MPS/Atletico Malmi - HPSla 06.09. @ Pukinmäen nurmi (Kenttätie 3, 00720 Helsinki), KICK-OFF klo 15:00
Lauantaina Atletico hyvästelee Pukinmäen Colosseumin helmeilevän sametin pelien osalta, kun sarjakausi taittuu viimeiselle vitoselleen.
Niukka, mutta sitäkin ansaitumpi
1-0-potti Kontulasta palautti Ticon lyhyeltä korpivaellukselta takaisin voittojen tielle, ja Atleettien tähtäin on edelleen vakaasti lohkon kärkikahinoissa siitäkin huolimatta, että nousuun ei enää edes matemaattisesti rahkeita olekaan.
Perinteikäs HPS on kuudennen Kolmosen-kautensa kääntyessä iltaan ankkuroitunut uhkaavan tiukasti
sarjataulukon pohjille, eikä
joukkueen tiukka loppuohjelma anna epäonnistumisia enää anteeksi; Atleticon perään Jääkärit kohtaavat niin ikään putoamistaistelussa painivan SAPAn, ja sarjan viimeiset kolme peliä tuovat vihreille vastaan lohkon kivikovan kärkikolmikon. Farssin eskaloituessa Hopsi pisti näin kauden loppumetreillä valmennuksensakin uusiksi.
Kevätrundilla Atletico sai kyseenalaisen kunnian joutua yhdeksi kolmesta HPS:n toistaiseksi skalpeeraamasta joukkueesta, lukemat tuolloin Paloheinän bränikällä muovilla olivat
kotijoukkueen eduksi 2-1. Nyt malmilaisilla on revanssi mielessä, minkä suhteen ainakaan kokoonpanon kanssa ei tarvitse antaa tasoitusta, sillä pitkästä aikaa Ticon rosterissa tarjonta ylitti kysynnän ja huomiselta kupongilta jäi pelaajia ylikin. Sarjapaikastaan taisteleva vierasjoukkue tulee takuulla kovaa päälle, joten helppoa iltapuhdetta Atleeteille ei varmasti ole luvassa.
Ottelun lopputulos:
Atleticon Facebook-sivu klo 17:15 mennessä.
NordicBetin kertoimet: Atletico 1.35, tasapeli 4.40, HPS 4.40