Ykkösessä suurin osa valmentajista harjoittelee ammattilaisjoukkueen(?) päävalmentajana toimimista. Sellainen on tämä Rantalakin. Oli suorastaan hellyttävää muistella taannoista haastattelua, missä Rantala kertoi Mursun olleen aina rauhallinen joukkueen edessä, vaikka olisi ollut vaikea kausi menossa. Rivien välistä voi tietysti lukea Sikulta ei tätä ominaisuutta löytynyt. Nyt Rantala sitten hajosi totaalisesti Kotkan lehdistötilaisuudessa. Ei nyt joukkueen edessä, mutta varmasti sen kaikki näkivät tai siitä kuulivat. Oli Rantalan avautuminen sitten välttämätöntä, siitä voivat muut keskustella. Hakan valmentajapestin näkökulmasta meni aika pahasti vihkoon viesti siitä, että mulla on homma hallussa. Kaikesta välittyi käsitys, että homma ei ole hallussa ja paineet kasvaa liian suuriksi. Jos valmentaja sen fiiliksen tartuttaa joukkueeseen, siitä ei ihan hevillä toivuta. Ja sitten peli on hermostunutta joka sektorilla.
Aina kuitenkin pitää muistaa, että ymmärrys ei ole asia joka saadaan kun kurssit on käyty. Ymmärräys on asia joka kehittyy, jos sitä haluaa kehittää, kokemuksen myötä ... Hyvästä pelaajasta ei välttämättä tule hyvää valmentajaa eivätkä puheet eivät ole tae sille, että ymmärrys on puheiden tasolla. Toisaalta sarjataulukko ei aina kerro sitä, kuinka hyvä valmentaja on kyseessä.
Jäin miettimään näitä kommentteja, joissa on hyviä pointteja. Haka kaipaa tosiaan flowta, eteenpäin vievää ja positiivista tunnetilaa. Muuten on turha haaveilla pelin paranemisesta.
Olen täysin ulkopuolinen, mutta näin etäältä seurattuna Rantala vaikuttaa tunneihmiseltä. Hän elää voimakkaasti tunteella ja reagoi tunteisiin. KTP -pelin lehdistötilaisuus oli pettyneen miehen tunnemyrsky, mikä olisi saanut jäädä tapahtumatta. Näin ei vain voi käydä. Ei koskaan, eikä missään. Ei, vaikka pettymys ja turhautuminen on inhimillistä. Niin voi käydä kaikille ja virheistä pitää oppia.
Seurasin Rantalaa sivusilmällä HIFK -pelissä. Kun 1-2 maalissa Markkula potkaisi ohi pallosta, niin Rantala painui katokseen, pisti kädet naamalle, sitten puuskaan ja mökötti hiljaa ja pitkään. Markkulan purkuyrityksen tasoisia suorituksia näkee paljon Nappulaliigassa, mutta valmentajan reagointi oli silti väärä. Peli oli 1-2, Haka hallitsi pelitapahtumia ja aikaa oli jäljellä 60 minuuttia. Silti body language viesti, että "... me ollaan hävitty tää peli". Myös sittemmin otettu triplavaihto henki turhautumista (tunnereaktio), vaikka numeroiden ja pelitapahtumien valossa se oli jotenkin perusteltavissa.
Tunteella elämisessä ei todellakaan ole mitään pahaa tai hävettävää. Tiedän monia tunneihmisiä ja he ovat pärjänneet alallaan aivan loistavasti. Valmentajan työssä liika tunteessa eläminen voi olla ongelma. Valmentaja voi elää tunteella, mutta joissain tilanteissa on etua, jos pystyy säilyttämään tyyneyden ja olemaan reagoimatta.
Maailman huippuvalmentajissa on monia tunneihmisiä, kuten vaikka Mourinho tai Simeone. Silti kun oikein miettii, niin aika moni huippuvalmentaja on luonut kyvyn olla reagoimatta tunnetilaan. Muurinen on tästä hyvä esimerkki. Ääriesimerkkinä tulee mieleen kiekon puolelta Erkka Westerlund, joka ei koskaan reagoi mitenkään mihinkään. Tästä on tullut hänen tavaramerkki. Jos Westerlundin pelin jälkeisiä haastatteluja kelattaisiin läpi, niin ei pystyisi sanomaan, että mikä haastattelu on annettu voitetun ja mikä hävityn pelin jälkeen.
Valmentajan on kyettävä elämään joukkueen tunnetilan yläpuolella. Miksi? Siksi, koska joukkueen tunnetilaan meneminen viestii kyvyttömyyttä toimia. Miesten maailmassa, mitä joukkueurheilu edustaa, arvostetaan toimintaa ja kykyä toimia. Siihen ei kuulu tunnereagointi. Jokainen parisuhteessa elänyt tietää, että naiset kiukuttelevat, polkevat jalkaa, purskahtavat irrationaalisesti itkuun, kikattavat ja mököttävät. Miehille ei suoda samaa.
Jos mietitään vaikka sydänkirurgia, niin leikkausta tehdessään hän ei voi elää tunteella, vaan keskittyminen ja fokus täytyy olla ainoastaan käsillä olevassa suorituksessa. Jos sydänkirurgi alkaa liikaa miettiä leikattavaa potilasta, niin keskittyminen herpaantuu ja suoritus kärsii. Siihen ei ole varaa. Moni valmentaja ei lähde mukaan edes joukkueen positiiviseen tunnetilaan, koska pelin aikana on pidettävä jalat maassa ja keskittyminen suorituksessa. Ainoastaan suorituksessa, ei missään muussa.
Huippuvalmentajaksi ei opiskella vaan kasvetaan. Eikä kasveta ainoastaan valmentajana vaan myös ihmisenä. Rantalalla on kaikki eväät tulla erinomaiseksi valmentajaksi. Tietotaito on olemassa ja ennen kaikkea kunnianhimo ja haku kehittyä. Nyt tarvitaan vain vähän kokemusta ja sitä, että palaset loksahtelevat kohdilleen.
Äänestys
