Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
 |
Vastaus #675 : 24.05.2014 klo 00:35:41 |
|
Monttu on yksi mukavimmista paikoista vierailla. Kylmää olutta, kuumaa makkaraa ja kotikutoista tunnelmaa. Olisi todella sääli, jos Viikingit putoaisi. Näin ulkopuolisen silmin sanoisin, että Jäntille kannattaisi antaa kenkää jo ihan vain siksi, ettei kukaan pysty suorittamaan huonommin. Maassa lojuvaa rimaa ei pysty alittamaan, mutta jonkinlaisella yrityksellä ppääsette vielä patjalle. Jazz on vain neljn pisteen päässä. Kannattaako etumatkaa antaa enempää? Hyvää yötä!
|
|
|
|
Mystinen metsätyömies
Poissa
Suosikkijoukkue: Taide, tiede ja rikollisuus.
|
 |
Vastaus #676 : 24.05.2014 klo 01:21:01 |
|
Nyt on taas aika muistella sitä tilannetta, kun Viikinkien silloisen kakkosjoukkueen valmentajan palvelukset eivät herroille kelvanneet ja tämä lähti Socceriin tekemään selvää jälkeä. Toimiston suuret visionäärit nostivat valmentajaksi Honsun sijaan tämän nykyisen penkillään apaattisena istuvan turhapuron, jolla on taas asiaa kerrrottavanaan: FC Viikinkien alkukauden vaikeudet venyivät jo kauden neljännellä tappiolla kotipelissä paikallisvastustaja PK-35:ttä vastaan. Ottelu oli tasainen taistelupeli, mutta taistelusta ei pisteitä tilille heru. FC Viikinkien päävalmentaja Ilkka Jäntti ei tällä kertaa kuitenkaan nähnyt pelaajistonsa tekemisessä moitittavaa.
- Ei voi moitti pelaajia, eikä varsinkaan sitä, miten pelin aloitimme. Kyllä nyt yritettiin tehdä niitä asioita, joista on sovittu. Sitten vain niissä viimeisissä ratkaisuissa kaivattaisiin vielä terävyyttä. Ensimmäisen maalin merkitys on hirmuisen suuri, kun ollaan siinä tilanteessa, missä me olemme. Nytkin saattoi nähdä tietynlaisen nitkahduksen, kun PK siirtyi johtoon. Ei voi sanoa, kuin että nyt jätkiä koetellaan toden teolla, eikä pelaamisemme tahdo riittää.
Joukkueen hyökkäyspään yhä jatkuvassa nollalinjassa Jäntti näkee henkisen puolen vaikeuksia.
- Onnistumisia kaivattaisiin. Kyllä meillä on maalintekijöitäkin joukkueessa, mutta kun ei ole tullut maaleja, se panta alkaa kiristää päätä. Jäntti tuossa kuvailee joukkueen notkahdusta 0-1 maaliin. Miksi valmentajan perse nousi penkistä ensimmäisen ja viimeisen kerran vasta 0-2 maalin jälkeen. En kuullut mitä Ile huusi, mutta olettaisin, että se liittyi Kim Raimin maksamattomiin velkoihin.
|
|
|
|
Monitor
Poissa
|
 |
Vastaus #677 : 24.05.2014 klo 11:03:53 |
|
Hetkittäin toki pallonhallintaa varsinkin 1. jaksolla, mutta rehellisyyden nimissä maalipaikat jäivät lähes olemattomiin. Rankkarialueen rajalle päästiin, muttei puhkottua puolustuslinjaa, jonka jälkeen keinoiksi jäivät vain kaukovedot. Omassa päässä olisi voinut kolista enemmänkin - Johansson oli kotijoukkueen ehdottomasti paras pelaaja.
|
|
|
|
Kaikki ei pelaa
|
 |
Kaikki ei pelaa
Vastaus #678 : 24.05.2014 klo 11:06:42 |
|
Viikingit jaksoi puoli tuntia. Olisi kiinnostavaa tutustua sen "fysiikkavalmentajan" metodeihin ja ohjelmiin.
Eikös fysiikkavalmentaja ole Ari "Raaka-Arska" Räsänen? Kaverin taustat taitaa olla futiksen sijaan enemmän kamppailulajien puolella. Fyysisessä valmennuksessa korostuvat lyhytkestoiset voimaa ja nopeutta tuottavat suoritukset. Eikä siinä mitään, näitä ominaisuuksia tarvitaan, mutta ykkösen realiteetit huomioiden peruskestävyys ei ehkä ole oikeassa suhteessa. Tänään kun illalla katsellaan champin finaalia, peli todennäköisesti ratkeaa juuri 1-5 sekuntia kestävään täyden vauhdin suoritukseen. Tässä suhteessa futiksen luonne on samanlainen kuin kamppailulajeissa ja sieltä siirretyt harjoitteet toimivat hyvin. Tämänkaltaisia ominaisuuksia testatessa Viikkareiden äijät ovat varmasti kehittyneet talven aikana. Sitten todellisuuteen. Suomalainen futaaja sen sijaan menee hirveän osan ajasta 70-80% tehoilla. Varsinkin treeneissä. Tämä siirtyy sitten omalla tavallaan peliin. Pelaajien tekninen ja taktinen taso, osittain kenttienkin kunto, tekee pelistä sen luoteista, että suhteellisesti suuren osan aktiivisesta peliajasta pallo ei ole pitkiä aikoja kummankaan joukkueen hallussa. Eli juostaan ylös-alas ja vähän sinne sun tänne ja kaksinkamppailuja irtipalloista on koko ajan. Tällöin varsinkin painottomalla puolella juostaan ylös-alas ja kavennetaan/levennetään hyvin paljon 70-80% tehoilla. Tästä syntyy se perusjunnaava lenkkikestävyys, jota ykkösessä tarvitaan. Tietysti tästä pitäisi pyrkiä pois, mutta jos fyysinen valmennus lähtee rakentamaan ominaisuuksia, joilla ei ole tuloksen kannalta niin suurta merkitystä, tuloksen voi lukea taulukosta. Oma lukunsa on se miksi ykkösen pelaajat eivät ole peruskestävyydeltään valmiiksi siinä kunnossa, että voitaisiin keskittyä suoraan muihin ominaisuuksiin, mutta ei mennä siihen. Ja laitetaan se nyt tähänkin, että alan olemaan aika skeptinen piip-testin soveltuvuudesta pelikunnon testaamiseen. Tieteellinen aineisto tähän on oma havainto, että vuosien varrella eri joukkueiden tuloksia ja peliä vertaamalla voisi olla varma, että nimi selässä tai testin tuloslistassa on vaihtunut jossain välissä.
|
|
|
|
Jämpti
Paikalla
Suosikkijoukkue: Mansefutis
|
 |
Vastaus #679 : 24.05.2014 klo 12:15:02 |
|
Hetkittäin toki pallonhallintaa varsinkin 1. jaksolla, mutta rehellisyyden nimissä maalipaikat jäivät lähes olemattomiin. Rankkarialueen rajalle päästiin, muttei puhkottua puolustuslinjaa, jonka jälkeen keinoiksi jäivät vain kaukovedot. Omassa päässä olisi voinut kolista enemmänkin - Johansson oli kotijoukkueen ehdottomasti paras pelaaja.
Näinhän se meni. Alussa tosiaan puskettiin hyvin siihen rankkarialueen rajalle asti, mutta homma päättyi viimeistään siihen. Sellaisia pystysyöttöjä linjan taakse, josta PK:n eka maali syntyi, ei Viikingit käytännössä edes yrittänyt. Laidoilta päästiin pari kertaa keskityspaikoille, mutta silloinkaan ei ollut boksissa sellaista menoa, että siellä oikeasti haluttaisiin maalia tekemään. Ihmettelen, pelasiko Fidan jotenkin puolikuntoisena. Niin alistunutta löntystelyä siellä yläkerrassa nähtiin. Puolustus oli tänään varmemman oloinen kuin Kotkaa vastaan, mutta vastustajakin oli huonompi.
|
|
|
|
Mersault
Poissa
Suosikkijoukkue: muutosvastarintaliikemies
|
 |
Vastaus #680 : 24.05.2014 klo 17:55:14 |
|
Ja laitetaan se nyt tähänkin, että alan olemaan aika skeptinen piip-testin soveltuvuudesta pelikunnon testaamiseen. Tieteellinen aineisto tähän on oma havainto, että vuosien varrella eri joukkueiden tuloksia ja peliä vertaamalla voisi olla varma, että nimi selässä tai testin tuloslistassa on vaihtunut jossain välissä.
Ei kai sitä kannata testiä syyttää. Piippejäkin on erilaisia. Eri testit kertovat eri asioita ja testin tekijän taas pitää tietää, että mitä haluaa testata. Otetaan esimerkiksi peruspiippitesti. Erään tutkimuksen mukaan erään maan pääsarjan kärkipään ja häntäpään porukoiden testituloksissa ei ollut juurikaan eroa, mutta siinä vaiheessa kun piippitestiä vaihdettiin, kärkipään porukoiden tulokset olivat parempia kuin häntäpään porukoiden eli testi kertoo juuri sitä mitä testataan ja testaajien taas pitää tietää, että millä testillä saadaan tuloksia jotka kertovat jotain olennaista jostakin.
|
|
|
|
substance
Poissa
|
 |
Vastaus #681 : 25.05.2014 klo 11:30:51 |
|
Onhan se selvä että jalkapallossa ei juosta minuuttitolkulla kasvavalla nopeudella vaan siinä pitää jaksaa tehdä paljon nopeita pyrähdyksiä joiden välissä voi hieman vetää henkeä. Eli sellainen pitäisi olla testinkin jos sillä aiotaan suoraan pelikuntoa mitata. Se liikuntatunnilta tuttu perustestihän kertoo lähinnä maksimikestävyydestä, joka jonkin verran korreloi spurteista palautumisen suhteen mutta ei liity pelin kannalta ratkaisevaan nopeuteen oikein mitenkään.
|
|
|
|
leeremick26
Poissa
Suosikkijoukkue: Riley Star, Hannah Hayes
|
 |
Vastaus #682 : 26.05.2014 klo 22:07:55 |
|
|
|
|
|
Jämpti
Paikalla
Suosikkijoukkue: Mansefutis
|
 |
Vastaus #683 : 26.05.2014 klo 22:13:06 |
|
Ilelle tsemppiä jatkoon ja toisiin pesteihin, ja toivottavasti tämä nyt sitten auttaisi.
|
|
|
|
red_one
Poissa
Suosikkijoukkue: Mitä iistimpää, sitä siistimpää
|
 |
Vastaus #684 : 26.05.2014 klo 22:57:53 |
|
Jotain oli tehtävä. Kausi oli alkanut katastrofaalisesti.
Jatkaako Slava tiimissä? Haetaanko uutta ykkösvalmentajaa?
|
|
|
|
El Murray
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #685 : 26.05.2014 klo 23:03:11 |
|
Toivottavasti Viikkarien kurssi kääntyy uuden valmentajan myötä...
|
|
|
|
Jämpti
Paikalla
Suosikkijoukkue: Mansefutis
|
 |
Vastaus #686 : 26.05.2014 klo 23:17:04 |
|
Jotain oli tehtävä. Kausi oli alkanut katastrofaalisesti.
Jatkaako Slava tiimissä? Haetaanko uutta ykkösvalmentajaa?
Eiköhän nämä asiat ole vielä aika lailla auki. Tuskin on paljon ennakkoon suunniteltu. Viikon-parin sisään varmaan tiedetään.
|
|
|
|
Wyllin Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit
|
 |
Vastaus #687 : 27.05.2014 klo 06:55:09 |
|
Sandberg kuulostaa helpolta ratkaisulta ja se tavallaan varmasti olikin. Puolipäiväinen pesti ja rajalliset resurssit niin ei siinä ihan kuumimpia nimiä kesken kautta kriisijoukkueeseen houkutella.
Perjantaina PK:lta tukkaan ja maanantaina treenejä vetämässä uusi koutsi. Nopeaa toimintaa, mutta eipä ollut vaihtoehtoja.
Tsemppiä huomiseen peliin.
|
|
|
|
red_one
Poissa
Suosikkijoukkue: Mitä iistimpää, sitä siistimpää
|
 |
Vastaus #688 : 27.05.2014 klo 10:22:38 |
|
Tsemppiä huomiseen peliin. Ehtiikö tekemään mitään muutoksia peliin? Onko kukan seurannut millainen Sandbergin pelityyli on?
|
|
|
|
konteri
Poissa
Suosikkijoukkue: Pallokerho Keski-Uusimaa, TuPS
|
 |
Vastaus #689 : 27.05.2014 klo 10:23:54 |
|
Ehtiikö tekemään mitään muutoksia peliin? Onko kukan seurannut millainen Sandbergin pelityyli on?
Järvenpään suunnalta lisätiedot.. Siellä meni ainakin aika puihin edustusjoukkueen kanssa.
|
|
|
|
Tapsa
Poissa
|
 |
Vastaus #690 : 27.05.2014 klo 11:11:11 |
|
Tuo valmentajan vaihdos oli odotettu. Ehkä voittojakin alkaa tulla surkean alkukauden jälkeen. Ihmeen kauan seurajohdon pinna kesti katsoa tuollaista pupellusta.
|
|
|
|
elinho
Poissa
|
 |
Vastaus #691 : 27.05.2014 klo 11:36:43 |
|
Tuo valmentajan vaihdos oli odotettu. Ehkä voittojakin alkaa tulla surkean alkukauden jälkeen. Ihmeen kauan seurajohdon pinna kesti katsoa tuollaista pupellusta.
Valmentajako siellä kentällä pupelsi? Olisiko Sandbergin pitänyt hypätä myös sivuun? Oliko tiimityötä vai metsurin hommia? Täällä nyt pannaan jopa fysiikkavalmentajan syyksi huonoa menestystä, mutta olisikohan pelaajienkin syytä katsoa peiliin. Luullaan että noustaan liigaan vaikka todellisuus on ihan toisessa päässä sarjaa. Koko organisaatio on tästä vastuussa vaikka Jäntin niskoille se nyt laitettiinkin raukkamaisesti
|
|
|
|
voseli
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka, Sakari Saarinen, viski
|
 |
Vastaus #692 : 27.05.2014 klo 11:47:08 |
|
Pitäisi siis pistää koko organisaatio pihalle, ettei olisi "raukkamaista".
|
|
|
|
elinho
Poissa
|
 |
Vastaus #693 : 27.05.2014 klo 12:35:19 |
|
Pitäisi siis pistää koko organisaatio pihalle, ettei olisi "raukkamaista".
Ilmeisesti
|
|
|
|
Mystinen metsätyömies
Poissa
Suosikkijoukkue: Taide, tiede ja rikollisuus.
|
 |
Vastaus #694 : 27.05.2014 klo 13:27:06 |
|
Nousutavoitteesta ei ole tainnut kukaan muu puhua kuin entinen päävalmentaja.
|
|
|
|
Jämpti
Paikalla
Suosikkijoukkue: Mansefutis
|
 |
Vastaus #695 : 27.05.2014 klo 15:49:16 |
|
Nousutavoitteesta ei ole tainnut kukaan muu puhua kuin entinen päävalmentaja.
Kyllä siitä pelaajat nimenomaan puhuivat, mm. Lönnström ennen kauden alkua. Toki Ilekin sanoi, ettei ole järkeä lähteä kuin voittoa tavoittelemaan.
|
|
|
|
onc
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, FC Jazz, Huuhkajat.
|
 |
Vastaus #696 : 27.05.2014 klo 19:06:37 |
|
Kyselin tuosta SportTV:n striimistä jo tuolla Jazz-topicin puolella, mutta täältä varmaan saa paremmin vastauksen. Onko Viikinkien tuottamassa striimissä selostusta/hidastuksia/ottelugrafiikoita, miten sujuvasti lähetys pyörii jne. Eli kannattaako striimiin tuo 8euroa sijoittaa pelin näkemisen toivossa? 
|
|
|
|
Mystinen metsätyömies
Poissa
Suosikkijoukkue: Taide, tiede ja rikollisuus.
|
 |
Vastaus #697 : 27.05.2014 klo 19:21:11 |
|
Onko Viikinkien tuottamassa striimissä selostusta/hidastuksia/ottelugrafiikoita, miten sujuvasti lähetys pyörii jne. Eli kannattaako striimiin tuo 8euroa sijoittaa pelin näkemisen toivossa?  En ole lähetystä nähnyt, mutta yksi mimmi noita näyttää tekevän yhdellä kameralla ja läppärillä. Aika velho se on, jos kuvaamisen lisäksi selostaa ja heittää grafiikat.
|
|
|
|
Laardi
Poissa
|
 |
Vastaus #698 : 27.05.2014 klo 19:32:10 |
|
Kyllä siitä pelaajat nimenomaan puhuivat, mm. Lönnström ennen kauden alkua. Toki Ilekin sanoi, ettei ole järkeä lähteä kuin voittoa tavoittelemaan.
Eihän kapteeni voi olla eri linjoilla valmentajan kanssa ja valmenta voi halutessaan maalailla kuvia ihanasta tulevaisuudesta ja yrittää valaa uskoa joukkueeseen. Ei Sandbergin pesti helppo ole, mutta mahdollisuuden siemen muutoksessa on. Ensimmäisellä JäPS kaudellaan Sandbergin JäPS pelasi hyvää futista, jolloin Eikka Kuritun maalikuninkuuden myötä JäPS eteni nousukarsintaan. Seuraavalla kaudella JäPS ajautui putoamiskarsintaa kohti, huomattavasti edelliskaudesta heikentyneellä joukkueella. Sandberg astui syrjään, mutta valmentajan vaihto ei pelastanut JäPSiä putoamiselta. Tosin JäPS myöhemmin pelastautui putoamiselta täydennysmenettelyn ansiosta. Sandbergin JäPS uskalsi rakentaa peliä alhaalta, vaikka ratkaisut haettiin useimmiten Kuritun kautta joko pystyyn keskeltä tai laitojen kautta keskelle. Sanoisin että Mikan pelityyli perustuu enemmän pallonhallintaan kuin Ilellä. Toivottavasti oikeat pelaajat löydetään oikeille paikoille. Nyt kaikki tuki joukkueelle ja Mikalle jotta muutos pääsee hyvään vauhtiin.
|
|
|
|
onc
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, FC Jazz, Huuhkajat.
|
 |
Vastaus #699 : 27.05.2014 klo 19:34:17 |
|
En ole lähetystä nähnyt, mutta yksi mimmi noita näyttää tekevän yhdellä kameralla ja läppärillä. Aika velho se on, jos kuvaamisen lisäksi selostaa ja heittää grafiikat.
Okei. 8€ pelkästä yhden kameran kuvasta on kyllä aikalailla maksimi mitä striimistä kehtaa maksaa, mutta jos kuva ei nyt pelkkää diashow'ta ole niin täytynee antaa striimille huomenna mahdollisuus.
|
|
|
|
|
|