... seuran nokkamies Dirk Zingler on aikoja sitten ilmaissut seuran tavoittelevan nousua, eli tuskin se nyt samalla tavalla yllättäen sattui kuin aikanaan IFKlle Suomessa.
Noin muutoinhan stadionille aiotaan rakentaa se 15 000 lisäpaikkaa ja Sankt Paulista poiketen Union ei ole kategorisesti sulkenut ajatusta niin sanottujen strategisten partnereiden hankkimisesta osia seurasta myymällä. Plus siellä oli muun muassa lainattu Stuttgartin seurapresidentin siviilifirmalta iso summa massia menestykseen sidotuin korkoprosentein vahvistamaan nykyisen nousukiidon perustuksia, mikä on aikamoinen kuriositeetti ja toisaalta osoitus kyvystä rohkeisiin liikkeisiin.
Unionilla ei ole Freiburgin kaltaista nuorisomyllyä takanaan - Schalken Knappenschmiedessä vuosikausia vaikuttanut Ruhnert osaa tätä toki markkinoilla paikkailla, esimerkkinä muun muassa Marvin Friedrich - tai rahamiestä Augsburgin tapaan, mutta kai seuran potentiaalin voi silti about tähän kategoriaan nostaa katsottaessa kauas eteenpäin. Paljon toki riippuu lähivuosien kulusta ja varsinkin myöhemmin [oletettavan] putoamisen vaikutuksista seuraan. Varoittavia esimerkkejä on monia Paderbornista Braunschweigiin tai miksei Kaiserslauterniinkin.
Erinomainen tilanneselvitys, kiitoksia!
Joo, tietysti tulevaisuus on vielä hämärän takana ja sarjapaikan vakiinnuttaminen Ykkös-BuLi:ssa varmasti vaikeata. Stadionin laajennus ja sen myötä lisääntyneet tulot (markkinointi, sponsorit, näkyvyys) toki auttavat, mutta ensin pitää kausi tai pari selvitä nykyisillä fasiliteeteillä. Raha tietysti ohjaa menestystä huipputasolla, mutta hienoa kuitenkin huomata, että muutkin arvot ovat vielä hengissä.