dribbler
Poissa
|
 |
Vastaus #250 : 16.08.2013 klo 07:38:20 |
|
Tänään on Etelälohkossa erittäin mielenkiintoinen ottelu tiedossa kun Gnisu isännöi Suomen Monacoa Ogelissa klo.18.30 alkavassa kärkikamppailussa.
Hieman ennakkobläjäystä tässä amatöörin silmin:
Pisteet ovat menneet edellisissä otteluissa 4-1 Granille. Otteluista sen verran että ensimmäinen peli Ogelissa oli aikalailla Gnisun peli, mutta Grani tasoitti lisäajalla pelin kun gnisulaiset sössivät jo varman voiton ylimielisillä ratkaisuillaan. TOINEN peli Kauniaisissa olikin sitten kotijoukkueen, tasaista vääntöä mutta Grani on lopulta kuitenkin suht selkeästi parempi ja otti ansaitun 3pinnaa.
Joukkueiden keskinäiset ottelut ovat aina olleet todellisia hegemonia otteluita, jopa hieman paikallispelifiilistä ilmassa, mikä johtunee siitä että pelaajat tuntevat toisensa siviilissä ja ovat mitelleet useaan otteeseen vuosien varrella vastakkain. Luvassa on siis erittäin mielenkiintoinen ja vauhdikas peli. Gnisu menetti viimehetken voiton sunnuntaina ja Grifk otti perus varman 3pinna LPS:n kustannuksella.
Itse ottelusta haluan nostaa esiin muutaman pointin:
ONNISTUUKO MEYER JA MUSTONEN maalamaan. Mystisen harteilla Gnisun maalinteko on ollut yllättävän paljon. Meyer taas ei ole onnistunut viime peleissä, mutta paikkaajia on löytynyt granin riveistä mm. MIKKONEN JA "puja" ovat osuneet maalipuiden väliin kiitettävällä tahdilla.
KESKIKENTTÄ. Miten käy keskikentän herruuden, viime pelissä Gnisun kenttä oli aneeminen ja Grifk hallitsi sitä osastoa. Tämän osa-alueen hallitsija on hyvin vahvoilla ottelussa, sillä molemmat tynkää pelata keskikentän kautta, toki aivan eri tyylillä. GNISU hieroo ja hieroo ja Granin keskikenttä on erittäin hyvä nopeissa hyökkäyksissä. Ja niitä taitaa Erkka pelätäkkin eniten.
Kolmas asia on valitettava, mutta nostettava esiin. TUOMARIPELI!! Toivottavasti herra pokkinen ei ole pilaamassa jälleen yhtä sarjan mielenkiintoisimmista peleistä. Toivotaan kaikki että myös Kakkosessa saataisiin tuomarilinja paremmaksi ja nuo uunot helvettiin sen pillin kanssa tuolta kentältä.
Siinä se! Tänään siis kaikki Ogeliin.
|
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
 |
Vastaus #251 : 16.08.2013 klo 09:43:42 |
|
Kolmas asia on valitettava, mutta nostettava esiin. TUOMARIPELI!! Toivottavasti herra pokkinen ei ole pilaamassa jälleen yhtä sarjan mielenkiintoisimmista peleistä. Toivotaan kaikki että myös Kakkosessa saataisiin tuomarilinja paremmaksi ja nuo uunot helvettiin sen pillin kanssa tuolta kentältä.
Tänään näyttäisi affenanmaalta tulevan tuomari Josef Fagerholm, joka ainakin viime kaudella oli pätevä kaveri.
|
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
 |
Vastaus #252 : 16.08.2013 klo 19:46:47 |
|
Grani otti taas ilmeisen dramaattisen voiton, kun voittomaali syntyi ajassa 90+4.
Etelälohkon kärjen tilanne ennen EIFfin sunnuntaista matsia. Eiffillä ja BK:lla siis matsi vähemmän pelattuna.
GrIFK 39p EIF 37p Gnistan 34p BK 33p
|
|
|
|
|
EIF Fotboll
Poissa
Suosikkijoukkue: Ekenäs Idrottsförening Ab
|
 |
Vastaus #253 : 16.08.2013 klo 22:08:23 |
|
Grani otti taas ilmeisen dramaattisen voiton, kun voittomaali syntyi ajassa 90+4.
Etelälohkon kärjen tilanne ennen EIFfin maanantaista matsia. Eiffillä ja BK:lla siis matsi vähemmän pelattuna.
GrIFK 39p EIF 37p Gnistan 34p BK 33p
Korjasin.
|
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
 |
Vastaus #254 : 17.08.2013 klo 18:26:36 |
|
VIFK voitti tänään Torniossa ja pitää edelleen mahdollisuuksiaan Pohjoisen voittoon hengissä. Jos YPA voittaa huomenna PS Kemin, niin VIFK:n ero kärkeen on vain 7 pistettä (toki se on sitä nytkin, mutta PS Kemillä ja YPA:lla on peli kädessä VIFK:iin verrattuna).
|
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
 |
Vastaus #255 : 18.08.2013 klo 15:29:30 |
|
Pieni silmäys päivän peleihin:
Etelä: BK-46:lla hyvä mahdollisuus paranella asemiaan lohkovoittoa ajatellen kotiottelussaan KäPaa vastaan.
Itä: MP:llä helpoin mahdollinen vastus (sarjajumbo Sudet kotona) kuitata HIFK:n möhläys ja lohkon kärkipaikka itselleen.
Länsi: TPV:llä ehdoon pakkovoitto Hämeenlinnaa vastaan, muuten kärki painuu ihan liian kauaksi. Eroa nyt 11 pistettä. Jazz pelaa Härmää vastaan, pitäisi olla suht helppo peli- Pallo-Iiroilla kotona astetta vaikeampi Kraft, tässä on aika hyvä mahdollisuus, että päivän pelien jälkeen Jazzin kaulassa kärjessä on 10 pistettä.
Pohjoinen: YPA ei saa hävitä kotonaan PS Kemille tai PS Kemi voittaa pomminvarmasti lohkon.
|
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
 |
Vastaus #256 : 18.08.2013 klo 22:28:10 |
|
Pieni silmäys päivän peleihin:
Etelä: BK-46:lla hyvä mahdollisuus paranella asemiaan lohkovoittoa ajatellen kotiottelussaan KäPaa vastaan.
Itä: MP:llä helpoin mahdollinen vastus (sarjajumbo Sudet kotona) kuitata HIFK:n möhläys ja lohkon kärkipaikka itselleen.
Länsi: TPV:llä ehdoon pakkovoitto Hämeenlinnaa vastaan, muuten kärki painuu ihan liian kauaksi. Eroa nyt 11 pistettä. Jazz pelaa Härmää vastaan, pitäisi olla suht helppo peli- Pallo-Iiroilla kotona astetta vaikeampi Kraft, tässä on aika hyvä mahdollisuus, että päivän pelien jälkeen Jazzin kaulassa kärjessä on 10 pistettä.
Pohjoinen: YPA ei saa hävitä kotonaan PS Kemille tai PS Kemi voittaa pomminvarmasti lohkon.
Pohjoislohko on nyt käytännössä ohi. YPA munii pelejään urakalla ja VIFK on jo sen verran kaukana, että ei PS Kemillä ole enää kuin teoreettiset mahdollisuudet jäädä ilman lohkovoittoa. Lännessä oikeastaan sama tilanne. FC Jazzin täytyy sulaa ihan täysin, jotta siellä menisi edes jännäksi. Etelässä BK-46 onnistui munimaan kotipelinsä KäPaa vastaan, joten heidän urakkansa vaikeutui selvästi. Idässä MP korjasi helpon 4-1 voiton Susista, joten HIFK:lla nyt taas vastaamisen paikka. Viikolla ainoassa merkittävässä pelissä EsPa-EIF EIF voi ottaa Etelän kärkipaikan takaisin itselleen.
|
|
|
|
|
Alarcon
Poissa
Suosikkijoukkue: Horst Lüning, Pallo-Iirot
|
 |
Vastaus #257 : 19.08.2013 klo 08:18:08 |
|
Lännessä oikeastaan sama tilanne. FC Jazzin täytyy sulaa ihan täysin, jotta siellä menisi edes jännäksi.
Kyllä Jazzin lohkovoiton jo vois kirkossa kuuluttaa. Joukkuetta on selkeästi vahvistettu uusilla pelaajilla nousukarsintoja silmälläpitäen ja tuloksista päätellen pelikin tuntuu kulkevan. Salmisen lähdön myötä heikentyvästä Iiroista ei ainakaan haastamaan ole ja kaikki viittaa siihen, että siellä ollaankin täysin tyytyväisiä tilanteeseen. Eilinen ottelu kertoo oikeastaan kaiken Iirojen kapeasta materiaalista, avauksessa kuusi puolustajaa ja kentällä esiintyi vaihdot huomioiden kuusi a-junnuikäistä.
|
|
|
|
|
imuri99
Poissa
|
 |
Vastaus #258 : 19.08.2013 klo 09:39:37 |
|
pahoin pelkään, että HIFK:n pää ei kestä lähiotteluissa ja jää tasuriin tai jopa tappio. Joka tapauksessa MP-HIFK 1.9. on se ratkaisu, voittaja 95% varmuudella kasintoihin ja häviäjä oottaa vielä vuoden.
|
|
|
|
|
Coutinho
Poissa
Suosikkijoukkue: HNS
|
 |
Vastaus #259 : 19.08.2013 klo 16:35:58 |
|
Kyllä Jazzin lohkovoiton jo vois kirkossa kuuluttaa. Joukkuetta on selkeästi vahvistettu uusilla pelaajilla nousukarsintoja silmälläpitäen ja tuloksista päätellen pelikin tuntuu kulkevan.
Salmisen lähdön myötä heikentyvästä Iiroista ei ainakaan haastamaan ole ja kaikki viittaa siihen, että siellä ollaankin täysin tyytyväisiä tilanteeseen. Eilinen ottelu kertoo oikeastaan kaiken Iirojen kapeasta materiaalista, avauksessa kuusi puolustajaa ja kentällä esiintyi vaihdot huomioiden kuusi a-junnuikäistä.
OT, mutta Iirojen eilisessä kokoonpanossa ei kyllä ollut kuin neljä junnua. Kentälle vaihdettu kolmikko + avauksessa Mäki-Arvela.
|
|
|
|
|
tähtipaita
Poissa
|
 |
Vastaus #260 : 19.08.2013 klo 19:55:59 |
|
pahoin pelkään, että HIFK:n pää ei kestä lähiotteluissa ja jää tasuriin tai jopa tappio. Joka tapauksessa MP-HIFK 1.9. on se ratkaisu, voittaja 95% varmuudella kasintoihin ja häviäjä oottaa vielä vuoden.
Vedit sitten ihan hatusta tuon että pää ei kestä, vai onko jotain faktaa tai dataa heiton taustaksi.. Jos 10 eturivin äijää on pois niin alkaa olla muut tekijät kuin, pää mikä ratkaisee. Vaikka tuo 1.9 peli on erittäin vahva kiinnitys sarjakärkeen, niin se ei todellakaan ole 95% ratkaisutekijä. Tässä sarjassa ja tällä tekemisen tasolla, on niin monta liikkuvaa tekijää että kyllä nämä ratkaisut menevät viimeisille kierroksille asti. Vai meinaatko että paska dumari, joka tulkitsee tilanteen väärin pelin alussa ja pistää punikkia kehiin sekä pilkun ei vaikuta ratkaisevasti otteluun kummallakaan taholla. Näitä ihme punikkeja tulee tällä tasolla kuten myös avainpelaajien loukkaantumisia.
|
|
|
|
|
möhköfantti
Poissa
|
 |
Vastaus #261 : 20.08.2013 klo 09:32:17 |
|
Vähän samoilla linjoilla. Kyllä IFK.lla kotelo kestää painetta. Noita hassuja juttuja tosiaan voi tapahtua kaikille, ja sehän kuuluu peliin. Niin kauan kun ihmiset näitä ratkoo niin inhimillisiä virheitä tulee. Suuret tunteet koostuu niin onnistumisista kuin pettymyksistäkin.
Se mikä ihmetyttää IFK.ssa on yleisömäärä. Miksi Stadissa ei olla katsomossa kun oma jengi johtaa sarjaa? Böndellä yleisömäärät liikkuu tonnissa kun pelataan paikallisotteluja, tai sarjan kärkiottelua. Bolliksella viimepelissä hyvässä kelissä n.400 katsojaa. Okei, 5min ennen loppua alkoi tihkusade, mutta muuten oli jees.
Ainakaan se ei ole paranemassa lauantaiksi, kun oman kotikentän myötä HIFK.n muilla joukkueilla on matsit laitettu samalle päivälle. Ainakin satakunta potentiaalista katsojaa on vähemmän. Hieno juttu tämä Väiskin kenttä, mutta ehkä ei ihan loppuun asti ajateltu 24.8 yhteinen pelipäivä.
|
|
|
|
|
D mies
Poissa
|
 |
Vastaus #262 : 20.08.2013 klo 10:11:54 |
|
Etelässä Grani noussut hiukan salavihkaa ihan kärkikamppailuun mukaan. Joukkueen nousuhaluja en halua edes epäillä, mutta jos lohkovoitto tulee ja sarjanousukin pleijareissa, niin mitkä ovat rahkeet Kauniaisissa Ykköstä pelata? Löytyykö pelaajat, löytyykö budjetti? Yleisömääräthän tuolla monesti mitataan ihan vaan muutamissa kymmenissä.
|
|
|
|
|
citykarhu
Poissa
|
 |
Vastaus #263 : 20.08.2013 klo 14:10:21 |
|
Eiköhän se olisi sama homma kuin FC Espoolla ja HIFK:lla viime vuosina, lähdetään ilmaisella joukkueella rimpuilemaan. Toinen kysymys on kiinnostaako Granin tai Kamraternan sarjajyriä (Meyer, Halmeet) enää nykymuotoinen ykkönen kulukorvauksilla? Junnutuotanto kun ei kummallakaan seuralla tuota ykkösen tason pelaajia.
|
|
|
|
|
feedback
Poissa
|
 |
Vastaus #264 : 20.08.2013 klo 14:36:32 |
|
Se mikä ihmetyttää IFK.ssa on yleisömäärä. Miksi Stadissa ei olla katsomossa kun oma jengi johtaa sarjaa? Böndellä yleisömäärät liikkuu tonnissa kun pelataan paikallisotteluja, tai sarjan kärkiottelua. Bolliksella viimepelissä hyvässä kelissä n.400 katsojaa.
Pääkaupunkiseudulla on iso juttu kun A-maajoukkue pelaa on sitten kyse futiksesta tai lätkästä. Tai kun täällä käy Bruce Springsteen, Madonna, U2, Iron Maiden, Metallica tms. Pienempi juttu sitten kun Klubi/Honka pelaa veikkausliigaa tai Jokerit/HIFK/Blules SM-liigaa. Kaikissa muissakin lajeissa SM-sarjatason joukkueita on vaikka kuinka, puhumattakaan joka lajin ykkösdivarista. 2 divari futismatsit on Helsingin tarjonnassa kiinnostavuudeltaan josssain sijalla 1000. Pääkaupunkiseudun asukkaat on totutettu/ovat tottuneet vain parhaaseen mahdolliseen, eikä alasarjajoukkue ole todellakaan millään tavalla samalla viivalla kuin jossain maaseutukylässä, jossa futiksen kakkosdivarijoukkueen joka toinen viikkoinen kotiottelu saattaa olla kesän suurin juttu yhdessä Katri Helenan tai Chisun keikan kanssa.
|
|
|
|
|
Tommy Tykki
Poissa
|
 |
Vastaus #265 : 21.08.2013 klo 06:50:55 |
|
Vai meinaatko että paska dumari, joka tulkitsee tilanteen väärin pelin alussa ja pistää punikkia kehiin sekä pilkun ei vaikuta ratkaisevasti otteluun kummallakaan taholla. Näitä ihme punikkeja tulee tällä tasolla kuten myös avainpelaajien loukkaantumisia.
... tai rockkikonsertti ulkomailla... 
Ainakaan se ei ole paranemassa lauantaiksi, kun oman kotikentän myötä HIFK.n muilla joukkueilla on matsit laitettu samalle päivälle. Ainakin satakunta potentiaalista katsojaa on vähemmän. Hieno juttu tämä Väiskin kenttä, mutta ehkä ei ihan loppuun asti ajateltu 24.8 yhteinen pelipäivä.
Ei voi olla sinulle yllätys.
|
|
|
|
|
|
BrDead
|
 |
BrDead
Vastaus #266 : 21.08.2013 klo 10:06:51 |
|
Eiköhän se olisi sama homma kuin FC Espoolla ja HIFK:lla viime vuosina, lähdetään ilmaisella joukkueella rimpuilemaan. Toinen kysymys on kiinnostaako Granin tai Kamraternan sarjajyriä (Meyer, Halmeet) enää nykymuotoinen ykkönen kulukorvauksilla? Junnutuotanto kun ei kummallakaan seuralla tuota ykkösen tason pelaajia.
Näinhän Grani teki myös edellisellä Ykkösen visiitillään vuonna 2008. Kun Grani nousi, niin ainoa havaittava ero toiminnassa aiempaan verrattuna oli se, että katsomoon ilmestyi yksi palkattu järkkäri vahtimaan yleisön mehu- ja limupulloja. Ilmeisesti myöskään mäkkärin eväiden kanssa ei enää ollut asiaa katsomoon.
|
|
|
|
|
Ilprofessore
Poissa
|
 |
Vastaus #267 : 21.08.2013 klo 10:27:09 |
|
Tässä päivitetyt tilanteet kärkijoukkueilta. Pelit Pisteet Pistekeskiarvo PS Kemi 20 50 2,5 HIFK 20 46 2,3 MP 20 46 2,3 FC Jazz 20 46 2,3 EIF 20 40 2 GrIfk 20 39 1,95
Miten muuten määräytyy ketkä pelaavat vastakkain karsinnoissa?
|
|
|
|
|
Bruce Grobbelaar
Poissa
Suosikkijoukkue: röda
|
 |
Vastaus #268 : 21.08.2013 klo 10:39:18 |
|
Saunaseura "arpoo" parit.
|
|
|
|
|
|
BrDead
|
 |
BrDead
Vastaus #269 : 21.08.2013 klo 10:42:15 |
|
Eiköhän ne "arvota" siten, että matkakustannukset minimoidaan. Ja hyvä niin.
|
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
 |
Vastaus #270 : 21.08.2013 klo 13:37:03 |
|
Tässä päivitetyt tilanteet kärkijoukkueilta. Pelit Pisteet Pistekeskiarvo PS Kemi 20 50 2,5 HIFK 20 46 2,3 MP 20 46 2,3 FC Jazz 20 46 2,3 EIF 20 40 2 GrIfk 20 39 1,95
Kiitos, päivitin avaukseen.
|
|
|
|
|
Straiker
Poissa
|
 |
Vastaus #271 : 21.08.2013 klo 17:45:14 |
|
-
|
|
|
|
|
Bunuel
Poissa
Suosikkijoukkue: Kansandemokraattinen jalkapallo
|
 |
Vastaus #272 : 22.08.2013 klo 11:59:21 |
|
Kemi, Helsinki, Mikkeli, Pori, Tammisaari, Kauniainen. Mitkä kaksi ensi kauden ykköseen? Onhan tämä helvetin kutkuttavaa. Toivottavasti Porissa pelataan ratkaiseva toinen matsi niin katsomossa voi olla tuhansia ihmisiä. Jos ja kun näin käy voi silti kysyä että missä olivat koko kauden ajan? Kotona katsomassa Ässien kohokohtia youtubesta?
|
|
|
|
|
Conky
Poissa
|
 |
Vastaus #273 : 22.08.2013 klo 13:41:24 |
|
Kai tässä pitää Jazzin nousua ainakin toivoa ja miksei myös Mikkelin. Granilla nyt ei ole mitään tulevaisuutta muuta kuin harrastejoukkueena eikä valitettavasti myöskään HIFK:lla, ennen kuin siellä vaihtuu väki täysin organiosaatiossa ja strategia laitetaan aivan uusiksi.
|
|
|
|
|
elinho
Poissa
|
 |
Vastaus #274 : 22.08.2013 klo 16:09:34 |
|
Kai tässä pitää Jazzin nousua ainakin toivoa ja miksei myös Mikkelin. Granilla nyt ei ole mitään tulevaisuutta muuta kuin harrastejoukkueena eikä valitettavasti myöskään HIFK:lla, ennen kuin siellä vaihtuu väki täysin organiosaatiossa ja strategia laitetaan aivan uusiksi.
Ja väittämäsi perustuu mihin? Mikä tekee MP:n tulevaisuuden valoisammaksi kuin Granin tai HIFK:n, ei suurempi yleisö takaa mitään parempaa kun pelaajia ei ole eikä tule. Jazzin karsintapaikka heikosta länsilohkosta voi tuoda väärän kuvan tasosta eikä PoPan konkareillakaan enää ykkösessä juhlita mikäli tiensä sinne selvittävät. Jazz sekä MP joutuisivat ostamaan pelaajansa muualta kun taas HIFK ja Grani hyödyntäisivät pks:n lähes ilmaisia pelaajamarkkinoita.
|
|
|
|
|
|
|
|