Tuosta pelistä ei varmaan tarvinne kirjoittaa enää mitään. Puoliajalla ja liveseurannassa tuli sanottua jo kaikki tarpeellinen. Sen sijaan voisi luoda katsetta jo tulevaan päin ja siinä sivussa hieman pohtia joukkueen ongelmia. Eli siis käydä pelipaikoittain läpi sitä, kenen kuuluisi olla koneessa varmuudella ja kenen pitäisi puolestaan saada edes mahdollisuus antaa näyttöjä Löwille tuota varten.
MaalivahditTällä hetkellä kenties huolestuttavin osa-alue Natin kohdalla, mitä ei äkkiseltään uskoisi. Saksassahan nimittäin laadukasta materiaalia riittää paljon ja vaihtoehdoista ei pitäisi todellakaan olla pulaa. Mutta niin vain Jogi on onnistunut tekemään erinäisiä kuningaspäätöksiä ja todellisena kuningasideana mennyt myös puhumaan näistä julkisuudelle.
Ja nyt itse se huolestuttava osa: Jens Lehmann, Timo Hildebrand, Robert Enke - Saksan maalivahdit kesän kisoihin. Löwin ja Köpken puheista on ollut helppo päätyä siihen lopputulokseen, että nämä ovat ne miehet, eikä muita edes harkita. Periaatteessa ymmärrettävää, sillä tavalla saadaan selkeys tilanteeseen ja pystytään keskittymään näiden muutaman miehen tukemiseen ja valmistelemiseen. Ongelmana tässä nyt vain on se, että listalta löytyvät vain ja ainoastaan nimet Lehmann, Hildebrand ja Enke.
Suurin ongelma tässä on tietysti ykkösmaalivahti Lehmann. Seurajoukkueessa Arsenalissa ei ole viime aikoina peliaikaa tullut, eikä välttämättä ole tulossakaan. Syynä miehen epätasaiset otteet ja muutama pahemman luokan hasardi alkukaudesta. Näitä on nähty myös maajoukkueessa ja väistämättä mielessä on käynyt ajatus siitä, että Lehmann on todellakin jo liian vanha näihin kinkereihin. Parhaimmillaan Lehmä on toki erittäin hyvä, ehkä jopa loistava maalivahti, mutta erityisesti nyt eläkeiän saavutettuaan otteissa on aivan liikaa epätasaisuutta. Ja tämä vain korostuu, jos mies ei saa säännöllistä pelituntumaa seurajoukkueessa. Seuranvaihto talvella voisi tulla kysymykseen, mutta nöyrtyisikö Lehmann Wengerin ja Almunian kaltaisen kaverin edessä? Ja minne Jens Lontoosta suuntaisi? Cottbusiin? (Bremeniin ehkä, jos Wieselle ei saada jatkosopimusta, mutta peliajasta ei silti olisi takeita.)
Jos Lehmann ei saa ratkaistua tuota peliaikakysymystä, saattaa edessä olla ykkösvahdin vaihto. (Sekään ei tietysti ole varmaa, mikä on valitettavaa.) Tilalle tulisi Timo Hildebrand, hänkin mahdollisesti penkkimiehiä tällä kaudella. Toki juuri nyt Hilde pelaa ja mahdollisuudet ykkösmaalivahdin paikkaan Valenciassa kasvavat, jos valmentaja Sanchez Flores saisi kenkää. Tällöin pelituntuman suhteen ei olisi ongelmaa, vaan se rajoittuisi yksinään Hildebrandin tasoon. Joka on, selkeästi vielä, riittämätön Saksan maajoukkueen ykkösvahdin tontille. Timossa ei ole myöskään sitä tarvittavaa särmää. Hilde ei
hallitse, Hilde vain on. Se ei riitä, jos aikoo menestyä tosissaan. Maalivahdin täytyy hallita puolustuslinja edessään, maalivahdin täytyy hallita oma alueensa niin maassa kuin ilmassakin, maalivahdin täytyy hallita oma olemuksensa.
Nämä asiat eivät yhdisty Hildebrandissa. Toki mies huutaa ja ohjailee aina välillä puolustustaan, mutta ei se ole sellaista ollikahnmaista rautaista otetta tai manuelneuerista huokuvaa rauhallista luottamusta ja tukea. Hildebrand ei ole koskaan ollut mikään paraatipelastusten erikoismies, mies on virkamiesmäinen torjuja, joka on varovaisen vähäeleinen niinäkin hetkinä, kun täytyisi pelata jo hieman riskin rajamailla. Ilmassa Hildebrandin kymmenen senttiä liian lyhyt varsin aiheuttaa ongelmia. Ja oman olemuksensa hallitseminen, ei sekään oikein pelaa Hildebrandin kohdalla. Timo vaikuttaa aina hieman säikyltä, huolestuneelta ja epävarmalta. Ei lainkaan samalla tapaa hallitsevan itsevarma kuin itseriittoinen ja ylimielinen - ja juuri sen vuoksi aikanaan nuorilla päivillään loistava - Olli Kahn tai samaan tapaan niin rauhallisen ja eleettömän oloinen, mutta samalla valtavaa itsevarmuutta huokuva kuin Manuel Neuer. (Varauksin myös René Adler, decomaiset kasvot tuppaavat hieman häiritsemään.) Hildebrand ajaa asiansa normaalissa joukkueessa, mutta Saksan maajoukkue ei ole normaali joukkue. Kun tavoitteena on kisoista toiseen koko roskan voitto, silloin vaaditaan jotain erikoista. Sitä on yleensä Saksan maajoukkuemaalivahdeilta löytynyt.
Enkestä on vaikea sanoa, löytyykö sitä vai ei. Viime kaudella, esikoisensa menehtymisen jälkeen Enke osoitti valtavaa vahvuutta ja oli pääsääntöisesti erittäin varma ja vaikutti aina siltä, että miehen täytyi voittaa koko ajan. Väliin on kuitenkin mahtunut niitä otteluita, joissa Enkestä ei ole huokunut tätä tunnetta. Välillä mies on ollut hieman epävarma, ei samaan tapaan kuin nokkimisjärjestyksessä edellään olevat, mutta kuitenkin. Sieltä on puuttunut se hallitsijan aura. Siellä ei ole ollut sitä samaa henkeä, joka ajoi Schumacherin sitä onnetonta ranskista päin tai sai Kahnin liitämään ninjan tavoin tai sai Kahnin alaleuan liikkumaan yläleuan suuntaan hampaiden ollessa kiinni kaverin niskassa tai sai Kahnin käden heilahtamaan vastustajan päätä vasten tai... pointti lienee jo selvä. Enke ei vain ole aina ollut
siellä. Se saa epäilemään muutoin tämän kolmikon laadukkaimman pelaajan selviytymistä EM-kisojen mahdollisista haasteista.
Seuraava ongelma muodostuu siitä, että kaksi kaveria tästä kolmikosta jää sivuun kesän kisoista, oli syy sitten mikä tahansa? Mihin ratkaisuun Jogi sen jälkeen päätyy, kun viimeisimmät lausunnot eivät anna ymmärtää, että kolmikon takana muilla miehillä olisi saumoja päästä edes kokeilemaan merkityksettömissä harjoituspeleissä? Pahimmassa tapauksessa Löw saattaisi joutua hälyttämään jonkun neljännen kisoihin todella lyhyellä varoitusajalla. Voidaanko luottaa siihen, että se joku olisi tarvittaessa täysin valmis niinkin vaativaan tehtävään kuin Saksan maajoukkuemaalivahtin tontille tilanteessa, jossa sitä ei osannut odottaa etukäteen lainkaan? Ja keneen se valinta edes kohdistuisi siinä tapauksessa? Olli Kahn tuli vanhaksi jo ennen Lehmannia, eikä taso riitä enää millään. Roman Weidenfeller ei tänäpäivänä peiliin katsoessaan todennäköisesti tunnista, kuka se siellä tuijottaa. Sen verran pahasti BxB:n mies on hukassa. Tim Wiese on laadukas maalivahti, mutta... Sama koskee Raphael Schäferiä ja tukkua muitakin mahdollisia kandidaatteja.
Jäljelle jää siis nuori kaarti. Manuel Neuer, René Adler, varauksin Michael Rensing. Kokemusta ei löydy liiemmin keneltäkään näistä, aikuisten maajoukkueympyrät ovat Neuerin kuntotestirupeamaa lukuun ottamatta kaikille tuntemattomia. Arvokisoista puhumattakaan. Jokainen on kuitenkin äärimmäisen lahjakas maalivahti ja jokainen on sen todistanut. Etenkin kolmikon kahdelle ensimmäiselle nimelle putoamiset kylmään veteen täysin yllättävän ja ehdottoman vaativan työkomennuksen muodossa ovat tuttuja. Mutta olisiko Saksan torjuminen Euroopan mestariksi kuitenkin liian suuri pala purtavaksi näille parikymppisille pojanklopeille, joilla hädin tuskin parta kasvaa wanhan ajan saksalaismalliin ja jotka eivät osanneet millään tavalla aavistaa joutuvansa mahdollisesti tämän tilanteen eteen?
Se luottaa, kuka uskaltaa. Levollisimmin mielin saisi kuitenkin lähteä kohti kesän kisoja, jos Löw edes jollain tapaa valmistelisi näitä nuorukaisia siltä varalta, että työt sattuvatkin kutsumaan Alpeilla. Siihen riittäisi yksi tai kaksi merkityksetöntä harjoituspeliä, tällä hetkellä loput karsintapelitkin kelpaavat ovat lähinnä sellaisia. Ei niitä ole pakko lähettää sinne Alpeille, jos ei tahdo lähteä kisoihin parhailla mahdollisilla maalivahdeilla, mutta ikävien yllätysten varalta Löw voisi pitää edes jonkinlaista lisäkorttia hihassaan.
Matkalle Jens Lehmann (Arsenal FC), Timo Hildebrand (Valencia CF). Varalla Robert Enke (Hannover 96).
PuolustajatTsekki-peli meni koko puolustuslinjalta penkin alle, mutta se ei aiheuta minkäänlaista syytä huoleen. Puolustuskaluston varaan Löwin Saksa voi aina laskea, sinne löytyy vaihtoehtoja ja sinne löytyy luotettavia laatumiehiä tukuittain. Kysymysmerkkejä on oikeastaan vain yhden matkalipun sekä kenties avauskokoonpanopaikkojen suhteen.
Laitapakin tonteilla kaiken luulisi olevan selvillä EM-kisoja ajatellen jo tässä vaiheessa. Ilman loukkaantumisia Löw matkustanee Alpeille neljän puhtaan laitapakin voimin. Molemmille laidoille kaksi vaihtoehtoa, oikealle Philipp Lahm sekä Clemens Fritz ja vasemmalle Marcell Jansen sekä Christian Pander. Ainoa kysymys laitapakkien tiimoilta kuuluu: Kuinka monella muulla maajoukkueella on esittää yhtä leveää ja yhtä laadukasta modernien laitapakkien kalustoa?
Toppareidenkaan osalta kysymysmerkkejä ei pitäisi liiemmin löytyä. Kisakoneeseen mahtunee neljä topparia ja näistä neljästä lipusta kolmen voi katsoa tulleen jo leimatuksi. Ykköstoppariparina jatkaa tulevaisuudessakin Per Mertesacker ja Christoph Metzelder, se toimii ja toimiikin mallikkaasti. Ensimmäisenä varamiehenä Alpeille matkaa Hertha-kippari Arne Friedrich. Jotkut saattavat olla eri mieltä tästä valinnasta, mutta pääkaupunkilaisen puolesta puhuvat [maajoukkue]kokemus sekä mahdollisuus pelata oikeana laitapakkina. Friedrichin myötä laitapakin tonttien vaihtoehtomäärä nousisi kolmeen per puoli, kun Philipp Lahm molempijalkaisena voi pelata kummallakin laidalla. Ei paha.
Neljäs lippu onkin sitten kovemman kilpailun alaisena, tai ainakin sen toivoisi olevan. Tähän mennessä Manuel Friedrichille on vaikuttanut löytyvän eniten luottoa Jogilta, mutta miehen tasoa katsoessa se ei ole välttämättä täysin ansaittua. Yhtenä vaihtoehtona kuviossa on aiemmin pyörinyt yhteen peliin jo nimettykin Serdar Tasci, mutta vaikka Jogi kuinka stuttgartilaisistaan tykkääkin, Tasci ei ole vielä lähimainkaan valmis EM-kisoihin. Huomattavasti valmiimpi niihin on yksi omista henkilökohtaisista suosikeistani, Andreas Wolf. Lieköhän Jogi edes tietoinen Wolfin saksalaisuudesta - syntymäpaikkahan ei siihen hetimiten viittaa - kun on kyennyt niin tehokkaasti välttelemään Nürnbergin viime kauden menestyksen takuumiestä? Wolf on osoittanut tasonsa ja se on korkeaa luokkaa. Samaten Wolf on myös osoittanut olevansa henkisesti niin vahvalla pohjalla, että itsensä löytäminen EM-viheriöiltä ei kyllä hetkauttaisi miestä mihinkään. Ehdottoman valmis maajoukkuetehtäviin ja mikäli miehen terveydellinen tilanne sen suo, marraskuussa pitäisi päästä jo viimein maajoukkuekuvioihin.
Toinen kandidaatti on Schalken Heiko Westermann. Kyllähän Westermannista tiedettiin, että kyseessä on laatutekijä, mutta alkukausi Schalkessa on saanut odottamaan paljon enemmän. Miehen sopeutumiskyky on huippuluokkaa, joten maajoukkuekomennuskaan tuskin tuottaisi kummoisia vaikeuksia. Pelillisesti paketti on kasassa, vaikka petrattavaakin toki löytyy. Westermann on kuitenkin jo tällä hetkellä selkeää Bundesligan kärkitasoa mitä tulee pelinlukuun, peliälykkyyteen, pääpeliin, pelinavaukseen, nopeuteen ja pallonhallintaan. Taitaa myös olla niitä harvoja molempijalkaisia maajoukkuetason toppareita Saksassa. Laitapakkinakin pelaaminen onnistuu, joten monipuolisuutta riittää. Jos Westermann jatkaa alkukauden tasolla ja vielä parantaa siitä, Löwin olisi syytä kutsua - siitäkin huolimatta että kyseessä on Schalker - mies Natin paitaan tuleviin harjoitusotteluihin.
Villeinä kortteina voidaan kehiin heittää vielä nimet Gonzalo Castro sekä Malik Fathi. (Tascikin voidaan laskea näihin.) Mahdollisia nimiä loukkaantumisongelmien varalta, mutta kyllä noista aiemmin mainituista saisi jo sen verran kattavasti miehitettyä jokaisen puolustuslinjan pelipaikan, että muita tuskin tarvitsee liiemmin ottaa edes harkintaan. Sevillan Andreas Hinkelin ja Fulhamin Moritz Volzin voisi mainita, mutta se on jo tiedossa, ettei Löwiä kiinnosta nämä kaksi tapausta.
Matkalle Philipp Lahm (Bayern München), Clemens Fritz (Werder Bremen), Christoph Metzelder (Real Madrid), Per Mertesacker (Werder Bremen), Arne Friedrich (Hertha BSC), Christian Pander (FC Schalke 04), Marcell Jansen (Bayern München) sekä Andreas Wolf (1. FC Nürnberg) tai Heiko Westermann (FC Schalke 04).
KeskikenttäMaalivahtien jälkeen eniten mietintää aiheuttaa varmasti keskikenttä. Neljä lippua on jo varmuudella leimattu, näistä kolme on selkeitä tapauksia. Torsten Frings - joka pelasi toki Tsekkiä vastaan luvattoman heikosti, mutta pelaamattomuus antaa paljon anteeksi - kuuluu joukkueen johtohahmoihin ja keulakuviin ja on ehdottomasti yksi systeemin tärkeimmistä pelaajista. Fringsillä on tietty rooli joukkueessa, varmistaa toppareiden kanssa selustan ja toimii pallon välityskanava alempana keskustassa, ja parempaa miestä tuohon on vaikea kuvitella. Vapaa kesä ja loukkaantumistauko ovat suoneet mahdollisuuden myös lepoon, joka ei varmastikaan tee pahaa Fringsin kaltaiselle työjuhdalle.
Seuraavassa lipussa lukee nimi Michael Ballack. Joukkueen kapteeni on ollut maaliskuulta lähtien sivussa maajoukkuetehtävistä ja sen on huomannut peli-ilmeestä. Vaikka otteet eivät ole yhtä näyttäviä kuin mieheen kohdistetun hypen perusteella voisi odottaa, Ballackin merkitystä ei käy kiistäminen. Yhteispeli Fringsin kanssa keskikentän keskustassa on niin aukotonta kuin se vain osaa olla ja se takaa molempien monipuolisuuden kanssa sen, että Saksa pystyy pelaamaan ykkösmiehityksellään minkälaista jalkapalloa tahansa menestyksekkäästi. Oli se sitten nopean hyökkäävää taikka hidasta ja äärimmäisen varmaa puolustuspeliä tai jotain siltä väliltä. Tuo kaksikko vain toimii. Lisäksi Ballack on joukkueen johtajia ja mies tietää sen, ymmärtää sen ja toimii sen mukaan. Tuokin ilmenee eri tavoin. Joko se on tappelua keskikentällä puolustussuuntaan, joukkueen hyökkäyspelin ohjaamista keskikentällä taikka tärkeiden maalien tekemistä. Se ei ole kovin harvinaista, että ottelun avausmaali syntyy Ballackin toimesta. Yksi yhteen korvaajaa Ballackille ei Saksasta löydy, siksi olisi tärkeää, että mies pääsisi palailemaan taas vähitellen kentälle ja pääsisi huippukuntoon sopivasti kesän kisoja varten.
Kolmaskin lippu menee yhtä yllätyksettömään osoitteeseen kuin kaksi edellistä, eli se löytyy tiensä Leverkuseniin asti. Samalla tavalla kuin Ballackin poissaolon kykenee huomaamaan, Bernd Schneiderinkin puuttuessa Saksan pelistä uupuu sitä jotakin. Etenkin kahdessa viimeisessä pelissä se on näkynyt selvästi. Sieltä puuttuu keskikentältä kaikki luovuus, vaarallisuus, yllätyksellisyys ja eipähän Saksasta löydy montaakaan yhtä uskaliaasti puolustajia haastavaa pelaajaa. Natin oikea laita on Schnixin myötä aina hienoa seurattavaa. Pelin ulkopuolella Schneider on mahtava ja vekkuli persoona, joka ansaitsisi uralleen vielä sen todellisen kruunun. Vaikka Schneider on elämänsä kunnossa tällä hetkellä, niin kyllähän tämä on melkein varmasti miehen viimeinen reissu.
Neljäs paikka on sekin varattu tutulle kasvolle, Bastian Schweinsteigerille. Tässä kohtaa täytyy kuitenkin sanoa, että lipussa ei pitäisi lukea mitään varmasta avauskokoonpanopaikasta. Schweini on nimittäin ollut todella hukassa viime syksystä lähtien, niin maajoukkueessa kuin seuratasollakin. Siellä mättää nyt jokin todella pahasti. Taso on pelistä toiseen reilusti alle miehen potentiaalin ja sen, mitä aiemmin on nähty. Osasyynä ongelmiin lienee yliyrittäminen. Schweinsteiger on nyt useammassa ottelussa peräkkäin vaikuttanut yrittävän pakonomaisesti ratkaista peliä itse omilla ratkaisuillaan. Paljon yksinyrittämistä, jatkuvasti pallonmenetyksiä ja turhautumista sekä siitä johtuvia todella rumia temppuja. (Liigassa olisi pitänyt punaisen heilua jo kahdesti.) Odotustaso on MM-kisojen jäljiltä ollut melkoisen kohtuutonta nuorukaista kohtaan, joten tässä voisi kysyä jo, josko Jogin pitäisi lepuuttaa Schweinia seuraavissa merkityksettömissä otteluissa. (Hoeness, Rummenigge ja Beckenbauer voisivat myös pitää turpansa kiinni.) Tässä kunnossa olevalla Schweinsteigerilla Saksa ei kyllä ensi kesänä tee paljoa.
Schweinsteigerin tilanteen ohella mietityttää loppujen pelaajien valinta. Tarjolla olisi vielä neljä lippua keskikenttämiehille ja vaihtoehtoja löytyy paljon. Viime peleissä eniten vastuuta ykkösnelikon takana ovat saaneet Simon Rolfes, Roberto Hilbert, Thomas Hitzlsperger sekä Piotr Trochowski. Tämän nelikon matka alpeille on kuitenkin kaikkea muuta kuin varmaa. Ehkä Rolfesia lukuun ottamatta. Rolfesista ollaan leipomassa Torsten Fringsin manttelinperijää, joten vara-ankkurin paikka alpeilla menee Leverkusenin miehelle. Kilpailua tuohon rooliin löytyisi, mutta prosessi on sen verran pitkällä, ettei sitä ole hirveästi syytä mennä peukaloimaan. Ja kyllähän Rolfes on selkeästi se ykkösvalinta, sillä seurakaveri Gonzalo Castrolta puuttuu tarvittava kokemus, Schalkessa alkukaudesta takaisin eloon herännyttä Fabian Ernstiä ei kiinnosta ja BxB:n Sebastian Kehl on täysin romuna.
Jäljellä on siis vielä kolme paikkaa. Tässä vaiheessa niiden jakamisperusteet eivät ole yhtä ilmeisiä kuin Rolfesin kohdalla. Valitako pelaajat sillä perusteella, että nämä täyttäisivät mahdollisimman yksi yhteen avauskokoonpanon kavereiden roolit vai valitako ihan rehellisesti parhaat ja käytännöllisimmät pelaajat koneeseen?
Ehdokkaita voisi tässä vaiheessa listata hieman. Stuttgartista löytyy Roberto Hilbert, Thomas Hitzlsperger ja Sami Khedira, Schalkesta Jermaine Jones, Bremenistä Tim Borowski, Leverkusenista yleismieheksi jo useampaan otteeseen mainittu Gonzalo Castro, Nürnbergistä Peer Kluge, Hampurista Piotr Trochowski, BxB:stä Florian Kringe ja Frankfurtista Albert Streit. Ulkomailta voitaneen muistella Tottenhamin Kevin-Prince Boatengia, jos nuorukainen sattuisi pelaamaan päästessään räjäyttämään pankin kalinassa. Hyvin, hyvin epätodennäköistä kuitenkin.
Tuolta listalta voisi poimia melkoisen hyvin "suorat" korvaajat jäljellä oleville perusavauksen miehille. Schweinin rooliin ei oikeastaan tarvitse etsiä korvaajaa, sillä laitapakin tontilta niin Marcell Jansenin kuin Christian Panderinkin voisi nostaa ongelmitta keskikentän vasempaan laitaan. Tasollisesti tuo olisi myös paras ratkaisu, sillä suorista vaihtoehdoista Piotr Trochowski ei ole vakuuttanut maajoukkueessa ja Thomas Hitzlsperger ei loppupeleissä ole kuitenkaan se kaikkein sopivin tuohon rooliin. Tässä vaiheessa Löw voisi siis tehdä surutta sen ratkaisun, että vasemman laidan suorat vaihtoehdot ovat Schweini, Pander sekä Jansen ja jos tarve on, yritetään kierrättää muualta.
Keskikentän oikealle laidalle tarvittaisiin jo kunnollista korvaajaa Bernd Schneiderille. Suoria vaihtoehtoja on kaksi, Roberto Hilbert ja Albert Streit. Näistä jälkimmäinen on kuin ilmetty kopio Schnixistä. Luova, tekninen ja erittäin vaarallinen hyökkäyssuuntaan. Nopeutta löytyy, keskitykset osuvat useimmiten hollilleen ja erikoistilanteet ovat erittäin laadukkaita. (Toppparikalustoa ja kärkimiesmateriaalia katsoessa erittäin mukava bonus.) Ainoa ongelma on vaikean pelaajan luonne sekä Frankfurtin edustaminen. Streit jo osoitti viime kaudella UEFA-Cupissa, että kyllä se kansainvälisillä kentilläkin luontuu, mutta vaikea sitä on silti pörssikaupungista Natiin nousta. Hilbert sen sijaan tulee viime kauden mestarista, sieniliigajoukkueesta ja mikä tärkeintä, edustaa Jogin omaa joukkuetta Stuttgartia. Loistava pelaaja toki, erittäin tekninen ja itseluottamuksen ollessa kohdillaan todella vaarallinenkin, mutta häviää selkeästi kokemuksessa ja ihan tasonsakin puolesta Streitille. Maajoukkue-esiintymiset eivät Hilbertiltä ole toistaiseksi sujuneet kovinkaan mairittelevasti, mutta niitä sentään löytyy. Streitilta ei. Valitettavasti.
Niinpä Hilbertin kannalta näyttää tässä vaiheessa suht hyvältä, joskin perinteisesti maajoukkueen maskottipelaaja on tuolta samaiselta pelipaikalta. Ei siis pitäisi yllättyä, jos Schneideria ei korvaisikaan Hilbert tahi Streit, vaan joko David Odonkor taikka Gerald Asamoah.
Niin tai näin, Schneiderille luulisi hankittavan jonkinlaisen kakkosmiehen, jonka jälkeen Kaderiin ja kaksi paikkaa keskikenttämiehille. Fringsille on jo korvaaja, joten yksi paikkaa menee yleismiehelle ja toinen menee mahdollisuuksista riippuen Ballackin korvaajalle tai toiselle keskikentän "gemeingefährliche Müllerille". Ballackin korvaajista tulee ensimmäisinä mieleen nimet Khediran, Borowski ja Jones. Näistä ensimmäisen voinee sulkea ulos kuvioista kokemattomuuteen vedoten. Jäljelle jääneistä puolestaan Borowski on kuntoon päästessään lähes varmasti kisoissa. Tuon kuntoon pääsemisen kanssa vaikuttaa vain olevan vähän niin ja näin. Mikäli Werdan mies ei ole tolpillaan Alppi-laitumille lähdettäessä, nousee Schalken Jonesin osakkeet selkeästi, mikäli vain otteet jatkuvat nykyisen kaltaisina. Maajoukkuekutsua nimittäin odotellaan seuraaviin peleihin.
Hyvät mahdollisuudet Jonesilla olisi tuohon viimeiseen keskikentän paikkaan vaikka Borowski mukana olisikin. Kilpailijoina Jonesilla olisivat Hitzlsperger, Kluge, Kringe ja Castro. (Boateng omaa myös mikroskooppisen pienet mahdollisuudet.) Näistä viimeisen voi sulkea taas pois viimeistään kokemattomuuden varjolla. Klugen ongelmaksi nousee puolestaan edustetut seurat, sieltä löytyy kehno Mönchengladbach ja kehnona pidetty Nürnberg, joten se jo sulkee oven melko tiukkaan kiinni. Tosin ei Klugelta niin hirveän kovia näyttöjä muutenkaan löydy, vaikka selkeästi kyseessä laatumies onkin. Kringen ongelma puolestaan on Thomas Doll ja edustamansa seuran nykytila. Mahdollisuudet maajoukkueeseen nousemiseen ovat tällä hetkellä varsin minimaaliset, mutta jos siirto esimerkiksi kiinnostusta osoittaneisiin italialaisseuroihin tapahtuisi kesällä, niin ehkä se lentomatka etelään auttaisi nostamaan Kringen osakkeita Jogin silmissä.
Muutoin edessä olisi kahden kauppa Jonesin ja Hitzlspergerin välillä. Hitzlspergerin puolesta puhuisivat lempinimen aiheuttaja, edustamansa seura sekä Jonesin edustama seura, kun taas Jonesin puolesta puhuisi miehen monipuolisuus ja yleinen hyödyllisyys. Siinä missä Der Hammer elää vasemmasta jalastaan ja vapaasta tilasta hyökkäyssuuntaan, Jones tekee hevosen - Ruudia ahkeramman toki - lailla töitä molempiin suuntiin ja pyrkii samaan jotain koko ajan aikaan. Loistava puolustuspäässä ja hyökkäyksessä ollut ottelu ottelulta vaarallisempi Schalken paidassa. Tietää myös, missä maali sijaitsee, joten siltäkin osalta tuo joukkueen peliin oman lisänsä. Pystyy myös pelaamaan kaikkialla kärjestä keskikentän keskustan ja laitaan sekä toppariin ja laitapakkiin. Kunhan pysyy kunnossa, niin kyllä on vaikea kuvitella Jonesin kaltaisen pelaavan tulevan sivuutetuksi.
Kahdeksan paikkaa olisi siis miehitetty, neljä tuttu kasvoa avauksessa, näiden takana yksi vara-Frings, yksi vara-Schneider tai joukkueen maskotti ja kaksi yleismiestä, joista toisesta voidaan mahdollisesti leipoa tarpeen mukaan mies Ballackin rooliin.
Matkalle Michael Ballack (Chelsea FC), Torsten Frings (Werder Bremen), Bernd Schneider (Bayer Leverkusen), Bastian Schweinsteiger (Bayern München), Simon Rolfes (Bayer Leverkusen), Tim Borowski (Werder Bremen), Jermaine Jones (FC Schalke 04) sekä Roberto Hilbert (VfB Stuttgart) tai Albert Streit (Eintracht Frankfurt) tai joukkueen virallinen pelaajamaskotti.
KärkimiehetKolme lippua leimattu, kahta vielä etsitään. Paikkansa koneeseen ovat lunastaneet ykköspyssy Miroslav Klo$e, Schalken Kevin Kuranyi sekä Stuttgartin Super-Mario Gomez. Loput vaihtoehdot ovat Lukas Podolski, Patrick Helmes ja Stefan Kießling. Villeinä kortteina Mike Hanke, maskottipelaajat Odonkor ja Asamoah sekä superjokerina "Das Ailton".
Avaukseen on varattu toistaiseksi yksi paikka ja se menee luonnollisesti Klo$elle. Toisesta paikasta käydään tiukempaa kamppailua, mutta tällä hetkellä niskan päällä vaikuttaisi olevan Kevin Kuranyi. Puhtaasti maalintekotaitoa mitatessa Gomez menisi edelle, mutta Kuranyin arvo nousee valmentajan tajutessa jalkapallon oleva joukkuepeli. Siinä missä Kevin ei loista viimeistelyvarmuudellaan, korvaa mies kaiken työmoraalillaan ja joukkueen eteen pelaamisellaan. Klo$e totuttelee nykyisellään Bayernissa jo siihen rooliin, että saa sipsutella Luca Lethargon kanssa kärjessä Riberyn ja kumppaneiden hoitaessa työt. Viisas ratkaisu siinä mielessä, että polakki saa keskittyä täysin omaan erikoisalaansa, eli maalintekoon.
Näin tullaan toimimaan jatkossa myös maajoukkueessa. Podolskin ollessa korkeintaan vaihtomiehenä, ei Klo$ella ole enää tarvetta tehdä ylimääräistä tuota samoissa määrin kuin aiemmin. (Poldihan on varsin laiska tekemään työtä kärjessä.) Siihen työjuhdan rooliin valjastetaan nyt uusi peluri ja Kuranyi sopii siihen parhaiten, pelaahan mies käytännössä katsoen samassa roolissa Schalkessakin. Tosin yleensä kärkiparia ei kentällä ole, joten työ menee osittain hukkaan. Nyt Kuranyi saa taas juosta ympäriinsä ja riistää pallon kerta toisensa jälkeen ja toimittaa sitä joko välittömästi Klo$elle pystyyn tai sitten Schneiderille ja Schweinsteigerille laitoihin. Tätä kautta Saksa tulee saamaan jatkuvasti nopeita vastaiskuja, joista Miron kaltainen viimeistelijä pistää palloa kovalla tahdilla verkkoihin. Ajoittain joku muukin toki saattaa päättää näitä hyökkäyksiä, Kuranyi mukaan lukien.
Kuranyi toimii siis Löwin systeemissä Ballackin tavoin eräänlaisena puolustuksen ja hyökkäyksen yhteismiehenä. Tekee paljon töitä molempiin suuntiin ja tekee joukkueen pelistä entistä tasapainoisempaa ja vakaampaa. Normaalin hyökkäyspelin lisäksi Kuranyin avulla Saksa pystyyn nopeaan vastaiskupeliin sekä tarvittaessa kahdeksan miehen täyssumppuun, jossa lisänä on yksi hullu raatamassa keskiviivan tuntumassa vastustajan syöttösuuntia peittäen ja mahdollisuuksien mukaan palloja riistäen. Klo$e saa jatkuvasti sipsutella lähes hummamaisesti ylhäällä. Halutessaan Miro voisi tietenkin käydä itsekin voimakkaammin painostamaan vastustajan alimpia pelaajia näiden ollessa pallollisia. Sen mies osaa ja Kuranyin kanssa siinä muodustuisi jo keskiviivan kohdalla täysi lukko kaavamaisimmille vastustajille, kun mistään ei pääsisi läpi. Ihanan konemaisen puuduttavan tehokkaan kuuloista.
Super-Marion rooliksi jäisi sitten toimia supersubina. Vähän vieras rooli kenties, mutta Gomezilla on kaikki aseet tuossa loistamiseen. Nuorukaisen kun päästää irti jo hieman väsähtäneitä toppareita vastaan, niin siinä voi syntyä varsin mukavaa jälkeä saksalaisten ja saksanmielisten näkökulmasta katsottuna.
Tämän kolmikon jälkeen leimattaisiin sitten loput kaksi matkalippua ja tällä hetkellä ennakkosuosikkeja alppireissaajiksi ovat Lukas Podolski ja Patrick Helmes. Jogi pitänee kaikesta huolimatta Poldista kiiinni vähintään kisoihin asti ja Helmes puolestaan on jäljelle olevista laadukkain vaihtoehto vielä tässä vaiheessa. Kießlingit, Hanket ja maskottipelaajat voi unohtaa suosiolla.
Matkalle Kevin Kuranyi (FC Schalke 04), Miroslav Klo$e (Bayern München), Mario Gomez (VfB Stuttgart), Lukas Podolski (Bayern München), Patrick Helmes (1. FC Köln).
SysteemiKonemaista, puuduttavaa, tylsää, voittavaa. Tai no joo, kolmesta ensimmäisestä voidaan tinkiä tällä materiaalilla. Palloa vaan haltuun mahdollisimman nopeasti ja paljon vastustajalta, minkä jälkeen painetaan surutta päälle. Mistään rakettitieteestä ei ole kyse, vaan omien vahvuuksien käyttämisestä. Ja ne löytyy etenkin siitä, että puolustus sujuu ja palloa pystytään pyörittelemään maltilla. Vähän kovempia vastustajia vastaan voidaan kyttäillä vähän häpeämättömämmin niitä vastaiskuja. Sekin on ihan kivaa peliä, jos sen osaa.
* * *
Tuossa nyt hieman omia näkemyksiä. Kovasti mielelläni näkisin tuossa listassa maalivahtien kohdalla muutoksia ja lähettäisin kisoihin kolmikon Manuel Neuer (FC Schalke 04), René Adler (Bayer Leverkusen) ja Michael Rensing (Bayern München), mutta realistina tiedän, ettei Jogi tykkää reilusti alle kolmekymppisistä maalivahdeista
.
