Leicester City 2014-15Perustettu: vuonna 1884 nimellä Leicester Fosse
Kotistadion: King Power Stadium (kapasiteetti 32,200)
Lempinimi: The Foxes
Omistajat: King Power Group International (Thaimaa)
Puheenjohtaja: Vichai Srivaddhanaprabha
_______
Kymmenen vuoden tuska on ohiKymmenen kauden mittainen korpivaellus alemmilla sarjatasoilla on tullut päätökseensä. Leicester City on osa Valioliigaa ensi kertaa sitten kauden 2003-04, jolloin sinivalkoiset putosivat Championshipiin ollen päätössarjataulukossa sijalla 18. Paljon on siitä ajasta muuttunut. Oikeastaan olisi helpompaa listata asioita, jotka eivät ole muuttuneet kymmenessä vuodessa mihinkään. Heikoin hetki koettiin keväällä 2008, jolloin Ketut putosivat League Oneen. Nopea nousu takaisin Championshipiin esti sen, että Leicester olisi jäänyt roikkumaan pidemmäksikin aikaa mutasarjoihin. Merkittävin mullistus on kuitenkin tapahtunut seuran taustalla. Niin monen muun brittiläisen jalkapalloseuran tavoin Leicesterin taustalla häärää aasialaisomistajat - tässä tapauksessa thaimaalaiset King Power Groupin pomot, jotka ostivat sen elokuussa 2010 serbialaiselta Milan Mandarićilta. Uusien omistajien alaisuudessa eteenpäinmeno on tapahtunut isoin harppauksin. Suuret rahalliset panostukset ovat nostaneet Leicesterin useampaan kertaan mukaan Championshipin nousukarsintoihin, mutta joka kerta bensa on loppunut kesken juuri kriittisimmällä hetkellä.
Mennyt kausi - läpimurtoja, peli-identiteetin löytyminen ja täydellistä dominointiaKausi 2013-14 kirjoitetaan ainakin seuransisäisiin historiankirjoihin kultaisilla kirjaimilla. Esitys oli samanaikaisesti sekä ylivoimainen että harkitun tasapainoinen. Lähtökohtaisesti odotukset olivat, jälleen kerran, pilvissä. Ainoa merkittävä muutos edeltäneeseen kauteen oli tapahtunut rauhoittuneessa siirtopolitiikassa. Siinä missä kesällä 2012 seura oli saanut käyttöönsä lähes pohjattomalta tuntuneen siirtokassa, oli nyt kesällä 2013 huomattavasti hiljaisempaa. Sisään tuli lähinnä vain ilmaisia ja työttömiä täsmähankintoja. Ainoa pelaaja, jonka siirrosta jouduttiin maksamaan oli olemattomassa roolissa ollut Dean Hammond. Vastapainoksi lähteneidenkin lista oli lyhyt, ja ainoa merkittävä lähtijä oli Blackburnin riveihin vaihtanut Ben Marshall. Yksi suuri menestyksen syy saattoikin olla juuri vähäiset muutokset; pelaajat tunsivat toisensa pitkältä ajalta, ja luonnollisesti se näkyi kentällä positiivisena piirteenä.
Kauden startti ei ollut pelillisesti yhtä loistokas kuin mitä tulokset antavat ymmärtää. Leicesterin neljään ensimmäiseen liigapeliin mahtui kolme voittoa ja tasuri Leedsin kanssa, joten pisteitä ropisi kiitettävästi heti. Charlton-tappio unohtaen tulokset aiheuttivat hämmennystä, kun kolmen pisteen voittoja tuli ottelusta toiseen. Pintaa syvemmälle pureutuessa huomataan maalintekemisen uskomaton tuska. Alkukauden erikoisena piirteenä oli se, että Leicesterin hyväksi tuomittiin paljon rangaistuspotkuja. David Nugent upotti rankkarit varmasti sisään, ja kaikki näytti loistavalta. Yleensä kaikki pilkkutuomiot olivat kaiken lisäksi vieläpä oikeutettuja.
Jouluun mennessä Leicester onnistui vakiinnuttamaan paikkansa kolmen parhaan joukossa. Todellinen dominointi käynnistyi joulunalusviikolla. QPR-voiton jälkeen seura nappasi liigassa peräti yhdeksän perättäistä voittoa, väliin mahtui toki niukka tappio FA Cupin kolmannella kierroksella Stokea vastaan. Varsinkin kevätpuoliskolla avainpelaajat nostivat tasoaan järjettömän paljon. Danny Drinkwater kantoi keskikentällä vastuun käytännössä kaikista organisoiduista hyökkäyksistä. Schmeichel pelasti monessa pelissä taas Leicesterin pistemenetyksiltä, ja Jamie Vardyn maalitahti kiihtyi odotuksiin nähden todella kovaksi. Lisäksi Leicesterin merkittävin osa-alue eli tehokkaat wingerit loistivat ottelusta toiseen. Knockaert oli todistanut jo aiemmin olevansa todellinen pelimies ja yllättäen Lloyd Dyer nousi dominoimaan vasenta puolta.
Tammikuun siirtoikkunassa Dyer sai kirittäjäkseen Ranskan Le Havresta Riyad Mahrezin, joka osoitti heti olevansa painonsa verran kultaa. Kun Dyer oli sivussa pienen loukkaantumisen takia, käytti Mahrez saumansa loistavasti hyödykseen. Tammikuun toinen hankinta oli veteraanihyökkääjä Kevin Phillips, joka liittyi joukkueen vahvuuteen vapaana agenttina. 40-vuotias entinen maalitykki näytti heti kättelyssä tulleensa pelaamaan tosissaan. Phillips tarjosi uransa viimeisellä puolikkaalla kaudella hyvän lisän hyökkäyspelaamiseen viimeiseksi 20 minuutiksi.
Päivämäärä oli 5. huhtikuuta, kun Leicesterin nousu lopulta varmistui. Nousua päästiin juhlimaan ehkä aavistuksen väärällä tavalla, kun se varmistui kanssakilpailijoiden mokattua omat mahdollisuutensa. Leicester oli kuitenkin edellisenä iltana kotiyleisön edessä Sheffield Wednesdayn 2-1. Sarjan mestaruus oli matemaattisestikin selvä kolmanneksi viimeisen kierroksen Bolton-kaadon jälkeen (22.4.).
Upean sarjakauden ohella Leicesterin peli kulki odottamattoman hyvin myös Liigacupissa, jossa se eteni aina viidennelle kierrokselle saakka. Manchester City pudotti Ketut ulos kilpailusta lukemin 1-3, mutta kaikkiaan Leicester näytti pysyvänsä varsin hyvin myös Valioliigan mestarijoukkuetta vastaan. Liigacupissa Leicester pudotti jatkosta Wycomben, Carlislen, Derbyn ja Fulhamin. Varsinkin Fulham-ottelu oli trilleri, joka ei ehkä jäänyt mieleen kummoisesta puolustamisesta, mutta hyökkäyspelaaminen oli loistavaa. Lopputulos värikkäiden vaiheiden jälkeen oli 4-3, kun Lloyd Dyer oli laukonut Kettujen voitto-osuman vain minuutti ennen ottelun täyttä aikaa.
Alla whoscored.comin arvosanat kaudella 2013-14 pelipaikoittain ranking-järjestyksessä. Tietenkin luvut ovat vain suuntaa antavia, sillä ne perustuvat puhtaasti pelkkään matematiikkaan eikä niinkään ns. ''näkymättömään työhön''.
Kasper Schmeichel
6.88Conrad Logan -
Adam Smith -
Wes Morgan
7.40Ritchie De Laet
7.37Ignasi Miquel
7.23Liam Moore
7.10Sean St Ledger
7.10 *
Zak Whitbread
6.99 *
Jeffrey Schlupp
6.97Marcin Wasilewski
6.95Paul Konchesky
6.88Zoumana Bakayogo -
Riyad Mahrez
7.21Danny Drinkwater
7.15Matty James
7.15Anthony Knockaert
7.13Andy King
6.89Lloyd Dyer
6.79Dean Hammond
6.38Jamie Vardy
7.14David Nugent
7.03Chris Wood
6.45Gary Taylor-Fletcher
6.45Kevin Phillips
6.22Martyn Waghorn -
Tom Hopper -
* Alle viisi Championship-peliä pelattu kauden aikana
Danny Drinkwater ja Matty James - kaksi suurinta läpimurron tehnyttä pelaajaaNykyisyys ja tulevaisuusLeicester ei ole lähdössä Valioliigaan vain mukaan roikkumaan, vaan tavoitteet ovat korkealla. Omistajaporras on valmis laittamaan rahaa kymmenien, jopa satojen miljoonien puntien edestä pelaajahankintoihin tulevissa siirtoikkunoissa. Epävirallisena tavoitteena on pidetty sitä, että seura nähtäisiin kolmen vuoden kuluessa kärkiviisikossa taistelemassa Champions Leagueen oikeuttavista sijoituksista. Äkkiseltään ajateltuna kuulostaa täysin utopistiselta suunnitelmalta, mutta jalkapallossa valitettavasti rahalla saa yllättävän paljon. Mahdollisesti kokoonpanoon tulee paljon muutoksia, mistä syystä suurin osa kannattajakunnasta ei riemusta kilju, kun visiosta kerrottiin lehdistölle. Toisaalta aasialaisomistajien mielipiteet yleensä vaihtelevat laidasta toiseen, joten mikään ei ole vielä varmaa.
Leicester on ollut aktiivinen heti kesän siirtoikkunan avauduttua. Kesäkuun alkuun mennessä seuraan on saapunut neljä uutta vahvistusta ja lisää on odotettavissa. Viime kauden ryhmästä ei ole vielä kukaan lähtenyt omatoimisesti, mutta ylijäämäpelaajat Zak Whitbread, Sean St Ledger ja akatemian George Taft on päästetty lähtemään. Lisäksi koko viime kauden lainalla Boltonissa pelannut Neil Danns on tehnyt sopimuksen Wanderersin kanssa, joten Ketut ovat päässeet eroon siitäkin turhakkeesta.
Kesän hankintalista on lyhentynyt muutaman kiinnityksen myötä, mutta ainakin seuraavia pelaajia on erilaisissa medioissa yhdistetty Leicesteriin:
- Steve Sidwell, Stoke City, 31 vuotta
Stoke Sentinelin uutinen- Joseph Yobo, Norwich City, 33 vuotta
SL10:n uutinen- Selçuk İnan, Galatasaray, 29 vuotta
Sampiy10:n uutinen- Fraizer Campbell, Cardiff City, 26 vuotta
Daily Mailin uutinen- Radosav Petrovic, Genclerbirligi, 25 vuotta
Daily Mailin uutinen- Molla Wague, SM Caen, 23 vuotta
FootballFrancen uutinenKokoonpano kaudelle 2014-15 lähdettäessä
Kasper Schmeichel - ykkösvahti, mutta kuinka kauan?Maalivahdit:#1 Kasper Schmeichel
#12 Ben Hamer
#31 Adam Smith
Maalivahtiosasto on kesän ensimmäisellä siirrolla saatu kuntoon, sikälimikäli Kasper Schmeichel suostuu kirjoittamaan jatkosopimuksen, kuten kaikki odottaa. Ben Hamer saapui Charltonista uudeksi kakkosvahdiksi, kun Conrad Loganin pitkä 13 vuoden palvelus seuran riveissä päättyi. Loganista ei ollut kantamaan riittävän suurta vastuuta seurassa, joten oli täysin odotettu veto hankkia Schmeichelille pätevä kakkosvahti kirittämään. Schmeichel on ollut jo vuosia Championshipiin ehdotonta eliittiä, ja häntä on kosiskeltu suurempiin ympyröihin pitkään. Siinä mielessä Leicesterin Valioliiga-paikka pelasti paljon, koska nyt Ketuilla on realistinen mahdollisuus pitää lupaava tanskalainen riveissään. Kolmosvahdin viittaa kantaa yhä reservijoukkueen maalilla paljon vastuuta saava Adam Smith. Boro-kasvatti kävi loppukeväällä lainalla Cambridge Unitedin riveissä, missä hän oli mukana ratkaisevassa nousukarsintafinaalissa Wembleyllä, kun U's nousi League Two'hon.
Keskuspuolustus:#5 Wes Morgan
#6 Matthew Upson
#18 Liam Moore
#27 Marcin Wasilewski
Topparitilanne on kohtuullisella tasolla. Kapteeni Wes Morgan jatkaa puolustustyön johtajana Valioliigassakin. Lähtökohtaisesti hänen parinsa on viime syksynä hankittu entinen Puolan maajoukkuepakki, jonka debyyttikausi Leicesterissä sujui hyvin. Wasilewskilta sujuu topparipaikan lisäksi myös oikean topparin tontti, mutta ainakin viime kaudella hänestä oli huomattavasti enemmän apua keskellä kuin laidassa. Peliajasta taistelee kolmosvaihtoehto Liam Moore, jonka viime kausi sujui odotuksiin nähden vaisusti. Oma kasvatti murtautui hetkellisesti selväksi puolustuksen liideriksi, mutta loukkaantumistilanteen parantuessa Moorelle ei enää vastuuta löytynyt. Kaikesta huolimatta Moore valittiin kertaalleen viime syksynä koko Football Leaguen kuukauden parhaaksi nuoreksi pelaajaksi, mikä kertoo miehen potentiaalista jotain. Leicester yrittää pitää miehen riveissään vielä pitkään, mutta toisaalta vastuutakin pitäisi hänelle jostain löytää. Aiemmin häntä tavoitteli ainakin Fulham. Topparivajausta paikattiin alkukesästä Matthew Upsonilla, joka pelasi viime kaudella nousukarsintoihin asti yltäneessä Brightonissa. Upsonin peliminuutit jäänee ensi kaudella vähiin, mutta hänen mukanaan saadaan paljon kokemusta nuorelle joukkueelle.
Laitapakit:#2 Ritchie De Laet
#3 Paul Konchesky
#15 Jeffrey Schlupp
#21 Zoumana Bakayogo
De Laet on selvä ykkösvaihtoehto oikeaan laitaan, ja Konchesky toistaiseksi vasempaan. Vasen pakki on selkeästi heikoin alue tällä hetkellä. Konchesky teki viime kaudella aivan liikaa virheitä ollen toisinaan pahoissa vaikeuksissa heikkojakin joukkueita vastaan. Jeff Schlupp kilpailee peliajasta, mutta ei pysty ottamaan vakiopaikkaa avauksessa. Varavaihtoehtona on myös pahoista loukkaantumisista kärsinyt Zoumana Bakayogo, jolle viime kaudella kertyi minuutteja vain kahdessa liigacupin otteluissa, joissa kummassakaan mies ei vakuuttanut. Kiteytettynä vasempaan laitaan olisi kolme eri pelaajaa, joista yksikään ei pysty pelaamaan Valioliigan tasolla. Selvin vahvistusta kaipaava pelipaikka Leicesterin kokoonpanossa tällä hetkellä. Oikealla puolella De Laet on ainoa varsinainen oikea pakki, mutta pelipaikasta kilpailee myös topparit Wasilewski ja Moore.
Keskikentän keskusta:#4 Danny Drinkwater
#7 Dean Hammond
#8 Matty James
#10 Andy King
Ei mitään epäselvyyttä siitä, etteikö tämä olisi Leicesterin merkittävin vahvuus. Drinkwaterin ja Jamesin muodostama duo keskikentän sydämessä aiheutti monelle Championship-joukkueelle pahoja vaikeuksia oikea-aikaisilla syötöillään. Molemmat ManU-kasvatit dominoivat pelipaikkaansa läpi kauden, vaikka James joutuikin vielä syksyllä kilpailemaan Kingin kanssa pelipaikasta. Lopulta Kingistä ei ollut kovissa paikoissa menestymään ja James käytti mahdollisuutensa hyödykseen. Drinkwater valittiin sekä kannattajien, pelaajien kuin asiantuntijaraatienkin äänestyksessä seuran parhaaksi pelaajaksi päättyneellä kaudella ja mies oli myös mukana Championshipin kauden tähdistökentällisessä. Tilanne vaikuttaa lähes loistavalta, mutta ongelmaksi voi muodostua kokemattomuus, tällä nelikolla kun ei ole vyöllään Valioliiga-otteluita juuri yhtään.
Wingerit/keskikentän laidat:#11 Marc Albrighton
#24 Anthony Knockaert
#26 Riyad Mahrez
Ranskalaiskaksikko Knockaert & Mahrez saa Aston Villasta ilmaisella siirrolla saapuneen Marc Albrightonin kilpailijakseen. Toistaiseksi mukana vahvuudessa on myös Dyer, jonka sopimus tulee tänä kesänä päätökseen eikä mies omien sanojensa mukaan tule enää jatkamaan seurassa. Dyer vannoi vielä viime syksynä päättävänsä uransa Leicesterin paidassa, mutta niin vain mieli muuttui, kun Mahrez saapui tammikuussa Ranskasta. Dyerin peliaika olisi varmasti jäänyt vähäisemmäksi, kun Mahrez näytti nopeasti ansaitsevansa vasemman laiturin paikan. Tähän asti Knockaert on voinut olla huoletta, sillä hänelle ei ole löytynyt kirittäjää haastamaan vastuusta, mutta Albrightonin myötä RW:n tontista nähdään taisto herrojen välillä. Albrighton oli seurajohdolta loistava kiinnitys, sillä nuorukainen tuo Leicesteriin varmasti mukanaan paljon kaivattua kokemusta kovista peleistä. Albrighton on pelannut nuoresta iästään huolimatta Aston Villan paidassa yli sata virallista ottelua.
Hyökkääjät:#9 Jamie Vardy
#17 Paul Gallagher
#20 Tom Hopper
#22 Gary Taylor-Fletcher
#35 David Nugent
#39 Chris Wood
Hyökkäykseen on tarjolla materiaalia paljon, mutta todellisuudessa yhtä hyökkääjää kokoonpano vielä kaipaisi. Jamie Vardy löi itsensä todenteolla suuren yleisön tietoisuuteen iskemällä liigakaudella huikeat 16 maalia. Vardyn paikka avauksessa on melko selvä ellei hankintalistalla ole joku todellinen maalitykki. Viime kaudella suurimmassa roolissa oli Nugent, jonka maalisaldo 20 sisälsi paljon rangaistuspotkuja. Nugentin kausi ei ollut yhtä onnistunut kuin edellinen, mutta kaikesta huolimatta avauksen paikka oli selviö. Woodia pidettiin ennen viime kauden alkua todennäköisenä koko sarjan maalikuninkaana, mutta loukkaantumiset pilasivat uusiseelantilaisen kauden täydellisesti. Hänen nykyinen asema seurassa on aavistuksen epäselvä, sillä taitoahan miehellä riittää koviinkin maalimääriin. Uusi hyökkääjähankinta pudottaisi Woodia hyökkääjien välisessä hierarkiassa, joten ei olisi kovinkaan suuri ihme vaikka Wood vaihtaisi seuraa kesän aikana. Alkukesän ensimmäisten hankintojen joukossa Leicesterin riveihin siirtyi nuori ManU-kasvatti Jack Barmby, joka aloittaa ensi kauden U21-joukkueen mukana. Muut hyökkääjät todennäköisesti lainataan tai myydään muualle, sillä käyttöä heille ei juurikaan ole.
Championshipin mestarijoukkue 2013-14Valmennusjohto:Nigel Pearson on johtanut kettulaumaa kahteen eri otteeseen. Ensimmäisellä kerralla vuosina 2008-10 Leicester nousi League One'sta Championshipiin ja toisella kerralla (2011-) tuloksena tuli nousu Valioliigaan. Kovista meriiteistä huolimatta kaikki eivät olleet ennen viime kautta täysin tyytyväisiä siihen, mihin suuntaan hän on vienyt seuraa. Ylivoimainen Championshipin mestaruus kuitenkin vaimensi kritiikin äänen, ja nyt Pearsonin arvostus on huipussaan. Hänellä on varsin vapaat kädet tehdä haluamiaan päätöksiä. Pearsonin aikakaudella pelisysteemiksi on vakiintunut 4-4-2, vaikka viime kauden alussa muutamaan otteeseen kokeiltiin myös 3-5-2:ta ja joskus jopa 4-3-3:a. Tällä hetkellä Pearsonin sopimus on katkolla, mutta jatkosta neuvotellaan.
Apulaisvalmentajat: Craig Shakespeare, Steve Walsh, Kevin Phillips
Maalivahtivalmentajat: Mike Stowell
U21-joukkueen päävalmentaja: Steve Beaglehole
U21-joukkueen apulaisvalmentaja: Nicky Eaden
Pääscout: David Mills
Leicester City Football Club Development Squad:Leicesterin nuorisojoukkue otti päättyneellä kaudella ison harppauksen eteenpäin, kun se sijoittui U21-Valioliigassa upeasti kuudenneksi. Se jäi neljän kärjen play-off-otteluista vain yhden pisteen, mitä voidaan pitää joukkueelta todella loistavana suorituksena. Alkukausi joukkueelta sujui odotetuissa merkeissä sarjataulukon alemmassa keskikastissa, mutta helmikuun alusta käynnistynyt kova pisteputki nosti sen lähelle mitalisijoituksia. Kahdeksasta viimeisestä ottelustaan Leicester voitti peräti seitsemän ja jäi kertaalleen tasapeliin Evertonin kanssa. Lopun voittoputken upeimpina yksittäisinä suorituksina nostettakoon mm. 4-0-voitto Arsenalista ja 3-2-voitto Manchester Citystä.
Joukkueen merkittävimpiin palasiin kuului ehdottomasti maalivahti Adam Smith, joka sai upeasta kaudesta palkinnoksi lainasopimuksen Cambridgeen keväällä. Hyökkääjä Tom Hopper oli joukkueen tehokkain pelaaja, ja voisin olettaa miehen siirtyvän ensi kaudella johonkin alemmalle sarjaportaalle lainasopimuksella. Keskikenttäpelaaja Michael Cainista kuullaan jatkossa lisää myös melko varmasti.
Otteluohjelma kaudella 2014-15:
Pre-Season friendlies:22.07. Ilkeston Town - Leicester City
27.07. Leicester City - Everton
30.07. Wallsall - Leicester City
02.08. Preston North End - Leicester City
04.08. Milton Keynes Dons - Leicester City
05.08. Rotherham - Leicester City
09.08. Leicester City - SV Werder Bremen
Premier League:16.08. Leicester City - Everton
23.08. Chelsea - Leicester City
30.08. Leicester City - Arsenal
13.09. Stoke City - Leicester City
20.09. Leicester City - Manchester United
27.09. Crystal Palace - Leicester City
04.10. Leicester City - Burnley
18.10. Newcastle United - Leicester City
25.10. Swansea City - Leicester City
01.11. Leicester City - West Bromwich
08.11. Southampton - Leicester City
22.11. Leicester City - Sunderland
29.11. Queens Park Rangers - Leicester City
02.12. Leicester City - Liverpool
06.12. Aston Villa - Leicester City
13.12. Leicester City - Manchester City
20.12. West Ham United - Leicester City
26.12. Leicester City - Tottenham
28.12. Hull City - Leicester City
01.01. Liverpool - Leicester City
10.01. Leicester City - Aston Villa
17.01. Leicester City - Stoke City
31.01. Manchester United - Leicester City
07.02. Leicester City - Crystal Palace
10.02. Arsenal - Leicester City
21.02. Everton - Leicester City
28.02. Leicester City - Chelsea
04.03. Manchester City - Leicester City
14.03. Leicester City - Hull City
21.03. Tottenham - Leicester City
04.04. Leicester City - West Ham United
11.04. West Bromwich - Leicester City
18.04. Leicester City - Swansea City
25.04. Burnley - Leicester City
02.05. Leicester City - Newcastle United
09.05. Leicester City - Southampton
16.05. Sunderland - Leicester City
24.05. Leicester City - Queens Park Rangers
FA Cup:
Capital One Cup: