. Täällä on ainakin maha niin täynnä, että ihan sama tuleeko voitto vai ei, koska Bayern on jokatapauksessa paras. Toki näitä pelejä on ihan kiva katsoa ylimielisellä asenteella UCL pelejä odotellessa.
|
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #1043 : 24.01.2014 klo 13:54:29 |
|
Ketä kiinnostaa (edes Bayern-leirissä)?
Totta hitossa kiinnostaa! Täysi pistepotti edellyttää sitä, että peli sujuu vähintään kohtuullisesti ja se on talvitauon ja loukkaantumissuman jälkeen melko isokin toive. Eikä mikään itsestäänselvyys. Kyse on muutenkin perinneottelusta, eikä sarjamatseja yleensäkään häviämään lähdetä. Ihan sama paljonko pisteitä on taulukossa. Jokainen liigamatsi on tärkeä ja lähtökohtaisesti aina pelataan voitosta. Toki jokainen voi vapaasti nähdä asian omalla tavallaan. Minusta ei kuitenkaan kannata muunlaisella asenteella mennä kentälle. Oli sitten lopputulos mikä tahansa.
|
|
|
|
|
Kaakku
Poissa
Suosikkijoukkue: Mia san mia
|
 |
Vastaus #1044 : 24.01.2014 klo 13:56:48 |
|
Kuka ei haluaisi, että oma suosikki voittaa? 
|
|
|
|
|
Lorenzo
Poissa
Suosikkijoukkue: * * * *
|
 |
Vastaus #1045 : 24.01.2014 klo 13:57:46 |
|
Bundesliga on tällä hetkellä kilpailulliselta arvoltaan yksi Euroopan huonoimmista sarjoista, ei näillä höntsyillä paljoa harjoitusottelua enempää merkitystä ole. Oikeastaan salaattilautasen voisi jakaa pois alta jo nyt ja keskittyä kansainvälisempiin koitoksiin.
|
|
|
|
|
bunga bunga
Paikalla
Suosikkijoukkue: Maakuntien Suomi, tekonurmet
|
 |
Vastaus #1046 : 24.01.2014 klo 14:02:25 |
|
Luulisi ainakin pelaajia kiinnostavan, koska David Moyes on paikalla.
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #1047 : 24.01.2014 klo 14:07:14 |
|
Kuka ei haluaisi, että oma suosikki voittaa?  Rexxx juuri tuossa sanoi, ettei voitolla ole väliä. Toki sen ymmärtää, kun kannatusperiaate on ilmeisesti kannattaa parasta. Ilmeisesti kaapista löytyy Inter-huivi vuosimallia 2010 ja pari Barca-huivia ennen sitä. Rehellisyydestä toki pisteet. 
|
|
|
|
|
Kaakku
Poissa
Suosikkijoukkue: Mia san mia
|
 |
Vastaus #1048 : 24.01.2014 klo 14:15:42 |
|
Rexxx juuri tuossa sanoi, ettei voitolla ole väliä.

|
|
|
|
|
Rexxx
Poissa
Suosikkijoukkue: Dietmar Hamann & Bayern 2012-2013
|
 |
Vastaus #1049 : 24.01.2014 klo 14:17:12 |
|
Rexxx juuri tuossa sanoi, ettei voitolla ole väliä. Toki sen ymmärtää, kun kannatusperiaate on ilmeisesti kannattaa parasta. Ilmeisesti kaapista löytyy Inter-huivi vuosimallia 2010 ja pari Barca-huivia ennen sitä. Rehellisyydestä toki pisteet.   Kaapista löytyy vaan tepsin huivi Bayernin lisäksi ja kalsareita ja sukkia yms. Ongelmahan tässä on nimenomaan juuri päinvastainen, kun ei ole tottunut kannustamaan parasta. Altavastaajaa on helpompi sympata.
|
|
|
|
|
|
|
|