Vieira?
Kuten aikaisemmin jo sanoin, tekee Vieira hyvää työtä EDS:n kanssa, mutta ei millään ole vielä valmis ykkösjoukkueen peräsimeen. Pellegriniä ei potkita pois jos siellä ei ole Guardiolaa/Kloppia/jotainhelvetinhyväävalmentajaa vapaana.
Tuolla tavalla tuli alkuvuodesta kirjoitettua, ja tilanne ei ole paljon muuttunut. Sitten kun aika on kypsä ansaitsee mies ehdottomasti kunnon näytönpaikan, eikä mitään 8-9 peliä kauden lopusta jolloin ei ole todennäköisesti enää mitään voitettavaa, vaikka Chelsea ei käyttänyt vielä tilaisuutta hyväkseen ja ero on
vain kuusi pistettä.
Tämä nyt on kuitenkin jo kuudes kausi putkeen Kivikovassa, kun mestari vaihtuu, joten ihan normaalista suhdannevaihtelusta on kysymys. Jos nyt City onnistuisi heikosta nykyvireestä huolimatta säilyttämään kakkostilan, neljän viime kauden sijoitukset olisivat 1-2-1-2, joka olisi selvästi kovin saldo Valioliigassa. Ensimmäiselle kaudelleen Pellegrini sai kovat panostukset joukkueseen, mistä tuli sen verran draivia Mancinin vaisun jäähyväiskauden jälkeen, että tuloksena oli mestaruus. Tälle kaudelle sitten Chelsea veti selvästi kovemman potin siirtomarkkinoilta hankkiessaan Fabregasin ja Costan, kun taas Cityssä on vähän sellaista uudistumattomuuden pöhöä kuten edelliskaudellakin, joten mestaruus matkaa Lontooseen.
Soinion kanssa oikeastaan täysin samaa mieltä. Vaikka City on sinällään toiminut järkevästi siirtomarkkinoilla ja ovat selvästi valinneet tietyt pelaajat jotka joukkueeseen halutaan, voidaan nyt jo sanoa ettei esimerkiksi Fernando ja Fernandinho ole ihan täyttänyt niitä suuria toiveita. Toki Fabregas ja Costakin ovat aika pahasti hyytyneet keväällä. Mangala ja Bony eivät näillä minuuteilla vielä kuulu mihinkään
floppi-kategoriaan, mutta suurin toive olisi Bonyn peluutus yksin kärjessä, kun omaan makuun mies menee hieman hukkaan tuossa kahden kärjen systeemissä.
Oikestaan jokainen joukkue vaatii ajoitain merkittävää uudistumista ja yleensä se näkyy notkahduksena menestyksessä. Noin on käynyt Englannissa lähivuosina Chelsealle, Liverpoolille ja viimeisimpänä Unitedille. Arsenal on pysynyt samalla tasolla vuosikaudet, mutta se ei ole pitkiin aikoihin ollutkaan ihan ehdotonta kärkeä.
Cityn runko on ollut huipulla jo aika pitkään ja vähän vaikuttaisi siltä, että jälleenrakennuksen aika alkaa olla käsillä. En ole ihan varma onko se managerin vaihto aina oikea ratkaisu, koska syyt notkahdukselle ovat usein syvemmällä, kuten oli niin Chelsean, Liverpoolin kuin Unitedinkin tapauksessa. Voi olla, että City selviää vähemmällä, mutta CL-paikka voi viimeistään ensi kaudella olla uhattuna, kun kilpailijoiden joukkueideen elinkaari on lähestymässä omaa huippukohtaansa siinä missä City ei ole vielä aloittanutkaan uudistumistaan.
Tähänkin sama. Kuten tuli tuossa aikaisemmin jo mainittua, muutamalla "vaihtokaupalla" saataisiin runkoon sitä kaivattua nuoruutta ja nälkää, nykyisen rungon ollessa mestaruuden jälkeen aina maha täynnä. Mangalan hankinta oli kuitenkin jo askel kohti nuorennusleikkausta.
Kesän siirtoikkunassa ulos:
Dzeko
Jovetic
Kolarov
Nasri
Yaya
Kovalla kädellä pitäisi joukkuetta uudistaa, ja näin tulee tapahtumaankin todennäköisesti uuden valmentajan johdolla. Toki Yaya jää jos Guardiola tulee, kun tuo kaksikko käytännössä suuteli toisiaan Bayern-City ottelun päätyttyä. Joveticista City ottaa taloudellisesti varmasti turpiin, mutta pääseepähän eroon ns. turhasta palkkamenoista. Dzekon reaktio joutuessaan vaihtoon kertoi oikeastaan kaiken oleellisen miehen kaudesta, ja jos joukkue haluaa tosissaan taistella tuosta CL:n voitosta tarvitaan Agueron kaveriksi pelaaja joka on A) pallovarmempi ja B) ei missaa maalipaikkoja CL-peleissä kahdesta metristä. Lisäksi olen sitä mieltä ettei joukkue tarvitse kahta vahvaa boksipelaajaa, ja Bony voi hyvin ottaa tuon roolin harteilleen. Toivon myös hartaasti että Nasrin tilalle tulisi se joku suoraviivaisempi pelaaja, ja esimerkiksi Samirin siirto PSGhen kesällä voisi olla kaikille hyvä siirto.
Vaikka Yayan viime kausi oli aivan uskomaton, on hänenkin otteet vaipuneet täksi kaudeksi aika alas. Hidasta pallonsiirtelyä, prässin ja puolustusvelvoitteiden laiminlyöminen ovat juurikin sellaisia piirteitä mihin Cityllä ei ole varaa halutessaan nousta Euroopan eliittiin.
Noh... Pellegrini lupasi tullessaan nostaa pelaajia akatemiasta edustukseen. En olisi sen takia yhtään huolissani Cityn joukkueen ikärakenteesta, kun tuo on toteutunut niin mukavasti.
Sikäli mielenkiintoista, että Cityllä oli jo ennen sheikkejä saarten ~parhaat nuoret. Sitten siellä on kuitenkin ollut joku Micah viimeisin, joka pääsi edes epäsäännöllisen säännöllisesti pelaamaan. Tunnetuista syistä johtuen tosin.
Kuten tuli jo aikaisemmin mainittua, on aika moni pelaaja päässyt jo penkille, mutta valitettavasti ei kentälle asti. Olen myös hieman kyseenalaistanut tuon pre-seasonin taktiikan jossa oikeastaan vain junnut saivat niitä näyttöpaikkoja, jolloin ns. ykkösrinki lähti kauteen hieman huonolla pelituntumalla. Varsinkin kun osa junnuista pelasi todella hyvin mutta eivät ole sen jälkeen saaneet oikeastaan yhtään tilaisuutta.
Pellegrini muistaakseni jutusteli että uuden harjoituskeskuksen myötä on helpompi nostaa EDSstä pelaajia edustukseen, kun pääsevät pelailemaan samalla kentällä. Jää toki vain puheeksi, koska ei City tässä tilanteessa yksinkertaisesti pysty antamaan sitä näytönpaikkaa, kakkossijan ollessa uhattuna.