Englanti

[Pietro Coscelli]

Ulkomaille olisi siis päät käännettävä, koska se on selvää, että Monnia tasokkaampia brittejä (Ferguson poislukien) ei ole tarjolla. Itse en pitänyt Svennistä huippuluokan valmentajana, mutta se mielipide on kyllä jokseenkin muuttunut tämän McClarenin pestin aikana. Scolari ja Hiddink taitavat olla poissa laskuista, samoin Mourinho, joten keitä FA yrittää sitten taivutella manageroimaan Englanti MM-kisoihin? Lippi? Capello? Kenties Ramos?

Keke on vapaana.

[Zapista]

Eikö Englannin ja Manun kaikkien aikonen legendan herjaamista voisi harrastaa muualla

[Ylliksen Mummo]

Haluaisin pelaaja-valmentajan ruoriin McLarenin jälkeen. Alan Shearer 

[PAN]

Haluaisin pelaaja-valmentajan ruoriin McLarenin jälkeen. Alan Shearer 

Että vielä pitäisi lädikoutsi saada.... Eiköhän järjen mukaan jostain muualta maailmasta kannattaisi sitä valmennustaitoa etsiä

[Callit]

Millähän vuosisadalla nämä lädikoutsi-fanaatikot ja Rommel-vertailijat oikein elävät? Kukaan ei ole huono valmentaja passinsa kirjoittajan takia, muttei myöskään hyvä. Tällä hetkellä realiteetti vain on se, ettei mitat ja vaatimukset täyttävää englantilaista valmentajaa ole tarjolla, kun valmentajien koulutus on laiminlyöty ja huippupelaaja toisensa jälkeen istutettu seuroissa vailla kokemusta liian korkealle pallille. Niinpä on syntynyt tyhjiö, jonka seurojen johtajat ovat oitis täyttäneet tuontitavaralla. Ne enkkucochit, joilla on kokemusta ja resursseihin nähden menestystäkin, ovat jääneet pikkuseurojen miehiksi ja siten vaille todellisia näyttöjä, joilla huippupelaajat saataisiin ruotuun.

Tästä keskustelusta nousee mieleen kohta kaksi vuotta sitten vellonut keskustelu Newcastlen managerista, jota tuli seurattua ulkomailla ollessa. Yhdellä brittikannavalla ns. asiantuntija toisensa perään vakuutti, että Alan Shearer olisi oikea mies hommaan. Yhtään järkiperäistä perustetta sille miksi nolla kokemuksella ollut hivenen yksinkertaisen oloinen heppu olisi oikea mies jotamaan satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävää organisaatiota ei löytynyt. Kaikki vain hokivat fanien rakkaudesta ja he's such an icon. Manchesterissähän sitten päädyttiin ikoni-malliin, ja tulokset olivat heti alun euforian jälkeen huonot, vaikka Pearcen kunniaksi kai on sanottava, että mies ilmeisesti yritti sivistää itseään valmentamisen ja manageroinnin vaikealla saralla.

Sen verran optimisti kai pitää olla, että uskoo "modernistien" voittavan FA:n sisäisen taistelun tässä asiassa. Potentiaalisia McLarenin seuraajia olisi ainakin Capello, Mourinho, Klinsmann, Lippi, jne. jne. Paikan "tuulisuus" varmasti karsii joukkoa kuten Scolarin tapaus osoitti, mutta ei kai silti voi kiistää sitä, että paikka on yksi maailman halutuimmista valmentajan viroista. Ei vähiten palkan takia.

[Three Lions]

Tästä keskustelusta nousee mieleen kohta kaksi vuotta sitten vellonut keskustelu Newcastlen managerista, jota tuli seurattua ulkomailla ollessa. Yhdellä brittikannavalla ns. asiantuntija toisensa perään vakuutti, että Alan Shearer olisi oikea mies hommaan. Yhtään järkiperäistä perustetta sille miksi nolla kokemuksella ollut hivenen yksinkertaisen oloinen heppu olisi oikea mies jotamaan satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävää organisaatiota ei löytynyt. Kaikki vain hokivat fanien rakkaudesta ja he's such an icon. Manchesterissähän sitten päädyttiin ikoni-malliin, ja tulokset olivat heti alun euforian jälkeen huonot, vaikka Pearcen kunniaksi kai on sanottava, että mies ilmeisesti yritti sivistää itseään valmentamisen ja manageroinnin vaikealla saralla.

Ja tämä ikoneihin turvautuminenko on taas pelkästään lädien yksinoikeutta? Völler, Blind, Hagi tulivat nyt ensimmäisenä mieleen epäonnistuineista ikonivalmentajista ja onhan esimerkiksi Litmastakin hehkutettu jo vuosia Suomen maajoukkueen seuraavaksi päävalmentajaksi pelkän ikonistatuksen perusteella, ilman minkäänlaisia näyttöjä valmentajan pestistä.

Callitin & co. kirjoituksista taas hyvin huomaa minkälaisiin bunkkereihin nämä lädivihaajat ovat ennakkoluuloinen linnottautuneet. Kaikki jalkapallomaailman paha personoidaan Englantiin, Valioliigaan ja lädeihin, eivätkä mitkään maailman tosiasiat pysty tätä pahan monopolia murtamaan - missään muussa maassa ei uskota omaan joukkueeseen, eikä lehdistö uhoa sen mahdollisuuksilla ennen kisoja ja vain ja ainoastaan Englannissa ikonin asemaan nousseita pelaajia nostetaan valmentajiksi näiden entisissä seuroissa.

[Angulo]

Völlerin meriittilistalle nyt kuitekin kirjoittiin mm-hopea, ettei kai sentään täydellisenä floppina voi pitää? Em-kisoissa hyvistä otteista nyt ei ollut hirveästi iloa kun ei ollut ketään tekemässä maaleja...

Mielestäni Englannin pitäisi seuraavaksikin valita kotimainen valmentaja, vaikka se ei annakaan hirveän ruusuista tulevaisuuden kuvaa joukkueelle. Tämä lähinnä sen takia, että mielestäni FIFAn pitäisi ehdottomasti tehdä sääntö, että maajoukkuevalmentajan on aina tultava maasta jota valmentaa. Nykypäivänä valmentajan rooli on äärettömän merkittävä joukkueen menestymisessä ja täten siihenkin pitäisi vetää sama maajoukkuestatus. Helppoahan sellainen ei ole, koska vaikka maailman suurimmista jalkapallojäteistä lähes kaikilla on tällä hetkellä kotimainen valmentaja niin esim. Suomen karsintalohkossa kaikilla neljällä parhaalla on ulkomainen valkku...

[Johnny English]

No kukas vittu sitten valmentaa esimerkiksi Jamaikan joukkuetta, jos saarella ei edes ole ketään valmentajia?

[Callit]

Ja tämä ikoneihin turvautuminenko on taas pelkästään lädien yksinoikeutta? Völler, Blind, Hagi tulivat nyt ensimmäisenä mieleen epäonnistuineista ikonivalmentajista ja onhan esimerkiksi Litmastakin hehkutettu jo vuosia Suomen maajoukkueen seuraavaksi päävalmentajaksi pelkän ikonistatuksen perusteella, ilman minkäänlaisia näyttöjä valmentajan pestistä.

Missä olen väittänyt, että vain Englannissa sorruttaisiin tähän ikonien ennenaikaiseen vastuun antamiseen? Kyse on vain siitä, että muualla ikonipelaajatkin menevät usein nöyrästi valmentajakoulun penkille ja opettelevat valmentamisen aakkoset ensin koulussa, sitten yleensä alemmalla tasolla, mistä edetään milloin nopeasti, milloin hitaasti portaita ylöspäin. Yksi esimerkki tällaisesta on muuten Realin nykyinen valmentaja. Ihan heti ei tule mieleen viimeisten vuosien ajalta englantilaista tähtipelaajaa, joka olisi tämän koulun läpi käynyt, mutta luen mielelläni esimerkeistä.

Völlerin ottaminen esimerkiksi epäonnistuneesta ikonivalmentajasta taas on melkoinen aivopieru, koska a) mies valmensi maajoukkueen MM-hopealle b) miehen päätyminen valmentajaksi oli sattumaa c) jos 3 jallua viittaa noin 3 päivän Roma pestiin, niin asiayhteys on täysin asiaton.

Callitin & co. kirjoituksista taas hyvin huomaa minkälaisiin bunkkereihin nämä lädivihaajat ovat ennakkoluuloinen linnottautuneet. Kaikki jalkapallomaailman paha personoidaan Englantiin, Valioliigaan ja lädeihin, eivätkä mitkään maailman tosiasiat pysty tätä pahan monopolia murtamaan - missään muussa maassa ei uskota omaan joukkueeseen, eikä lehdistö uhoa sen mahdollisuuksilla ennen kisoja ja vain ja ainoastaan Englannissa ikonin asemaan nousseita pelaajia nostetaan valmentajiksi näiden entisissä seuroissa.

Yrittääkö 3 jallua tehdä ennätyksen virheiden mahduttamisessa?
Pahoja virheitä:
1. en ole lädivihaaja. Lue vaikka kommenttini Englannin viimeisen tappion jälkeen.
2. en ole mikään bunkkereihin linnoittautuja eikä minulla ole ennakkoluuloja. Englantilaisissahan olen nimenomaan moittinut heidän tapaansa linnoittautua bunkkereihin. Esimerkinä juuri tämä valmentajakandidaattien rajoittaminen englantilaisiin/britteihin.
3. en ole personoinut pahaa englantiin enkä mihinkään muuhunkaan maahan. Instituutioista olen selkeimmin hyökännyt Blatterin Fifaa vastaan, mutten nyt oikein menisi puhumaan pahan personoimisesta. Pahuus kun tuppaa olemaan aika ylimalkainen eikä ole personoitavissa.
4. totesin jo aiemmin, etten todellakaan ole väittänyt ikonien päätyvän liian aikaisin valmentajiksi ainoastaan Englannissa, totean vain edelleen, että ko. tapa, on osaltaan ollut johtamassa siihen, ettei maailmasta enää löydy meritoituneita englantilaisia huippuvalmentajia (alle 70v.). Tästä viimeisestä asiasta kai joudumme ihan faktana olemaan yhtä mieltä. Vai ovatko Stuart Baxter ja Roy Hodgson muka kansainvälisesti meritoituneita, kun ovat voittaneet Ruotsin mestaruuksia? Jos ovat, niin perun puheeni.
5. Lehdistö uhoaa yli kaikkien realististen mahdollisuuksien varmasti monessakin maassa. (sorry 3 leijonaa, ei Saksassa. Tämän kai voisi joku mediatutkija laskea kaavalla "positiiviset palstamillimetrit":pokaalit) Pilkkahuudot "this time we can go all the way" osaston suuntaan ovat kuitenkin ymmärettäviä, koska englantilaisen median kautta nuo puheet ovat saaneet paljon enemmän julkisuutta kuin jonkun Romanian tai Portugalin vastaavat uhoamiset. Ja vaikka Englanti onkin suurmaaksi pudonnut kisoista suhteellisen usein, niin kyllä uhoamisen kesto ja kertojen määrä on silti ehdotonta huippua.

[Three Lions]

Völlerin meriittilistalle nyt kuitekin kirjoittiin mm-hopea, ettei kai sentään täydellisenä floppina voi pitää? Em-kisoissa hyvistä otteista nyt ei ollut hirveästi iloa kun ei ollut ketään tekemässä maaleja...

Viittasin lähinnä viiksiniekan uraan AS Roman peräsimessä, vaikka toki nolo mahalaskuhan Saksalla olisi auttamatta ollut kohtalona jo 2002 ilman huippuvireistä Kahnia.

[N5]

Tony Adams yritti ensin aivan pohjalta, mutta pettyi lädiseuran amatöörimäiseen asenteeseen itsensä kehittämisessä eikä saanut tuloksiakaan aivan pohjatasolla. Apulaisen pestit kuitenkin kertovat, että kohtalaisella nöyryydellä uraansa rakentaa, vaikka ei nähdäkseni olekaan maajoukkuetasolla pääsevää ainesta.

[Callit]

mielestäni FIFAn pitäisi ehdottomasti tehdä sääntö, että maajoukkuevalmentajan on aina tultava maasta jota valmentaa. Nykypäivänä valmentajan rooli on äärettömän merkittävä joukkueen menestymisessä ja täten siihenkin pitäisi vetää sama maajoukkuestatus. Helppoahan sellainen ei ole, koska vaikka maailman suurimmista jalkapallojäteistä lähes kaikilla on tällä hetkellä kotimainen valmentaja niin esim. Suomen karsintalohkossa kaikilla neljällä parhaalla on ulkomainen valkku...

Tämä olisi kansainvälistyvässä maailmassa melkoinen askel taaksepäin, joten hen.kohtaisesti lähden siitä, että kun kerran ulkolaiset coachit on sallittu tähänkin asti, niin sallittakoon myös jatkossa.

Viimeisessä EM-finaalissahan kumpikin joukkue pelasi ulkomaalaisessa ohjauksessa. Tämän hetken tilanne maailmanhuippujen osalta on se, että Portugali taitaa olla ainoa korkealle rankattu maa, joka luottaa ulkomaanapuun. Pitäisikö asiaa lähestyä myös pienten maiden oikeutena ja tasa-arvokysymyksenä? Eli ulkolaisiin coacheihin turvautuminen ajaa pienten etua, kun ne voivat saada knowhowta ns. huippumaista.

[Archie]

Vaikka ei nyt Englanti-topikkiin kuulukaan, niin laitetaan silti tänne.

Vain kaksi maata on pelannut MM-kisojen historiassa finaalissa ulkomaisen valmentajan johdolla. Ruotsi -58, valmentajana englantilainen George Raynor ja Hollanti -78, valmentajanaan itävaltalainen Ernst Happel. Että ei kovin montaa kertaa kuitenkaan. Oiva tietokilpailukysymys jalkapallotietäjille.

Tulevaisuudessa asia tuleekin todennäköisesti muuttumaan, kun seurajoukkueissakin vilisee ties minkämaalaisia heppuja valmennushommissa.

[ViuhuTopi]

Viittasin lähinnä viiksiniekan uraan AS Roman peräsimessä, vaikka toki nolo mahalaskuhan Saksalla olisi auttamatta ollut kohtalona jo 2002 ilman huippuvireistä Kahnia.

Kuten Callit totesikin, tuohon Völlerin pikapestiin Romassa on turha kiinnittää mitään huomiota tai vetää siitä mitään johtopäätöksiä Völlerin taidoista, koska mies tuli kesken valmistautumisen tulevaan kauteen (Prandellin vetäydyttyä hommasta perhesyistä) ja sai käsiinsä lähes sekasorrossa olevan joukkueen. Roman joukkuehenki rakoili, Capello jätti yllättävällä lähdöllään aukon taktiselle puolelle ja pukukoppiongelmia aiheutti ikiteini Cassano, joka saikin lähteä tammikuussa. Näihin asioihin ei Völlerin seuraaja, Gigi Del Nerikään, pystynyt vaikuttamaan positiivisesti. Hänen tarinansa Romassa oli lähes yhtä lyhyt kuin Völlerin ja vasta kauden kolmannen valmentajan, Bruno Contin avulla Roma pystyi keväällä juuri ja juuri säilyttämään paikkansa Serie A:ssa. Pahoittelen offtopicia, mutta vastasin puhuttuun.

[lasse11]

Kuten Callit totesikin, tuohon Völlerin pikapestiin Romassa on turha kiinnittää mitään huomiota tai vetää siitä mitään johtopäätöksiä Völlerin taidoista, koska mies tuli kesken valmistautumisen tulevaan kauteen (Prandellin vetäydyttyä hommasta perhesyistä) ja sai käsiinsä lähes sekasorrossa olevan joukkueen. Roman joukkuehenki rakoili, Capello jätti yllättävällä lähdöllään aukon taktiselle puolelle ja pukukoppiongelmia aiheutti ikiteini Cassano, joka saikin lähteä tammikuussa. Näihin asioihin ei Völlerin seuraaja, Gigi Del Nerikään, pystynyt vaikuttamaan positiivisesti. Hänen tarinansa Romassa oli lähes yhtä lyhyt kuin Völlerin ja vasta kauden kolmannen valmentajan, Bruno Contin avulla Roma pystyi keväällä juuri ja juuri säilyttämään paikkansa Serie A:ssa. Pahoittelen offtopicia, mutta vastasin puhuttuun.

Rudi tuli Roomaan koska häntä toistuvasti ja hartaasti pyydettiin. Jälkeenpäin sanoi muistaakseni että oli "tunteella eikä järjellä tehty ratkaisu".

[suur-saksa]

Viittasin lähinnä viiksiniekan uraan AS Roman peräsimessä, vaikka toki nolo mahalaskuhan Saksalla olisi auttamatta ollut kohtalona jo 2002 ilman huippuvireistä Kahnia.

Minua on aina kummastuttanut se, miksi Englanti on ainoastaan ja vain kotikisoissaan 1966 sijoittunut Saksan edelle MM-turnauksissa. Siinäkin tarvittiin ylärima laskettavaksi maaliksi jotta tarpeeksi tuli tasoitusta. Englanti on arvokisoissa ollut suunnilleen saman tason floppaaja säännöllisesti kuin Espanjakin. Molemmilla on yksi arvokisavoitto ja nekin kotikisoissa pari sukupolvea sitten.

Erittäin usein Englanti ei edes mahdu MM-kisoissa 1.koriin joka on sitten johtanut milloin minkäkinlaiseen kaavioon heidän kohdallaan joka on tietenkin epäedullinen lähteä 2.korista tai siis kakkostasolta yrittämään pudottaa jo ensimmäisessä pudotuspelivaiheessa lohkoykköstä ja seuraavalla uudelleen. Tässä vaiheessa Englannin koneisto sitten aina stoppaakin täysin ja yllättäen, koska joku suuri tulppa tasoa Brasilia (2002), Argentiina (1986 ja 1998) Saksa (1970, 1982, 1990) tulee heidän tielleen taikka sitten floppaavat muuten putoamalla kokonaan kisoista kuten 1974, 1978, 1994 tai pienemmälle maalle kuten Portugali (2006).

Englanti on siis ainoastaan kotikisoissa päässyt ylipääntänsä loppuotteluun yli 40 vuotta sitten. Mikään muu kuin selitys sille, että Englanti on tasollaan kun sijoittuu maksimissään puolivälierään.

Saksa on ollut mitalipeleissä 11 kertaa ja Englanti päässyt ylipäänsä kisoihin vasta 12 kertaa. Toki tämä on suurta saavutusta sumuilla.

[Blanchflower]

Englanti on siis ainoastaan kotikisoissa päässyt ylipääntänsä loppuotteluun yli 40 vuotta sitten. Mikään muu kuin selitys sille, että Englanti on tasollaan kun sijoittuu maksimissään puolivälierään.

Niin, viimeisen parinkymmenen vuoden aikana Englanti on pääasiassa ollut arvokisoissa 8 joukossa ja nyt kun arvokisat ovat ainoa indikaattori maan tasolle, niin sieltä sijoilta 5-8 se taso Englannin kohdalla varmasti löytyy, mutta...

Minua on aina kummastuttanut se, miksi Englanti on ainoastaan ja vain kotikisoissaan 1966 sijoittunut Saksan edelle MM-turnauksissa. Siinäkin tarvittiin ylärima laskettavaksi maaliksi jotta tarpeeksi tuli tasoitusta. Englanti on arvokisoissa ollut suunnilleen saman tason floppaaja säännöllisesti kuin Espanjakin. Molemmilla on yksi arvokisavoitto ja nekin kotikisoissa pari sukupolvea sitten.

Aiemmin arvokisat eivät olleet ainoa indikaattori maan pelaajamateriaalin tasolle, ja tätä taustaa vasten 60-80 luvuilla sekä Englantia että Espanjaa voidaan pitää arvokisoissa melkoisina alisuorittajina. Seurajoukkueet kasattiin ennen 90-lukua pääasiassa oman maan pelaajista - toki etelän jättiläisillä oli se muutama kiintiöiden sallima ulkomaalaisvahvistus ja englantilaisseuroilla jonkin verraan ei-englantilaisia lädejä - ja tätä kautta eurocupien piti kertoa jotain jokaisen maan pelaajiston tasosta. Tietysti muutamissa maissa (esim. itäblokin maat, Espanja, Hollanti) paras materiaali oli hyvinkin keskittynyt muutamiin seuroihin, mutta silti.

Jos nyt tarkastellaan menestystä eurocupeissa siitä saakka kun lädiseurat tulivat mukaan aina europannaan asti, tilastot antavat melkoista osviittaa siihen että menestystä olisi pitänyt tulla myös maajoukkuetasolla - vaan ei tullut. Englannin kohdalla voidaan selitystä vielä hakea siitä, että eurocupmenestys jakaantui usealle seuralle ja ehkäpä materiaali oli leveää, mutta terävin huippu puuttui. Entäpäs sitten Espanjan kohdalla? Joka tapauksella tuolla periodilla Englanti voitti 18 skabaa (26 finaalipaikkaa) ja Espanjakin voitti 6 skabaa (15 finaalipaikkaa) -> silti mainitulla periodilla molemmat saivat vain 2 arvokisamitallia, siinä missä kestomenestyjä Italia oli neljän sakissa viisi kertaa ja (Länsi-)Saksa nappasi 7 mitallia. Eurocupmenestys ei kuitenkaan ollut sen vahvempaa, Italialle 10 pystiä(16 finaalipaikkaa) ja Saksalle 10 pystiä (19 finaalipaikkaa). Mistä tuo sitten aikoinaan johtui? Materiaali oli leveää, mutta terävin huippu puuttui? Maajoukkueilta (Engalnti ja Espanja) puuttui voittamisen kulttuuri? Joku muu, mikä?

[Lazy Town]

Taas mentiin pointin ohi hehtaarikaupalla. Suur-saksan analysoinnille ja faktalle iso

[Nice10]

Vaikka aihetta on käsitelty vuosikausia, voisin tehdä nopean koonnin omista ajatuksistani Englannin menestymättömyyteen.

Pelaajamateriaalin yliarvostus. Vaikka varsinkin suomalaisille lädifaneille se on lähes mahdotonta myöntää, ei Englannin materiaali ole oikeastaan koskaan ollut niin hyvä, että "varmasta" sijoituksesta arvokisojen neljän parhaan joukkoon olisi minkäänlaisia takeita. Median luoma kuva pelaajasta ei yleensä ole absuluuttisen oikea ja varsinkin englantilaispelaajien kohdalla arviot menevät ehkä eniten mönkään.

Hyvänä esimerkkinä tällä hetkellä toimii vaikkapa kuviteltu Lampard-Gerrard keskikentän parivaljakko. Väittäisin, että maailmalta voitaisiin koota noin sata TOIMIVAMPAA keskikentän keskustaa. Toimivuudella tarkoitan sitä, mikä on keskikentän tuotos kokonaisuudessaan vaikkapa kokonaisessa turnauksessa tai pitkässä sarjassa. Satunnaista jalkapallon seuraajaa sykähdyttävät hienot kaukolaukausmaalit, joihin molemmat pelaajat ovat erikoistuneet. Faktaa kuitenkin on, että niiden merkitys isossa kuvassa on äärimmäisen pieni. Pelinrakentajina, rytmittäjinä, esimerkkeinä kovissa otteluissa, miesvartijoina, kaksinkamppailijoina, pääpelaajina, kuljettajina, harhauttelijoina, syöttelijöinä ja varsinkin pelin lukijoina molemmat pepsi-pojat ovat kokonaisuudessaan ja varsinkin rinnakkain vain auttamattoman keskinkertaisia. Tämä siis, jos verrataan vaikkapa Italian, Saksan, Ranskan ja Brasilian lähes poikkeuksetta saumattomasti toisiaan täydentäviin keskikentän kokonaisuuksiin arvokisoissa.

Edellä mainittujen esimerkkien tekeminen on typerää, mutta yritän hahmottaa yleistä harhaluuloa, jossa pelaajan edustama seura ja näkyvyys mediassa luovat kuvaa huikeasta pelitaidosta, jota kuitenkin voidaan löytää yhtä hyvin pienistä ja tuntemattomistakin joukkueista. Maan sarjan taso ei pitkään aikaan ole kertonut maan pelaajien tasosta. Toki hyvä sarja auttaa nuoria pelaajia saamaan kovia pelejä laajalla rintamalla, mutta sarjan taso on lähes puhtaasti yhteydessä siellä liikkuvaan rahaan. Arvokisoihin valitaan jokaiseen joukkueeseen parikymmentä pelaajaa ja hyvällä säkällä 5-7 hyvin toisiaan täydentävää pelaajaa voi riittää jopa maailmanmestaruuteen, jos joukkue on koottu oikein, optimaalinen taktiikka on kaikille pelaajille selvä ja joukkueen henkiset ominaisuudet ovat riittävät. Arvokisamenestykseen ei tarvita niin montaa hyvää pelaajaa, etteikö keskikokoisellakin Eurooppalaisella maalla olisi mahdollisuuksia sellaisia kerralla omata. Tästä esimerkkeinä vaikka Ruotsi, Hollanti ja Portugali.

Taktinen osaaminen Englannissa on erittäin heikkoa. Valmennuspuolella sitä ei ole juurikaan, mutta eipä sitä ole kyllä pelaajillakaan. Jo nuorena päähän taottu "totuus" oikeasta jalkapallosta näkyy terävimmälläkin huipulla. Pelaajien kyky tehdä tavallisesta poikkeavampia ratkaisuja on heikko ja oikeastaan maajoukkuetasollakin 4-4-2 (mieluiten heskeyllä) tuntuu olevan ainoa pelitapa, jonka kaikki pelaajat tuntuvat sisäistävän. Vaikka Englannissakin on pyritty siirtymään mannermaisempaan pelaamiseen (etenkin seuratasolla), maajoukkueen yksittäistenkin otteluiden sisällä näkyy ajoittain omaksuttujen asioiden totaalinen unohtaminen.

Mitä kovemmaksi panokset nousevat ja mitä hankalammaksi ottelu muuttuu, sitä varmemmin Englannin maajoukkue alkaa roiskimaan. Englannin puolustaessa johtoaan heikompiaan vastaan tai ajaessa vimmatusti takaa, ei joukkueella riitä maltti rakentaa peliä järkevästi. Tämä tasoittaa huomattavasti materiaalieroja heikompia vastustajia vastaan ja isot, taktisesti kypsemmät maat eliminoivat pitkät pallot nykypäivänä äärimmäisen helposti. Varsinkin kun Englannin arvokisoissa viime vuosina nähty materiaali ei sovellu edes järkevästi pitkään palloon.

Englanti on taktisesti ylivoimaisesti ennalta arvattampia maita maajoukkuetasolla. Metodit noin yksinkertaisen pelaamisen eliminointiin on keksitty jo parikymmentä vuotta sitten. Vielä kun lisätään täysi kyvyttmyys muuntautua edes vähän ottelun sisällä ja luovien pelaajien puute, on taktinen ongelma iso. Taktisista asioista olisi muuten mukava puhua enemmänkin foorumilla, mutta hirveän vähän siihen tuntuu olevan kiinnostusta. Toki järkevät taktiikkakeskustelut pitäisi läpikäydä videomateriaalin kera. Sellaiseen en ikinä taida jaksaa, en minä ainakaan.

Uskoin ruotsalaisen taktikon muuttavan enemmän Englantilaista kulttuuria, mutta erehdyin. Uusi suunta näyttää olevan täysin päinvastainen. Mielestäni myös pelinäkemys ja etenkin menttaalipuoli mittaavaat paljon pelaajamateriaalin tasoa, vaikka keskusteluissa se usein unohtuu. Englantilaisten luovuuden puute ja hermojen pettäminen toistuvasti ovat myös osa materiaalin heikkoutta. Saksasta löytyy uskoakseni kymmenittäin a-junioreita, joiden hermo kestäisi paremmin tiukassa paikassa kuin  englantilaisten tähtipelaajien.

Ei ole mitään sattumaa kun puhutaan voittamisen kulttuurista, jota esim Saksalla, Ruotsilla ja Italialla on, mutta Englannilla, Suomella ja Espanjalla ei ole. Isot paineet on kaikkien kestettävä ja ylimielisyyteen ei ole varaa arvokisoissa. Rangaistuspotkukisat voi arvokisoissa välttää voittamalla peliajalla, mutta jos sinne ajaudutaan, on siellä hermojen kestettävä. On naurettavaa väittää, että Englannin puppelointi tai esimerkiksi Saksan menestys rangaistuspotkukilpailuissa menisi tuurin piikkiin. Pilkut ovat selkeä osa arvokisamaailmaa ja joiltain joukkueilta vaan tuntuu löytyvän kylmiä ampujia ja hyviä maalivahteja kerta toisensa jälkeen. Ehkä tämäkin on materiaalikysymys?

Vaikka miten asioita pyörittelee, kiteytyy menestymättömyys kahteen asiaan: taktiseen kykenemättömyyteen alkaen junioreiden jalostamisesta valioliigaan ja maajoukkueeseen asti sekä pelaajamateriaaliin. Pelaajamateriaaliin heikkoon tasoon sisältyvät niin pelaajien yksipuolisuus taidollisesta monilla pelipaikoilla, taktinen ymmärtäminen, luovuus ja hermojen kestämättömyys. En vain ymmärrä, miten jotain pelaajaa voidaan pitää maailman huippuna, jos maailman arvostetuimmassa urheilutapahtumassa, jalkapallon arvokisoissa pelaaja ei esitä mitään vastassa olevista pelaajista poikkeavaa. Jatkuvat epäonnistumiset arvokisoissa kertovat pelaajan kokonaisvaltaisesta tasosta. Ei auta, vaikka kisojen jälkeen taas Wigania vastaan tekee 4-1 -maalin komealla kaukolaukauksella.

Pelaajamateriaali on vaikea termi ja itsekin tulee kirjoitettua siitä kuinka Englannin pelaajamateriaali on riittämätöntä, mutta samalla se ei kuitenkaan olisi este menestykselle. Monilla osa-alueilla voi korjata materiaalin puutteita kuten asenteella, valmistautumisella ja taktikaalla. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Em-Kreikka. Pointti onkin siinä, että materiaali tuleekin vastaan silloin kun millään muulla asialla ei kyetä korjaamaan puutteita. Italia korjaa taktiikalla, Saksa kylmähermoisuudella, Skotlanti taistelemalla hullun lailla, Portugali voittamalla keinolla millä hyvänsä jne jne. Englanti taas on joukkue täynnä ylimielisiä, mukahyviä puseja, jotka ovat tähtiä siihen asti kunnes seisovat yksin rangaistuspilkulla paskat housussa miettimässä selitystä hetken päästä tapahtuvalle epäonnistumiselle. Hyvin samat asiat pätevät Espanjaan, jonka pelaajista suuuuuuri osa on todella yliarvostettuja ja hyvätkin pelaajat ovat äärimmäisen tiukassa paikassa henkisesti lampaita.

Huh huh. Tulipahan jauhettua tylsää tekstiä ja paljon joukkueesta, josta en pidä ollenkaan. Toivottavasta jollekin tuli selväksi, mitä haen takaa.

[suur-saksa]

Eipä tuohon Nizza10:n viestiin ole mitään lisättävää. Ylihypetys on jotain täysin käsittämätöntä internet ja multimedia aikakaudella kun jokainen voi omakohtaisesti varmistaa kaikenmaailman taustatietoja kymmeniltätuhansilta nettisivuilta, sadoilta TV-kanavilta ja kymmenistä päivälehdistä jne.

Mutta on meidän Suomalaisten onni todellakin se, että Englannilla ei ole niitä saavutuksia maajoukkueessa likimainkaan, jotka esimerkiksi Saksa on saavuttanut.

Ajatelkaa sitä vaihtoehtoa ylipäänsäkään, mitä lehtemme ja mediamme ylipäänsä jäisi kirjoittamaan jos ikuinen kestomenestys MM-kisoissa (ja toisinaan EM-kisoissa B-kisa, kuten Kopa Brasseille) on ollut Saksalle.

Eri maiden liigoilla ei ole tässä asiassa paskankaan merkitystä, sillä jokainen valmentaja voi poimia omaan kaaderiinsa 23 sopivaa pelaajaa sieltä sun täältä jotka hän kuvittelee voivansa toimia joukkuepelinä, jota jalkapallo kaiken järjen mukaan edelleenkin on.

EM-kisoissa tasoerot ovat niin pieniä, että periaatteessa kuka tahansa kisamaa (16-systeemissä) voi voittaa toisen kisamaan ja asetelma voi muuttua täysin hetkessä.

MM-tasolla näin ei juuri ole käynyt, sillä neljä suurinta kisamenstyjää Brasilia ja Saksa sekä Italia ja Argentiina onnistuvat kukin vuorollaan ja junnaavat mestaruuteen. Uruguay on muisto menneestä maailmasta eikä enää edes näytä pääsevän kisoihin sekä Englanti ja Ranska menestyivät vain kotonaan ei juuri muualla. Toki Ranskalla on pronssit ja nelossija muualtakin kuin kotonaan. Englannilla on vain katkeria ja kitkeriä putoamisia isommilleen kisoista toiseen ja tavalla tai toisella. Eli ne niistä materiaaleista.

[Angulo]

Toki Ranskalla on pronssit ja nelossija muualtakin kuin kotonaan.

Onhan niillä ihan tästä lähivuosilta finaalitappiokin...

[Blanchflower]

En vain ymmärrä, miten jotain pelaajaa voidaan pitää maailman huippuna, jos maailman arvostetuimmassa urheilutapahtumassa, jalkapallon arvokisoissa pelaaja ei esitä mitään vastassa olevista pelaajista poikkeavaa.

Tähän vahvasti eri - minun silmissäni arvokisoilla ei ole enää mitään arvoa yskilön tason määrittäjänä (tosin kuten larzzoni on saarnannut, onko tämä yksilöiden arvottaminen joukkuelajissa edes kovin mielekästä). Joskus muinoin arvokisoissa tehtiin tähtiä, nyt tuntuu että siellä tehdään pääasiassa tähdenlentoja. Pelaajamateriaalin keskittyminen tiettyihin liigoihin (/joukkueisiin) ja jokavuotiset karkkiliigakarkelot tarjoavat vuosittain vertailupohjaa eri yksilöilden välillä huomattavasti paremmin kuin kesäkinkerit, joissa voittajajoukkuekin pelaa vain sen 6-7 ottelua ja näistäkin osan selvästi köykäisempiä maita vastaan. Joku Totti onnistui toki 2000, mutta muutoin oli arvokisoissa melko löysässä vedossa (en oikein ymmärtänyt valintaa Mastercard All-Star Teamiin 2006) -> ei ole mitenkään pois Tottin hienosta urasta ja toisaalta uskon, että Tottille Roman scudetto oli tavallaan kovempi asia kuin maailmanmestaruudet, ainakin jos pelaaja vastaa yhtään julkisuuskuvaansa. Eikä ole pois Shevan urasta, että ainoa arvokisavisiitti oli melkoisen vaisu, eikä arvokisareissujen totaalinen puuttuminen tee Litistä tai Giggsistä sen huonompaa pelaajaa. Ja toisin päin, hasansassit, papaboubadiopit ja dellakset eivät kovin kaksisia pelaajia ole, vaikka ovat miten arvokisoissa loistaneet.

Noin muutenkin voisi miettiä onko arvokisoilla nykypäivänä enää mitään funktiota neutraalille katsojalle? Vielä 80-luvulla MM-kisat olivat ainutkertainen tapahtuma, jossa "maailman parhaat" kohtasivat neljän vuoden välein ja kisat olivat ainoa mahdollisuus nähdä sitä huippujalkapalloa. Mitä sellaista kisat tarjoavat - siis puhtaasti pelillisestä vinkkelistä - tänä päivänä, jota ei muutenkin tule tuutista lähes joka saatanan viikko? Pelillisesti ne tarjoavat vähemmän kuin jokavuotiset karkkiliigan pudotuspelit tai huippuliigojen kärkikamppailut (joukkueet kasattu periaatteessa parhaista yksilöistä, ongelmapelipaikkojen täyttäminen helpompaa kuin maajoukkueilla, joukkueet treenaavat yhdessä käytännössä läpi vuoden jne.). No kai arvokisat tarjoavat vaihtelua kun samat kaverit höntsäävät eri värisissä paidoissa. Voi olla, että jos Suomi ei kisoihin pääse, jää seuraaminen tällä kertaa selvästi aiempaa vähemmälle.

[Nice10]

Onhan pelaajien järjestykseen pistäminen joukkuelajeissa lapsellista ja täysin samaa mieltä olen arvokisojen loistosta. Esimerkiksi vaikka Zidanen saavutuksilla ja arvolla joukkueilleen olisi mies Pelen ja Maradonan rinnalla, jos olisi pelannut samoihin aikoihin. Nykypäivänä futista tulvii joka tuutista ja viihteellisyys laskee omaa kiinnostustani päivä päivältä. Ja tokihan Litilläkin olisi enemmän tai ainakin saman verran arvokisamaaleja kuin Ronaldolla jos kansalaisuuksia vaihdettaisiin päikseen.

Toki epäonnistumisia ja onnistumisia yksittäisiltä pelaajilta arvokisoissa on lukematon määrä. Tässä yritänkin suhteuttaa asiaa maittain ja luoda kokonaiskuvaa vaikkapa ryhmästä tietyn maalaisia ja tietyn statuksen omaavia pelaajia. Joka kisoissa on tapana, että joku saksalainen, brasilialainen tai hollantilainen nousee tähdeksi vain sen vuoksi, että suuri yleisö ja media kuulee heistä ensimmäisen kerran. Asiantuntijat ovat tienneet miehistä yleensä jo pitkään. Samalla taas iso ryhmä englantilaisia ja espanjalaisia tuomitaan flopanneiksi ja tämä vain siitä syystä koska odotukset ovat olleet liian korkeita. Odotukset syntyvät joukkueiden materiaalien vertailusta ja tämän vertailun pohjana käytetään pelaaja-arvioita, joissa englantilaiset ja spanskit ovat yliarvostettuja.

BF oli osittain oikeassa ja voisin muotoilla asian paremmin. Otetaan 50 arvokisoissa pelannutta satunnaista englantilaista, joita aina arvokisojen välissä pidetään huippupelaajina. Kuinka moni näistä esittää huippupeliä maailman arvostetuimmassa urheilutapahtumassa? Ei kovin moni. Montako spanskia tai englantilaista esiintyisi kenenkään all stars-kokoonpanoissa minkään kisojen jälkeen, varsinkin jos ollaan huomioimatta joukkueiden menestys? Ei kovin montaa. Yksittäisi vaihteluita pelaamisen tasossa tapahtuu aina lukuisten satunnaismuuttujien takia, mutta miksi ryhmä niin sanottuja huippuhyviä engantilaisia jalkapalloilijoita on vuosikymmenestä toiseen arvokisoissa samalla tasolla kuin tuntemattomat jugoslaavit, hollantilaiset, pohjoismaalaiset, puhumattakaan Etelä-Amerikan "paskasarjoista" mukaan tulevista. Yksittäisestä pelaajasta 6-20 arvokisapeliä ei kerro mitään, mutta isosta joukosta se jo kertoo.

Edelleen haluaisin joltain lädiuskovaiselta jonkin muun syyn Englannin heikohkoon (näin kai voidaan sanoa) menestykseen arvokisoissa kuin pelaajamateriaali ja taktinen osaaminen, joita yritin määritellä yllä. Väitteet huonosta tuurista ja tuomareista jne jätän omaan arvoonsa. Näin suurella otoksella (vuosisata) ei kai näillä väitteillä voi kun huijata itseään? Mistä muista asioista menestymättömyys voisi johtua?

[N5]

Täytyy muistaa että Englannin suuret seurat alkavat vasta nyt 2-3 vuoden sisään uskoa kunnolla mannermaisen taktisen osaamisen voimaan ja nimenomaan panostettiin parhaisiin valmentajiin, ei mihinkään raniereihin enää. Ja nyt ne b-tason valinnat kuten Houllier ja Jol on siivottu pois, vihdoin. Huippupelaajat saavat nauttia nyt kunnollisesta taktiikkavalmennuksesta, esim. Chelseassa asiallinen taktikko pystyy edes vähän elvyttämään Lampardin ja J. Colen uraa. Manussa Queiroz on tehnyt siedettävää työtä vuosia, tosin ongelmalapsi Rooney ei edellenkään ihan täytä lupausta, mutta kun mestarien liigassa ja maajoukkueessa verkot alkoivat taas heilua, ei hän kaukana äärimmäisestä huipusta enää ole.

Koska seurat ovat hoitaneet leiviskänsä (Newcastle, Villa hiukan kyseenalaisemmin), maajoukkueen pitää nyt korjata syvä harha-askeleensa ja palkata uudestaan ulkomaalainen valmentaja. Menestys seuraa väistämättömästi, sanotaan nyt vaikka se finaalipaikka tai ainakin rutiiniluonteisesti välieräpaikat. Ainoastaan henkisestä kyvyttömyydestä voittaa olen saarelaisista samaa mieltä, mutta luultavasti sekin on yliarvioitu kynnys, kunhan mestarien liigan jyräys tässä vakiintuu ja sehän on selvä trendi.

Laput silmillä menevät julistavat ikuista Englannin alennustilaa, mutta asioita rauhallisesti tarkasteleva huomaa asioiden menevän pikku hiljaa menestystä tuovaan suuntaan.

[Histamiini]

Englanti taas on joukkue täynnä ylimielisiä, mukahyviä puseja, jotka ovat tähtiä siihen asti kunnes seisovat yksin rangaistuspilkulla paskat housussa miettimässä selitystä hetken päästä tapahtuvalle epäonnistumiselle. Hyvin samat asiat pätevät Espanjaan, jonka pelaajista suuuuuuri osa on todella yliarvostettuja ja hyvätkin pelaajat ovat äärimmäisen tiukassa paikassa henkisesti lampaita.

Minusta Espanjan ja Englannin ongelmat eivät ole niin samankaltaisia, onhan maiden jalkapallossa kuitenkin suuri ero. Englantilaisilta pelaajilta muuten tuntuisi puuttuvan jotain, sanotaan nyt vaikka kunnianhimoa. Tietylle tasolle pääseminen riittää useimmille, eikä motivaatiota itsensä kehittämiseen sitten enää ole, kun koulutus- ja sivistystasokin ovat mitä ovat. Kehitysmaista tulevat jalkapalloilijatkin usein sekoavat menestyksestä, mutta kovat lähtöolot motivoivat yrittämiseen ja työntekoon. Englantilaisella on varaa olla mukavuudenhaluisempi.