Täh? En minä ainakaan, vaikka puolueettomaksi itseni tässä laskenkin, siis en kannata sen enempää Saksaa kuin Englantiakaan. Ei tuon maalin oikeutuksesta ole tietääkseni esitetty mitään vedenpitävää todistetta suuntaan eikä toiseen, kuvanauhaltahan asia ei selviä. Itse tosin luulen, siis luulen, että se ei mennyt maaliin, mutta en voi olla asiasta varma. Faktana tätä asiaa pitävät vain nahkapöksyfanit.
Kyllä epäselvää tilannetta ei maaliksi pidä tulkita. Tämä on samanlainen oikeusasia kuin jääkiekossa ja muissakin lajeissa tai murhasta ei pidä tuomita ellei ole pitävää näyttöä. Neuvostotuomarilla oli ilmeinen intressi kertoa "sopivasti" koska Saksa oli juuri samoissa kisoissa pudottanut Venäjän eli silloisen Neuvostoliiton.
Ja mitä tulee rankkareihin, niin Saksa on ylipäänsä epäonnistunut vain kahdessa laukauksessa 31 vuoden aikana joista toinen maksoi Euroopan mestaruuden toinen ei mitään (Ranskaa vastaan Espanjan MM-kisoissa 1982) Loput 26 poltsia ulkomuistista he ovat vetäneet sisään.
Englannin ainoa merkityksellinen (siis heille itselleen) voitto Saksasta on ollut tuo MM-finaali 1966. Alkulohko voitto meni metsään koska sösivät 2-3 tappion Romanialle. Noissa Alankomaat/Belgia EM-kisoissa Saksa olisi jatkanut alkulohkostaan, mikäli olisi voittanut Portugalin viimeisessä pelissä 2-0 tai enemmän, mutta hävisivät pystyyn ja selkeästi 0-3 ja Ribbeck sai sitten lähteä, joka oli Saksalle onni. Sitä en muista miten Englannin valmentajille kävi, mutta Suomea vastaan 2000 taisivat olla ilman valmentajaa kun Saksa Wembleyllä oli voittanut karsinnassa Englannin 1-0. Suomi siis otti Saksalta kaksi tasapeliä ja Englannilta yhden joka osaltaan ratkaisi lohkovoittajaa ei jatkopaikkaa 2002 kisojen karsinnoissa.
Ajatelkaa jos Espanjaa joka sentään on ollut Euroopanmestari, EM-kakkonen eli kahdesti arvofinaalissa Englannin yhtä vastaan, mediamme hypettäisi niin valtavasti ja massiivisesti kuin tekevät munattomasti Englannin kohdalla, mikä helvetillinen huuto ja meteli syntyisi, tai jos Venäjää hehkutettaisiin jolla on EM-kulta ja kolme hopeaa ja kaikilla näillä kolmella on useita karsiutumisia kisoista jopa peräkkäisistä kisoista.
Sitävastaan jos joku ylipäänsä mainitsee Saksan saavutuksia niin heti on helvetillinen etsiminen mistä syystä säkällä tai jollain muulla verukkeella menestyvät. Suomessa ei tajuta sitä, että jalkapallo on joukkuepeli ja 11 tasaista joukkueessa on aina parempi yhdistelmä kuin kuusi tähteä heikennettynä viidellä pollella. Tasainen joukkue osaa pelata siten, että vastustajan heikoin lenkki löytyy tai se pelin aikana etsitään. Ei joku Saksa sattumalta menesty tasaisesti kisoista toiseen vaan heidän valmennusväki ja taustajoukot analysoivat vastustajat tarkoin ja taktiikka valitaan siten miten oma kalusto mahdollistaa. Media ei valitse Saksan pelaajia, toisin kuin Englannin ja tosipaikan tullen Englanti ei ole paineita kestänyt edes tavanomaisia Portugaleja vastaan ja toisinaan Norjat sun muut ovat Englannin kotiin jättänyt.
Englannin pelaajia en tässä varsinaisesti syyttäisi vaan heidän ikiaikaista ruskeaa lehdistöään joka käy joka saatanan kisoissa uudelleen ja uudelleen jotain siirtomaa- tai maailmansotia ketä vastaan sattuvat pelaamaan, joka jo ennalta nostaa omien pelaajien paineet niin koviksi vaikka Trinidadeja vastaan että floppauksen mahdollisuus on erittäin korkea ketä vastaan hyvänsä.
Mahdollisesti tulevaisuudessa Englannin ruskea lehdistö keskittyy analysoimaan vastustajan pelaajia ja mahdollisia taktiikoita eivätkä mieti miten jokin sota viime vuosituhannella sattui kulkemaan ja kuinka suuri imperium oli Viktorian aikana, jonka isä ja puoliso sattui olemaan Saksalainen tai sitten hänen lapsenlapsi kuten Saksan keisari Wilhelm II. Näitä asioita heidän ruskea lehdistö ei toki toistele, mutta täysin tarpeettomat tarinat toki.
Englannin maajoukkuehistoria olisi ehkä yhtä loistokas kuin Saksan tai Italian, jos hekin olisivat liittyneet MM-jalkapalloon jo 1930-luvulla ja saaneet tärkeää kokemusta arvokisoista. Mutta he pelasivat keskenään täysin merkityksetöntä sumusarjaa yhdessä skottien, walesilaisten ja irkkujen kanssa peräti vuoteen 1984 saakka.
Englanti siis menetti ammattilaisuusetunsa maajoukkueena jo 1930-luvulla mantereeseen nähden ja sodan jälkeen kun sota-aikana monet pelasivat maaotteluita keskenään, ei Englanti pelanut kuin epävirallisia sumumaaotteluita, jäivät he pahasti jälkeen. Tämä näkyi erittäin selvästi Brasilian 1950 kisoissa jossa Englanti hävisi jopa jenkkien yliopistopelaajille sekä tietenkin Francon Espanjalle joka sota-aikana pelasi Euroopan maita vastaan säännöllisesti sisällissodastaan toivuttuaan.
Englannissa siis objektiivisuus on tipotiessään ja vielä kauempana se on Suomen jalkapallotoimittajille, jotka näyttävät tyhmenevän vuosikymmenestä toiseen.
