Lord Bendtner
Paikalla
|
 |
Vastaus #8075 : 12.06.2015 klo 16:47:41 |
|
Mutta jos hänelle lisättäisiin lihaksia voi tämä johtaa siihen, että nopeus ja terävyys kärsii. Omasta mielestä tuota fysiikkaa ei tarvitse mienkään erityisesti korostaa sen enempää kuin mitä sitä nyt jo luonnollisesti huippu-urheilijalle koko ajan tulee.
Tämä on toki mahdollista, joskin on sanottava, että esimerkiksi Sergio Agueron nopeus tai terävyys ei ole hirveämmin kärsinyt siitä, että mies on vahvistunut. Ehkä keskeisempää Sterlingille olisi paremman tasapainon saavuttaminen erityisesti kovassa vauhdissa. Toinen asia mikä auttaisi kaksinkamppailuissa olisi sitten se, että se pallo pysyisi paremmin hallussa. Nykyäänhän Sterlingillä pallo aina välillä karkailee ja tuon seurauksena joutuu välillä huonoon tasapainoon, jolloin Sterling on myös helpompi pelata pallosta pois.
|
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #8076 : 12.06.2015 klo 17:03:16 |
|
Tämä on toki mahdollista, joskin on sanottava, että esimerkiksi Sergio Agueron nopeus tai terävyys ei ole hirveämmin kärsinyt siitä, että mies on vahvistunut..
Mielestäni Aguerolla on ollut lähtökohtaisestikin hieman erilainen fysiikka ja ruumiinrakenne Sterlingiin nähden
|
|
|
|
|
Captain Oats
Poissa
Suosikkijoukkue: Afrikan tähdet
|
 |
Vastaus #8077 : 12.06.2015 klo 17:26:09 |
|
Tarkennetaan sen verran, että en todellakaan pidä Sterlingiä Micah Richardsin kaltaisena hormonihirviönä, joka kaataa kaksinkamppailuissa ukkoa kuin keilaa, vaan pointtini oli että fyysiset ominaisuudet Sterlingillä ovat mielestäni riittävällä tasolla, eikä se ole osa-alue, jolla Sterlingin tulisi kehittyä, juuri niinkuin Andykin taisi mainita.
|
|
|
|
|
Puukastu
Poissa
|
 |
Vastaus #8078 : 12.06.2015 klo 17:29:33 |
|
Ibe toki enemmän raakile, mutta Sterlingissä häiritsee eniten päättömät juoksut ahtaaseen tilaan/siirrot vastustajan ohi ja vatsalleen meno. Todella turhauttavaksi tämän tekee se, että vaihtoehtona olisi syöttö alaspäin. Tämä. Vaikka en Ibeä tietenkään parempana pelaajana pidä, niin hän on tehnyt pallon kanssa paljon hyviä ratkaisuja niissä muutamassa hassussa pelissä, jossa on päässyt pelaamaan. Tämä minua on ilahduttanut eniten. Pelaa epäitsekkäästi ja kärsivällisesti tarvittaessa ja syöttää helpon syötön tyhjään tilaan, eikä lähde joka tilanteessa puskemaan ja yrittämään täysin mahdottomasta tilanteesta jotain kuten Sterlingille liian usein käy, mikä vain johtaa turhiin pallonmenetyksiin. Ei tässä silti kannata vielä Ibestä kovin innostua. Katsotaan rauhassa miten poika pärjää ja kehittyy, kun saa enemmän peliaikaa. Sterling on hyvä palanen Liverpoolin hyökkäyspelissä, mutta omasta mielestäni ei sen enempää. Olisin valmis luopumaan jopa alle neljän kympin, mutta mieluusti itsekin näkisin miehen siirtyvän osana jotain vaihtokauppaa em. syiden vuoksi.
|
|
|
|
|
bergerinpatrik
Poissa
Suosikkijoukkue: LFCInter
|
 |
Vastaus #8079 : 12.06.2015 klo 20:42:40 |
|
Aspas kerinnyt jo siirtymäänCelta Vigoon?
|
|
|
|
|
Naapel
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #8080 : 12.06.2015 klo 21:23:33 |
|
Aspas kerinnyt jo siirtymäänCelta Vigoon?
Siltähän se tosiaan näyttää  Ihmettelen vain uutisointia, että siirtynyt sinne Sevillasta. Oliko lainassa sittenkin pakollinen osto-optio?
|
|
|
|
|
Takapihanjyyrä
Poissa
|
 |
Vastaus #8081 : 12.06.2015 klo 23:22:34 |
|
Siltähän se tosiaan näyttää  Ihmettelen vain uutisointia, että siirtynyt sinne Sevillasta. Oliko lainassa sittenkin pakollinen osto-optio? Minusta missään lainasopimuksista harvemmin löytyy pakollinen osto-optio pykälä, koska sehän tarkottaisi periaatteessa siirtorahan tulevan vuoden viiveellä, mikä kuulostaisi hämmentävältä sopimukselta. Sevillalla on tietääkseni etuoikeus hankkia Aspas sovittuun hintaan, mutta olin jo valmiiksi vähän varovainen pysyvään siirtoon. Propsit kuitenkin tälle siirrolle. Poika palaa ns. kotiin.
|
|
|
|
|
Zorbas
Poissa
Suosikkijoukkue: Veikkausliigajoukkueet, joilla olosuhteet kunnossa
|
 |
Vastaus #8082 : 12.06.2015 klo 23:50:25 |
|
Minusta missään lainasopimuksista harvemmin löytyy pakollinen osto-optio pykälä, koska sehän tarkottaisi periaatteessa siirtorahan tulevan vuoden viiveellä, mikä kuulostaisi hämmentävältä sopimukselta. Kyllä noita vaan nykyään aina joskus on. Lonkalta tulee mieleen ainakin Alvaro Negredo (City -> Valencia) ja nyt siis Aspas. Syyt tuollaisissa ovat yleensä taloushallinnollisia (mille tilikaudelle myynti saadaan kirjattua jne.). Samantyyppistä kikkailua oli myös Torresin laina- ja myyntikuvioissa Chelseastä Milaniin (Chelsea ei alunperin halunnut kirjata Torresista koituneita myyntitappioita kalenterivuodelle 2014, ehkä FFP-pelossa?).
|
|
|
|
|
|
hardluckpool
|
 |
hardluckpool
Vastaus #8083 : 13.06.2015 klo 07:05:52 |
|
Nyt huhuilevat että city tarjoaisi 32M + Dzekon Sterlingistä. Mielestäni tämä on jo sitä luokkaa että tuota voisi harkita jos pitää paikkansa.
|
|
|
|
|
bergerinpatrik
Poissa
Suosikkijoukkue: LFCInter
|
 |
Vastaus #8084 : 13.06.2015 klo 07:25:12 |
|
Dzeko on kuitenkin jo 29-vuotias. Muutamia vuosia huipulla jäljellä ja arvo alenemaan päin... Ei kuullosta FSG mukaiselta hankinnalta. Jovetic on taas ollut Englannissa loukkaantumisherkkä, mutta Violassa ei paljoakaan loukkaantumisia ollut. Melkein ottaisin mieluummin riskin Joveticin kanssa kuin Dzekon.
Mieluummin toki kumpi vain vaihtossa, kuin Benteke.
|
|
|
|
|
AndyLove
Poissa
Suosikkijoukkue: JäPS & Liverpool
|
 |
Vastaus #8085 : 13.06.2015 klo 08:10:58 |
|
Voisi sitä välillä ajatella nyktisyyttäkin eikä pelkkää tulevaisuutta. Dzeko on tasonsa todistanut ja toisi takuuvarmasti maaleja.
|
|
|
|
|
terwari
Poissa
Suosikkijoukkue: Tervarit, Liverpool, QPR
|
 |
Vastaus #8086 : 13.06.2015 klo 08:54:26 |
|
Nyt huhuilevat että city tarjoaisi 32M + Dzekon Sterlingistä. Mielestäni tämä on jo sitä luokkaa että tuota voisi harkita jos pitää paikkansa.
Harkita? Jos tarjous on puntina niin äkkiä tekemään kauppoja ennenkuin City tulee järkiinsä. 32 miljoonaa ja huomattavasti parempi pelaaja jolla on useita hyviä vuosia edessään. Ei 29-vuotias pelaaja mikään vanha ole. Voisi sitä välillä ajatella nyktisyyttäkin eikä pelkkää tulevaisuutta. Dzeko on tasonsa todistanut ja toisi takuuvarmasti maaleja.
Juuri näin.
|
|
|
|
|
Zorbas
Poissa
Suosikkijoukkue: Veikkausliigajoukkueet, joilla olosuhteet kunnossa
|
 |
Vastaus #8087 : 13.06.2015 klo 09:03:22 |
|
Jovetic on taas ollut Englannissa loukkaantumisherkkä, mutta Violassa ei paljoakaan loukkaantumisia ollut.  MVNT? Enemmän se siellä kai rikki oli kuin esim. Sturridge toistaiseksi uransa aikana.
|
|
|
|
|
kolaschka
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC
|
 |
Vastaus #8088 : 13.06.2015 klo 09:30:16 |
|
Nyt huhuilevat että city tarjoaisi 32M + Dzekon Sterlingistä. Mielestäni tämä on jo sitä luokkaa että tuota voisi harkita jos pitää paikkansa.
Tämä kelpaisi ainakin minulle. Tosin epäselvää olisi miten Rodgersin Pool miestä käyttäisi. Ja tuskin tämä pitää paikkaansa/koskaan toteutuu. Macclesfield Town on aloittanut £50m keräyksen ostaakseen Sterlinging: https://twitter.com/thesilkmen. Eilen ollut jo 100 puntaa kasassa. 
|
|
|
|
|
Captain Oats
Poissa
Suosikkijoukkue: Afrikan tähdet
|
 |
Vastaus #8089 : 13.06.2015 klo 09:37:19 |
|
Voisi sitä välillä ajatella nyktisyyttäkin eikä pelkkää tulevaisuutta. Dzeko on tasonsa todistanut ja toisi takuuvarmasti maaleja.
Millä perusteella Dzeko sopisi Poolin systeemiin yhtään sen paremmin, kuin vaikka Lambert? Toki Dzeko on ihan eri kaliiberin pelaaja, kuin Lambert, mutta pelityyleiltään nuo kaksi ovat mielestäni varsin samankaltaisia. Itsekin kallistuisin ennemmin Joveticiin, joka voisi kunnossa pysyessään olla tälläinen "high risk high reward"-hankinta.
|
|
|
|
|
AndyLove
Poissa
Suosikkijoukkue: JäPS & Liverpool
|
 |
Vastaus #8090 : 13.06.2015 klo 09:41:32 |
|
Millä perusteella Dzeko sopisi Poolin systeemiin yhtään sen paremmin, kuin vaikka Lambert? Toki Dzeko on ihan eri kaliiberin pelaaja, kuin Lambert, mutta pelityyleiltään nuo kaksi ovat mielestäni varsin samankaltaisia. Itsekin kallistuisin ennemmin Joveticiin, joka voisi kunnossa pysyessään olla tälläinen "high risk high reward"-hankinta.
Ei varmaan nykyiseen mitenkään. Voisi Rodgers ottaa varoittavaa esimerkkiä Paxusta ja pelata käytettävissä olevan miehistön mahdollistavalla tavalla, eikä itsepintaisesti eläisi jossaon fantadia maailmassa missä Skrtelkin pelaa tikitakajogabonitoa. Jos Rodgers löytää jostain nöyryyttä niin Liverpool saattaisi hyvinkin nöyryyttää vihollisia Balotelli Styrrdge Dzeko -triolla.
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #8091 : 13.06.2015 klo 10:02:41 |
|
Rodgersin aikana ei juurikaan olla mitään tikitakaa nähty.
|
|
|
|
|
Lord Bendtner
Paikalla
|
 |
Vastaus #8092 : 13.06.2015 klo 10:04:44 |
|
Ei varmaan nykyiseen mitenkään. Voisi Rodgers ottaa varoittavaa esimerkkiä Paxusta ja pelata käytettävissä olevan miehistön mahdollistavalla tavalla, eikä itsepintaisesti eläisi jossaon fantadia maailmassa missä Skrtelkin pelaa tikitakajogabonitoa.
Jos Rodgers löytää jostain nöyryyttä niin Liverpool saattaisi hyvinkin nöyryyttää vihollisia Balotelli Styrrdge Dzeko -triolla.
Mitä ihmettä nyt taas. Rodgershan on Pooliin peräsimessä tullut tunnetuksi juuri siitä, että systeemi vaihtuu ja siinä yritetään ottaa huomioon pelaajien vavhvuuksia ja heikkouksia. Syksyllä Rodgers yritti rakentaa Liverpoolista tasapainoisempaa joukkuetta. Tuolloinhan Liverpoolin peli ei ollut niin hurlumheita ja hyökättiin selkeästi hitaammin. Tuolloinhan Rodgers yritti ajaa sisään Balotellia ja Lambertia, ja tuoda heidän target-ominaisuuksiaan peliin mukaan. Rodgersia pitkin syksyä syytettiin siitä, ettei muutoksia hirveästi tule, tai että ne ovat vääränlaisia. Joulun tienoilla niitä muutoksia alkoi tulla ja sitten kärjessä pelasi Sterlingia ja Borinia, ja kas kummaa alkoi voittojakin tulemaan, kun pelattiin ryhmitykselle sopivalla tavalla. Rodgersilla on omat ongelmansa, mutta Andyn väite on vähintäänkin absurdi. Eihän Liverpool ole missään vaiheessa mitään Joga Bonitoa pyrkinytkään pelaamaan. Ensimmäisellä kaudella pyrittiin enemmän Swanselona-tyyliseen pallonhallintaan, sittemmin tyylli on vähän muuttunut ja tuossa pelityylissä mainittu Martin Skrtel on pärjännyt vallan mainioisti. Erityisesti silloin peli on toiminut kun slovakilla on ollut vierellään Sakhoa, Aggeria tai Cania jolloin Skrtelin ei ole tarvinnut avata peliä niin paljoa. Ja mitä toi viimeinen lause meinaa? Ihanko oikeasti Andy meinaat noita kolmea laittaa samaan aikaan kentälle? Olisi aika mielenkiintoista, koska jo noista kahden samaan aikaan peluuttaminen sotkee koko muun joukkueen pelin kun siellä on kaksi kaveria, jotka eivät juurikaan osallistu prässipeliin. Mitä Dzekoon tulee, niin onhan tuo jossain määrin erilainen kuin Lambert tai Balotelli. Bosnialainen osaa myös juosta pystyyn, joka on positiivinen asia Poolin pelissä. Sen sijaan itse en kuitenkaan Ediniä Poolin kelpuuttaisi, koska tuo on aivan liian laiska pelaaja. Tässä kahden viime vuoden aikana ollaan nähty, että yksi keskeisimmistä Poolin peliä edistävistä tekijöistä on toimiva prässi. Tuossa asiassa Dzekosta ei hirveästi ole apua, joten kiitos mutta ei kiitos. Samasta syystä en näe myöskään millään tavoin järkevänä unelmoida tuosta Balo-Studge kärkikaksikosta. Dzekosta on muuten sanottava vielä se, että kaveri teki menneellä kaudella huimat 6 maalia kaikissa kilpailuissa. Tuo on maagiset kaksi häkkiä enemmän kuin Balotellilla.
|
|
|
|
|
JamesBondi
Poissa
|
 |
Vastaus #8093 : 13.06.2015 klo 10:07:17 |
|
Melkein ottaisin mieluummin riskin Joveticin kanssa kuin Dzekon.
Mieluummin toki kumpi vain vaihtossa, kuin Benteke.
Itse en arvosta pelaajia, jotka ovat koko ajan telakalla. Mitä sellaisella pelaajalla tekee, joka pelaa about 10 peliä kaudessa? Enkä ymmärrä kyllä patrickinbergerin aliarvostusta Bentekeä kohtaan. Mielummin sisään Jovetic, joka on yli puolet kaudesta telakalla kuin jo valioliigassa tasonsa näyttänyt kärki, joka on vielä maansa ykköshyökkääjä. Liekkö ymmärtää futiksesta mitään...
|
|
|
|
|
Lord Bendtner
Paikalla
|
 |
Vastaus #8094 : 13.06.2015 klo 10:10:05 |
|
Itse en arvosta pelaajia, jotka ovat koko ajan telakalla. Mitä sellaisella pelaajalla tekee, joka pelaa about 10 peliä kaudessa? Enkä ymmärrä kyllä patrickinbergerin aliarvostusta Bentekeä kohtaan. Mielummin sisään Jovetic, joka on yli puolet kaudesta telakalla kuin jo valioliigassa tasonsa näyttänyt kärki, joka on vielä maansa ykköshyökkääjä. Liekkö ymmärtää futiksesta mitään...
Tai sitten kyse on vain siitä, että Liverpoolia enemmän seuranneet näkevät Benteken pelaajana, joka ei sovi Rodgersin systeemiin eikä oikein nykyiseen pelaajamateriaaliinkaan. Vastaavasti Jovetic kunnossa pysyessään tuohon voisi sopia. Lisäksi on huomioitava, että jos se ihme sattuisi ja Jovetic alkaisi pysymään kunnossa niin tuossahan olisi potentiaalia vaikka mihin.
|
|
|
|
|
JamesBondi
Poissa
|
 |
Vastaus #8095 : 13.06.2015 klo 10:14:03 |
|
Tai sitten kyse on vain siitä, että Liverpoolia enemmän seuranneet näkevät Benteken pelaajana, joka ei sovi Rodgersin systeemiin eikä oikein nykyiseen pelaajamateriaaliinkaan. Vastaavasti Jovetic kunnossa pysyessään tuohon voisi sopia. Lisäksi on huomioitava, että jos se ihme sattuisi ja Jovetic alkaisi pysymään kunnossa niin tuossahan olisi potentiaalia vaikka mihin.
Perustele millä tavalla Jovetic sopisi Pooliin paremmin kuin Benteke? Kunnossa ollessaan Jovetic on hyvä se ollaan kaikki nähty, mutta eikö Pooli ole noita arpoja viime kausina ihan tarpeeksi paljon jo hommannut?
|
|
|
|
|
Lord Bendtner
Paikalla
|
 |
Vastaus #8096 : 13.06.2015 klo 10:20:31 |
|
Perustele millä tavalla Jovetic sopisi Pooliin paremmin kuin Benteke? Kunnossa ollessaan Jovetic on hyvä se ollaan kaikki nähty, mutta eikö Pooli ole noita arpoja viime kausina ihan tarpeeksi paljon jo hommannut?
Benteken yksi suurimmista vahvuuksista on miehen fyysisyys ja vahvuus ilmatilassa. Jo tilastojenkin mukaan Liverpool on yksi valioliigan vähiten keskityksiä jakeleva joukkue. Tuo nyt sinällään on ihan luonnollista, kun ei siellä laidalla ole viimekään kaudella pelannut kuin Manquillo joka osaa keskittää. Benteke omaa hyvän tekniikan, mutta ei ole mikään paras kuitenkaan pienissä kombinaatioissa, tai sitten pystyynjuoksuissa. Liverpoolin taktiikka ei siis palvele juuri yhtään Benteken vahvuuksia. Vastaavasti Jovetickaan ei ole mikään kaikkein sopivin kaveri, mutta huomattavasti lähempänä kuin Benteke. Jovetic on pallollisena monipuolisempi pelaaja, jonka myötä montenegrolainen pääsisi helpommin mukaan Poolin pelaamiseen kuin Benteke. Ja siis en itse ehkä kumminkaan lähtisi ottamaan riskiä Joveticin kanssa, ellei joku laina+osto-optio tule kyseeseen. Jovetic on tosiaan hyvinkin loukkaantumisherkkä, ja vaikka sopii palettiin paremmin kuin Benteke, niin ei ole ehkä kuitenkaan se sopivin vaihtoehto.
|
|
|
|
|
JamesBondi
Poissa
|
 |
Vastaus #8097 : 13.06.2015 klo 10:32:34 |
|
Benteken yksi suurimmista vahvuuksista on miehen fyysisyys ja vahvuus ilmatilassa. Jo tilastojenkin mukaan Liverpool on yksi valioliigan vähiten keskityksiä jakeleva joukkue. Tuo nyt sinällään on ihan luonnollista, kun ei siellä laidalla ole viimekään kaudella pelannut kuin Manquillo joka osaa keskittää. Benteke omaa hyvän tekniikan, mutta ei ole mikään paras kuitenkaan pienissä kombinaatioissa, tai sitten pystyynjuoksuissa. Liverpoolin taktiikka ei siis palvele juuri yhtään Benteken vahvuuksia. Vastaavasti Jovetickaan ei ole mikään kaikkein sopivin kaveri, mutta huomattavasti lähempänä kuin Benteke. Jovetic on pallollisena monipuolisempi pelaaja, jonka myötä montenegrolainen pääsisi helpommin mukaan Poolin pelaamiseen kuin Benteke.
Oletko seurannut Belgian otteita? Ei Benteke huonosti ole pelannut pikkunäppärien Hazardin, Mertensin yms. pelaajien ympärillä maajoukkueessa. En toki sitä väitä, että Belgia ja Liverpool samanlaista futista pelaisi, mutta kyllä Coutinho, Lallana ja kumppanit varsin samantyylisiä pelaajia on kuin mitä Belgian hyökkäyspäästä löytyy. Mutta se siitä.. toivottavasti Pool löytää sopivan kärkimiehen niin saadaan lisää joukkueita Chelsean seuraksi ensi kaudelle mestaruuskamppailuun 
|
|
|
|
|
Lord Bendtner
Paikalla
|
 |
Vastaus #8098 : 13.06.2015 klo 10:39:17 |
|
Niin no voihan Benteke tuohon systeemin sopiakin, mutta itse olen skeptinen sen suhteen ja siksi mielestäni Poolilla ei ole järkeä tarttua tuohon, kun hintapyytökin on +30 miljoonaa. Toki esim. Lambertin ongelma on se, että on yksinkertaisesti niin järkyttävän hidas ettei kerkeä mihinkään, Bentekellä ei tuota ongelmaa ole. Vastaavasti Balotelli sitten hakee palloa aivan liikaa vääriltä sektoreilta pelin ulkopuolelta, joten siinä mielessä on väärin dumata target-tyyliset pelaajat pois. Tosin vaikka Benteke paremmin tuohon systeemiin sopisikin niin se olisi paljon belgin pelistä pois, kun "joutuisi" pelaaman Pooliin ryhmityksessä. En ole Belgian maajoukkuetta niin paljoa seurannut että voisin tarkemmin sanoa, mutta minulle on syntnyt kuva, että nuo kuitenkin suht kokonaisvaltaisesti käyttävät Benteken hyviä omianisuuksia.
|
|
|
|
|
Captain Oats
Poissa
Suosikkijoukkue: Afrikan tähdet
|
 |
Vastaus #8099 : 13.06.2015 klo 14:00:37 |
|
Niin no voihan Benteke tuohon systeemin sopiakin, mutta itse olen skeptinen sen suhteen ja siksi mielestäni Poolilla ei ole järkeä tarttua tuohon, kun hintapyytökin on +30 miljoonaa. Toki esim. Lambertin ongelma on se, että on yksinkertaisesti niin järkyttävän hidas ettei kerkeä mihinkään, Bentekellä ei tuota ongelmaa ole. Vastaavasti Balotelli sitten hakee palloa aivan liikaa vääriltä sektoreilta pelin ulkopuolelta, joten siinä mielessä on väärin dumata target-tyyliset pelaajat pois. Tosin vaikka Benteke paremmin tuohon systeemiin sopisikin niin se olisi paljon belgin pelistä pois, kun "joutuisi" pelaaman Pooliin ryhmityksessä. En ole Belgian maajoukkuetta niin paljoa seurannut että voisin tarkemmin sanoa, mutta minulle on syntnyt kuva, että nuo kuitenkin suht kokonaisvaltaisesti käyttävät Benteken hyviä omianisuuksia.
Boldattu lienee suurin ongelma Benteken kohdalla. Hieman halvemmalla hinnalla olisi harkittu riski.
|
|
|
|
|
|
|
|