Le God
Poissa
Suosikkijoukkue: Hard Bass
|
 |
Vastaus #125 : 21.02.2007 klo 10:16:23 |
|
Southamptonista lainalla Yeovilissa oleva Leon Best on kyllä kovassa kunnossa ja teki taas maalin. Yeovilissa maaleja on syntynyt 15 pelissä jo kymmenen. Koko kauden maalisaldo sarjassa miehellä on 13, sillä Best pelasi alkukaudella pari kuukautta lainalla Bournemouthissa ja osui tuolloin jo kolmesti. Mielenkiintoinen tilastofakta on että aina kun Best on jäänyt pelissä maaleitta on myös Yeovilin maalisarake näyttänyt 90 minuutin jälkeen nollaa. Kiitos nuoren hyökkääjän maalien, on 02/03 kaudella vielä Konferenssissa pelannut Glovers noussut taistelmaan jopa suorasta noususta Championshippiin. Ennen siirtoikkunan sulkeutumista ainakin Luton oli kiinnostunut Southamptonin paidassa Valioliigaakin pelanneen Bestin palveluksista, mutta ymmärrettävistä syistä Saints ei ollut halukas päästämään miestä pysyvästi muualle.
Millwallin ensimmäisen vartin aikana antama etumatka Leyton Orientille oli liikaa, vaikka Lions pääsikin jo maalin päähän. Tämän jälkeen Orient iski kuitenkin vielä kahdesti ja loppulukemat olivat näin 2-5. Voitto oli lontoolaisille erittäin tärkeä sarjapaikan uusimisen kannalta.
|
|
|
|
|
Le God
Poissa
Suosikkijoukkue: Hard Bass
|
 |
Vastaus #126 : 02.03.2007 klo 12:53:11 |
|
Amerikkalainen sijoittajaryhmä Chestnut Hill Ventures on sijoittanut 5 miljoonaa puntaa suuressa rahan tarpeessa olevaan Millwalliin. Lisäksi on mahdollista että seura saa kerättyä 1½ miljoonaa muilta sijoittajilta ja vielä puoli miljoonaa entisen puheenjohtajan Peter De Savaryn taskusta.
Sarjataulukon pohjalla lohduttomasti lojuva Rotherham on erottanut managerinsa Alan Knillin. Sarjaan -10 pisteestä lähtenyt Millers sinetöi putoamisensa tammikuussa kun se myi tahtikaksikkonsa Will Hoskinsin ja Lee Williamsonin 1.2 miljoonan punnan yhteisdiilillä Watfordiin.
Nottingham on tarjonnut 650 000 puntaa Gillinghamin laituri Matt Jarvisista, mutta kauden lopussa vapaalla siirrolla liikkuvan Jarvisin agentti on ilmoittanut ettei mitään siirtoa tapahdu. Tästä voidaan vetää se johtopäätös että miehen tuleva seura löytyy ylemmiltä sarjatasoilta.
|
|
|
|
|
Tricky tree
Poissa
|
 |
Vastaus #127 : 03.03.2007 klo 18:43:53 |
|
Kärkipään joukkueet näköjään kaikki naaraamassa täydet pisteet Yeoviliä lukuunottamatta. Terrierit saamassa kunnon pöllytystä City Groundilla 
|
|
|
|
|
Ravi-Paisti
Poissa
|
 |
Vastaus #128 : 04.03.2007 klo 18:27:13 |
|
Näköjään joku muukin Scunthorpesta kuin Billy Sharp kelpaa otsikoihin. Sarjan helmikuun parhaaksi pelaajaksi valittiin joukkueen kassari Joe Murphy. Seuraavalla kierroksella Murphykin joutunee taas töihin kun Nottingham vierailee Scunthorpessa, mikäli isännät tästäkin naaraavat täydet pisteet, niin eiköhän toinen nousija ole sitten siinä.
|
|
|
|
|
Tricky tree
Poissa
|
 |
Vastaus #129 : 04.03.2007 klo 19:38:09 |
|
Scunthorpen tilanne näyttää tosiaan todella hyvältä tällä hetkellä. Joukkue on voittanut viimeiset 7 otteluaan ja tappioittakin Irons on matkannut viimeiset 14 peliä. Eipä ole Andy Keoghin myynti joukkueen pelissä juurikaan näkynyt. Ensi lauantaina tosiaan kärkikamppailu Forestia vastaan, joka menetti eilisessä pelissä Huddersfieldiä vastaan kk-mies Sammy Clinganin loppukaudeksi murtuneen nilkan takia. Nuori, 19-vuotias, Lewis McGugan tuli vaihdosta Clinganin tilalle ja paukautti Forest-uransa avausmaalinkin. Forestilla tiistaina vielä kotipeli Doncasteria vastaan ennen tuota kärkimatsia, johon näinollen vapautuvat pelikiellostaan kärkimiehet Nathan Tyson ja Jack Lester, joten Clingania lukuunottamatta Forest päässee tuohon launataiseen otteluun parhaalla mahdollisella kokoonpanolla.
|
|
|
|
|
Tricky tree
Poissa
|
 |
Vastaus #130 : 04.03.2007 klo 20:30:51 |
|
Southamptonista lainalla Yeovilissa oleva Leon Best on kyllä kovassa kunnossa ja teki taas maalin. Yeovilissa maaleja on syntynyt 15 pelissä jo kymmenen. Koko kauden maalisaldo sarjassa miehellä on 13, sillä Best pelasi alkukaudella pari kuukautta lainalla Bournemouthissa ja osui tuolloin jo kolmesti. Mielenkiintoinen tilastofakta on että aina kun Best on jäänyt pelissä maaleitta on myös Yeovilin maalisarake näyttänyt 90 minuutin jälkeen nollaa. Kiitos nuoren hyökkääjän maalien, on 02/03 kaudella vielä Konferenssissa pelannut Glovers noussut taistelmaan jopa suorasta noususta Championshippiin. Ennen siirtoikkunan sulkeutumista ainakin Luton oli kiinnostunut Southamptonin paidassa Valioliigaakin pelanneen Bestin palveluksista, mutta ymmärrettävistä syistä Saints ei ollut halukas päästämään miestä pysyvästi muualle.
News of the worldin mukaan S´oton hylännyt Forestin 350000 punnan tarjouksen Bestistä. Jutun mukaan Bestin sopimus umpeutumassa kesällä. Le God törmännyt missään samaan huhuun?
|
|
|
|
|
Le God
Poissa
Suosikkijoukkue: Hard Bass
|
 |
Vastaus #131 : 05.03.2007 klo 11:24:05 |
|
News of the worldin mukaan S´oton hylännyt Forestin 350000 punnan tarjouksen Bestistä. Jutun mukaan Bestin sopimus umpeutumassa kesällä. Le God törmännyt missään samaan huhuun?
Joo, taitaa olla muutama muukin League Onen/Championshipin seura Bestin perässä. Tosin jos jonnekkin siirtyy niin kotikaupunki Nottingham tuskin on se epätodennäköisin vaihtoehto. Jompikumpihan ei tuossa huhussa täsmää, sillä sama juttu väitti että Best olisi hylännyt tarjotun jatkosopimuksen. Saints on oikeutettu kasvattajakorvaukseen hyökkääjästä (joku osa taitaisi mennä Notts Countylle), mutta summa on varmasti pienempi kuin tuo väitetty 350 000 puntaa. Onneksi sentään jotain rahaa tulee jos mies siirtyy muualle, toisin kuin David Pruttonin tapauksessa jossa keskikenttämies kieltäytyi siirtymästä Hulliin jotta pääsi ilmaiseksi Nottinghamiin.
|
|
|
|
|
Ravi-Paisti
Poissa
|
 |
Vastaus #132 : 05.03.2007 klo 12:37:07 |
|
Todella yllättäen Billy Sharp on pokannut myös vuoden pelaaja tittelin League 1:ssä.
|
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy, Andea ja Alpha
|
 |
Vastaus #133 : 05.03.2007 klo 22:21:56 |
|
John Sheridan syyttää mediaa Chris Porterin maalintekovainun katoamisesta. Sheridanin mielestä Porter on tuhlannut 5-6 paikkaa siitä syystä, että Porter jatkuvasti yhdistetään lainasiirrolla Stokeen. Sheridanin mielestä Oldhamin nousu vaarantuu osaltaan tästä syystä.
|
|
|
|
|
Ravi-Paisti
Poissa
|
 |
Vastaus #134 : 06.03.2007 klo 19:05:47 |
|
Huddersfield monotti managerinsa Peter Jacksonin. Kausi on kieltämättä mennyt pahasti alakanttiin, joten ei kovinkaan yllättävä ratkaisu.
|
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy, Andea ja Alpha
|
 |
Vastaus #135 : 07.03.2007 klo 22:45:32 |
|
Bristol City nousee tänään kakkospaikalle. Johtaa vieraissa Chesterfieldia vastaan tauolla 0-3. Citylle jää tämän päivän jälkeen ottelu varastoon verrattuna kovimpiin kilpailijoihin.
Lauantaina kaatamalla Forestin Scunthorpe olisi jo lähellä nousupaikkaa. Bristol City saa lauantaina kyläänsä putoamisviivan alapuolella olevan Brentfordin. Kaksikko karkaamassa?
|
|
|
|
|
Ravi-Paisti
Poissa
|
 |
Vastaus #136 : 10.03.2007 klo 19:12:52 |
|
Kärkitaistossa Scunthorpe ja Nottingham tasasivat pisteet. Bristol City punnersi niukan 1-0 voiton Brentfordista, joten kaksikko Scunthorpe/Bristol on nyt todella vahvasti tyrkyllä Championshipiin. Scunnylla 10 pinnaa matkaa sarjakolmoseen, Cityllakin 4 pinnaa ja vielä peli kädessä.
|
|
|
|
|
teddikarhu
Poissa
|
 |
Vastaus #137 : 10.03.2007 klo 21:49:42 |
|
Voi voi pojat.. Kukaan ei ole noussut mihinkään. 27 pistettä jaossa, ja nyt ne pelit kohta vasta alkavat. Uskon että net jotka eivät kohtaa putoamisrajan tuntumassa olevia joukkueita voi saalistaa eniten. Scunt.. tulee rominalla kohti karsintapaikkaa, kun aurinko koittaa.
|
|
|
|
|
Livermore
Poissa
|
 |
Vastaus #138 : 11.03.2007 klo 18:24:51 |
|
Millwall jatkaa hurjaa nousuaan kohti karsintapaikkaa. Joukkueella 18 pistettä 7:stä edellisestä matsista. 
|
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy, Andea ja Alpha
|
 |
Vastaus #139 : 11.03.2007 klo 22:42:07 |
|
Oldham - Doncaster 4-0  - taistelu jatkuu 
|
|
|
|
|
Ravi-Paisti
Poissa
|
 |
Vastaus #140 : 12.03.2007 klo 20:14:30 |
|
Voi voi pojat.. Kukaan ei ole noussut mihinkään. 27 pistettä jaossa, ja nyt ne pelit kohta vasta alkavat. Uskon että net jotka eivät kohtaa putoamisrajan tuntumassa olevia joukkueita voi saalistaa eniten. Scunt.. tulee rominalla kohti karsintapaikkaa, kun aurinko koittaa.
Juu, paljon on pisteitä jaossa, mutta toisaalta 10 pinnan kaula on tässä vaiheessa jo aika merkittävä eikä Scunthorpen loppuohjelma mitenkään ylivoimaisen pahalta näytä. Scunny on pelannut jo 15 tappiotonta ottelua, joten ainakaan minä en ole huomannut joukkueen pelin mitenkään hyytyneenkään. Toisaalta taas Nottinghamin peli ei ole oikein uomillaan, vuonna 2007 voittoja taitaa olla vain 4 kpl kun takana on jo 11 kierrosta. Ja jotenkin myöskään Yeovil ei minusta ole sellainen peikko, että pystyisi tuon 10 pinnan takamatkan ottamaan kiinni 9 kierroksen aikana, etenkin kun Glovers matkaa vieraisiin vielä juuri Scunthorpeen ja lisäksi Oldhamiin ja Bristoliin, eli kolmeen todella vaikeaan vieraspeliin. Lähinnä minusta tuota Scunnyn suoraa nousua uhkaavat kovavireinen Bristol City ja sitten Oldham, joka pyöritti Doncasteria eilen ja jolla on myös melkoisen löysän näköinen loppuohjelma.
|
|
|
|
|
teddikarhu
Poissa
|
 |
Vastaus #141 : 12.03.2007 klo 20:22:20 |
|
Mikä on Englannissa löysä ? Ohjelma. Ei sitten mikään. Ja juuri nämä putoamis puolella olevat joukkueet taistelee elämästä ja kuolemasta. Sitten taas keskivaiheen pelaajat pelaavat uusista sopimuksista sillä työttömäksi fudaaja ei halua tulla Englannissa, sillä niitä on muutenkin useita 10 tuhansia luukulla. Kaikki pelaa loppuuun fanien edessä, koska se on häpeä näille pelaajille.
|
|
|
|
|
Ravi-Paisti
Poissa
|
 |
Vastaus #142 : 12.03.2007 klo 20:56:57 |
|
Mikä on Englannissa löysä ? Ohjelma. Ei sitten mikään. Ja juuri nämä putoamis puolella olevat joukkueet taistelee elämästä ja kuolemasta. Sitten taas keskivaiheen pelaajat pelaavat uusista sopimuksista sillä työttömäksi fudaaja ei halua tulla Englannissa, sillä niitä on muutenkin useita 10 tuhansia luukulla. Kaikki pelaa loppuuun fanien edessä, koska se on häpeä näille pelaajille.
No kyllä minusta on aika paljon helpompaa kohdata tässä vaiheessa kautta kotona vaikka Gillingham kuin joutua Bristol Cityn vieraaksi. Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni. Se, että huono joukkue alkaisi yht'äkkiä viimeisillä kierroksilla pelaamaan hyvin taitaa olla yhtä suuri myytti kuin sekin, että nousijat aloittavat Englannissa sarjan hyvin ja putoajat huonosti.
|
|
|
|
|
teddikarhu
Poissa
|
 |
Vastaus #143 : 13.03.2007 klo 07:52:22 |
|
Olet varmaan oikeassa, mutta todella on niin että miehet pelaavat loppukauden sopimuksen uusimisesta, ja brittiläinen huumori pitää sisällään, toisen kiusaamisen pelikentällä, ja siihen kuuluu armoton kunnia, Voittaa se suurempi, ja kärjessä pelaava joukkue.
|
|
|
|
|
Tricky tree
Poissa
|
 |
Vastaus #144 : 13.03.2007 klo 20:10:33 |
|
Tänään ollaan tässäkin asiassa paljon viisaampia kun City kohtaa kotonaan Bradfordin. Tuosta 3 pistettä, niin vaikeaksi menee takaa-ajajien kannalta. Tokihan noita keskinäisiä pelejäkin tuolla kärkipäässä on vielä sen verran jäljellä, että kaikki on vielä mahdollista. Scunnyn minä ainakin lasken jo täysin varmaksi nousijaksi ja jos vetoa pitäisi tässä ja nyt lähteä lyömään, Citylle roponi laittaisin toiseksi nousijaksi.
|
|
|
|
|
Ravi-Paisti
Poissa
|
 |
Vastaus #145 : 14.03.2007 klo 10:31:41 |
|
Tänään ollaan tässäkin asiassa paljon viisaampia kun City kohtaa kotonaan Bradfordin. Tuosta 3 pistettä, niin vaikeaksi menee takaa-ajajien kannalta. Tokihan noita keskinäisiä pelejäkin tuolla kärkipäässä on vielä sen verran jäljellä, että kaikki on vielä mahdollista. Scunnyn minä ainakin lasken jo täysin varmaksi nousijaksi ja jos vetoa pitäisi tässä ja nyt lähteä lyömään, Citylle roponi laittaisin toiseksi nousijaksi.
City mokasi mahdollisuutensa konttaamalla kotonaan Bradfordia vastaan. Olihan Bradford toki voittanut kerran aiemminkin vuonna 2007, mutta nyt voittosaldo tuplaantui ja samalla City missasi mahdollisuus repiä eroa takaa-ajajiin.
|
|
|
|
|
Tricky tree
Poissa
|
 |
Vastaus #146 : 14.03.2007 klo 15:04:08 |
|
Jännäksi menee. Jos hiukan saan eilisiä puheitani perua, niin ehkäpä ei City sittenkään ole se vahvin ehdokas kakkospaikalle (Minä = tuliiviiri : :keskari:  ) Cityllä kaksi seuraavaa pahaa peliä vieraissa (Crewe ja Doncaster), Forestilla kaksi "helppoa" peliä kotona (Gillingham ja Cheltenham) näiden jälkeen joukkueet ottavatkin sitten yhteen Bristolissa. Oldhamilla kaksi Lontoon keikkaa (Brentford, Orient) jonka jälkeen kotona Yeovil, jonka kaksi seuraavaa peliä ovat puolestaan kotona Blackpoolia ja Chesterfieldiä vastaan. Uskaltaudun jopa väittämään, ettei näiden kolmen seuraavan kierroksen aikana kukaan nelikosta revi eroa tahi putoa kyydistäkään. Kalkkiviivoille taitaa mennä. Mikäs sen mukavampaa (ja hermoja raastavampaa).
|
|
|
|
|
teddikarhu
Poissa
|
 |
Vastaus #147 : 14.03.2007 klo 16:23:54 |
|
Odotettu tulos. Ja sarjhan on täysin kesken. Uskon että Forest tekee kanuunakevään ja menee toisena suoralla nousulla, On yleensä ollut vahva keväällä, kun on ollut sarjataulukon kärkipäässä.
|
|
|
|
|
Tricky tree
Poissa
|
 |
Vastaus #148 : 16.03.2007 klo 22:41:57 |
|
Sheffield Unitedin kokenut, taskukokoinen, laitapakki Alan Wright pelaa loppukauden lainalla Forestissa. Julian Bennettin ollessa pelikiellossa seuraavasta kahdesta ottelusta, Wright pelaa avauskokoonpanossa jo huomenna Gillinghamia vastaan.
|
|
|
|
|
teddikarhu
Poissa
|
 |
Vastaus #149 : 17.03.2007 klo 11:53:51 |
|
Hyvä lainamies, sillä johtohahmoa tarvitaan. Ja kokemusta kaverilta löytyy, sillä on keitetty monessa liemessä. Paineet nousee. Tervetullut vahvistus.
|
|
|
|
|
|
|
|