Juurikasvu
Poissa
|
 |
Vastaus #625 : 07.03.2014 klo 16:58:41 |
|
Kalevassa oli hieman pidempi juttu kuin netti-Kalevassa. Piresiltä ja Takkulalta oli saatu lyhyet kommentit, Juntunen ei kommentoi. Piresin ja OPS:n yhteistyö päättyi nopeasti
Jeferson Piresin pesti jalkapallon Kakkosessa pelaavan OPS:n päävalmentajana jäi lyhyeksi. OPS tiedotti, että sopimus on purettu yhteisymmärryksessä. OPS kertoi myös, että Piresin korvaajasta tiedotetaan myöhemmin.
Kaleva tavoitti torstaina Piresin, joka kommentoi tilannettaan lyhyesti: "Olen saanut potkut, mutta tässä vaiheessa en halua puhua asiasta enempää."
OPS:n manageri Miika Juntunen ei halunnut kommentoida valmentaja-asiaa.
Oulun Palloseura-jalkapallo ry:n puheenjohtaja Hannu Takkula perusteli päätöstä "vahvoilla näkemyseroilla joukkueen kehittämisestä".
Pires nimitettiin OPS:n valmentajaksi tammikuussa. Uusi valmentaja otti työn innolla vastaan.
”Seura haluaa voittaa ja menestyä, eikä tyydy olemaan paikoillaan”, Pires kehui OPS:aa tammikuussa.
Kaleva 7.3.2014 Takkula ei tiedä yhtään mitään seuran asioista,vaan hakee seuran kautta näkyvyyttä poliittiselle uralle. Oli se näkyvyys positiivista tai negatiivistä, niin näkyvyyttä kuitenkin. Sekin on parempi kun ei näkyvyyttä laisinkaan. Tietty poliittisilla päätöksillä on manageri saanut luvan hallin rakentamiseen ja sen tukiin, joita oli "rättihallin" edullisen hinnan myötä oli hyvä käyttää taisteluun sarjapaikasta, jonka seura nyt hävisi sekä kentällä että kabinetissa. Pires ja Pyykölä eivät hyväksyneet että manageri puuttui liikaa pelaajien elämään, se sovittiin myös sopimuksessa. Kun Pyykölä ei päästänyt manageria palavereihin ja muutenkaan pukukoppiin, meni manageri pelaajien kämpille kertomaan miten tulee pelata ja käyttäytyä. Pireksen kohdalla oli ehdottomasti sovittu että hän tekee valmennustyön ja valitsee pelaavan joukkueen. Jos manageri halusi tulla katsomaan matseja, oli hänen tultava omalla autolla. Tämä sopi silloin kun sopparia tehtiin ja siihen asti että Pires oli rekrytoinut muutamia pelaajia ryhmään: Vinicius Frasson Jarno Tenkula Tinho Tommi Siekkinen Siekkinen , Tenkula ja Tinho olivat ainakin sellaisia jotka tulivat juurikin Pireksen takia mukaan. Ja varmasti on pelaajilla pykälä sopparissa että jos Pires ei valmenna voivat he purkaa sen. No Kemin pelireissuun manageri sitten tunki itseään bussiin, mutta kun Pires sanoi että vain hän tai manageri nousee bussiin, niin silloin hän samalla ilmaisi liian suoraan nämä näkemyserot.
|
|
|
|
F440
Poissa
Suosikkijoukkue: Oulun Palloseura
|
 |
Vastaus #626 : 08.03.2014 klo 03:03:53 |
|
Pireksen kohdalla oli ehdottomasti sovittu että hän tekee valmennustyön ja valitsee pelaavan joukkueen. Jos manageri halusi tulla katsomaan matseja, oli hänen tultava omalla autolla. Tämä sopi silloin kun sopparia tehtiin ja siihen asti että Pires oli rekrytoinut muutamia pelaajia ryhmään: Vinicius Frasson Jarno Tenkula Tinho Tommi Siekkinen
Siekkinen , Tenkula ja Tinho olivat ainakin sellaisia jotka tulivat juurikin Pireksen takia mukaan. Ja varmasti on pelaajilla pykälä sopparissa että jos Pires ei valmenna voivat he purkaa sen.
No Kemin pelireissuun manageri sitten tunki itseään bussiin, mutta kun Pires sanoi että vain hän tai manageri nousee bussiin, niin silloin hän samalla ilmaisi liian suoraan nämä näkemyserot. Mikäli nämä taustatiedot pitävät paikkaansa, niin tavallaan on ihan hyvä, että Pires sai lähteä jo hyvissä ajoin. Ei sillä, Miika on epäilemättä aiempina vuosina puuttunut liikaa valmentajien työhön, mutta jos Pires uhkaa erota sen vuoksi, että seuran joukkueenjohtaja/manageri matkustaa pelimatkoilla joukkueen bussissa, niin ei voi kuin nauraa. Ei se todellakaan ole mitään valmennukseen puuttumista. Huutonaurua Piresin vainoharhaisuudelle. Vaikuttaa siltä, että sopimuksen purkaminen oli sittenkin ihan hyvä päätös.
|
|
|
|
Messi
Poissa
|
 |
Vastaus #627 : 08.03.2014 klo 09:52:00 |
|
Tämän vuoden selitys joukkueen menestyksettömyydelle lienee valmentajien vainoharhaisuus?
|
|
|
|
Demas
Poissa
Suosikkijoukkue: aakkosjärjestyksessä: ACO, Arse, Barca..jne
|
 |
Vastaus #628 : 08.03.2014 klo 11:02:10 |
|
Tämän vuoden selitys joukkueen menestyksettömyydelle lienee valmentajien vainoharhaisuus?
Itselleni on selvää että vika oli Pireksen suunnassa. Peiliinkatsomisen paikka..
|
|
|
|
Juurikasvu
Poissa
|
 |
Vastaus #629 : 08.03.2014 klo 15:10:29 |
|
Itselleni on selvää että vika oli Pireksen suunnassa. Peiliinkatsomisen paikka..
Juu samaa ajattelin itsekkin. Olihan viime vuoden putoaminenkin Antonion ja Palloliiton syytä. Tietenkään merkitystä ei ollut aivokirurgin siirtyessä valmentajaksi, manageriksi, varainhankkijaksi, hallipäälliköksi ja visiönääriksi.
|
|
|
|
pohtija
Poissa
|
 |
Vastaus #630 : 08.03.2014 klo 15:16:29 |
|
On luotettava puheenjohtajan näkemykseen pelin kehittämisestä. Poistuneilla valmentajilla näkemystä ei ollut. Annetaan asiantuntijapuheenjohtajalle rauha toteuttaa visiotaan. Miiga tukee häntä voimalla.
|
|
|
|
Boris Pugo
Poissa
|
 |
Vastaus #631 : 09.03.2014 klo 02:08:15 |
|
Oli kyllä tyhjä arpa koko Pires. Susi lampaan vaatteissa. Koira. 
|
|
|
|
Tasapuolinen
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikkia tasapuolisesti
|
 |
Vastaus #632 : 09.03.2014 klo 11:09:31 |
|
Oli kyllä tyhjä arpa koko Pires. Susi lampaan vaatteissa. Koira.  Ihan oikeasti!!??? Joko yhdellä miehellä on monta nimimerkkiä tai kaikki tämän seuran kannattajat on aivopesty. Olen itse pyrkinyt olemaan mahdollisimman tapapuolinen kannattaja kaikkia seuroja kohtaan, mutta tämä ops farssi on liikaa myös minulle. Mitä pikemmin konkurssissa, sen parempi Oululaiselle jalkapallolle.
|
|
|
|
Tapsa
Poissa
|
 |
Vastaus #633 : 10.03.2014 klo 20:16:17 |
|
Pires taisi olla oikeassa, kuka bussissa pelaajien kanssa matkalla voi olla. Miikallahan on toimitsijakielto päällä huhtikuun loppuun saakka, minkä vuoksi Miika ei ehkä voi matkustaa samassa bussissa kuin joukkue edes harkkaotteluihin. Jos joku olisi tästä Palloliittoon tai Piiriin kertonut, niin toimitsijakieltoa olisi voitu jatkaa.
|
|
|
|
|
Järki
Poissa
|
 |
Vastaus #635 : 11.03.2014 klo 16:23:45 |
|
Nyt jäämme taas odottamaan muutamia ylistyssanoja parilta kannattajalta. Hetki taas herkutellaan, kunnes nämäkin paljastuvat pettureiksi, koiriksi, ompuiksi ja mitä niitä nyt onkaan. Seth on varmasti nöyrä kaveri, eli uskon hänen sujahtavan helpostikin leimasimeksi. Nälkä opettaa.
|
|
|
|
Pentti Perusinsinööri
Poissa
|
 |
Vastaus #636 : 11.03.2014 klo 16:36:28 |
|
Ablade viittaa lehdessä jopa siihen, että hänen nimensä on joutunut Juntusen esille nostamaan sopimuspaperiin vilpillisesti. Ghanalainen myöntää, että hänen ja Juntusen keskusteluista on vain sana sanaa vastaan, joten asioiden kulun todistaminen on vaikeaa. Käsitys oululaisosapuolesta Abladella on kuitenkin selvä. – En pelaa missään tapauksessa Juntusen joukkueessa. Olisin ollut hänen kanssaan paljon tarkempi, jos olisin tuntenut hänen tapansa toimia, painotti Ablade.
Ruutupaperit ja Volvon takapenkki never forget. 
|
|
|
|
Kossi Agassa
Poissa
|
 |
Vastaus #637 : 11.03.2014 klo 16:38:00 |
|
Hoitaakohan Ablade vaativat junioripäälikön työt edustusjoukkueen päävalmentamisen ohessa? : 
|
|
|
|
Fenley Stastus
Poissa
Suosikkijoukkue: -
|
 |
Vastaus #638 : 11.03.2014 klo 16:53:49 |
|
Nyt on tärkeintä saada joukkue nopeasti kasaan ja päästä jatkamaan eteenpäin, Seth Ablade kertoo. Ei sille ole vielä mitään kiirettä, toim. huom. (Toimitusjohtajan huomautus)
|
|
|
|
jokivarrenhuutelija
Poissa
Suosikkijoukkue: OPS, OLS, Lippo
|
 |
Vastaus #639 : 11.03.2014 klo 17:43:30 |
|
Hyvät nimitykset ja hyvin uutisoitu. 
|
|
|
|
Juurikasvu
Poissa
|
 |
Vastaus #640 : 11.03.2014 klo 17:52:03 |
|
Päävalmentajia on ollut vain yksi, Miika Juntunen. LA oli reenien vetäjä jolla ei ollut mitään päätösvaltaa. Suostui orjaksi jotta perhe sai asunnon ja ruokaa pöytään. Valmennuksellinen osaaminen mihin kuuluu pelin ohjaus jäi näkemättä. Varsinaiset valmentajat kuten Pyykölä ja nyt Pires eivät suostuneet marioneteiksi ja sitä ei aivokirurgi pystynyt sulattamaan. Noh Ablade varmaan suostuu ja tyrskypihalla taas kaikki hyvin! Syyt samat kuin LA lla. Mitäs mä sanoin. Jaksamista Seth. Kun manageri soittelee vaihtopenkille vastaa Nigeriaksi, vaikka tietty aivokirurgi senkin hallitsee.
|
|
|
|
Canarinho
Poissa
Suosikkijoukkue: One touch play
|
 |
Vastaus #641 : 11.03.2014 klo 19:25:31 |
|
Pitihän sitä seuran junioripäällikölle jotakin tekemistä keksiä 
|
|
|
|
Tasapuolinen
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikkia tasapuolisesti
|
 |
Vastaus #642 : 11.03.2014 klo 20:31:45 |
|
Huutonaurua kyyneleiden kera :-) Onneksi löytyi ammattivalmentaja seuran sisältä. Onnea kaikille opsilaisille hienosta nimityksestä.
|
|
|
|
jalkapallomaha
Poissa
Suosikkijoukkue: OPS (ja OLS)
|
 |
Vastaus #643 : 12.03.2014 klo 14:44:42 |
|
Nyt jäämme taas odottamaan muutamia ylistyssanoja parilta kannattajalta.
Kerrassaan loistava valinta! Todellisuudessa enemmänkin mielenkiintoinen valinta kuitenkin, lähinnä kakkosvalmentajan osalta. Toivotaan, että Arin avulla saataisiin mukaan jokunen uusi juniori ja heille myös peliaikaakin (ainahan sitä saa toivoa). Mielellään olisin kuitenkin nähnyt Piresin valmennustehtävissä tositoimien alkaessa, mutta suuri tietäjämme johdattaa meitä ja hänen valintoihinsa on tyytyminen. Nyt vain joukkue kasaan järkevällä aikataululla. Ainakin yksi kylällinen ulkomaalaisia lienee tulossa, mutta tulisivat nyt hyvissä ajoin ja puhuisivat suunnilleen jotain ymmärrettävää kieltä, jotta joukkue ehtisi hitsautua yhteen edes jollakin tavoin. Olssilla on nyt kasassa sellainen nippu, joka saattaa pyörittää opsin aivan solmuun ensi kesänä, hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Opsin juna kulkee taas, mutta eipä tuolla junalla vielä mahdottomia saavuteta.
|
|
|
|
jokivarrenhuutelija
Poissa
Suosikkijoukkue: OPS, OLS, Lippo
|
 |
Vastaus #644 : 12.03.2014 klo 15:46:34 |
|
Kunhan eivät ole kovin nälkäisiä syömään, harjoitushallin kahviossa kun on vielä tarjolla kovin laihaa soppaa. Muuten samoilla linjoilla jalkapallomahan kanssa. Mielenkiintoinen kausi tulee ja Kakkosessa joka peli on "paikallispeli". Tästä voi tulla vielä seksikäs kausi ja innolla odotan Seth & Ari Koski -duon luotsaaman joukkueen otteita. 
|
|
|
|
KorkkiKiinni
Poissa
Suosikkijoukkue: Mystis: Kausikorttimyynti korkeakorkoista lainaa.
|
 |
Vastaus #645 : 12.03.2014 klo 18:23:56 |
|
Innolla odotan Seth & Ari Koski -duon puhelimeen vastaamista ja Verisuonikirurgin käskyjen vastaanottamista.
Korjasin totuudenmukaiseksi.
|
|
|
|
jokivarrenhuutelija
Poissa
Suosikkijoukkue: OPS, OLS, Lippo
|
 |
Vastaus #646 : 12.03.2014 klo 19:10:58 |
|
Korjasin totuudenmukaiseksi.
Ihanko itse keksit noin uuden jutun?
|
|
|
|
Pohjan Stadion
Poissa
Suosikkijoukkue: TP-47, Suomi
|
 |
Vastaus #647 : 12.03.2014 klo 19:13:07 |
|
Aika ajoin hankaluuksia ymmärtää onko OPS:n kohdalla kyse urheiluseurasta vai herätysliikkeestä. Pääasia että opetuslapset tykkää. Tervetuloa juhannuksen jälkeen Tornioon. Ennen sitä ehtii vaihtaa valmentajaa vielä monta kertaa.
|
|
|
|
Taffarel
Poissa
|
 |
Vastaus #648 : 16.03.2014 klo 00:05:09 |
|
TP-47:ltä tuli tukkaan tänään numeroin 4-2, onko tämä paha? Meriselitystä kaivataan.
|
|
|
|
Liebo
Poissa
Suosikkijoukkue: vaihteleva - yleensä sarjakärki
|
 |
Vastaus #649 : 16.03.2014 klo 03:01:32 |
|
|
|
|
|
|
|