BEAT!!
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #200 : 24.10.2014 klo 10:26:23 |
|
Mahdollisuus mieluummin kuin uhka. En ainakaan teilaa heti sen perusteella että on TV-kasvo tai on valmentanut viimeksi monta vuotta sitten. Uskon että on motivoitunut ja sopivan vaativa viemään joukkuetta sen pelaajia eteenpäin. Nähtäväksi jää miten käy. Tervetuloa "taloon", Keke.  Joo eiköhän €keke nyt Ykköseen ole varsin pätevä kaveri, vaikka taukoa vähe liikaa onkin. Tärkeintä nyt toki on, että taustat/hallitus on määrittänyt veijarille tarkat raamit minkä puitteissa toimitaan.
|
|
|
|
|
George Beast
Poissa
|
 |
Vastaus #201 : 24.10.2014 klo 10:31:13 |
|
Keken nimitykselle yläpeukkua, selkeää eteenpäinmenoa Malisesta. Tuo paussi valmentamisesta saattaa olla oikeastaan jopa positiivinen asia. Sitten taas kerran alapeukkua näille TampU-vajakeille, yrittäisitte edes.
|
|
|
|
|
JormaW
Poissa
|
 |
Vastaus #202 : 24.10.2014 klo 11:26:30 |
|
Siinä on Ala-Myllymäen peliaika kortilla kun Keke tuo omat sotaratsunsa mukaan rosteriin. Mielenkiintoista olisi kuulla, onko Ilveksen linja edelleen kasvattaa ja tuoda omia nuoria edustusjoukkueeseen ja mitenkä Keke tähän suhtautuu.
Ihan mielenkiinnolla odottelen tulevaa. Vaatimustaso tulee olemaan kova ja eiköhän Keijon suhteilla ja omillakin näkemyksillä saada joukkueeseen mielenkiintoisia nimiä/vahvistuksia. Ihan järkevää mediapeliä on asettaa tavoite liigapaikan suhteen vasta kahden vuoden päähän, ettei joukkueelle ja valmennukselle kasata liian isoja paineita.
|
|
|
|
|
Bossu
Poissa
|
 |
Vastaus #203 : 24.10.2014 klo 11:28:28 |
|
Onhan Keke ainakin oikea mies nostamaan joukkueen Ykkösestä liigaan, kun on jo sen pari kertaa tehnyt. TP-seinäjoelle tuskin oli edes sarjan kovin joukkue, kun liigaan nousivat.
|
|
|
|
|
supstanssi
Paikalla
Suosikkijoukkue: Mites MyPa? Ai voitti?
|
 |
Vastaus #204 : 24.10.2014 klo 11:37:37 |
|
Jos Keke on vielä motivoitunut niin melko varmasti nostaa Ilveksen. Ei välttämättä kauniilla pelillä eikä junnuja sisään ajaen, vaan kamppaillen ja 1-0 voitoilla.
|
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
 |
Vastaus #205 : 24.10.2014 klo 11:44:57 |
|
Siinä on Ala-Myllymäen peliaika kortilla kun Keke tuo omat sotaratsunsa mukaan rosteriin. Mielenkiintoista olisi kuulla, onko Ilveksen linja edelleen kasvattaa ja tuoda omia nuoria edustusjoukkueeseen ja mitenkä Keke tähän suhtautuu.
Niin, eiköhän tuolla ole asiat aika hyvin puhuttu halki ja poikki. Ei Ilveksen linja tässä suoraan mihinkään muutu. Tulevaisuuden suunnitelmat on edelleen samat kuin ne ovat olleet jo useamman vuoden.
|
|
|
|
|
Hippo
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkueet - FC Ilves - Tampere
|
 |
Vastaus #206 : 24.10.2014 klo 11:45:01 |
|
Siinä on Ala-Myllymäen peliaika kortilla kun Keke tuo omat sotaratsunsa mukaan rosteriin. Mielenkiintoista olisi kuulla, onko Ilveksen linja edelleen kasvattaa ja tuoda omia nuoria edustusjoukkueeseen ja mitenkä Keke tähän suhtautuu.
Voisin hyvin kuvitella, että tällaiset asiat on käyty läpi sopimuskeskusteluissa. Yritin tuossa katsoa wikipediasta, että kuinka moni nykyilvesläinen on oikeasti tamperelaislähtöinen ja onhan niitä siellä aimo kasa. Jos Keke olisi halukas tuomaan tuonne omia pelaajia, niin aina varmasti jokunen mahtuisi, mutta toisaalta en oikein ymmärrä, miksi valmista palettia muutettaisi. Rahaseuroilla nämä tällaiset. Wikipediassa Ville Salosen linkittäminen tenori Saloseen aiheutti kyllä hyväntahtoisen hymähdyksen 
|
|
|
|
|
JormaW
Poissa
|
 |
Vastaus #207 : 24.10.2014 klo 11:53:36 |
|
Jos Keke olisi halukas tuomaan tuonne omia pelaajia, niin aina varmasti jokunen mahtuisi, mutta toisaalta en oikein ymmärrä, miksi valmista palettia muutettaisi. Rahaseuroilla nämä tällaiset.
Veikkausliigaseurojen taloudellien tilanne on monilla niin surullinen, että on se kumma jos Tampereen kaltaiseen kaupunkiin ei saada houkuteltua päteviä pelimiehiä siltäkin tasolta - kohtuullisin korvauksin. Houkuttelevuutta lisännee Ilveksen tulevaisuus(pysyvä vakavarainen liigaseura), joka kaiken järjen mukaan on uuden stadionin jälkeen erittäin valoisa. Enkä nyt kaipaa tänne mitään laivalastillista uusia pelaajia, vaan hyvällä pelaajatuntemuksella ja ammattitaidolla muutama täsmähankinta tiettyihin rooleihin. Uskon, että juuri pelaajien skouttaus on se Keken isoimpia hyötyjä Ilvekselle.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.10.2014 klo 11:56:46 kirjoittanut JormaW »
|
|
|
|
|
BEAT!!
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #208 : 24.10.2014 klo 12:16:34 |
|
Veikkausliigaseurojen taloudellien tilanne on monilla niin surullinen, että on se kumma jos Tampereen kaltaiseen kaupunkiin ei saada houkuteltua päteviä pelimiehiä siltäkin tasolta - kohtuullisin korvauksin. Houkuttelevuutta lisännee Ilveksen tulevaisuus(pysyvä vakavarainen liigaseura), joka kaiken järjen mukaan on uuden stadionin jälkeen erittäin valoisa.
Enkä nyt kaipaa tänne mitään laivalastillista uusia pelaajia, vaan hyvällä pelaajatuntemuksella ja ammattitaidolla muutama täsmähankinta tiettyihin rooleihin. Uskon, että juuri pelaajien skouttaus on se Keken isoimpia hyötyjä Ilvekselle.
Näkisin Jussi Kujalan uuden paluun enemmän kuin tervetulleena.
|
|
|
|
|
lake79
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, Pahalampi
|
 |
Vastaus #209 : 24.10.2014 klo 12:25:30 |
|
Sanoo rahanpesu-Tamun fanit mitä sanoo, tämä oli hyvä hankinta Ilvekseen ja allekirjoittanut on toivonut jo 3 vuotta Kekeä Ilvekseen. En usko vähää alusta että mies on menettänyt "tatsinsa", niin vakuuttavaa pelkästään jo Keken meno on noissa CL-peleissä ollut ja mihin kissa karvoistaan pääsee. Hyvä signaus ja odotus ensi kautta kohtaan nousi potenssiin 10.
|
|
|
|
|
FR
Poissa
Suosikkijoukkue: Tamperelainen jalkapallo, brittiasenne
|
 |
Vastaus #210 : 24.10.2014 klo 12:25:44 |
|
Veikkausliigaseurojen taloudellien tilanne on monilla niin surullinen, että on se kumma jos Tampereen kaltaiseen kaupunkiin ei saada houkuteltua päteviä pelimiehiä siltäkin tasolta - kohtuullisin korvauksin. Houkuttelevuutta lisännee Ilveksen tulevaisuus(pysyvä vakavarainen liigaseura), joka kaiken järjen mukaan on uuden stadionin jälkeen erittäin valoisa.
Enkä nyt kaipaa tänne mitään laivalastillista uusia pelaajia, vaan hyvällä pelaajatuntemuksella ja ammattitaidolla muutama täsmähankinta tiettyihin rooleihin. Uskon, että juuri pelaajien skouttaus on se Keken isoimpia hyötyjä Ilvekselle.
Tismalleen näin. Kekellä on silmää tuohon hommaan ja kokemusta voittamisesta. Suomessa aika usein sorrutaan etsimään "nuoria ja nälkäisiä"(=kokemattomia) valmentajia, kun voittamiseen tarvitaan rutiiniakin. Loppujen lopuksi erittäin hyvä valinta sekä pelaajahankintojen että eteenpäin pyrkivän joukkueen kannalta. Tästä muutamassa vuodessa sitten Euroopan kentillekin. Olisi aika saada taas torinolaisia joukkueita vastaan maaleja tekevä suomalaisjoukkue. Vuonna 1984 Juventus-Ilves Torinossa oli huomattavasti tiukempi kuin Torino - Klubi peli tällä viikolla. Torinossa tavataan 2017 :-)
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.10.2014 klo 12:28:01 kirjoittanut FR »
|
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #211 : 24.10.2014 klo 13:13:28 |
|
Innasen mukaan muut kandidaatit olivatkin kieltäyneet.
rantala ainakin sanoi viimeisen matsin jälkipeleissä kieltäytyneensä Ilveksen tarjouksesta, liekö Juho sitten ollut Ilveksen nro 1 vaihtoehto.
|
|
|
|
|
BEAT!!
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #212 : 24.10.2014 klo 13:26:19 |
|
rantala ainakin sanoi viimeisen matsin jälkipeleissä kieltäytyneensä Ilveksen tarjouksesta, liekö Juho sitten ollut Ilveksen nro 1 vaihtoehto.
Eikö kiinnostanut, vai eikö palkkapyyntö ja Ilveksen maksuvalmius kohdanneet jne. Olisi kyllä kiva tietää todelliset syyt, varsinkin kun Rantala heitti niitä Ilvestä ylistäviä kommentteja.. Aivan kuin Rantala olisi pönkittänyt tulevan työnantajansa mediaseksikkyyttä..
|
|
|
|
|
Maccarone
Poissa
|
 |
Vastaus #213 : 24.10.2014 klo 14:32:04 |
|
Juon tänään suruun.
Voisin kuitenkin heittää kevennyksenä, niinkuin Keke Lampardin vetämästä sivuvolleysta: "Lampard panee joka asennosta". Näillä sanoilla mukavaa joulunodotusta
|
|
|
|
|
yyber
Poissa
Suosikkijoukkue: Periaatteen Jatkuvuus
|
 |
Vastaus #214 : 24.10.2014 klo 14:35:01 |
|
Eikö kiinnostanut, vai eikö palkkapyyntö ja Ilveksen maksuvalmius kohdanneet jne. Olisi kyllä kiva tietää todelliset syyt, varsinkin kun Rantala heitti niitä Ilvestä ylistäviä kommentteja.. Aivan kuin Rantala olisi pönkittänyt tulevan työnantajansa mediaseksikkyyttä..
Itse jäin käsitykseen, että Rantalaa ei kiinnostanut Ilveksen puoliammattilaiskuviot pelaajien siviilitöineen. Treenit illalla jne..
|
|
|
|
|
sonny burnett
Poissa
Suosikkijoukkue: Raimon bisnekset
|
 |
Vastaus #215 : 24.10.2014 klo 14:41:31 |
|
Käsivahvan brittihankinnoille jo etukäteen massiivinen 
|
|
|
|
|
|
|
Fenley Stastus
Poissa
Suosikkijoukkue: -
|
 |
Vastaus #217 : 24.10.2014 klo 14:47:09 |
|
Vieläkö Vilnrotter pelaa jossakin?
|
|
|
|
|
voseli
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka, Sakari Saarinen, viski
|
 |
Vastaus #218 : 24.10.2014 klo 14:53:31 |
|
Vieläkö Vilnrotter pelaa jossakin?
Unkarin paikallista KKI-sarjaa 
|
|
|
|
|
BEAT!!
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #219 : 24.10.2014 klo 14:55:59 |
|
Itse jäin käsitykseen, että Rantalaa ei kiinnostanut Ilveksen puoliammattilaiskuviot pelaajien siviilitöineen. Treenit illalla jne..
Eli palkkapyyntö liian korkea ja aamureenien vetäminen junnuille ei napannut..?
|
|
|
|
|
BEAT!!
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #220 : 24.10.2014 klo 14:58:22 |
|
Tää on nyt taas yhtä sekavaa.. Toisaalla puhutaan että nousu tapahtuisi viimeistään kauden 2016 jälkeen, ja tuossa jälleen että toinen sopimusvuosi (2016) menisi jo liigassa.
|
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #221 : 24.10.2014 klo 15:41:40 |
|
Eikö kiinnostanut, vai eikö palkkapyyntö ja Ilveksen maksuvalmius kohdanneet jne. Olisi kyllä kiva tietää todelliset syyt, varsinkin kun Rantala heitti niitä Ilvestä ylistäviä kommentteja.. Aivan kuin Rantala olisi pönkittänyt tulevan työnantajansa mediaseksikkyyttä..
Mä luulen, että välimatka ja haluttomuus muuttaa stadista oli suurimmat syyt. Olihan Juholla koskissakin jokin vuokrakämppä, mutta pääosan ajasta taisi suhata päivittäin Stadi-Koski-Stadi akselilla E. Ja tietysti Ilveksen treenirytmi, Haka sopi siinä mielessä hyvin että treenit pidettiin yleensä klo 10-16 välillä, eikä iltaisin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.10.2014 klo 15:44:58 kirjoittanut elhadjidiouf »
|
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #222 : 24.10.2014 klo 15:47:42 |
|
Jännä muuten nähdä, hankkiiko Ilves treenivuoroja talveksi ja kevääksi Tehtikseltä, suht kornia jos valmistautuvat kauteensa pahimman kilpailijan kotiareenalla
|
|
|
|
|
Jats
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #223 : 24.10.2014 klo 16:09:25 |
|
Hieno homma ! Keke ruorissa ja Kujalaa yritetään saada Ilvekseen.  ..... Ilveskenttä sivustolta oli hävinny mun neliö. PERKELE ! Rahat takas! Ja mikä pahinta se mun neliö oli myyty jollekki toiselle. VITUN HOMOT! ..... Kekekekekekellä alkaa sopimus 1.12. Joten ensimmäiset harjoitus pelit pelataan sitte joulukuussa. Jännä muuten nähdä, hankkiiko Ilves treenivuoroja talveksi ja kevääksi Tehtikseltä, suht kornia jos valmistautuvat kauteensa pahimman kilpailijan kotiareenalla Vuoreksen kenttä valmistuu tässä kuussa ja Pirkkahallin betonilla on hyvä jumpata talvi. Miksi mennä Valkeakoskelle? ...On se jännä... Ilves-kentän rakennustyöt ovat edenneet aikataulun mukaisesti. Tällä hetkellä kaikki kentän maanrakennukseen liittyvät työt on tehty ja aitojen pystytystyöt ovat käynnissä. Seuraavassa vaiheessa kenttäalue ympäröidään asfalttipinnoitteella.
Aidan pystytyksen ja asfaltoinnin jälkeen on vuorossa joustokerroksen ja jalkapallonurmen asennus sekä valomastojen pystytys. Tämän hetken aikataulujen mukaan kenttä valmistuu lokakuun loppuun mennessä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.10.2014 klo 16:13:31 kirjoittanut Jats »
|
|
|
|
|
BEAT!!
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #224 : 24.10.2014 klo 16:17:08 |
|
Hieno homma ! Keke ruorissa ja Kujalaa yritetään saada Ilvekseen.  ..... Ilveskenttä sivustolta oli hävinny mun neliö. PERKELE ! Rahat takas! Ja mikä pahinta se mun neliö oli myyty jollekki toiselle. VITUN HOMOT! ..... Kekekekekekellä alkaa sopimus 1.12. Joten ensimmäiset harjoitus pelit pelataan sitte joulukuussa. Vuoreksen kenttä valmistuu tässä kuussa ja Pirkkahallin betonilla on hyvä jumpata talvi. Miksi mennä Valkeakoskelle? ...On se jännä... Tuolla kentällä oli muutama kohta, missä ei ollut keltaista läiskää, mutta klikatessa herjasi että kohta olisi jo kuitenkin myyty..? Niin ja eiköhän seka reenimatsi pelata joulukuussa, vaikka K€k€ olisi aloittanut jo lokakuussa. Tai näin ainakin toimittu jo useampana vuotena, ja itsekin tähän jo orientoitunut. 
|
|
|
|
|
|
|
|