G.Lavanche
Paikalla
|
 |
Vastaus #1375 : 24.03.2014 klo 17:08:48 |
|
Mourinhon lähdettyä seurat - tai ainakaan pelaajat - eivät vaikuta enää (ulkopuolisen katsojan silmin) niin riitaisilta. Carlo ei taida olla yhtä voimakkaasti psyykkaava valmentaja, kuten Mou oli? Tän kauden pelit ovat olleet paljo rauhallisempia verrattuna Mourinhon aikakauden vääntöihin, jolloin maajoukkuekaveritkin olivat toistensa kurkuissa jatkuvasti kiinni.
Varmaan myös osansa Tatan tulossa Barcan puikkoihin. Titon ja Pepin alaisuudessa tuo turhauttaispallo varmaan piti hermoja kireellä ja kun siihen iski vielä vastayhtälöksi Mourinhon ylipsyykkaamisen ja aggressiivisen prässäämisen, niin yhteenotoilta oli vaikea välttyä. Paljon mukavampi on ollut näitä tämän kauden klassikoita katsella, kun joukkueet ovat keskittyneet pääasiassa pelaamiseen.
|
|
|
|
|
gaak
Poissa
|
 |
Vastaus #1376 : 24.03.2014 klo 17:23:21 |
|
En vielä tässä vaiheessa kyllä alkaisi manaamaan kuivaa kautta, Realilla on yhä kaikissa kilpailussa avaimet omissa käsissään vaikka Atleti nyt toki keskinäisten perusteella sarjaa johtaakin. Peli on ollut koko alku vuoden kuitenkin sillä tasolla mitä mestarilta vaaditaan, vaikka eilen sattuikin lipsahdus. Ja eilenkin Madridilla oli surkeasta alusta ja kesyistä avainpelaajista (CR, Bale, Alonso..) huolimatta lopulta kaikki voiton avaimet kädessään aina siihen saakka, kun Ramos lensi onnettomasti ulos ja tuonkin jälkeen oltiin vielä lähellä tasuria, joka sitten valitettavasti karkasi sekin heppoisen pilkun seurauksena. Hieno ja viihdyttävä futismatsi aina tuohon punaiseen korttiin saakka, jonka jälkeen peli sitten lässähti kuten odottaa saattoi. Olihan tuo pilkku + punainen kortti melkoisen raaka tuomio jonka vaikutusta peliin ei voi olla alleviivaamatta ja kun tuosta nyt ollaan kovasti esitetty videokuvaa kuinka siellä kontakti oli niin samalla ollaan tunnuttu unohtaneen että koko tilannetta ei olisi edes syntynyt jos avustava olisi liputtanut tilanteessa olleen paitsion pois. Noh, nämä on näitä ja ei olisi Ronaldonkaan rankkaria pitänyt koskaan viheltää. Näistä rankkarituomioista sun muista nyt voi vääntää maailman tappiin saakka, eikä se noita tuomioita enää mihinkään suuntaan hetkauta. Pointti oli joka tapauksessa siinä, että ei se Barcelona mitenkään pelillisesti ollut Madridia kummoisempi ja joukkueiden väliseksi eroksi muodostui lopulta pari heppoista pilkkua ja ulosajo. Tasapelikään tästä spektaakkelista ei olisi tosiaankaan ollut mikään huutava vääryys. Tällä(kin) kertaa kuitenkin näin... Copa del Reyn finaalissa tulee onneksi mahdollisuus revanssiin ja tietynlaiseen kasvojen pesuun kahden tappion jälkeen ja kyllähän Madrid tulee eilisillasta viisastuneena tuon pystin viemään, siihen uskotaan. Kun liigassa yhdeksän kierrosta pelaamatta niin siellä on vielä Sevilla ja La Real kohdattava vieraissa, jonka lisäksi pienellä varauksella kotipeli Valenciaa vastaan saattaa muodostua ennakolta haastelliseksi. Atleticolla vastaavasti pahoista jäljellä vielä Athletic, Valencia ja Barcelona vieraskentällä aliarvioimatta tietenkään Levantea, jonka lisäksi Villarreal tulee vielä vierailemaan Madridissa. Kyllähän noista nyt vähintään kahdessa pelissä tulee pisteitä tippumaan, kun UCL on tuohon päälle vielä Atletin kapeaa materiaalia kuormittamassa. Barcelona kohtaa Espanyolin ja Villarrealin vieraissa ja Athleticin ja Atleticon kotona, ennalta ehkä helpoimmat pelit heillä mutta eiköhän sieltä vielä ainakin se yksi kiintiötasuri tule. Unohtamatta tietenkään sitä että Barca on valmiiksi sen pisteen madridilaisjoukkueiden takana. Väitän, että mikäli Real kaataa tulikuuman Sevillan keskiviikkona ja raapii vähintään tasurin San Sebastianista niin mestaruuden suhteen näyttää aika hyvältä, mutta helppoa ei tule olemaan kun nuo Dortmund-pelitkin sattuvat tuohon väliin. Katsoi tätä sitten miten päin tahansa niin jännäksi menee! 
|
|
|
|
|
el_capitan
Poissa
Suosikkijoukkue: Tunnelmaa huonontava elämysmatkailijamieshuora
|
 |
Vastaus #1377 : 24.03.2014 klo 17:35:46 |
|
Hyvällä tuurilla pelin jälkeisistä lausunnoista lävähtää Ramosille ja CR:lle pelikieltoa. Se että tuleeko sanktioita ratkeaa keskiviikkona viimeistään. Ronaldon pelikielto ei haitannut viimeksikään peliä, joten ei pitäisi ylitsepääsemättömiä ongelmia tullu. Ramosin paikkaa sitten Varane, joka varmistelee kun Pepe höntyilee.
|
|
|
|
|
marcelo vieira da silva
Paikalla
Suosikkijoukkue: Morbo
|
 |
Vastaus #1378 : 24.03.2014 klo 17:38:03 |
|
Keskiviikkona sitten Andaluciassa vastassa Sevilla. Di Marialla korttitili täynnä ja Ramos pelikiellossa, jos punaista ei saada peruttua. Voitto siitä ja mestaruusjuna on jälleen raiteillaan.
|
|
|
|
|
Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #1379 : 24.03.2014 klo 17:56:03 |
|
Tappiohan sieltä tuli vaihtelevien vaiheiden jälkeen. Noh, säilyypähän tilanne liigassa kutkuttavana. Di Maria oli kyllä loistava! Benzemakin aiheutti Barcan puolustukselle suuria ongelmia, harmi kun ei onnistunut tekemään kuin ainoastaan kaksi maalia. Kolmas olisi todennäköisesti paketoinut pelin. Nyt onkin sitten nk. isoja pelejä jäljellä enää vain Mestarien liigassa ja CdR:n finaalissa, joissa Iker on maalissa  Ronaldon pelikielto ei haitannut viimeksikään peliä, joten ei pitäisi ylitsepääsemättömiä ongelmia tullu.
Nyt ei tosin ole Jeseä, joka pelaajatyypiltään pystyy C. Ronaldoa korvaamaan. Moratastahan siihen ei ole. Di Mariallakin ilmeisesti korttitili täynnä. Jos CR sattuisi pelikieltoa saamaan (johon en kuitenkaan usko), niin ennalta vaikeahkoon vieraspeliin hyökkäyksen ja keskikentän osalta ehkä sitten jotenkin näin: Benzema Isco Bale Modric - Illarramendi Alonso
|
|
|
|
|
|
Jari-ja-Minä
|
 |
Jari-ja-Minä
Vastaus #1380 : 25.03.2014 klo 08:47:21 |
|
Di Mariallakin ilmeisesti korttitili täynnä. Todella ISO ottelu tulossa huomenna. Realin olisi pakko kyllä tämä voittaa. Eikai CR7 nyt mitään pelikieltoa saa? Kumminkaan ketään tahoa varsinaisesti syyttänyt mistään :P Di Marian poissaolo sääli, koska viime pelissä todella tulessa, no siinä on Iscolle taas näyttöpaikka. Varane pystynee kyllä hoitamaan Ramosin tontin. Edellinen kotimatsi Sevillaa vastaan meinasi olla vaikea, mutta lopuksi siitä taittui mukava 7-3 voitto  Viimeksi Sevillan reissulla Reali otti turpaan 1-0 ja sitä edeltävällä kerralla pisti taululle vieraanvaraisesti 2-6. Eli tästä ottelusta voi odottaa yhden maalin trilleriä tai kunnon maali karnevaalia. Melkein alkaa Clasicon jälkeinen pettymys muuttua jännitykseksi  Tilastofaktana vielä että CR7 on tehnyt viidessä edellisessä Sevilla matsissa yhteensä 10 maalia, joista yhdeksän on syntynyt hattutempun muodossa.
|
|
|
|
|
nurtsi1
Poissa
|
 |
Vastaus #1381 : 25.03.2014 klo 15:12:23 |
|
Pelaajilla ainakin ollut hauskaa treeneissä. 
|
|
|
|
|
kujala
Poissa
|
 |
Vastaus #1382 : 25.03.2014 klo 16:43:34 |
|
Kauden tähänastisista otteluista henkisesti haastavin takana, ja tappiohan sieltä tuli. Voisi jopa sanoa, että totuttuun tapaan. Loppukautta ajatellen La Ligan voitto näyttäisi kuitenkin kaikkein todennäköisemmältä kolmesta mahdollisesta. Jos liigapelit seuraavien viikkojen aikana kulkevat kohtuudella, riittää siitä luultavasti taistelutahtoa loppuun asti. Copa del Reyssä on tarjolla revanssia Barcelonaa vastaan, mutta pelaajia se tuskin innostaa läheskään yhtä paljon kuin liiga.
Oliko El Clásicossa kentällä Euroopan paras ja toiseksi paras seurajoukkue? Ei ollut, korkeintaan toiseksi paras, eikä siitäkään ole varmuutta, kumpi se on (ainakaan vedonlyöntifirmojen mukaan). Kun panokset edelleen kovenevat Mestarien liigassa, tarvitaan yhä kylmempiä hermoja, eikä RM ole onnistunut siinä kovinkaan hyvin vähään aikaan. Oma arvioni mahdollisesta kannusta kallistuu siis La Ligan suuntaan, jossa sielläkin tosin tämä tappio toi mukavasti lisähaastetta psyykkiselle puolelle. Ja mikäs sen parempaa faneillekaan kuin lisäjännitys!
|
|
|
|
|
|
Jari-ja-Minä
|
 |
Jari-ja-Minä
Vastaus #1383 : 25.03.2014 klo 16:52:24 |
|
Copa del Reyssä on tarjolla revanssia Barcelonaa vastaan, mutta pelaajia se tuskin innostaa läheskään yhtä paljon kuin liiga.
Eiköhän se barcan piekseminen ja mahdollinen pokaali nyt sytytä joka pelaajan. Tässä isojen otteluiden ruuhkassa on vaarana se että syttyminen ns "heikompia" joukkueita vastaan saattaa olla vaikeaa.
|
|
|
|
|
Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #1384 : 25.03.2014 klo 16:54:25 |
|
Copa del Reyssä on tarjolla revanssia Barcelonaa vastaan, mutta pelaajia se tuskin innostaa läheskään yhtä paljon kuin liiga.
Niin, kyllähän kaikki varmasti mieluummin liiga- kuin cup-mestaruuden ottaisivat, jos toisesta valita pitäisi, mutta ei cupiakaan sovi vähätellä. Kyseessä on kuitenkin finaali ja vastassa Barcelona, joten aivan varmasti tuon ottelun voittaminen kiinnostaa erittäin paljon.
|
|
|
|
|
kostadinov
Poissa
Suosikkijoukkue: Real Madrid C.F, Mypa
|
 |
Vastaus #1385 : 25.03.2014 klo 19:55:44 |
|
Loppukautta ajatellen La Ligan voitto näyttäisi kuitenkin kaikkein todennäköisemmältä kolmesta mahdollisesta.
Itse en näe mitenkään, että mestaruus olisi jotenkin todennäköisempi Realille, kuin kahdelle muulle. Vierasmatsit Sevillaa ja Real Sociedadia vastaan ei kuulosta mitenkään helpoille. Huomenna on ehdottomasti se kauden tärkein matsi. Pistemenetyksiä siitä ja homma ei ole enää omissa käsissä. Noh..mä oon tunnetusti pessimisti.
|
|
|
|
|
Mágico Madrid
Poissa
Suosikkijoukkue: El Halcón
|
 |
Vastaus #1386 : 25.03.2014 klo 21:08:15 |
|
Ramos sai yhden pelin bannan, joten hän huilaa Sevilla-pelin. Omar ja Lucas saaneet matka- ja otteluliput Sevillaan, joten ainakin toinen heistä pääsee penkille asti.
|
|
|
|
|
|
Jari-ja-Minä
|
 |
Jari-ja-Minä
Vastaus #1387 : 25.03.2014 klo 21:18:37 |
|
Junnuille  onneksi on luottoa Pepe-Varane pariin.
|
|
|
|
|
|
Jari-ja-Minä
|
 |
Jari-ja-Minä
Vastaus #1388 : 26.03.2014 klo 11:16:49 |
|
|
|
|
|
|
G.Lavanche
Paikalla
|
 |
Vastaus #1389 : 26.03.2014 klo 18:28:49 |
|
Oho. Tuosta uutisesta tuli mieleen, että pitäisiköhän Jesé siirtää hiukan ylemmäs pelaamaan, kun tekee puolustajana aika tehokkaasti maaleja. Tänään tosiaan Sevilla vieraissa vastassa ja aika tahria andalucialaisten hyvä vire. Tosiaan Varane ja ilmeisesti Illarramendi (jos marcaa on uskomista) aloittavat pelin pelikiellossa olevian Ramosin ja Di Marian tilalla. Jos Illarra todella aloittaa, uskoisin Illarran menneen Iscon edelle pitkälti klassikossa rakoilleen keskikentän puolustuspelaamisen takia ja vapauttavan taas hiukan Modricin peliä. Itse menisin Iscolla, kyllä tuo väkkärä tuo sitä tilaa ja aikaa muille pelaajille lisää hakeutumalla tyhjiin tiloihin, vaikka ei joka pelissä ratkaisijan viittaa ole pystynytkään kantamaan ja viimeistely on ollut viime aikoina aika luokatonta hyvistäkin paikoista. Pakkovoitonhan paikka se on taas, mutta toivottavasti se ei näy pelissä muuten kuin hyvänä asenteena.
|
|
|
|
|
kostadinov
Poissa
Suosikkijoukkue: Real Madrid C.F, Mypa
|
 |
Vastaus #1390 : 27.03.2014 klo 00:54:11 |
|
Olen kuulevani kaukaa vaimeaa kolinaa. Mikähän se on? Ainiin...se taitaa olla mestaruusjuna. Ja se lähti mutta me jäätiin asemalle. Hienosti pystytään paskomaan neljässä päivässä housuun. Se siitä.
|
|
|
|
|
|
Jari-ja-Minä
|
 |
Jari-ja-Minä
Vastaus #1391 : 27.03.2014 klo 00:57:56 |
|
VMP.. Tästä on enää vaikea löytää mitään hyvää.. Onneksi on vielä chämppäri ja cuppi niin voi Reali niissäkin sitten ratkaisun hetkellä alisuorittaa.
|
|
|
|
|
Saint7
Poissa
|
 |
Vastaus #1392 : 27.03.2014 klo 01:00:28 |
|
VMP.. Tästä on enää vaikea löytää mitään hyvää.. Onneksi on vielä chämppäri ja cuppi niin voi Reali niissäkin sitten ratkaisun hetkellä alisuorittaa.
Tällä housuunpaskomisella ei ole mitään jakoa Champparissa. Tusina-Dortmund nyt varmaan vielä kaatuu, mutta eiköhän se ole sitten siinä sekin.
|
|
|
|
|
gaak
Poissa
|
 |
Vastaus #1393 : 27.03.2014 klo 01:04:22 |
|
No niin, Sevillalta turpaan 2-1 ja eiköhän se ollut sitten siinä. Vaikka Barca pelaisikin vielä yhden tasurin ja Real voittaisi kaikki loput pelit, ei se enää riitä vaan Barcan pitäisi menettää pisteitä suht helpon loppuohjelmansa aikana joko kahdesti tai hävitä. Puhumattakaan Atléticosta, jonka pitäisi menettää pisteitä ainakin kahdesti. Näin tämä sitten kahdessa kierroksessa kääntyi ja nyt vaaditaankin sitten pienimuotoista ihmettä mestaruuteen. Hienostihan tässä onnistuttiin jälleen paskomaan housuun ratkaisun hetkillä niissä tärkeimmissä peleissä...
|
|
|
|
|
marcelo vieira da silva
Paikalla
Suosikkijoukkue: Morbo
|
 |
Vastaus #1394 : 27.03.2014 klo 01:06:51 |
|
Kaikki loput olisi pakko voittaa ja toivoa yhtä puppelointia sekä Ticolle että Barcalle ja rukoilla, että viimeisellä kierroksella Camp Noulla nyhjättäisiin Realille sopiva tulos, mihin en jaksa uskoa edes vähää alusta. Molemmat varmasti mieluummin häviävät päätöspelin ja sijoittuvat vaikka kolmanneksi, kun antavat Valkoisten juhlia mestaruutta.
|
|
|
|
|
Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #1395 : 27.03.2014 klo 01:13:38 |
|
Seuralegenda - jonka ollessa maalissa Madrid ei ole tällä kaudella hävinnyt kertaakaan - se vaan nyppii tikkuja perseestään samalla kun vähänkin tärkeämmissä peleissä keskinkertaisuudeksi vajoava Lopez tahkoaa ysikymppisiä.
|
|
|
|
|
Linjots
Poissa
|
 |
Vastaus #1396 : 27.03.2014 klo 01:24:12 |
|
Suurella jännityksellä odotan ketä kohtaan Crisu ja Ramos itkunsa kohdistavat tällä kertaa..
|
|
|
|
|
mixupaatelainen
Poissa
|
 |
Vastaus #1397 : 27.03.2014 klo 01:26:18 |
|
Ei mikään yllätys Xabin huonot otteet. Jo alkukaudesta oli nähtävillä, että mies oli hidastunut entisestään. Toki pelannut todella monta hyvää peliä tällä kaudella mutta silloin kun fysiikassa on vähänkin huonompi jakso, niin tulos on tuo. Ensi vuonna penkkiveikko.
Ikerin istuttaminen penkillä sen sijaan on käsittämätöntä.
|
|
|
|
|
Mendes
Poissa
Suosikkijoukkue: Rakastan kaikkia.
|
 |
Vastaus #1398 : 27.03.2014 klo 07:56:43 |
|
kummatkin maalit olisi iker ottanut jalkapohjalla haltuun. käsittämätöntä tuo Lopezin peluutus. Itselleni toki käy tuo tulos paremmin kuin hyvin, mutta jaksaa tuo silti ihmetyttää viikosta toiseen.
Onko kellään mitään järkevää selitystä tuohon veskaripeluutukseen?
|
|
|
|
|
Finale
Poissa
Suosikkijoukkue: Real Madrid C.F
|
 |
Vastaus #1399 : 27.03.2014 klo 08:29:02 |
|
This is how Real Madrid's season goes every year in the past decade: SUPER RECORD-BREAKING TRANSFERS - SLOW START - IMPROVEMENT - MORE IMPROVEMENT - GREAT FORM - HYPE - HYPE - HYPE - HYPE - HYPE - HYPE - HYPE - EVEN MORE HYPE - TREBLE CLAIMS WITH MORE HYPE - BOOM! SH!_T HITS THE FAN - LOSS - DECLINE - LOSS - DECLINE - LOSS - LOSS - LOSS - SEASON FAILURE - It's ok we'll come back stronger and win La Decima, even the treble next season...
Tuo voisi olla omastakin kynästä mutta ei ole. Aika monta valmentajaakin tuota Real Madridin paradoksia on koittanut käydä murtamassa mutta ei näköjään onnistu edes Ancelotti+seuralegenda yhdistelmältä.
|
|
|
|
|
|
|
|