molby2
Poissa
|
 |
Vastaus #8250 : 17.06.2015 klo 20:07:22 |
|
Miksi en saavuttaa Saavuttaa en saa Sitä hetkeä jolloin en Elä trollaillen...
...eli tämän topicin taso pysyisi paljon korkeampana jos molby2:n täkynkatkuiset turahdukset jätettäisiin kokonaan huomiotta.
Teillä olisi täällä paljon yksitotisempaa ja mielenkiinnotonta, ilman minun horinoita. Jos urputus ei kohta lopu, rupean kirjoittamaan Tanskaksi.
|
|
|
|
|
|
|
Pesso
Poissa
|
 |
Vastaus #8252 : 17.06.2015 klo 20:51:07 |
|
Jos Sterlingistä on tarjottu tosiaan 50£ löisin äkkiä kättä päälle. Vähän pelkään, että jos tuo jää tämän kesän korkeimmaksi tarjoukseksi, niin voi olla ettei Sterlingistä koskaan enää voi rahastaa vastaavaa summaa. Saa ottaa talteen.
Samaa mieltä. Todennäköisyys lienee aika vahvasti sen puolella, ettei tuosta sen enempää tule koskaan saamaan. Jos ajatellaan vieläpä kolikon toista puolta, eli sitä, että Sterling jäisi Liverpooliin "kehittymään" vielä muutamaksi kaudeksi, eli siis kuljettelemaan palloa päätyrajasta yli, olisi siinä aika isot oppirahat myös seuralle. Sen lopullinen taso on kuitenkin luultavimmin parhaassakin tapauksessa huomattavasti vaikkapa Suarezia alempana. Eli sijoittamalla Sterlingiin Liverpool ei suurella todennäköisyydellä "osta" mestaruuksia. Sijoittamalla sen potentiaalisen 40-50 miljoonaa hyvin tilanne saattaa ainakin teoriassa olla toinen. Sterling ei ensi kaudella vie Liverpoolia CL-paikoille, Firmino & co. saattaisi, jos ja jos..
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #8253 : 17.06.2015 klo 21:01:49 |
|
Liverpool ei ole ainakaan toistaiseksi täysin onnistunut siirtomarkkinoilla. Rahaa on palanut perkeleesti, mutta arvoa sille rahalle on saatu aika niukasti. Vaikka Pool onkin paikoin tehnyt ihan hyviä hankintoja, niin näistä on saatu sitten maksaa kovaa hintaa. Ei kannata odottaa, että Sterlingistä saatavat rahat käytetään kovinkaan fiksusti.
|
|
|
|
|
Brendan R.
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool, Kari Arkivuo
|
 |
Vastaus #8254 : 17.06.2015 klo 21:07:13 |
|
Teillä olisi täällä paljon yksitotisempaa ja mielenkiinnotonta, ilman minun horinoita. Jos urputus ei kohta lopu, rupean kirjoittamaan Tanskaksi.
Yhtä paljon siitä saisi selvää.
|
|
|
|
|
Naapel
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #8255 : 17.06.2015 klo 22:29:27 |
|
Vähän tullut seurattua U21-kisojen Serbia-Saksa -ottelua, jossa Can kentällä. Saksa pelaa kahden miehen keskustalla, jossa Canin rooli vaikuttaa melko vapaalta. Välillä vaikuttaa kuin pelaisi ankkurina, mutta nähty jo todella monta hyvää nousua ylöspäin, ja komean maalinkin iskenyt. Hyviä katkojakin ollut pari kappaletta, joten toivottavasti ensi kaudelle on suunniteltu roolia keskikentälle. Vähän vain mietityttää onko Canista vielä ankkuriksi, koska sen verran mielellään näyttää nousevan, ja välillä tulee kiire takaisin puolustukseen. Avaa kuitenkin peliä hyvin, ja ominaisuudet ovat kunnossa, joten eiköhän ankkurina pelaaminen onnistu oikealla roolituksella, eli toisen kaksikosta Hendo/Milner pitää aina jäädä varmistamaan Canin noustessa. Olisi melko erilainen vaihtoehto verrattuna Lucasiin, mutta ei noista nousuista kannata luopua, sen verran vaarallisia usein ovat. Nähty tässä pelissä, kuten myös viime kaudella topparin paikalta.
|
|
|
|
|
|
|
Captain Oats
Poissa
Suosikkijoukkue: Afrikan tähdet
|
 |
Vastaus #8257 : 18.06.2015 klo 08:33:51 |
|
Coutinhollekin ensimmäiset minuutit Copa Américassa, kun mies vaihettiin puoliajalla sisään, Brasilian hävitessä Kolumbialle 1-0. Hyvä, ettei Coun loukki ollut tosiaan pahempi 
|
|
|
|
|
pikkelssi
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC, Juve, kaakon kovimmat
|
 |
Vastaus #8258 : 18.06.2015 klo 08:54:17 |
|
Mielessä pyörii nyt vain tuo mahdollinen oikea laitapuolustajan hankkiminen, ketähän sinne ois mahdollisesti nyt sitten tulossa. Toivon mukaan tekijämiestä kuitenkin.. Sitten toinen asia on että mitenkähän poolistien mielestä tuon Milnerin hankinnan ja Gerrardin lähtemisen myötä keskikenttä muotoutuisi jos Cania viritellään nyt sitten Captain Fantasticin tontin täyttäjäksi? Olisiko esim. seuravaanlaisessa formaatiossa (3-1-3-2-1 tai "progressiivinen 3-4-3") mitään järkeä lähestyä? Kommentteja? Sanottakoon että olen vähän noviisi näissä jutuissa mutta yritetään kuitenkin  Sturridge/Ings Coutinho Lallana Milner Hendo Markovic? Can Sakho Skrtel Hankinta? Mignolet
|
|
|
|
|
|
hardluckpool
|
 |
hardluckpool
Vastaus #8259 : 18.06.2015 klo 08:57:09 |
|
Trippier menossa kovasti spursiin, clynen kanssa viivytellään, montoyasta ei ole kuulunut mitään... eikähän tässä mennä kauden alku wisdomilla/canilla/manquillolla tällä menolla  Itse hylkäisin tuon kolmen puolustuslinjan oletusarvoisena muodostelmana, ja ottaisin Moreno-Sakho-Skrtel-? neljän alakerralle, ja sitten keskikentän miehitystä saa fiksummaksi, muutoin markovicin ja/tai Lallanan tie vie taas paikoitellen wing backiksi enkä näe tuota hyvänä ratkaisuna. Eli jotenkin näin: Sturridge/Ings Coutinho Lallana/Markovic Milner Lucas Hendo Moren Sakho Skrtel Can Mignolet
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.06.2015 klo 09:00:21 kirjoittanut hardluckpool »
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #8260 : 18.06.2015 klo 08:59:52 |
|
Eiköhän kokoonpano ole jonkinlainen 4-3-3
Mig Clyne(?) - Skrtel - Sakho - Moreno Hendo - Emre Can - Milner Lallana - Sturridge - Coutinho
- Hyökkäävät laitapakit - Duunarit keskikentällä - Laitahyökkääjät tuovat taitoa ja luovuutta - Keskushyökkääjä takoo maaleja
|
|
|
|
|
pikkelssi
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC, Juve, kaakon kovimmat
|
 |
Vastaus #8261 : 18.06.2015 klo 09:07:31 |
|
Kiitos kommenteista! Aika paljon juurikin siitä kysymysmerkkiä että mikä tuo muoto siinä keskustassa on/tulee olemaan. Cania en missään tapauksessa enää haluaisi itse ainakaan nähdä tuolla puolustuslinjassa vaikka monta paikkaa pystyykin pelaamaan. Näkihän sen nyt tuossa U21 pelissäkin missä ne vahvuudet kaverilla ovat, siinä keskikentällä ja nimenomaan vapaammassa, ajoittan hyökkäävässä roolissa jollaisena Gerrardkin on kulttistatuksensa historiankirjoihin kirjottanut. Milner hyvä lisä siihen viereen siksi että hänelläkin on monesta pelipaikasta kokemusta ja ei voi puhua mitenkään samassa lauseessa Jamesista ja heikkouksista. Plus sitten vielä Kapteeni Henderson niin jalkojen riittävyydestä keskustassa ei pitäisi olla muuta kuin runsaudenpulaa 
|
|
|
|
|
Naapel
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #8262 : 18.06.2015 klo 09:14:19 |
|
Itse olisin 4-3-3:n kannalla, jota aika moni huippujoukkueista on jo tällä kaudella käyttänyt. Tällä hetkellä menisi varmaan jotenkin näin.
Sturridge Lallana Coutinho Hendo - Milner Can Moreno - Sakho - Skrtel - "Clyne" Mignolet
Vähän vain mietityttää oikean pakin paikka, saattaa siellä Wisdom tai Manquilokin olla. Toivottavasti sinne kuitenkin Clyne/Fernandes/joku muu hommataan. Ainakin se, että Southampton on ostamassa Soaresia viittaa siihen, että Clyne on lähdössä. Nyt toimistolla pitäisi vaan olla hereillä, ja muutama ylimääräinen miljoonaa irrota FSG:lta.
Laiturissa mietityttää, ettei luontaisia laitureita paljoa ole, jos Sterling lähtee. Markovic ja Ibe. Coutinho ja Lallana kuitenkin lähtökohtaisesti avauksen kamaa, mutta molemmat 10-paikan pelaajia koulutukseltaan. Vähän myös mietityttää, että miten päin pelaisivat. Taitaa myös riippua taktiikasta, että odotetaanko enemmän keskityksiä vai keskelle leikkaamista. Lallana taitaa olla molempijalkainen, että voi pelata molemmilla puolilla. Vasemmalle on kyllä siinä takana vähän tyhjää.
|
|
|
|
|
pikkelssi
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC, Juve, kaakon kovimmat
|
 |
Vastaus #8263 : 18.06.2015 klo 09:38:27 |
|
Lallana taitaa olla molempijalkainen, että voi pelata molemmilla puolilla. Vasemmalle on kyllä siinä takana vähän tyhjää.
On molempijalkainen ja ongelma myöskin siinä että taitaa itse pitää enemmän tuosta vasemmasta puolesta josta pääsee leikkaamaan keskelle, sotonissa taisi peluutus olla juurikin tätä luokkaa. Poolissa ei tätä roolia taida päästä kamalasti pelaamaan jos paras mahdollinen kokoonpano kentälle pistetään?
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #8264 : 18.06.2015 klo 09:40:46 |
|
Muuten ihan ok, mutta Lallana on pelannut oikealla eikä vasemmalla.
|
|
|
|
|
molby2
Poissa
|
 |
Vastaus #8265 : 18.06.2015 klo 09:48:54 |
|
Minä taas pistäisin tällaisen, voisi tulostakin tulla. Taloudellisesti täysin mahdollista, mutta tajuaako BR sen.
Hendersson - Kovacic Firmino Lallana - Benteke - Coutinho
|
|
|
|
|
Captain Oats
Poissa
Suosikkijoukkue: Afrikan tähdet
|
 |
Vastaus #8266 : 18.06.2015 klo 09:51:06 |
|
Minä taas pistäisin tällaisen, voisi tulostakin tulla. Taloudellisesti täysin mahdollista, mutta tajuaako BR sen.
Henderson - Kovacic Firmino Lallana - Benteke - Coutinho
Tulosta voisi tulla korkeintaan omaan päätyyn.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.06.2015 klo 09:54:25 kirjoittanut Captain Oats »
|
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #8267 : 18.06.2015 klo 09:56:02 |
|
Tuo monien ehdottelema 4-3-3 lienee se todennäköisin vaihtoehto, millä Pool kauteen lähtee. Milner on kuitenkin sen luokan hankinta, että tulee pelaamaan avauksessa ja tulee pelaamaan keskellä. Samoin uskon ja toivon, että Henderson pelää pääsääntöisesti keskellä. Nämä kaverit ovat lähtökohtaisesti aina avauksessa, samoin kuin Coutinho. Keskikentän kolmas rooli nykyisillä pelaajilla menee lähtökohtaisesti Canille, joskus Lucasille ja mahdollisesti jossain tapauksissa myös Allenille. Kun halutaan vahvistaa laitapeliä niin Coutinho siirtynee keskelle ja silloin laidalle tulee Markovic tai seuraan jäädessään Ibe.
Tuo 4-3-3 lienee se haettava formaatio, mutta en ihmettele, vaikka Rodgers sitä lähtisi taas kesken kauden muokkaamaan. BR:n ensimmäinen kausihan mentiin pääasiassa tuolla 4-3-3 formaatiolla, jossa keskikentän kolmio oli siis kärki alaspäin. Toisella kaudella mentiin alkukaudesta paljon 4-2-3-1:llä, samoin marraskuusta tuonne maaliskuulle asti. Siinä välissä pelattiin 3-4-1-2:sta ja maaliskuusta kauden loppuun tuota 4-3-1-2:sta. Viime kaudella hangattiin sitten pitkään tuolla 4-2-3-1:llä, välillä kokeillen taas 4-3-1-2:sta, siirtyen lopulta 3-4-2-1:een ja siitä vielä takaisin 4-2-3-1:een.
|
|
|
|
|
veijomeri
Poissa
|
 |
Vastaus #8268 : 18.06.2015 klo 09:58:27 |
|
Minä taas pistäisin tällaisen, voisi tulostakin tulla. Taloudellisesti täysin mahdollista, mutta tajuaako BR sen.
Hendersson - Kovacic Firmino Lallana - Benteke - Coutinho
tulosta ehkä pleikka nelosella.
|
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #8269 : 18.06.2015 klo 10:01:50 |
|
Minä taas pistäisin tällaisen, voisi tulostakin tulla. Taloudellisesti täysin mahdollista, mutta tajuaako BR sen.
Hendersson - Kovacic Firmino Lallana - Benteke - Coutinho
Ensinnäkin noiden kavereiden hankkimiseen menee se 70-80 miljoonaa puntaa, jota Liverpoolilla ei ole kun pitää se oikea pakkikin hankkia. Lisäksi tuo taktiikka olisi itsemurha omaan päätyyn. Ja muutamille nimimerkeille taas tiedoksi se on Henderson ei Hendersson. Samoin se on Skrtel, eikä Skertl. Slovakista puheen ollen mies on kuulemma keskustellut Interin kanssa mahdollisesta siirrosta, mutta Skrtel ei ole kuitenkaan halukas siirtymään saapasmaahan.
|
|
|
|
|
Nutmeg
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC
|
 |
Vastaus #8270 : 18.06.2015 klo 11:27:54 |
|
Täytyy sanoa, että tuo aiemmin spekuloitu keskikenttä
Milner - Henderson Can
herättää kyllä positiivisia viboja meikäläisessä. Ei pohjapelaajan tarvitse olla mikään luunmurskaaja vaan riittää, että on jalkoja, kaksinkamppailuvoimaa ja laaja syöttövalikoima. Lisäksi vaikka koko kolmikko pelaa tunnollisesti alaspäin, löytyy heiltä tarvittaessa myös ratkaisukykyä ja luovuutta ylöspäinkin.
Edit. Huhujen mukaan Skrtel on allekirjoittanut uuden sopimuksen Poolin kanssa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.06.2015 klo 12:21:23 kirjoittanut Nutmeg »
|
|
|
|
|
|
|
Pezzini
Poissa
|
 |
Vastaus #8272 : 18.06.2015 klo 12:44:11 |
|
Tony Barrett kirjoittaa twitterissä että Skrtel on laittanut nimensä jatkopahviin.
E. Hyväksynyt siis. Ei allekirjoittanut
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.06.2015 klo 12:47:08 kirjoittanut Pezzini »
|
|
|
|
|
Dagger
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi,Apollo,Hyps,(FC)TPS, Suomalaiset maailmalla
|
 |
Vastaus #8273 : 18.06.2015 klo 12:50:04 |
|
 Hyvä näin koska Skrteliä tarvitaan todellakin.
|
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #8274 : 18.06.2015 klo 12:57:13 |
|
Tony Barrett kirjoittaa twitterissä että Skrtel on laittanut nimensä jatkopahviin.
E. Hyväksynyt siis. Ei allekirjoittanut
Helvetin vaikeaa oli Liverpoolille tämäkin saada päätökseen.
|
|
|
|
|
|
|
|