Messi
Poissa
|
 |
Vastaus #2825 : 08.09.2015 klo 21:05:02 |
|
Päinvastoin luehan artikkeli ajatuksella ja ilman värilaseja niin huomaat että Juntunen paaluttaa tuossa raportissa kaiken sen mädän mitä Oulussa on Oululaista jalkapalloa kohtaan. On hienoa että jollain on rohkeutta nostaa kissa pöydälle ja sanoa suorat sanat. Toivoa sopii että tuo toimii herätyksenä useammallekin taholle ja ensi kaudella saamme poimia marjat.
No, mutta onhan opsikin jo saanut 750t€ avustuksia. Lisäksi taustalla sponsorina Digimediaa ja Halpahallia. Mikä on kun mikään ei riitä. Antakaa mulle 750t€ niin tulen sinne pistämään lapset liikkumaan. Vien ne vaikka puihin kiipeilemään.
|
|
|
|
|
Uncle Mike
Poissa
|
 |
Vastaus #2826 : 08.09.2015 klo 21:23:58 |
|
Tuo Kärppien tukeminen kaupungin rahoilla on vaan surullisen totta. Harmi kun tuo ei kiinnosta useampaa henkilöä kaupungissa.
|
|
|
|
|
Dick Striker
Poissa
|
 |
Vastaus #2827 : 08.09.2015 klo 21:47:10 |
|
Olipahan katkeraa tilitystä viimeisessä artikkelissa. Tiedoksi Miigalle: Lainaa saa pankista.
Eipäs vaan minä luin sen aiheelliseksi artikkeliksi Oulun ylivoimaisesti suurimman lajin jalkapallon epäsuotuisasta kohtelusta verrattuna Oulun kaupunginjohtajan hyysäämään jääkiekkoon (=Kärppiiin). Siitä kirjoittavat kirjoittavat aina asiaa. Ja hyvä että se kerrotaan tuossa suoraan kaikelle kansalle.
|
|
|
|
|
Messi
Poissa
|
 |
Vastaus #2828 : 08.09.2015 klo 22:07:31 |
|
Kannattaisi Juntusenkin opetella olla kirjoittamatta hakemuksia caps locci pohjassa ja yrittää olla suututtamatta rahakirstun vartijoita. Hyvä alku olisi alkaa kunnioittamaan maksavia asiakkaita, eikä nimitellä näitä Mikki Hiiriksi. Siitä voisi siirtyä tekemään aitoa pyyteetöntä junioritoimntaa ja ehkäpä jopa verkostoitua muiden alueen toimijoiden kanssa? Näyttäisi ensin, että on hyvällä asialla. Mutta kun koko sontakasa haisee Raaheen asti, niin minkäs teet.
|
|
|
|
|
Rents
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, Käpylän pallo, Greta Thunberg
|
 |
Vastaus #2829 : 08.09.2015 klo 22:15:09 |
|
Aisiaahan tuo on, että jääkiekko saa aivan suhteettoman paljon tukea paljon suurempaan lajiin jalkapalloon nähden tässä kaupungissa. Ongelma vaan on, että Juntusen kaltaiset sählääjät eivät kauheasti edesauta jalkapallon asemaa Oulussa. Itse asiassa päinvastoin. Jatkuva otsikoissa oleminen vaikuttaa negatiivisesti suuren yleisön mielikuviin koko lajista. Monelle suomalainen jalkapallo on täysi vitsi, eikä tuo touhottaminen auta asiaa.
|
|
|
|
|
Pikki
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, OsPa, FC OPA, JS Hercules, OLS
|
 |
Vastaus #2830 : 08.09.2015 klo 22:53:03 |
|
Miksi Rönkön sopimuksen purkamista ei ole uutisoitu mitenkään? Ilmeisesti oli alkukaudella joukkueen parhaimmistoa maalillaan. On tuon Rönkön nimi ainakin vielä joukkuelistassa. Yleensähän nuo lähtijät on otettu aika äkkiä pois tuolta. Onko siis Rönkkö kokonaan häipynyt/annettu kenkää vai oliko vain muusta syystä pois ed. ottelusta? Vai saiko itse tarpeekseen siinä vaiheesssa kun kuuli Koposen tulevan lainalle? Näköjään on nyt Lauri Rönkön nimi poistettu myös joukkuelistasta ja laitettu Koponen tilalle. OPS siis jatkaa tätä yhden maalivahdin tapaa. Kunhan vain ei kostautuisi jossakin loppukauden pelissä. Haluaisin kyllä itsekin tietää, että mikä on Rönkön lähdön taustalla? Saiko itse tarpeekseen vai annettiinko kenkää, että saatiin Koposelle tilaa? Olisihan OPS:lla ollut käyttöä toisellekin maalivahdille.
|
|
|
|
|
bambino
Poissa
|
 |
Vastaus #2831 : 08.09.2015 klo 23:01:58 |
|
Eipäs vaan minä luin sen aiheelliseksi artikkeliksi Oulun ylivoimaisesti suurimman lajin jalkapallon epäsuotuisasta kohtelusta verrattuna Oulun kaupunginjohtajan hyysäämään jääkiekkoon (=Kärppiiin).
Siitä kirjoittavat kirjoittavat aina asiaa. Ja hyvä että se kerrotaan tuossa suoraan kaikelle kansalle.
En ole Oululainen, ja olen totallisen samaa mieltä jääkiekon suhteettomasta ylivallasta urheilupoliittisessa päätöksenteossa, mutta Juntusen älähtäminen siitä, ettei saa (muistaakseni korotonta??) lainaa kaupungilta seuratalon rakentamiseen ja tämän vertaaminen Kärppien avutukseen on vain täysin absurdi vertaus. Kärpät nyt kuitenkin on tuollainen vuosittaisen 10 m€ liikevaihdon yhtiö, jossa työskentelee useita kymmeniä suhteellisen hyväpalkkaisia veronmaksajia. Tietämättä tarkkoja lukuja arviosin, että Kärpistä kaupungille koituvat verotulot viiden seuraavan vuoden aikana on merkittävästi suuremmat, kuin tuo Juntusen laskema kaupungin tukilaskelma Kärpille. Ja tähän päälle kaikki epäsuorat verotulot esim. yrittäjiltä, jotka pyörittävät liiketoimintaansa Kärppien kyljessä. Joku voisi jopa sanoa, että tukemalla Kärppiä kaupunki kierrättää urheilusta tulleita verovaroja takaisin sinne, mistä rahat ovat tulleetkin, eli urheilua tukemaan. Olihan Juntunenkin tuossa huomioinut, että noilla rahoilla on esim. rakennettu uusi harjoitushalli junioreiden harjoitteluolosuhteiden parantamiseksi ja tuetaan hallin ylläpitokustanunksissa, jotta harrastamisen hinta pyritään pitämään edes jossain määrin järkevällä tasolla. Tämän päälle Kärpät nyt vaan tuottaa aika lailla ainutlaatuista näkyvyyttä Oulun kaupungille ja Oululaiselle urheilulle, vastaavan kaltaisen näkyvyyden saavuttaminen on nyky-Suomessa minkään muun lajin tai institution avulla käytännössä mahdotonta, joten kaupunki sinällään myös sijoittaa parhaimpaa äänitorveensa. Toki mieluusti näkisin nuo rahat mielummin jalkapallossa ympäri maan, mutta fakta nyt vain on, että tässä pienessä pohjolan kolkassa jääkiekko tavoittaa tavallisen urheilun seuraajan huomattavasti jalkapalloa tehokkaammin. Markkinalait määrää, enkä näe miksi poliittisten päätöksentekijöiden pitäisi pyrkiä tätä muuttamaan sijoitusten uudelleenohjauksella. Ylläolevaan verrattuna, mitkä ovat oikeasti ne hyödyt, joita Oulun kaupunki, tai Oululainen urheiluväki ja jalkapalloilijat, olisivat saaneet siitä, että kaupunki olisi myöntänyt 1,5 m€ (korottoman?) lainan OJT:n seuratalon rakentamista varten? Seuratalossa ei pidetä ainuttakaan harjoitusta, siellä ei pelata yhtään ottelua, ainut mitä sillä saadaan on maksullinen kokous - ja pyykipesutila, sekä pukuhuoneet viereiseen halliin. Ravintola, asunnot ja niiden vuokratuotot menevät ihan jonkun toisen, kuin urheiluväen hyödyksi. Kaupunginjohtajan asemassa ainakin mina olisin kysynyt nämä kysymykset.
|
|
|
|
|
Erkki Rapala
Poissa
|
 |
Vastaus #2832 : 09.09.2015 klo 08:11:21 |
|
Sinällään toisaalta tulee vähän säälivä olo, kun toinen yrittää ja yrittää, eikä mikään onnistu. Takavuosina palkittiin kuukauden junioreita ja kaikkea. Yritettiin yhteisöllisyyttä, tai siltä se ainakin näytti kauemmaksi. Puheet, ettei tämä ole viimeiseen kahteen vuoteen antanut mitään, lähinnä ottanut, ovat varmasti lähellä tosia. Digimedia kyllä tuottaa, mutta nyt on puoliksi tehty halli paikalla ja sen vieressä monttu, eikä kukaan täysjärkinen usko hankkeen toteutumiseen. Täyty kuitenkin nostaa hattua, että toinen jaksaa ja yrittää. Se vain on aikamoinen sääli, ettei noilla sosiaalisilla kyvyillä saa ketään mukaan ja kaikki mikkihiiret häviää sieltä taustalta ja lopulta jää yksin.. Voivoi
|
|
|
|
|
Juhana Jäähynkalastaja
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Muovinen Palkkaturva teitä ei kukaan kaipaa®
|
 |
Vastaus #2833 : 09.09.2015 klo 08:52:11 |
|
Täyty kuitenkin nostaa hattua, että toinen jaksaa ja yrittää. Se vain on aikamoinen sääli, ettei noilla sosiaalisilla kyvyillä saa ketään mukaan ja kaikki mikkihiiret häviää sieltä taustalta ja lopulta jää yksin.. Voivoi Pikaisesti laskeskelin notta DigiMedia Finland Oy ja Markkinointi Miika Juntunen Oy tehneet 2010-2014 yhteensä melkein 600k€ liikeVOITTOA eli tyhmä ei oo se kun pyytää. Ja vaikka keinot useinkin kyseen alaisia niin epäilemättä kyseiset perheyritykset pitää poreammeen lämpimänä.
|
|
|
|
|
Erkki Rapala
Poissa
|
 |
Vastaus #2834 : 09.09.2015 klo 09:42:44 |
|
Pikaisesti laskeskelin notta DigiMedia Finland Oy ja Markkinointi Miika Juntunen Oy tehneet 2010-2014 yhteensä melkein 600k€ liikeVOITTOA eli tyhmä ei oo se kun pyytää. Ja vaikka keinot useinkin kyseen alaisia niin epäilemättä kyseiset perheyritykset pitää poreammeen lämpimänä.
Tämähän siinä on se toinen puoli. Digimedia takoo (tai on takonut) voittoa, mutta eipä se liiemmin ole näkynyt opsiksessa, koska seura ei niitä tauluja omista..
|
|
|
|
|
t0ppari
Poissa
|
 |
Vastaus #2835 : 09.09.2015 klo 10:10:48 |
|
Täyty kuitenkin nostaa hattua, että toinen jaksaa ja yrittää. Se vain on aikamoinen sääli, ettei noilla sosiaalisilla kyvyillä saa ketään mukaan ja kaikki mikkihiiret häviää sieltä taustalta ja lopulta jää yksin.. Voivoi Juurikin näin. Ihmetyttää, miten yksi ihminen pystyy omalla sosiaalisella taitamattomuudellaan viemään ilon ja motivaation useimmilta oululaisilta jalkapallotoimijoilta noinkin kokonaisvaltaisesti. Toimintaa melko läheltä seuranneena, minua harmittaa erityisesti niiden henkilöiden puolesta, joiden elämässä jalkapallolla on merkittävämpi rooli kuin omalla kohdallani. Jatkuva oman edun tavoittelu, toisten ajankäytön ja työpanoksen aliarvostaminen ja systemaattiseen manipulointiin sekä epätietoisuuteen/pelkoon perustuva johtamisote ovat omiaan karkottamaan jalkapallon ystävät seuran toiminnasta. Mutta se pitää todeta, että loppukausi on kieltämättä mielenkiintoinen. Toki hieman eri tavalla kuin suuri Manageri oli ehkä kauden alussa ajatellut.
|
|
|
|
|
Erkki Rapala
Poissa
|
 |
Vastaus #2836 : 09.09.2015 klo 10:21:58 |
|
Toinen juttu tuli vielä mieleen, että onko nyt jossain ihan oikeata faktaa, että vuonna 2011 on luvattu liigapaikka, kun suuri herra ja isä aurinkoinen selittelee vielä syksyllä 2015 konkurssin edelläkin tätä asiaa. Tuus nyt Lindblommi ite selittämään.
|
|
|
|
|
Rents
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, Käpylän pallo, Greta Thunberg
|
 |
Vastaus #2837 : 09.09.2015 klo 10:48:23 |
|
Toinen juttu tuli vielä mieleen, että onko nyt jossain ihan oikeata faktaa, että vuonna 2011 on luvattu liigapaikka, kun suuri herra ja isä aurinkoinen selittelee vielä syksyllä 2015 konkurssin edelläkin tätä asiaa. Tuus nyt Lindblommi ite selittämään.
Myös yhteydet presidentinvaaleihin kiinnostaa...
|
|
|
|
|
Juhana Jäähynkalastaja
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Muovinen Palkkaturva teitä ei kukaan kaipaa®
|
 |
Vastaus #2838 : 09.09.2015 klo 11:16:37 |
|
myös pää ministerin kommentti virkeästä seurasta vaatisi lisä tietoja. jalka pallossa edustus joukkue putoamis kurimuksessa ja akatemian joukkue kolomosen hännän huippuna muuta toimintaa ei taida olla, keilailussa ehkä sähisee mutta aika hiljaiselta vaikuttaa ja ihmetyttää kysseinen puhheen vuoro
|
|
|
|
|
Kossi Agassa
Poissa
|
 |
Vastaus #2839 : 09.09.2015 klo 11:18:59 |
|
Pikaisesti laskeskelin notta DigiMedia Finland Oy ja Markkinointi Miika Juntunen Oy tehneet 2010-2014 yhteensä melkein 600k€ liikeVOITTOA..
Ja Miiga kehtaa vielä itkeä, kuinka OPS:n pyörittäminen ei ole antanut mitään. Ainoastaan ottanut.  Ja olihan siellä vielä perinteiset valheet, kuinka kaupunki ei muka ole tukenut ollenkaan hanketta. Lainaa olisi pitänyt vielä saada kaupungilta kerrostaloasuntojen rakentamiseen, jotka varmasti parantavat junnujen olosuhteita jne..
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.09.2015 klo 11:26:12 kirjoittanut Kossi Agassa »
|
|
|
|
|
Eze
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
 |
Vastaus #2840 : 09.09.2015 klo 14:42:05 |
|
"Kajaani ja Jippo junailivat meidät tippumaan, vaikka palloliittoa oli varoitettu kyseisestä ottelusta" On se vittu sekopää toi äijä 😂😂😂
|
|
|
|
|
Kossi Agassa
Poissa
|
 |
Vastaus #2841 : 09.09.2015 klo 15:13:27 |
|
Toinen juttu tuli vielä mieleen, että onko nyt jossain ihan oikeata faktaa, että vuonna 2011 on luvattu liigapaikka, kun suuri herra ja isä aurinkoinen selittelee vielä syksyllä 2015 konkurssin edelläkin tätä asiaa. Tuus nyt Lindblommi ite selittämään.
On todella uskottava väite, että Miigalle olisi luvattu jo kesken kauden Liigapaikka ja joukkue olisi juhlinut Lahdessa Liiganousua. Kai tästä olisi muillekin kakkossijasta taistelleille seuroille kerrottu?  Harhaiset kuvitelmat vain pahenevat vuosi vuodelta.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.09.2015 klo 15:15:41 kirjoittanut Kossi Agassa »
|
|
|
|
|
Erkki Rapala
Poissa
|
 |
Vastaus #2842 : 09.09.2015 klo 16:19:56 |
|
On todella uskottava väite, että Miigalle olisi luvattu jo kesken kauden Liigapaikka ja joukkue olisi juhlinut Lahdessa Liiganousua. Kai tästä olisi muillekin kakkossijasta taistelleille seuroille kerrottu?  Harhaiset kuvitelmat vain pahenevat vuosi vuodelta. Tuo liiganousun juhliminen tuli uutena tietona. Miksi miiga ei kerro, kuka on luvannut, missä on luvannut ja tarkalleen ottaen, mitä on luvannut. Kertoo vain, että on luvattu ja Niinistön Sauli vei liigapaikan.
|
|
|
|
|
Seitsemäspakki
Poissa
Suosikkijoukkue: Oranje
|
 |
Vastaus #2843 : 09.09.2015 klo 16:25:55 |
|
Tuo liiganousun juhliminen tuli uutena tietona. Miksi miiga ei kerro, kuka on luvannut, missä on luvannut ja tarkalleen ottaen, mitä on luvannut. Kertoo vain, että on luvattu ja Niinistön Sauli vei liigapaikan.
Sen takia, että kyseessä on silkkaa paskanpuhumista Niinkuin 90% muustakin suusta tulevasta. Nyt sentään muisti kirjoituksessa, että saanut valtiolta tukea halliin kun se aiemmin on aina unohtunut.
|
|
|
|
|
Erkki Rapala
Poissa
|
 |
Vastaus #2844 : 09.09.2015 klo 16:28:35 |
|
Sen takia, että kyseessä on silkkaa paskanpuhumista Niinkuin 90% muustakin suusta tulevasta. Nyt sentään muisti kirjoituksessa, että saanut valtiolta tukea halliin kun se aiemmin on aina unohtunut.
Tämä ei yllätä Kurikassakaan, mutta toisihan se enemmän ns. totuudenmukaisuutta, kun kertoisi vaikka keksittyjä yksityiskohtia.
|
|
|
|
|
|
Kaikki ei pelaa
|
 |
Kaikki ei pelaa
Vastaus #2845 : 09.09.2015 klo 18:01:59 |
|
Onhan Miigan jutuissa ihan tolkkua silloin kun hän haukkuu Oulun kaupunkia tai Palloliittoa. Jalkapallon saama raha kaupung(e)ilta ei ole mitenkään suhteessa harrastajamääriin ja siinä vaadittaisiin kunnon lobbausta. Kendo saa statuksellaan paremmat olosuhteet ja jokaiselle marginaalilajille on omat olosuhteet. Palloliiton säälittävyydestä nyt ei varmasti tarvitse kirjoittaa mitään.
Sen sijaan Miiga on pihalla kuin lumiukko, kun tullaan herran omaan toimintaan. Miksi ihmeessä kaupunki lainaisi Miigalle rahat olosuhteisiin? Jos kaupungilla on miljoona tai kaksi hallin pystyttämiseen, miksei kaupunki itse rakenna olosuhteita? Miksi ihmeessä ne rahat pitää lainata Miigalle ja kiinteistön pitäisi olla Miigan omistuksessa? Varsinkin kun Miiga ei todistetusti kykene myymään hallivuoroja edes vähää alusta, vaikka valtio rahoittikin hänen hallinsa? Jos Oulun kaupunki haluaa rahoittaa jalkapalllohallin, kai se nyt pystyy sen ilman Miigaa tekemään. Tai Oulusta ei tiedä varmuudella. Sen verran omituiselta paikalta vaikuttaa. Mutta joko oikeasti yksityistä tai julkista rahoitusta kehiin. Molempia tarvitaan kipeästi. Välimallin kusetukset kierretään kaukaa.
|
|
|
|
|
|
Kaikki ei pelaa
|
 |
Kaikki ei pelaa
Vastaus #2846 : 09.09.2015 klo 18:09:29 |
|
Pikaisesti laskeskelin notta DigiMedia Finland Oy ja Markkinointi Miika Juntunen Oy tehneet 2010-2014 yhteensä melkein 600k€ liikeVOITTOA eli tyhmä ei oo se kun pyytää. Ja vaikka keinot useinkin kyseen alaisia niin epäilemättä kyseiset perheyritykset pitää poreammeen lämpimänä.
Kiitoksia tästä. Paljonkohan on liikevoiton lisäksi maksettu palkkoja juntusille, sipilöille ja muille uskonnollis-poliittisesti oikeaoppiselle lähipiirille? Paljonko on pistetty kuluja firman piikkiin ja sumplittu ties mitä. Ainakin kaikki opsin palkat on maksettu taulujen tuotolla, joten kivasti on tullut lähipiirille myös palkkatuloja, jotka eivät näy liikevoitossa. Eli on sitä massia tullut ihan kivasti sen kuuluisan 1,3 miljoonan verran. Mutta ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se joka antaa. Miiga on pyytänyt ja hänelle on totisesti annettu. Ihan laillista ja luvallista toimintaa tuo on ollut, ainakin suurimmalta osalta. Se on sitten toinen kysymys, onko OJT tuottanut muuta kuin taloudellista hyvää Miigalle ja lähipiirille?
|
|
|
|
|
|
|
iocus
Poissa
|
 |
Vastaus #2848 : 10.09.2015 klo 00:01:42 |
|
Tulikivenkatkuinen paalutus verisuonikirurgilta! Varsinainen oksennus ja huumoripläjäys.
Varmasti Kärppien ja kaupungin rahakuvioita voisi joku tutkia kriittisestikin. Mielellään joku muu, kuin kilpailevan lajin umpikierona pidetty wannabemanageri, jonka ainoana toimintaan ajavana voimana vaikuttaisi olevan oman taloudellisen edun ajaminen. Vaan ei se ole ihan helposti mitattavissa kaupungin Kärpiltä saama imago- ym. hyöty.
Tosiasia on, että jalkapallo on nopen osilla muihin lajeihin verrattuna. Miiga ilmeisesti ajattelee että hän on yksin tätä mieltä. Vaan eipä riitä polla ajattelemaan, että juuri tällä omalla toiminnallaan ja persoonallaan hän on siihen eniten vaikuttamassa. Katkeran tilityksen kruunaa kirjoituksen lopun virke: "Valittaminen ja jatkuva arvostelu ei auta, vaan tekeminen.". Kuinka sokea sitä voi olla?
|
|
|
|
|
Kossi Agassa
Poissa
|
 |
Vastaus #2849 : 10.09.2015 klo 07:54:31 |
|
Katkeran tilityksen kruunaa kirjoituksen lopun virke: "Valittaminen ja jatkuva arvostelu ei auta, vaan tekeminen.". Kuinka sokea sitä voi olla?
Myös alussa ollut "Totuuden puhujista ei tykätä" on ihan samaa tasoa. Vaikka Miiga välillä puhuukin tietyistä asioista ihan asiaakin, niin uskottavuus on mennyt jo aikoja sitten näiden jatkuvalla syötöllä tulevien päättömien valheiden takia. "Seuratalon kellarikerros on valmis" "Palloliitto lupasi sarjapaikan" "Valtio ei ole tukenut harjoitushallin rakentamista" "Kaupunki ei ole tukenut harjoitushallin rakentamista" jne..
|
|
|
|
|
|
|
|