Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #1775 : 28.08.2015 klo 20:48:34 |
|
Noh, saanen vähän epäuskomusta kohdalleni, mutta minusta Evans olisi vieläkin pätevä mies puolustukseen. Se ei vain potki vasemmalla, vaikka pelasi paljon vasempana keskuspuolustajana. Olisikohan Vida joutunut joukkueesta ulos, mikäli LvG olisi ollut Alexin paikalla aikanaan?
Sylkeminen viime kaudella oli jotain typeryyttä pahempaa, mutta mikäli se saa pelejä alle, niin se vahvistaa suurinta osaa Valioliigan joukkueista. Eli ikävää, että menetämme hänet, mutta samalla toivottavasti hän pääsee takaisin tasolleen, joka on yllättävän korkea, seuraavassa joukkueessa, kun hänet myydään.
Olen samaa mieltä. Ei tosin ole ole 7 vuodessa pystynyt ottamaan sitä viimeistä askelta Unitedissa, vaikka pelejä on kertynyt lähes 200, joten ymmärrän hyvin ilmeisen myynninkin. Etenkin, kun viime kaudellakin sai LvG:ltä näytönpaikannsa, joita ei varsinaisesti voi kuvailla onnistuneiksi. Olen melko varma, että tulee olemaan vähän pienemmässä seurassa kovaa valuuttaa, kuten Phil Neville Evertonissa. e: Täällä on muuten aika hyvä kirjoitus Unitedin tämänhetkisestä toppariparista.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.08.2015 klo 20:55:10 kirjoittanut Eiccu »
|
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #1776 : 28.08.2015 klo 21:06:12 |
|
8 miljoonaa puntaa Evansista on ihan hyvä hinta. Itse en kentälle Evansia päästäisi kuin todellisessa hätätilassa enkä hänestä kyllä kahdeksaa miljoonaa managerina maksaisi. Evansille hyvät jatkot, mutta en voi sanoa, että jäisin kaipaamaan. Unitedin kulutus on tältä kesältä nyt nollan pinnassa. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa? Rahasta vahvistukset nyt ei ainakaan ole kiinni ja tuhlailusta ei voi syyttää. Tänään on noussut taas pintaan huhuja, että hyökkääjä tulisi sisään ennen deadlinea. Toivottavasti pitää paikkaansa ja kyseessä on joku Berahinoa ja Lukakua kovempi pelaaja. Tosin nuokin kaksi olisivat vahvistuksia nykytilanteessa.
|
|
|
|
|
SOINIO
Poissa
|
 |
Vastaus #1777 : 28.08.2015 klo 21:06:28 |
|
Ei se Kalkkunan vaatimus vasuriudesta nyt ihan kategorinen ole tai ainakaan ole ollut.
Eihän Ramoskaan ole vasuri.
|
|
|
|
|
Combine
Poissa
Suosikkijoukkue: ManU
|
 |
Vastaus #1778 : 28.08.2015 klo 21:51:01 |
|
Ketä siellä nyt on huhuttu? Reussia, Mulleria, Cavania, Messiä, Zlatania, Litmasta vaiko Vidalia jonka siirto taitaa olla jo varma? Jos rahan puute ei ole syynä hankintojen vähäisyyteen, niin ehkä siitä joku fiksumpi voisi tehdä päätelmän että Van Gaal: A) Näkee nykymiehistön riittävänä, vaikka kärjessä ei ole Benzemaa eikä laidoilla vipellä Rolle ja Bale. B) Markkinoilla ei nyt vain ole irroitettavissa Kalkkunan filosofiaan sopivia pelaajia, jotka olisivat varmasti EOM:aa nykyisiin verrattuna. C) On seniili vanha jäärä, joka ei ymmärrä jalkapallosta mitään ja joka pitäisi potkia Edin kanssa pihalle ja palkata tilalle Guardiola, Mourinho ja Florentino Perez.
Mahtaa olla jo kaikkia mahdollisia pelaajia huhuttu tänä kesänä Manuun, joten eipä ole huhuja tullut seurattua. Ehkä sieltä joku kärki tulee, mutta eipä niitä saatavilla olevia huippukärkiä ole kovin montaa, varsinkaan tässä vaiheessa kesää.
|
|
|
|
|
SOINIO
Poissa
|
 |
Vastaus #1779 : 28.08.2015 klo 21:55:38 |
|
Ihan ilman sarvia ja hampaita voinee todeta, että minusta olisi todellisuudessa hieman erikoista, jos van Gaal olisi niin varma asemastaan, että hänelle eivät kelpaisi esimerkiksi Pedron ja Otamendin kaltaiset laatupelaajat, koska nämä "eivät sovi SYSTEEMIin".
Kuitenkin jos tältä kaudelta tulee viitossija, niin Kalkkuna lähtee Traffordista kuin kuppa Töölöstä.
|
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #1780 : 28.08.2015 klo 22:06:56 |
|
Kuitenkin jos tältä kaudelta tulee viitossija, niin Kalkkuna lähtee Traffordista kuin kuppa Töölöstä.
Ehdottomasti, mielestäni Unitedin pitää olla kolmen joukossa liigassa ja päästä jatkoon lohkosta Euroopassa, muissa tapauksissa van Gaalin pallin pitäisi heilua.
|
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #1781 : 28.08.2015 klo 23:20:13 |
|
Sanoisin, että sija 5 tai huonompi olisi totaalinen mahalasku ja aiheuttaisi van Gaalille potkut. Neljänneksi päätyminen olisi puolestaan minimisuoritus mihin ei pidä tyytyä ja samalla se keinuttaisi LvG:n venettä. 1-3 sijat tulevat olla tavoitteena, jotta nousujohteinen kehittyminen jatkuu.
Mestarien liigan puolella pitäisi napata helpohkosta lohkosta kärkisija ja sitä kautta kevyempi vastustaja ensimmäiselle jatkokierrokselle. Jos sitten kahdeksan parhaan joukossa vastaan osuu Barca tai joku muu joka osoittautuu liian kovaksi, niin ei voi mitään.
Eli CL-peleissä minmissään kahdeksan joukkoon ja Valioliigassa kolmen kärkeen.
|
|
|
|
|
Charly Kolbe
Poissa
Suosikkijoukkue: Hadoken!
|
 |
Vastaus #1782 : 28.08.2015 klo 23:27:16 |
|
Kun siirtosummia katotaan, niin eipä taida Unitedin nettokulutus kovin kummoiseksi tässä ikkunassa nousta. Palkat toki erikseen, mutta onhan muutama kohtalaisen ison tilipussin mies poistunutkin.
|
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #1783 : 28.08.2015 klo 23:35:16 |
|
Kun siirtosummia katotaan, niin eipä taida Unitedin nettokulutus kovin kummoiseksi tässä ikkunassa nousta. Palkat toki erikseen, mutta onhan muutama kohtalaisen ison tilipussin mies poistunutkin.
Mutulla sanoisin, että palkkakulut ovat vain pienentyneet. RvP, Falcao, Di Maria ja Nani vetivät varmasti aika ison siivun.
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #1784 : 29.08.2015 klo 01:48:13 |
|
Swansea-ottelu sunnuntaina alkaa olemaan jo sellainen oikeasti kovempi paikka, varsinkin siinä mielessä että viime kaudellahan walesilaisjoukkueelta United ei saanut pistettäkään saaliiksi, eli tässä pitäisi nyt sitten olla sen EOM:n paikka jos viime kauteen peilataan. Chelsealtahan Swansea jo nipisti pisteen vieraissa, joten täyden potin ottaminen niiden kotikentällä olisi ihan pätevä suoritus tälläkin kaudella. Saas nähdä. Januzaj on LvG:n pressin mukaan sivussa loukkaantuneena, joten kärjen alla nähtäneen uutta miestä. Herrera pelasi tuossa ihan kivasti Bruggea vastaan toisella jaksolla, joten en yllättyisi miehen paikasta avauksessa. Fellaini on lusinut pelikieltonsa, joten myöskään belgin avaaminen ei ole pois laskuista. Pilkun ja avopaikan missaamisesta huolimatta myös Chicho voisi olla vaihtoehto avaukseen, mutta eiköhän hattutempun latonut Rooney aloita yksin piikissä. Keskikentän keskustassa Schneiderlin avannee hyvinkin todennäköisesti ja uskotaan nyt Schweinin aloittavan ja Carrickin tulevan mukaan penkiltä. Puolustus on sama kuin ennen. Toki Rojo on aloittanut ihan pelailunkin (pelasi tuossa U21-joukkueen Ajax-ottelussa 60 minuuttia), mutta puolustuksen vire puhuu puolestaan. Edelleen toimiva pysyy. MUFC***** -------------Rooney------------ Memphis---Herrera------Mata -----Schweini-Schneiderlin---- Shaw-Blind-Smalling-Darmian -------------Romero----------- Tuossa siis oma veikkaus, ehkäpä myös samalla ihan toivomus. Pelistä itsestään odotan hankalinta tähän mennessä, joten ehkäpä Valioliigan nollaputki on katkolla sitten tässä kohtaa, mikä tarkoittaisi sitä että hyökkäyksen on voittoa varten kaivettava ainakin enemmän kuin se yksi maali. Se taas tarkoittaisi Castle otteluun verrattuna sitä, että pelillisen esityksen olisi jatkuttava samana, mutta onnen ja viimeistelyn toivoisi olevan paremmin Unitedin puolella. No, uskotaan ettei Swansea lähde ihan yltiöpäisesti bussittamaan, joka antaa tottakai aina enemmän tilaa Unitedille loistaa. Tämä pitäisi sitten hyödyntää. e: Täällä on muuten aika hyvä kirjoitus Unitedin tämänhetkisestä toppariparista. Näin on. Blind ja Smalling täydentävät hyvin toisiaan ja sitä kautta on edistystä tuohon puolustuspelaamiseen tullut, mutta kuten artikkelissakin mainitaan, niin tottakai kiitosta menee myös erinomaisten laitapakkien ja keskikentän keskustan suuntaan. Toki varsinkin Smallingin jo keväältä jatkunut vire on kulmakiviä, kuten myös Blindin erinomaiset otteet näissä tämän kauden otteluissa, mutta joo, kokonaisuuskin on viime kautta tasapainoisemmassa kunnossa. Helpottaa hieman toppareidenkin työtä. Mutulla sanoisin, että palkkakulut ovat vain pienentyneet. RvP, Falcao, Di Maria ja Nani vetivät varmasti aika ison siivun.
Samaa sanoisin minäkin. Tuo nelikko on varmaan tienannut lähemmäs miljoona puntaa viikossa, joten melko todennäköistä on että palkkakulut ovat tosiaan jopa laskeneet. Tähän sitten vielä J. Evansin ja Valdesin mahdolliset poistumiset päälle, niin eiköhän siellä palkkabudjetissa ole ihan kivasti tilaa taas. Tähän sitten päälle plussalla oleva nettosiirtokassa, niin taloudelliset puitteet isoille täsmähankinnoille ovat aika pitkälti kunnossa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.08.2015 klo 02:03:05 kirjoittanut candidate »
|
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #1785 : 29.08.2015 klo 04:30:51 |
|
Ykkösjoukkueen pelaajista vielä Rafael jonon jatkoksi.
|
|
|
|
|
Tveni Trii
Poissa
Suosikkijoukkue: Oi Suomi on!
|
 |
Vastaus #1786 : 29.08.2015 klo 09:38:15 |
|
Swansea-ottelu sunnuntaina alkaa olemaan jo sellainen oikeasti kovempi paikka, varsinkin siinä mielessä että viime kaudellahan walesilaisjoukkueelta United ei saanut pistettäkään saaliiksi, eli tässä pitäisi nyt sitten olla sen EOM:n paikka jos viime kauteen peilataan. Chelsealtahan Swansea jo nipisti pisteen vieraissa, joten täyden potin ottaminen niiden kotikentällä olisi ihan pätevä suoritus tälläkin kaudella. Saas nähdä.
MUFC *****
-------------Rooney------------ Memphis---Herrera------Mata -----Schweini-Schneiderlin---- Shaw-Blind-Smalling-Darmian -------------Romero-----------
Swansea tosiaan on kovin testi tähän asti. Toivottavasti Brugge-pelin jälkimainingeissa sama meno jatkuu ja kuten mainitset, niin tuo avaus olisi kyllä sen oloinen jolla 3 pistettä voisi lähteä hakemaan. Tosin, itse ehkä olisin valmis antamaan Youngille mahdollisuuden Matan kustannuksella, mikäli Herrera tuossa keskellä pelaa. Kuten täälläkin mainittiin, niin Swansea tuskin tulee peruuttelemaan ja Youngin nopeus toisi hyvää mahdollisuutta nopeille iskuille, Depayn ohella. Sch- kaksikko pystyy varmasti Herreran ohella ruokkimaan yläkolmikkoa tarpeeksi ja uskon Rooneyn jatkavan viikon tehoiluaan. Blind ja Smalling täydentävät hyvin toisiaan ja sitä kautta on edistystä tuohon puolustuspelaamiseen tullut, mutta kuten artikkelissakin mainitaan, niin tottakai kiitosta menee myös erinomaisten laitapakkien ja keskikentän keskustan suuntaan. Toki varsinkin Smallingin jo keväältä jatkunut vire on kulmakiviä, kuten myös Blindin erinomaiset otteet näissä tämän kauden otteluissa, mutta joo, kokonaisuuskin on viime kautta tasapainoisemmassa kunnossa. Helpottaa hieman toppareidenkin työtä. Voi olla että asiasta on ollut jo puhetta, mutta itse ainakin näen että tämä kaksikko on noin 80 prosenttin peleistä todella hyvä vaihtoehto. Oletettavasti pallonhallinta on näissä 80%:ssa Unitedilla ja Blindin pelisilmä ja pelinrakentaminen on kuitenkin sen verran kovalla tasolla, että alhaalta asti tuleva pallollinen pelillinen paine on vastustajalle vaikea puolustettava. Jos vastustajan hyökkääjä valjastetaan ottamaan tällaista pois, niin se verottaa todella paljon hyökkääjän hyökkäämiseen jäävää eneriaa ja helpottaa sitä kautta Smallingin tehtävää. Kaikista kovimpia vastustajia vastaan Blind saattaa olla liian kevyt toppariksi. Mutta sen sitten aika näyttää, luottaako LvG tähän kaksikkoon kaikissa paikoissa, vai nouseeko esim. Rojo painimaan kovempia pelureita, Costa, Benteke, Giroud, Aquero vastaan. Hiukan huolestuttava fiilis itsellä ottelua ajatellen, koska nyt on hiukan odotuksia että pelistä voisi jopa se 3 pinnaa irrota, mikä tietysti olisi "normiasetelmassa" täysn odotettavaa. Mutta, nyt ei ihan vielä mennä normiasetelmassa ja vaikka puolustus on toiminut erinomaisesti, niin voi odottaa melkein mitä vaan. Tosin, sen verran uskon että viime alkukauden romahduksia en usko tällä kaudella nähtävän. Veikkaan että tiukan väännön jälkeen pisteet tasataan 0-0 tai 1-1 tuloksella.
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #1787 : 29.08.2015 klo 10:42:27 |
|
Tosin, itse ehkä olisin valmis antamaan Youngille mahdollisuuden Matan kustannuksella, mikäli Herrera tuossa keskellä pelaa. Kuten täälläkin mainittiin, niin Swansea tuskin tulee peruuttelemaan ja Youngin nopeus toisi hyvää mahdollisuutta nopeille iskuille, Depayn ohella. Young voisi tosiaan olla avauksessa ihan rotaationkin kannalta, mutta niinköhän vaan LvG pistää englantilaista oikealle laidalle yhtäkkiä? Onko Young siellä edes esiintynyt LvG:n aikana? Kaikista kovimpia vastustajia vastaan Blind saattaa olla liian kevyt toppariksi. Mutta sen sitten aika näyttää, luottaako LvG tähän kaksikkoon kaikissa paikoissa, vai nouseeko esim. Rojo painimaan kovempia pelureita, Costa, Benteke, Giroud, Aquero vastaan. Kanen kanssa ei ollut ongelmia tosiaan, mutta varsinkin Costa ja Aquero on näistä jo paljon kovempia testejä, jo ihan senkin takia että näiden joukkueet on vähän eri tasoa muutenkin kuin toistaiseksi kohdatut jengit. Muutenkin uskon joukkueiden yrittävän saada Blindiä vastaan fyysisiä kahnauksia aikaiseksi enemmän, mutta onneksi suojaa tulee tosiaan myös varsinkin sieltä Schneiderlinin suunnalta. Benteken kanssa painiminen onkin sitten edessä jo 12. syyskuuta, kun Liverpool vierailee Old Traffordilla, joten tuo nähdään hyvinkin pian. Hiukan huolestuttava fiilis itsellä ottelua ajatellen, koska nyt on hiukan odotuksia että pelistä voisi jopa se 3 pinnaa irrota, mikä tietysti olisi "normiasetelmassa" täysn odotettavaa. Mutta, nyt ei ihan vielä mennä normiasetelmassa ja vaikka puolustus on toiminut erinomaisesti, niin voi odottaa melkein mitä vaan. Tosin, sen verran uskon että viime alkukauden romahduksia en usko tällä kaudella nähtävän. Veikkaan että tiukan väännön jälkeen pisteet tasataan 0-0 tai 1-1 tuloksella.
Täysin samanlainen tunnelma täälläkin. Kolme pistettä tuntuisi olevan ihan järjellinen lopputulos, mutta siltikään ei ihan vielä osaa siihen luottaa että se myös näin menisi käytännössä. Joka tapauksessa uskoisin Unitedille sopivan paremmin sellaiset vastustajat, jotka eivät ihan täydellä bussilla yritä lähteä hakemaan sitä yhtä taistelupistettä, joten katsotaan nyt. Swansea vierailun jälkeen Valiossa on vuorossa tosiaan se Liverpool Old Traffordilla ja Southampton vieraissa, ja näiden välissä United käy vierailemassa PSV:n vieraana, joten voitto tähän paikkaan olisi tämänkin kannalta aika pätevää tekemistä.
|
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #1788 : 29.08.2015 klo 11:59:06 |
|
Täysin samanlainen tunnelma täälläkin. Kolme pistettä tuntuisi olevan ihan järjellinen lopputulos, mutta siltikään ei ihan vielä osaa siihen luottaa että se myös näin menisi käytännössä.
Kolme pistettä olisi hyvä suoritus, mutta ei pistekään Swansean vieraana mikään valtava pettymys olisi. Neljästä edellisestä keskenäisestä pelistä Swansea on voittanut kolme ja United yhden. Swansea ei myöskään ole mikään ihan kehno kotijoukkue, kun viime kaudella Liberty Stadiumilla kaatui niin United kuin Arsenalkin ja kaikki viisi kotitappiota tulu muita kärkseitsikon joukkueita vastaan. Vedonlyöntimarkkinoiden mukaan prosentit ovat 28.85%-28.85%-42.3%, joten niiden mukaan voitotta jäämisen todennäköisyys on suurempi kuin voitto, vaikka voitto onkin noista kolmesta vaihtoedosta selvästi todennäköisin
|
|
|
|
|
Pöhler
Poissa
|
 |
Vastaus #1789 : 29.08.2015 klo 11:59:55 |
|
Young voisi tosiaan olla avauksessa ihan rotaationkin kannalta, mutta niinköhän vaan LvG pistää englantilaista oikealle laidalle yhtäkkiä? Onko Young siellä edes esiintynyt LvG:n aikana?
Eikö tuo keskiviikkona tullut vaihdosta juuri tuonne oikealle? Esityksestä ei jäänyt mitään mieleen, mutta 0-4 tilanteen jälkeen mieleen jäivätkin lähinnä vain Chichariton surulliset tuhlailut.
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #1790 : 29.08.2015 klo 12:16:16 |
|
Eikö tuo keskiviikkona tullut vaihdosta juuri tuonne oikealle? Esityksestä ei jäänyt mitään mieleen, mutta 0-4 tilanteen jälkeen mieleen jäivätkin lähinnä vain Chichariton surulliset tuhlailut.
Tosiaan joo, no niin, eihän tuo oikeastaan edes olisi mikään yllätys, varsinkin kun Matakin on taas kutsuttu mukaan Espanjan maajoukkueen peleihin, niin ehkäpä Young voisi rotaationa olla avauksessa tuolla oikealla. EDIT: Blackettia viedään lainalle Celticiin BBC:n mukaan ( lähde). Ei kuulostaisi yhtään hassumalta ympäristöltä kehittyä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.08.2015 klo 12:18:20 kirjoittanut candidate »
|
|
|
|
|
George Beast
Poissa
|
 |
Vastaus #1791 : 29.08.2015 klo 16:48:57 |
|
EDIT: Blackettia viedään lainalle Celticiin BBC:n mukaan ( lähde). Ei kuulostaisi yhtään hassumalta ympäristöltä kehittyä. Varmistui: Manchester United @ManUtd 4 min4 minuuttia sitten
#mufc and Scottish champions Celtic have agreed a season-long loan deal for defender Tyler Blackett.
|
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #1792 : 29.08.2015 klo 18:00:16 |
|
Blackettin kannalta hyvä laina. Mies saa peliaikaa ja pääsee sopivamman tasoiseen sarjaan. Vuoden, kahden tai kolmen päästä sitten nähtäneen onko miehestä koskaan lyömään läpi Unitedin tasoisessa seurassa. Itse vähän epäilen, mutta positiiviset yllätykset otetaan ilolla vastaan.
|
|
|
|
|
Optimus Prime
Poissa
|
 |
Vastaus #1793 : 29.08.2015 klo 18:01:39 |
|
Eikö tuo keskiviikkona tullut vaihdosta juuri tuonne oikealle? Esityksestä ei jäänyt mitään mieleen, mutta 0-4 tilanteen jälkeen mieleen jäivätkin lähinnä vain Chichariton surulliset tuhlailut.
Young tarjoili juuri tuon takatolpalta-tyhjiin mahdollisuuden Chichalle mutta ei kelvannut. Voisi hyvinkin kokeilla lisää oikealla. Viime kaudella näytti että puolustusmotivaatiota riittää joten tarjoaisi siinä mielessä turvallisemman option Matan tilalle. Matan voisi näin siirtää keskemmälle.
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #1794 : 29.08.2015 klo 20:31:30 |
|
Blackettin siirto on tosiaan varmasti kaikkia osapuolia palveleva. Ja (Deilan) Celtic nyt ei ole ainakaan mikään topparilupausten hautausmaa viime kausina ollut, kun katsoo vaikkapa Denayerin ja van Dijkin kehitystä. Jännä seurata tulevaisuudessa, liikkuuko pelaajia jatkossakin Glasgow'n ja Manchesterin välillä. Ainakin Celtic selkeästi tuolta aktiivisesti skouttaa, kun katsoo viimeistä kalenterivuotta (Janko, Blackett, Denayer, Boyata).
|
|
|
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #1796 : 29.08.2015 klo 22:22:14 |
|
Evans lähti, Blackett lähti, RvP lähti, Falcao lähti, Chichariton lähdöstä huhutaan ja yhtään hyökkääjää tai topparia ei ole tullut sisään. Ei sillä, että noista yksikään mikään palapelin tärkein palanen olisi, mutta aika kapealta alkaa vaikuttaa.
|
|
|
|
|
Dong
Poissa
Suosikkijoukkue: In Siilitukkabodarit we trust
|
 |
Vastaus #1797 : 29.08.2015 klo 22:40:19 |
|
Pakko sanoa tähän väliin, että on vähän noloa kirjoittaa Agueron tasoisen pelaajan nimi väärin varsinkin kun kyse on niin helposta nimestä vielä. Vai onkohan tässä kyse jostain hauskasta jutusta? Joka tapauksessa muissa topiceissa voidaan katsoa vähän pahalla. Sama asia kun Rooneyn kirjottaisi Roomey. E: Ja kuinkahan moni City fani edes kirjottaa sen nimen noin?  Lähinnä yritin saada manuniiloja vetämään nimen oikein. Haetaan vaan takit ja käydään pihalla katsomassa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.08.2015 klo 23:19:15 kirjoittanut Dong »
|
|
|
|
|
Forester
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Kontu, Nottingham Forest, Suomi & Sumusaaret
|
 |
Vastaus #1798 : 29.08.2015 klo 22:45:24 |
|
Pakko sanoa tähän väliin, että on vähän noloa kirjoittaa Agueron tasoisen pelaajan nimi väärin varsinkin kun kyse on niin helposta nimestä vielä.
On muuten Agüero, jos nyt tarkkoja ollaan.
|
|
|
|
|
Aapoa
Poissa
Suosikkijoukkue: MSN messenger
|
 |
Vastaus #1799 : 29.08.2015 klo 23:00:56 |
|
Pakko sanoa tähän väliin, että on vähän noloa kirjoittaa Agueron tasoisen pelaajan nimi väärin varsinkin kun kyse on niin helposta nimestä vielä. Vai onkohan tässä kyse jostain hauskasta jutusta? Joka tapauksessa muissa topiceissa voidaan katsoa vähän pahalla. Sama asia kun Rooneyn kirjottaisi Roomey.
Yllä sinua jo päästiin korjailemaan. Haethan takkisi.
|
|
|
|
|
|
|
|