Brando, onko vallanväline annettu lopullisesti vastustajille?
Niin, tämähän on monessa suhteessa ratkaiseva kysymys. Käteni ulottuvilla ei ole tilastotietoja, mutta uskaltaisin väittää, että pallonhallintaprosentin ja syöttöketjujen pituuden sekä joukkueen voittoprosentin välillä on selkeä yhteys. Alasarjajalkapalloahan leimaa epäloogisuus ja pelaamisen rakenteiden löyhyys, jota vastaan tehokkain lääke on nähdäkseni lisätä oman pelaamisen loogisuutta. Se, että edes toinen kentällä pelaavista joukkueista toteuttaa sisällöltään selkeitä malleja, vähentää koko pelissä tapahtuvia epäloogisuuksia. Nyt, kun Gnistanin edustusjoukkueella on edes jonkinlainen peli-identiteetti, olisi suoranaista hulluuttaa luopua pallonhallintaan perustuvasta ajattelutavasta. Ja nyt tulee oikeastaan painavin teesini. Nykyinen pelaajamateriaali kalpenee selkeästi 2010-luvun alun kokoonpanoihin verrattuna. Silti Gnistan on pelannut voittavaa jalkapalloa tällä kaudella. Suurin syy on se, että selkeä pelitapa antaa todella paljon anteeksi ja ikään kuin paikkaa yksilötason puutteita. Pelitapa toimii tässä liimana, joka sovittaa yhteen keskinkertaisia palasia.
Huokuuko pelistä vielä suunnitelmallisuus?
Kyllä ja ei. Olet siinä mielessä oikeilla jäljillä, että jollain tasolla Gnistanin pelaaminen on mukavoitunut ja kurinalaisuus kentällä on vähentynyt esimerkiksi kauden puoliväliin verrattuna. Tässäkin on oltava realisti: Gnistanilla ei ole viimeisimmissä peleissä ollut juurikaan panosta, joka on näkynyt ennen kaikkea riskitasojen suurempana vaihteluna. Minulla ei ole tarkkaa tietoa asiasta, mutta en ihmettelisi vaikka Eskelinen olisi viime peleissä tarkoituksella tehnyt joitakin pelitavallisia kokeiluja ensi kautta silmällä pitäen ja saanut tätä kautta määrättyä lisäinformaatiota siitä, ketkä pelaajat ovat valmiita ehdoitta sitoutumaan tiettyyn askeettiseen pelitapaan ja ketkä eivät. Kokonaisuus ratkaisee ja siinä mielessä voidaan sanoa, että Kipinän peliä leimaa suunnitelmallisuus - ja tässä yhteydessä nimenomaan suunnitelmallinen kokeilujakso.
Onko puolustusalueen sullemulle-syötöt siirtyneet jo keskisektorille?
Mielestäni pelinavaaminen ja puolustuslinjan yhteistyötoiminta ovat olleet voimakkaimmin ne osa-alueet, joissa kokoonpanon muutokset ovat heijastuneet kentälle selkeimmin. Koskisen ja Loukola pelatessa toppariparina näin sellaisia toimintoja, joita en ole moneen vuoteen nähnyt Kakkosen tasolla, ja nimenomaan positiivisessa mielessä. Kokoonpano kuitenkin elää ja tietynlainen epävarmuus on ollut nähtävissä niissä peleissä, joissa tavanomainen puolustuslinja ei ole ollut koossa.
Santtu Toiviainen on ollut puolustuslinjan ja keskikentän välissä liikkuvana
andreapirlomaisena yleispelaajana erittäin tärkeä, mutta nähdäkseni Toiviaisen pallottoman vaiheen puolustusliikkuminen ei ole ollut sillä tasolla, että topparipari olisi saanut riittävästi tukea. Toivoisin näkeväni talven harjoituspeleissä senkaltaisen ryhmitelmän, että Toiviainen pelaisi nykyistä paikkaansa hieman ylempänä ja saisi palloa jalkaan lähempänä vastustajan puolustuslinjaa, kun taas pohjakeskikenttäpelaajana olisi hieman agressiivisempi ja liikkuvuussäteeltään monipuolisempi pelaaja.
Entä topparipelin täydellisyys korkeissa palloissa?
Tässä tullaan oikeastaan hyvin lähellä jo yllä hieman sivuttua kysymystä. Marko Koskinen on muutamia pelejä lukuunottamatta ollut selkeästi yksi keltapaitojen kuluvan kauden tärkeimpiä pelaajia. Metsä on nähtävä puilta. Koskinen on erinomainen pääpelaaja ja toisaalta kykenee lukemaan peliä sillä tasolla, että hän on harvoin liian kaukana optimaalisesta alueesta, jolla katkot pitäisi pystyä tekemään. Pauli Loukola ei ole aivan Koskisen tasolla, mutta pystyi ikään kuin Koskisen tuella selviytymään kiitettävällä tasolla pidempien syöttöjen estämisessä. Muutaman ottelun perusteella ei vain voi antaa koko kautta määrittäviä tuomioita. Väitänkin, että tällä kaudella toppariparin yhteistyö ja koko joukkueeseen sitä kautta heijastuva varmuus oli korkeammalla tasolla kuin moneen vuoteen.
Onko massu täynnä?
Tämä olisi laiska ja peliä väheksyvä selitys. Niinpä totean yksiselitteisesti, että ei - vatsa ei ole täynnä. Kantani on toisenlainen: aivot ovat täynnä. Teoriani on, että alasarjajalkapalloilija kykenee omaksumaan uusia, peliin liittyviä asioita vain tietyn määrän kauden aikana. Joillakin pelaajille tietotulvan aiheuttama shokki voi olla niin suuri, että aikaisemmin mukavalta harrastukselta tuntunut jalkapallo muuttuu pakkopullamaiseksi työksi. Niinpä pelinopettamisprosessin linjan täytyy olla nousujohteinen. Aluksi lähdetään liikkeelle perusteista edeten kausi kerrallaan kohti syvällisempää peli-ideologiaa.
Voi hyvin olla mahdollista, että joidenkin pelaajien kohdalla uusia asioita on tullut liikaa, mutta tämäkin on vain valistunut arvaus. Ensi kauden menestyksen kannalta on olennaista löytää ne pelaajat - sekä nykyjoukkueesta että muualta - jotka ovat valmiita oppimaan lisää ja jatkojalostamaan omia sekä kollektiivin teknis-taktisia toimintoja.
Pelaako Okkonen tulevia liigaminuutteja ensi kaudelle?
Yksi pelaaja on vain pieni palanen joukkuetta. Pelaajan pelissä tapahtuviin otteisiin vaikuttavat monet seikat. Olen nähnyt Okkoselta aikaisempina vuosina monia hyviä otteluita, vaikkakaan viimeisimmät otteet keltapaidassa eivät ole vakuuttaneet. Johtopäätökseni on, että Gnistanin nykyinen pelitapa ei välttämättä - ainakaan vielä - maksimoi kaikkea Okkosen potentiaalia. Yksittäisiä syitä on monia, joista päällimmäisenä hyvinkin todennäköisesti se, että mies ei ole päässyt harjoittelemaan riittävästi Gnistanin mukana.
Entä miten on mennyt Anton Koskisen omatoimi-harjoittelu syksyn pimeinä iltoina?
Minulle tulee surku, kun pohdin tämän herran tulevaisuutta. Kaikki pallollisen vaiheen ominaisuudet ovat riittävän korkealla tasolla Ykköseen, miksei jopa Veikkausliigaan. Koskisen syöttövalikoima on monipuolinen ja hän kykenee poikkeuksetta valitsemaan eri tilanteissa joukkuetta eniten palvelevan syöttövaihtoehdon. Ikävä kyllä yksittäinen pelaaja on pelin aikana pallon kanssa tekemisissä vain häviävän murto-osan. Pelaajan onnistumista valmentajan silmissä määritteleekin ennen kaikkea kyky pelata ja liikkua pallottomana joukkuetta palvelevalla tavalla. Koskinen ei näiltä osin ole onnistunut vakuuttamaan Eskelistä, minkä ymmärrän loppujen lopuksi oikein hyvin. Koskisessa on monessa suhteessa samanlaisia piireitä kuin Samuel Woodwardissa: taikuri ja yksilö kollektiivin sisällä.
Tietyllä tavalla uskon kuitenkin, että Koskinen on valmis mukautumaan ja oppimaan vielä uutta. Eskelinen on pelin opettaja sanan varsinaisessa merkityksessä ja mikäli vain Koskinen on valmis sitoutumaan uuden oppimiseen, voi Gnistanin ja Antonin välisellä liitolla olla vielä ruusuinen tulevaisuus. Aika näyttää tässäkin suhteessa, miten käy.
Vieläkö harjoituksissa huokuu oppimisen halu?
Ehkä, ehkä ei. Peli kertoo kaiken, muu turhaa. Tällä kaudella näkemissäni peleissä Gnistan on ollut hallitsevampi osapuoli noin 70 %:ssä pelejä ja toteuttanut selkää pelaamisen sapluuna. Tämä toimii minulle osoituksena siitä, että pelaajat ovat oppineet uutta ja omaksuneet Eskelisen sisäänajamat mallit. Eikö tämä ole erinomainen osoitus halusta oppia.
Miksi pelaaminen on täyttä kuraa?
Prosessi elää ja voi hyvin! Välillä tulee suvantovaiheita, jotka ovat välttämättömiä matkalla kohti yksilökohtaisempaa oppimista ja pelaamista. Pelaaminen on välillä ollut kuraa, mutta mikä parasta - kura on johtunut tempoilevista pelin rakenteista. Eskelisellä riittää siis töitä pelaamisen kehittämisessä vielä ensi kaudellakin ja tämä jos mikä motivoi miestä varmasti vielä lisää.
Mr. Brando, oulunkyläläistä jalkapalloa vuodesta 1986
