Leonardo#1
Poissa
|
 |
Vastaus #150 : 10.05.2014 klo 18:43:16 |
|
PiPS pöllytti FC Halikon toisella puoliajalla, Joni Vuorenojalle 4 häkkiä.
PiPS - FC Halikko 5-1 (0-0)
Kotijoukkueen alku otteluun oli hankala koska avauskokoonpanon miehistä puuttui 3-4 kaveria erinnäisten henk. koht menojen vuoksi. Onneksi otteluun kuitenkin saatiin hyvin iskukykyinen ryhmä, niin avaukseen kuin penkillekkin.
Ottelun alku oli melko tasaista pelaamista. Vierailijoiden paras tilanne syntyi kun mv Roope Ruuskasen pitkä avauas tavoitti, Jari Niinivaaran pää joka jatkoi pallon Kerim Svenksbergille. 1v1 tilanteessa Reijo Nylund kaatoi Kerimin ja pallo pilkulle. Kotijoukkueen onneksi, loistavan pelin kotijoukkueen maalilla pelannut Petri Kaukonen torjui alkakulmaa suuntautuneen laukauksen.
"Maali tästä ja ottelu olisi ollut toisenlainen" totesi kotijoukkueen valmentaja Lehtonen 20min kohalla kotijoukkeen mv Kaukonen avasi pitäkän pallon jonka kippari Haukka jatkoi päällään Jonille joka pääsi mv kanssa 1v1 tilanteeseen, kotijoukkueen kannalta mv Ruuskanen veti pitemmän korren. Puolen tunnin pelin kodalla PiPS sai vaparin nojn 20m, Antti Myllyllän pommi paukahti ylärimaan.
Toista puoliaikaan ei ehditty pelata kuin kuusi minuttia kun Joni Vuorenoja paukautti illan esimmäisen Jarno Karihtalan syötöstä. Neljä minuuttia tästä ja Antti Myllyllylän vapaapotku yllätti hyvin torjuneen Ruuskasen ja tilannen 2-0. 25min ja Jonille illan toinen, kippari Haukan tarjoilusta ja tilanne 3-0. Heti maaln jälkeen Halikko sai vapaapotkun vaarallisesta paikasta, Kaukosen illan toinen, eurosave, piti tilanteen ennallaan. 35min ja Joni täydensi hattutempunsa Mikko Salonsen syötöstä. Pari minuuttia tästä ja nähtiin illan toinen vapari maali, asialla tällä kertaa vierailijoiden Oskari Orelma. Tilanne 4-1. 40min kohdalla Joni riisti viellä pallon Halikon puolustukselta ja siirsi pallon varmasti maaliin, loppulukemat 5-1.
PiPSille siis makea kotivoitto.
|
|
|
|
|
pallopoikana
Poissa
|
 |
Vastaus #151 : 10.05.2014 klo 21:28:24 |
|
Peimari Utd – AFC Campus 1–0 (0–0)
Vaikka Peimari pitääkin palloa ottelusta toiseen vähintään yhden kolmanneksen, on maalinteko ja ylipäänsä paikoilla pääseminen ollut kahdessa viime pelissä vaikeaa. Toki vastustajien puolustusvoittoiset ryhmitykset hankaloittavat viimeisten syöttöjen antamista, mutta siitä huolimatta pelit pitäisi pystyä tappamaan aikaisemmin. No, seuraavaksi Peimari lähtee kokeilemaan ÅCF:n puolustuslinjan murtamista viikon päästä, jolloin toivottavasti viimeistely on kliinisempää.
Vähintään yhden kolmanneksen??? Eli siis vähintään 33% ja näin ollen vastustaja pitää enintään 67% eli aika paljon enemmän...
|
|
|
|
|
Sergey
Poissa
|
 |
Vastaus #152 : 10.05.2014 klo 23:01:19 |
|
Niin siis toki kahta kolmannesta tarkoitin. Meni ajatus katki pikaisesti kirjoittaessa.
|
|
|
|
|
Tähtikaartin Amiraali
Poissa
|
 |
Vastaus #153 : 11.05.2014 klo 11:03:52 |
|
FC NU - ÅCF tänää Parkilla 19.00
Viime vuonna oli sellane sirkus pystyssä et katotaan mitä pohdittavaa piiri saa tällä kertaa..
|
|
|
|
|
johnniewee
Poissa
Suosikkijoukkue: ÅCF
|
 |
Vastaus #154 : 11.05.2014 klo 20:38:17 |
|
FC NU - ÅCF 2-2 (2-2)
Ihan hyvä, tasainen matsi ja suht oikeutettu lopputulos. Ritarit meni kaksi kertaa johtoon, mutta aina NU painoi pelin tasoihin.
Tuomarilla peli hyvin hanskassa, tosin NU otti luonnollisesti yhden punaisen täydellisen sekoamisen ja turpaanvetouhkailujen siivittämänä. Huvittavintahan tässä ulosajossa oli se, että se tuli tilanteesta, jossa ÅCF-pelaaja nykäisi NU-pelurin hihasta ja tuomari vihelsi NU:lle vaparin. Vapari ei ilmeisesti riittänyt, vaan päällä piti puskea ja uhkailla.
NU pelaa ihan ok futista, mutta nuo lieveilmiöt on kyllä vuodesta toiseen vähän vitun surullisia. Rasismikorttia nostellaan pienestäkin syystä (ei tänään tosin), mutta pahimpia rasisteja ovat kyllä NU:laiset itse ja heidän kannattajansa. Todella väsynyttä huutelua vastustajien ulkonäöstä ja muusta, ihan kuin jossain peruskoulun välitunnilla olisi. Heidän toimintaansa kun seuraa, niin suurin tunne on kyllä sääli.
ÅCF:n peli melko hyvin uomissaan, seuraavaksi testataan paljon puhuttu Peimari.
|
|
|
|
|
Tähtikaartin Amiraali
Poissa
|
 |
Vastaus #155 : 11.05.2014 klo 21:49:35 |
|
Kaveri ei myöskään edes pelin jälkeen suostunut tarttumaan tarjottuun sovintokäteen vaan uhkaili vielä allekirjoittanuttakin kun naurahdin herralle et ottaa iisisti ku ei tää kuitenkaan oo ku vitosta  Kentällä muuten siistiä ja kovaa peliä, mitä nyt lopussa muutama kuumeneminen tuli.. katsomosta itsekkin kuulin jonkun pieni pippeli huutelun joka tuotti myös suurta myötähäpeää.. Yleisölle varmaan viihdyttävä peli missä paikkoja oli molemmilla riittävästi ratkaista ottelu, tasatulos ehkä täysin oikeutettu.. Vuorisen gamesaver torjunnalle (y) olis moni liigaveskari ollut kateellinen 
|
|
|
|
|
sammunut tahti
Poissa
Suosikkijoukkue: Leeds, Inter, TPS, LoPS sekä ÅIFK
|
 |
Vastaus #156 : 11.05.2014 klo 21:51:00 |
|
Eikös FC UN saanut juuri jonkun tunnustuksen? "Kotouttaja"...
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.05.2014 klo 21:56:13 kirjoittanut sammunut tahti »
|
|
|
|
|
FC NU
Poissa
|
 |
Vastaus #157 : 12.05.2014 klo 07:01:03 |
|
FC NU - ÅCF 2-2 (2-2)
Ihan hyvä, tasainen matsi ja suht oikeutettu lopputulos. Ritarit meni kaksi kertaa johtoon, mutta aina NU painoi pelin tasoihin.
Tuomarilla peli hyvin hanskassa, tosin NU otti luonnollisesti yhden punaisen täydellisen sekoamisen ja turpaanvetouhkailujen siivittämänä. Huvittavintahan tässä ulosajossa oli se, että se tuli tilanteesta, jossa ÅCF-pelaaja nykäisi NU-pelurin hihasta ja tuomari vihelsi NU:lle vaparin. Vapari ei ilmeisesti riittänyt, vaan päällä piti puskea ja uhkailla.
NU pelaa ihan ok futista, mutta nuo lieveilmiöt on kyllä vuodesta toiseen vähän vitun surullisia. Rasismikorttia nostellaan pienestäkin syystä (ei tänään tosin), mutta pahimpia rasisteja ovat kyllä NU:laiset itse ja heidän kannattajansa. Todella väsynyttä huutelua vastustajien ulkonäöstä ja muusta, ihan kuin jossain peruskoulun välitunnilla olisi. Heidän toimintaansa kun seuraa, niin suurin tunne on kyllä sääli.
ÅCF:n peli melko hyvin uomissaan, seuraavaksi testataan paljon puhuttu Peimari.
Se on kiva, että täällä foorumissa kirjoitellaan peleistä, mutta se olisi mukavaa, jos ne kirjoitettaisiin totuudenmukaisesti. Meidän pelaaja kyllä sai punaisen kortin, mutta se tuli kahden keltaisen kortin kautta ja tuo tilanne mikä johti toiseen keltaisen kortiin niin ei tullut puskemisesta, koska tilanteessa kukaan ei puskenut tai yritännyt puskea. Jos tilanteessa olisi puskettu niin siitä olisi pitänyt antaa suoran punaisen kortin. Tuolaiset kirjoitukset vääristelevät todella paljon tapahtumia ja antavat todella huonon kuvan meidän joukkueesta varsinkin niiden lukijoiden silmissä ketä ei ole ikinä pelannut meitä vastaan. Tällä kaudella olemme pelanneet jo 4 peliä ja mielestäni jokainen peli on ollut rehtiä ja ollaan mielestäni yritetty kunnioittaa vastustajaa parhaalla mahdollolisella tavalla. Sama tilanne oli myös viime kaudella yhtä peliä lukuunottamatta. Syyttävänä osapuolena on aina helpompi olla. Puolustavana osapuolena ei taas niin helppoa.
|
|
|
|
|
WhiteHart
Poissa
|
 |
Vastaus #158 : 12.05.2014 klo 07:04:06 |
|
Sen enempää en puutu, mutta viime kauden osalta tuo on ainakin silkkaa puppua. Itsekin todistin paikan päällä kahta matsia, jotka lähtivät ihan lapasesta. Toinen päätyi lehtiin asti.
|
|
|
|
|
Zlatanic
Poissa
Suosikkijoukkue: Jalkapallo
|
 |
Vastaus #159 : 12.05.2014 klo 07:09:27 |
|
Oli kyllä oikein laadukas matsi. Monta hyvää yksilösuoritusta ja joukkuepeliä, josta hienoimmat ehkä FC NUn 2-2 maali ja ÅCFn veskarin lopun torjunta ylämummosta. Kyllä punaisen saanut tökkäs monta kertaa otsalla naamaan, ei mitenkään hedaria, mutta kuitenkin. Loppukauden pelikieltoa soisi kyllä sen jälkeisestä perseilystä. Ja pelihän muuttui punaisen jälkeen erittäin rehdiksi, ja pelaajat löivät läpyjä melkein jokaisen kaksinkamppailun jälkeen. Hieno matsi 
|
|
|
|
|
ParempiKUBeckham
Poissa
|
 |
Vastaus #160 : 12.05.2014 klo 08:56:08 |
|
FC NU pelas mielestäni rehdin pelin lukuunottamatta yhtä töppäystä. Ei se nyt mikään hedari ollut, mitä pojat nyt vähän kolauttivat otsalohkojaan vastakkain. Ei mitään ihmeellistä. Keltainen oli ansaittu ja kahden keltaisen myötä ulosajo. Se mitä tilanteen jälkeen tapahtui oli pelaajan tyhmyyttä. Kestäisi tilanteen kuin mies eikä ala kiukuttelemaan.
Peli oli viihdyttävä ja molemmilla hyviä paikkoja ja taitavia pelaajia. Mieleeni jäi FC NU nro 9 ja 20. Ritareilta maalivahti Vuorinen, Laisto ja Leppänen.
|
|
|
|
|
Tähtikaartin Amiraali
Poissa
|
 |
Vastaus #161 : 12.05.2014 klo 10:19:39 |
|
Tuolaiset kirjoitukset vääristelevät todella paljon tapahtumia ja antavat todella huonon kuvan meidän joukkueesta varsinkin niiden lukijoiden silmissä ketä ei ole ikinä pelannut meitä vastaan. Tällä kaudella olemme pelanneet jo 4 peliä ja mielestäni jokainen peli on ollut rehtiä ja ollaan mielestäni yritetty kunnioittaa vastustajaa parhaalla mahdollolisella tavalla. Sama tilanne oli myös viime kaudella yhtä peliä lukuunottamatta.
Syyttävänä osapuolena on aina helpompi olla. Puolustavana osapuolena ei taas niin helppoa.
Miten helvetissä puolustatte kaverin uhkailuja?? Ja niinkuin sanoin muuten kova ja siisti matsi mutta tuonkin tilanteen teidän jätkä kyllä hakemalla haki, niin pieni se repäisy, josta saitte ihan oikein vaparin, oli!! Tällä kertaa kyllä kentällä olijat huusi jäbälle että on hiljaa ja menee pois vaa mut ilmeisesti yleisön edessä oli liian kivaa machoilla..
|
|
|
|
|
johnniewee
Poissa
Suosikkijoukkue: ÅCF
|
 |
Vastaus #162 : 12.05.2014 klo 11:36:30 |
|
|
|
|
|
|
TOINENPUOLISKO
Poissa
Suosikkijoukkue: Åbo club de futbol, juventus
|
 |
Vastaus #163 : 12.05.2014 klo 17:27:12 |
|
Se on kiva, että täällä foorumissa kirjoitellaan peleistä, mutta se olisi mukavaa, jos ne kirjoitettaisiin totuudenmukaisesti. Meidän pelaaja kyllä sai punaisen kortin, mutta se tuli kahden keltaisen kortin kautta ja tuo tilanne mikä johti toiseen keltaisen kortiin niin ei tullut puskemisesta, koska tilanteessa kukaan ei puskenut tai yritännyt puskea. Jos tilanteessa olisi puskettu niin siitä olisi pitänyt antaa suoran punaisen kortin.
Tuolaiset kirjoitukset vääristelevät todella paljon tapahtumia ja antavat todella huonon kuvan meidän joukkueesta varsinkin niiden lukijoiden silmissä ketä ei ole ikinä pelannut meitä vastaan. Tällä kaudella olemme pelanneet jo 4 peliä ja mielestäni jokainen peli on ollut rehtiä ja ollaan mielestäni yritetty kunnioittaa vastustajaa parhaalla mahdollolisella tavalla. Sama tilanne oli myös viime kaudella yhtä peliä lukuunottamatta.
Syyttävänä osapuolena on aina helpompi olla. Puolustavana osapuolena ei taas niin helppoa.
Joo aika huono lähteä kyllä puolustelemaan eilisiä tapahtumia... Turha myöskään alkaa syyttelemään NU.n ukkoja, kun kuitenkin näitä nyt aina sattuu samalle jengille vaikkakaan ei nyt läheskään aina... mutta se on kyllä kumma, että sitten kun napsahtaa niin se menee aina ihan helvetisti yli... Mutta nyt oli kyllä itse peli hyvää vääntöä ja ylilyönneiltä lähes tulkoon vältyttiin tällä kertaa... Vaikka kausi nyt on vasta alussa niin näyttäisi aika mielenkiintoiselta mikä kevät kierroksen jälkeen on asetelma... Oma veikkaus, että KY-Sport sulaa kun on kohtalaisen rauhallinen alkuohjelma ollut samoin Peimari tai tuskin pitää piikkiä puolessa välissä. Kaapsi ja Campus alkaa heräilemään varmasti kohta ja varmasti nousee kohinalla ylöspäin...
|
|
|
|
|
VonJohnson
Poissa
|
 |
Vastaus #164 : 12.05.2014 klo 18:33:40 |
|
FC NU - ÅCF 2-2 (2-2)
Ihan hyvä, tasainen matsi ja suht oikeutettu lopputulos. Ritarit meni kaksi kertaa johtoon, mutta aina NU painoi pelin tasoihin.
Tuomarilla peli hyvin hanskassa, tosin NU otti luonnollisesti yhden punaisen täydellisen sekoamisen ja turpaanvetouhkailujen siivittämänä. Huvittavintahan tässä ulosajossa oli se, että se tuli tilanteesta, jossa ÅCF-pelaaja nykäisi NU-pelurin hihasta ja tuomari vihelsi NU:lle vaparin. Vapari ei ilmeisesti riittänyt, vaan päällä piti puskea ja uhkailla.
NU pelaa ihan ok futista, mutta nuo lieveilmiöt on kyllä vuodesta toiseen vähän vitun surullisia. Rasismikorttia nostellaan pienestäkin syystä (ei tänään tosin), mutta pahimpia rasisteja ovat kyllä NU:laiset itse ja heidän kannattajansa. Todella väsynyttä huutelua vastustajien ulkonäöstä ja muusta, ihan kuin jossain peruskoulun välitunnilla olisi. Heidän toimintaansa kun seuraa, niin suurin tunne on kyllä sääli.
ÅCF:n peli melko hyvin uomissaan, seuraavaksi testataan paljon puhuttu Peimari.
Täytyy antaa tunnustusta FC NU:lle, että koossa on taitava joukkue ja suurin osa pelaajista kunnioittaa pelejä. Onkin todella harmi, että muutama FC NU:n pelaaja onnistuu ryssimään välillä kaiken. Esimerkiksi AFC Campusta vastaan yksi FC Nu:n pelaaja uhkasi ÅFC-pelin tavoin Campus-pelaajaa turpaanvedolla. Onneksi väliin ehti yksi FC NU:n pelaaja rauhoittelemaan kaveria. Jos pää ei yksinkertaisesti kestä kokonaista jalkapallopeliä, niin kannattaa tosissaan miettiä, että sopiiko kyseinen laji itselle. Toivottavasti viime kauden ylilyöntejä ei nähdä enää koskaan tässä sarjassa.
|
|
|
|
|
Gollum
Poissa
|
 |
Vastaus #165 : 12.05.2014 klo 20:03:53 |
|
Oma ennustus on, että Peimari vie kakkoslohkon. Uskoisin heidän pystyvän voittamaan pelejä tasaiseen tahtiin vaikka pistemenetyksiä tullee sieltä täältä välillä. Joukkueella on selkeä pelillinen identiteetti ja varmasti harjoittelee laadukkaimmin kaikista porukoista. Ei vain taitava vaan myös urheilullinen porukka.
Kakkoseksi puhtaasti taidon perusteella veikkaan NU:ta. Joukkuella olisi varmasti mahdollisuudet voittaa koko lohko ilman näitä ylilyöntejä. Haastajat löytynevät Mynpa ja åcf akselilta. Mynpa on nuori ja taitaa omata aika laajan ringin. Ihan hyvä porukka, mutta ei silti ihan vakuuttanut sillä lailla mitä odotin nähtyäni yhden pelin. Toki taitaa olla vielä puhtaalla pelillä. ÅCF tuntuu vuodesta toiseen pystyvän haastamaan sarjan suosikit, mutta sitten tulee pistemenetyksiä liikaa peleistä jotka nousua vaadittaessa tulisi klaarata.
Olen mielelläni täysin väärässä, mutta omissa kirjoissa Peimari on ainut selkeä suosikki. Lohko on kyllä pirun tasainen ja ristiinpelaamista tullaan näkemään paljon.
|
|
|
|
|
Gapo
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #166 : 13.05.2014 klo 20:39:20 |
|
AFC Campus - KY-Sport 2-1 (1-1)
|
|
|
|
|
diabolik
Poissa
Suosikkijoukkue: /=\Lahti, Hellas Verona/=\
|
 |
Vastaus #167 : 14.05.2014 klo 11:03:21 |
|
AFC Campus - KY-Sport 2-1 (1-1)
No mutta tämähän oli mielenkiintoinen matsi -ainakin joukkueittensa osalta. KY-sportin tilalle perustettiin aikoinaan poikkitieteellinen Campus. Nyt Ky-sport on näemmä herätetty uudellen henkiin.
|
|
|
|
|
nokkispokkis
Poissa
|
 |
Vastaus #168 : 14.05.2014 klo 21:33:04 |
|
Raifu - Wilpas 2 5-0 (3-0)
Salolaiset todella vaisuja tänään. Raifulta tasapainoinen esitys.
|
|
|
|
|
Leonardo#1
Poissa
|
 |
Vastaus #169 : 15.05.2014 klo 06:30:33 |
|
PiPS haki pisteet saarelta. Nagu IF – PiPS 0-2 (0-1)
PiPS lähti kauden ensimmäiseen saaripeliin kapealla ryhmällä, jalkeille saatiin vain 14 pelaajaa. Ja jo ennen ottelun alkua koettiin ensimmäinen takaisku kun Karri Uusitorpan polvi ei kestänytkään pelaamista. Näin ollen vierailijat lähtivät otteluun kokoonpanolla: Kaukonen - Haukka, Lukander, Haapanen, Poutanen – Aaltonen, Nyman, Tuisku, Salonen M – Vuorenoja, Heinonen Vaihdossa: Väinölä, Massinen
Ottelun alku oli tasaista vääntö keskikentällä vierailijoiden ollessa kenties hieman enemmän niskan päällä. Laukaukset lähti toki kaukaa ja useimmiten ohi tai yli maalin. 20min kohdalla kotijoukkueen hyökkääjä pääsi puolittaiseen läpiajoon ja ainoastaan Petri Kaukosen huipputorjunta piti tilanteen tasoissa. Vierailijoiden ensimmäinen kunnon maalinteko paikka tuli puolentunnin pelin jälkeen kun Juho Heinonen pääsi nokikkain vastustajan maalivahdin kanssa. Tälläkin kertaa maalivahti oli vielä parempi. Viitisen minuutti tästä ja pakkina häärinyt Sami Haukka pelasi Heinoselle paikan, pallo varmasti etuyläkulmaan ja vierailijat 0-1 johtoon. 40min kohdalla nähtiin vierailijoilta parikin vaarallista tilannetta. Ensin Janna Haapanen ohjasi Haukan antaman vapaapotkun niukasti yli ja heti perään Nagun maalivahti torjui Joni Vuorenojan tulisen laukauksen. Puoliajalle siis vierailijoiden 0-1 johdossa.
Toinen puoliaika alkoi siitä mihin ensimmäinen jäi. PiPS painosti mutta Nagu hyökkäsi vaarallisesti vastaan, toki kunnon tekopaikoille kotijoukkue ei päässyt. Reilu 60 minuuttia oli kellossa kun PiPS sai vapaapotkun keskikentältä. Haapasen kierteisen vapaapotkun maalivahti nyrkkeili suoraan Miikka Aaltoselle, Miikan tulin veto kuitenkin pysähtyi puolustajaa. Onneksi pallo kuitenkin kimposi Vuorenojan jalkaan jolla oli helppo työ siirtää pallo verkkoon ja vierailijat 0-2 johtoon. Peliä oli enää 15min jäljellä kun kotijoukkuen sai toisen puoliajan ainoan kunnon tekopaikan, tälläkin kertaa mv Kaukonen veti pitemmän korren 1v1-tilanteessa. Loppu ottelussa menikin hieman lämpimissä tunnelmissa molempien joukkueiden osalta. Tähän olisi toki voinut päätuomari vaikuttaa viheltämällä sukitukset ja jälkipelit.
”loistava taistelu joka jätkältä ja voittaminen on aina mukaavaa” totesi valmentaja Lehtonen ottelun päätyttyä ja kiirehti autolle jotta ehtii klo21 lauttaan
Man of the match: Petri Kaukonen - Kaksi edellistä peliä hyvin maalilla pelannut Pete on pitänyt joukkuetta pystyssä upeilla ja tärkeillä torjunnoillaan ja näin antanut avaimet voittoon
Ottelun maalit: 34min 0-1 Juho Heinonen (Sami Haukka) ------------------------------------------------------------------------------- 63min 0-2 Joni Vuorenoja (Miikka Aaltonen)
|
|
|
|
|
|
|
DankoJones
Poissa
Suosikkijoukkue: SC Wolves
|
 |
Vastaus #171 : 17.05.2014 klo 01:04:47 |
|
Väittäisin muuten, että Sauvon 2-2-tasoitusta komeampaa vaparia saa hakea kauan.
|
|
|
|
|
TOINENPUOLISKO
Poissa
Suosikkijoukkue: Åbo club de futbol, juventus
|
 |
Vastaus #172 : 17.05.2014 klo 15:58:59 |
|
ÅCF - Peimari 1-4 (0-1) mitäs tähän nyt sanois, kotijoukkue pelasi alle tasonsa eikä missään vaiheessa oikein saanut omaa peliään kasaan. Peimari yllätti positiivisesti kovuudellaan ja liikkeellä vaikkakaan nyt ei mikään fyysinen porukka ole. Koko ottelussa paikkoja aika tasaisesti, ÅCF.llä pari läpiajoa ja Peimari rokotti taas kotijoukkueen aika kovista virheistä. Toisella jaksolla 0-2 tilanteessa pelattiin kolmen alakerralla mutta eipä juurikaan taktiikka toiminut, kun kaveri latasi 3 minuutin sisään kaksi kaappia. Lopussa vielä ÅCF teki 1-4 kavennuksen. Onnittelut Peimarille ja syksyllä sitten revanssin kimppuun.
|
|
|
|
|
TikTak
Poissa
|
 |
Vastaus #173 : 20.05.2014 klo 10:15:31 |
|
RaiTeePee - MedA 0-5
MedA kävi viime perjantaina neppailemassa puhtaan 0-5 voiton Raision tekonurmella. RaiTeePee ei nyt ollut tällä kertaa kovinkaan kummoinen vastus ja syy "vain" 0-5 lukemiin oli MedAn asenteessa.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|