Kuka haluaa katsoa Hollanti-Meksiko-peliä telkkarista kun vaihtoehtona on tehdä tunnin bussimatka sateiseen Porvooseen? Ilmeisesti aika moni, mutta jälkimmäinen valinta oli sekin tänään varsin onnistunut. Keskuskentällä pelattiin MM-kisojen hengessä kahden hyökkäävän joukkueen hyvätasoinen kakkosen ottelu. Kerrankin nurmi oli kasteltu kunnolla ja pallo liikkui.
MP aloitti maalinteon. Paitsiolta haiskahtanut tilanne jatkui päätyrajalla kun lippu pysyi alhaalla. Torres oli pienessä kulmassa ja katsoi rauhassa kenelle voisi syöttää. Etutolpalla miehet pidettiin tarkasti joten tsippi takatolpalle. Siellä Dima vaikeasta asennosta ei saanut aivan kunnon osumaa palloon. Puolustaja kurotti jalan eteen ja peliväline kimposi Sashalle. Pallo lopulta maaliin ja keskiympyrään.
Futuran tasoitus tuli komean ja pitkän hyökkäyksen päätteeksi. MP:n puolustus ei mielestäni tehnyt varsinaisesti virhettä. Laita vaan aukesi niin terävillä seinäsyötöillä. Hyvän puolenvaihdon jälkeen riitti vielä malttia pelata kaverille ideaali maalintekopaikka. Viimeistely oli kliininen.
Tilanteita seurasi tämän jälkeen kiitettävästi molemmissa päissä. Futura yritti rakentaa enemmän keskikentän kautta, MP:n avaussyötöt olivat usein pitempiä. Ei kuitenkaan roiskaisuja vaan niille kytättiin tilaa maltilla kierrättämällä palloa alakerrassa. Kun pelintekijää ei joukkueesta löydy niin tämä tuntuu toimivan. Pallonhallinnan uskoisin olleen MP:llä. Silloin kun painopiste saatiin Futuran päätyyn niin hyökkäyksille tuli myös kestoa.
Toisella jaksolla alkoi tulla tulostakin. Futura hyökkäsi sivurajaheitolla. Paluusyöttö heittäjälle oli hiukan kovempaa sorttia mihin kaverin tekniikka riitti. Tämän haistoi Klimov ja lähti riiston jälkeen kuljettamaan yli keskiviivan. Näytti jo siltä, että syöttö toiseen laitaan Jerrylle viipyy liian kauan. Puolustaja ehti väliin, mutta epäonnisesti pallo kimposi juuri hänen jalastaan Jerrylle. Läpiajon aikan ehti miettiä jo kaikkea, mutta Jerryn viimeistely oli maailmanluokkaa. Torresmainen nosto yli vastaan tulleen maalivahdin.
Tämän jälkeen Futura nosti linjaansa ja MP:lle tuli lisää tilaa vastahyökkäyksille. Ne käytettiin tehokkaasti ja loppulukemista tulikin varsin kauniit. Vaihdosta tullut Antti Voutilainen näytti, että A-junnujen sarjasta tuttu maalivainu toimii myös miesten peleissä. Erinomainen taustanousu ja liu’ulla pallo varmasti maaliin. Nappisyötön antoi Sasha. Viimeisen maalin teki Torres Jerryn syötöstä.
Erinomainen peli koko joukkueelta. Puolustuslinja: 3 x Warkaus + Jiri oli tänään loistava, samoin Aku maalissa. Kk:n rouhijat Akim ja Roba tekivät massiivisen työmäärän. Jerryltä huippusuoritus eikä Dima jäänyt paljoa jälkeen. Torres oli tarkassa vartioinnissa, mutta työmoraali palkittiin lopulta maalilla. Sashan syöttötyöskentely alkaa pikkuhiljaa löytää yhteisen sävelen muun joukkueen liikkeen kanssa.
Mukavaa oli kuin Keravalla toukokuussa. Toivottavasti sama meno jatkuu viikon päästä ja pukukopin syövereistä tulleet voitonkarjahdukset kuullaan myös Myllypurossa.