Enemmän tämän idea oli varmaan avata sitä näkökulmaa kuinka alakulttuurit yleisesti lopulta heijastavat sitä yhteiskuntaa jossa ne tapahtuvat, kuin olla mikään definitiivinen Ultrien selitys tai edes jalkapallodokumentti.
Poukkoilulla sitten havainnointiin juuri sitä, että samasta yhtäläisestä alakulttuurikehyksestä huolimatta ultraryhmään kuulumisen merkitys on kuitenkin lopulta vähän eri erilaisissa yhteiskunnissa ja viitetyhmissä. Samalla kuitenkin eskapismin sekä yhteenkuuluvuuden ja jopa tarkoituksen tunteen löytämisen ollessa ihmisille yhtäläinen tarve universaalisti.
Ultra-kulttuuri oli tuossa lopulta enemmän vaan työkalu jonka kautta tuota ilmiötä yleisesti kanavoitiin. Pääosin varmaan siksi, että oli selkeästi kertojalle/tekijöille oma intohimon lähde.
Periaatteessahan ultrat olisi voitu kuitenkin korvata tuossa melkein millä vaan alakulttuurilla ja tehdä silti about sama dokkari.
Lopun selitys away daysien (joka jo itsessään on jo tietyllä tapaa oma alakulttuurinsa) esoteerisesta merkityksestä oli sentään todella hyvä ja toimiva.
No tämähän se. Tarkoitus oli esitellä tätä "maailman suurinta alakulttuuria", sen yleismaailmallisia piirteitä - syvintä olemusta? - sekä eri yhteiskunnissa ja kulttuureissa ilmeneviä erityispiirteitä. Lisäksi minusta on tärkeää korostaa, että elokuvan tekijä on nainen. Naisnäkökulmaa tuotiin esiin ainakin Argentiinan ja Indonesian kontekstissa. Äärimmäisen miehistä ja machoa alakulttuuria katsottiin vähemmistöedustajan näkökulmasta, ja lopputuloksessa oli ehkä siksi jotakin persoonallista.
En tiedä, kenelle elokuva oli ensisijaisesti tehty. Jossakin määrin ultras-kulttuuria usean vuoden ajan eläneenä rainassa oli minulle henkilökohtaisesti tuttuja ja siksi puhuttelevia hetkiä tifojen valmistuksesta pitkiin, päättymättömiin vierasreissuihin. Tykkäsin siitä mitä sanottiin yöperhosista, se oli kaunista. "Kaikkien asioiden merkitys on keksittyä", sitä itsekin välillä toistelen ja varsinkin jalkapallosta puhuttaessa. Me itse luomme sille merkityksen.
Mitä järkeä tässä on? - no mitä järkeä on koko kapitalistisessa yhteiskunnassa ja sen raadannan logiikassa? Pitkät ja leikkaamattomat katsomokuvaukset olivat paitsi esteettisesti upeita - TJEU yötaivas marokkolaisen stadionin yllä - saivat väkisin ajattelemaan (muistelemaan), miltä tuntuisi olla mukana. En tiedä, joku toinen "sisäpiiriläinen" voi kokea elokuvan ihan eri tavalla tai joku "ulkopuolinen" samalla tai eri tavalla.
Yhdyn esitettyyn kritiikkiin siitä, ettei elokuva ihan tiennyt mitä se halusi olla. Kuinka paljon haluttiin selittää ja kuinka paljon jättää katsojan tulkittavaksi? Väkivalta ja huliganismi mainittiin ikään kuin ilmiöön liittyvänä
ongelmana, mutta sen käsittely oli pintapuolista ja naiivia. Me itse päätämme säännöt, ulkopuolisille mahdoton selittää, ja näin. Barilaisen vanhan liiton ultran esittämä ajatus stadioneista yhteiskunnallisen (väkivaltaisen) repression koelaboratorioina oli kiinnostava näkökulma, jota olisi voinut käsitellä syvällisemmin, nimenomaan näkökulmana näijin lieveilmiöihin. Rasismia, järjrstäytynyttä rikollisuutta ja poliittisia ääriliikkeitä ei mainittu lainkaan. Ja senkin olisi voinut sanoa suoraan, että osa ihmisistä on mukana ihan vain niiden hulinointien takia.
Kaiken kaikkiaan katsomisen arvoinen elokuva, varsinkin jos siitä yrittää löytää jotakin ajateltavaa. Kolme ja puoli tähteä.
P.S. Vuosikausien ajan olen kaivannut tähän (tai johonkin muuhun) otsikkoon keskustelua suomalaisesta kannattajakulttuurista. Mitä universaaleja piirteitä meikäläiset katsomot toisintavat, ja mitkä piirteet ovat meikäläisille lehtereille erityisiä, ja miksi? Ehkäpä tämän elokuvan pohjalta voisi jonkinlaista pohdintaa syntyä.
