Psyykkinen harjoittelu

[koera]

Eikö Puhakaisen Jykke jo 1990-luvun lopussa teoksessaan Persoonan kieltäjät pyyhkinyt yliarvostetulta aivotutkimuksella pöytää. Jyken ajattelun taustalla muistaakseni oli Rauhalan Late, jonka ajattelu taas pohjautuu osittain eksitentialistiseen ja humanistiseen psykologiaan. Laten ja humanistisen psykologian ajatuksena taas on, että ihminen on holistinen olento, joten ihmisen persoonaa ei pelkästään määrittele aivojen toiminta.

Rankkaa off-topikkia, mutta antaa mennä tämän kerran. Aika hankala kuvitella mikä muu kuin aivojen toiminta vaikuttaisi persoonaan. Tämä ei tarkoita että ne toimisivat eristyksissä tai ilman vuorovaikutusta ympäristön kanssa, mutta on aika hankala kuvitella missä muualla persoona "sijaitisi", jos ei aivoissa. Muutenkin 90-luvun lopussa aivot käsitettiin nykyistä paljon staattisempana kokonaisuutena, minkä vuoksi aivotutkimuksen löydökset ahdistivat varsinkin humanismiin päin kallellaan olevia psykologeja. Nykään neuro- ja kognitiotieteiden vuoropuhelu psykologian kanssa on valtavirtaa, eikä kukaan muistele noita vuosikymmenen takaisia.

Olennaista kuitenkin on, kuten Johnny tuossa aiemmin mainitsee, että tähän holistiseen kokonaisuuteen vaikuttaa olennon elinympäristö. Tämä olento ja hänen elinympäristönsä taas muodostaa eksistentialistisen käsityksen mukaan situaation, jossa olento kulloinkin on. Toiset ihmiset taas näkevät toisten olentojen situaatioista ainoastaan osia ja eksistentialistisen psykiatrian edustajat taas ovat tiukasti sitä mieltä, että toiset pystyvät näkemään toisen olennon situaatiosta ainoastaan hänen käytöksensä, mutta eivät sitä kokemusta, joka hänellä on. – –

Joten jalkapalallotreeneihin siirrettynä, voiko valmentaja ikinä luoda Koeran mainostamaa turvalliseksi koettua ja haastavaa tilannetta muuten kuin teoriassa? Kokeeko kaikki treeneihin osallistuvat tilanteen turvallisena ja haastavana? Itse väitän, että ei. Tuo on utopistinen ja naivi käsitys. Joidenkin kohdalla voi olla näin, mutta siinä vaiheessa kun harjoittelu on aivan oikeaa kilpaurheilua, harjoittelu jo itsessään on kilpailutilanne ja tämä taas tarkoittaa sitä, että kaikille harjoittelu ei enää ole turvallista ja haastavaa, vaan taistelua.

Meinaa karata taas juttu yläpilvellä filosofoinniksi, mutta saatiinpa onneksi mukaan hiukan konkretiaa. Olen käyttänyt valmennettavien olentojen eksistentialisen situaation ja kokemuksen selvittämiseen itsekehittelemääni interrogatiivista tutkimusmenetelmää. Suomeksi sanottuna pitää olla melkoinen aasi, jos ei kykene ottamaan arkaa kaveria sivuun ja kysymään mistä puristaa. Jotkut ovat temperamentiltaan arkoja, siitä olemme ihan samaa mieltä, mutta aivan arkinen rohkaisu ja kannustus auttaa useimpia. Kysymys ei ole siitä, että kaikille pitäisi saada iskostettua Zlatanin itseluottamus, vaan siitä että varsinkin ne arat kaverit hyötyvät kentällä koetuista onnistumisista.

Omien kokemuksieni perusteella yrittämisen puute ja arkuus johtuvat lähes kategorisesti epäonnistumisen pelosta. Joko ei ole opittu käsittelemään epäonnistumisen tunetta, pelätään pelikavereiden pilkkaa tai sitten kotona meinki on sellainen, että jokaisesta virheestä tulee sormille. Pelisäännöt ja aktivoiva palautteen anto auttavat turvalliseksi koetun ympäristön luomisessa. Pelikaverien välisen kuittailun voi puolestaan kieltää nappulaikäisillä kokonaan. Tosin tasoryhmissä tähän ongelmaan ei tule törmättyä muutenkaan. Lisäksi on hyvä tehdä heti aluksi selväksi, että epäonnistumisista ei rangaista, mutta yrittämisen puutteesta tulee palautetta. Itse en ole vielä törmännyt tapaukseen, joka ahdistuisi niin perinpohjaisesti kilpailutilanteesta, että se estäisi pelaamisesta ja treenauksesta nauttimisen. Jos tälläinen kuitenkin tulee vastaan, on ehkä todettava ettei futis ole tämän kaverin juttu.  

Tuosta geenijutusta sen verran, että geeneillä tarkoita sitä, että mistä temperamenttitutkijat puhuvat eli osalla ihmisistä temperamentti on sellainen, että sitä ei elämän aikana pysty muuttamaan. Tässäkin tarkoitan ääripäitä eli äärimmäisen voimakkaasti reagoivia ja taas äärimmäisen rauhallisesti reagoivia. En tiedä onko näin, koska asiaa en ole tutkinut, mutta ihan yleisen elämänkokemuksen pohjalta tuppaan uskomaan, että tuskinpa tutkijat väärässä ovat, näin väittäessään. Henkilökohtaisesti en ole kuullut psykopaateista tai narsisteista jotka ovat parantuneet meiditoinnin avulla, kuuntelemalla rauhallista musiikkia, silittämällä koiria, päänahana hieronnalla, halaamalla puita, joogaamalla.... Kylmä tosiasia vaan on, että joillakin ihmisillä psyyke on mitä on eikä sitä enää pysty muuttamaan. Silloin jos tämä joku on tullut kokemuksien kautta, asiaan voi vielä vaikuttaa, mutta jos tämä on ihmisen "geeneissä" tai "aivoissa" tai miksi tätä inhimillisen olemisen keskusta kukin haluaa kutsua, asialle ei ehkä voi tehdä paljoakaan.

Olet oikeillä jäljillä tuon temperamentin kanssa. Eli perustemperamentti on niin syvällä aivon rakenteissa, että se pysyy melko staattisena koko elämän läpi. Tosin näitä klassisia tapauksia löytyy, jossa päähän on kohdistunut voimakas isku tms, minkä seurauksena henkilön persoonallisuus on muuttunut täysin. Itseasiassa aivotutkimus nojasi hyvin pitkään siihen, että näitä erikoistapauksia (joku osa aivoista vaurioitunut) tutkimalla ymmärettiin mikä kyseisen alueen funktio on.

Mutta jos palataan valmentamiseen ja kehittymiseen, meidän ei varmaankaan tarvitse puhua psykopaateista tai muista aivotoiminnan anomalioista. On totta, ettei futaaminen tai meditointi paranna epilepsiaa, mutta on vanhanaikaista kuvitella että aivoissa ei tapahtuisi mitään muutoksia. Mikä tahansa oppiminen muuttaa aivoja konkreettisesti, fyysisellä tasolla, niin että uusia yhteyksiä syntyy ja jopa yksittäiset synapsit muuttavat muotoaan. Kun toiminta on pitkäjänteistä, tämä näkyy rakenteellisina muutoksina. Kuka tahansa erottaa paljaalla silmällä MRI-kuvista konserttipianistin ja tavallisen tallaajan aivot. Pianistilla tietyt hienomotoriikkaan ja motoriseen muistiin liittyvät alueet ovat yksinkertaisesti selvästi suuremmat. Toisena esimerkkinä näkevinä syntyneillä, mutta myöhemmin sokeutuneilla tapahtuu näkyviä muutoksia aivoissa sokeutumisen jälkeen. Koska visuaalista dataa ei enää tule, muut toiminnot (kuten kuuloon liittyvät) ottavat nuo resurssit käyttöönsä. Tätä tarkoitetaan aivojen plastisuudella.

Koska kaikkien aivot ovat plastiset, niin temperamentiltaan arka kuin kokeilunhaluinenkin ovat kykeneviä oppimaan. Arka saattaa tarvita enemmän rohkaisua, mutta tämän ei pitäisi valmentajaa lannistaa. Nappulaikäisillä aivot ovat plastisimmillaan, jolloin hyvät kokemukset liikunnasta voivat synnyttää läpi elämän kantavan positiivisen riippuvuuden liikuntaan normaalia voimakkaammin toimivien aivojen palkitsemismekanismien muodossa. Tämä ei tarkoita että kaikista voi tulla Zlataneita, mutta tämä tarkoittaa että arkakin nappula voi oppia heittäytymään jalkapalloon täysillä.

[Messi]

Ylläolevaan viitaten. Väittäisin, että meidän kulttuurinen heikkous (ts. menestyksettömyys) futiksen parissa johtuu juurikin tuosta ilmiöstä. Jo pienestä pitäen aivojamme muokataan siihen suuntaan, että futis on kiva harrastus ja toimii mukavana oheisharjoitteluna ns. perinteisille lajeille. Joka tuutista toitotetaan milloin olosuhteiden vaikutusta, milloin huonoja geenejä ja milloin mitäkin syytä siihen miksi emme menesty. Itse olen monessa yhteydessä puhunut uskosta. Olen sitä mieltä, että jos uskoo johonkin asiaan riittävän vankasti niin tämä muokkaa aivojen toimintaa ja tätä kautta käyttäytymistä tiettyyn suuntaan. Tuo usko on päämme sisällä oleva kupla, jota negatiiviset voimat yrittävät puhkaista ja positiiviset voimat vahvistavat. Ja kun riittävän paljon uskoo ja riittävän moni uskoo, niin tuo kupla realisoituu jossain vaiheessa todeksi.

Edellisestä kappaleesta aasin siltana vedän sellaisen johtopäätöksen, että valmentajien yhtenä suurena haasteena on saada tuo kupla pysymään valmennettavan päässä ja mahdollisesti jopa vahvistettava sitä.

[Earl Godwin]

Eikö Puhakaisen Jykke jo 1990-luvun lopussa teoksessaan Persoonan kieltäjät pyyhkinyt yliarvostetulta aivotutkimuksella pöytää.

Tuo kirja naurettiin pystyyn jo julkaisuhetkellään.

Kylmä tosiasia vaan on, että joillakin ihmisillä psyyke on mitä on eikä sitä enää pysty muuttamaan. Silloin jos tämä joku on tullut kokemuksien kautta, asiaan voi vielä vaikuttaa, mutta jos tämä on ihmisen "geeneissä" tai "aivoissa" tai miksi tätä inhimillisen olemisen keskusta kukin haluaa kutsua, asialle ei ehkä voi tehdä paljoakaan.

Kaikki psyykkiset ominaisuudet ovat aivoissa, olivat ne muutettavissa tai muuttumattomia. Se taas, että asian geenipohjaisuus automaattisesti tarkoittaisi, ettei asiaa voi muuttaa, on väärinkäsitys. Esim. taipumus ylipainoon on osin geeneissä, mutta laihduttaminen on silti mahdollista.

[weeMan]

Psyykkisestä valmennuksesta vastaa usein päävalmentaja. Päävalmentaja on vastuussa siitä, että yhdestätoista miehestä ja kolmesta vaihtomiehestä saadaan paras mahdollinen irti pelissä. Päävalmentaja myös vastaa siitä, että asiat sujuvat toivotulla tavalla ja pelaajat ovat valmiina ottelun haasteeseen. Päävalmentaja myös vastaa siitä, että mitkään häiriötekijät eivät vaikuta joukkueen suoritukseen. Päävalmentaja on myös majakka, joka vie joukkueen askel askeleelta kohti päämäärää ja kasvattaa joukkueen tasoa askel askeleelta.

Päävalmentaja on luotsi, jolla on käsi peräsimellä, kun pelaajat soutavat. Luotsin rooli on kaikista tärkein, jos päämäärä halutaan saavuttaa. Tämä tarkoittaa lukuisten kivikkojen kiertämistä menestyksekkäästi ja purjen ohjaamista satamaan raivokkaasta myrkystä ja esteistä ja vaikeuksista huolimatta.

[zekki]

Psyykkisestä valmennuksesta vastaa usein päävalmentaja. Päävalmentaja on vastuussa siitä, että yhdestätoista miehestä ja kolmesta vaihtomiehestä saadaan paras mahdollinen irti pelissä. Päävalmentaja myös vastaa siitä, että asiat sujuvat toivotulla tavalla ja pelaajat ovat valmiina ottelun haasteeseen. Päävalmentaja myös vastaa siitä, että mitkään häiriötekijät eivät vaikuta joukkueen suoritukseen. Päävalmentaja on myös majakka, joka vie joukkueen askel askeleelta kohti päämäärää ja kasvattaa joukkueen tasoa askel askeleelta.

Päävalmentaja on luotsi, jolla on käsi peräsimellä, kun pelaajat soutavat. Luotsin rooli on kaikista tärkein, jos päämäärä halutaan saavuttaa. Tämä tarkoittaa lukuisten kivikkojen kiertämistä menestyksekkäästi ja purjen ohjaamista satamaan raivokkaasta myrkystä ja esteistä ja vaikeuksista huolimatta.

Hyviä luonnehdintoja. Ehkä tuohoon vielä futikseen liittyen sellainen lisäys, että kyse ei ole mistään päivän tai viikonkaan matkasta vaan valmentajan pitää valmistautua kauden eli Suomessa puolen vuoden pituiseen matkaan kerrallaan vaikka tämän sisällä sitten lyhyempiä ekskursioita tehtäisiinkin. "Soutajien" kokemuksellakin on siten merkitystä.

Tästä sitten aasinsilta ensi vuoden HJK:n. Siellähän hankitaan nyt Suomen oloissa ainukertaisen suuri joukko ns paluumuuttajia joukkueen osaksi.
Käytännössä pelaajia, jotka ovat tottuneet menestymään seuroissa ja liigoissa, joiden perustaso on Veikkausliigaa parempi. Tottumushan on tällöin sekä henkiseen että fyysiseen puoleen liittyvää. Iän myötä tietenkin fysikka tuo rajoituksia, mutta kriittistä on varmasti henkinen puoli.

Onnistutaanko pelaajat virittämään sille vuosikausien ammattiin harjaantumiseen kautta syntyneelle tasolle vain tuleeko viitekehykseksi sopeutuminen siihen mitä Veikkausliigassa ja suomalaisissa seuroissa yleensä tehdään. Jos kyse olisi vain parista pelaajasta, jälkimmäinen olisi varmasti todennäköisin vaihtoehto. Nythän tätä joukkoa on enemmän. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä syntyykö siellä sellaista näytetään mitä osaamme henkeä. Muutahan ei tarvittaisi kuin pelaisivat pitkäjänteisemmin sillä oppimallaan ammattitasolla, eikä sillä mitä Veikkausliigatasolla odotetaan.

Suomessa ei oikein ole osattu venyttää tasoeroja liigan sisällä. Useimmissa muissa maissa tasoero liigan huipun ja pohjan väliillä on isompi. On pari joukkuetta eurooppatasolla ja sitten niitä jotka ovat siitä tosi kaukana. Ehkä meillä on taustalla on jonkinlainen väärinymmärretty tasa-arvo. Parempi, että kaikki ovat pelitasoltaan huonoja! Eihän pelaamisen tasoero kuitenkaan ole sama asia kuin vaikkapa seuran arvo kannattajilleen. Pelin tasosta riippumatta jokainen seura on yhtä arvokas kannattajilleen. Eihän kukaan hylkää lastansakaan siksi että naapurin lapsi voittaa oman juoksukilpailussa!

[Mersault]

Rankkaa off-topikkia, mutta antaa mennä tämän kerran. Aika hankala kuvitella mikä muu kuin aivojen toiminta vaikuttaisi persoonaan. Tämä ei tarkoita että ne toimisivat eristyksissä tai ilman vuorovaikutusta ympäristön kanssa, mutta on aika hankala kuvitella missä muualla persoona "sijaitisi", jos ei aivoissa. Muutenkin 90-luvun lopussa aivot käsitettiin nykyistä paljon staattisempana kokonaisuutena, minkä vuoksi aivotutkimuksen löydökset ahdistivat varsinkin humanismiin päin kallellaan olevia psykologeja. Nykään neuro- ja kognitiotieteiden vuoropuhelu psykologian kanssa on valtavirtaa, eikä kukaan muistele noita vuosikymmenen takaisia.

Puhtaasta kokemuksesta voin heittää, että persoonaan vaikuttaa esimerkiksi kyttyräselkä, kompurajalka, lyhytkasvuisuus, huomattava pituus, änkyttäminen ja muut puheen häiriöt, sokeus, kuurous, helevitinmoinen syntymämerkki kasvoissa, äärimmäinen lahjakkuus vaikkapa jalkapallossa, äärimmäinen paskuus vaikkapa jalkapallossa, ympäristö, ympäristön luomat vaatimukset...

Aivot voivat olla ihmisen toiminnallinen keskusyksikkö, mutta ihmisen persoonallisuus ei ole sama kuin aivot. Aivot sääntelevät ihmisen toimintaa, mutta aivot eivät pysty vaikuttamaan siihen millainen ihminen on holistisesti. Aivot ja loput ihmisestä toimivat vuoroavaikutteisesti. Jos esimerkiksi yksijalkainen väittää, että yksijalkaisuus ei vaikuta hänen persoonaansa, hän luonnollisesti saa näin ajatella, mutta joku voisi väittää, että yksijalkaisen persoona olisi kehittynyt toisin, jos hänellä olisi aina ollut kaksi jalkaa. Toiseus, erilaisuus ei ainoastaan vaikuta persoonaan vaan se vaikuttaa myös ympäristön reaktioihin, joka taas heijastuu takaisin yksijalkaiseen.

Meinaa karata taas juttu yläpilvellä filosofoinniksi, mutta saatiinpa onneksi mukaan hiukan konkretiaa. Olen käyttänyt valmennettavien olentojen eksistentialisen situaation ja kokemuksen selvittämiseen itsekehittelemääni interrogatiivista tutkimusmenetelmää. Suomeksi sanottuna pitää olla melkoinen aasi, jos ei kykene ottamaan arkaa kaveria sivuun ja kysymään mistä puristaa. Jotkut ovat temperamentiltaan arkoja, siitä olemme ihan samaa mieltä, mutta aivan arkinen rohkaisu ja kannustus auttaa useimpia. Kysymys ei ole siitä, että kaikille pitäisi saada iskostettua Zlatanin itseluottamus, vaan siitä että varsinkin ne arat kaverit hyötyvät kentällä koetuista onnistumisista.

Omien kokemuksieni perusteella yrittämisen puute ja arkuus johtuvat lähes kategorisesti epäonnistumisen pelosta. Joko ei ole opittu käsittelemään epäonnistumisen tunetta, pelätään pelikavereiden pilkkaa tai sitten kotona meinki on sellainen, että jokaisesta virheestä tulee sormille. Pelisäännöt ja aktivoiva palautteen anto auttavat turvalliseksi koetun ympäristön luomisessa. Pelikaverien välisen kuittailun voi puolestaan kieltää nappulaikäisillä kokonaan. Tosin tasoryhmissä tähän ongelmaan ei tule törmättyä muutenkaan. Lisäksi on hyvä tehdä heti aluksi selväksi, että epäonnistumisista ei rangaista, mutta yrittämisen puutteesta tulee palautetta. Itse en ole vielä törmännyt tapaukseen, joka ahdistuisi niin perinpohjaisesti kilpailutilanteesta, että se estäisi pelaamisesta ja treenauksesta nauttimisen. Jos tälläinen kuitenkin tulee vastaan, on ehkä todettava ettei futis ole tämän kaverin juttu.  

Vastakysymyksenä voisi esittää, että onko ihmisellä muita tunteita kuin arkuus? Arkuuden jokainen luonnollisesti näkee ja jokainen siihen pystyy puuttumaan, mutta entäpä epäonnistumisen pelko, riittämättömyyden tunteminen, ympäristön luomat paineet, tyttökaverin rubensilaiset muodot jotka pyörivät mielessä kaiken aikaa, naapurin mrs robinson joka aiheuttaa outoa painetta nivusissa, pyhäkoulun pappi joka epäsovinnaisin keinoin haluaisi ruoskia synnin pois nuoren karitsan kehosta, murrosiän aiheuttama tunteiden sekamelska, pelikaverin paremmuus, fyysinen riittämättömyys jonka seurauksena kaverit ovat parempia...

Myös minä tunnistan aran kun sellaisen näen, mutta monesti olen tavannut henkilöitä jotka esimerkiksi valehtelevat sujuvasti päin naamaa ja ovat uskottavia. Henkilökohtaisesti edelleenkin uskon, että voin nähdä ihmisen käytöksen, mutta en sitä miten hän asiat kokee.

Olet oikeillä jäljillä tuon temperamentin kanssa. Eli perustemperamentti on niin syvällä aivon rakenteissa, että se pysyy melko staattisena koko elämän läpi. Tosin näitä klassisia tapauksia löytyy, jossa päähän on kohdistunut voimakas isku tms, minkä seurauksena henkilön persoonallisuus on muuttunut täysin. Itseasiassa aivotutkimus nojasi hyvin pitkään siihen, että näitä erikoistapauksia (joku osa aivoista vaurioitunut) tutkimalla ymmärettiin mikä kyseisen alueen funktio on.

Mutta jos palataan valmentamiseen ja kehittymiseen, meidän ei varmaankaan tarvitse puhua psykopaateista tai muista aivotoiminnan anomalioista. On totta, ettei futaaminen tai meditointi paranna epilepsiaa, mutta on vanhanaikaista kuvitella että aivoissa ei tapahtuisi mitään muutoksia. Mikä tahansa oppiminen muuttaa aivoja konkreettisesti, fyysisellä tasolla, niin että uusia yhteyksiä syntyy ja jopa yksittäiset synapsit muuttavat muotoaan. Kun toiminta on pitkäjänteistä, tämä näkyy rakenteellisina muutoksina. Kuka tahansa erottaa paljaalla silmällä MRI-kuvista konserttipianistin ja tavallisen tallaajan aivot. Pianistilla tietyt hienomotoriikkaan ja motoriseen muistiin liittyvät alueet ovat yksinkertaisesti selvästi suuremmat. Toisena esimerkkinä näkevinä syntyneillä, mutta myöhemmin sokeutuneilla tapahtuu näkyviä muutoksia aivoissa sokeutumisen jälkeen. Koska visuaalista dataa ei enää tule, muut toiminnot (kuten kuuloon liittyvät) ottavat nuo resurssit käyttöönsä. Tätä tarkoitetaan aivojen plastisuudella.

Koska kaikkien aivot ovat plastiset, niin temperamentiltaan arka kuin kokeilunhaluinenkin ovat kykeneviä oppimaan. Arka saattaa tarvita enemmän rohkaisua, mutta tämän ei pitäisi valmentajaa lannistaa. Nappulaikäisillä aivot ovat plastisimmillaan, jolloin hyvät kokemukset liikunnasta voivat synnyttää läpi elämän kantavan positiivisen riippuvuuden liikuntaan normaalia voimakkaammin toimivien aivojen palkitsemismekanismien muodossa. Tämä ei tarkoita että kaikista voi tulla Zlataneita, mutta tämä tarkoittaa että arkakin nappula voi oppia heittäytymään jalkapalloon täysillä.

Aivottomana en aivoista juurikaan ymmärrä, mutta tuli vaan mieleen, että jos joku potkaisee minua nilkaan, onko kipu aivoissa vai nilkassa? Aivoista varmaankin näkee kaikenlaista nippetietoa ja jos aivoista katkaisee virran, homma on kutakuinkin pistetty pakettiin, mutta kuvitellaan, että 8-vuotiaalle lapselle sattuu onnettomuus jonka aiheuttaman hapenpuutteen vuoksi suurin osa aivoista tuhoutuu, mutta tyttö jää henkiin ja viettää lopun ikäänsä koomassa sairaalan kroonikko-osastolla, voitko sanoa, että tytön persoona kuoli aivojen tuhoutumisen vuoksi?

[Mersault]

Tuo kirja naurettiin pystyyn jo julkaisuhetkellään.

Kaikki psyykkiset ominaisuudet ovat aivoissa, olivat ne muutettavissa tai muuttumattomia. Se taas, että asian geenipohjaisuus automaattisesti tarkoittaisi, ettei asiaa voi muuttaa, on väärinkäsitys. Esim. taipumus ylipainoon on osin geeneissä, mutta laihduttaminen on silti mahdollista.

Tuohon on pakko siteeraata Kihun tutkimuksen argumenttia: Hyvä harjoitus on parempi kuin huono.

[Pussikalja]

Suloisesti sekottuu aikuisfutis ja polku futariksi. Puhumattakaan psykologisesta filosofoinnista. Jälkimmäiseen ei voi kuin todeta, että ferrari on upea auto, ei sen valmistusta kannata lopettaa, vaikka kaikki ei sellaista osta, eikä omista. Samalla tavalla kannattaa muistaa, että ei varsinkaan sen polun alkuvaiheessa kaikilla ole intohimoa ja halua aikuisfutariksi, eikä välttämättä edellytyksiäkään. Silti tie kannattaa tehdä mahdollisimman kehittäväksi, jotta niillä kellä se halu on, on saumat.

[Messi]

Suloisesti sekottuu aikuisfutis ja polku futariksi. Puhumattakaan psykologisesta filosofoinnista. Jälkimmäiseen ei voi kuin todeta, että ferrari on upea auto, ei sen valmistusta kannata lopettaa, vaikka kaikki ei sellaista osta, eikä omista. Samalla tavalla kannattaa muistaa, että ei varsinkaan sen polun alkuvaiheessa kaikilla ole intohimoa ja halua aikuisfutariksi, eikä välttämättä edellytyksiäkään. Silti tie kannattaa tehdä mahdollisimman kehittäväksi, jotta niillä kellä se halu on, on saumat.

En nyt tasan tarkkaan tiedä mihin tummennetulla viitataan, mutta ainakin Mersaultin ja Koeran teoreettiset tekstit sopivat niin kilpaurheilun, harrastetoiminnan, lasten kuin aikuistenkin psyykkisen valmennuksen viitekehykseksi. Tokihan, jos halutaan puhua ainoastaan "kaikilla on treeneissä mukavaa", niin tuollaisia teoreettisia viitekehyksiä ei tarvita. Jos halutaan puhua, miksi ja miten kaikilla on mukavaa treeneissä, niin joku teoreettinen viitekehys siellä takana yleensä on. Ja kuten sanottu, ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen olento, joten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ei siis ole oikeaa eikä väärää lähestymistapaa.

Ps. ohimennen tuli lukaistua urheilulehdestä? toimittajan tutustumismatkasta Hoffenheimin akatemiaan. Ei siellä valmentaja hoitanut psykologin virkaa, vaan koulutettu psykologi. Taisi jopa olla, että lähes joka ikäryhmälle oli oma psykologi. Omasta mielestäni valkku voi olla kiva ja kannustava, mutta ilman asianmukaista koulutusta ei kannata "psykologiksi" tai vielä vähemmän "psykiatriksi" ryhtyä. Vaikka omalla tavallaan kaikki olemme toisillemme "psykologeja" ja käymme keskenämme "terapeuttisia keskusteluita".

[zekki]

Tässä topicissa kommentit liikkuvat välillä aika usvaisessa yläpilvessä. Hienoa, sitäkin tarvitaan. Tässä vähän matalammalla lentoa.

Välillä on tullut ajatelleeksi, voisiko futiksessa olla jotain sellaista, jota voisi kutsua lajin alitajunnaksi. Lajin muutokseen ja kehitykseen vaikuttavat tekijät vain ilmaantuvat, jos olosuhteet ovat otolliset.  Yleensähän seurataan vain tiettyjen pelaajien ja valmentajien tekemisiä, mutta onko taustalla syvempiäkin virtoja?  

Bundesliigassa  Pep Guardiola on pystynyt pitämään Bayernin kiinni siinä ajan hengessä, johon Heynckes sen nosti. Pitkä kaari siellä taustalla yhdistää
Heynckesin espanjalaiseen futikseen Real Madridin kautta. Voiman, vastavoiman ja synteesin lait vaikuttavat nyt kun Guardiola hakee uutta dynamiikkaa Barcelonan kautensa jälkeen. Ei Guardiolan tapainen taiteilija olisi lähtenyt Muncheniin, jollei hänen intuitionsa olisi kehottanut sinne menemään. Jotain uutta oli syntymässä, vaikkei se vielä mitään selvää leimaa ole saanutkaan ja vaikea sanoa tuleeko se koskaan yhtä kirkkaasti erottuvaksi muodostumaankaan kuin vaikka espanjalainen tikataka. Nämä asiat eivät ole vain valmentajasta kiinni.

Sami Hyypiä ja Leverkusen ovat suomalaisittain mielenkiintoinen luku. Suomalaisittain katsoen tähän liittyy epäuskoakin. Miten suomalainen voi noin pärjätä. Neutraalimpi kuva on kuitenkin aika toisenlainen. Maailman futiksen ehdottomalla huipulla ollut pelaaja, joka on jo nuoresta asti luonut henkisesti kuin varjokarrieeria valmentajana, onkin yhtäkkiä huippujoukkueessa vastuutehtävässä.  Mitä ihmettä siinä on?

Leverkusenin ja Hyypiän tilanne on kaikkiaan kutkuttava. Suomen maajoukkueesta tulleiden vaikutteiden pohjalta Hyypiä toi Leverkusenin hyökkäävään identiteettiin voiman, vastavoiman ja synteesin prosessin. Hyypiä oli sisällä Leverkusenin "alitajunnassa" ja ilmeisen intuitiivisesti ymmärsi mitä joukkue tarvitsi ja sitten Paatelaisen joulukuuseen liittyvät ajatukset  vain napsahtivat kohdalleen Leverkusenissa. Tällaisessa murroskohdassahan usein on menestyksen siemenet.

Dortmundin Klopp oli trimmannut tempoon perustuvan vastahyökkäyspelin äärimmilleen. Peliä voisi verrata äärimmilleen trimmattuun klik-klak kellopeliin. Siten tulee joku hyypiä Suomesta. Pallonhallinta ei olekaan keskiössä. Hiomatonta peliä. Välillä hienoja kombinaatiohyökkäyksiä ja välillä supernopeita vastahyökkäyksiä, toisinaan sitten tahmeata ja hidasta peliä, mutta voittoja vain väännetään. Kukaan ei oikein tiedä, mitä kulloinkin tuleman pitää.  Joukkueessa on kuitenkin hyvä ja luottavainen henki ja paljon lahjakkuutta.

Tuskin Hyypiälläkään on ollut mitään "megasuunitelmaa". Hän on vain lähtenyt tekemään asioita omalta pohjaltaan ja yhtäkkiä yhdistelmä suomalaista sisua ja  joukkueen sissimäinen pelitapa ovatkin vaikeasti voitettavia asiota. Suomalaisuus yhdistyneenä kansainvälisen tason osaamiseen onkin yhtäkkiä maailman futiksen huippua.

Joukkuehan on nyt mielenkiintoisessa tilanteessa. Saksassa se pystyy kaikki voittamaan, mutta kun mennään kansainvälisille kentille tulee outo henkinen kynnys vastaan. Onhan vähän hassua, että joukkue, joka pystyy Bayerninkin voittamaan, suorastaan luovuttaa niille, jotka puolestaan Bayernille eivät ole mahdottomia vastuksia. Miten joukkue sitten pystyisi nousemaan seuraavalla tasolle?

Ehkä tässäkin joukkueen pitäisi vähän murtaa perinteitään. Sehän on on ollut leimallisesti kansainväliselle huipputasolle pelaajia kasvattava joukkue.
Ehkä sen pitäisi nyt ostaa joku vaikka Robin van Persien tyyppinen konkari, joka nostaisi joukkueen lopullisesti sinne kansainväliselle huipputasolle.

[zekki]

"Wooden, the 'winningest' college basketball coach never mentioned the word 'win' to his players. Instead he kept us focused on becoming the best that we could be, rather than trying to beat some other team."

Onkohan Suomessa yhtään nuorisovalkkua, joka ei käyttäisi voittaa sanaa!


The first time I began taking formal tennis lessons, my entire game was thrown into disarray. I was asked by my teaching pro to change my grip, swing, stance and just about every other aspect of my game. Because he could see how much that left me struggling he told me, “In order for you to get better, you must first allow yourself to get worse. You have to unlearn your bad habits before you can learn the good ones. In this process, you will temporarily not be as good as you used to be. Kids who you could easily beat will probably beat you for a while. Forget about the winning and losing for a little bit and just concentrate on learning these new techniques and within a short amount of time I promise you your game will be better than it ever was.”

Jos nuori onkin  futiksessa oppinut tekniikan väärin, eikö asiaa voi korjata! Kuinka paljon tällaiseen käytetään aikaa vai jääkö parempi tasoryhmä sen takia vain saavuttamatta!

https://www.competitivedge.com/issue-training-champions-right-way - Kaikkiaan jenkeilläkin tuntuu olevan tutulta kuullostavia ongelmia

Trendi tuntuu siis olevan, että jopa 16 ikävuoteen asti pelataan ilman ulkoista kilpailupainetta ja sitten muutamassa vuodessa noustaan aivan edaritasolle asti. Suomalainen malli tuntuu olevan että jopa alle 10v iästä asti kilpaillaan, mutta sitten juuri tuossa 16 vuoden iässä alkaa kollektiivinen luisu alaspäin, kun pitäisi päinvastoin olla latautunut tosikoitoksiin.

Nähdäänkö pelaajat edelleen lähinnä liikkuvina tekniikkarobotteina ja joukkue koostuvan mekaanisista pelinappuloista!

[Johnny99]

Onkohan Suomessa yhtään nuorisovalkkua, joka ei käyttäisi voittaa sanaa!

On, jos Woodenin määrät on mittarina.

Jos nuori onkin  futiksessa oppinut tekniikan väärin, eikö asiaa voi korjata!

Voi.

jääkö parempi tasoryhmä sen takia vain saavuttamatta!

Ei.

Nähdäänkö pelaajat edelleen lähinnä liikkuvina tekniikkarobotteina ja joukkue koostuvan mekaanisista pelinappuloista!

Ei.

[koera]

Puhtaasta kokemuksesta voin heittää, että persoonaan vaikuttaa esimerkiksi kyttyräselkä, kompurajalka, lyhytkasvuisuus, huomattava pituus, änkyttäminen ja muut puheen häiriöt, sokeus, kuurous, helevitinmoinen syntymämerkki kasvoissa, äärimmäinen lahjakkuus vaikkapa jalkapallossa, äärimmäinen paskuus vaikkapa jalkapallossa, ympäristö, ympäristön luomat vaatimukset...

Aivot voivat olla ihmisen toiminnallinen keskusyksikkö, mutta ihmisen persoonallisuus ei ole sama kuin aivot. Aivot sääntelevät ihmisen toimintaa, mutta aivot eivät pysty vaikuttamaan siihen millainen ihminen on holistisesti. Aivot ja loput ihmisestä toimivat vuoroavaikutteisesti. Jos esimerkiksi yksijalkainen väittää, että yksijalkaisuus ei vaikuta hänen persoonaansa, hän luonnollisesti saa näin ajatella, mutta joku voisi väittää, että yksijalkaisen persoona olisi kehittynyt toisin, jos hänellä olisi aina ollut kaksi jalkaa. Toiseus, erilaisuus ei ainoastaan vaikuta persoonaan vaan se vaikuttaa myös ympäristön reaktioihin, joka taas heijastuu takaisin yksijalkaiseen.

Taas menee ohi aiheen, mutta  katsopa vaikka seuraava video, jossa käsitellään mm. haamuraajoja, jotka tosinaan jatkavat olemistaan aivoissa amputoinnin jälkeen. Joskus nämä haamuraajat ovat tautisen kipeitä, minkä takia ne ovat todellinen ongelma. http://www.youtube.com/watch?v=Rl2LwnaUA-k. Videolla esiintyvä Ramachandran on kehittänyt metodin, jossa peilin avulla aivoille opetetaan kipeän haamuraajan olevan terve ja kivut lakkaavat. Pointtini on jälleen kerran se, että aivot ovat plastiset. Ne kykenevät toisinaan oppimaan asioita, joita arkijärjellä pidämme mahdottomina. Valmentamisen kannalta pidän ajatusta siitä, että jonkun persoona voisi toimia ylitsepääsemätötmänä esteenä oppimiselle hyvin epäterveenä.

Vastakysymyksenä voisi esittää, että onko ihmisellä muita tunteita kuin arkuus? Arkuuden jokainen luonnollisesti näkee ja jokainen siihen pystyy puuttumaan, mutta entäpä epäonnistumisen pelko, riittämättömyyden tunteminen, ympäristön luomat paineet, tyttökaverin rubensilaiset muodot jotka pyörivät mielessä kaiken aikaa, naapurin mrs robinson joka aiheuttaa outoa painetta nivusissa, pyhäkoulun pappi joka epäsovinnaisin keinoin haluaisi ruoskia synnin pois nuoren karitsan kehosta, murrosiän aiheuttama tunteiden sekamelska, pelikaverin paremmuus, fyysinen riittämättömyys jonka seurauksena kaverit ovat parempia...

Tässä taas paistaa läpi arvomaailma, jossa yksilön erityislaatuisuuden kunnioittamisen pitäisi ylettyä niinkin arkiseen tilanteeseen kuin futistreeneihin. Toki on hyvä, jos valmentajalla on silmää käsitellä pelaajia hiukan eri tavoin näiden persoonasta ja elämäntilanteesta riippuen, mutta tämän ei pitäisi syödä fokusta pääasiasta muutoin kuin äärimmäisissä erikoistilanteissa. 

Homma ei toimi niin, että meillä olisi yksi tietoisuden tila, joka on joko päällä (valve) tai pois päältä (uni). Meillä on useita järjestelmiä (visuaalinen, motorinen, limbinen, jne.), joiden marssijärjestys vaihtelee tilanteen mukaan. Tämän voi todeta vaikka auton ratissa vähänkin mutkaisemmalla tiellä. Ehkä siinä jotain pystyy pelkääjän paikalle kommentoimaan tai kuuntelemaan musiikkia, mutta katse ja keskittyminen on tiukasti tiessä. Olen melko varma, ettei edes hajamielisin professori mieti jäisessä kurvissa sähkömagneettista kenttäteoriaa tai Kierkegaardin autenttisen olemassaolon käsitettä.

Se pointti: tekemällä oppiminen on varsinkin nappulaikäisille helpoin ja luonnollisin tapa oppia ja keskittyä. Keskittymisen puutetta ei kannata loputtomiin laittaa Jani-Petterin omalaatuisen persoonan ja huumorin piikkiin. Kyse on huonosta treenikulttuurista, jossa joustetaan liikaa johdonmukaisuuden kustannuksella, tai ei tarjota riittävän virikkeellisiä (=hyviä) treenejä. Ihan tavallisessa nopeatempoisessa pienpelissä ei pitäisi olla mitään saumaa miettiä yhtäkään noista luettelemistasi asioista, ihan jo sen takia että visuaalinen, somatosensorinen jne. järjestelmä käyttävät resursseja tehokkaasti.

[zekki]

Taas menee ohi aiheen, mutta  katsopa vaikka seuraava video, jossa käsitellään mm. haamuraajoja, jotka tosinaan jatkavat olemistaan aivoissa amputoinnin jälkeen. Joskus nämä haamuraajat ovat tautisen kipeitä, minkä takia ne ovat todellinen ongelma. http://www.youtube.com/watch?v=Rl2LwnaUA-k. Videolla esiintyvä Ramachandran on kehittänyt metodin, jossa peilin avulla aivoille opetetaan kipeän haamuraajan olevan terve ja kivut lakkaavat. Pointtini on jälleen kerran se, että aivot ovat plastiset. Ne kykenevät toisinaan oppimaan asioita, joita arkijärjellä pidämme mahdottomina. Valmentamisen kannalta pidän ajatusta siitä, että jonkun persoona voisi toimia ylitsepääsemätötmänä esteenä oppimiselle hyvin epäterveenä.

Tässä taas paistaa läpi arvomaailma, jossa yksilön erityislaatuisuuden kunnioittamisen pitäisi ylettyä niinkin arkiseen tilanteeseen kuin futistreeneihin. Toki on hyvä, jos valmentajalla on silmää käsitellä pelaajia hiukan eri tavoin näiden persoonasta ja elämäntilanteesta riippuen, mutta tämän ei pitäisi syödä fokusta pääasiasta muutoin kuin äärimmäisissä erikoistilanteissa.  

Homma ei toimi niin, että meillä olisi yksi tietoisuden tila, joka on joko päällä (valve) tai pois päältä (uni). Meillä on useita järjestelmiä (visuaalinen, motorinen, limbinen, jne.), joiden marssijärjestys vaihtelee tilanteen mukaan. Tämän voi todeta vaikka auton ratissa vähänkin mutkaisemmalla tiellä. Ehkä siinä jotain pystyy pelkääjän paikalle kommentoimaan tai kuuntelemaan musiikkia, mutta katse ja keskittyminen on tiukasti tiessä. Olen melko varma, ettei edes hajamielisin professori mieti jäisessä kurvissa sähkömagneettista kenttäteoriaa tai Kierkegaardin autenttisen olemassaolon käsitettä.

Se pointti: tekemällä oppiminen on varsinkin nappulaikäisille helpoin ja luonnollisin tapa oppia ja keskittyä. Keskittymisen puutetta ei kannata loputtomiin laittaa Jani-Petterin omalaatuisen persoonan ja huumorin piikkiin. Kyse on huonosta treenikulttuurista, jossa joustetaan liikaa johdonmukaisuuden kustannuksella, tai ei tarjota riittävän virikkeellisiä (=hyviä) treenejä. Ihan tavallisessa nopeatempoisessa pienpelissä ei pitäisi olla mitään saumaa miettiä yhtäkään noista luettelemistasi asioista, ihan jo sen takia että visuaalinen, somatosensorinen jne. järjestelmä käyttävät resursseja tehokkaasti.

Erittäin mielenkiintoista. Voisiko tämä tarkoittaa aivan uusia mahdollisuuksia vaikka futiksen tekniikan kehittämisen suhteen. Voisiko siis vaikka vielä jopa maajoukkuefutaajien potkutekniikkaa hioa "aivojen kautta". Käytettäisiin vaikka saman tapaista lähestymistapaa kuin millä golfissa lyöntiä kehitetään. Pelaajalle annettaisiin ohjeita, jotka simulaattori "laskisi" vaikka aivot niitä ensin vastustaisivat. Simulaattori olisi se "peili". Golfissa kohteena on iäkkäätkin pelaajat ja tuloksia tulee, joten ei kai futiksen 20+ vuotiaat toivottomia tapauksia ole. Nythän futiksessa vempaimilla kehitetään lähinnä reaktionopeutta.

Jälkimmäisestä tuli mieleen, että olen jostain kuullut, että juuri liikuntaa käytetään keskittymiskyvyn kehittämiseen vaikkapa adhd tapauksissa. Pallon "ajaminen " pakottaa keskittymään ja kun on kerran oppinut sen taidon on helpompi keskittyä vaikka koulussakin. Futiksen pelaaminen parantaisi siis koulumenestystä. Futiksen ja iltapäiväkerhojen liitolle olisi siis muutakin perustetta kuin "ajan tappaminen".

[Mersault]

Taas menee ohi aiheen, mutta  katsopa vaikka seuraava video, jossa käsitellään mm. haamuraajoja, jotka tosinaan jatkavat olemistaan aivoissa amputoinnin jälkeen. Joskus nämä haamuraajat ovat tautisen kipeitä, minkä takia ne ovat todellinen ongelma. http://www.youtube.com/watch?v=Rl2LwnaUA-k. Videolla esiintyvä Ramachandran on kehittänyt metodin, jossa peilin avulla aivoille opetetaan kipeän haamuraajan olevan terve ja kivut lakkaavat. Pointtini on jälleen kerran se, että aivot ovat plastiset. Ne kykenevät toisinaan oppimaan asioita, joita arkijärjellä pidämme mahdottomina. Valmentamisen kannalta pidän ajatusta siitä, että jonkun persoona voisi toimia ylitsepääsemätötmänä esteenä oppimiselle hyvin epäterveenä.

Tässä taas paistaa läpi arvomaailma, jossa yksilön erityislaatuisuuden kunnioittamisen pitäisi ylettyä niinkin arkiseen tilanteeseen kuin futistreeneihin. Toki on hyvä, jos valmentajalla on silmää käsitellä pelaajia hiukan eri tavoin näiden persoonasta ja elämäntilanteesta riippuen, mutta tämän ei pitäisi syödä fokusta pääasiasta muutoin kuin äärimmäisissä erikoistilanteissa.  

Homma ei toimi niin, että meillä olisi yksi tietoisuden tila, joka on joko päällä (valve) tai pois päältä (uni). Meillä on useita järjestelmiä (visuaalinen, motorinen, limbinen, jne.), joiden marssijärjestys vaihtelee tilanteen mukaan. Tämän voi todeta vaikka auton ratissa vähänkin mutkaisemmalla tiellä. Ehkä siinä jotain pystyy pelkääjän paikalle kommentoimaan tai kuuntelemaan musiikkia, mutta katse ja keskittyminen on tiukasti tiessä. Olen melko varma, ettei edes hajamielisin professori mieti jäisessä kurvissa sähkömagneettista kenttäteoriaa tai Kierkegaardin autenttisen olemassaolon käsitettä.

Se pointti: tekemällä oppiminen on varsinkin nappulaikäisille helpoin ja luonnollisin tapa oppia ja keskittyä. Keskittymisen puutetta ei kannata loputtomiin laittaa Jani-Petterin omalaatuisen persoonan ja huumorin piikkiin. Kyse on huonosta treenikulttuurista, jossa joustetaan liikaa johdonmukaisuuden kustannuksella, tai ei tarjota riittävän virikkeellisiä (=hyviä) treenejä. Ihan tavallisessa nopeatempoisessa pienpelissä ei pitäisi olla mitään saumaa miettiä yhtäkään noista luettelemistasi asioista, ihan jo sen takia että visuaalinen, somatosensorinen jne. järjestelmä käyttävät resursseja tehokkaasti.  

Henkilökohtaisesti en hetkeäkään epäile etteikö aivot kykene mitä ihmeellisimpiin asioihin, joita ei ihmismieli edes ymmärrä. Humanistipohjalta operoivana en kuitenkaan pidä aivoja ihmisyyden allegoriana. Aivot ovat vain osa ihmistä samalla tavalla kuin mikä muukin ihmiselin. Mitä taas tuohon ihmisen persoonaan ja epäterveeseen käsitykseen siitä, että se ei voi toimia esteenä ihmisen oppimiselle, ongelmaksi tietenkin muodostuu se miten ymmärretään persoona, mutta jos oletetaan, että ihmisen persoonalla kutsut situaatiosidonnaista olemassaoloa, en hetkeäkään epäile etteikö jonkun yksilöllinen tapa olla maailmassa pidä sisällä esteitä, jotka vaikeuttavat oppimista, mutta en ole väittänyt, että tämä este on olisi ylitsepääsemätön. Muista kritisoineeni käsitystäsi siitä, että jos luodaan turvallinen ja haastava -oppimisympäristö, silloin esteitä oppimiselle ei ole, ja vasta-argumenttini oli, että kyseinen oppimisympäristö on utopia. En usko edelleenkään, aivoista ja niiden plastisuudesta huolimatta, että ikinä voidaan luoda valmennusympäristöä, jossa jokainen kokee ympäristön turvalliseksi, haastavaksi tai turvalliseksi ja haastavaksi. Se, että sinä, minä tai kukaan muukaan valmentaja kokee ympäristön turvalliseksi ja haastavaksi ei tarkoita sitä, että myös kaikki 20 harjoituksiin osallistuvaa kokee ympäristön turvalliseksi ja haastavaksi. Jo tilanne jossa on 20 yksilöä, asettaa yksilöt eriarvoiseen asemaan puhumattakaan siitä, että miten kunkin noista yksilöistä kokee tilanteen. Osalle oppimisympäristö varmasti on turvallinen ja haastava, mutta osalle joku toinen ympäristö olisi parempi ja tällaisessa tilanteessa luottamus aivojen plastisuuteen ja kykyyn sopeutua, parempi vaihtoehto on toinen ympäristö.

Mitä taas tulee tuohon yksilön erityislaatuisuuden kunnioittamiseen, tuon sinun omien aivojen plastisuuden tuotetta. Toki jokaisen aivot saavat plastisuudessaan sopeuta tilanteeseen miten lystää, mutta minun aivot plastifikoivat tuon erityislaatuisuuden kunnioittamisen niin, että jokainen ryhmä toimii omien sääntöjensä mukaan ja jos joku ryhmä ei suvaitse jonkun ryhmän jäsenen aivojen antiplastisuutta, silloin erityislaatuinen plastifikaatio saa kerätä aivonsa ja siirtyä muualle plastisioimaan omille aivoille ominaisella plastifikaatiolla. Se, että jokaisella on oma erityislaatuinen tapa olla maailmassa ei tietenkään tarkoita sitä, että maailman pitää muuttua jokaisen erityislaatuisen minän olemassaolon mukaan. Toki näinkin maailmassa on, sillä harva meistä elää itse rakentamassaan maailmassa vaan maailma tuppaa olemaan muiden rakentama itse kullekkin.

Mutta tähän loppuun voisi vielä heittää kysymyksen, että jos aivot ovat kaiken olemisen ja persoonan ilmentymä, jos Messin aivot siirettäisiin vaikkapa edesmenneelle Holmesin Jussille, tulisiko Messistä kaikkien tuntema panomies vai Jussista kaikkien tuntema jalkapalloilija?

[zekki]

Mutta tähän loppuun voisi vielä heittää kysymyksen, että jos aivot ovat kaiken olemisen ja persoonan ilmentymä, jos Messin aivot siirettäisiin vaikkapa edesmenneelle Holmesin Jussille, tulisiko Messistä kaikkien tuntema panomies vai Jussista kaikkien tuntema jalkapalloilija?

Jaa-a. Mitäpä jos he olisivat vaihtaneet vain jalkojaan ja ja olisivat muuten eläneet samassa ympäristössä kuin nyt!

[JaNau]

Jääkiekko 18.12.2013 klo 16:38 | päivitetty 18.12.2013 klo 16:38
Jalonen henkisestä valmennuksesta: "Lätkäjätkät ovat yleensä ottaneet pari kaljaa ja sillä selvitään"
Suomen jääkiekkomaajoukkueen tuleva päävalmentaja Kari Jalosen mukaan henkinen valmennus on nykypäivää jääkiekkovalmennuksessa.

Kari Jalonen Kuva: Yle

Lev Prahaa tämän kauden valmentava, ja ensi kaudeksi Leijonien peräsimeen tarttuva Kari Jalonen kertoi Yle Urheilun haastattelussa mietteitään mm. Sotshin olympialaisista ja henkisestä valmennuksesta.

- Sotshissa nähdään varmasti kolmen ikäluokan maajoukkue. Siellä nähdään missä Suomi-kiekko tällä hetkellä menee.

Jääkiekossa Suomen maajoukkueen pelisysteemistä ja sen tulevaisuudesta puhutaan jatkuvasti. Jalonen muistuttaa kuitenkin sen laajuudesta.

- Tämä paljon puhuttu Meidän peli pitää sisällään paljon muutakin kuin vain sen mitä kaukalossa tapahtuu. Siihen kuuluu mm. henkinen puoli ja pelaajan henkinen kypsyminen.

Vancouverin olympialaisten aikana puhuttiinkin paljon urheilijoiden henkisestä valmennuksesta. Jalonen uskoo sen olevan hyödyntämiseen myös Sotshissa.

- Pelaaja on kuitenkin ihminen ja henkinen valmennus on nykypäivää ja sen on tullut koko ajan lähemmäksi jääkiekkoa. Se on ollut vähän arka juttu meille lätkäjätkille. Me ollaan oltu sellaisia, että otetaan pari kaljaa ja sillä selvitään. Uskon, että Jääkiekkoliitossa ollaan valmiita henkisen valmennuksen hyödyntämiseen.

    Martti Salo Martti Salo Yle Urheilu

[Mersault]

Jaa-a. Mitäpä jos he olisivat vaihtaneet vain jalkojaan ja ja olisivat muuten eläneet samassa ympäristössä kuin nyt!

Ei se noin mene aivouskovaisten mukaan. Kaikki mitä olemme on aivoissa ja muu on vain pelkkää kuorta, joten yksinkertaisella aivojen siirrolla pystyy siirtämään koko olevaisen toiseen olevaiseen. Aivojen ulkopuolinen keho on vain aivojen jatketta, joten yksinkertaiseen persoonan siirtoon ei tarvita muuta kuin uusi kroppa johon aivot voi sijoittaa. Hieman scifistellen voisi toki miettiä, että jos miespuolisen heteron aivot siirretään naiskroppaan, tuleeko uudesta kompinaatiosta lesbo vai pystyykö aivojen plastiikka vaihtamaan lennosta miespuolisesta heterosta naispuoliseen heteroon? Yleensäkin tuossa aivojen plastiikassa nousee ongelmaksi tuo plastiikan suhde aivojen ulkopuoliseen maailmaan.

[zekki]

Ei se noin mene aivouskovaisten mukaan. Kaikki mitä olemme on aivoissa ja muu on vain pelkkää kuorta, joten yksinkertaisella aivojen siirrolla pystyy siirtämään koko olevaisen toiseen olevaiseen. Aivojen ulkopuolinen keho on vain aivojen jatketta, joten yksinkertaiseen persoonan siirtoon ei tarvita muuta kuin uusi kroppa johon aivot voi sijoittaa. Hieman scifistellen voisi toki miettiä, että jos miespuolisen heteron aivot siirretään naiskroppaan, tuleeko uudesta kompinaatiosta lesbo vai pystyykö aivojen plastiikka vaihtamaan lennosta miespuolisesta heterosta naispuoliseen heteroon? Yleensäkin tuossa aivojen plastiikassa nousee ongelmaksi tuo plastiikan suhde aivojen ulkopuoliseen maailmaan.

Tai jos huippufutaaja ja tavallinen futaaja vaihtaisivat aivojaan. Olisi vähän isompi juttu kuin vaikkapa sydämensiirto. Kuinka pitkään huippufutaajan aivoilta menisi tavallisen kropan kesyttämiseen vai kesyttäisikö tavallisen futaajan kroppa huippufutaajan aivotoiminnan?

[zekki]

Erilaisten sivuhyppyjen jälkeen takaisin futistreenaukseen.

Mentaalista ylikuormaa positiivisessa hengessä, oikean aivopuoliskon käyttöä jne. Modernit futisvalmennuksen tuulet näyttävän vievän pää edellä futikseen! http://sportsillustrated.cnn.com/2011/soccer/12/17/blizzard.sinnott.mental/index.html

Aina hyvä muistutus kun erityisesti puhutaan pelinomaisesta oppimisesta on, että 98% oikeasta pelistä tapahtuu ilman palloa. Jos siis 100% harjoituksista tehdään pallon kanssa ehditäänkö oppimaan oikeasta pelistä mitään? Seuraus on, että jos ei sitten olekaan palloa juuri omissa jaloissa, ei tiedetäkään mitä tehdä. Siinä seisahtuu niin ajatus kuin mieskin!  Jos oikeasti tajuttaisiin, että futis on peli, jossa pitää 88 minuuttia 90 minuutin pelistä keskittyä peliin ilman palloa niin voisi olla, että treenitkin olisi hieman nykyisestä poikkeavia.

Jos siitä 2020 visiosta yhtään aiotaan pitää kiinni, eikö tällaistenkin asioiden pitäisi olla listalla mukana!

[Kaihlamo]

Kai se nyt pitäisi olla arkipäivää, että pallottomia pelaajia myös koutsataan. Itse olen yrittänyt opetella siirtymistä enemmän pallottomien koutsaamiseen kuin pallollisen, mutta hel###in vaikeata se tuntuu olevan.

In the 2008-09 season 57 percent of players at Premier League academies were born between September and December, while 14 percent had their birthday between May and August. That suggests that the more physically mature children in any given school year are being selected by clubs, which in turn means an English Lionel Messi (born June) or Andrès Iniesta (born May) is unlikely to be turning up any time soon.

Hienosti jutun kirjoittaja jättää huomioimatta eri maiden tavat rajata eri ikäryhmät. Joku fiksu jossain valmennusseminaarissa ihan tosissaan ehdotti Englannin mallia ratkaisuna Suomen loppuvuonna syntyneiden pelaajien vähäisen määrän lisäämiseksi. Varmasti lisäisi huikeasti joulukuussa syntyneiden pelaajien määrää, mutta samalla elokuusta tulisi uusi joulukuu. Se on ihan sama mihin ne rajat vetää niin aina on olemassa sama ongelma - alku- ja loppupään ero on vuosi.

[Superjunnukoutsi]

Erilaisten sivuhyppyjen jälkeen takaisin futistreenaukseen.

Mentaalista ylikuormaa positiivisessa hengessä, oikean aivopuoliskon käyttöä jne. Modernit futisvalmennuksen tuulet näyttävän vievän pää edellä futikseen! http://sportsillustrated.cnn.com/2011/soccer/12/17/blizzard.sinnott.mental/index.html

Aina hyvä muistutus kun erityisesti puhutaan pelinomaisesta oppimisesta on, että 98% oikeasta pelistä tapahtuu ilman palloa. Jos siis 100% harjoituksista tehdään pallon kanssa ehditäänkö oppimaan oikeasta pelistä mitään? Seuraus on, että jos ei sitten olekaan palloa juuri omissa jaloissa, ei tiedetäkään mitä tehdä. Siinä seisahtuu niin ajatus kuin mieskin!  Jos oikeasti tajuttaisiin, että futis on peli, jossa pitää 88 minuuttia 90 minuutin pelistä keskittyä peliin ilman palloa niin voisi olla, että treenitkin olisi hieman nykyisestä poikkeavia.

Tuohan riippuu iästä ja yksilöllisestä kehitysvaiheesta. Ihan pienimmille ei pallotonta harjoittelua juuri kannata pitää kuin pelaamisen muodossa, mutta pallottomana pelaamista pystyy harjoitteissa aika paljon opettamaan vaikka pelaajilla olisi pallo 100% ajasta.

[zekki]

Mikä erottaa huipun tavallisesta harrastajasta on jatkuvan mielenkiinnon kohteena. Ohessa mielenkiintoinen artikkeli, jossa viimeaikaista tietoa käyty läpi: http://www.dichotomistic.com/mind_readings_anticipation.html

Puhtaissa reaktioajoissa ei ole eroa huippuosaajien ja tavallisten harrastajien välillä.

Tietoisen prosessin kautta tulee noin puolen sekunnin viive reaalitilanteeseen verrattuna. Huiput toimivat ailtajunnnan kautta, koska tietoinen prosessi on liian hidas. Lahjakkailla keskeisiä asioita on hermoston oppiminen. Lahjakkuuden keskeinen osatekijä onkin ilmeisesti kyky automatisoida taitoja.

On kyetty mittaamalla osoittamaan, että huipputaitavien kehossa raajoille annetaan hermoston kautta pieniä ja tarkkoja sähköisiä ohjeita, kun taas tavallisen harrastajan kehossa vallitsee ohjeiden anarkia, kun samaan aikaaan hermostossa kulkee vastakkaisiakin ohjeita.

Kyse on pitkälti opetelluista asioista. Huippushakinpelaaja pystyy muutamassa sekunnissa lukemaan pelitilanteen ja muistamaan sen, jos kyse todellisesta pelitä. Mutta jos shakkinappulat laitetaan sattumanvaraiseen järjestykseen, huippupelaaja on yhtä pihalla kuin harrastelija. Eli ilmeiseeti futiksessakin, jos huippupelaajat laitettaisiin kentälle sattumanvaraiseen järjestykseen, pelistä ei tulisi oikein mitään, ennenkuin alkaisi tulla vihjeitä jostain tutuista kuvioista.

On jotenkin hätkähdyttävää, että huippusuorittajakaan ei ole yhtään edellä vaikka katsojaa. Molemmilla tietoinen prosessi kestää suunnilleen saman ajan. Upeakin suoritus tulee kummankin tietoisuuteen sillä noin puolen sekunnin viiveellä.

[zekki]

Korvien väli merkitsee ja henkisellä kantilla on merkitystä:

http://www.sciencedaily.com/releases/2014/06/140619095847.htm

Tämäkin taitaa olla osin lahja ja osin harjoituksen ja ympäristön tulos!

Valkuille kuitenkin vaikea aihe!

[roctum]

Tässä JJK:n entisen henkisen valmentajan Petteri Sveinsin ajatuksia psyykkisen valmennuksen merkityksestä jalkapallossa ja huippu-urheilussa yleensä. Alussa perkaa hieman Kolmosen NuPS - HPS -peliä, jonka jälkeen haastattelu on tehty.

http://www.youtube.com/watch?v=Ft3D-7scC-I&feature=youtu.be