Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #150 : 15.11.2013 klo 12:12:10 |
|
Ei muuta kuin se että Söör ei ollut itse koskaan pelaajasta mitään kuullut saatikka nähneen ikinä mitään ko. junnulta. Kirjassaan kuitenkin viskviinisieppo kertoo että 90-luvun puolivälin jälkeen järjestäen jokainen hankittu pelaaja on ensin skoutattu skotin itsensä näkemänä. Bebe oli poikkeus ja näköjään paska sellainen. Selittääkö tämä myös ManUn maalivahtikokeilut? Mark Bosnich, Massimo Taibi (4,5 miljoonaa), van der Gouw, Roy Caroll (2,5 miljoonaa), Ricardo (1,5 miljoonaa), Barthez (7,8) ja Tim Howard (4) on ihan kohtalainen sarja...
|
|
|
|
|
travis bickle
Poissa
Suosikkijoukkue: Operaattori
|
 |
Vastaus #151 : 15.11.2013 klo 12:21:00 |
|
Maccaronehan pelasi ihan hyvin Borossa, ei kuulu tähän ketjuun.
Vanha seurakaveri, Michael Ricketts puolestaan kuuluu. Teki 23-vuotiaana Boltonille kaudella 2001-2002 15 maalia kaikissa kilpailuissa ja nousi jopa maajoukkueeseen asti ja pääsi kentällekin asti, tosin vain yhdessä pelissä. Syyskaudella 2002 teki Boltonille 6 maalia ja Middlesbroughin Steve McLaren kiinnostui miehestä ja maksoikin 3,5milj£ tammikuussa 2003. Vietti Borossa 1,5 kautta ja teki 32 pelissä huimat 3 maalia. Boron jälkeen alkoikin mukava syöksykierre vittudivareihin eikä koskaan enää ylittäny 10 maalin rajaa yhden kauden aikana. Eikä viihtynyt yhtä kautta pidempää yhdenkään seuran kirjoilla yhtäjaksoisesti. Surullinen esimerkki yhden kauden ihmeestä, joita Valioliigasta kyllä löytyy. Myös Juan Pablo Angelista oli puhetta, mutta mielestäni mies ei tänne kuulu. Sen sijaan Aston Villan saman ajan hankinta, Bosko Balaban, kuuluu. Suonenvetokausi Dinamo Zagrebissa ja Villaan 2001 ja hintaa oli arviolta 6milj£. Ei tehnyt Villalle maaliakaan ikinä ja vietti kauden 2002-2003 lainalla Dinamossa. Lopulta Villa maksoi miehen sopimuksestaan ulos, joten takkiin tuli siinäkin. Selittääkö tämä myös ManUn maalivahtikokeilut? Mark Bosnich, Massimo Taibi (4,5 miljoonaa), van der Gouw, Roy Caroll (2,5 miljoonaa), Ricardo (1,5 miljoonaa), Barthez (7,8) ja Tim Howard (4) on ihan kohtalainen sarja...
Oli kyllä hullua aikaa. Schmeichelin siirryttyä Sportingiin ManU ei onnistunut millään löytämään yhtä hyvää korjaajaa. Barthez olisi hallitsevana MM- ja EM-kullien omistajana voinut olla se puuttuva palanen, mutta toisinpa kävi. Puskista tullut van der Sarin naaraaminen Fulhamista olikin sitten jättipotti.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.11.2013 klo 12:25:02 kirjoittanut travis bickle »
|
|
|
|
|
Yrkki
Poissa
|
 |
Vastaus #152 : 15.11.2013 klo 12:46:19 |
|
Selittääkö tämä myös ManUn maalivahtikokeilut? Mark Bosnich, Massimo Taibi (4,5 miljoonaa), van der Gouw, Roy Caroll (2,5 miljoonaa), Ricardo (1,5 miljoonaa), Barthez (7,8) ja Tim Howard (4) on ihan kohtalainen sarja...
Miten van de Gouw liittyy noihin muihin?
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #153 : 15.11.2013 klo 12:54:32 |
|
Miten van de Gouw liittyy noihin muihin? Niin no, olihan se hyvä kakkonen, mutta ei sen enempää eli tosiaan ei hankittukaan ykköseksi, mutta silti sai tilaisuutensa.
|
|
|
|
|
Fin_Gooner
Poissa
|
 |
Vastaus #154 : 15.11.2013 klo 14:11:25 |
|
Lasketaanko Royston Drenthe? Noin 15M € sisään, kolme kautta Madridissa, jonka aikana taso ja peliajan määrä taisivat tulla vain alaspäin. Tämän jälkeen pari kautta lainalla ja ilmaissiirto Venäjälle Alania Vladikavkazkiin.
Eikö räpmies ollut kuitenkin Evertonin lainalla ihan ok? Teki pari maaliakin muistaakseni...
|
|
|
|
|
Landespede
Poissa
|
 |
Vastaus #155 : 15.11.2013 klo 15:06:55 |
|
Jänojussi on taas sarjassa hämmentäviä tapauksia, mutta floppia ei oikein pelaajasta saa millään koska maksoi vain 15 miljoonaa ja heti siirron jälkeen teki kolmen kauden aikana 144 pelissä 60 maalia eli kyllä tälläiset "flopit" kelpaisivat aika monelle seuralle. Ongelma olikin sitten palkka, joka ei vastannut sinällään (kakkos)hyökkääjälle kovia tehoja ja niinpä Barcelona yritti päästä Saviolasta eroon, mutta kukaan ei suostunut maksamaan palkkaa, joten ratkaisuna olivat useat lainat.
Näin ollen sopimus Barcelonan kanssa lopulta päättyi ja Saviolahan luonnollisesti teki loogisimman ratkaisun eli sopimuksen Real Madridin kanssa! Taas kerran palkka oli iso ja sopimus melko pitkä, mutta taaskaan ei sopinut valmentajan kuvioihin. Saldona 28 peliä ja viisi maalia, jonka vuoksi myytiin Benficaan käsittämättömällä sopimuksella eli käsiraha 5 miljoonaa ja sitten hulppea 30 miljoonan optio. Option laukeamisesta ei mitään tietoa, mutta taas kerran Saviola oli liigan parhaiten palkattu pelaaja ja tuskin palkka laski myöskään Malagassa... Nythän jänöjussi on sitten Olympiakosissa.
Palkkoja ainakin osaa neuvotella, mutta ei mikään nyt mikään suoranainen floppi missään.
Nopealla tsekkauksella löysin vain wikipedian, joka ilmoitti siirtosummaksi tuon "vain" 15 miljoonaa. Kaikki muut lähteet ilmoittivat summan 25 ja 32 miljoonan välille. Tuohon summaan itsekin perustan Saviolan floppaamisen, aivan liian suuren palkan ohella. Eikö räpmies ollut kuitenkin Evertonin lainalla ihan ok? Teki pari maaliakin muistaakseni...
Kuinka paljon Real Madrid hyötyi Evertonin paidassa tehdyistä maaleista? E: Barca-hankinnoista maininnan ansaitsevat myös Arsenalista hankittu Aliaksandr Hleb (17.500.000€), sekä siirtonsa jälkeen aina lasaretissa ollut Gabriel Milito(19.000.000€). Näistä jälkimmäisen kohdalla oli kyllä kyse myös todella huonosta tuurista.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.11.2013 klo 15:13:57 kirjoittanut Landespede »
|
|
|
|
|
Rovers
Poissa
|
 |
Vastaus #156 : 15.11.2013 klo 15:20:24 |
|
Kevin Daviesin siirto Blackburniin sopii hyvin tänne. Siirtyi vuonna 1998 7,5 miljoonalla punnalla Southamptonista ja teki yhden maalin liigassa koko kautena. Seuraavana vuonna takasin sotoniin ja hinta oli tippunu 1,2 miljoonaan.
|
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #157 : 15.11.2013 klo 15:21:39 |
|
Mites Chris Suttonin aika Chelseassa 1999-2000? Muistan etäisesti tästä olleen juttua joko Veikkaajassa (silloin kun oli vielä hyvä lehti) tai Ylen futislähetyksissä. Mahdollisesti tämä jälkimmäinen ja siinä sitten sen verran, että epältiin tuon olleen paniikkihankinta sen takia kun oli paljon ulkomaalaisia.
Silloin 10 m£ ja myytiin Celticiin 6 m£:lla. Maaleja kolme. Jep. Huippusumma keskinkertaisesta hyökkääjästä, mikä vaikutti Forssellinkin peliaikaan tuolloin. Celticiin taso riitti, mutta Chelseassa onneton. Kymmenen miljoonaa oli tuolloin kova raha. Huutonaurua Hendersonille tässä topicissa. 23-vuotias joka on pelannut viime kauden alusta lähtien Liverpoolissa n. 60 ottelussa, joista n. 40 avauksessa. Äärimmäisen monipuolinen pelaaja, jonka voit laittaa lähes mille paikalle tahansa pakista ylöspäin. Lisäksi juoksee kuin hullu.
Ramseyn kaltainen kukkaan puhkeaminen vain odottaa tapahtumistaan. Monipuolisia työmyyriä saa halvemmallakin, jos kansalaisuudella ei ole merkitystä. Esim. saman hintaluokan Milner on Cityssä pelannut oikeasti hyvin ja tehnyt tehojakin, vaikka ylihintainen hänkin oli.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.11.2013 klo 15:24:49 kirjoittanut Tsei Tsei »
|
|
|
|
|
Pilluharja
Poissa
|
 |
Vastaus #158 : 15.11.2013 klo 15:29:28 |
|
Nottingham Forestin hankkima Andrea Silenzi kuuluu otsikkoon.
Silenzi paukutteli maaleja Serie B:n Reggianassa, voittaen sarjan maalikuninkuuden. Kun Napoli oli myynyt maailmanennätyssummalla edellämainitun Lentinin, ostivat he Silenzin paikkaajaksi. Kaudella 1993-94 Silenzi osui Serie A:ssa peräti 17 kertaa ja pelasi yhten ottelun maajoukkueessakin.
Kesällä 1995 Nottingham Forest osti Silenzin, ja hänestä tuli ensimmäinen Valioliigassa pelannut italialainen. Kahdessa kaudessa valjupelejä kertyi hurjat 12 kpl ja maaleja 0. Koko Forest uralla otteluita kertyi 20 - joista avauksessa 7 - ja maaleja kaksi. Nekin cupeissa alasarjajoukkueita vastaan. Jälkimmäisellä Forest kaudella Silenzi lainattiin Veneziaan. Sopimus purettiin tämän kauden jälkeen, kun Silenzi ei väitetysti suostunut palaamaan Veneziasta takaisin saarille. Hintalapuksi farssille tuli n.3M£.
Väitetään, että Silenzin suurin anti Nottinghamille oli kunnia antaa nimensä kannattajien epäviralliseen Andrea "couldn't hit a barn door" Silenzi Awardiin, joka myönnetään kauden suurimmalle pettymykselle.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.11.2013 klo 15:33:38 kirjoittanut Pilluharja »
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #159 : 15.11.2013 klo 15:30:13 |
|
Nopealla tsekkauksella löysin vain wikipedian, joka ilmoitti siirtosummaksi tuon "vain" 15 miljoonaa. Kaikki muut lähteet ilmoittivat summan 25 ja 32 miljoonan välille. Tuohon summaan itsekin perustan Saviolan floppaamisen, aivan liian suuren palkan ohella. Kyllä tuo 15 miljoonaa on mainittu muuallakin. Ongelma taitaa olla siinä, että River Platen kanssa tehtyyn sopimukseen kirjattiin peli- ja maaliklausuuleita, jotka Saviolan "floppaamisen" myötä laukesivat. E: Barca-hankinnoista maininnan ansaitsevat myös Arsenalista hankittu Aliaksandr Hleb (17.500.000€), sekä siirtonsa jälkeen aina lasaretissa ollut Gabriel Milito(19.000.000€). Näistä jälkimmäisen kohdalla oli kyllä kyse myös todella huonosta tuurista. Milito nyt oli ehjänä kelpo varatoppari eli sinällään ei puhdas floppi... Muutenkin puhutaan aika pienistä summista sillä muistetaan nyt Eidur Gudjohnsen (12 miljoonaa), joka oli kyllä kelpo pelaaja, mutta... Milito ja Gudjohnsen sentään pelasivat jonkun verran ihan ookoo toisin kuin Keirrison, Henrique, Caceres ja kumppanit.
|
|
|
|
|
Landespede
Poissa
|
 |
Vastaus #160 : 15.11.2013 klo 15:32:00 |
|
Jep. Huippusumma keskinkertaisesta hyökkääjästä, mikä vaikutti Forssellinkin peliaikaan tuolloin. Celticiin taso riitti, mutta Chelseassa onneton. Kymmenen miljoonaa oli tuolloin kova raha.
Monipuolisia työmyyriä saa halvemmallakin, jos kansalaisuudella ei ole merkitystä. Esim. saman hintaluokan Milner on Cityssä pelannut oikeasti hyvin ja tehnyt tehojakin, vaikka ylihintainen hänkin oli.
Tässä topicissa puhutaankin flopeista. Ei lievästi epäonistuneista kavereista siirtosummaan nähden. Niin ja oli Milner kolmasosan kalliimpi kuin Henderson.
|
|
|
|
|
Pöndemiärokote
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal ja muut tekniset joukkueet. Haavisto!
|
 |
Vastaus #161 : 15.11.2013 klo 15:32:25 |
|
Tämähän on helppoa koska Pöndemiärokotteella on tilastoja asiasta.
Nyt vaan odotellaan, että julkistaa tai pistää linkin näihin tilastoihin, joista jokainen voi etsiä faktat.
No tässäpä sinulle aineistoa joka todistaa Wengerin olevan huomattavasti fergusonia paremmin kartalla siirtomarkkinoilla: Cesc liikahti myös Arsenaliin varsin huokeasti. Wengeriltä toki löytyy näitä ässiä etenkin Arsenalin alkuajoilta kohtuullisen messevä määrä (Anelka, Vieira, Petit, Henry, Pires, RvP, Toure, Campbell, Ljungberg jne.).
Jne. Listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Sitten kun vielä muistaa kuinka paljon fergiellä on ollut vuosien aikana rahaa käytössään, niin kyllähän Arsenalin mestaruudet ovat saavutuksina hienompia kuin manun rahalla ostetut. Vaikka manu onkin menestyneempi kuin Arsenal, niin se ei poista sitä tosiasiaa että Arsenal Wengerin johdolla on kyvykkäämpi toimija kun hankinnoista puhutaan. edit. ja jos puhuit Barcelonan vs. real asetelmasta, niin tutkin asiaa parhaillaan. Lisää evidenssiä siis luvassa myös tästä aivan pian.
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #162 : 15.11.2013 klo 15:48:26 |
|
No tässäpä sinulle aineistoa joka todistaa Wengerin olevan huomattavasti fergusonia paremmin kartalla siirtomarkkinoilla: Ei minua kiinnosta lädistien pippelimiekkailu siitä, että kenen etärakkauden valmentaja on saanut pennyjään käytettyä paremmin, mutta kyl mää vaa kauhiast ihmettelen, et ne luvatut tilastot ja faktat onkin viittauksia toisen nimimerkin lähettämään viestiin!
|
|
|
|
|
TKO
Poissa
|
 |
Vastaus #163 : 15.11.2013 klo 15:51:46 |
|
Ali Dia, eikö ollut vielä? Marraskuussa 1996 joku hämärähemmo soitti silloiselle Southamptonin managerivelholle Graeme Sounessille ja esitteli itsensä George Weahiksi. Tämän "serkku" Ali Dia oli ilman sopimusta, ja olisi hyvä vahvistus Southamptonille. Dia oli "Weahin" mukaan pelannut 13 maaottelua Senegalin paidassa ja aikaisemmin mm. Paris St. Germainissa. Souness vakuuttui saman tien ja Dian kanssa kirjoitettiin kuukauden mittainen sopimus. Todellisuudessa Dia oli amatööripelaaja ja "Weah" oli hänen opiskelukaverinsa. Dia pelasi pelasi yhdessä valioliigaottelussa 20 minuuttia, jonka aikana Sounessille valkeni koko homma. Tässä vielä tähtihetket: http://www.youtube.com/watch?v=hBORkZC-CQILegendaarista  Tämä Dia pelasi myös vuonna 1995 FinnPan paidassa pari ottelua, ja kävi myös PK-35:sessa kääntymässä, ei ilmeisesti saanut sopparia  Kova harppaus pihliksestä Sotoniin Le Tissierin stuntiksi. Ainoassa pelissään Southamptonin paidassa tuli vaihdosta sisään ja tosiaan vaihdettiin parinkymmenen minuutin jälkeen pois. Muistan lukeneeni jotain juttua kaikkien aikojen huonoimmista ammattilaissarjoissa pelanneista futaajista ja Ali Dia taisi olla jopa ykkösenä, ei ole missään joukkueessa sarjatasosta riippumatta pelannut muutamaa peliä enempää. Maailman hienoin mies, mies joka teki mahdottomasta mahdollista 
|
|
|
|
|
Wk
Poissa
Suosikkijoukkue: lupi, parsa ja muut horottelut
|
 |
Vastaus #164 : 15.11.2013 klo 15:55:06 |
|
Kai tässä Barcan kohdalla saa myös mainita nämä vanhat tutut Cristanvalin, Alfonson, Geovannin, Rochembackin ja Gerard Lopezin.
Nämä sankarithan kuuluvat oikeastaan samaan pakettiin, eli siihen ylihintaisen tusinan virtaan mitä Barcaan löysi tiensä Figon siirryttyä Realiin ja vastavalitun presidentti Gaspartin panikoidessa... Samaan syssyyn voisi heittää myös vaikkapa Marc Overmarsin (39,6m€) ja Emmanuel Petit'n (9m€), jälkimmäisestä sai sentään kai rahaa vielä eteenpäin myydessä. Gaspart jälkikäteen on kovasti katunut hätäisyyttään tuolloin, mutta aikanaan sai kuulla faneilta kunniansa: http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=qi7NZvnFdbs#t=357
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #165 : 15.11.2013 klo 16:08:20 |
|
Nämä sankarithan kuuluvat oikeastaan samaan pakettiin, eli siihen ylihintaisen tusinan virtaan mitä Barcaan löysi tiensä Figon siirryttyä Realiin ja vastavalitun presidentti Gaspartin panikoidessa... Samaan syssyyn voisi heittää myös vaikkapa Marc Overmarsin (39,6m€) ja Emmanuel Petit'n (9m€), jälkimmäisestä sai sentään kai rahaa vielä eteenpäin myydessä.
Overmars nyt oli ihan hyvä, mutta ei tuon arvoinen. Kieltämättä suora Alfonso 16,5 miljoonaa, Christanval 17 miljoonaa, Gerard 24 miljoonaa, Geovanni 21 miljoonaa, Patrick Anderson 8 miljoonaa, Riquelme 11 miljoonaa, Geovanni 21 miljoonaa, Gerard Lopez 24 miljoonaa, Alfonso Perez 17 miljoonaa ja sitten tosiaan ihan hyvin pelanneet Overmars (40 miljoonaa), Petit (14 miljoonaa) ja Saviola (15 miljoonaa + 20 bonuksia + ennätyspalkka) vuosina 2000-2002 on melkoinen saavutus. Jonkun kuvan asioista antanee se, että ennen tätä aikaa Barcelona oli voittanut kaksi mestaruutta perättäin, mutta näiden huippuhankintojen myötä saldo oli: 2, 4, 4, 6 ja viimein 2 ennen nykyisellään jatkuvan menestysputken jatkoa. Gaspartinin asemaa ei suinkaan helpottanut se, että samaan aikaan juhli Super-Depor, Valencia ja tietysti pääkaupungin valkoinen baletti nostettiin yhdeksi kaikkien aikojen joukkueista.
|
|
|
|
|
Fin_Gooner
Poissa
|
 |
Vastaus #166 : 15.11.2013 klo 16:44:40 |
|
Kyllä tuo 15 miljoonaa on mainittu muuallakin. Ongelma taitaa olla siinä, että River Platen kanssa tehtyyn sopimukseen kirjattiin peli- ja maaliklausuuleita, jotka Saviolan "floppaamisen" myötä laukesivat.
Milito nyt oli ehjänä kelpo varatoppari eli sinällään ei puhdas floppi...
Muutenkin puhutaan aika pienistä summista sillä muistetaan nyt Eidur Gudjohnsen (12 miljoonaa), joka oli kyllä kelpo pelaaja, mutta... Milito ja Gudjohnsen sentään pelasivat jonkun verran ihan ookoo toisin kuin Keirrison, Henrique, Caceres ja kumppanit.
Ei vittu... 19 miljuunaa "kelvosta varatopparista", joka pelaa neljässä kaudessa alle 50 peliä :  . FLOPPI.
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #167 : 15.11.2013 klo 17:03:02 |
|
Ei vittu... 19 miljuunaa "kelvosta varatopparista", joka pelaa neljässä kaudessa alle 50 peliä :  . FLOPPI. Hyvä kun jaksoit lukea ja ymmärtää. Floppi, mikä floppi johtuen loukkaantumisista, mutta ei puhdas floppi ja ei samassa kategoriassa noiden muiden sankareiden kanssa.
|
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #168 : 15.11.2013 klo 18:07:51 |
|
Mites nuo viime kauden QPR:n hankinnat? Varmaan jokunen noista kuuluu tänne, ainakin palkan takia.... Samba ja Granero nyt tulee ensimmäisenä mieleen
|
|
|
|
|
TKO
Poissa
|
 |
Vastaus #169 : 15.11.2013 klo 18:44:43 |
|
Mites nuo viime kauden QPR:n hankinnat? Varmaan jokunen noista kuuluu tänne, ainakin palkan takia.... Samba ja Granero nyt tulee ensimmäisenä mieleen
Samba oli floppi QPR:älle mutta vielä enemmän Anzhille, Lontoolaiset saivat sentään about omansa takaisin Sambasta toisin kuin Anzhi + Samba suostui kovaan palkanalennukseen, Makhaxkchchahchalaan palattuaan sai taas sen 100.000£ per viikko. Tosin Anzhi on enemmän tai vähemmän floppi koko seura
|
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #170 : 15.11.2013 klo 18:48:56 |
|
Samba oli floppi QPR:älle mutta vielä enemmän Anzhille, Lontoolaiset saivat sentään about omansa takaisin Sambasta toisin kuin Anzhi + Samba suostui kovaan palkanalennukseen, Makhaxkchchahchalaan palattuaan sai taas sen 100.000£ per viikko. Tosin Anzhi on enemmän tai vähemmän floppi koko seura
Nythän Samba pelaa Moskovan Dynamoa ja siirtosumma oli kaiketi aika lähellä 10 miljoonaa
|
|
|
|
|
kirjava
Poissa
|
 |
Vastaus #171 : 15.11.2013 klo 23:56:14 |
|
Valencia ja 10M€ Arizmendistä, lasketaanko?
e. Transfrmarktin mukaan 41 peliä, jossa kokonaista yksi maali (voittomaali Bernabeulla?). Lyhyen tutkimuksen mukaan joutui tosin pelaamaan paljon oikeana pakkina, vaikka on muissa seuroissaan pelannut hyökkääjänä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.11.2013 klo 00:56:14 kirjoittanut kirjava »
|
|
|
|
|
Wasshoi
Poissa
Suosikkijoukkue: Moc Moc Trio
|
 |
Vastaus #172 : 17.11.2013 klo 21:14:50 |
|
Floppi, mikä floppi johtuen loukkaantumisista, mutta ei puhdas floppi ja ei samassa kategoriassa noiden muiden sankareiden kanssa.
Milito oli kunnossaan ollesaan suhteellisen luotettava kaveri, eikä hasseja nyt ihan älyttömästi tullut. Loukkaantumisille nyt ei voi tietenkään mitään mutta kun ottaa huomioon siirtokorvauksen ja esiintymisten määrän Barcan paidassa niin paska makuhan tuosta jää suuhun. Hyvä jätkä joka floppasi ilman omaa syytään. Topikille vielä 
|
|
|
|
|
Julio Salinas
Poissa
|
 |
Vastaus #173 : 18.11.2013 klo 10:30:21 |
|
Salif Diao Sedanista Liverpooliin hyvin sujuneiden MM-kisojen jälkeen 2002. Hintaa oli 7,5 miljoonaa ja vaihtopenkin varalämmittäjän pesti oli täytetty.
|
|
|
|
|
birch
Poissa
|
 |
Vastaus #174 : 18.11.2013 klo 13:47:04 |
|
Just tulin sanomaan, että tuli mieleen toinen Corradi, Bernardo etunimeltään, mutta harkko oli hivenen nopeampi. Manchester Cityhän iski kätensä paskaan 2006, vaikkakaan siirtosumma ei tainnut olla kuin noin 3 milj. €. Kolme maalia sillä sai, lainapestejä muualle ja lopulta sopimus purettiin. Päätyi harkon mainitsemaan Valenciaan, jossa ei tainnut sen paremmin sujua.
Joskus tätä ihmettelin, vaikka sen takia, että miten ei saanut mitään aikaan. Aikanaan tehot oli ennen siirtoa nyt jonkinlaiset ja oli vielä pelityyliltään semmoinen, minkä olisi voinut toimia Valioliigassa. Lazio ja Chievo-ajasta vaan tuli nimi sen verran tutuksi.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.11.2013 klo 13:51:23 kirjoittanut birch »
|
|
|
|
|
|
|
|