NaPis
Poissa
|
 |
Vastaus #250 : 15.12.2014 klo 23:18:05 |
|
Elikkä viime vuoden revanssi UCL:ssä Cityllä. Barcelona on tietysti hurja haaste, mutta kaadettavissa. Barcelonan peli on yskähdellyt muutamaan otteeseen tällä kaudella, joten Cityn tulee lähteä rohkeasti haastamaan otteluissa.
Toivottavasti City saa jalkeille ottelupariin parhaimman mahdollisen kokoonpanonsa, sillä Agueron, Silvan sekä Kompanyn panos tulee olemaan suuressa roolissa voitosta taistellessa. Hartin tulisi myös venyä parhaimpaansa, sillä helpoilla maaleille ei ole tällä kertaa sijaa.
|
|
|
|
Dickov
Poissa
Suosikkijoukkue: MCFC
|
 |
Vastaus #251 : 16.12.2014 klo 02:18:18 |
|
Musta positiivista on kuitenkin kaikkien loukkaantumisten keskellä ollut se, että Pelle on selvästi kehittynyt ja oppinut. Peluutusta ja pelitapaa on sopeutettu enemmän UCL:ään sopivaan muotoon. Viiden keskikenttää on käytetty UCL:n lisäksi myös valjun vieraspeleissä enemmän ja kahta hyökkiä on näkynyt harvemmin. Yhden hyökkääjän suosiminen toki johtunee ennen kaikkea siitä, ettei niitä hyökkääjiä enää ole sitä samaa määrää. Myös leveyttä on käytetty enemmän. Viime kauden 4-2-2-2 oli välillä todella kapeaa touhua, kun laidoille pantiin Nasri ja Silva, jotka tulivat koko ajan keskelle. Viime aikoina Navas ja Milner ovat huolehtineet leveydestä.
Zaba muuten päätynyt tällä kaudella todella usein hyökätessä ensin keskelle ja sen jälkeen, usein Nasrin kanssa tehtyjen syöttökombinaatioiden saattamana, boksiin. Ja hyvinhän sillä tavalla on paikkoja luotu. Pakille vaan hassu rooli, jota ei usein näe. Nythän Zaba teki tuolla tavalla maalinkin Romaa vastaan.
|
|
|
|
NaPis
Poissa
|
 |
Vastaus #252 : 16.12.2014 klo 02:32:54 |
|
Musta positiivista on kuitenkin kaikkien loukkaantumisten keskellä ollut se, että Pelle on selvästi kehittynyt ja oppinut.
Tuo on aivan totta ja hyvä pointti. Pellegrini on joutunut pakollakin ajamaan uusia taktiikoita loukkaantumisten takia, joka on rikastuttanut joukkueen pelikirjaa sekä avannut uusia variaatioita avauskokoonpanoon. Muutamat pelaajat ovat esiintynyt mahtavasti saatuaan enemmän peliaikaa tällä kaudella.
|
|
|
|
Dickov
Poissa
Suosikkijoukkue: MCFC
|
 |
Vastaus #253 : 16.12.2014 klo 03:54:11 |
|
Muutamat pelaajat ovat esiintynyt mahtavasti saatuaan enemmän peliaikaa tällä kaudella. Ennen kaikkea Milner. Clichy on myös parantanut, ja Nasri jatkaa jo viime kaudella alkanutta uransa renessanssiaikaa.
|
|
|
|
JoyDivision
|
 |
JoyDivision
Vastaus #254 : 19.12.2014 klo 21:46:53 |
|
Joe Hartille sopimus vuoteen 2019 asti !!! CTID
|
|
|
|
SOINIO
Poissa
|
 |
Vastaus #255 : 19.12.2014 klo 23:34:06 |
|
Milnerin jatkosopimus kuitenkin uupuu vielä, vaikka se olisi kaikista akuutein, koska nykyinen paperi loppuu kesällä. Lienee toki mahdollista, että Maradonaan Vertaamaton haluaa katsastaa bosmanmarkkinan, koska tuolloin perässä ovat vuorenvarmasti kaikki huippuseurat Realin, Barcan ja Bayernin johdolla.
|
|
|
|
Batigol3000
Poissa
|
 |
Vastaus #256 : 20.12.2014 klo 08:57:05 |
|
Milnerin jatkosopimus kuitenkin uupuu vielä, vaikka se olisi kaikista akuutein, koska nykyinen paperi loppuu kesällä. Lienee toki mahdollista, että Maradonaan Vertaamaton haluaa katsastaa bosmanmarkkinan, koska tuolloin perässä ovat vuorenvarmasti kaikki huippuseurat Realin, Barcan ja Bayernin johdolla.
Noh noh, hassuttelullekkin rajaa. Toivottavasti jatkaa täällä, mutta tuskimpa ikinä mistään huippujoukkueesta saa vakituista roolia. Tahtoa ja yritystä löytyy, mutta taitoa monesti ei, jonka takia koheltaa sen viimeisen syötön/vedon vituiksi.
|
|
|
|
Rehellinen mustalainen
Poissa
Suosikkijoukkue: M.O.P.E.
|
 |
Vastaus #257 : 20.12.2014 klo 13:37:24 |
|
Jaa, että englantilainen uskaltaisi lähteä ihan ULKOMAILLE töihin 
|
|
|
|
SOINIO
Poissa
|
 |
Vastaus #258 : 20.12.2014 klo 17:38:02 |
|
Vakavasti ottaen Milnerillä lienevät vaihtoehtoina lähinnä rinkipelaajan rooli jossain muussa isossa seurassa tai isompi rooli pienemmässä seurassa, jotka taas tuskin pystyvät palkassa kilpailemaan. Kyllähän Jamesille Cityn vemppajengissä ihan kivasti peliaikaa riittää, joten eiköhän mies jatkosopparin kuitenkin allekirjoita.
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #259 : 20.12.2014 klo 20:03:11 |
|
Eiköhän Milner sen lapun vielä allekirjoita. Väitän, että Pellegrini ymmärtää Milnerin arvon tällä hetkellä paljon paremmin kuin seuraan tullessaan. Mitään Scott Sinclairin kohtaloa ei ainakaan tarvitse pelätä.
|
|
|
|
SOINIO
Poissa
|
 |
Vastaus #260 : 20.12.2014 klo 21:45:53 |
|
Lisäksi Heiskankin on turha purnata, että Cityn ringissä on liian vähän hyökkääjiä, kun kerran joukkueesta löytyy Milner.
|
|
|
|
Dickov
Poissa
Suosikkijoukkue: MCFC
|
 |
Vastaus #261 : 20.12.2014 klo 21:52:09 |
|
ULTRAMODERNI.  P.S. Sinclair elää edelleen! 
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #262 : 20.12.2014 klo 22:42:12 |
|
Lisäksi Heiskankin on turha purnata, että Cityn ringissä on liian vähän hyökkääjiä, kun kerran joukkueesta löytyy Milner.
Mitään purnaa. Kunhan hämmästelen silloin tällöin. 
|
|
|
|
JoyDivision
|
 |
JoyDivision
Vastaus #263 : 23.12.2014 klo 15:56:31 |
|
Hauskat Joulut kaikille Manchester Cityn kannattajille :-) ja toivotaan, että kevätkausi sujuisi vielä hieman paremmin joukkueelta ja päästäisiin juhlimaan taas mestaruutta? CTID ps. Cityn adventtikalenterin luukku 23. tuo mukavan kuvan aina niin " vakavasta" James Milnerista.
|
|
|
|
Batigol3000
Poissa
|
 |
Vastaus #264 : 23.12.2014 klo 20:44:29 |
|
Hauskat Joulut kaikille Manchester Cityn kannattajille :-) ja toivotaan, että kevätkausi sujuisi vielä hieman paremmin joukkueelta ja päästäisiin juhlimaan taas mestaruutta? CTID ps. Cityn adventtikalenterin luukku 23. tuo mukavan kuvan aina niin " vakavasta" James Milnerista.
Samoin sinne! Harmittaa vietävästi kun Cityn jouluneule jäi tilaamatta ajoissa. Mahtava ja muodikas vaatekappale.
|
|
|
|
KDB
Poissa
Suosikkijoukkue: 93:20
|
 |
Vastaus #265 : 27.12.2014 klo 22:05:28 |
|
Hyvien tuloksien lisäksi hyviä uutisia, kun Aguero palaa näillä näkymin kehiin jo heti tammikuun alussa ja voi olla jo 10. päivä pelattavassa Everton ottelussa mukana. Tämän lisäksi Frankin jatko helmikuun loppuun saakka on sinettiä vaille valmis  Huomenna sitten Cityllä mahdollisuus tehdä seuraennätys voittamalla 10. ottelun putkeen. Burnley taitaa majailla sarjan viimeisenä, joten jos viime aikojen trendi pitää paikkansa City voittaa 3-0. e: No eihän se putkeen mennyt. 2-0 johtoasemasta aikamoinen sulaminen, mutta onneksi koko kärkikolmikko pelasi tänään tasan. Tilanne pysyy ennallaan, Agueron paluun myötä City menee menojaan kun Josen rotaatio kostautuu. Jovetic oli aivan käsittämättömän huono, ei saanut edes perussyöttöjä kohdalleen.
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.12.2014 klo 20:07:18 kirjoittanut young london »
|
|
|
|
|
JoyDivision
|
 |
JoyDivision
Vastaus #266 : 28.12.2014 klo 20:28:45 |
|
Kaikki Pellegrinin tänään suorittamat vaihdot meni päin persettä ja kuvastivat hyvin miten keskinkertaisesta valmentajasta on kyse. Jokainen kentälle tullut vaihtomies laski kotijoukkueen tasoa ja melkein voisi todeta, että kello pelasti Cityn tappiolta? Noista Kolarovin ja Mangalan törttöilyistä ei edes viitsi mainita enempää... Nyt sitä on sitten annettu noita sarjan kannalta tärkeitä pisteitä tuollaisille paskajengeille kuin Burnley,QPR ja Stoke, että kyllä se City osaa aivan itse tehdä asiat vaikeaksi...ei siinä mitään Gerrardin kompurointeja tarvita. CTID
|
|
|
|
KDB
Poissa
Suosikkijoukkue: 93:20
|
 |
Vastaus #267 : 28.12.2014 klo 20:34:16 |
|
Jokainen kentälle tullut vaihtomies laski kotijoukkueen tasoa ja melkein voisi todeta, että kello pelasti Cityn tappiolta? Noista Kolarovin ja Mangalan törttöilyistä ei edes viitsi mainita enempää...
Eipä tuolla tainnut parempia vaihtoehtoja olla  Vaikka toki samaa mieltä kaikkeen paitsi Pellegrinin keskinkertaisuuteen.
|
|
|
|
bunga bunga
Poissa
Suosikkijoukkue: Maakuntien Suomi, tekonurmet
|
 |
Vastaus #268 : 28.12.2014 klo 20:43:48 |
|
JoyDivarille  Mancinin alaisuudessa ei ollut pelkoa helpoista pistemenetyksistä Etihadilla. Viime kauden mestaruus johtui siitä, että tähtipelaajat jaksoivat taas pelata vieraissakin kun ilkeä Bobby oli poissa.
|
|
|
|
Dickov
Poissa
Suosikkijoukkue: MCFC
|
 |
Vastaus #269 : 28.12.2014 klo 23:18:06 |
|
Kylläpä se täällä Länsirannikollakin tuli mieleen, että onko nyt Sinclair ihan oikeasti se janari joka tämän pelin ratkaisee Cityn eduksi. Ja niinhän siinä kävi. Varmaan kerran pääsi tapahtumiin vaikuttamaan ja paikassa nähtiin surkea ratkaisu huonosti toteutettuna. "  "
|
|
|
|
SOINIO
Poissa
|
 |
Vastaus #270 : 29.12.2014 klo 01:28:12 |
|
Mancinin alaisuudessa ei ollut pelkoa helpoista pistemenetyksistä Etihadilla. Viime kauden mestaruus johtui siitä, että tähtipelaajat jaksoivat taas pelata vieraissakin kun ilkeä Bobby oli poissa.
Tämähän nyt ei varsinaisesti pidä paikkaansa. Mancini keräsi viimeisellä kaudellaan kotona 45 ja vieraissa 33 pistettä (mestaruuskaudellaan toki 55+34) ja Pellegrini viime kaudella 52 ja 34. Kyllähän Robertolla varmaan oli ihan peiliin katsomisenkin paikka siinä, että miksi suuri osa seurasta oli loppuvaiheessa mieheen kyrvähtänyt ja tilalle haluttiin "holistisempi" kaveri. Toki Bobbyn lähtönsä jälkimainingeissa niskaansa saama lokakampanja oli inhottava, varsinkin jos se oli seuran sisältä masinoitu. Silva on ilmeisesti syystä tai toisesta oppinut tekemään maaleja. Aiemminhan tämä on ollut ehkä se suurin puute muuten loisteliaassa pelaajassa.
|
|
|
|
SOINIO
Poissa
|
 |
Vastaus #271 : 31.12.2014 klo 22:17:11 |
|
Kovasti huhutaan nyt Cityyn hyökkääjiä. City pelaa nykyisin kuitenkin pääosin yhdellä kärjellä, joten kolme eli Aguero, Dzeko ja Jovetic ringissä pitäisi kyllä periaatteessa riittää, kunhan nyt kaikki eivät olisi samaan aikaan loukkaantuneina. Cityllä on lisäksi CL-rosteri täynnä, ja kun muistetaan, että Soriano myi Negredon pitkälti tästä syystä, niin on vaikeaa uskoa, että toimari nyt valtuuttaisi mitään kallista hankintaa. Lisäksi Cityllä on FFP-rangaistuksen osana nettokulutusraja siirtomarkkinoilla, eikä ainakaan mihinkään 30 miljoonan punnan hankintaan ole nähdäkseni mahdollisuuksia. Voihan se toki olla, että sieltä tulee joku halpismallinen ratkaisu neloskärjeksi (parempi kuin Pozo tai Milner), kun Cityn kärkikolmikko kerran lasiosastoa on. Valju-rosterissa Cityllä on tilaa yhdelle ei-hg-pelaajallekin.
|
|
|
|
KDB
Poissa
Suosikkijoukkue: 93:20
|
 |
Vastaus #272 : 01.01.2015 klo 14:38:32 |
|
Tammikuun ensimmäiset hyvät uutiset: Manchester City can confirm that it has extended Frank Lampard’s contract up to the end of Manchester City’s season, enabling his continued participation in both domestic and European campaigns. Hieno mies ja oikein käytettynä loistava lisä keskikentälle, varsinkin nyt kun Yaya lähtee höntsäilemään. Kovasti huhutaan nyt Cityyn hyökkääjiä. City pelaa nykyisin kuitenkin pääosin yhdellä kärjellä, joten kolme eli Aguero, Dzeko ja Jovetic ringissä pitäisi kyllä periaatteessa riittää, kunhan nyt kaikki eivät olisi samaan aikaan loukkaantuneina. Cityllä on lisäksi CL-rosteri täynnä, ja kun muistetaan, että Soriano myi Negredon pitkälti tästä syystä, niin on vaikeaa uskoa, että toimari nyt valtuuttaisi mitään kallista hankintaa. Lisäksi Cityllä on FFP-rangaistuksen osana nettokulutusraja siirtomarkkinoilla, eikä ainakaan mihinkään 30 miljoonan punnan hankintaan ole nähdäkseni mahdollisuuksia. Voihan se toki olla, että sieltä tulee joku halpismallinen ratkaisu neloskärjeksi (parempi kuin Pozo tai Milner), kun Cityn kärkikolmikko kerran lasiosastoa on. Valju-rosterissa Cityllä on tilaa yhdelle ei-hg-pelaajallekin.
Hyvää tekstiä. Cityllä taisi olla käytettävissä vielä hieman vajaa 20 miljoonaa puntaa (ilman myyntejä), joten olisihan tuolla rahamäärällä varmasti joku kovempikin nimi irroitettavissa. 23-vuotias Lacazette (17 maalia 19 liigaottelussa tällä kaudella) ja Mandzukic pyörinyt huhuissa, mutta ehkä järkevintä olisi hankkia juurikin Lampardin tyylinen pelaaja - tasonsa todistanut laadukas pelimies, joka ei kuitenkaan vaadi ykköshyökkääjän paikkaa. Mandzukic olisi kyllä Dzekoon verrattuna pelillisesti parannusta, mutta on juuri siirtynyt Atleticoon enkä näe siirrolle muutenkaan järkeä Atleticon varmasti pyytäessä hieman ylihintaa. Lacazette on nuori ja potentiaalinen mutta siirto Cityyn tarkoittaa pahimmassa tapauksessa penkillä istuminen ja jämäminuutit eivät tässä vaiheessa uraa välttämättä ole paras idea. Eli joo, Crouch sieltä tulee 
|
|
|
|
SOINIO
Poissa
|
 |
Vastaus #273 : 01.01.2015 klo 18:33:42 |
|
Hieno mies
Nykissä ollaan toki ylläripylläri tästä hivenen eri mieltä.
|
|
|
|
Dickov
Poissa
Suosikkijoukkue: MCFC
|
 |
Vastaus #274 : 01.01.2015 klo 18:58:08 |
|
Ymmärtäähän sen kun Lampard on tainnut olla melko käytetty lärvi NYCFC:n mainonnassa. No nyt ainakin tiedetään mikä on Mansourin kioskin ykkösseura. 
|
|
|
|
|
|