Pöhler
Poissa
|
 |
Vastaus #6100 : 05.07.2016 klo 17:53:02 |
|
Sama. Pelottaa että tässä käy samalla tavalla kuin Kagawan kohdalla, toivottavasti olen vain väärässä. Onhan Mkhitaryan huikea pelaaja, ei siitä pääse mihinkään. Saksasta tulo Englantiin ei ole kuitenkaan niin helppoa, voi mennä hetki kun pääsee mukaan.
Sen kummemmin Mikkiin kantaa ottamatta, Kagawan hankinta joukkueeseen tuntui olevan aika isosti Aasian markkinoiden avaaminen Parkin lähdön jälkeen. Tuntui että Ferguson sai käyttöönsä lelun jolla ei osannut leikkiä, sen verran outoa miehen peluutus oli. Itse pelaajan suoritukset olivat kuitenkin usein hyvin samantapaisia kuin Dortmundissa, mutta ei vain sopinut joukkueen ykköspelitapaan ja kokoonpanoon. Olihan siellä hyviä väläyksiä esim cupin peleissä kun kokoonpano oli muutenkin vähän kokeellisempaa, ja sopivampaa roolia löytyi.
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #6101 : 05.07.2016 klo 18:01:56 |
|
No kyllähän yksi Pogba nostaisi tuon keskikentän potentiaalia huimasti. Aivan kuten tekisi joku huippuaikojen Scholeskin.
Pogba varmasti nostaisi tuon keskikentän keskustan laadullistakin puolta, en sitä kiellä, mutta jos tosiaan ei pidä muita miehiä minään, niin ei tuo Pogba pelkästään voisi olla ratkaisu. JOS siis ei pitäisi. Itse sanoisin edelleen sen Schneiderlinin olevan ihan käyttökelpoinen pelaaja, vaikka myös Pogbankin parina. Eikä Pogballa ja Scholesilla ole oikein mitään samaa. Ranskalainen ei ole ollut mikään peliä rytmittävä pelaaja ainakaan omaan silmääni, vaan sellainen "fyysisen tekninen ajojuhta". Jos minun pitäisi valita, niin enemmän sitä pelinrytmittäjää post-Scholes ja post-Carrick United kaipaa, mutta toisaalta, tämän osa-alueen voi rakentaa monella eri tapaa ja toisella tavalla jopa Pogba voisi olla se pelin keskipiste. Jos kuitenkin luet viestejäni joskus tarkemmin niin varmaan huomaat, että vasta vähän aikaa sitten mainitsin optimaali tilanteessa tulevan sisään kaksi keskikenttäpelaajaa. Pogba +Kante oli aiempi heittoni. Olisin kuitenkin tyytyväinen Pogbaankin tällä erää. Mutta niinpä, enemmän vain miestä sisään, niin hyvä tulee. Eihän joukkue tietenkään kärsi, vaikka avaukseen tulisi 10 uutta miestä, kun ei kärsi Football Managerissakaan. Ja sitten seuraavana kesänä sama uusiksi "  "
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #6102 : 05.07.2016 klo 18:03:20 |
|
Jollen ihan väärin muista, niin Morgan oli sarjan paras syötönkatkoja toissa kaudella, mielestäni ranskalaisen rooli vaihteli hieman liikaa viime kaudella. Mielestäni miehessä on huima potentiaali tuohon keskikentän keskustaan hyökkäysten pysäyttäjäksi ja hyökkäysten aloittajaksi, kunhan rooli ei ole liian hyökkäävä.
Kyllä minäkin kelpuutan Schneiderlinin avaukseen. Se on toinen juttu, että löytyykö ne muut palaset joukosta Schweini, Carrick, Herrera ja Fellaini. Mielestäni ei missään tapauksessa löydy. Kaksi ensimmäistä on uransa auringonlaskussa ja kärsivät loukkaantumisista. Herrera on varauksella asiallinen vaihtomies ja Fellaini ilman mitään varauksia täysin väärän kokoluokan seurassa. On täysin eri asia lähteä matsiin Schneidi, Schweini, Pogba kolmikolla ja heittää vaihdosta sisään jotain Carrickia kuin yrittää häntä avauksessa ja heittää vaihdosta sisään jotain Fellainia josta ei yleensä ole kuin harmia. Pogban tulo nostaisi sekä avauksen, että vaihtomiesten tasoa. Mies olisi myös se keskikentän johtotähti joka sieltä nyt puuttuu.
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #6103 : 05.07.2016 klo 18:06:36 |
|
Sen kummemmin Mikkiin kantaa ottamatta, Kagawan hankinta joukkueeseen tuntui olevan aika isosti Aasian markkinoiden avaaminen Parkin lähdön jälkeen. Tuntui että Ferguson sai käyttöönsä lelun jolla ei osannut leikkiä, sen verran outoa miehen peluutus oli. Itse pelaajan suoritukset olivat kuitenkin usein hyvin samantapaisia kuin Dortmundissa, mutta ei vain sopinut joukkueen ykköspelitapaan ja kokoonpanoon. Olihan siellä hyviä väläyksiä esim cupin peleissä kun kokoonpano oli muutenkin vähän kokeellisempaa, ja sopivampaa roolia löytyi.
No ei todellakaan ollut mitään "Aasian markkinoiden avaamista", vaan Kagawa hankittiin seuraan Bundesliigan mestarina ja yhtenä tämän kivikovan sarjan suurimmista tähdistä. Siitä olen kyllä samaa mieltä, ettei Kagawalle koskaan löytynyt oikein sopivaa roolia, mutta eipä ole löytynyt toisaalta hieman samanlaiselle Matallekaan. Lopulta myös japanilaisen itseluottamuskin varmaan kärsi ja sitten esitykset eivät oikeastaan enää olleetkaan kovinkaan vahvoja. Tämähän on toki ihan normaalia. Pelaajista saa parhaan irti, kun peluuttaa niitä niiden ominaisuuksille sopivilla pelipaikoilla. Jollen ihan väärin muista, niin Morgan oli sarjan paras syötönkatkoja toissa kaudella, mielestäni ranskalaisen rooli vaihteli hieman liikaa viime kaudella. Mielestäni miehessä on huima potentiaali tuohon keskikentän keskustaan hyökkäysten pysäyttäjäksi ja hyökkäysten aloittajaksi, kunhan rooli ei ole liian hyökkäävä.
Nimenomaan näin. Ja Mourinhon joukkueessa uskoisin juuri tuollaiselle pelaajalle olevan käyttöä.
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #6104 : 05.07.2016 klo 18:08:10 |
|
Mutta niinpä, enemmän vain miestä sisään, niin hyvä tulee. Eihän joukkue tietenkään kärsi, vaikka avaukseen tulisi 10 uutta miestä, kun ei kärsi Football Managerissakaan. Ja sitten seuraavana kesänä sama uusiksi "  " Kyllä tämä oli heitetty lähinnä piikkinä sinun suuntaasi kun tunnuit niin rajusti aliarvioivan maailmanluokan keskikentän vaikutusta. Kyllä yksi lintu voi kesän tehdäkin. Ainakin se lienee varmaa, että kesä ei Old traffordille saavu ennen uutta keskikenttämiestä.
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #6105 : 05.07.2016 klo 18:19:44 |
|
Kyllä tämä oli heitetty lähinnä piikkinä sinun suuntaasi kun tunnuit niin rajusti aliarvioivan maailmanluokan keskikentän vaikutusta. Kyllä yksi lintu voi kesän tehdäkin. Ainakin se lienee varmaa, että kesä ei Old traffordille saavu ennen uutta keskikenttämiestä.
Eli et vain ymmärtänyt? Olet täällä iät ja ajat haukkunut jokaisen osa-alueen, jokaisen pelaajan ja huutanut siirtoikkunasta lisää miestä sisään, joten oletan ettet ilmeisesti hahmota kokonaisuuksia? Koko joukkuetta vaihtamalla ei saada muuta kuin kaaosta aikaan, joten on ehkä syytä katsoa peliä hieman teksti-tv:tä syvemmälle ja miettiä, josko näistä olemassa olevista palasista saisi vähän enemmänkin irti. Juuri kirjoitit, ettei keskikentän osalta ole kysymysmerkkejä, vaan taso ei riitä, mutta sitten Pogban tulo olisi itsessään ratkaisu? Itse taas olen sitä mieltä, että Schneiderlin nyt ainakin on aivan varmasti käyttökelpoinen pelaaja myös Mourinhon palettiin ja sopisi yhdessä vaikkapa tuon Pogbankin kanssa kentälle. Ei Scheiderlinin tasossa ole kysymysmerkkejä, vaan siinä miten häntä peluutetaan ja minkälaisia pelaajia on ympärillä. Kokonaisuus voi muuttua hyvinkin yhden hankinnan avulla, mutta se voi muuttua myös ihan vain siksi, että Mourinho osaa järjestellä palikat paremmin. Ja se nostaa Schneiderlinin osakkeita, että lusitaani viittasi juuri siihen, että arvostaa enemmän pääosin yhden asian huippuosaajia kuin monen osa-alueen ihan tyydyttävästi hallitsevia pelaajia. Siitä en ole eri mieltä, että pitäisikö tuonne keskikentälle saada uutta verta. Sinne pitäisi. Schweini on floppi ja lasia, Carrick on liian vanha. Näiden edelle on löydyttävä pelaaja. Fellainista en uskalla edes Mourinhon alaisuudessa toivoa avainpelaajaa, vaikka ehkä fyysisenä rymistelijänä on Mourinhon näköinen pelaaja tavallaan. Pereira voi olla vähän liian nuori ja kokematon vielä, Mata ei tule mahtumaan Mourinhon nippuun ja Herreran kohdalla on kysymysmerkkejä vielä melko paljonkin, eikä hänestä muutenkaan tuonne 6 ja 8 osastolle ole ratkaisua. Ja nyt kun Mourinhon sanoin Rooney on muualla kuin keskikentällä, niin kyllä, hankinta on tultava - ja onkin tulossa, kuten Mourinho totesi. Mites sitten Giggs82 tämä puolustuksen laita on nyt sitten? Olet sanonut noin suunnilleen, että Smallingista on vaihtomieheksi ja muut on roskaa (kärjistettynä). Nyt sinne tuli kohtuullisen kokematon ja korttiherkkä Bailly, joten onko kaikki nyt hyvin siellä vai edelleen roskaa?
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #6106 : 05.07.2016 klo 18:30:33 |
|
Tämä on muuten mielenkiintoinen linjaus Mourinholta: "We made a nucleus of four priorities, four positions, to give a certain balance to the squad and a push of quality. As you know, especially the ones with more vision, I likes specialists and not so much the multi-functional players. I am very specific with my approach, so I need specialists for that... We decided four targets and until we have the fourth we will continue to work hard." Tässähän on aika iso ero naapuriseuran uuteen manageriin, joka haluaa joukkueeseen monikäyttöisiä pelaajia. Molemmissa ajattelutavoissa on varmasti puolensa, mutta van Gaalin johdolla joukkueen peli oli hakemista isoksi osaksi juuri sen takia, että pelaajia heiteltiin milloin mihinkin rooleihin (tosin usein pakosta, kun loukkaantumisia tuli). Tästä voisi päätellä myös sen, että Moulla on melko selkeä näkemys siitä, miten meinaa peluuttaa joukkuetta. Aika varmaksi voidaan sanoa, että pelijärjestelmä ei ainakaan muutu yhtä tiuhaan kuin van Gaalin kanssa.
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #6107 : 05.07.2016 klo 18:33:17 |
|
C: Sulla on kyllä käsittämätön kyky ymmärtää asiat väärin ja pahoittaa mielesi kaikista kirjoituksistani. En nyt jaksa puhelimella kovin pitkään avautua, mutta jos kerran olet samaa mieltä, että keskikentällä on lasinilkkoja ja keskinkertaisuuksia niin en ymmärrä miksi teet asiasta tälläisen numeron. Kk tarvitsee vahvistuksia ja näemmä olemme asiasta yhtä mieltä. Jos hankinnat "tietää kaaosta" (mihin en tosin usko) niin silloin ne kasvukivut on otettava vastaan. Parempi sekin kuin jatkaa nykyisillä miehillä. Ja kyllä, Pogban tulo olisi ratkaisu. Mies on juuri sitä mitä kaivataan. Ehkä erilainen pelaaja kuin Scholes, mutta potentiaaliltaan ihan vastaava käänteentekevä palanen.
Puolustuksen osalta olen sanonut, että tarvetta on oikealle pakille ja maailmanluokan topparille. Oikea pakki tuli sisään viime kesänä ja Bailly tänä kesänä. Olisin mielummin ottanut sen Bonuccin, mutta luotetaan nyt Joseen ja annetaan Baillylle mahdollisuus. Pääasia, että Blind ei pelaa sillä hänellä ja avauksen topparilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Shaw ja kehittynyt Smalling ajavat asiansa. Kuten uskon myös Darmianin tekevän.
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.07.2016 klo 18:35:49 kirjoittanut Giggs82 »
|
|
|
|
|
Henski
Poissa
|
 |
Vastaus #6108 : 05.07.2016 klo 18:42:44 |
|
Tämä on muuten mielenkiintoinen linjaus Mourinholta: "We made a nucleus of four priorities, four positions, to give a certain balance to the squad and a push of quality. As you know, especially the ones with more vision, I likes specialists and not so much the multi-functional players. I am very specific with my approach, so I need specialists for that... We decided four targets and until we have the fourth we will continue to work hard." Toden totta. Blind ei pelaa topparina, Rooneysta ei sittenkään tulee kk-pelaajaa ja tuskimpa Fellainia nähdään kärjessä. Näin ainakin voisi tästä päätellä. Herääkin kysymys, missä roolissa Fellainia tarvitaan ylipäätään. Rooneyn osalta Mourinho tarjoili ihan selvän uutisen siis tänään. Blindiä muistaakseni ainakin Eiccu on tarjonnut kk:n keskustaan aiemmissa keskusteluissa. Edelleen, onko Mourinhon logiikassa Valencia laitapuolustaja vai ei? Young nostettiin myös aiemmin edellä esille. En ymmärrä miten häntä vielä roikotetaan spekulaatioissa mukana muuta kuin varamiehenä sinnä tänne. Entäs sitten Jones, hän taisi saada Bethiltä (?) viime kaudesta arvosanaksi 6 olematta juuri koskaan käytettävissä. Sen sijaan missä lukee, että Mata on ulkoistuslistalla automaattisesti? Ainakin "näkyvyysindeksillä" mitattuna Mata on vahvasti esillä siellä sun täällä. Nimimerkillä tänään Old Traffordilla aikaa viettänyt. Mitä tulee puolustukseen, niin ilmeisesti meistä oikein kukaan ei ole nähnyt Baillyä pelaavan riittävän kommentointipohjan saavuttamikseksi. Minusta kyllä kuulostaa aika pelottavalta, jos tässä tapauksessa 30 miljoonalla United ei ole saanut pelaajaa, joka menee heittämällä avaukseen. Shaw ja kehittynyt Smalling ajavat asiansa. Kuten uskon myös Darmianin tekevän.
Ajat kovaa linjaa (missä on monessa suhteessa perää), mutta tämä on hieman yllättävää. Itse en ole ollenkaan vakuuttunut Darmianista, kuten aiemmasta väännöstä pystyi päättelemään.
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.07.2016 klo 18:46:06 kirjoittanut Henski »
|
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #6109 : 05.07.2016 klo 18:47:51 |
|
Young nostettiin myös aiemmin edellä esille. En ymmärrä miten häntä vielä roikotetaan spekulaatioissa mukana muuta kuin varamiehenä sinnä tänne.
Itse perustan näkemykseni siihen, että Young on suoraviivainen pelaaja, joka kykenee haastamaan pelaajia, lisäksi Young on kokenut pelaaja Valioliigassa ja ymmärtääkseni Mourinho arvostaa tätä. Toki tämä on omalta kohdaltani pelkkää mutuilua, mutta jotenkin uskon, että varsinkin alkuvaiheessa Young tulee pelaamaan paljon.
|
|
|
|
ronaldo99
Paikalla
Suosikkijoukkue: Manu, PSG, Real Madrid, City, Newcastle
|
 |
Vastaus #6110 : 05.07.2016 klo 19:22:09 |
|
Mielestäni Unitedin pitäisi tähdätä kolmikkoon Pogba, Busquets ja Koke. Olisi tasapainoinen ja taitava keskikenttä. Jonkun 250 milj. E pitäisi tähän riittää.
|
|
|
|
Charly Kolbe
Poissa
Suosikkijoukkue: Hadoken!
|
 |
Vastaus #6111 : 05.07.2016 klo 19:30:00 |
|
Näin ainakin voisi tästä päätellä. Herääkin kysymys, missä roolissa Fellainia tarvitaan ylipäätään.
Eikös Mou juuri niitä spesialisteja perään kuuluttanut? Jos jätetään aggressiivinen olkapäiden käyttö ja koohotus pois laskuista, niin ainoa Fellainin spesialiteetti on toimia kohdepelaajana boksissa tai sen tuntumassa. Parhaimmillaan toki erinomainen tuossa hommassa, mutta muuta roolia ei löytyne, eikä pitäisikään löytyä.
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #6112 : 05.07.2016 klo 19:41:26 |
|
Ajat kovaa linjaa (missä on monessa suhteessa perää), mutta tämä on hieman yllättävää. Itse en ole ollenkaan vakuuttunut Darmianista, kuten aiemmasta väännöstä pystyi päättelemään.
Kovaa ja epäloogista, joten ei tässä mitään yllätyksiä tullut  Darmian tosiaan on edelleen kysymysmerkki, mutta ehkä kuitenkin ihan vähintäänkin rotaatioon kelpaava pelaaja. Valencia ja Darmian on ihan tyydyttävä lähtökohta, vaikkakin molemmilta pitäisi saada parasta irti. Shaw sitten onkin jo ihan eri luokan kysymysmerkki, koska takana on todella vakava loukkaantuminen ja palaaminen ylipäätänsä pelaajaksi on vielä auki. Ja noin yleisesti ottaen De Gea ja Smalling ovat ainoat ei-kysymysmerkit tuossa linjassa, joten paljon on näytettävää vähän itse kullakin, ei pelkästään näillä junnuilla (BJ, Fosu-Mensah). Rojosta, Jonesista ja Blindistä kai voi ainakin varamiehiksi olla, joten sinänsä hätä ei ole suuren suuri, jos vain Shaw, Smalling, Bailly ja ilmeisesti sitten Darmian täyttävät tonttinsa. Siinä on kuitenkin kolme kysymysmerkkiä ilmassa.
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #6113 : 05.07.2016 klo 20:08:39 |
|
Kyllä se sinun linjasi on se epäloogisin. Keskikentällä on lasinilkkoja, ikämiehiä ja Fellaini. Jäbän mielestä vahvistuksia tarvitaan, mutta liikaa ukkoja ei voi hankkia kun paletti sekoaa. Yksi lintu taasen ei kesää tee. Kaiken hyvän päälle neljän avauksen miehen hankinta on vain "hienosäätöä".
Tässä herääkin kysymys, montako niitä keskikenttiä pitäisi hankkia jos nykyiset ei riitä, yksi ei tilannetta korjaa ja kaksi on jo liikaa? Ja millä aikataululla nämä pitäisi hankkia?
Paljonkos sinun tunnetusti tarkan markan miehen mielestä on liiallista rahan käyttöä jos 4 pelaajaa ja oletettu 90-160 miljoonaa on hienosäätöä?
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.07.2016 klo 20:21:18 kirjoittanut Giggs82 »
|
|
|
|
|
George Beast
Poissa
|
 |
Vastaus #6114 : 05.07.2016 klo 20:32:27 |
|
Ihan niin kuin olisin lukenut nämä samat jankkaukset täältä jo viime kesänä. Ja sitä edellisenä. Ja sitä edellisenä.
|
|
|
|
Coulijoe
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, Sunderland
|
 |
Vastaus #6115 : 05.07.2016 klo 20:49:07 |
|
Valencia on erittäin Muorinnäköinen pelaaja. Vahva, kokenut, pyyteetön työhevonen joka pystyy hinkkaamaan ylösalas laitaa pitkin. Darmian taas vaikuttaa Mou-lasien läpi katsottuna Filipe Luisilta. Edit: Bailly taas kuin Kurt Zouma; iso, elastinen, todnäk nopea, pallovarma? Toki huonompi 
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.07.2016 klo 20:52:46 kirjoittanut Coulijoe »
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #6116 : 05.07.2016 klo 21:17:25 |
|
Kyllä se sinun linjasi on se epäloogisin.
Missäs vaiheessa olen sanonut ettei yksi hankinta keskikentän keskustaan riitä? Sinä sanoit, että taso ei riitä yhdelläkään, itse olen toista mieltä. Missä vaiheessa olen sanonut, että 90-160 miljoonaa (puntaako?) siirtoihin olisi hienosäätöä? En muuten ole henkilökohtaisesti kiinnostunut siirtosummista niinkään, vaikka pidänkin potentiaalisista ja nälkäisistä hankinnoista enemmän kuin Pepsistä. Älä sekoita näitä keskenään. Ja onhan nämä Falcaot, Schweinit ja Di Mariat vähän antaneet pohdittavaa kohkaajille. Tai niin luulisi. Ehkä linjani tuntuu epäloogiselta, jos alkaa laittamaan sanoja suuhun. Hienosäätöä on tuoda sisään nuori ja toivottavasti kehittyvä toppari, veteraanikärki kirittämään lupaavia junnuja lyhyellä sopparilla ja laitapelaaja oikealle, jossa ei ollut luontaisia vaihtoehtoja juuri ollenkaan. Keskikentälle keskustaan toinen mies, siihen Schneiderlinin viereen, olisi sekin hienosäätöä. Ja jos tuo hankinta onnistuu, niin ryhmä on hyvinkin kilpailukykyinen, mitä tulee paperilla arvottamiseen. Totuus voi toki olla toinen ja siksi useamman vuosikymmenen pelejä seurannut malttaa odottaa näyttöjä tosipeleistä. Rungossa on aukkoja, mutta ei se nyt ihan ruosteessa ole enää.
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #6117 : 05.07.2016 klo 22:51:24 |
|
Missä vaiheessa olen sanonut, että 90-160 miljoonaa (puntaako?) siirtoihin olisi hienosäätöä?
Mitään määrällistä tavoitetta ei toivottavasti ole tässä ylipursuavassa Unitedissa, vaan nimenomaan sitä hienosäätöä, jota itse toivoin ja jota nyt ollaan saamassa. Mielestäni tässä edellisen sivun viestissä varsin selvästi ilmoitat toivovati hienosäätöä ja olet myös sitä mieltä, että sellaista ollaan nyt saamassa. Toisin sanoen viittaat tällä Mourinhon ilmoittamaan neljään vahvistukseen. Lienee kaikille selvää ketkä ne kolme ensimmäistä on ja rahaa on siirtosummina palanut tähän mennessä sellaiset 60 miljoonaa puntaa + isot liksat. Jos/kun se monesti mainittu neljäs hankinta tulee niin summa kohonnee Matuidilla sinne 80-90 miljoonan välimaastoon ja Pogballa vähintäänkin 140 miljoonaan, mahdollisesti ylikin. Toki se voi olla joku kolmaskin vaihtoehto ja silloin summa asettunee johonkin tuolle välille. Ottaen huomioon, että olet tunnetusti minua maltillisemman siirtopolitiikan ystävä niin minusta on yllättävää, että kutsut tämän kesän menoa hienosäädöksi. Jopa minusta (!) neljä uutta avauksen pelaajaa on aika iso remontti eikä hienosäätöä. Jotenkin vaan särähti korvaan, että juuri sinä käytit tätä termiä näinkin vilkkaana kesänä. Kaiken hyvän päälle kun ei ole mitenkään varmaa etteikö vielä tuonkin jälkeen voisi joku uusi pelaaja saapua. Rungossa on aukkoja, mutta ei se nyt ihan ruosteessa ole enää.
Rungossa on aukkoja. Ennen siirtokesää siellä oli mielestäni topparin, oikean laidan, keskikentän ja hyökkääjän mentävä aukko. Aina voidaan myös spekuloida sillä tarvitaanko kymppi tai toinen keskikenttä. Se riippuu pitkälti siitä missä kunnossa kolmikko Schweinsteiger, Carrick ja Rooney on. Tai ovatko he yleensäkään terveiden kirjoissa. Historia on osoittanut, että he eivät enää ole entisen veroisessa kunnossa ja usein eivät myöskään terveiden kirjoissa. Tästä syystä en olisi vastaan jos joku hankinta tulisi noiden neljänkin jälkeen tulisi. En tosin vaadi sitä vaan olen tyytyväinen siirtokesään jos lopputulos on Bailly, Pogba, Zlatan ja Miki. Jos Pogban sijasta tulee joku alustavasti heikompi pelaaja niin mielestäni tavoite ei täyty. Unitedin nippu huutaa kuitenkin kaikista eniten sitä maailmanluokan ratkaisuvoimaa eikä niitä asiallisia Valioliigapelaajia. Ajat kovaa linjaa (missä on monessa suhteessa perää), mutta tämä on hieman yllättävää. Itse en ole ollenkaan vakuuttunut Darmianista, kuten aiemmasta väännöstä pystyi päättelemään.
Ajan kovaa linjaa ja syy on se, että haluan nähdä Unitedin samalla tasolla missä se oli vuonna 2008. Euroopan top3:ssa niin pelillisesti kuin myös materiaaliltaan. Mahdollisimman pikaisesti. Resursseihin nähden United lienee eniten alisuorittava seura maailmassa. Mitä itse asiaan eli Darmianiin tulee niin kyllä, jonkun verran uskoa löytyy. Minullakin on kyllä epäilykseni hänen suhteensa, mutta edes minusta "koko" avausta ei voi laittaa uusiksi. Näkisin Darmianin ja Schneiderlinin niinä tyyppeinä jolle voi antaa toisen mahdollisuuden ja joilla näen hyvät mahdollisuudet onnistua. Tuohon kun lisätään päälle ne mielestäni varmemmat tapaukset eli DDG, Smalling, Shaw ja Martial niin viittä nimeä jää huutamaan. Neljä lienee tulossa ja jos viidettä ei tule niin lähtisin siitä, että se on silloin Schweinsteiger.
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.07.2016 klo 23:11:59 kirjoittanut Giggs82 »
|
|
|
|
|
Waine Ruuna
Poissa
Suosikkijoukkue: ManU, Fc Melody
|
 |
Vastaus #6118 : 05.07.2016 klo 23:11:32 |
|
Itselle nousi Josen pressistä esiin maininta hänen joukkueiden loukkaantumisista kauden aikana. Sanoi niiden olleen alhaisimpia Euroopassa useamman vuoden, onko jollain jotain kättä pidempää? Jos pitää paikkansa, niin olisi hienoa nähdä Jonesin vetävän yhden kokonaisen kauden loukkaantumatta!
Muutenkin pari vuotta on menty aivan järjettömissä loukkaantumismäärissä. Jos tähän saadaan muutos niin nykyisestä rungostakin saadaan enemmän irti.
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #6119 : 05.07.2016 klo 23:16:37 |
|
Itselle nousi Josen pressistä esiin maininta hänen joukkueiden loukkaantumisista kauden aikana. Sanoi niiden olleen alhaisimpia Euroopassa useamman vuoden, onko jollain jotain kättä pidempää? Jos pitää paikkansa, niin olisi hienoa nähdä Jonesin vetävän yhden kokonaisen kauden loukkaantumatta!
Muutenkin pari vuotta on menty aivan järjettömissä loukkaantumismäärissä. Jos tähän saadaan muutos niin nykyisestä rungostakin saadaan enemmän irti.
Hattua nostan jos Jose saa Jonesin, Schweinsteigerin, Carrickin ja Rooneyn pysymään terveenä. Ehkä noista kolmesta viimeksi mainitusta silloin olisi vielä kauden verran revittävissä irti eurooppalaista huippujalkapalloa. Tämä terveystilanne on kyllä yksi eniten parannusta vaativista osa-alueista joten toivotaan, että mies tietää mistä puhuu.
|
|
|
|
Coulijoe
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, Sunderland
|
 |
Vastaus #6120 : 06.07.2016 klo 00:38:38 |
|
|
|
|
|
Pumba
Poissa
Suosikkijoukkue: Therese Johaug
|
 |
Vastaus #6121 : 06.07.2016 klo 00:47:59 |
|
Onko näissä Pogba-huhuissa mitään sen suurempaa perää kuin perinteiset kuyrpä-Raiolan paskahuhut lehtiin? Jotenkin tuntuu, että vaikka Ferguson ei enää Unitedia valmennakaan, niin ei ranskalainen enää Unitediin ole tulossa. Sen verran viileissä tunnelmissa taisi lähtö tapahtua. Jompaan kumpaan spanskijättiin sitten kun siltä tuntuu. Eikä miehellä varmaan Juvestakaan mikään mahdoton hoppu pois ole, mutta Raiolalla voi toki olla.
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #6122 : 06.07.2016 klo 00:52:06 |
|
Mielestäni tässä edellisen sivun viestissä varsin selvästi ilmoitat toivovati hienosäätöä ja olet myös sitä mieltä, että sellaista ollaan nyt saamassa. 3-4 pelaajaa olen koko ajan ilmoittanut luontevaksi määräksi uutta miestä sisään ja sehän näyttäisi toteutuvan. Mielestäni reilusti yli 20 miehen ringissä tämä on hienosäätöä. Siihen toki sitten päälle vielä poistumiset, sekin on osa tätä samaa hienosäätöä. Ottaen huomioon, että olet tunnetusti minua maltillisemman siirtopolitiikan ystävä niin minusta on yllättävää, että kutsut tämän kesän menoa hienosäädöksi. Jopa minusta (!) neljä uutta avauksen pelaajaa on aika iso remontti eikä hienosäätöä. Jotenkin vaan särähti korvaan, että juuri sinä käytit tätä termiä näinkin vilkkaana kesänä. Kaiken hyvän päälle kun ei ole mitenkään varmaa etteikö vielä tuonkin jälkeen voisi joku uusi pelaaja saapua.
Näinkin vilkkaana kesänä? Mielestäni ihan normaali kesä kyseessä, kun tähän mennessä on saatu sisään lyhyellä sopparilla konkari ja pidemmän tähtäimen nuori puolustaja. Mikki on tulossa ja todennäköisesti sitten kai KK:n keskustan miehen perässä ovat sen jälkeen. Sanoisin, että odotetunlainen ikkuna tähän saakka, ei yllätyksiä. Jos olisin aina tiennyt, että kutsut tätä remontiksi niin ehkä olisin välttynyt paljolta turhalta jankkaamiselta. No, nämä on näitä ja ehkä tämä tästä tällä erää.
|
|
|
|
Sebastian Pähkinä
Poissa
Suosikkijoukkue: ManU, Real Madrid, Espanja
|
 |
Vastaus #6123 : 06.07.2016 klo 09:07:59 |
|
Näinkin vilkkaana kesänä? Mielestäni ihan normaali kesä kyseessä, kun tähän mennessä on saatu sisään lyhyellä sopparilla konkari ja pidemmän tähtäimen nuori puolustaja. Mikki on tulossa ja todennäköisesti sitten kai KK:n keskustan miehen perässä ovat sen jälkeen. Sanoisin, että odotetunlainen ikkuna tähän saakka, ei yllätyksiä.
No kyllä siirtoikkuna minustakin on ManU:n kannalta aika vilkkaasti alkanut. Käytännössä kolme (avauksen) pelaajaa tuotu jo sisään, ja juuri ollaan päästy vasta heinäkuun puolelle. Muistissa on vielä erittäinkin hyvin mm. Moyesin kesä, jolloin lähes ainoa hankinta taisi olla paniikissa vikana siirtopäivänä ylihinnalla Fellaini. e. Korjattu Moyesin kesä ainoaksi
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.07.2016 klo 10:16:26 kirjoittanut Sebastian Pähkinä »
|
|
|
|
|
Ulos T.
Poissa
Suosikkijoukkue: kaikki hyvät
|
 |
Vastaus #6124 : 06.07.2016 klo 09:34:01 |
|
Itselle nousi Josen pressistä esiin maininta hänen joukkueiden loukkaantumisista kauden aikana. Sanoi niiden olleen alhaisimpia Euroopassa useamman vuoden, onko jollain jotain kättä pidempää? järjettömissä loukkaantumismäärissä.
Joku laittoikin jo linkillä tähän faktaa. Muistelen että Chelssin mestaruuskauden aikana tuo tuli monta kertaa esille että heillä oli tuuria (vai taitoa ja järkevää riskinottoa) loukkaantumisissa. On Manu jo näillä vahvistuksilla ja paremmalla roolituksella kova,mielenkiinnolla seuraan millainen nippu tulee jos vielä kk saa kunnon vahvistuksen.
|
|
|
|
|
|