Maldini.
Poissa
|
 |
Vastaus #1425 : 19.07.2014 klo 13:06:04 |
|
Jos Tammelassa nähdään tänään perskäräjät, niin onkohan mahdollista, että pitsispesiaalissa Iirojen peliä johtaa jo uusi mies. Savolainen, Hörkkö, Lehtonen, Hati Virtanen...sama se ketä sinne penkin päähän tulee, kunhan ilmapiiri vapautuu. Ensi perjantaina olisi hieno aloittaa täpötäyden mökin tuella nousu. Toren johdolla sitä ei enää nähdä. En usko, että Patola on sanonut noin, miten eintracht väittää, mutta uskon, että tuo on mieliala joukkueessa.
Patolan erinäisten mutkien kautta "tuntevana" ei myöskään kuulosta häneltä. Tämä on ikävää, mutta toivottavasti Iirot ottaa kunnolla tänään turpaan, joskos sitten kahden ottelun jatkoaika kutistuisi yhteen otteluun. Touru on saanut sen verran haittaa P-Iirojen organisaatiossa, että korjaamiseen menee aikaa. Pelaajiston uskoisin tokenevan kyllä nopeasti, jos Touru potkitaan pois. Tämän pelin jälkeen se tosiaan olisi aivan unelmatilanne, sillä pitsispesiaaliin on yleensä odotettavissa reilusti katsojia. Voisi tulla jopa käännekohtana sille, että Iirot säilyy kakkosessa ja ensi kausi voidaan alottaa puhtaalta pöydältä. Jotenkin kuitenkin tuntuu siltä, että tulee kunnolla turpaan, mutta Touru jatkaa hamaan loppuun asti. Niin outo tuo ulkopuolisen ja anonyymina pysyttelevän tahon osuus tässä. Länsi-Suomikin syyllisti pelaajia, eikä Tourun strategiasta tai peluutuksesta sanottu mitään. Jos Touru jatkaa, kuka lähtee seuraavaksi, Patola vai Aalto? Ja mitä on ensi kaudella kolmosessa käsissä, jos Iirot sinne tippuu? Toivottavasti tuo kahden ottelun jatkoaika oli tosissaan annettu uhkaus, eikä mikään show kohun tyynnyttelemiseksi.
|
|
|
|
|
JJ the great
Poissa
|
 |
Vastaus #1426 : 19.07.2014 klo 14:35:52 |
|
Mo, palaan siihen asenne puoleen,( eikö muissa maissa tehdä asioita tosissaan): Iirojen kapteeni oli sanonut Maps pelissä, että pelataan sellainen tulos, että Tore ulos. (tarkistakaa asia Maps kapteenilta). Jos tämä on hyvää asennetta, niin,,,, Ja seuraavassa harjoituksessa ei myönnä asiaa valmentajalle?  Hra Patola, jos olet joukkueen kapteeni, niin mene ja sano kaikki faktat/ mielipiteesi suoraan kaikille, myös valmentajalle. Mennä vuosina Iiroilla on ollut hyviäkin kapteeneja, mm Kauppi.Kysy häneltä neuvoa. Onnea Iiroille ja Pantsen kanssa ykköseen. Koska se tapahtuu? Mo, Tämä Touru-fanien peppukipu on mahtavaa luettavaa, ole hyvä ja jatka päivieni piristämistä,( muista aloittaa jokainen virke uudelta riviltä): Valheelliset väitteet Juho Patolasta ovat merkki edellämainitsemastani persekivusta. (tarkista väite lähimmäisessä terveyskeskuksessa). Jos tämä on sinun antisi taso, niin,,,,  Muistuttaisin myös että Saksasta saa hyvään hintaan nahkahousuja .../... Iirojen ensikauden peliasu oltava kokovartalonahkaiset/haaroväliavoinaiset! On mahtavaa alentua kaltaisesti trollin tasolle, tämä on suorastaan terapeuttista. Tule ÅIFK-peliin aurinkokatsomoon kertomaan juttujasi, ostin juuri uudet - nahkaiset! - etusormet. Palan halusta työntää ne korviini ja käytönnössä testata niiden äänenvaimennuskykyä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.07.2014 klo 14:39:51 kirjoittanut JJ the great »
|
|
|
|
|
bupa dukta
Poissa
Suosikkijoukkue: Hiki on jätkän deodorantti.
|
 |
Vastaus #1427 : 19.07.2014 klo 15:57:54 |
|
Eka puoliajan jälkeen tammelassa 2-0 taululla. Surullista katsottavaa on tämä iirojen "pelaaminen". Yhtään organisoitua hyökkäystä ei ole vielä nähty. Pelin avaamiseen Tourun resepti on nähtävästi laitapakin heittämä pitkä pallo kohti saman laidan hyökkään selkää. Harvoin olen nähnyt pelaajia näin neuvottomina pallon saadessaan. Kyllä on taktiikkakävelyt menny hukkaan.
|
|
|
|
|
Maldini.
Poissa
|
 |
Vastaus #1428 : 19.07.2014 klo 16:59:50 |
|
Pari kavennusmaalia ja taas Tourun jengi näyttää taistelleen 
|
|
|
|
|
bupa dukta
Poissa
Suosikkijoukkue: Hiki on jätkän deodorantti.
|
 |
Vastaus #1429 : 19.07.2014 klo 17:06:12 |
|
Eka maali numero 17 hieno yksiloösuoritus ja toinen maali suoraan kulmasta. Pelaaminen ei parantunut vaikka TPV heitti kolmannen maalinsa jälkeen kävelyksi. Mutta tosiaan 3-2 tulos tuskin riittää Tourun potkuihin.
|
|
|
|
|
Jari Kirkko
Poissa
Suosikkijoukkue: PoPa, Allianssi, TamU
|
 |
Vastaus #1430 : 19.07.2014 klo 17:10:03 |
|
Mitä tässä vielä odotetaan? Lainaan sykemittaria: Touru ja kusenkarkailusta kärsivät apurit ulos!
e. 34 päästettyä maalia on muuten ihan muheva suoritus. Vain Sporting Kristina päästänyt Kakkosessa enemmän maaleja kuin Iirot. Ei tässä kyllä Tourua voi oikein vähämaalisesta perseroiskinnasta syyttää.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.07.2014 klo 17:14:04 kirjoittanut Jari Kirkko »
|
|
|
|
|
Puzzle
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #1431 : 19.07.2014 klo 19:04:29 |
|
Kello tikittää Hannu,Koivula ja Vellu. Viimeisenä työnä voisitte yhdessä siivota Vellun kuset Äijänsuon nurkilta. Pitsiyön jälkeen ei Touru valmenna. Ps. Laivola nähty tankkaamassa taas Hannun maasturia.
|
|
|
|
|
Lance Romance
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampereen kaunein ja George Gently
|
 |
Vastaus #1432 : 19.07.2014 klo 19:10:39 |
|
Vähän edes pitkäjänteisyyttä ja realisimia, kiitos. Tourua voi kritisoida, jos parin kauden päästä Iirot ei taistele noususta Tourun ollessa valmennusvastuussa ja hänelle on annettu kunnon pelaajia käyttöön. Esim. tämän päiväisen vastustajan TPV:n materiaali on täysin ylivertainen pallo-iiroihin verrattuna, siihen nähden niukka tappio ja 2 taistelumaalia on hyvä tulos vieraspelistä. Alkukaudesta Iirot ylisuoritti selvästi materiaaliin nähden. Nyt on toki vähän tahmeampi vaihe pisteiden valossa, mutta uskon että Touru hinaa Iirot sarjassa silti parempaan sijoitukseen, kuin materiaali antaisi keskimäärin myöden.
|
|
|
|
|
Nagatomo
Poissa
Suosikkijoukkue: Internazionale
|
 |
Vastaus #1433 : 19.07.2014 klo 20:06:09 |
|
Vähän edes pitkäjänteisyyttä ja realisimia, kiitos. Tourua voi kritisoida, jos parin kauden päästä Iirot ei taistele noususta Tourun ollessa valmennusvastuussa ja hänelle on annettu kunnon pelaajia käyttöön. Esim. tämän päiväisen vastustajan TPV:n materiaali on täysin ylivertainen pallo-iiroihin verrattuna, siihen nähden niukka tappio ja 2 taistelumaalia on hyvä tulos vieraspelistä. Alkukaudesta Iirot ylisuoritti selvästi materiaaliin nähden. Nyt on toki vähän tahmeampi vaihe pisteiden valossa, mutta uskon että Touru hinaa Iirot sarjassa silti parempaan sijoitukseen, kuin materiaali antaisi keskimäärin myöden.
Mitä vittua mä luin.
|
|
|
|
|
Jari Kirkko
Poissa
Suosikkijoukkue: PoPa, Allianssi, TamU
|
 |
Vastaus #1434 : 19.07.2014 klo 20:23:41 |
|
Mitä vittua mä luin.
Härskin provon, etpä juuri muuta. Selaapa vähän bengalinveden viestihistoriaa niin ymmärrät.
|
|
|
|
|
Kaihlamo
Poissa
Suosikkijoukkue: Jalkapallo
|
 |
Vastaus #1435 : 19.07.2014 klo 20:51:10 |
|
Kun Bengalinvesi kirjoittaa enemmän kuin 5 sanaa viestiinsä niin on aina varmuudella provo.
|
|
|
|
|
Papa_Joe
Poissa
Suosikkijoukkue: Pallo-Iirot, Werder Bremen
|
 |
Vastaus #1436 : 19.07.2014 klo 21:32:57 |
|
Hannu, lanka palaa jo!
|
|
|
|
|
Heppafani
Poissa
|
 |
Vastaus #1437 : 19.07.2014 klo 21:50:36 |
|
Joko unisemmatkin Tourufanit heräävät? TOURU, KOIVULA JA LAIVOLA ULOS!!!!!
|
|
|
|
|
Alarcon
Poissa
Suosikkijoukkue: Horst Lüning, Pallo-Iirot
|
 |
Vastaus #1438 : 19.07.2014 klo 23:55:36 |
|
e. 34 päästettyä maalia on muuten ihan muheva suoritus.
Lehtosen aikakaudella päästettiin 32,5 maalia / per kausi, joten eteenpäin on menty tälläkin saralla.
|
|
|
|
|
stuba_
Poissa
Suosikkijoukkue: Pallo-Iirot Rauma
|
 |
Vastaus #1439 : 20.07.2014 klo 00:36:25 |
|
Vähän edes pitkäjänteisyyttä ja realisimia, kiitos. Tourua voi kritisoida, jos parin kauden päästä Iirot ei taistele noususta Tourun ollessa valmennusvastuussa ja hänelle on annettu kunnon pelaajia käyttöön. Esim. tämän päiväisen vastustajan TPV:n materiaali on täysin ylivertainen pallo-iiroihin verrattuna, siihen nähden niukka tappio ja 2 taistelumaalia on hyvä tulos vieraspelistä. Alkukaudesta Iirot ylisuoritti selvästi materiaaliin nähden. Nyt on toki vähän tahmeampi vaihe pisteiden valossa, mutta uskon että Touru hinaa Iirot sarjassa silti parempaan sijoitukseen, kuin materiaali antaisi keskimäärin myöden.
Painu nyt vittuun jo jos et ton enempää tiedä. Ilmeisesti Nyholm joka teki sopimuksen Jazziin, Setänen joka pelaa kakkosen kärkiseura Kajaanissa, Rinne joka oli testillä Mypassa, ja kakkosen kärkitason Horjanheimo ei ollut kunnon pelaajia jotka hänelle annettiin käyttöön? Tähän päälle vielä Iiro Aalto, Vasile Marchis, ja JP Savolainen joka toki louklaantui. Ja näistä lähtökohdista ollaan taistelemassa säilymisestä vitun kakkosessa?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.07.2014 klo 00:42:27 kirjoittanut stuba_ »
|
|
|
|
|
Jari Kirkko
Poissa
Suosikkijoukkue: PoPa, Allianssi, TamU
|
 |
Vastaus #1440 : 20.07.2014 klo 08:11:47 |
|
Päivän Länsi-Suomessa Touru ihmettelee potku-uhkaa. Hän on keskustellut puheenjohtaja Salvin kanssa vain uusista pelaajista, ei muusta. Tourulta oli kysytty, pitääkö hän mahdollisena, että perjantain ottelu on hänen viimeisensä Pallo-Iiroissa.
"Älytön ajatus. Kyseessä on tosiaan vain uusien pelaajien hankinnasta. Tähän mennessä en ole pyytänyt yhtään, mutta nyt pitää alkaa kartoittamaan, onko se mahdollista" oli Tourun vastaus.
Touru painotti myös, että seura on linjannut tavoitteeksi nuorten pelaajien kehittämisen, eikä sitä voida yhtäkkiä muuksi muuttaa.
Omat ajatukset:
- Olisi Iiroilta melkoisen riskaabelia ruveta tässä vaiheessa tuomaan sisään uusia pelaajia. Ensinnäkin, kuka suomalainen pelaaja haluaa tulla Tourun valmennukseen. Hänen maineensa on vain pönkittynyt tämän kauden aikana. Toiseksi, onko Iiroilla varaa hankkia uusia pelaajia. Tourun sopimus on jo aika raskas taakka kannettavaksi. Jos rahaa sijoitetaan, niin ne kannattaisi sijoittaa Tourun potkuihin. Niillä voisi saada vahvistuksia/paluumuuttajia ilmaiseksi.
- Nuorten pelaajien kehittäminen? Okei, kuten stuba tuossa edellisessä viestissä kertoo, Touru on itse pakottanut itsensä tilanteeseen, jossa on pakko peluuttaa todella nuoria pelaajia. Siitä hän ei hattuunsa sulkaa ansaitse. Ja kuinka moni nuori pelaaja on kehittynyt Tourun valmennuksessa? Jos on, niin miten? Mikko Valtanen on tuon iiroryhmän suurin talentti ja hänen itseluottamuksensa ja peli-ilonsa Touru vaikuttaa turruttaneen täysin. En viitsi kommentoida jokaisen nuoren pelaajan esityksiä erikseen, sillä on selvää, että kovin hyvin ei ole mennyt kenelläkään.
- Ei ole ensimmäinen kerta, kun Touru ihmettelee katastrofin keskellä, että miten hänet voitaisiin erottaa. Selitykset ovat aina pitempi projekti ja seurajohdon kärsimättömyys. TuTolla oli kärsivällisyyttä ja Touru onnistuikin pyyhkäisemään edustusjoukkueen Kakkosesta Neloseen. Sitäkö tässä pitäisi Iirojen jäädä odottelemaan? Tahti on helvetin hyvä.
- Mikko Laaksosen lisäksi Iirojen kokoonpanosta puuttuivat eilen porilaiset Ville Vilhman ja Tommi Lehto. Onkohan seurassa jo viimein herätty siihen, että ei ehkä kannata maksaa heille bensarahoja siitä, että tulevat harjoituksiin ja peleihin penkille.
- Vielä Tourun tilanteeseen, niin Salvihan ei varmasti Torelle potkuja antaisikaan. Salvi on Iiroja hänen suostumuksellaan pyörittävien hämäräkaverusten Sami Laivola ja Juha Vainiomäki best friend. Ja tämä kööri on Tourun Iiroihin junaillutkin, luoja tietää millaisin tarkoituksin. Päätösvastuu on nyt Pallo-Iirojen hallituksella. Enemmistö potkuääniä tiskiin ja Touru lähtee. Veikkaan, että maanantaina 28.7. Hannu Touru ei ole enää Pallo-Iirojen valmentaja.
|
|
|
|
|
felixfreiman
Poissa
|
 |
Vastaus #1441 : 20.07.2014 klo 10:43:17 |
|
Boss tahtoisin jakaa kanssas tämän yön mut sydän liikaa lyö maailman ääni liian voimakas on olen levoton tahdon nähdä tulen jonka savua jo haistelen elämä soi korvissa, tuoksuu tuulessa olen tulessa rintaa pakottaa, sydän tahtoo lentää nousta tuulen selkään vaikka sylisi on samettia ja maailma on asfalttia
|
|
|
|
|
Alarcon
Poissa
Suosikkijoukkue: Horst Lüning, Pallo-Iirot
|
 |
Vastaus #1442 : 20.07.2014 klo 10:45:05 |
|
Tourun sopimus on jo aika raskas taakka kannettavaksi. Jos rahaa sijoitetaan, niin ne kannattaisi sijoittaa Tourun potkuihin. Niillä voisi saada vahvistuksia/paluumuuttajia ilmaiseksi.
Niin kauan kuin rahat Hannun palkanmaksuun tulee tulee ulkopuolelta, ei tässä ole mitään taakkaa. Saatiin seuraan ammattivalmentaja ilmaiseksi. Ok, sarjapaikka tässä menee, pelaajat häipyy, katsojatkin siirtyvät odottelemaan pitsiturnausta ja Lukon euroopan valloitusta, lisäksi muutama sponsorikin saattaa harkita tulevaa panostustaan. Tourun palkanmaksukuvio olisi toki ihan mielenkiintoista tietää tarkemmin, minkälainen sopimus seuralla ja tällä mystisellä yrityksellä on asiasta keskenään? Onko Iiroilla mahdollisuus purkaa sopimus yksipuolisesti (miksi helvetissä ei olisi?) ja varsinkin se, että hoitaako mystinen yritys sopimuksen purusta koituvat velvoitteet Tourun suuntaan vai käykö tässä vaiheessa ns. kylmät ja sopimuspapereissa on pienellä präntätty, että mahdollisen yksipuolisen purun hetkellä velvoitteet siirtyvätkin seuralle ja seura sitoutuu maksamaan valmentajalle irtisanomiskorvauksena koko kolmivuotisen(tai mikä ikinä se sopimuksen pituus nyt olikaan?) sopimuskauden aikaisen palkan? Mikäli näin on, että Iirot tuosta Tourun potkimisesta joutuvat vaikkapa sen kuusinumeroisen summan pulittamaan, niin menisikö tuo summa suoraan Tourulle vai kiertääkö tämä rahakuori sen mystisen rahoittajan käsien kautta? Toivottavasti olen ihan helvetin pihalla näistä asioista ja siellä on hieman itseäni viisaammat voimat olleet sopimuksia rustaamassa.
|
|
|
|
|
Jari Kirkko
Poissa
Suosikkijoukkue: PoPa, Allianssi, TamU
|
 |
Vastaus #1443 : 20.07.2014 klo 10:54:01 |
|
Niin kauan kuin rahat Hannun palkanmaksuun tulee tulee ulkopuolelta, ei tässä ole mitään taakkaa. Saatiin seuraan ammattivalmentaja ilmaiseksi. Ok, sarjapaikka tässä menee, pelaajat häipyy, katsojatkin siirtyvät odottelemaan pitsiturnausta ja Lukon euroopan valloitusta, lisäksi muutama sponsorikin saattaa harkita tulevaa panostustaan.
Tourun palkanmaksukuvio olisi toki ihan mielenkiintoista tietää tarkemmin, minkälainen sopimus seuralla ja tällä mystisellä yrityksellä on asiasta keskenään? Onko Iiroilla mahdollisuus purkaa sopimus yksipuolisesti (miksi helvetissä ei olisi?) ja varsinkin se, että hoitaako mystinen yritys sopimuksen purusta koituvat velvoitteet Tourun suuntaan vai käykö tässä vaiheessa ns. kylmät ja sopimuspapereissa on pienellä präntätty, että mahdollisen yksipuolisen purun hetkellä velvoitteet siirtyvätkin seuralle ja seura sitoutuu maksamaan valmentajalle irtisanomiskorvauksena koko kolmivuotisen(tai mikä ikinä se sopimuksen pituus nyt olikaan?) sopimuskauden aikaisen palkan? Mikäli näin on, että Iirot tuosta Tourun potkimisesta joutuvat vaikkapa sen kuusinumeroisen summan pulittamaan, niin menisikö tuo summa suoraan Tourulle vai kiertääkö tämä rahakuori sen mystisen rahoittajan käsien kautta? Toivottavasti olen ihan helvetin pihalla näistä asioista ja siellä on hieman itseäni viisaammat voimat olleet sopimuksia rustaamassa.
Erittäin olennaisia kysymyksiä. Vastauksista on toivottavasti kartalla Pallo-Iirojen hallitus. Ja täytynee korostaa, että taakkaa ei ole, jos tämä mystinen yritys myös maksaa sen lupaamansa summan. Onko rahoja kuulunut, voimmme vain arvailla. Tourun palkka lienee kuitenkin juossut ajallaan, kun mies edelleen käy Raumalla tankkauttamassa tilimies Sami Laivolalla uutta maasturiaan.
|
|
|
|
|
Kalervo Paananen
Poissa
|
 |
Vastaus #1444 : 20.07.2014 klo 13:49:04 |
|
Niin kauan kuin rahat Hannun palkanmaksuun tulee tulee ulkopuolelta, ei tässä ole mitään taakkaa. Saatiin seuraan ammattivalmentaja ilmaiseksi. Ok, sarjapaikka tässä menee, pelaajat häipyy, katsojatkin siirtyvät odottelemaan pitsiturnausta ja Lukon euroopan valloitusta, lisäksi muutama sponsorikin saattaa harkita tulevaa panostustaan.
Tourun palkanmaksukuvio olisi toki ihan mielenkiintoista tietää tarkemmin, minkälainen sopimus seuralla ja tällä mystisellä yrityksellä on asiasta keskenään? Onko Iiroilla mahdollisuus purkaa sopimus yksipuolisesti (miksi helvetissä ei olisi?) ja varsinkin se, että hoitaako mystinen yritys sopimuksen purusta koituvat velvoitteet Tourun suuntaan vai käykö tässä vaiheessa ns. kylmät ja sopimuspapereissa on pienellä präntätty, että mahdollisen yksipuolisen purun hetkellä velvoitteet siirtyvätkin seuralle ja seura sitoutuu maksamaan valmentajalle irtisanomiskorvauksena koko kolmivuotisen(tai mikä ikinä se sopimuksen pituus nyt olikaan?) sopimuskauden aikaisen palkan? Mikäli näin on, että Iirot tuosta Tourun potkimisesta joutuvat vaikkapa sen kuusinumeroisen summan pulittamaan, niin menisikö tuo summa suoraan Tourulle vai kiertääkö tämä rahakuori sen mystisen rahoittajan käsien kautta? Toivottavasti olen ihan helvetin pihalla näistä asioista ja siellä on hieman itseäni viisaammat voimat olleet sopimuksia rustaamassa.
Puheenjohtajat kertoivat paikallisessa sanomalehdessä, että tuntematon rahoittaja maksaa Tourun palkan. Tämä uutinen sai minut huolestumaan ja ajattelemaan seuraavaa: Salainen rahoittajataho maksaa suuria summia urheiluseuralle edellyttämättä vastiketta sijoituksilleen? Kuulostaa aivan samalta kuin ilmainen lounas tai joulupukki. Entä riittäisikö vastineeksi pelkkä Tourun valmennustaito vai onko myös muita vaatimuksia? Ehkä rahoittaja haluaa päättää myös pelaajat, kokoonpanot, pelien lopputulokset? Salaisten sponsorisopimusten taustalla on yleensä pimeä raha ja/tai vastikepyyntö, joka ei kestä päivänvaloa. Tilintarkastaja ja seuran hallinto toivottavasti tuntee vastuunsa eikä anna seuran hypätä hämärämiesten kelkkaan. Koska asia tuntuu niin uskomattomalta, ajattelin myös mahdollisuutta että koko tarina tuntemattomasta rahoittajasta olisi vain hämäystä. Pienen ryhmän on helppo saada asioita läpi käyttämällä rahan valtaa. Päätöksen perusteluna on se, että sponsori vaatii. Rahoja ei tule ellei Touru valmenna. Rahoja ei tule ellei tehdä sitä tai tätä. Tämä olisi jo aikamoinen kusetus, ja sen pääpukarit olisivat seuran sisällä. Toivottavasti ei ole hämäyksestäkään kyse, mutta yhdistysmaailmassa tätäkin tehdään. Nämä ajatukset saattavat tuntua vainoharhaisuudelta, mutta mielestäni aina kun salataan normaaleja asioita, on mietittävä salailun motiivit. Urheilun ja nuorisotyön rahoittaminen on hyvää pr-toimintaa ja yhteiskuntavastuun kantoa. Rehellisen henkilön tai yrityksen ei tarvitse salata antamaansa tukea. Päinvastoin, ne nimenomaan haluavat vastineeksi tuen antaman positiivisen julkisuuskuvan.
|
|
|
|
|
Jari Kirkko
Poissa
Suosikkijoukkue: PoPa, Allianssi, TamU
|
 |
Vastaus #1445 : 20.07.2014 klo 14:12:28 |
|
Puheenjohtajat kertoivat paikallisessa sanomalehdessä, että tuntematon rahoittaja maksaa Tourun palkan. Tämä uutinen sai minut huolestumaan ja ajattelemaan seuraavaa:
Salainen rahoittajataho maksaa suuria summia urheiluseuralle edellyttämättä vastiketta sijoituksilleen? Kuulostaa aivan samalta kuin ilmainen lounas tai joulupukki. Entä riittäisikö vastineeksi pelkkä Tourun valmennustaito vai onko myös muita vaatimuksia? Ehkä rahoittaja haluaa päättää myös pelaajat, kokoonpanot, pelien lopputulokset? Salaisten sponsorisopimusten taustalla on yleensä pimeä raha ja/tai vastikepyyntö, joka ei kestä päivänvaloa. Tilintarkastaja ja seuran hallinto toivottavasti tuntee vastuunsa eikä anna seuran hypätä hämärämiesten kelkkaan.
Koska asia tuntuu niin uskomattomalta, ajattelin myös mahdollisuutta että koko tarina tuntemattomasta rahoittajasta olisi vain hämäystä. Pienen ryhmän on helppo saada asioita läpi käyttämällä rahan valtaa. Päätöksen perusteluna on se, että sponsori vaatii. Rahoja ei tule ellei Touru valmenna. Rahoja ei tule ellei tehdä sitä tai tätä. Tämä olisi jo aikamoinen kusetus, ja sen pääpukarit olisivat seuran sisällä. Toivottavasti ei ole hämäyksestäkään kyse, mutta yhdistysmaailmassa tätäkin tehdään.
Nämä ajatukset saattavat tuntua vainoharhaisuudelta, mutta mielestäni aina kun salataan normaaleja asioita, on mietittävä salailun motiivit. Urheilun ja nuorisotyön rahoittaminen on hyvää pr-toimintaa ja yhteiskuntavastuun kantoa. Rehellisen henkilön tai yrityksen ei tarvitse salata antamaansa tukea. Päinvastoin, ne nimenomaan haluavat vastineeksi tuen antaman positiivisen julkisuuskuvan.
Kalervo täräyttää valkoisella ratsullaan foorumille ja lyö pöytään tiukkaa asiaa. Miettikääpä näitä. Ja miettikääpä sitä, jos rahoja ei olisi tullut. Viidenkymmenen tonnin Touru imisi tällä hetkellä seuran kassaa tyhjäksi, eikä salaperäisellä sponsorilla olisi koskaan aikomustakaan maksaa latiakaan takaisin. Se vasta kusetus olisi. Mutta huomautan, että Sami Laivolan rikoshistoria osoittaa, että hän on kusetusten mestari.
|
|
|
|
|
Papa_Joe
Poissa
Suosikkijoukkue: Pallo-Iirot, Werder Bremen
|
 |
Vastaus #1446 : 21.07.2014 klo 08:09:38 |
|
Salainen rahoittajataho maksaa suuria summia urheiluseuralle edellyttämättä vastiketta sijoituksilleen? Kuulostaa aivan samalta kuin ilmainen lounas tai joulupukki. Entä riittäisikö vastineeksi pelkkä Tourun valmennustaito vai onko myös muita vaatimuksia? Ehkä rahoittaja haluaa päättää myös pelaajat, kokoonpanot, pelien lopputulokset?
Singapore Sling ja reilua vedonlyöntiä Raumalaissambialaisittain. Joko se Köyrinsinkko tännekkin ehti?
|
|
|
|
|
Jari Kirkko
Poissa
Suosikkijoukkue: PoPa, Allianssi, TamU
|
 |
Vastaus #1447 : 21.07.2014 klo 19:26:30 |
|
Vitokin on saanut valmiiksi sen, mistä hänelle maksetaan: http://www.iirotedustus.fi/index.php?id=3&gid=18&reportLinkin takaa löytyy siis TPV-matsin ottelurapsa. Sen kuvan saa, että kaikki meni mainiosti. Iirojen keskialueen prässi onnistui niin hyvin, että TPV:n pelaaminen vaikeutui ja tamperelaiset joutuivat pelaamaan paljon omalla alueella. Kuitenkin raportissa mainitaan, että maalivahti Iiro Koski piti torjunnoillaan vieraita pystyssä. Koivula kertoo myös, että kokonaisuutena Iirot puolusti nyt hyvin joukkueena, kolmesta päästetystä maalista huolimatta. Ok. Jos omiin menee kolme ja maalivahti pitää joukkuetta pystyssä, mutta puolustuspeli on silti onnistunut, niin sanoisin että hätä on helvetin suuri tällä hetkellä. Raportin lopussa todetaan, että suunta on oikea. No, jos tavoitteena on Kolmonen, niin onhan se.
|
|
|
|
|
sykemittari
Poissa
|
 |
Vastaus #1448 : 21.07.2014 klo 19:54:03 |
|
Ilmainen vinkki Hannulle ja Kertulle. Perjantaina Kristian "colacuuda" Gustafsson avaukseen. Tämä nälkäinen viikinkikuningas on kaatanut Åbon ennenkin. Jos vihlmannit ja tuuritkin ovat avaukseen kävellyt niin milloin on voiluodon paronin vuoro? Ja kun taas kuitenkin pataan tulee niin,voisitko Hannu poistua kusihousuapureittesi kanssa helvettiin!!!
|
|
|
|
|
Tveni Trii
Poissa
Suosikkijoukkue: Oi Suomi on!
|
 |
Vastaus #1449 : 22.07.2014 klo 07:20:09 |
|
Kokonaisuutena Iirot puolusti nyt hyvin joukkueena, kolmesta päästetystä maalista huolimatta. Keskialueen prässi toimi hyvin, ja TPV pakotettiin pelaamaan paljon omalla alueellaan. Keskelle ei jäänyt juurikaan tilaa ja riistojakin saatin aikaiseksi. Päävalmentaja Hannu Touru oli tyytyväinen joukkueen asenteeseen ja työmoraaliin. Nyt puolustettiin yhtenäisesti, ja saatiin kotijoukkueen pelaamista vaikeutettua huomattavasti. Varsinkin Mikko Valtanen taisteli hienosti molempiin suuntiin. i En peliä nähnyt, joten menen tässä nyt pelkän raportin ja tuloksen perusteella, mutta... mitä helvettiä? Odottiko valmennus jo etukäteen, että perseraiskaus on tulossa ja 3-0 50 minuutissa oli ihan ok tulos!! Kuinka suuri tasoero joukkueilla oikein on, jos koko joukkueen puolustus pelaa hyvin ja tulos on tämä. Maalintekopaikkoja luotiin riittävä määrä vaikka pelin voittamiseksi. Tämä on tietysti hyvä asia, koska pääpaino oli kuitenkin puolustuspelin onnistumisessa. Mitäs tähän enää lisättävää, on melko häiriintynyttä tekstiä. Ilmeisesti valmennus elää jossain korkealla hattarapilvissä ja siellä peli näyttää aina tosi hyvältä ja kivalta. Noh, perjantaina on Tourun&kumppanien paikka kiilloittaa kilpeä suuren yleisön edessä, saas nähdä kuinka hienosti herrat järjestää joukkueen pelaamisen. Odotettavissa on Houru ulos huutoja, lakanoita yms.
|
|
|
|
|
|
|
|