
135-vuotias Fulham lähtee sitten kauteen 2014-2015 Championshipin puolelta. Edellinen kausi oli karmaiseva pettymys alusta loppuun saakka. Tätä kyllä jälkiviisasteluna enteili myös edellinen kausi sillä Martin Jolilla ei tuntunut olevan homma hanskassa missään vaiheessa. Ainoastaan Berbatovin maaleilla 2013-2014 kausi onnistui edes jollakin tavalla.
Kausi lähti isoilla mullistuksilla käyntiin viime kesänä kun pitkäaikainen seuran omistaja ja pelastaja Mohammed Al Fayed myi seuran amerikkalaiselle autovaraosakauppiaalle Shahid Khanille jolla sanotaan olevan miljardiomaisuus. Uusi omistaja on siis pakistanilaissyntyinen viiksivallu jolla ei ole mitään tietoa mitä jalkapallo edes on ja se tuli selväksi katastrofikauden aikana myös.
Martin Jolin hankinnat epäonnistuivat täydellisesti edellisenä kesänä ja Jol saikin sitten potkut joulua ennen vaikka monet huusivat suhteellisen avoimesti potkuja jo lokakuun paikkeilla, kun oli jo siinä vaiheessa selvää, että ei tästä mitään tule.
Uudeksi vapahtajaksi tuli Alex Fergusonin oikeana kädeksi kutsuttu Rene Meulensteen joka käynnistikin oman muutosprojektinsa tammikuun siirtoikkunassa hankkien monta erittäin lupaavaa hankintaa seuraan, joitakin lainalle ja joitakin pysyvillä siirroilla. Loppujen lopuksi hyvin epäselväksi jäi mitkä hankinnoista olivat todella Renen tekoja ja mitkä kulisseissa soosaavan Alistair MacKintoshin.
Juuri kun näytti siltä että Renen vallankumous alkoi toimia Manchester United tasurin ja tiukan Liverpool ottelun jälkeen, niin yllätyksenä tulikin sitten pikapotkut kaikille osapuolille. Rene pistettiin ulos koko hetki sitten kerätyn taustatiiminsa kera johon kuuluivat Ray Wilkins ja Alan Cursbishley. Koominen Fulhamin karuselli jatkui sitten Felix Magathin nimityksellä 1,5 vuotisella sopimuksella.
Saksalainen, Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi nimetty "juokse, juokse" valmentaja ei pystynyt muuttamaan Fulhamin laivan suuntaa vaan seura putosi kauden päätteeksi 1.divisioonaan eli Championshippiin.
Nyt on kuitenkin aika unohtaa menneet ja siirtää katseet kohti uutta tulevaa kautta.
2014-2015Monta pelaajaa on poistunut seurasta (
Riether, Hangeland, Duff, Sidwell, Diarra, Karagounis, Riise, Boateng, Briggs, Heitinga, Etheridge, Brister, Banya, Islamovic, Minkwitz, Oberschmidt, Pritchard sekä lainamiehet
Dempsey, Kvist, Holtby, Bent), 29 työntekijää on myös saanut kenkää taustavoimista. Felix Magath jatkaa valmentaja kuten lupasi vaikka mm. Southampton on käynyt Fulhamin toimiston ovella hattu kourassa. Apureinaan toimii saksalainen Tomas Oral, skotti Peter Grant, saksalainen Werner Leuthard sekä hollantilainen Hans Segers joka onkin ainut Jolin taustatiimistä joka jatkaa seurassa edelleen. U21 joukkuetta valmentaa Kit Symons.
Uusia hankintoja onkin jo tullut muutama:
Saksalainen
Tim Hoogland tuli laitapakiksi korvaten poistuneen Rietherin.
Nuori englantilainen 188cm pitkä toppari
Shaun Hutchinson tuli korvaamaan Brede Hangelandin.
Kay Voser tuli Baselin Mestareiden liigajengistä aina eksoottiseen Englannin divariin vahvistamaan Fulhamin puolustusta toiselle laidalle. 166cm kaveri ei anna pituuden haitata menoa.
Australian maajoukkuehyökkääjä
Adam Taggart on sitten neljäs hankinta.
Huhuissa oli että Stefan Velkovin kanssa on tehty sopimus, ehkä se jossain vaiheessa varmistetaan vielä virallisillakin.
Magath on ollut erittäin avoimena toimistaan ja kuulemma kirjoittelee (tai hänen pr henkilönsä kirjoittelee) Facebookiin jatkuvasti päivityksiä Fulhamin tekemisistä. Magath on painottanut että joukkue tulee muuttumaan todella paljon ja nuorille tullaan antamaan todella paljon peliaikaa. Tämä näkyikin jo ensimmäisessä harjoitusottelussa kun skottiseura East Fife kaatui 3-0 ja nuori vilisi kentällä todella paljon. Uusia testimiehiä käy Skotlannin leirillä jatkuvasti ja uusia sopimusuutisia tullaan kuulemaan heinäkuun aikana varmasti erittäin monta.
Uusi Adidaksen pelipaitakin julkistettiin hetki sitten:

Tämänhetkinen ryhmä näyttää tältä:
Maalivahdit1 Maarten Stekelenburg
13 David StockdalePuolustajat15 Kieran Richardson --> Aston Villa
22 Elsad Zverotić
33 Dan Burn
35 Fernando Amorebieta
- Tim Hoogland
- Shaun Hutchinson
- Kay VoserKeskikenttä8 Pajtim Kasami --> Olympiakos
11 Alexander Kačaniklić
19 Ryan Tunnicliffe
21 Larnell Cole
24 Ashkan Dejagah
28 Scott Parker
36 Buomesca Tué Na BangnaHyökkääjät10 Bryan Ruiz
18 Konstantinos Mitroglou
20 Hugo Rodallega
25 Cauley Woodrow
29 Marcello Trotta
- Adam TaggartTuosta ryhmästä siirtohuhujen alla ovat olleet Stekelenburg, Richardson, Kasami, Ruiz, Mitroglou, Trotta.
Ilmeisesti kuitenkin näyttää siltä että Stekelenburgia kukaan ei halua, Richardson saattaa vielä siirtyä kuten myös Kasami, Trotta on siirtolistalla omasta pyynnöstään. Ruiz ja Mitroglou varmasti itse haluaisivat poistua muualle, mutta näyttää siltä että Magath aikoo löytää molemmille +10 miljoonan punnan "floppihankinnoille" käyttöä ensi kaudella kun taistelu noususta takaisin valioliigaan alkaa.
Nuorista on todennäköisesti tulossa peliaikaa ainakin Moussa Dembelelle, George Williamsille, Patrick Robertsille ja Chris Davidille. Kaikki neljä ovat kärkipelaajia ja erittäin lahjakkaita.
Harjoitusottelukausi on jo käynnistynyt ja tässä ohjelma tällä hetkellä:
5.7.2014 East Fife - Fulham 0-3
Bayview Stadium
12.7.2014 Motherwell - Fulham
Fir Park
19.7.2014 Crawley Town - Fulham
Broadfield Stadium
26.7.2014 DC United - Fulham
EverBank FieldVarsinainen kausi alkaa 9. elokuuta Ipswich Townia vastaan vierasottelulla. Ensimmäinen kotiottelu on 16. elokuuta Millwallia vastaan.
Vanha todellinen verivihollinen kohdataan todella pitkästä aikaa samalla sarjatasolla 22. marraskuuta kun matkataan Brentfordin vieraaksi. 3. huhtikuuta Brentford saapuu Craven Cottagelle.
Tässä koko otteluohjelma:
http://www.fulhamfc.com/first-team/2014_2015/fixtures