Fenley Stastus
Poissa
Suosikkijoukkue: -
|
 |
Vastaus #475 : 04.12.2014 klo 11:28:49 |
|
Peipisen kanssa on yhä neuvotteluyhteys olemassa, mutta pelaajan palkkapyyntöä ei ole nielty purematta. Taivas varjele mitä siellä on pyydetty, ja millä näytöillä.
|
|
|
|
Pentti Perusinsinööri
Poissa
|
 |
Vastaus #476 : 04.12.2014 klo 11:53:05 |
|
Tähän vahva eri; nykyisessä globaalissa taloustilanteessa vapaita, hyviä pelaajia on saatavilla. Saatiinhan tänne aikaisemminkin Oppong, jolle ei pelipaikkaa muualta löytynyt. Valitettavasti se saattaa tarkoittaa rekryä vasta Maaliskuussa kun kesällä pelattavien sarjojen portit on muualla kiinni. Maailmalta löytyy aika paljon työttömiä palloilijoita, samoin pelaajia joiden soppareita ei jatketa.
Toki rekryt pitää myös onnistua, mikäli mainitut kolme pelaajaa voidaan korvata täysimääräisesti, mutta ei se lähellekään mahdotonta ole.
Olen aika varma että Hietasen ja Oppongin korvaaminen ei onnistu maaliskuun rekryillä. Esim. Oppongilla meni viimeksi puolet kaudesta reisille ennen kuin peli alkoi kulkemaan. Jos koko puolustuspään paketti menee uusiksi, niin tammikuussa kannattaisi olla jo runko kasassa. Muuten ollaan taas taistelemassa putoamista vastaan vielä heinäkuussa.
|
|
|
|
journeyman
Poissa
|
 |
Vastaus #477 : 04.12.2014 klo 12:21:28 |
|
On kyllä positiivinen yllätys, miten hyviä kotimaisia nimiä AC on päässyt sainaamaan. Helvetin iso peukku toimistolle, että olemattomalla pelaajabudjetilla on saanut näin hyvä avauksen näihin pelaajasopimuksiin. Jumaleissön nyt Oulun alueen jalkapallosta kiinnostuneet yritykset, joilla on varaa, niin kättä taskuun tälle oman alueen jalkapallojoukkueelle ja vähän apuja sinne, että saavat nostettua tuota häpeällisen pientä pelaajabudjettia Oulun kokoisessa kaupungissa. En muista milloin olisi tässä vaiheessa vuotta näin hyvän näköinen nippu pelaajasopimuksia ollut viimeksi.
Jos Peipinen haluaa sellaisen palkan, jolla voi elää niin AC ei ole oikea paikka juuri nyt. 130000 pelaajabudjetista ei nyt vain voi Peipisille antaa kuin pienehkön korvauksen. Ehkä hän haluaisi asua omillaan, eikä jaksaisi toista vuotta siellä sedän kämpillä, jossa vissiin asui(?). Peipisen kausi oli nousujohteinen ja loppukausi suorastaan erinomainen, mutta ei nuo näytöt vielä riitä kuin tryoutteihin Veikkausliigaan. Ja epäilenpä, että siellä vielä hirveän kiinnostuneita ollaan. Peipiselle voisi olla järkevintä jatkaa nousujohteista työtään AC:ssa tutussa ympäristössä ja pelata itselleen paremmat palkkaneuvottelut sitä seuraavalle kaudelle(AC:ssa tai jossain muualla), vaikka se tarkoittaisi muiden nurkissa pyörimistä. Peipinen olisi varmasti kova ensi kauden ykkösessä, en epäile yhtään.
Ja olen samaa mieltä kuin yllä, että maaliskuun sainauksilla löytyy ainoastaan helvetin hyvällä tuurilla sellaisia vahvistuksia, jotka tekevät joukkueesta vankan nousijaehdokkaan. Parastahan olisi, jos Oppong ja Hietsu jatkaisivat, mutta heidänkin palkkapyyntönsä lienevät sellaisia, johon AC Oulun pelaajabudjetti narisee pelkästä ajatuksesta. Hietasen kohdalla pitäisi mielestäni yrittää etsiä jotain yritystä, joka auttaisi palkkaamaan miehen. Mutta taas tullaan siihen, että tämän alueen yrityksille vain Kärpät on jotain.. AC Oulu on se puulaakiporukka.
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.12.2014 klo 12:25:06 kirjoittanut journeyman »
|
|
|
|
|
Fenley Stastus
Poissa
Suosikkijoukkue: -
|
 |
Vastaus #478 : 04.12.2014 klo 13:30:13 |
|
Hietasen kohdalla pitäisi mielestäni yrittää etsiä jotain yritystä, joka auttaisi palkkaamaan miehen. Mutta taas tullaan siihen, että tämän alueen yrityksille vain Kärpät on jotain.. AC Oulu on se puulaakiporukka.
Kiinteistö-Hietsu ei taida olla AC:n karkkirahoja vailla vaan lähinnä miettii (jos ei ole päätöstään jo tehnyt), notta vieläköhän sitä jaksaisi yhden kauden reissata jossain hesoissa ja kotkoissa persroiskimassa. t. Toppilansalmen Mietaa http://www.alkulkv.fi/ota+yhteyttä/
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.12.2014 klo 19:10:56 kirjoittanut Fenley Stastus »
|
|
|
|
|
Mököttää ilman syytä
Poissa
|
 |
Vastaus #479 : 04.12.2014 klo 14:06:16 |
|
Oulun kiinteistöbisnes taitaa olla tällä hetkellä sen verran hiljaiseloa, että hyvin ehtisi vielä yhden kauden käydä harrastamassa tosissaan. Tosin vaatii keskustelun perusteella rouvan suostuttelua. Päästä Janne vielä kaudeksi mukaan, pliis...
|
|
|
|
Brindellone
Poissa
Suosikkijoukkue: Anonymous Club Oulu
|
 |
Vastaus #480 : 04.12.2014 klo 16:26:36 |
|
Onks muute Kalermol mihi asti soppari Brommaa? Mite o pelannu sielpäi? Ens kaueks viimestää Ouluu?
|
|
|
|
Kossi Agassa
Poissa
|
 |
Vastaus #481 : 04.12.2014 klo 16:29:35 |
|
Onks muute Kalermol mihi asti soppari Brommaa? Mite o pelannu sielpäi? Ens kaueks viimestää Ouluu?
Kalermohan on nykyään Atalantan miehiä. Solmi syksyllä kahden vuoden sopparin seuran junnujoukkueen kanssa. Ja olen samaa mieltä kuin yllä, että maaliskuun sainauksilla löytyy ainoastaan helvetin hyvällä tuurilla sellaisia vahvistuksia, jotka tekevät joukkueesta vankan nousijaehdokkaan. Parastahan olisi, jos Oppong ja Hietsu jatkaisivat, mutta heidänkin palkkapyyntönsä lienevät sellaisia, johon AC Oulun pelaajabudjetti narisee pelkästä ajatuksesta.
Sama tilanne on edessä ensi keväänä aika monella muullakin suomalaisella jalkapallojoukkueella. Vahvistukset tulevat vasta joskus maaliskuussa ja tuurilla on aika iso osuus näissä hankinnoissa. Poislukien HJK, SJK ja muutamat muut, joilla on sen verran massia, että edelliskaudella loistaneille ulkomaalaisille on vara tarjota kilpailukykyinen jatkosoppari.
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.12.2014 klo 16:39:26 kirjoittanut Kossi Agassa »
|
|
|
|
|
pelurit
Poissa
|
 |
Vastaus #482 : 04.12.2014 klo 20:35:30 |
|
Täällä taas joillakin skootteri karannut käsistä kun kirjoitetaan liigaan noususta.Joka tapauksessa ac saa hyvän porukan kasaan pelaavatko kanuukit tai Hietsu.Tammikuussa tulee ulkomaan pelaajia näytille ja sopimuksia tuttujen Oululaisten nuorten kanssa.!
|
|
|
|
Testaburger
Poissa
|
 |
Vastaus #483 : 04.12.2014 klo 20:52:44 |
|
Aika mairea joulukuu 
|
|
|
|
Finnish Kebab
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, AC Oulu
|
 |
Vastaus #484 : 04.12.2014 klo 20:56:05 |
|
No huh huh.  Kausikortin hankkiminen jää itselläni jonnekin kuun loppuun, mutta tuleepahan kuitenkin hommattua. Pommeja odotellessa!
|
|
|
|
Soccerfan
Poissa
Suosikkijoukkue: kurpitsa
|
 |
Vastaus #485 : 04.12.2014 klo 21:26:38 |
|
On kyllä kiimaisin joulukuu miesmuistiin! Pietolan menetys vitutti ankarasti viime kauden pre-seasonilla, mutta vuosi Klubin organisaatiossa ei varmasti tehnyt huonoa.. Tahvanainen kanssa hyvä haku. Kalermolle ja maireille pommeille massiivinen 
|
|
|
|
Antoine Roquentin
Poissa
Suosikkijoukkue: Jatkuvuuden Periaate & J-P Sartren rohtopaukku
|
 |
Vastaus #486 : 04.12.2014 klo 22:42:16 |
|
10. sopimuspelaaja julkaistaan tosiaan maanantaina.
|
|
|
|
CptCannon
Poissa
Suosikkijoukkue: Arousal Carousel Oulu, palloton liike
|
 |
Vastaus #487 : 04.12.2014 klo 23:48:07 |
|
Eikös toi 10 pelaajasopimusta johonki aikarajaan mennessä ollut jokin vaatimus lisenssin saamiselle? 11. sopparia sit varmaa odotellan huhtikuulle...
|
|
|
|
Kossi Agassa
Poissa
|
 |
Vastaus #488 : 04.12.2014 klo 23:50:56 |
|
Taitaa takaraja olla vasta helmikuun tai maaliskuun alussa..
|
|
|
|
Antoine Roquentin
Poissa
Suosikkijoukkue: Jatkuvuuden Periaate & J-P Sartren rohtopaukku
|
 |
Vastaus #489 : 04.12.2014 klo 23:52:14 |
|
Eikös toi 10 pelaajasopimusta johonki aikarajaan mennessä ollut jokin vaatimus lisenssin saamiselle? 11. sopparia sit varmaa odotellan huhtikuulle...
Kyllä joulukuun aikana tulee muitakin sopimuksia, kutossaunassa kerrottiin näin.
|
|
|
|
CptCannon
Poissa
Suosikkijoukkue: Arousal Carousel Oulu, palloton liike
|
 |
Vastaus #490 : 05.12.2014 klo 00:12:31 |
|
Oolrait, seison täten korjattuna 
|
|
|
|
KorkkiKiinni
Poissa
Suosikkijoukkue: Mystis: Kausikorttimyynti korkeakorkoista lainaa.
|
 |
Vastaus #491 : 05.12.2014 klo 00:19:10 |
|
Täällä taas joillakin skootteri karannut käsistä kun kirjoitetaan liigaan noususta.Joka tapauksessa ac saa hyvän porukan kasaan pelaavatko kanuukit tai Hietsu.Tammikuussa tulee ulkomaan pelaajia näytille ja sopimuksia tuttujen Oululaisten nuorten kanssa.!
Kukkaan mittään kootteria kadottanu, lissää miehiä tarvii reippaasti jos nousta meinataan. Tilanne tosin näyttää paljon paremmalta kuin viime vuonna joten hyvää kautta on lupa odottaa. Ohuella budjetilla operoitsessa täytyy tosin kaiken mennä nappiin, hyvät hankinnat ja loukkaantumisia ei saa tulla ylettömästi.
|
|
|
|
Juhana Jäähynkalastaja
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Muovinen Palkkaturva teitä ei kukaan kaipaa®
|
 |
Vastaus #492 : 05.12.2014 klo 11:19:42 |
|
10. sopimuspelaaja julkaistaan tosiaan maanantaina. ok Tiedoksi myös, että seuraava pelaajasopimus kurkistaa luukun 8 takana ensi maanantaina. Kausikortti+:n omistajat tietävät jo nyt kuka pelaaja on kyseessä!
|
|
|
|
jokkedokke
Poissa
Suosikkijoukkue: Oulu
|
 |
Vastaus #493 : 05.12.2014 klo 12:14:40 |
|
Kyllä kaikilla oli ihan hirviän kivvaa Funksonsien kanssa eilen nelivitosessa. Eikä tainnut ollut kellään edes irokeesia, joten joukkuehenki säilyi läpi illan erinomaisena! Kattokaa vaikka.
|
|
|
|
pelurit
Poissa
|
 |
Vastaus #494 : 05.12.2014 klo 12:18:52 |
|
Kootterin karkaamisella lähinnä tarkoitin sitä mitä liigaan nouseminen tarkoittaisi taloudellisesti.Joukkueen kasaaminen tulisi maksamaan paljon enemmän mitä nyt.Tarkoittaisi lisää ulkomaan apuja,kotimaan vahvistuksia eri paikkakunnilta.Liigassa ovat palkatkin korkeampia pääsääntöisesti kuin divarissa.Pelaajat tekevät sitä työkseen.No saisipa naapuri seuran ilkkujat tahtonsa läpi ja konkkaa kohti lopullisesti.Esimerkkejän täällä Oulussa on futiksen saralta näissä asioissa joten ei kiitos liigaan ainakaan vielä lähivuosina.Ei kantsi vielä kokeilla vaikka liiga pelejä olisi kiva katsella raatin auringossa!.
|
|
|
|
Canarinho
Poissa
Suosikkijoukkue: One touch play
|
 |
Vastaus #495 : 05.12.2014 klo 12:34:22 |
|
Kyllä kaikilla oli ihan hirviän kivvaa Funksonsien kanssa eilen nelivitosessa. Eikä tainnut ollut kellään edes irokeesia, joten joukkuehenki säilyi läpi illan erinomaisena! Kattokaa vaikka. Hienolta näytti Harmi kun en itte päässyt paikalle flunssan takia 
|
|
|
|
Ketsi
Poissa
Suosikkijoukkue: Alakanava Boyz
|
 |
Vastaus #496 : 05.12.2014 klo 12:42:13 |
|
Dritanin baaritiski surullismielisiin kuviin.
|
|
|
|
Fenley Stastus
Poissa
Suosikkijoukkue: -
|
 |
Vastaus #497 : 05.12.2014 klo 13:07:49 |
|
Eikös tuo nuuska suussa laulaminen ole vähän vaikeaa? Vai oliko nuo mikkeihin nojailevat pipopäät laulajia, vai jotain roudareita vain?
Tanilla seksikäs mutta viekoitteleva ilme. Sohlon tukkamuodista on luettavissa 30 maalin kausi. Jalluvetoja otetaan jo vastaan...
|
|
|
|
Azzurri #5
Poissa
|
 |
Vastaus #498 : 05.12.2014 klo 13:33:08 |
|
Hietsukin bongattu meiningeistä, selkeä merkki siis vielä yhden kauden dominoinnista. Hietsulle  Funksoneille 
|
|
|
|
TK
Poissa
Suosikkijoukkue: koko oulun calcio
|
 |
Vastaus #499 : 05.12.2014 klo 13:42:27 |
|
Tuurella lenkkarit jalassa. Nykynuoriso..
|
|
|
|
|
|