• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Shefki Kuqi - Gong is gong, dong is dong

Aloittaja Hugo Salmela, 15.02.2014 klo 14:05:25

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

kymmenen

Vähän on eroa edeltäjäänsä ihan kaikilla tavoilla. Tärkeintä toki se miten joukkue menestyy. Jos tuo räyhääminen ilman F-junnutasoista taktista ymmärrystä olisi johtanut johonkin niin sittenhän se olisi ollut ihan passeli tapa toimia, mutta kun ei tunnu johtavan muuhun kuin tippumiseen, niin panee kyllä naurattamaan ison miehen  itsestään täydelllisen pellen tekeminen. Vahvasti näyttää siltä että kuukkeli on onnnistunut tuhoamaan ihan kaiken mitä Bana sai aikaseksi Honakissa. Taito toki sekin. Ylivoimaisesti eniten huutonaurua aiheuttanut valmentajavalinta miltään seuralta koskaan ikinä.

Assuncao

Täällä on ruodittu jo syvällisemmin eli voin tiivistää oman näkemykseni Shefkistä valmentajana seuraavasti: pelle mikä pelle.

Okeanos

Lopetetaan jo tämä Kuqin naurettava ristiinnaulitseminen. Ensimmäisen kauden valmentajana seurassa, jossa yhtään mikään ei toimi ja pelaajat ovat joko junnuja tai jostain Saksan amatööritasolta. Etenkin syyskaudella Shefkillä on mennyt muutaman kerran överiksi, mutta kuten Malinen tänään lehdistötilaisuudessa sanoi, pitää asettaa asiat perspektiiviin. Jo pelaajana tunteella elänyt kaveri on valmentajana lähes mahdottomassa paikassa -> hermot ovat ymmärrettävästi kireällä, mutta kasvua varmasti tulee tapahtumaan ja sitä kautta ympäristökin oppii ymmärtämään paremmin. Ihan turhaa lytätä vielä tässä vaiheessa valmentajauraa, kyllä Mixukin huusi kuin hinaaja ensimmäisillä valmentajakausillaan.

Pakko vielä loppuun todeta, ettei Shefkin Honka ole oikeasti pelannut niin huonosti kuin yleisesti ajatellaan. Etenkin kauden ensimmäisellä neljänneksellä ja vielä puoliväliinkin saakka Hongalla oli hyvin pullat uunissa, mutta sitten joukkueen ylivoimaisesti paras pelaaja (Hetemaj) lähti ja homma levisi käsiin.

Raiden

Huikeeta :D Toivottavasti keskiviikkona shefki-show on nähtävissä paikanpäällä :)

A.I.Virtanen

Lainaus käyttäjältä: Okeanos - 15.09.2014 klo 02:39:03
Etenkin kauden ensimmäisellä neljänneksellä ja vielä puoliväliinkin saakka Hongalla oli hyvin pullat uunissa, mutta sitten joukkueen ylivoimaisesti paras pelaaja (Hetemaj) lähti ja homma levisi käsiin.

Itse asiassa Honka pelasi 1-1-tasapelit TPS:n ja IFK:n kanssa vielä Hetemaj'n lähdön jälkeen, mutta sitten tuli uudet jannut joukkueeseen. Tuloksena neljä tappiota ja yksi tasapeli ja joka matsissa vähintään 2 omiin. Jälkiviisaana voisi hyvin sanoa, että vanhalla joukkueella olisi todennäköisesti jokunen piste enempi tullut.

tuuma

Lainaus käyttäjältä: Okeanos - 15.09.2014 klo 02:39:03
Lopetetaan jo tämä Kuqin naurettava ristiinnaulitseminen. Ensimmäisen kauden valmentajana seurassa, jossa yhtään mikään ei toimi ja pelaajat ovat joko junnuja tai jostain Saksan amatööritasolta.

Paitsi että Shefki on vain itse vastuussa omasta käyttäytymisestään, sekä siitä että näitä ulkomaanarpoja joukkueessa lappaa kuin valintatalon ovista. Hänellä on ollut vaihtoehto toimia toisinkin, käyttäytyä asiallisemmin sekä keskittyä kehittämään niitä Hongan omia (jo Banan aikana liigatasolle nousseita) kasvatteja.

Marquinho

Sääliksi käy Shefkiä. Hänellehän ei työnteko ole koskaan ollut mikään ongelma, nyt pitäis vain ymmärtää tehdä sitä kouluttautumistyötä valmentajan pestiä varten oikein kunnolla. Naama punaisena tuomareille räyhääminen ei hyödytä ketään.

Jasseri

Lainaus käyttäjältä: tuuma - 15.09.2014 klo 09:39:28
Paitsi että Shefki on vain itse vastuussa omasta käyttäytymisestään, sekä siitä että näitä ulkomaanarpoja joukkueessa lappaa kuin valintatalon ovista. Hänellä on ollut vaihtoehto toimia toisinkin, käyttäytyä asiallisemmin sekä keskittyä kehittämään niitä Hongan omia (jo Banan aikana liigatasolle nousseita) kasvatteja.
Shefki huhtikuussa:
Lainaa- Minulla on hyvä pohja pelaajia ja joukkueessa on 7-8 nuorten maajoukkuepelaajaa. Olemme tehneet, ei pelkästään kentällä, vaan kentän ulkopuolella paljon töitä. Olemme menossa erittäin hyvään suuntaan, Kuqi uskoi.

http://yle.fi/urheilu/shefki_kuqi_tarayttaa_tuli_sellainen_fiilis_etta_minka_takia_me_edes_aloitamme_pelata_veikkausliigaa/7173504

Hyvä pohja on todellakin ollut, moni jengi olisi onnellinen 7-8 u21-majumiehestä. Ne eivät vaan niin hirveästi kentällä enää näy.

Kukkahattuilu on aina mitä on, mutta kyllähän tuollainen vitun pellejen karjuminen on aika naurettavaa ja myötähäpeää herättävää touhua. Siellä kun kuitenkin on niitä junnuja ja kaikkea. Totta kai ne kuulevat kirosanoja elämässään mutta ei niitä tarvitsisi Veikkausliigan valmentajalta oppia.


Okeanos

LainaaTimo Innanen ‏@TInnanen  6 t
Jos Hongan seurajohdolla on munaa, sen on erotettava Kuqi, jotta työrauha palautuisi ja ryhmä voisi taistella sarjapaikasta. #Veikkausliiga

LainaaBoris Wistuba-Marino ‏@BorisWistubaMar  3 t
@TInnanen ... Ja milläs pelaajilla me sitten pelattaisiin???

LainaaFootball Finland ‏@FootballFinland  3 t
@BorisWistubaMar @TInnanen tarkoitatko Boris että ei Shefkiä, ei pelaajia?

LainaaBoris Wistuba-Marino ‏@BorisWistubaMar  2 t
@FootballFinland @TInnanen mites sen nätisti sanois.... Ei olis koko joukkuetta enään ilman Shefkiä...

ZZlatan

Lainaus käyttäjältä: Okeanos - 15.09.2014 klo 17:45:33


Kyllä Innanenkin on varsinainen puupääjournalisti, jos ei ole tajunnut kenen rahoilla (+kenen kavereiden) Honka on tämän loppukauden pelannut.

Spangen

Shefki Kuqi - myöhempien aikojen Miiga Juntunen. Toivotaan että pysyy Suomessa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita aina oikeassa olevalta mieheltä odotettavissa.

Lainaus käyttäjältä: ZZlatan - 15.09.2014 klo 17:48:31
Kyllä Innanenkin on varsinainen puupääjournalisti, jos ei ole tajunnut kenen rahoilla (+kenen kavereiden) Honka on tämän loppukauden pelannut.
Mietaakin yllättyi topikissa nämä.

PallonPyörittäjä

Kyllähän palloliiton on tähän jo puututtavat kovalla kädellä. Aivan ääliömäistä toimintaa aikuiselta mieheltä. Banniin loppu kaudeksi ja muille esimerkiksi ettei ihan miten Vaan voi käyttäytyä

Edmundo

Olikohan toi nyt Wistubaltakaan ihan loppuun asti harkittu veto, vaikka kuinka "yleistä tietoa" olikin?

werner

Lainaus käyttäjältä: Edmundo - 16.09.2014 klo 02:41:26
Olikohan toi nyt Wistubaltakaan ihan loppuun asti harkittu veto, vaikka kuinka "yleistä tietoa" olikin?

Niin no nyt kaikki tietävät Hongan olevan edelleen olemassa Shefkin ansiosta. Jos ei olisi sanonut, kaikki vaan urputtaisivat Shefkille. Ihan fiksu veto.

Jau

Suoraan kuin Kummelista.

- Et kai sä nyt ilmaiseksi mennyt valmentamaan?

- Ei, kyllä mä siitä maksoin.

L-Val.

Lainaus käyttäjältä: Jau - 16.09.2014 klo 07:06:22
Suoraan kuin Kummelista.

- Et kai sä nyt ilmaiseksi mennyt valmentamaan?

- Ei, kyllä mä siitä maksoin.


Tämä :D

Se että koutsi omilla rahoillaan pitää liigajoukkuetta pystyssä, on toki hienoa mutta todella hölmöä. Koutsiuraa epätoivoisesti luovan ihmisen tunnusmerkkejä. Täytyy muistaa että kyllä ne Shefkinkin massit jossain vaiheessa loppuu, mitään pitkäjänteistä ei tuolla luoda, vain tyydyttää henkilön itsensä kunnianhimoa.

kovafanipallo

Liiga tarvitsee aina vähintään yhden väriläiskän. Nykyselle virkamiespallo veikkausliigalle vain hyvä asia, että joku aiheuttaa hämminkiä ja otsikoita, oli se sitten pelaaja tai valmentaja.

Shefkille :ylos:

Pikki


Panze

Lainaus käyttäjältä: kovafanipallo - 16.09.2014 klo 13:44:33
Liiga tarvitsee aina vähintään yhden väriläiskän. Nykyselle virkamiespallo veikkausliigalle vain hyvä asia, että joku aiheuttaa hämminkiä ja otsikoita, oli se sitten pelaaja tai valmentaja.

Itse ainakin toivoisin, että väriläiskät olisivat samalla myös uskottavia tekijöitä, valitettavasti Shefkin käyttäytyminen muistuttaa enemmän pikkulasta kuin ammattitaitoista jalkapallovalmentajaa

werner

Lainaus käyttäjältä: Pikki - 16.09.2014 klo 21:24:58
Joko tämä oikeusturvalautakunnan päätös oli täällä?:

Eipä ollut.

Kyllä taas kannatti valittaa :D

RoPS-ottelusta tullee vielä vähän lisää, joten Shefkiä ei tämän kauden otteluissa enää nähdä :(

hevospotku

#446
LainaaSK:n sanavarastoon ei ylipäätään kuulunut "hurri-ilmaisu" eikä hän ollut tietoinen siitä, että Mattias G oli taustaltaan suomenruotsalainen.
Melkoinen satusetä tämä SK :D :ylos:

e. Ja parani vaan toisessa tarinassa :D
LainaaSK oli käyttänyt Englannissa pelaajana oppimaansa kieltä eikä SK ollut tahallisesti käyttäytynyt epäurheilijamaisesti.

Jasseri

Tekisi mieli nauraa, mutta onhan tuo jotenkin noloa ja surullista. Eikö Espoossa voida rehellisesti myöntää litään virheitä?

Marquinho

Huutonaurua vielä Shefkin toimittamalle videotallenteelle, jolla ei edes näy koko insidenttiä :D Sama ku lähettäis jonkun vitun kotivideon :D

gramdel

On kyllä huvittavaa juttua, kun oikeusturvalautakunnassa vatuloidaan pitkälti siitä, sanoiko joku hurri vai urpo :D Ei sillä että tuota mölyävää valmentajan irvikuvaa kauheasti kentän laidalle kukaan kaipaisi.  Shefkin kulttimaine on kyllä mennyttä :(