• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Mikael Forssell (2007 - 2008)

Aloittaja Hender, 01.04.2006 klo 13:19:07

0 Jäsenet ja 11 Vieraat katselee tätä aihetta.

Cel

Onko todella noin vaikea kertoa missä julkaisussa Miklu mollasi ihratynnyreitä?

Leka Harkko

#326
Lainaus käyttäjältä: misteri - 23.10.2006 klo 12:18:16
Lekan läskiperheelle tosin  :tuoppi: Syökö Sisko sitä Makkaraa MJITAAHHH  :ylos:

Leka perheineen ja sukuineen on sen verran hyvästä geenipuusta veistetty, että syövät, syvet ja esimerkiksi liikalihavuus ovat kiertäneet tämän suvun kaukaa.

LainaaLiikalihavuuden syynä saattaa olla myös häiriö rasvakudoksen määrään vaikuttavissa säätelymekanismeissa.

Paitsi ruuan määrä myös laatu voi lisätä painoa.Yleisesti korostetaan sitä, että ylipainoisten tulisi välttää kaikenlaisen rasvan syöntiä, koska rasva sisältää painoon nähden kaksinkertaisen määrän energiaa kuin muut energiaravinteet. Tulisi kuitenkin muistaa, että elimistö tarvitsee päivittäin elimistölle välttämättömiä rasvahappoja ja fosfolipidejä. Liiallisen tyydytetyn rasvan syönnin lisäksi myös sokeri ja valkoiset viljatuotteet ja usein myös alkoholi näyttelevät merkittävää osaa ylipainoisen ruokavaliossa. Yksinkertaistaen mikä tahansa ruoka voi lisätä painoa, jos sitä syödään liikaa.

Sokeriaineenvaihdunnan häiriöt ovat yleinen syy liikalihavuuteen. Liian runsas nopeasti hajoavien sokereitten ja hiilihydraattien saanti johtaa pitkäaikaiseen jatkuvaan insuliinin tuotantoon.Vähitellen insuliinin vaikutus kudoksissa heikkenee, tulee ns insuliiniresistenssi. Insuliini on ns varastohormoni, kun taas sen vastahormoni glukagoni mobilisoi varastorasvoja ja edistää niiden palamista. Energiaravinteita tulisi syödä tasapainoisesti niin, että glukagonin eritys lisääntyisi riittävän nopeasti tasapainottamaan insuliinin liiallisia vaikutuksia. Vuosien mittaan häiriö johtaa aluksi heikentyneeseen sokerin sietoon, sitten piilevään sokeritautiin ja lopuksi aikuisiän diabetekseen. Sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin useimmiten liittyy merkittävä liikalihavuus.

Liikalihavuuden syynä voi olla myös muiden sisäeriterauhasten sairauksia. Toisinaan liikalihavuus on liitetty ruuan sietohäiriöön tai ns ruoka-allergioihin. Ruoka, jota elimistö ei voi käyttää hyväkseen voi toimia kuin "systeemimyrkky".Siinä olevat haitalliset aineet elimistön on käsiteltävä ja yritettävä tehdä myrkyttömäksi.Se rasittaa maksaa ja muita myrkyn poistoon osallistuvia elimiä. Monet ruuan haitalliset aineet voivat varastoitua kudoksiin ja myös rasvasoluihin ja kun sitten laihdutetaan, ne vapautuvat uudelleen verenkiertoon lisäten elimistön aktiivia myrkkykuormaa ja hapetusstressiä. Tästä syystä tulisi välttää teollisesti valmistettuja raffinoituja elintarvikkeita.

Vaikka Miklu ei diggaa läskeistä, ei sitä nyt tarvitse välttämättä julistaa pikku-punkeroille fanipojille (foorumisteille, jotka uskottelevat tässäkin topikiss, että pystyvät oikeasti laihduttamaan  ::)) tai -tytöille näiden omissa aviiseissa, mikä on valkoisen neekerin mielipide. Sama kun eräs arvausliigan pamppu toisi julkisuuteen mielipiteensä MIFK:n liigapaikasta...

LainaaJokainen voi laihtua, ei aleta kumoamaan luonnonlakeja EDES kaikkitietävällä forumilla, jookoskookos?

Tietysti, mutta ei ole mitenkään luonnollista laihduttaa, jos ainoa keinoa tehdä se on hengenvaarallinen...Silloin se on luonnon lakien kumoamista. "Lihavuusgeeni" mahdollistaa tietysti laihduttamisen, mutta se myös tuo painon takaisin pikapikaa. Eli käytännössä näillä ainut mahdollisuus on joku jatkuva vesidieetti, mikä taas ei ole elimistölle kovin kivaa.
 

Perjantaipullo

Lainaus käyttäjältä: Cel - 23.10.2006 klo 13:06:20
Onko todella noin vaikea kertoa missä julkaisussa Miklu mollasi ihratynnyreitä?

Se oli joku "kristillinen" julkaisu ;)
Jossain lehdessä(viimeisin hesarin NYT-liite muistaakseni) oli lainaus Miklun sanomisista.
Mun NYT-liite on jo roskissa.
Kertoi tosiaan ettei voisi seurustella lihavan kanssa koska .....en muista, jotain arvoista se höpötti. ::) 

Sportacus

Kyllä se lihominen on itsestä kiinni, omista syömisistä ja liikkumisesta. Jos energiaa tulee enemmän kuin sitä kulutetaan, niin se varastoidaan rasvaksi. Toki ihmisissä on jonkin verran eroja, esimerkiksi joillakin näläntunne ei vastaa energiantarvetta. Mutta tuossakin on ainakin osittain kysymys ruokailutottumuksista ja liikunnan puutteesta. On ihmisellä minkälainen aineenvaihdunta tahansa, niin silti se syöminen pitää sovittaa omaan energiantarpeeseen.

Mutta toki monilla kysymys on myös tiedonpuutteesta, ei pelkästä itsekurin puutteesta. Kun on tarpeeksi tietoa, niin ei tarvita niin paljoa itsekuria. Tokihan monen elämäntavat voivat olla sellaiset, ettei liho, vaikka ei niin asioista olisi perilläkään.

Alarcon

Forssell vois itsekin pudottaa muutaman kilon :keskari:

Dopeman

Lainaus käyttäjältä: Leka Harkko - 23.10.2006 klo 13:29:06mutta ei ole mitenkään luonnollista laihduttaa, jos ainoa keinoa tehdä se on hengenvaarallinen...Silloin se on luonnon lakien kumoamista. "Lihavuusgeeni" mahdollistaa tietysti laihduttamisen, mutta se myös tuo painon takaisin pikapikaa. Eli käytännössä näillä ainut mahdollisuus on joku jatkuva vesidieetti, mikä taas ei ole elimistölle kovin kivaa.

;D :ylos:

Missähän ihmeen tilanteessa ainoa keino laihduttaa on hengenvaarallinen? Joku osottaa aseella sua ohimoon ja sanoo, että jos laihdutat niin pamahtaa? En vaan ymmärrä miten jollekin on voitu uskotella, että lihavalle laihduttaminen olisi millään tavalla hengenvaarallista missään tilanteessa. Tietenkin jos uskottelee itselleen tommosta, niin ei varmasti ikinä laihdu kun pelkää yrittämistä. Ja usko nyt, ei se paino taida tulla pikapikaa takaisin, jos muuttaa elämäntapansa terveellisiksi. Tottakai se tulee roskaruokaan takaisin siirtyessä tai muutenkin terveistä elämäntavoista lipsuessa nopeammin takaisin kuin muilla. Mutta sekin on sillon itsestään kiinni. Jatkuvalle vesidieetille ei siis tosiaankaan tarvitse tai kenenkään kannata siirtyä.

Eiköhän se Miklu vielä peli-ilonsa löydä seurasiirron kautta, ja sitten voi taas laittaa läskit kyykkyyn hyvällä omatunnolla. :ylos:

Sportacus

Leka Harkko on katkera läski? Älä sure, sulle on valehdeltu, kyllä sinäkin voit laihtua. Tarvitset vain tietoa ja motivaatiota.  :ylos:

Ja lihavalle ihmiselle ei kyllä mikään ole terveellisempää kuin laihtuminen. Kaikilla paino nousee laihtumisen jälkeen ennen pitkää entisiin lukemiin, jos palataan niihin vanhoihin elintapoihin. Ainoa keino pysyvään laihtumiseen on pysyvät muutokset elintavoissa.

Ezsi

Tämän pitäisi olla Miklu-otsikko. ??? Enivei joidenkin sairauksien ja lääkkeiden takia voi lihoa, jolloin ei ole järkevää aina edes laihduttaa, mutta geeni- ym. selitykset on ihan turhia. Jos on kiloja kertynyt, niin luonnonlakien mukaan niiden pitäisi myös normaalein keinoin lähteä. Miksiköhän lihavuus on lisääntynyt vasta ihan vuosikymmeninä, jos jokin lihavuusgeeni aiheuttaisi lihavuutta? Lihavuus on siinä mielessä periytyvää, että elintavat periytyvät hyvin helposti lapsille.

romario#1

Tässä koko lainaus:

"Urheilijana arvostan liikunnallisuutta ja terveitä elämäntapoja myös toisessa ihmisessä. Siksi en pysty kuvittelemaan, että seurustelisin lihavan naisen kanssa. Koen, että arvomaailmamme olisivat liian erilaiset."

Mikael Forssell kristillisessä nuortenlehdessä Fleimissä 1/06.


Fowler

Lainaus käyttäjältä: romario#1 - 23.10.2006 klo 17:42:26
Tässä koko lainaus:

"Urheilijana arvostan liikunnallisuutta ja terveitä elämäntapoja myös toisessa ihmisessä. Siksi en pysty kuvittelemaan, että seurustelisin lihavan naisen kanssa. Koen, että arvomaailmamme olisivat liian erilaiset."

Mikael Forssell kristillisessä nuortenlehdessä Fleimissä 1/06.



Eihän tossa ole edes mitään ihmeellistä. Harvinaisen rehellinen ja perusteltu kommentti.

Solution

Lainaus käyttäjältä: Fowler - 23.10.2006 klo 18:13:56
Eihän tossa ole edes mitään ihmeellistä. Harvinaisen rehellinen ja perusteltu kommentti.

Sama, kuka meistä foorumin urheilijoista EI vastaisi suunnilleen noin?

Max

Ei siinä mitään että suoraan ilmaisee mielipiteensä  :ylos: mutta perusteluthan juuri ovat vähintään puutteelliset.

Vai tarkoittaako Miklu että voisi seurustella vertikaalisesti rajoittuneen kanssa jos tämä ulkoinen piirre johtuu muista asioista kun elämäntavoista  ???

Buster Keaton

"En voisi seurustella Miklun kanssa. Arvostan sitä, että hyökkääjä pistää pallot paikoista maaliin eikä pelaa jossain vitun Pimpissä. Kokisin, että arvomaailmamme ovat liian erilaiset"
- Buster Keaton FF2:lla

Ricky Rocket

Lainaus käyttäjältä: Buster Keaton - 23.10.2006 klo 18:49:02
"En voisi seurustella Miklun kanssa. Arvostan sitä, että hyökkääjä pistää pallot paikoista maaliin eikä pelaa jossain vitun Pimpissä. Kokisin, että arvomaailmamme ovat liian erilaiset"
- Buster Keaton FF2:lla

Seksuaaliselle avoimuudelle joka tapauksessa  :ylos:

Ezsi

Lainaus käyttäjältä: romario#1 - 23.10.2006 klo 17:42:26
Tässä koko lainaus:

"Urheilijana arvostan liikunnallisuutta ja terveitä elämäntapoja myös toisessa ihmisessä. Siksi en pysty kuvittelemaan, että seurustelisin lihavan naisen kanssa. Koen, että arvomaailmamme olisivat liian erilaiset."

Mikael Forssell kristillisessä nuortenlehdessä Fleimissä 1/06.

Ymmärrän mitä Forssell tarkoittaa, mutta mitä arvomaailmalla on painoindeksin kanssa tekemistä..

terroristi

Lainaus käyttäjältä: Ezsi - 23.10.2006 klo 19:29:00
Ymmärrän mitä Forssell tarkoittaa, mutta mitä arvomaailmalla on painoindeksin kanssa tekemistä..
Vorsse arvostaa futista ja ihratynnyrit ruokaa :redface:

Vänkyrä

Jumalanpalvoja tekee itsestään taas pellen  :(

gospurs

Lainaus käyttäjältä: Solution - 23.10.2006 klo 18:21:40
Sama, kuka meistä foorumin urheilijoista EI vastaisi suunnilleen noin?

Missä pelaa ??? ;D

Ei vaan. Harvinaisen tervettä, että myöntää ton noin suoraan. Moni varmasti samaa mieltä, mutta alkais kierrellä, että "onhan lihavat ihan kivoja, mutta...". Kerrankin Miklu onnistu. Koska kentällä? ???

Rikkiviisas

Lainaus käyttäjältä: gospurs - 23.10.2006 klo 20:19:34Kerrankin Miklu onnistu. Koska kentällä? ???

Kyllähän se kai muutenkin scorettaa kentän ulkopuolella.
Ainakin maine on saarilla melkoinen.

Sportacus

Lainaus käyttäjältä: Ezsi - 23.10.2006 klo 19:29:00
Ymmärrän mitä Forssell tarkoittaa, mutta mitä arvomaailmalla on painoindeksin kanssa tekemistä..
Kyllähän se painoindeksi nimenomaan riippuu siitä, että mitä asioita ihminen pitää tärkeänä. Jos ihmiselle on oman vartalon toimintakyky ja terveys tärkeätä, niin hän ei yleensä ole lihava. Ja toisinpäin. Tuo sana "arvomaailma" ei ehkä ole ihan paras tuohon, mutta kyllä siitä se idea pitäisi ymmärtää.

Lainaus käyttäjältä: Rikkiviisas - 23.10.2006 klo 20:29:41
Kyllähän se kai muutenkin scorettaa kentän ulkopuolella.
Ainakin maine on saarilla melkoinen.
Haluaisin lisää tietoa Miklun maineesta saarilla.  :o

Buster Keaton

Käsittääkseni Miklu on lähinnä pokaillut jotain aivottomia kolmossivun tyttöjä? Ei siinä mitään, mutta en mä nyt menisi miltään Miklulta ottamaan ihmissuhdeneuvoja.

Jotenkin esim. Littin ympärillä on kymmenkertainen sädekehä niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Onko Litti tehnyt ikinä siviilissä mitään tyhmää?

Puolijalka-Pallosilmä

Litti osaakin pitää suunsa kiinni tai myötäillä kaikkia  ::)

gospurs

Eikös Litillä oo avioton lapsi?? Vai olenko aivan pihalla+ ???

Buster Keaton

Lainaus käyttäjältä: gospurs - 23.10.2006 klo 22:54:59
Eikös Litillä oo avioton lapsi?? Vai olenko aivan pihalla+ ???

Jos on niin MAAJOUKKUEESEEN  :ylos:

Rikkiviisas

Lainaus käyttäjältä: Buster Keaton - 23.10.2006 klo 22:46:28
Käsittääkseni Miklu on lähinnä pokaillut jotain aivottomia kolmossivun tyttöjä? Ei siinä mitään, mutta en mä nyt menisi miltään Miklulta ottamaan ihmissuhdeneuvoja.

Siis ihan normaalia eli noita, malleja ja muuta normaalia pintaliitoa yökerhoissa. Suomessahan on joskus aina uutisoitu Miklusta ja Riihilahdesta tutkaparina myös kotoisissa yökerhoissa.

LainaaJotenkin esim. Littin ympärillä on kymmenkertainen sädekehä niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Onko Litti tehnyt ikinä siviilissä mitään tyhmää?

Ainakaan uutisiin ei ole päässyt.
Tosin tuo yksityiselämän suojeluhan tuli Litille ongelmaksi Barcelonassa, jossa media ei tykkää siitä jos pelaajilla on yksityiselämä... siitä tuli sitten kakkaa niskaan, mikä ei tietenkään helpottanut elämää.