Dr. Awesome
Poissa
|
 |
Vastaus #8675 : 25.06.2015 klo 14:56:42 |
|
Eiköhän se rinki siitä pienene kun siirtoikkuna kunnolla pääsee vauhtiin. Iso osa seuroista on kuitenkin sellaisia, että ensin täytyy myydä pelaajia uusien hankintojen alta pois. Tässä vaiheessa kesää vasta käynnistellään dominoefektiä. Hyökkääjistä Borini ja Lambert lähtevät varmasti, eiköhän Balotellistakin eroon päästä. Mariosta eroon pääseminen voi tosin olla vaikeaa, en ihmettelisi jos lähtisi vain lainalle. Parempi kuitenkin olla "myynti-ikkunassa" jossain muualla ja saada peliaikaa, kuin mädäntyä Poolin ressuissa. Manquillo näyttää seuraavan Luis Alberton jalanjälkiä, kevät koirankopissa ja kesällä ulos. Gomezin on huhuttu lähtevän kaudeksi lainalle Derbyyn, mikä varmasti on kehitykselle hyväksi. Tuskimpa vielä valmis valioliigatasolle.
Kovacicin tuloon en oikein itse usko. Liverpoolin tilanteesta kartalla olevat brittitoimittajat ovat ennemminkin kiistäneet huhut. Joka tapauksessa jos keskikentän keskustaan vielä vahvistus hankitaan, veikkaan sen tietävän Lucasin poistumista. Lucas on itse kommentoinut että haluaa peliaikaa, joten tuskin pelkäksi rotaatiopelaajaksi suostuu. Rodgers ei myöskään tunnu hirveästi arvostavan tuollaisia puhtaita dm:iä pelaajatyyppinä, Lucasinkin pidemmät avauksen jaksot ovat yleensä tulleet muiden epäonnistuttua. Mieluummin itse luopuisin Allenista, mutta taitaa olla Rodgersin suosikki.
|
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #8676 : 25.06.2015 klo 14:59:55 |
|
Tuollaisissa hankinnoissa on vaan se, että täytyy aika lailla heti alkaa takomaan tulosta, koska jälleenmyyntiarvoa ei ole. Aina riski, vaikka lähtökohtaisesti olisi hyvä hankinta. Mutta niin oli mielestäni myös Soldado Spursille.
Baccan ongelmat pelaamisessa eivät toki ole niin ilmeisiä kuin Soldadolla. Itse Valenciaa symppaavana naureskelin, kun kuulin miten suuren summan Robertosta oli oikeasti saanut. Toki samalla vähän tuli harmiteltua, koska Soldado oli niitä harvoja kovia pelaajia silloisissa lepakoissa. Baccan kohdalla vastaavia ilmeisiä heikkouksia ei ole niin paljoa, mutta samat riskit siellä on silti olemassa. Kolumbialaisen pitäisi alkaa heti onnistumaan ja sopeutua heti joukkueeseen. Tuo on aika vaikeaa, kun ottaa huomioon sen, etteivät kulttuurit ole hirveän samanlaisia. Mutta onko tuo suurempi riski kuin lähteä kauden avauspeliin Ings ykköshyökkääjänä?
Riippuu ihan siitä miten rahaa arvottaa ja miten paljon seuralla on rahaa käytettävänään. Pahimmassa tapauksessahan Bacca floppaa totaalisesti ja tekee jonkun kaksi maalia kaudessa. Oletettavasti miehellä olisi Poolissa 3:n tai 4:n vuoden sopimus. Tuossa tilanteessa jos Pool haluaa päästä kaverista eroon niin tilanne on todennäköisesti se, että ostavat seurat ovat valmiita maksamaan aivan kohta 30-vuotta täyttävästä flopista 4-7 miljoonaa, siis jos ylipäätään suostuvat maksamaan edes jotain. Baccan vuosipalkka tulee kuitenkin olemaan 5 miljoonan luokkaa, joten kaikkein pahimmassa skenaariossa tappiot voivat kasvaa 40 miljoonaan puntaan. Toki Bacca on lähtökohtaisesti reilusti edellä Ingsiä, mutta on miehen hankkiminen silti selkeä riski. Tästä huolimatta näen Baccan näistä realistista vaihtoehdoista parhaana Poolille.
|
|
|
|
|
bergerinpatrik
Poissa
Suosikkijoukkue: LFCInter
|
 |
Vastaus #8677 : 25.06.2015 klo 15:08:06 |
|
Kovacicin tuloon en oikein itse usko. Liverpoolin tilanteesta kartalla olevat brittitoimittajat ovat ennemminkin kiistäneet huhut.
Tämä onkin erikoinen tapaus, sillä italialaistoimittajat Luca Di Marzion johdolla kertovat neuvottelujen olevan käynnissä, mutta brittitoimittajat eivät tiedä mitään. Toisaalta Firminon hankinnasta kertoi ensin brassilehti, johon brittitoimittajat vasta tarttuivat. Saas nähdä, Kovacic olisi kyllä todella kova kaappaus. Ja sitten on nämä Twitter-ITK? kaverit vielä erikseen: mephobia @mephobia8 4 min4 minuuttia sitten I reported Kovacic deal to Liverpool more than 2 weeks ago. Inter are finalizing Imbula transfer from Marseille and then Kovacic to LFC.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.06.2015 klo 15:10:49 kirjoittanut bergerinpatrik »
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #8678 : 25.06.2015 klo 15:13:19 |
|
Mietin, että jos Pool osaa pitää syväkurkut kurissa ja tiedot noista siirroista tulevat muualta.
|
|
|
|
|
Captain Oats
Poissa
Suosikkijoukkue: Afrikan tähdet
|
 |
Vastaus #8679 : 25.06.2015 klo 15:14:48 |
|
Tulihan se selvyys sieltä  Jamie Carragher @Carra23 Saw Nathaniel Clyne at St Mary's last season after a game & told him to sign for Lfc, he took the advice! I'm on the transfer committee now.
|
|
|
|
|
|
|
Zorbas
Poissa
Suosikkijoukkue: Veikkausliigajoukkueet, joilla olosuhteet kunnossa
|
 |
Vastaus #8681 : 25.06.2015 klo 15:15:52 |
|
Jos CL-paikkaa ei tule, niin sitten saattaa tulla esim. FFP:n kanssa ongelmia. Eikös tässä ole pieni paradoksi? Mitä väliä FFP:llä, jos ei pelaa UCL:ssä? (UEL:n voi jättää vaikka väliin, jos se Uefan tekee onnelliseksi.)
|
|
|
|
|
Nando
Poissa
Suosikkijoukkue: Salon Wilpas, LFC
|
 |
Vastaus #8682 : 25.06.2015 klo 15:17:42 |
|
|
|
|
|
|
|
|
Pesso
Poissa
|
 |
Vastaus #8684 : 25.06.2015 klo 15:28:43 |
|
Piti käydä kaivamassa se mainitsemani lähde:

|
|
|
|
|
Hesuste
Poissa
|
 |
Vastaus #8685 : 25.06.2015 klo 15:50:15 |
|
Riippuu ihan siitä miten rahaa arvottaa ja miten paljon seuralla on rahaa käytettävänään. Pahimmassa tapauksessahan Bacca floppaa totaalisesti ja tekee jonkun kaksi maalia kaudessa. Oletettavasti miehellä olisi Poolissa 3:n tai 4:n vuoden sopimus. Tuossa tilanteessa jos Pool haluaa päästä kaverista eroon niin tilanne on todennäköisesti se, että ostavat seurat ovat valmiita maksamaan aivan kohta 30-vuotta täyttävästä flopista 4-7 miljoonaa, siis jos ylipäätään suostuvat maksamaan edes jotain. Baccan vuosipalkka tulee kuitenkin olemaan 5 miljoonan luokkaa, joten kaikkein pahimmassa skenaariossa tappiot voivat kasvaa 40 miljoonaan puntaan.
Toki Bacca on lähtökohtaisesti reilusti edellä Ingsiä, mutta on miehen hankkiminen silti selkeä riski. Tästä huolimatta näen Baccan näistä realistista vaihtoehdoista parhaana Poolille.
Parin vuoden päästä varmasti saisi Baccasta vielä 10M£. Jotenkin outoa tuo riskistä puhuminen, suurempi riski se olisi lähteä kauteen ilman todellista ykköshyökkääjää ja tyytyä keskinkertaisuuksiin. Sitä paitsi kaikki ostot ovat riskejä.
|
|
|
|
|
Brendan R.
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool, Kari Arkivuo
|
 |
Vastaus #8686 : 25.06.2015 klo 15:58:51 |
|
Hyvät vibat olleet tästä siirtoikkunasta mutta niin oli viimekin vuonna useammallakin ja kuinkas kävi. Lisäksi viime kaudella Pool kaatui paljolti maalintekoon, ja toistaiseksi tuohon ongelmaan ei ole sen suuremmin puututtu. Sen takia toivon kärkeä enemmän kuin vaikka Kovacicia, Bacca kelpaisi allekirjoittaneelle. Sivuhuomiona toivoisin myös, että Rodgers puuttuisi heikkoon erikoistilannepelaamiseen valmennuksellisesti. Niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa.
|
|
|
|
|
|
hardluckpool
|
 |
hardluckpool
Vastaus #8687 : 25.06.2015 klo 16:23:06 |
|
. Sivuhuomiona toivoisin myös, että Rodgers puuttuisi heikkoon erikoistilannepelaamiseen valmennuksellisesti. Niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa.
Pulis vaan äkkiä assintantiksi 
|
|
|
|
|
juu hittu juu
Poissa
|
 |
Vastaus #8688 : 25.06.2015 klo 16:29:12 |
|
Hyvistä hankinnoista huolimatta Pool on yhä selvästi vasta se 5. isoin. Toivon ettei täällä innostuta siis liikaa. Toki näen mahdollisuuksia hyvään haastamiseen ucl-paikoista.
Itse toivon, että varsinkin cupeissa näytetään vihdoin mistä kana pissii. Eurooppaliigassa kun ollaan yksi isoimmista, niin toivon sen näkyvän pelikentilläkin. Toki se häiritsee liigamenestystä, mutta siitä huolimatta tuosta voitto olisi itselle iso juttu. Euromenestyksestä kun alkaa olla jo aivan liikaa aikaa.
Hesusten kanssa samaa mieltä Baccasta. Tuo on aivan huippukärki eikä parempaa ole saatavilla. En näistä kalliista "vanhuksista" tyyliin Cavani tai Falcao itse kovin innostu. Mutta tässä tapauksessa hinta ja palkka olisivat noita kavereita varmaan puolet pienemmät ja maalimäärät viime vuosilta kovemmat. Lisäksi toisi kauan kaivattua voittamisen kulttuuria.
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #8689 : 25.06.2015 klo 17:40:06 |
|
Ainakin Pool yrittää nousta takaisin neljän sakkiin. Milnerin ja Firminon hankinnat ovat selkeitä viestejä, että vaikka resurssit ovatkin pienemmät kuin kilpailijoilla, niin ollaan silti tosissaan liikkeellä.
Baccan hankintaan en usko, sillä jotenkin ei ole Poolin näköinen hankinta.
|
|
|
|
|
TKO
Poissa
|
 |
Vastaus #8690 : 25.06.2015 klo 17:56:02 |
|
Baccan hankintaan en usko, sillä jotenkin ei ole Poolin näköinen hankinta.
Lisätietoja?
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #8691 : 25.06.2015 klo 18:25:43 |
|
Lisätietoja? Poolin ison rahan hankinnat ovat järjesteän perustuneet siihen, että hankittava pelaaja pystyisi nousemaan Poolissa seuraavalle oksalle ja siten olemaan Poolille arvokkaampi kuin pelaajasta maksettava siirtosumma tai palkka. Poolin johdossa saatetaan nähdä ettei Baccalla ole enää tilaa kehittyä niiin paljoa, että hankinta olisi myös kasvupotentiaalin kautta kannattava. Baccan arvo olisikin käytännössä vain se jonka tuo tarjoaa kentällä. En usko, että tämä on riittävä peruste siihen, että seura on valmis tekeen +20megan siirtosumman ja ehkä jopa 7megan vuosipalkan tarjouksen. Jos olisi, niin kaippa tuo klausaali olisi jo aktivoitu ja neuvottelut pelaajan kanssa jo täydessä vauhdissa.
|
|
|
|
|
molby2
Poissa
|
 |
Vastaus #8692 : 25.06.2015 klo 18:36:46 |
|
Minulla yllätysveto, jos kun saadaan muutama vahvistus vielä, etenkin hyökkääjä. Sturre on syyskauden toipilas, vaikka olen ajanut Baloa muualle kuin käärmettä pyssyyn, jättäisin hänet syyskaudeksi joukkueeseen jossei kunnon rahallista tarjousta hänestä tule. Antaisin vielä yhden näyttöpaikan, jos ei tule mitään, niin kevät kaudeksi vuokralle. Tässä ei ole Liverpoolilla mitään hävittävää, ainoastaan jos kunnon tarjousta hänestä tule. Puolen vuotta joukkueessa kun Sturre toipilas, pitäisin hänet ennen kuin päästän syyskaudeksi lainalle, hänestä voisi olla hyötyä.
|
|
|
|
|
jns
Poissa
|
 |
Vastaus #8693 : 25.06.2015 klo 19:21:17 |
|
Sama täällä. Toivon salaa että Balo jäisi ja näyttäisi samaa dominointia kuin viime EM-kisoissa.
|
|
|
|
|
asdas
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, klubi
|
 |
Vastaus #8694 : 25.06.2015 klo 20:02:52 |
|
Tulihan se selvyys sieltä  Eikös toi ole laitonta ottaa pelaajaan yhteyttä ilman omistavan seuran lupaa.
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #8695 : 25.06.2015 klo 20:12:20 |
|
Kaippa se laitonta on, mutta nämä yhteydenotothan tapahtuvat pelaajan agentin kautta.
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #8696 : 25.06.2015 klo 20:31:06 |
|
Yksi asia mitä haluasin nähdä myös tänä kesänä, että seura jatkaa kotimaisiin pelaajiin satsaamista. Onhan Liverpool kuitenkin edelleen englantilainen seura, joten olisihan se kiva nähdä kentällä myös englantilaisia tai ainakin brittejä pelaamassa.
|
|
|
|
|
juu hittu juu
Poissa
|
 |
Vastaus #8697 : 25.06.2015 klo 20:37:13 |
|
Yksi asia mitä haluasin nähdä myös tänä kesänä, että seura jatkaa kotimaisiin pelaajiin satsaamista. Onhan Liverpool kuitenkin edelleen englantilainen seura, joten olisihan se kiva nähdä kentällä myös englantilaisia tai ainakin brittejä pelaamassa.
Henderson, Milner, Clyne, Lallana, Sturridge, Ibe, Ings, Wisdom ja Flanagan. Ja ainakin toistaiseksi sekä Sterling, että Lambert. Tilanne on mielestäni enemmän kuin hyvä.
|
|
|
|
|
Pyrkka
Poissa
Suosikkijoukkue: Sadik, Carroll & Vertainen
|
 |
Vastaus #8698 : 25.06.2015 klo 20:49:01 |
|
Eikös toi ole laitonta ottaa pelaajaan yhteyttä ilman omistavan seuran lupaa.
SkySportsille sakkoja?
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #8699 : 25.06.2015 klo 20:49:19 |
|
Henderson, Milner, Clyne, Lallana, Sturridge, Ibe, Ings, Wisdom ja Flanagan. Ja ainakin toistaiseksi sekä Sterling, että Lambert. Tilanne on mielestäni enemmän kuin hyvä.
Onhan tuo tilanne parempi kuin monella muulla. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä ettei tilanne voisi tuostakin parantua.
|
|
|
|
|
|
|
|