Noin imagomielessä Schalke on vähän liian miehekäs joukkue Rafinhan kaltaiselle pikkuneidille. Kaivoksessa tuollaisilla ei ollut muuta virkaa kuin varoittaa kaasuvaarasta.

Rafi on ihan oikeassa seurassa. Näppärä pikkukaveri. Pidän kovasti.
Ensimmäinen puoliaika paljon varovaisempaa peliä, kuin olisi osannut odottaa. Oikeastaan koko Arena tuntuu olevan varpaillaan ja odottavan sitä isäntien avausmaalia. Tähän mennessä Panderin vaparit ja kulmat ovat olleet vetoina sitä normaalia luokkaa, joten sieltäkö se sitten tulisi? Mikään ei toki voisi olla sopivampaa, kuin Christianin onnistuminen.